Farkut ovat asia, joka tuntuu aiheuttavan kriiseilyä kropassa kuin kropassa.  Mutta erityisesti plussakokoisen on melko vaikeaa löytää omalle kropalle sopivia farkkuja, varsinkin jos läpinäkyvä tuotanto on yksi valintakriteereistä. Minulta on kysytty monesti mistä saisi fiksusti tuotettuja 46+ -kokoiselle vartalolle suunniteltuja farkkuja ja vastaukseni on aina ollut EI MISTÄÄN. Mutta arvatkaa mitä! Olen ollut väärässä!

Sain nimittäin muutama kuukausi sitten kuulla lukioaikaisen suosikkifarkkumerkkini Very Nicen olevan edelleen elossa ja suunnittelevan kaikessa hiljaisuudessa uutta tulemistaan. Sen lisäksi, että kuulin merkistä ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen, kuulin vasta nyt merkin olevan suomalainen! Minun nuoruuteeni kuuluivat Very nicen farkut ja etenkin bootcut-lahkeiset vakosamettihousut yhtä olennaisesti kuin Perry vanilla siideri, mutta niihin aikoihin suomalaisuudella ei paljon markkinoitu. Mitä enemmän Amerikkaa, sen parempi. Niin siiderin nimessä kuin farkuissakin.

Mutta nyt ovat ajat muuttuneet ja Very Nicella on herätty huomaamaan, että heillä on käsissään tuotteet, jotka ovat ajankohtaisempia kuin kenties koskaan aiemmin! Very Nicen farkut suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Viron Valgassa merkin omalla tehtaalla. Vaikka kotimaan tuotannosta on matkan varrella jouduttu luopumaan, ei farkkujen matka tehtaalta meikäläisen vaatekaappiin ole silti kuin 300 kilometria. Eli kyllä, olen viimein löytänyt sopivan kokoiset, täydellisesti istuvat, mukavan tuntoiset ja tuotannoltaan mahdollisimman läpinäkyvät farkut itselleni! Lue lisää Very Nice farkkujen tuotannosta heidän kotisivuilta!


Ennen tämän postauksen julkaisua pääsin mallailemaan Very Nicen farkkuja ja valitsemaan itselleni parhaan farkkumallin. Normaalisti Very Nicellä on mallistossaan yli 30 erilaista farkkumallia, mutta brändiuudistuksen vuoksi tarjolla oli "vain" n. 15 erilaista mallia ja valikoima tulee kasvamaan kevään mallien myötä alkuvuodesta.  15 Farkkumallia on ehkä vähän Very Nicelle, mutta minulle kyseessä oli oikea farkkutaivas, sillä soviteltavaa riitti eikä todellakaan tarvinnut tyytyä siihen yhteen sopivaan pariin. Lopulta päädyin valitsemaan korkeavyötäröiset ja sopivan kapealahkeiset Cara Skinny farkut syvän mustana. Samoja farkkuja mulla on itse asiassa kahdet samanlaiset, joista toisia testasin yli 1.5 kuukautta ennen kuvauksia varmistuakseni, ettei farkut kulahda tai muutenkaan säikähdä käyttöä. Carat pysyivät hyvinä käytössä, johon kuului minunkaltaiseni jokapaikan höylän arkihommat eli sekä fiinimmät työtilaisuudet, metsäkävelyt että sohvalla makaaminen kirja kainalossa. Näihin kuviin vedin kuitenkin jalkaani uunituoreet Carat, vaikka käytetytkin olisivat vallan hyvin kelvanneet. En kuitenkaan viitsinyt kuvauttaa edellisen viikonlopun nuotioinnista edelleen savulta tuoksuvia farkkuja näihin "virallisiin" blogikuviin, tiedä vaikka niissä olisi roikkunut neulasia lahkeessa :D

Kaupallinen yhteistyö Weecosin kanssa

Terveisiä täältä joululahjojen paketoinnin parista!

Tänä jouluna ekologisuus ja vastuullisuus ovat olleet suuria teemoja ainakin omassa ystäväpiirissäni sekä seuraamissani somekanavissa. Eikä todellakaan aiheetta. On ilo huomata, että fiksun kuluttamisen tietoisuus on noussut puheenaiheeksi, vaikka se ei missään tapauksessa ole ainakaan vielä syrjäyttänyt suurien alepäivien suosiota. Toivon kuitenkin, että askel askeleelta voisimme pienentää jouluun liittyviä tavaravuoria ja silti pitää kaunista lahjaperinnettä myös yllä. Yllättää toisiamme enemmän ajatuksella valituilla tarpeellisuuksilla, kuin kilpailla pakettimäärällä.

Tässä postauksessa näkyvät joululahjaideat ovat löytyneet eettisten ja vastuullisten valintojen verkkokauppa Weecosista joko tänä vuonna tai edellisinä vuosina. Laadukas tavara kestää aikaa eikä poistu sesongin muuttuessa kaupan hyllyltä.


Tämän joulun suurin satsaus oli uuden maton hankinta Kaamokselle.  Maton valitsin minä kriteereinäni iso koko ja väri, joka ei säikähdä tahroja. Finarten tummanharmaa-valkoinen Aitta-matto on pyörinyt mielessäni jo pitkään, sillä se on kivan yksinkertainen ja tykkään Saana ja Olli suunnittelijaparin painokuviosta. Aitta-maton materiaali tulee muuten tekstiiliteollisuuden kierrätysjätteestä, eli uutta materiaalia tätä mattoa varten ei ole tehty.

Kuvauspaikaksi matolle valikoitui oman huoneen sijaan olohuoneemme, "kuvausteknisistä syistä". Toivon mukaan pikku-Legot katoavat maton paikalta viimeistään ennen jouluaattoa!

Toinen Kaamoksen paketista löytyvä juttu on nuo salaa kuvaamani Moikon heijastavat Katti-lapaset. Sen lisäksi ettei heijastimia voi pimeällä tiellä koulubussia odottavalla lapsella olla liikaa, ovat käsineet mystisesti katoavaa sorttia. Esimerkiksi omat Moikon merinovillaiset heijastinlapaseni katosivat ja siirtyivät mystisesti Kaamoksen käteen, joten omat lapaset ovat paikallaan. Ja tottakai nukkuva kissa on valittu kissafanin sielunmaisemaa silmälläpitäen.  Kissalapasten vieressä on muuten tämän joulun kaunein kortti Kuviokioskilta.




Tässä vaiheessa muille ystäville tiedoksi, että kotoani löytyy melkoinen kasa romaaneja jouluksi ja vaikka en olisi hankkinut personoitua lahjaa, saatte tulla valitsemaan kirjalahjan hyllystäni milloin tahansa! Anna-Maria, sinulle on Tove Janssoni Bulevardi varattu, mutta voit halutessasi vaihtaa sen muuhunkin lukemaani kirjaan!

Kaupallinen yhteistyö Hoplop sisäleikkipuiston kanssa

Muutama viikko sitten oli pitkään odotettu päivä. Kaamos kavereineen pääsi nimittäin testaamaan uutta koululaiset erityisen hyvin huomioivaa Hoplop-sisäleikkipuistoa. Eikä mitä tahansa Hoplopia, vaan sitä Pasilan Hoplopia, jonka rakentamiseen kahden kaverin isä on huhupuheiden mukaan osallistunut.

"Meidän isä on ollut rakentamassa tätä Triplaa. Muistaakseni tämä maksoi ainakin miljoona euroa!"

"Paljonko teidän isä on maksanut, että on päässyt rakentamaan tätä!"

"No ei yhtään mitään!"

Neljä kaveria olivat jo matkalla koulusta Hoplopiin käyneet läpi, mitä päivän aikana tapahtuu. Kaikki jutut on pakko testata, paitsi ne ihan vauvojen jutut. Ja joka paikasta on myös saatava videomateriaalia heidän youtubekanavalleen. "Sit me halutaan sellainen kuva, missä meillä on kädet ylhäällä kun lasketaan liukumäestä". Mielessäni kävi, että tämän helpommaksi somepostauksen tekeminen ei voi enää mennä, ei tarvitse edes itse ideoida!


Triplan Hoplopiin saavuttuamme kahdeksanvuotiaiden seuralaisteni sisäinen seikkailuvalmius oli jo melkoinen ja intoa pirskahteli ympäriinsä. Yksi porukasta oli jo matkalla ehtinyt hankkimaan viikkorahoillaan muffinssin, mutta muilla oli sekä vessahätä, nälkä että halu päästä purkamaan matkan aikana tiivistynyttä energiaa Hoplopiin. Ensin siis nopeasti parit liukumäet alle ja sitten syömään. OTTAKAA IHAN MITÄ VAIN!

Lasten valitessa annoksiaan päädyin itse lämpimään seitan-salaattiin ja isoon kuppiin kahvia. Lapset taas valitsivat lopulta jokaiselle hampurilaiset, joiden sisällä oli joko vegekebabia tai naudanlihaa. Ja tottakai limut viikonlopun alun kunniaksi. Näillä eväillä jaksoimmekin hyvin seuraavat kolme ja puoli tuntia mitä Triplan Hoplopissa vietimme.


Tankkauksen jälkeen pääsimme sitten tosi toimiin! Koska kaikki olivat jo vanhoja Hoplop-konkareita, kiinnostivat uudet vetonaulat eli ninjarata sekä interaktiiviset pelit eniten. Ensiksi siis ninjailemaan ja sitten virtuaaliseikkailemaan.

Täytyy nostaa hattua ninjaradan nimen keksijälle! Värikäs liikuntarata esteineen toimi testiryhmälle hyvin ja lisäpotkua antoi mielikuvaleikki, jossa lapset päättivät itselleen omat nimet Ninjago-hahmojen mukaan. Haastetta oli ja rataa tahkottiinkin läpi useita kertoja välillä huutaen "Ninjat ei luovuta!", eivätkä ne luovuttaneet.




Kotimatkalla autossa mulla oli seurana tyytyväistä, mutta hämmentävän vähäpuheista porukkaa. Itsekin olin hyvällä mielellä, vaikka en tällä kertaa ehtinytkään paljon istuskella ravintolan puolella tietokone edessäni. Tubekuvaajan roolini tuloksen löydättekin postauksen alta ja kanava kannattaa tietenkin ottaa seurantaan vaikka ihan siksi, että teette samalla neljä lasta hyvin onnelliseksi :D

Jos kuitenkin haluat tehdä omaan lähipiiriisi kuuluvat lapset onnelliseksi, suosittelen tarttumaan Hoplopin Black Friday-tarjoukseen, jossa lippuja voi ostaa klassikkoalennuksella "ota 3, maksa 2". Tarjous on voimassa 2.12. saakka ja seikkailuaikaa näillä lipuilla riittää maaliskuun loppuun saakka! Tarjouksen löydät Hoplop sisäleikkipuiston verkkosivuilta.

Miksi Neropatin päiväkirjat vievät lapset mennessään? Oma testikappaleeni ei asiaa suostunut juuri pohtimaan. "Kirjoita siihen blogiin, että ne on tosi hyvä ja sopii kouluikäiselle. ". Ok. Sen verran sain kuitenkin udeltua lisää, että fyysisen Neropatin päiväkirjan lukemisen jälkeen kirjasarja muuttui vielä askeleen kiinnostavammaksi ja hauskemmaksi. Ja siksi Kaamos onkin nyt maratonlukenut lainassa olevia Neropatteja läpi sen mitä on ehtinyt.

Itsekin lukaisin nyt viikonlopun aikana Remppaa pukkaa -kirjan kertaalleen läpi, ymmärtääkseni ilmiötä paremmin. Ja kuten arvelinkin, näissä kirjoissa on tosi paljon hurttia huumoria mikä koukuttaa ainakin oman lapseni kirjoissa heti. Kirjan sarjakuvamainen joka sivulla näkyvä kuvitus on yksinkertaista ja visualisoi tapahtumia elävämmäksi. Vaikka meno oli superhauskaa ja välillä todella päätöntä, löytyy kirjasta myös syvempää sisältöä. Jos perhe on muuttamassa, milloin parhaalle ystävälle kannattaa kertoa muutosta? Entä jos paras ystävä haluaakin ikuistaa ystävyytenne esimerkiksi kaiverruksena puuhun, kannattaako siihen suostua jos uuden kodin läheltä löytyykin vielä parempi ystävä?

Ensisijaisesti luulen lapsien tykkäävän kuitenkin ihan vaan kevyestä, viihteelisestä ja nopeasti nautittavasta tarinasta, hauskoista kuvista sekä suurinpiirtein oman ikäisestä päähenkilöstä, jolle sattuu ja tapahtuu hieman enemmän mitä lukijalle omassa elämässään. Omalle lapselleni kiinnostavuutta lisää tottakai se, että päähenkilö on ratkaisevasti useamman vuoden vanhempi ja kirjan kautta hän pääsee kurkkaamaan isomman lapsen maailmaan. Tätä kirjasarjaa aion jatkossa itse suositella lukulahjaksi ihan siksi, että se on yksi suurimmista lasten- ja nuortenkirja sensaatioista koko maailmassa ja nuoret lukijat kyllä itse tietävät mikä heitä kiinnostaa.

Ja mikäpä olisikaan nuortenkirja ilman tubearvostelua. Vaikka oma testilukijani pysyi melko vaitonaisena mielipiteidensä suhteen, halusi hän ihan omatoimisesti tehdä Reppaa pukkaa-kirjasta pienen tubevideon, joka on julkaistu Neljän kaverin tubetilillä jo hetki sitten.



Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarjan uusimman Remppaa pukkaa-kirjan löydät Suomalaisesta kirjakaupasta.

Olen miettinyt koulujen uskonnollisista juhlista kirjoittamista kohta kaksi vuotta. Asia on herkkä. Ja herkällä tarkoitan, että turpiin tulee vaikka asian muotoilisi miten. Siksipä alkuun muutama lause ajatusmaailmastani. Olen itse henkilökohtaisesti uskonnoton, en usko yhdenkään uskonnon tarjoamaan käsitykseen Jumalasta. Muiden henkilökohtaista uskoa en tuomitse tai kritisoi, meillä kaikilla on oikeus olla ja uskoa tai olla uskomatta, kuulua uskontokuntaan tai olla kuulumatta. Sitä on uskonvapaus.

Koska olen suomalainen ja kohta nelikymppinen, on minulla tottakai kokemuksia uskonnollisista tilaisuuksista. Minut oli liitetty seurakunnanjäseneksi vauvana, kuten valtaosa lapsista liitettiin. Se oli perinne. Muita perinteitä olivat mm. kouluun siunaaminen, jokavuotiset kevät- ja joulukirkot ja rippikoulu, johon en olisi halunnut mennä, mutta minut käytännössä pakotettiin sinne. Kukaan ei kysynyt uskonko minä kristinuskon Jumalaan, menin vain mukana koska se oli perinne. Ja tulisin saamaan kivat kesälomarahat rippijuhlista.

Rippikouluikäisenä huomasin, että rippikouluthan ovat oikeastaan aika hauska konsepti. Isoseksi päästessä saisi hengailla viikon vuotta vanhempien ja vuotta nuorempien poikien kanssa ja saisi vielä rahaakin palkaksi. Kävin siis muutamankin kerran tenttaamassa kymmenet käskyt ja tekemässä ristinmerkit leirijumalanpalveluksissa uskomatta koko hommaan ollenkaan. Yhteisissä iltarukoushetkissä henkiinnyin sen verran, että pyysin Jumalalta poikaystävää. En saanut.  Tarjontaa muistellessani en enää ole kovin katkera tästä.

Sitten erosin kirkosta enkä ole takaisin kaivannut. Olen kyllä käynyt välillä kirkkojuhlissa kutsuttuna, sillä olisi epäkohteliasta olla menemättä häihin tai hautajaisiin vain siksi, etten minä henkilökohtaisesti usko hääparin (tai haudattavan) uskomukseen. Kunnioitan läheisteni ja ystävieni uskoa hyvin paljon ja jos he haluavat pitää uskonnolliset juhlat, olen mukana, vaikka en muuten halua harjoittaa mitään uskontoa henkilökohtaisesti. En myöskään halua, että lapseni joutuu kuulemaan uskonnollisia tarinoita tosijuttuina tai osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiin ilman että häneltä kysytään mielipidettä asiaan.

Onneksi meillä on Suomessa otettu lasten oikeudet huomioon laissa ja Opetushallituksen ohjeistuksissa. Kouluja ei ole kielletty järjestämästä uskonnollisia tapahtumia kuten jumalanpalveluksia, mutta uskonvapauden vuoksi kaikilla lapsilla vakaumuksesta riippumatta on yhtäläinen oikeus sekä osallistua näihin tapahtumiin että olla osallistumatta. Uskonnollisen tilaisuuden yhteydessä on järjestettävä myös vakaumukseton muuten ohjelmasisällöltään samanhenkinen tilaisuus ja lapsilla/vanhemmilla tulee olla aito mahdollisuus valita ihan kumpi vain tapahtumista. Kuulostaa aika simppelille asialle, mutta ei sitä käytännössä ole ollenkaan. Koska perinteet.

Kun muutama viikko sitten kohistiin uutisissa, kun apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen linjasi koulujen joulujuhlien olevan osa opetusta ja siksi niiden tulee olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumattomia nousi äläkkä. Entäpä perinteet! Miksi enemmistön tulee marssia vähemmistön pillin mukaan! Eihän kirkko edes ole uskonnollinen tila. Ja niin edelleen. En ole näiden muutaman kirkkoäläkkäviikon kenenkään huolestuneen siitä, etteivät ihmiset enää usko Jumalaan tai harjoita uskontoa ylipäätään juuri ollenkaan. Suurin murhe olikin se, etteivät koulut enää saisi viettää uskonnollisia päättäjäisjuhlia kirkossa ja sulkea näin osaa lapsista päättäjäisten ulkopuolelle.

Kouvolan tapauksessa uskonnolliselle joulujuhlalle oli kuitenkin järjestetty vastaava "juhla" koululle niille, jotka eivät kirkkoon ole halunneet mennä. Toki vastaava tilaisuus ei ollutkaan juhla, mutta olipahan kuitenkin jotain. Ja uskokaa tai älkää, se "jotain" on aika paljon verrattuna usean muun koulun tarjoamiin vaihtoehtoihin. Hyvänä esimerkkinä oman lapseni ensimmäisen vuoden päätösjuhlat, jossa päätöspäivän kevätkirkon sijaan oli aluksi vaihtoehtoina joko todistuksen postitus tai todistuksen haku kirkonpihalta jumalanpalveluksen jälkeen. Ei yhteisiä päättäjäisiä, ei edes sitä vaihtoehtoista tilaisuutta. Ei siis mitään muuta vaihtoehtoa jumalanpalvelukselle. Ja vuosihan oli 2019.

Ehkä minun olisi pitänyt valmistautua tähän jo edellisenä keväänä paikallisen Lions Clubin lahjoessa tulevia ekaluokkalaisia pyöräilykypärillä kouluunsiunauskirkossa siunaamisen jälkeen. Mutta vaikka tulevan ekaluokkalaisen kypärä jäikin saamatta, en osannut arvata yhteisten päättäjäistenkin olevan menetyslistalla siksi, että ainoa vaihtoehto olisi mennä veisaamaan virsiä ja rukoilemaan ennen todistuksen saantia. Niin sanotusti tuli puskista. Kiitos yhteistyökykyisen rehtorin saimme kuitenkin muutettua päättäjäispäivän kulkua niin, että kaikki koululaiset saivat todistuksensa koululla ja halukkaat pääsivät sen jälkeen kouluajan ulkopuolella perinteeksi muodostuneeseen kevätkirkkoon. Saimme siis yhden juhlan sijaan kaksi kaikille avointa juhlaa, mutta kiitosta tästä on tottakai turha odottaa. Sen sijaan sain lukea paikallislehdestä esimerkiksi koulumme vanhempaintoimikunnan puheenjohtajan lausunnon siitä, kuinka tällaisten "erityisoikeuksia" (lue lain noudattamista) vaativien perheiden tulisi harkita minne lapsensa pistävät kouluun, sillä aktiivisuuteni romahduttaa yhteisöllisyyden.

Suoria lainauksia vanhempaintoimikunnan puheenjohtajan (/sivistyslautakunnan ja kappelivaltuuston jäsenen) lausunnoista (koko jutun löydät täältä) :

"XXX suree yhteisöllisyyden romuttuvan, kun enemmistön pitää toimia yhden perheen elämänkatsomuksen mukaan."

"– Kannattaako valita lapselleen maaseudun pientä kyläkoulua, jos vastustaa perinteitä? Silloin kannattaisi valita iso koulu, jossa paljon valinnanvaraa."

Tämän episodin jälkeen ymmärsin, että näissä kirkkokeisseissä kyse ei ole koskaan lapsen edusta, ei edes uskonnollisuudesta vaan vaikutusvallasta ja siitä kuka on tarpeeksi korkealla sanelemassa mitkä perinteet tulee säilyttää ja mitkä ei. Lakipykälät, lastenoikeudet ja uskonnonvapaus eivät merkitse näissä asioissa mitään, sillä tärkeintä on saada enemmistö kirkkoon ja loput hiljaiseksi. Keinolla millä hyvänsä. Ja tässä kiteytyy hyvin se, miten on toimittu ennen ja miten halutaan toimia nytkin. Keinolla millä hyvänsä.

Vaihtoehtosia vakaumuksettomia tilausuuksia vaativien onneksi aika on puolellamme. Internetin aikana se "tämän kylän pakananainen" onkin osa isompaa vanhempain verkostoa, josta saa tukea juuri tämän kaltaisissa tilanteissa, jossa omat voimavarat vaikuttamiseen ovat hiipumassa ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja huutaa: ANTAA OLLA! Unohtakaa uskonnonvapaus, lastenoikeudet ja Suomen laki, helpompihan on vain mennä kirkkoon jatkamaan uskontoteatteria. Kyllä minäkin nämä perinteet muistan, olinhan itsekin mukana ihan kaikessa. Näinä hetkinä itselleni tärkeäksi paikaksi on muodostunut mm. Uskontokuntiin kuulumattomat vanhemmat Facebookryhmä, jota suosittelen kaikille kohderyhmään kuuluville. Ryhmän tuki on auttanut itseäni uskomaan, että vaikka tulen jatkossakin saamaan kovaa julkista kritiikkiä ja hiljennysyrityksiä, en oikeasti vaadi mitään muuta kuin jo olemassa olevien lakien ja opetushallitusten ohjeistuksien noudattamista, joka on kaikkien lasten edun mukaista.

Mietin pitkään julkaisenko tätä kirjoitusta, sillä tiedän saavani taas kerran uskovaisilta henkisesti turpaan. En kaikilta, en uskovilta ystäviltäni, en niiltä lukuisilta Instagramissa minua seuraavilta (seuraa sääki hei!) seurakunta-aktiiveilta, joiden kanssa olemme parantaneet maailmaa viestiboksissa toisiamme kunnioittaen. Mutta kokemuksesta tiedän, että perästä yleensä kuuluu, mutta se ei tule hiljentämään minua. Koska uskonnonvapaus on asia, josta me emme saa olla hiljaa.

Lisää tietoa uskonnonvapaudesta Uskonnonvapaus.fi
Lisää tietoa koululaisten uskonnonvapaudesta Kantelupukki.fi
Vertaistukea: Uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat
Lakipykäliä täällä

Kääk, koululaisten syysloma alkaa täällä Etelä-Suomessa tänään! Luvassa on siis yhdeksän päivän putki, jolloin lapsella ei ole mitään tekemistä eikä ketään kaveria ja ainoa asia mitä hän haluaisi tehdä on pelata ja katsoa tubevideoita. Pakko keksiä jotain!

Alunperin meidän piti lähteä syyslomalla Viroon, mutta jo toisen kerran reissumme peruuntui yleisen säätämisen vuoksi. Joten aloin miettimään, josko lähdettäisiin ainakin päiväksi takaisin Tampereelle. Pääsimme nimittäin kesälomalla Visit Tampereen kutsumana lomalle Tampesteriin ja aika moni kesällä löytynyt kiva paikka tarjoilisi iloa ja tekemistä myös syysloma-aikaan. Tässäpä siis muillekin vinkkejä Tampere tekemisiksi syyslomaa silmällä pitäen!


Eläinkahvilat

Se ken on keksinyt eläinkahvilat on nero! Mikään ei ole ihanampaa kuin kissojen paijaus ja pupujen syöttäminen ja siksi eläinkahvilat ovat ihan parhaita paikkoja. Tampereella eläinkahviloita on kaksi ja ne sijaitsevat kumpikin rautatieaseman läheisyydessä. Kissakahvila Purnauskiksessa saa 5 euron pääsylipun hinnalla viettää aikaa 1,5 tuntia ja paijailun lisäksi sieltä voi ostaa myös todella hyvää ruokaa. Pupukahvila 3D Crush Cafe:ssa puput ovat erillisissä puputerapiahuoneissa, joihin kaikilla asiakkailla on mahdollisuus mennä käymään. Pupuille voi hankkia kahvilasta syötettävää, jota on tarjolla silloin kun puput tarvitsevat ruokaa.

Kumpikin paikoista uppoaa eläinrakkaaseen lapseen kuin kuuma veisti voihin ja jää taatusti mieleen pitkäksi aikaa!


Muumimuseo

Tampereen taidemuseon Muumilaakso on ollut oma suosikkini jo vuosikausia, mutta vasta kesällä pääsin tutustumaan sen näyttelyihin uudessa osoitteessa Tamperetalossa. Omasta mielestäni nykyiseltä nimeltään Muumimuseon parasta antia ovat isot ja yksityiskohtaiset kuvaelmat. Eli siis käsin tehdyt miniatyyrimaailmat, jotka Tove Jansson, Tuulikki Pietilä sekä Pentti Eistola ovat rakentaneet muumitarinoihin pohjautuen.  Museon tunnelma on rauhallinen ja hämärä ympäristö tuokin mielestäni parhaiten alkuperäisten muumitarinoiden tunnelman esiin.  Sopii erinomaisesti niin lapsille kuin aikuisillekin.

Niihaman maja

Noin seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitsee Niihaman maja, jonka ympäristö sopii hyvin päiväretkeilyyn. Kaupunkilaisten kesämökiksi kutsutulla Niihaman majalla voi vaikka juoda pullakahvit, silittää kissaa ja grillata pihalla. Tiistaisin ja torstaisin lämpimänä on myös ulkosauna, jolloin päiväretken voi päättää saunan löylyihin, kunhan muistaa ottaa uikkarin mukaan. Saunareissulla on mahdollisuus myös pulahtaa järveen uimaan, ainakin järven jäätymiseen saakka.



Kuuma ja Rajaportti

Tampere on valittu Suomen (ellei jopa maailman?) saunapääkaupungiksi, joten yleisiä saunoja riittää moneen makuun. Omat suosikkini ovat Pispalan kaupunginosassa sijaitseva Rajaportin sauna, joka on rakennettu 1900-luvun alussa ja on nostalgiafiilistelijän taivas.

Uudempaa saunakulttuuria edustaa uusi Laukontorin kupeeseen rakennettu Kuuma, joka yhdistää saunomisen hyvään ruokaan. Kesällä Kuumassa pystyi myös pulahtamaan Pyhäjärveen, uskoisin sen onnistuvan myös syyslomalla - tosin vesi saattaa olla hieman kesäistä kylmempää.

Särkänniemen Karmiva karnevaali

Särkänniemeä tuskin tarvitsee esitellä? Syyslomalaisille Särkänniemi tarjoaa kuitenkin uusia elämyksiä, kun huvipuistoalueella vietetään halloweenhenkistä Karmivaa karnevalia 19.10. saakka. Alueella voi törmätä Zombien lisäksi mm. Tip Top Walkersin esityksiin, jotka sopivat kaiken ikäisille.

Paljon jäi vielä listaamatta, joten pienenä vinkkinä kerron lisää kohteita löytyvän @oimutsimutsi Instagramtililtä storyjen kohokohdista nimellä Tampere.

Kuvat: kohteiden kotisivuilta

Terveisiä metsästä! Syksy on mielestäni parasta aikaa retkeilyyn ja se on varmasti tullut esille myös Instagram-tililtäni, sillä viikonloput ovat menneet lähinnä ulkoilmasta ja syksyisestä luonnosta nauttiessa. Itselleni luonnossa liikkuminen on keino tasoittaa pulssia ja rentouttaa itseäni arjen ja työn hektisyyden vastapainoksi. Lapselle retket toimivat enemmänkin seikkailuna, missä voi tapahtua mitä vain. Maasta löytyneiden oksien vuoleminen ja kaikenlainen metsässä könyäminen on tokaluokkalaisen mieleen, samoin seikkailukaverimme Maaritin koiran Tomun kanssa peuhaaminen.

Nuorempana seikkailin itsekin metsässä melko paljon, ensin partiossa ja sitten muuten vain. Välillä olimme yötä kodalla tai jollakin syrjäisellä metsäkämpällä, välillä teimme kaverieden lähimetsään halfpipea lumilautailuun ja rakensin joskus jopa köydestä "hissin" minimäkeemme. Vaikka tekemistä oli paljon, oli ihan yleinen vitsi, että hengailimme metsässä kavereiden kanssa vain eväiden takia.  Osaksi totta, luonnossa kaikki nimittäin maistuu ihan järjettömän hyvälle!


Retkeilyhulluudestamme oli saanut vihiä myös korialainen kauratuotteiden edelläkävijä Kaslink, joka pyysi meitä kirjoittamaan ylös muutamia retkieväidemme reseptejä. Perinteisesti maitoon leivotut eväämme vaihdettiin siis kerralla kaurajuomaan leivotuiksi, mikä on ollut aika silmiä avaava kokemus itselleni. En nimittäin ole ennen leiponut kaurajuomaan mitään, vaan käyttänyt kauratuotteita lähinnä kahvissa sekä välipaloina. Kaurajuomien käytön lisäystä olen kuitenkin harkinnut monesti ihan siksi, että ne sopivat lähes kaikille ja eivät tuo minulle iho-ongelmia maidon tapaan. Myöskin uusimmat laskelmat kaurajuomien hiilijalanjäljestä kannustavat niiden käyttöön maidon sijaan, vaikka emme kaikista perinteisistä maitotuotteista ole luopumassakaan.

Pakko muuten kertoa, että Kaamos suhtautui kaurajuomiin vielä kuukausi sitten erittäin skeptisesti. Yhteistyöstä neuvotellessamme hän nimittäin totesi Kaslinkin työntekijälle päin naamaa, että kaurajuoma kuulostaa todella epäilyttävälle, eikä hän usko pitävänsä siitä ollenkaan! Toisin kuitenkin kävi.

Tässä postauksessa saatte siis muutaman perinteisen retkievään kauraversiona. Voin luvata, että ainakaan maun perusteella ei ole menty metsään, vaikka muuten siellä olemmekin!


Tuplakaurasämpylät (n. 14 kpl)

5dl Kaslink Aito kaurajuomaa
25g tuorehiivaa
4dl kaurahiutaleita
1/2 rkl suolaa
1/2 dl siirappia
n. 7 dl vehnäjauhoja
50g sulatettua margariinia
suolahiutaleita päälle

Liota hiiva kädenlämpöiseen kaurajuomaan ja lisää joukkoon kaurahiutaleet. Peitä seos leivinliinalla ja jätä seos n. 20 minuutiksi odottelemaan. Kaurahiutaleideiden pehmennyttyä lisää suola, siirappi ja pieni määrä kerrallaan jauhoja. Lopuksi lisää joukkoon sulatettu margariini, viimeiset jauhot ja alusta kunnolla.

Pyörittele taikinasta sämpylöitä ja laita ne kohoamaan liinan alle. Voitele kohonneet sämpylät kauramaidolla ja ripottele päälle kaurahiutaleita ja suolahiutaleita. Paista 225 asteessa n. 13 minuuttia.

Huom! Mikäli pellille jää tippoja kauramaitoa, se kärähtävät uunissa helposti. Tämä ei vaikuta sämpylöiden makuun.

Kauramaitoletut

6dl Kaslink Aito kaurajuomaa
3 kananmunaa
n. 4-5dl venhäjauhoja
1/2 rkl suolaa
ripaus sokeria

Sekoita ainekset kulhossa vispilällä. Anna turvota n. 30 minuuttia. Paista molemmilta puolilta rasvatulla pannulla.

Vinkki! Voit tehdä taikinan retkelle valmiiksi jo kotona ja kuljettaa sen korkillisessa kaurajuomapullossa retkievääksi. Paiston jälkeen kaurajuomapurkki on helppo taitella pieneen tilaan ennen kierrättämistä.

Omenahilloke letuille:

n. 4 pientä kirpsakkaa omenaa
1 rkl kanelia
1-2 rkp sokeria
vettä

Pilko omenat kuorineen kattilaan ja lisää kaneli ja sokeri sekä n. 1dl vettä. Kiehauta seos ja keittele sen jälkeen kuplivaa seosta miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät ja alkavat soseutua. Lisää tarvittaessa pieniä määriä vettä.

Hilloke on valmista, kun omenat ovat pehmenneet ja seos sakeutunut.  Tarjoile lettujen ja vaahdotetun (ja halutessasi makeutetun) Kaslink Aito kauravispin kanssa.



Osallistu Ennin luontohaasteeseen!

Aika polleana kerron, että tämän postauksen myötä aloitan pitempiaikaisen yhteistyön Kaslink Aito-tuotteiden parissa ja mukana Kaslinkin porukoissa on myös itse tehdystä halfpipesta hieman pidemmälle päässyt luontoblondi, nimittäin lumilautailija Enni Rukajärvi.

Tänä syksynä Enni haastaa 1.-9.-luokkalaiset lapset luontoon ja kokoamaan luontomuistoja ja -tarinoita myös meille muille. Ennin luontohaasteeseen voit tutustua Kaslinkin sivuilla ja osallistua voi koululuokkana opettajan kanssa. Innostavimmat kolme tarinaa pääsevät jatkoon ja näistä Enni valitsee voittajaporukan, joka pääsee kevättalvella talviurheilumatkalle Rukalle. Mukana reissussa on myös Enni itse!

Itse aion kyllä vinkata haasteesta Kaamoksen koululle, jossa luontojutut ujuttautuvat perinteiseen koulutyöhön muutenkin luonnollisesti. Vinkatkaahan tekin!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa