Olen jo pitkään halunnut esitellä yhden lempilelumerkeistäni, ranskalaisen Vilacin. Hyvä syy tykätä Vilacista olisi jo se, että osaa heidän lelujaan kuvittaa ennenkin hehkuttamani Nathalie Lété. Eikä Keith Haringin suunnittelemat lelutkaan olisi pöllömpi syy tykästyä merkkiin. Mutta syitä on oikeasti noin saman verran mitä lelujakin, eli siis TOSI PALJON.

Vilac on hölmösti sanottuna vähän niinkuin Ranskan Brio, eli todella tunnettu klassikkomerkki, minkä leluja on valmistettu jo vuodesta 1911. Merkki ei ole Suomessa kumma kyllä erityisen tunnettu, vaikka veikkaan suurimman osan tietävän ainakin ne ihanat metalliset kilpa-autot, mitä löytyy esimerkiksi Ombrellinosta täältä. Sietäisi kyllä olla tunnetumpi, imho, ulkonäöllisesti paljon kivempia kuin vaikka tosiaan ne Brion lelut.

Meille Vilacin lelut ovat tulleet second handina isommilta lapsilta, mutta ovat todella hyväkuntoisia usean käyttäjän jälkeenkin. Tällä hetkellä jokapäiväisessä käytössä ovat vanha Vilacin puumopo, millä lapsi surauttaa huoneesta toiseen takaperin. Hän ei oikein osaa ajaa eteenpäin, älkää kysykö miksi. Toinen hitti on metallihyrrä, samanlainen mitä löytyisi nyt näköjään Ranskasta Nathalie Létén maalauksillakin. Meillä hyrrää koristaa leppäkertut, kivoja nekin. Kirjahyllyssä odottaa Vilacin dominopeli sekä useita puupalapelejä, ah lasta onnellista kun sai nämä kierrätetyt ihanuudet leikkeihinsä!

Mulla olisi tietenkin jo iso lista mitä leluja seuraavaksi haluttaisiin (en voi käyttää sanaa "tarvittaisiin"), onni ja epäonni on kuitenkin se, ettei näitä oikein saa mistään muualta Suomesta kuin juurikin Ombrellinosta (Edit: löytyy onneksi muualtakin! kiitos tiedoista.) Ja pienen lelukaupan vilac-valikoima on tietenkin pieni, en siis voi mennä käpälöimään jokaista himotusta ennen ostopäätöstä - ehkä hyvä näin :) Vaikka toiveissa olisi ihan tähtiteteellisiä juttuja kuten Nathalie Létén nukketeatteri ja tiipii, luultavasti joululahjasäkistä tulee löytymään Pohjois-esplanadilta hankittavissa oleva hedelmäsetti, kehittävä, kaunis ja ei niin tilaa vievä.

Löytyykö teiltä sattumoisin näitä ihania leluja? Ainakin yhden kilpa-auton omistajan äidin tiedän blogiani lukevan :)

Viime viikolla saatiin kotiin uusi huonekalu, Keravan taidemuseosta pelastettu keltakantinen pulpetti. Siitä lähtien olen haaveillut pupupussukasta, mikä sopisi pulpetin sävyihin. Mutta ei ei, minä olen liian iso lasten pulpettiin, lapsi taas liian pieni. Eikä penaaliakaan tarvita uutta.

Mutta söpöjä nämä Paapiin uudet jutut on. Sienikangas on mun lemppari, siitä on jo hankittu pojalle sininen paita, minkä ehkä huomasittekin jossain kuvassa. Itselle laitoin sienen kuvaa tietokoneen taustalle, halpa tapa tuunata kone :)

Suomalaiset hienot kuosit vaan taipuvat usein juuri pussukoiksi ja pehmoleluiksi tai tyynyiksi, niitä ei tarvita kovin montaa. Tehkääpä joskus isoja säilytyssäkkejä leluille, patalappuja, keittiöpyyhkeitä tai edes tyynyliinoja, niitä tarvitaan pikkupussukoita enemmän ja olisi parempi (teko)syy sortua, kun tulisi "tarpeeseen".

Niinkuin tuo Maraboun minttusuklaa mitä juuri syön, tarpeeseen sekin. Tämän syksyn villitys!

Ps. Kommentteihin vastaaminen ontuu, kaikki luettu! Kiitos noista meikkivinkeistä erityisesti, pakko kai sitä BB:tä on itsekin kokeilla...voiteen muodossa siis.

 

 

Kyllä se niin on, että saavutetuista eduista on hankala luopua. Koskee mitä tahansa ja etenkin meikkejä. Olen nyt muutaman vuoden yrittänyt kääntää kelkkaani luonnonkosmetiikan puoleen myös värikosmetiikassa, mutta lähes aina homma on kosahtanut laadun puutteeseen luonnonkosmeettisissa tuotteissa. Tällä hetkellä meikkipussissa on ainoastaan kaksi (!!) luonnonkosmetiikkameikkiä, kumpikin huulipunia. (Colour Caramel ja BWC). Honores des presin hajuvesiä kyllä löytyy, mutta esimerkiksi meikkivoiteessa olen kääntänyt monta kertaa kurssin kohti vanhaa kun ei vain ole toiminut luonnollisemmat vaihtoehdot.

Nyt kun hain Bulevardin Specsaversilta piilarit mallikisaa varten ja ihastuin niiden käyttöön pitkän tauon jälkeen, on meikkaus tullut taas ajankohtaisemmaksi. Woody Allen-rillien kanssa silmiä ei tullut meikattua kovinkaan paljon, mutta piilareiden kanssa kasvot näyttävät todella valjuilta ilman meikkiä. Meikkausaikaa ei kuitenkaan ole aamuisin paljon, joten muutamalla jutulla on tultava toimeen.

Arkilaittautuminen koostuu nykyään näistä tuotteista:

Easy vision piilarit. Nämä ovat todella hyväntuntuiset ja happea läpäisevät, en vaihda enää ikinä Focus monthlyihin, mistä oli aiheutunut sarveiskalvon verisuonittumista ts. ei silmä ei ollut saanut tarpeeksi happea. Yh.

Lumenen meikkipuuteri, MsChic by Seppälä poskipuna, Colour Caramel kabuki, valokynä Nivealta (ei löydy enää kaupoista, mikä seuraavaksi?) sekä L´Oreal Double Extension ripsari, mitä olen käyttänyt sen markkinoille tulosta saakka pieniä luonnonkosmetiikkasyrjähyppyjä lukuunottamatta koko ajan, siis tosi monta vuotta.

Tuo ripsari on ihan mahtava tuote. Jos tiedätte Kanebon 38°C maskaran taian, eli että se lähtee lämpimällä vedellä pois mutta on vedenpitävä vaikka sateessa, niin tässä on ihan sama. Harja vain on minusta Kanebon harjoja parempi ja lopputulos myös. Yritin kuvata eilen eroa ripsissä.



Ensimmäisenä tuosta kuvasta toki erottaa sen faktan, et saisin tilata ajan luomileikkaukseen ja valokuvauskurssille, mutta kyllä siinä ripsetkin sai näkyvyyttä ilman kaartamista. Tässä on ihan hyvä syy miksi en halua käyttää muita ripsareita ellei markkinoille tulisi joku tosi hyvä luonnonkosmetiikkaripsiväri. Onko kellään suosituksia?

Muutenkin olisi kiva saada suosituksia muilta naisilta nopeaan arkimeikkiin, sillä ainakin itsestä tuntuu että laittautumisella on aika tärkeä osa päivän vireystason nostajana. Facelift-nutturaan ei riitä nyt hiusten pituus, mutta muita vinkkejä otetaan ilolla vastaan!

Ja tänään on viimeinen päivä ostaa Stonzit tai Tusenblå ilman toimituskuluja Annilta. Lisätietoa tästä postauksesta!

Vaikka en ole mikään kasvatuskirjojen suurkuluttaja, olen aika hyvin nykyään perillä millaisia kirjoja lapsiaiheisiin liittyen julkaistaan ja mitkä niistä ovat oikeasti (minun mielestäni toki) suositeltavia. Kustantajat pitävät nykyään hyvin alan opuksissa, mitä lainaan eteenpäin viikoittain muille äideille. Toisin sanottuna mulla on pieni vanhemmuuskirjasto kokoajan aktiivisena, aika pro-meininki!

Viime viikolla kiikutin uudelle kirjauhrilleni mielestäni parhaimmat vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvät kirjat kassissa. Ovelasti lupasin yhden, mutta vein sitten viisi. Paljon jäi viemättäkin, sillä tässä aihepiirissä kirjallisuus on minusta aika mustavalkoisesti joko hyvää tai huonoa, mitään ihan kivaa ei sitä paitsi kenelläkään mutsilla ole aikaa lukea, vai onko?

Kirjakassin sisältö oli musta niin hyvä, että pistän teille samat kirjat jakoon lisätietolinkkien kera. Kirjan nimi kertoo näissä tapauksissa aika paljon myös sisällöstä.



Malin Alfén, Kristina Hofsten: Uhmakirja, Tammi 2012 (julkaistu Ruotsissa jo 2001)



Tatu Hirvonen: Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta. Minervakustannus 2011



Anna Wahlgren: Lapsikirja, Tammi 1983 (huom. tämän kirjan kanssa on parempi muistaa omakin maalaisjärki)



Arosilta Hanna-Mari, Lähteenmäki Ulla-Maija, Ruottinen Soile: Minä syön itse. Sormiruokailun käsikirja. Tammi 2012.



Katja Lahti, Satu Rämö: Vuoden mutsi, Avain 2012. Mielestäni jälkiruokaa tietopakettien jälkeen, mutta sattuneista syistä kuitenkin se kiinnostavin kaikkien muiden mielestä :)

Sitten pieni mielipidekysely. Koska luen paljon ja tutustun huvikseni näihin vanhemmuusopuksiin, vastaan tulee aikamoista tuubaakin. Olen jättänyt niistä kirjoittamisen kokonaan väliin silläkin uhalla, että blogi näyttää entistä enemmän markkinahehkutukselta kun kaikki on aina niin ihanaa. Mutta siis, koska mulle on sama mistä kirjoitan, pitäisikö mun ottaa käsittelyyn myös paskat kirjat? :D Esimerkkinä esim tämä ihan kamala perhekirja, mitä en suosittele kenellekään. Kriittisyydessä kun on omat ojanpohjansa: kun kerroin Pupu Tupunan olevan mielestäni paska, loukkasin mielipiteelläni useita äitejä (...). Eli kaipaatteko TE myös varoituksia ei niin mainioista kirjoista, vai mennäänkö tällä hehkuttamisella?

Ja muistuttaisin loppuun, että kommenttiboksi on tarkoitettu keskusteluun postauksen aiheesta, eli sinne saa kirjoittaa omat suosituksensa, jos tuntuu että vaikka nämä yo. kirjat ovat huonoja ja parempia löytyy.

Mä en ole ikinä ennen innostunut ketjuliikkeiden designermallistoista yhtä paljon, mitä tänään myyntiin tulleesta Lindexin ja Missonin yhteistyöstä. Innostuin jopa niin, että uhrasin kiireisen päivän aamun shoppailupyrähdykselle ja olin jo ennen kasia hakemassa omaa neuletakkia Aleksanterinkadun Lindexiltä. Enkä ollut ainoa, puoli kahdeksalta avatussa liikkeessä kävi kova kohina siksakkuosien seassa.

Oma piipahdukseni oli tarkkaan harkittu, sillä tarvitsin lämmintä neuletakkia ohuen takkini alle, sitä hain ja sen sain. Tosin ajatuksissani ollut musta-valkoinen neule vaihtui lennosta murrettuun väri-ilotteluun. Vaikka mulla on tarkoituksena itsekkyyden tavoittelu, jotenkin vanhasta muistista kuvasin muistoksi vain lastenvaatteita, mitä ei ainakaan aamuvirkut erityisemmin edes hamstranneet. Enemmän tuntui menevän naistenvaatteita, joten jos innostuit lastenjutuista etkä ehtinyt tänään Lindexiin - toivoa vielä on! (Nettikauppa näytti loppuunmyytyä jo seitsemältä aamulla, älä anna sen masentaa)

Alunperin mulla olisi olut tänään Iltasanomien kuvaukset ja EI, ei sinne puputyttöpuolelle. Mutta sitten tulin tulokseen, että meidän kerhopäivää ja muskaripäivää ei voi uhrata kuvauksiin mikä oli kyllä järkevä ajatus, niin kivaa oli taas äiti-lapsi harrastuksissa. Lindexin jälkeen ja ennen muskaria meillä oli vielä 1.5 tunnin odotteluaika, niin piipahdimme pojan kanssa hotelliaamupalalla, joten päivä on ollut aika lennokas ja ihanan hömppä. Tällaisia välillä tarvitsee.

Sitten se mitä menin hakemaan:Mehevä kirjoneule ei ehkä imartele tällaista pullukkaa, mutta ah miten lämmin se oli! Joku kutsui tuollaista isoa lämmintä neuletta lohtuvaatteeksi ja sitä se todellakin on, vaikka en nyt erityisemmin tarvi lohdutusta. Uskoisin, että neule on ensi talven suosikkini ja pidän peukut pystyssä, että se myös pysyisi hyvänä.

Sortuiko joku muu siksakkiin? Jos mulla olisi tyttö, olisin sortunut enemmänkin, mutta nyt yksi siksak riitti tälle tytölle.

Edit: Lotta just kirjoitti neule-sanan olevan VAJAKKI! Kokoomuslaiset on just tollasia!

Huh, eilinen extempore-blogikirpparini oli varsinainen suksee, kun Tusenblå-toppi sekä Stonz/ManyMonths jalkinepaketti myytiin noin viidessä minuutissa ja kantoliinastakin tuli varaus ja muita tiedusteluja! Varsinkin Stonzit tuntuivat olevan monelle tarpeellinen juttu ja koska meillä luonnollisesti oli vain yksi pari myynnissä, jäi monet ilman.

Illalla ei oo enää-meilit läheteltyäni otin yhteyttä kaveriini Anniin, jonka Ipanainen-lastentarvikeliike on tällä hetkellä ilmeisesti Suomen ainoa Stonz-jälleenmyyjä ja kysyin saisiko ilman jääneet omat Stonzit postikuluitta. Tämä kävi, joten nyt tulee sitten extempore-kirppiksen jälkeinen extempore-lukijaetu :D Etu koskee reiluuden nimissä myös Tusenblå-toppitilauksia.

Homma menee yksinkertaisuudessaan näin: Tilaa Ipanaiselta joko Stonzit tai Tusenblå, tai vaikka molemmat ja lisää toimitustavaksi "nouto". Kirjoita lisätietoihin "Oi mutsi mutsi". Näin saat tilauksen postikuluitta. Tilaus voi sisältää myös muita juttuja, kunhan paketista löytyy kuluttomuuteen oikeuttavat Stonzit tai Tusenblå.

Stonzit löydät täältä (klikkaa oikeaa kokoa niin näet kaikki mallit) ja Tusenblån paita täältä  ja mekko täältä.

Etu on voimassa kolme päivää: ti 25.9.-to 27.9. 2012.

ps. Viime talven Stonz-postaukseni löytyy täältä!  Ja Tusenblåsta on kirjoitettu (puolesta ja vastaan) ainakin täällä, täällä ja täällä!

Edit: Kaik män!

Syysinventaario ja muutama tavara tännekin myyntiin. Vähän erilaisia juttuja, joiden käyttötarkoitus ei ehkä avaudu kuin tietämällä tuotteista enemmän, siksi ei viitsi kirpparille viedä. Täällä moni tuotteet jo tunnistaakin :)

Many Months merinovillatöppöset + Stonz ulkotöppöset kokoa L. Myydään settinä, sillä nämä oli kummatkin ihan huippu juttu ja pakkasilla yhteiskäytössä. hp. 35eur + pk

Turinaa tuotteista: LOISTAVIA talvivauvan tavaroita. Reisivillasukiksi meillä kutsutut merinovillatöppöset on tarkoitettu kai alunperin kantamiseen, mutta oli käytössä ihan oikeastaan aina vauvatalvena. Korvasivat monesti villahousut, sillä lahkeet ylsivät nivusiin ja ne oli helpompi irrottaa vaikkapa kirppiksillä kierrellessä. Stonz-ensi"kengät" taas ovat klassikko, millä voi mennä pihalla mitenpäin haluaa ja kangas+kumipohja vedenpitäviä, eli seisoskeluakin voi harrastaa. Stonzeissa fleecevuori, reisivillasukissa tuplamerinokerros. Toimii yhdessä ja erikseen ja yhden pojan käyttämiä, eli jotain käytönjälkiä löytyy mutta ei mitään reikiä tms. (edellinen käyttäjä syntyi kesäkuussa 2011 jos haluaa sopivuutta verrata) MYYTY!

Eroottinen naapurinmiehen säikäytystoppi aka. tusenblå-imetystoppi från Sverige. Mahdollistaa tavallisten paitojen käytön eikä tarvitse kulkea halkio rinnuksissa kokonaista vuotta. Yhdellä äidillä pidetty ja hyväksi havaittu 90% viskoosia ja 10% lycraa (jee!) näyttää edelleen uudenveroiselle, tosin kuvan rypyt hieman pilaavat illuusiota mutta kuuluvat toki kauppaan. Koko on L ja hinta 15 eur+pk. MYYTY!

Ja sitten viimeinen, mutta ei todellakaan vähäisin juttu eli erittäin hyväkuntoinen Didymos houndstooth 100% puuvillainen kantoliina koossa 5 (n. 420 cm) ja ei ole tarkistusmitattu, mutta uskoisin olevan reilu 5, kun meni mullakin kietaisuristiin. Mun lempiliinani, mutta nyt olemme niin tyytyväisiä taapero Tulan käyttäjiä, ettei tule enää kiedottua ympärille.

Liinassa on keskimerkintä ja kukonaskeleen lisäksi sivuja koristaa pieni didymos-tekstirivi. Materiaalina kevyt, vinojoustava 100% puuvilla joten liinaa ei ole tarvinnut erikseen "kesyttää" sopivan pehmeäksi, oli sitä jo valmiiksi :) Tälle oli varauksiakin, mutta koska olen autuaasti unohtanut kuka halusi ostaa, myyn tässä ja nyt nopeimmalle hintaan 85eur + pk. Näitä liinoja ei montaa Suomesta löydy, joten se joka haluaa hyvännäköisen liinan, ole nopea! VARATTU!!

****

varaukset meiliin oimutsimutsi(at)gmail.com ja jos haluaa, saa toki huikata kommenttiboksiinkin varauksestaan. Varatut tuotteet ilmoitan mahdollisimman nopeasti varatuiksi niin ei tule turhaa vaivaa muille haluaville.

Äitiyteen liittyy paljon asioita mitkä jakavat mielipiteitä. Yksi ei suurimmista mutta varmasti kyseenalaistetuimmista lapsitavaroista (turhakkeista?) lienee valjaat ja niiden käyttäjät. Muistan miettineeni valjaiden hankkimista suurinpiirtein samana päivänä kun lapsi otti ensiaskeleensa, mutta sitten luin Pihalla Kotona-blogista mietiskelyä minne kädestä pitäminen jäi. Ja sinne jäi valjaiden hankkiminenkin, kun ajattelin että kyllä lämpö ja läheisyys ajaa valjaan asian, tepastelemme yhdessä auringonlaskuun ilman ongelmia eikä kukaan voisi syyttää minua lapsen ja koiran sekoittamisesta toisiinsa. Näin ne blogit vaikuttavat myös toisella tavalla...ainakin hetken.

Kesä meni kävelemään opetellessa ja tasapaino löytyi yllättävän nopeasti. Oma kotipiha on turvallinen ja siellä oli mukava kävellä itsenäisesti. Niin oli mukavaa, ettei kärryissä tai kantorepussa istumista olisi jaksanut enää millään ja äidin kädestäpitokin oli todella hermostuttavaa. Muutaman Kiasma-keikan jälkeen oli selvää ettei poika ole kädestäpitelijä tai suostu pelkkään istuskeluun, piti päästä menemään. Ja muutaman hermojen menetyskeikan jälkeen päätin hankkia Lasten Taikamaasta valjasrepun arvonnan järjestämisestä saadulla lahjakortilla. Kuukausi takaperin ei ollut kuin yksi pöllö tarjolla, joten se oli sitten pöllö ja päällä se näytti tältä (roikkuu liian alhaalla, syytetään isää joka asensi repun kiristämättä...;)



Käytössä valjasreppu oli ensimmäistä kertaa kuun alun Tukholman matkallamme, ja kuvassa poika on Moderna museetissa. Ja täytyy sanoa, että reppu kyllä helpotti matkustusta monessakin mielessä, sillä siinä oli tuon (kuvassa sivutaskuun piilotetun) valjasnarun lisäksi helppo kantaa pientä evästä rattaissa. Valjasreppu oli helppo kaivaa esiin myös esimerkiksi juuri Moderna Museetissa, missä lasta ei saanut kantaa kantorepussa selkäpuolella (teokset voivat rikkoontua, lapsi vapaana näin ei ilmeisesti voi käydä...) ja kun etupuolella kantaminen on nykyään lähes mahdotonta. Siellä siis mentiin "itsenäisesti" narun nokassa ilman minkäänlaista ongelmaa.

Reissujen lisäksi valjasreppu on ollut käytössä myös kotiarjessa, vaikka ei poikaa narunnokassa nytkään ulkoiluteta kuin hätätapauksessa. Reppu on juuri sopivan kokoinen pienelle retkeilijälle ihan tavalliseen repputarkoitukseenkin ja päiväkodin metsäretkillä yksivuotias kantaa itse repussaan leipäpalan ja juoman, mikä on aika hellyyttävän näköistä.  Lähikauppaankin on turvallisempi pyyhältää, kun isojen teiden vierellä voi ottaa valjasnarun avuksi ja tietää ettei yhtäkkisetkään liikkeet johda auton alle. Muuten narua ei juuri käytetä, olisihan se hölmöä taluttaa lasta paikoissa, missä voi turvallisesti liikkua vapaasti.

Mutta valjaita kohtaan ei meillä enää ole ennakkoluuloja, sillä viikoittain löytyy tilanteita, missä ne ovat tulleet tarpeeseen. Aluksi etsin kovasti vanhanajan nahkavaljaita, mutta ehkä tuo pöllöreppu on hieman kivemman näköinen ja käytännöllisempi. Se on lapsesta ja vanhemmasta kiinni, mikä kapistus tulee tarpeeseen ja mikä ei, mutta ei mulla mitenkään erityisen paha fiilis tule lapsen ajoittaisesta naru-ulkoilutuksesta. Helpommalla selvitään kumpikin.

Mutta mistä niitä nahkaisia valjaita muuten enää saa? Ei tarvita, mutta ihan uteliaisuuttani kysyn.

Olen etuoikeutettu monessakin mielessä. Lapsi on terve, ihana ja reipas. Sen lisäksi mulla on maailman ihanin äiti-lapsiryhmä, missä käyn viikoittain ja parasta on kyllä ne äitien väliset keskustelut, missä pähkäilemme milloin mitäkin äitiyteen liittyvää. Monelta kriisiltä on vältytty, kun on vertaistukea mille saa ja uskaltaa olla oma itsensä tietäen ettei nämä jutut mene seinien ulkopuolelle.

Viime viikkoinen keskustelumme ohjautui taas kerran äitiyteen ja sen haasteisiin. Kun lapsi on ohittanut vauvavuoden, alkaa elo mielestäni helpottumaan todella paljon mutta juuri kun on ehtinyt huokaista vauvavuoden paineet pihalle, alkaa uusi kausi. Rajojen asettamisen kausi. Lapsi osaa jo vaikka mitä, ja tekisi tietenkin kaiken oman päänsä mukaan mutta aina se ei käy, pitää asettaa rajoja.

Minä inhoan kieltämistä ja inhoan tavan tai yleisen mielipiteen vuoksi luotuja rajoja. Olen ihmisenä kyseenalaistaja, joka miettii kasvatuksessa monesti tuntuuko tiettyjen rajojen asettaminen hyvältä tai tarpeelliselta. On äitejä, jotka kieltävät puolivuotiasta ettei saa ottaa toisen kädestä jotain, minä en ole ollut sellainen. Olen tutkinut lapsen eleitä ja käytöstä ja uskoisin, että nyt ollaan lähellä aikaa milloin hän ymmärtää mitä tarkoitan jos kiellän jotain. Kiellon uskomiseen taidot eivät vielä riitä, riittävätköhän koskaan? Välillä isommassa äiti-lapsiporukassa oloni on tuntunut hölmölle, kun en ole jaksanut jankuttaa eiei-tä ja selittää kärsivällisesti miksi mitäkin ei saa tehdä, vaan olen yksinkertaisesti nostanut lapsen pois tilanteesta.

Tapojen kyseenalaistaminen ei kuitenkaan ole ns. vapaata kasvatusta, kuten monet mieltävät. Meillä on rajat ja rutiinit: aamulla pitää herätä, illalla nukkua. Syödä pitää ruoka-aikoina ja veitsillä ei leikitä. Eroavaisuudet tulevat enemmänkin arkipäivän tilanteissa, missä kiellon sijaan punnitsen onko kyseessä vaarallinen tai muuten haitallinen asia. Jos olen itse syönyt edellisenä iltana lakuja ja jättänyt pussin pöydälle, onko minun kiellettävä pöydälle kiivennyttä poikaa syömästä, vai voinko antaa muutaman lakun aamupalaksi ja nostaa loput pois? Näin minä toimin ja pistän mieleeni ettei seuraavana aamuna lakritseja ole pöydällä. Sillä ketä minun pitäisi kieltää, poikaa joka löysi lakut vai itseäni joka söi niitä illalla iltapalaksi? Ehkä itseäni kuitenkin.

Yritän olla järjestelmällinen kielloissa ja myönnän, että meilla saa istua pöydällä leikkimässä. En koe sitä kovinkaan suurena asiana, että lapsi kiipeää pöydälle kuin sitä, että joka päivä kieltäisin ja kieltäisin kun se pöydälle kiipeäminen selkeästi kiinnostaa nyt. Säästän kiellot tärkeämpään asiaan, vaikka siihen veitsillä leikkimisen kieltämiseen sillä minua ahdistaisi olla kokoajan käytöspoliisina sanomassa kieltolauseita asioille, mitä teen itsekin ja minä istun välillä pöydällä.

Vaikka en tietenkään tuo esille muiden äitien ryhmässä jakamia asioita kenellekään ryhmän ulkopuoliselle, voin jakaa pienen esimerkin äitien välisistä eroista. Ei liene harvinaista, että ryhmästämme löytyy äiti, jolle on selvää että heillä on tulevaisuudessa karkkipäivät ja pelipäivät. Ja minä en ollut tietenkään edes ajatellut asiaa, sillä se ei ole vielä ajankohtainen. Miten selitän ettei nyt ole se ja se päivä, kun lapsi ei edes tiedä mikä on päivä ja montako niitä on viikossa. Mikä on viikko? Kysyin tietenkin hymyssä suin onko heillä myös kirjojenlukupäivät erikseen, sillä välillä mietin miksi kivoja asioita pitää rajata viikkoaikatauluihin, varsinkaan kun ne eivät ole vielä ongelma.

Koska meillä syöminen ei ole ollut ongelma, ei meillä ole tarvittu leikkikaluja viihdykkeeksi mutta jos niin kävisi ettei ruoka maistuisi, miksi siinä ohessa ei saisi tehdä jotain kiinnostavampaa, vaikka leikkiä? Pääasia on kuitenkin että tavalla tai toisella ruoka menee suuhun ja keho saa polttoainetta. Minä en voi tuomita jotain tiettyä tapaa hoitaa pakolliset rutiinit pois alta, joskus se lelu voi tulla tarpeeseen meilläkin. Vanha sääntö on, että jos ei ole ongelmaa, sitä ei tarvitse korjata, ainakaan ennakkoon. Ryhmänohjaajamme nimesikin äitiysmallini huvikumpuvanhemmuudeksi, missä toimintatavat ovat ehkä yleistä mallia sallivammat mutta lapsen paras on silti päämääränä. Se oli mielestäni hauska ja osuva termi, mikä sopii meidän perheeseen hyvin. Se ei kuitenkaan sovi kaikille, mutta jos se sopii jollekin, se ei ole vaaraksi maailmalle.

Meidän äitiryhmässä on ihanaa, sillä kaikki uskaltavat sanoa suoraan kaiken eikä ketään tuomita. Juuri viime viikolla sanoin ääneen sen, mikä minua on mietityttänyt paljon: kuinka paljon helpompaa on ymmärtää toista äitiä ja toisen äidin tapoja, kun keskustelee kasvotusten toisen kanssa. Jos mieltä painavia asioita jakaisi ryhmän sijaan nettifoorumilla, tulisi pienimmästäkin asiasta tappelu ja aina löytyisi se kiusanhenki, joka kyseenalaistaisi toimintamallit ja jopa toisen äitiyden, lyttäisi itsetunnon ja nostaisi itsensä paremmaksi. Siksi en yleensä kirjoita äitiydestä kuin pintapuolisesti täällä, minulla on ihania pientenlasten äitejä ympärilläni. Välillä he ymmärtävät, välillä ei, mutta pääasia on se, että saan miettiä äitiyden dilemmoja heidän kanssaan yhdessä tasavertaisesti.

Perjantai oli pitkästä aikaa täysin vapaa päivä. Sen kunniaksi leivoin brownieseja ja keitin espressoa Hello Kitty-keittimellä. Eräs kommentoija pöyristyi kun kirjoitin ettei angry birdsit ahdista, oli pitänyt minua valveutuneena. Tässä taitaa tulla jo toinen naula arkkuun kissamaisten viikonlopputerveisten kera :D

Onnea nimimerkki Paula, joka kommentoi näin:

Voi kun voittaisin, niin päristelisin tunnollisesti 2minuuttia joka ilta (aamusin ehkä vähän lintsaisin ajassa). Ite oon nyt raskaana ja hampaanpaikkausaika on varattu parin viikon päähän. Apua! mä en pysty ajattelemaankaan sitä. Sillon saan tietää riittääkö pelkkä paikka vai täytyykö aloittaa juurihoito. yhyy.

Toivottavasti vastaisuudessa hymy on yhtä leveä kuin tuolla Liisa Ihmemaassa-elokuvan irvikissalla yläkuvassa! Sinulle on lähetetty meiliä.

Onnea ja kiitos kaikille osallistujille, en selkeästi ole ainoa jonka hampaanhoito on jäänyt hieman retuperälle ;)

Viime viikolla ovemme edessä odotti yli 50 vuotta vanha leikkimökki. Tämä mökki ei ole ihan perus nukkekoti, sillä sivuseinät eivät ole ollenkaan auki. Sen sijaan siinä on katossa luukku, mikä avataan kun aletaan leikkimään. Nyt luukku on kuitenkin irti ja muutenkin talo huonossa kunnossa. Osa lasisista ikkuinoista on rikki ja ikkunoiden karmit ajan saatossa tippuneet, samoin puolet ulko-ovesta loistaa poissaolollaan. Katostakin puuttuu useampi pala lautaa.

Muutenkin mökkivanhus on kehnossa kunnossa, mutta uusi aika on aluillaan ja hiomapaperit hankittu. Tästä tulee varmasti projekti, minkä loppuun saattaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Tämä pelottaa sillä kärsivällisyys ei toden totta ole toinen nimeni.





Jos jollakin on hyviä linkkejä nukkekotikunnostukseen, ottaisin mielelläni vastaan. Tällä hetkellä urakka tuntuu hankalalta, kun ei oikein edes tiedä mistä aloittaa. Pesusienen käyttö taitaa olla ensimmäinen askel ja sitten vanhojen tapettien ja maalien hiominen.

Ei tule täksi jouluksi valmista, se on selvä se.

Mitä olen tehnyt tänään? Kuvavihje:

Lisävihje: siihen liittyy olennaisena osana myös sohva ja sipsit sekä vuosi 1990.

Kuka muistaa?

Mun piti kirjoittaa ihan muusta jutusta, mutta olen miettinyt tänään paljon erästä juttua. Vihaiset linnut tulevat nimittäin taas ja valtaavat seuraavaksi Lumenen kosmetiikan. Ei, en ole mikään Angry Birds fani, mutta sitäpä olenkin miettinyt miksi mua ei haittaa vaikka koko Suomi pistettäisiin täyteen vihaisia lintuja. Periaatteessahan olen tyyppi, jonka mielestä tällainen on täyttä hölynpölyä, pistää nyt piirroshahmo kosmetiikkapurkin kylkeen. Rahastusta. Mielikuvituksen puutetta. Ja niin edelleen. MUTTA EI! Musta tää on tosi hauska juttu!

Ekaksi lokakuussa kauppojen hyllyille tulevat tuotteet:

ANGRY BIRDS Lakka Suihkugeeli
Raikas suihkugeeli puhdistaa vartalon ihon hellävaraisesti ja jättää iholle pehmeän, virkistyneen tunteen.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Vadelma Shampoo
Shampoo normaaleille hiuksille. Sopii päivittäiseen käyttöön.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Karpalo Vartaloemulsio
Raikas vartaloemulsio kosteuttaa ihoa tehokkaasti.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Mustikka Käsivoide
Täyteläinen käsivoide kosteuttaa ja ravitsee ihoa.
Pakkaus: 75 ml.

Sitten perään pähkäilyosuus, jätetään nyt luonnonkosmetiikkajäkätys väliin ja mennään asiaan. Musta on tosi kiva, että tulossa on koko perheelle soveltuva tuotesarja, missä on yleistuotteita mitä jokainen voi käyttää. Varsinkin isompien lasten suihkuhetkistä voi siis tulla astetta miellyttävämpiä, kun samppoopullossa on muumin tai titi nallen sijaan ajankohtainen Angry birds. Ideahan ei ole uusi, sillä esimerkiksi Hello Kittyä on löytynyt jo kauan ties mistä kosmetiikasta, tässä on vain se hyvä puoli, että linnut vetoavat sukupuolesta ja iästä riippumatta mutta etenkin nuoriin poikiin ne tuntuvat uppoavan hyvin.

Mielenkiintoisen tuotteen ei kuitenkaan tarvitse kosiskella vain nuoria käyttäjiä tai poikia. Lumenella on yli 40 vuotinen historia suomalaisten naisten kosmetiikan parissa toimimisesta ja ainakin itse pystyn luottamaan myös laatuun täysin. Tässä mielessä nämä tuotteet eroavat kirkkaasti edukseen jos vertailukohtana on täysin tuntemattoman valmistajan piirroshahmoon pohjautuva kosmetiikka vrt. hello kitty suihkusaippua henkkamaukalta. Näiltä tuotteilta voi odottaa laatua. Sen lisäksi ainakin itse koen hauskaksi ajatuksen, että nykymummeleiden ja sihteerikköjen yöpöydällä olisikin Angry Birds-käsirasvaa eikä mitään tummelia.

Lanseerausajankohta on loistava. Talvi on tuloillaan ja ainakin oma iho kaipaa kosteutusta. Kyllä mä haluan levittää suihkun jälkeen hauskaa rasvaa, ehkä sen rasvauksen muistaisikin paremmin linnun tuijotuksesta. Olisin myös ottanut ilolla valikoimaan esimerkiksi Angry birds kulmavärin tai huulipunan, jotain pientä hupia meikkipussiin. Mutta onhan näissäkin jo jotain.

Mutta mitä sanoo muut? Onko Angry birds ihana vai kamala, tuntuuko linnut puskevan joka tuutista vai mahtuuko teille tälläista kosmetiikkaa? Tämä varmasti jakaa mielipiteitä ja olen huomannut monen äidin olevan jo ihan kypsänä lintuihin. Meille mahtuu muutama lintu lisää, miten teille?

Ensikisi päivän kultturelli osuus: Kävin katsomassa leffassa Puhdistuksen ja oli todella vaikuttava myös elokuvana. Kirjan olen lukenut muutamaankin otteeseen ja elokuva oli lähes yhtä vavisuttava kokemus. Tässä saa taas kerran olla onnellinen niin monesta asiasta kun sen vain muistaisi päivittäin. Sofi Oksasen Puhdistus on kyllä yksi viimeisen 10 vuoden parhaista kotimaisista kirjoista eikä yhtään suotta palkittu monella kirjallisuuspalkinnolla.

Päivän pinnallisuusosio taas käsittelee farkkuja. Ihan noloa sulloa nämä kaksi asiaa samaan postaukseen, mutta menköön.



Kävin eilen Itiksen KappAhlissa uteliaisuuttani katsomassa, josko se 44 kokoinen magic-farkku olisikin viininpunaisena sopivan kokoinen. Ja oli se, eli jotain kokojen muuttumista on tapahtunut viime keväästä. Jos joku ihmettelee, että mikä pirun farkkuhuuma mulla nyt on, niin selonteoksi muutama fakta: Sain XLNT-mallikisasta -50% alekupongin käytettäväksi yhteen XLNT-tuotteeseen SYYSKUUN AIKANA. Ja koska noiden Magicien koot loppuvat niin nopeasti, oli mun toimittava heti että sain noi viinit farkut omakseni, sillä luultavasti jo ensi viikolla noita pienimpiä kokoja (mallisto alkaa siis koosta 44) tuskin enää löytyy kuin ankaralla metsästyksellä. Ja koska olen kerran metsästänyt malliston mustaa farkkua pitkin pääkaupunkiseutua, ajattelin sen kokemuksena riittävän. Alennuksen jälkeen hintaa parille jäi 25 euroa, eli se oli hyvä syy hieman intoilla.

Mulle muuten tuli tänään meiliä, että mut tahdottas mallitoimiston listoille. En voi sille mitään, mutta epäilen aina ensimmäiseksi kyseessä olevan vedätys ja toiseksi pelkkä rahankeruu kun sittenhän tarvisi sen mallikansion, minkä toimisto tekisi kahden kuukauden ruokarahojani vastaan. Työt tekisi kyllä budjetille hyvää, mutta alkupanostus tuntuu suurelta. Jään miettimään asiaa.

Vai lieneekö ihan peruskettu? Odottelin pitkään milloin Kaksi Kuningasta saa Beau Loves tuotteet myyntiin ja olin ihan varma, että napakettupaita it is. (Minusta tuo silhuetti on enemmän napakettumainen kuin tavallisen ketun oloinen)

Mutta sitten kävi niin, että ihailin Beau Lovesin tuotekuvia niin paljon, että taisin saada oman annoksen kettua ihan virtuaalisesti ennen ostamista ja nyt jää napaketut toisten lasten napojen ympärystä lämmittämään. Jotenkin nuo Beau Lovesin tuotteet silti viehättävät, vaikka en muuten lämpene musta-valkomuodille lastenvaatteissa. Tai pidän kyllä mustavalkoisesta, mutta en osaa ollenkaan ajatella omaa lastani hillityn yksinkertaisiin kuteisiin, hän ei vain ole yhtään sen sortin lapsi että graafisuus pukisi.

Miten se onkin niin, että joillekin lapsille yksinkertaiset linjat sopii ja sitten on näitä mun lapsen kaltaisia variksenpelättimeksi syntyneitä? Taitaa olla vähän sama homma kuin koirissa ja omistajissa, että muistuttavat toisiaan.

Eilen vietettiin Oi mutsi mutsi-blogin ensimmäistä virallista lukijailtaa. Virallista siinä mielessä, että epävirallisesti olen kyllä tavannut blogini lukijoita ja kanssabloggaajia salaa, tai ainakin vähän pienemmällä profiililla :) Mukana oli myös Uuden kuun ja Secret Wardropen lukijoita ja paikkana Helsingin keskustan KappAhl.

Oli tosi mukavaa tavata kasvoja kommenttien takaa ja juttu luisti, eräs ryhmämme leidi kysyikin tunnemmeko kaikki muut toisemme mutta eihän se niin mennyt. Sitä on tullut kuitenkin jaettua paljon, puolin ja toisin, joten oli helppo höpötellä ja miettiä samalla noita vaateasioita. ( Tai ajella kummitädin kanssa liukuportailla, kunnes portaat suljettiin "ettei lapset leikkisi"...)







Ostoskassit täyttyivät, sillä meillä oli käytössämme -25% alennus kaikesta valikoimasta ja se koski myös aletuotteita. Moni olikin käynyt jo etukäteen KappAhlin sivuilla katsomassa tarvittavat asiat, kuten myös allekirjoittanut. Varsinkaan facebookin kautta blogiani lukevien ei tarvitse olla Sherlock Jakkina arvatakseen mikä vie kassista ison tilan. Sama tuote lähti illan aikana ainakin myös Sisu-pojan päälle, mutta tästä enemmän joku muu postaus.

Olisin halunnut hankkia itselleni myös uudet magic-farkut viininpunaisina, mutta surkeudekseni huomasin ettei koot pitäneet oikein kutiaan. Muut mun magicit kun ovat olleet kokoa 46, tässä värissä XLNT 46 oli aivan liian iso :/ Sattuiko joku huomaamaan löytyikö viininpunaista magicia normaalien ihmisten puolelta? Hoksasin vasta kotona, että sieltäkin olisi voinut katsoa.

Koska iso vaatekauppa ei kuitenkaan ole otollisin paikka rupatteluun, aion pitää toisen juoruilulähtöisemmän lukijaillan ehdottomasti ennen joulua. Meillä on ollut Viken kanssa suunnitelmissa yhteinen askartelupainotteinen illanvietto hyvän ruuan ja kivan tekemisen parissa, joten pysykää kanavalla. Ottaa aina hieman aikaa sumplia ajat ja tekemiset yhteen, mutta tulossa on! Nyt kun asia on sanottu julkisesti, toimikoon se potkuna persauksiin että suunnitelma saadaan myös toteutukseen.

Ostoskassin sisältöön siis myöhemmin, mukavaa alkavaa viikkoa!

Kuvat: Kikka Aarnio

Olen vähän miettinyt, että pitäisi olla hemmetin hyvä syy kokea vauvavuosi uudelleen. Mitä isommaksi poika kasvaa, sitä enemmän olen iloinen ja onnellinen sen olemassa olosta ja siitä, että se vuosi palvelijana on ohitse. Emme me nyt vielä ihan tasa-arvoisessa asemassa ole, mutta lähempänä toisiamme mitä ennen.

Tänään katsoimme yhdessä Peppi Pitkätossun seikkailuja ja koin ahaa-elämyksen että tästä me tosiaan kumpikin tykkäämme. Tykkäämme myös muun muassa samanlaisesta ruuasta ja poika tykkää J Karjalaisesta kun kukaan kaveri ei ole vielä onnistunut myrkyttämään hänen musiikkimakuaan. Poika tykkää plarata mun kirjoja ja uutuutena on, että aamuisin ei tarvitse lähteä heti sängystä, voi vetelehtiä. Tätä vauvat ei osannut. Vauvat itki, niitä piti hyysätä ja palkkioksi sai hymyn, mikä oli kaikenlisäksi ihan feikki.

Nyt on taas otettu muutama askel lähemmäs normaalitilaa muutenkin, thanks to KappAhlin xl-mallikisa. Ei siinä, eilinen kisailupäivä ei tuonut voittoa eikä edes finaalipaikkaa mutta se ei ollutkaan käänteentekevää. Se taas oli, että vaikka halusin peruuttaa koko homman, en peruuttanut vaan tein muutamia myönnytyksiä naiseudelleni. Hankin sekä piilarit Specsaversilta että uudet rintsikat Sokokselta ja menin paikan päälle koikkelehtimaan koroissa. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel, no mun ulkonäölle. En olisi saanut hankittua kumpiakaan ennen vuoden loppua, ellei olisi ollut "pakko" ja nyt ihmettelen mikä hemmetti mut sai luopumaan piilareista ylipäätään? Miksi mä oon pitänyt paskoja liivejä raskaudesta asti, kun kahden halpisparin hinnalla sai niin hyvät merkkiliivit asiantuntija-avun kera, että tekisi mieli laulaa oodi Sokoksen rintaliivipuolen myyjille? Miksi oi miksi?

No siksi, että olen ollut kotona palvelemassa vauvaa, milloin kaikki muhun liittyvä on ollut jollain tavalla ihan samaa. Kun ensimmäinen vuosi meni ihan pilvessä, hankin vauvalle tarvittavat mutta jätin itseni pääsääntöisesti ilman. Mikä järki? Nyt olen päättänyt alkaa satsaamaan itseeni enemmän, en tarkoita ostamaan itselleni enemmän, vaan miettimään asioita enemmän minun kautta. Lapsi kun tykkää aikalailla samoista jutuista kuin minäkin, ei hällä ole vertailukohtaa paremmastakaan ;) Miksi siis jättäisin piilarit hankkimatta jos ne tekee mun ulkonäöstä usein freesimmän? Miksi hankkisin itselleni jotkut ihan kivat rintsikat ja pojalle 100% mammahyväksytyt kuteet? Miksi ylipäätään pidän lapsen hankintoja, harrastuksia ja kaikkea lapseen liittyvää niin pirun paljon tärkeämpänä kuin itseeni satsaamista? Joku on antanut mulle tosi huonoa esimerkkiä!

Nyt olisi taas aika kaivaa se loppukin itseä vauvavuosivarastosta takaisin ja alkaa miettimään mikä mut saa paremmalle tuulelle ja satsata lapsen sijaan itseeni. En tiedä mitä se tarkoittaa mammablogille, mutta ei tässä enää kauaa voi lapsen kehitysvaiheitakaan kerrata. Antakoon siis uusien tuulien tarttua pikkuhiljaa blogiinikin, loppuvuoden tavoite on enemmän minä kuin hän. Mutta ekaksi kuitenkin Uutisvuoto, siellä on Lotta.