Muistin juuri, että multa on jäänyt yksi vuosittaisista perinnepostauksista tekemättä! Nimittäin lapsen synttäripostaus. Kaam...


Muistin juuri, että multa on jäänyt yksi vuosittaisista perinnepostauksista tekemättä! Nimittäin lapsen synttäripostaus. Kaamos täytti jo kesällä seitsemän ja juhlittuamme päiväkotikavereiden ja muiden vieraiden kanssa juhlat, nostimme heti kytkintä ja lähdimme Berliiniin kesälomailemaan. Nyt nämä kuvat tulivat kuitenkin vastaan, joten pieni muisteluhetki lienee paikallaan.

Nämä olivat Kaamoksen ensimmäiset "viralliset" kaverisynttärit, jonne oli kutsuttu muitakin kuin meidän perhetuttujen lapsia. Ja synttärit olivat tottakai tosi tärkeä juttu, etenkin kun lapsella oli eskarin myötä tullut ihan uudet ympyrät ja kaverit, joista moni ei kuitenkaan ollut vielä käynyt meillä kylässä maalla.

Jostain syystä teemasynttärit ovat nyt se juttu ja tänä vuonna teemaksi valikoitui Lego Ninjago. Koska en ole mikään tapahtumajärjestäjä (tai itseasiassa koulutukseltani nimenomaan olen, mutta en kotiolosuhteissa ollenkaan), näyttäytyi teema hyvin löyhänä ja sekottui hyvin kaikenmaailman muuhun juhlarekvisiittaan, jota kärräsin Helsingistä ison lastin.  Kaverini Maria teki Lloyd-kakun ja muuten Ninjago näkyi lähinnä lautasissa, servieteissä ja isossa folioilmapallossa, muuten suurin osa juhlatarpeista löytyi Tigeristä.

Tarjoilun osalta homma riistäytyi heti käsistä ja juhlavieraiden saapuessa paikalle lupasin lasten todellakin olevan sokerihumalassa hakuhetkellä. Kakun lisäksi meillä oli seitsemän sortin jätskibaari, kämpällinen popcornia, smoothieta, välipalapatukoita, pitsaa ja hedelmiä. Aikaa näiden tuhoamiseen oli varattu 2.5 tuntia, jonka päätin heti juhlien jälkeen pienentää seuraavaksi vuodeksi kahteen tuntiin, meininki nimittäin oli melko hurja. Ninjago-kakun sokerikuorrutteesta löytyi sormenjälkiä ja reikiä jo ennen kakun korkkaamista, lattia lainehti popcornista ja jopa akvaariosta löytyi loppuillasta täytekakkua. Ja kun vierailta puuttuivat vanhemmat matkasta, oli meininki melkoinen. Ensi vuodeksi hankin kaulaani pillin ja hankin muutaman naapurin yläasteikäisen leikinjohtajiksi, se on jo päätetty.

Ja vaikka kaiken sen sekoilun, leikkimisen, pelaamisen ja jätskipallojen pyörittämisen jälkeen olin itse kuin jyrän alle jäänyt, palkitsi lapsen into järjestämisen vaivan. Kuulemma oli ihan parhaat synttärit! 

Olen silti tosi iloinen, että näitä ei tarvitse järjestää kuin kerran vuodessa, sillä vielä kuukausien jälkeenkin sukanpohjiin tarttuu säännöllisesti popcornia ja pieniä muhjaantuneita nomparelleja. Myös täällä Helsingin kodissa. 

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö KureStoren kanssa Olen monet kerrat kiitellyt nykyistä tyylillisesti sallivaa aikakautta, jolloin on ihan o...

Kaupallinen yhteistyö KureStoren kanssa

Olen monet kerrat kiitellyt nykyistä tyylillisesti sallivaa aikakautta, jolloin on ihan ok mennä töihinkin lenkkareissa ja hupparissa. Mulla on esimerkiksi tiistait aikataulutettu niin, että teen iltapäivisin noin kolmen tunnin verran hommia erään viestintäasiakkaani luona ja jatkan siitä suoraan liikunnalliselle bootcampille treenaamaan. Koska tarvitsen töissäni läppäriä ja kameraa, pyrin ettei mulla olisi juurikaan mitään muuta tilaa vievää repussani tuona päivänä ja siksi puen treenivaatteet jo lähtiessäni päälle. 

Näihin päiviin mulla on muutamakin luottovaatekombo, joissa kummassakin on osanen Uhana Designin uutta sporttimallistoa. Uhanan croptopin tilasin oululaisesta suomalaiseen designiin keskittyvästä KureStoresta heti Uhanan sporttien ilmestyttyä valikoimiin ja se onkin näkynyt blogissa jo aiemmin täällä. Vähän myöhemmin sain KureStorelta lahjaksi saman sarjan sportti-culottesit, jotka jalassa olen kulkenut viime ajat niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Kummatkin vaatteista on tehty suomalaisen Orneuleen Coolmax-kankaasta, joka on tekninen kosteutta iholta vievä urheilukangas. Teknisistä ominaisuuksista huolimatta vaatteet näyttävät siisteiltä arkivaatteilta, joten ne voi yhdistää esimerkiksi siistiin ja simppeliin collegevaatteeseen, jolloin tyyli on rento ja kuitenkin viimeistellyn oloinen. 



Alleviivataan nyt kuitenkin kauhistelijoille, että näissä kuvissa näkyvä urheiluliivien ja sportticulottesien yhdistelmä EI ole töissä käytössä, vaan edustaa enemmänkin sitä treenausosaa päivästäni :D Sisällä liikkuessa vetäisen liivien päälle joko Uhanan croptopin tai jonkun muun topin, loppukesästä maalla kävin lenkillä jopa ihan tässä vatsan paljastavassa rohkeus-versiossa. Just because I can.

Urheilulliset vaatteet ovat kuitenkin vain pieni osa KureStoren valikoimaa ja valikoimasta löytyy todella laaja kattaus suomalaisia designmerkkejä. Erityisen iloinen olin löytämästäni hauskasta FM/AM koru- ja vaatemerkistä, joka on KureStoren kotikaupungista Oulusta. Pienellä tsekkailulla huomasin, että myös muut ouulaiset tai oululaislähtöiset designmerkit kuten Yozen, Catie Q design, R/H ja Paine clothing, joiden tuotteista tein pienen kollaasin alle.


KureStoresta myös haluttiin muistaa seuraajiani pienellä yllätyksellä ja se on -10% alekoodi, joka toimii kaikkiin normaalihintaisiin tuotteisiin 23.9. saakka! Koodi on MUTSI10 ja se ilmoitetaan verkkokaupassa tai paikan päällä Oulun myymälässä osoitteessa Hallituskatu 30 M 8.

Kiitos kuvista Maarit (editointi minä) 


0 kommenttia

Tämä viikko voidaan lisätä historiankirjoihin viikkona, jolloin miehetkin puhuivat tasa-arvosta ja vallankäytöstä julkisesti, vieläpä televi...

Tämä viikko voidaan lisätä historiankirjoihin viikkona, jolloin miehetkin puhuivat tasa-arvosta ja vallankäytöstä julkisesti, vieläpä television puolella parhaaseen katseluaikaan. Vaikka tasa-arvo tarkoittaa yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia kaikille, on ollut kiinnostava huomata kuinka hiljaa omassa ystäväpiirissänikin tiedostavina pidetyt miehet ovat olleet tasa-arvosta näinä aikoina, jolloin #feminism on yksi trendaavimmista aiheista. Vaikka muuten miehistä mielipidettä "kaivataan" tai ainakin saadaan lähes asiaan kuin asiaan, ei tasa-arvon epäkohtia yleensä tuo esiin mies. Miksi näin? Luultavasti siksi, että tasa-arvo mielletään kaikkien muiden kuin miesten oikeuksista puhumiseksi (ja ihminen nyt vaan tykkää puhua itsestään eniten). Vaikka asia ei todellakaan ole näin! Tasa-arvo ja feminismi rikkovat rakenteita myös miesten osalta, esimerkiksi purkamalla stereotypisen miehen määritelmää.



Tasa-arvoviikon aloitti tiistaina Docventures, jonka myötä vallankäytöstä keskusteltiin niin telkkarissa kuin radiossakin. Melko uutta keskustelussa oli miesten (julkinen) halu ymmärtää valta-asetelmiaan ja etuoikeuksiaan, vaikka keskustelua vetäneet Tunna ja Riku eivät kommenttiensa perusteella mielläkään itseään miksikään sovinistiperseilijöiksi. Jo sen myöntäminen, ettei itse edes huomaa omia etuoikeuksiaan on askel eteenpäin niiden tunnistamiseksi. Olen itse peräänkuuluttanut omien etuoikeuksien tunnistamista mm. kehopositiivisuuteen liittyen ja olin iloinen, että Docvetures-vieraana ollut Bluestocking-blogin Minja otti etuoikeudet myös esiin ohjelmassa.

Viikon dokkarin lisäksi Docventures tarjosi siis kiinnostavaa keskustelua sekä Riku Rantalan loistavan kirjoituksen, jossa hän pyysi anteeksi pitkää vaikenemistaan epätasa-arvoisesta vallan jakautumisesta.  Ainoa harmi alkuviikon valtakeskustelussa on se, että Docventuresin kaltaista ohjelmatarajontaa seuraa usein vain ne, jotka ovat edes osittain hereillä yhteiskunnalisista ongelmista ja ovat kiinnostuneita myös omien ajatuksiensa kyseenalaistamisesta. Katsojakunnasta tuskin löytyi montaa, jolle ajatus valtarakenteista on täysin vieras.


Tätä porukkaa löytyy taatusti enemmän lähettimien ääreltä näin perjantaisin, kun Vain elämää alotti ties monennenko tuotantokautensa. Vain elämää-sarjassa on menty vuosien varrella hyvinkin syviin vesiin, mutta yhteiskunnallisiin aiheisiin ei katsoja ole juurikaan törmännyt. Sen vuoksi tämän viikon jakso olikin hieno poikkeus ohjelman historiassa ja Ellinooran päivän pajatson putsasi Pyhimys ihan törkeän kovalla Nartut-biisistä tehdyllä tulkinnallaan.

Nartut oli muuttunut Pyhin käsissä Mulkuiksi, artistin omia sanoja lainaten äijä anthemiksi, joka imho vilisi enemmän feminististä sanastoa kuin Rento feministiryhmä. Biisissä sovinistinen minä-kertoja pistää peliin kaiken dissatakseen naista toteammalla mm. että "hei beibi, jos sä oisit bosslady, sun euro ois euro eikä mitään vitun hiluja"  sekä "joo fanei panen, oot salee kaunein, mut sillon ku puhutaan se on all male panel". Myös miehet saavat osansa armottomasta stereotypioinnista ja heitot oli niin jäätäviä, että kotisohvalla alkoi korvia punottaa, vaikka tiesin Pyhimyksen tyylin kirjoitajana jo etukäteen. Lopulta biisissä todetaan, että "käännä läpät toisinpäin", mutta tässä vaiheessa paatunutkin feminismin vihaaja on taatusti miettinyt voiko noin julkisesti edes puhua. Vaikka lyriikoiden ajatukset ja asenteet ovat syöpyneet syvälle rakenteisiimme, niistä ei vaan puhuta noin suoraa. Siksi Pyhimyksen Mulkut olikin äärimmäisen merkittävä feministinen puheenvuoro niinkin oudossa paikassa kuin kokoperheen prime time tv-ohjelmassa. 

Tämän viikon ohjelmien perusteella tasa-arvo tuntuu pitkästä aikaa meidän kaikkien jutulle ja se tuntuu tosi hyvälle. Jotenkin feminismin ympärillä on edelleen sellainen "no puhukaa te naiset nyt niistä epäkohdistanne yksin, ettehän te meitä kaipaa mihinkään" tyyppinen asenne ja ymmärrän, että etenkin miehenä vallankäytön asetelmien sanoittaminen ääneen on vaivaannuttavaa, eihän kukaan ole päättänyt syntyä etuoikeutetuksi. Siksi tämän viikon avaukset olivat hyviä ja etenkin nostan hattua Pyhimyksen suuntaan, sillä Vain elämää formaatissa räppärit ovat yleensä saaneet mukavan kukkia kasvattelevan naapurinpojan viittaa harteilleen, Pyhimys ei suostu tämän joukon jatkoksi ja se jos jokin on virkistävää. 

Hyvä miehet, jatkakaa!

Kuvat ohjelmien promokuva-arkistoista

0 kommenttia

Monesti tuntuu, ettei blogeissa näy kuin ns. merkkivaatteita lapsilla. Siihen on ainakin mulla hyvä syy, sillä seitsemän vuoden ...


Monesti tuntuu, ettei blogeissa näy kuin ns. merkkivaatteita lapsilla. Siihen on ainakin mulla hyvä syy, sillä seitsemän vuoden kokemuksella on tullut testattua monen moista vaatetta ja olen todennut, että mieluummin hankin yhden taatusti hyvän kuin useamman vähän sinnepäin olevan. Viimeksi viime syksynä totesin, että etenkään ulkoiluhousuissa en ole valmis reklaamiskierteeseen, vaan  hankin kerralla hyvät sieltä, mistä olen ennenkin hankkinut.

Ja lapsella olikin oikein hyvät välikusivaatteet viime keväältä tallessa, joten uusien ulkoiluvaatteiden hankinta ei ollut tänä syksynä ajankohtainen. Kävi kuitenkin niin, että Lidlin lähetti viime viikolla "syys-yllätyksen" eli lehdistökassin sisältäen ajankohtaisia uutuuksia ja sieltä paljastui meille kummallekin kuoritakit! Mun takki oli auttamattomasti liian pieni, joten kierrätin sen naapurin mutsille suoraan, mutta Kaamoksen takki oli juuri sopiva, joten pääsi testikäyttöön. Ja pakko sanoa, että takki on alle 25 euron tuotteeksi älyttömän hyvä! Ja kun eilen Lidlissä ruokaostoksia tehdessä huomasin näitä hyllyssä, ajattelin vinkata muillekin tästä budjettivaihtoehdosta, jossa kokoja riittää muistini mukaan 158-164 saakka.

Takki on siis kuoritakki, mutta mitään vesipilariarvoja en uskalla lähteä arvailemaan. Tihkusaateen takki kuitenkin kestää moitteetta ja tuntuu myös ihan hyvin hengittävältä ja teknisesti mietityltä. Takissa on mukana myös irrotettava fleecevuori, joka herättää meidän perheessä intohimoja moneen suuntan: lapsi rakastaa fleecen pehmeyttä ja minä vihaan sähköistä tekokuitua, josta irtoaa mikromuoveja (kuten kaikista muistakin muovikuituvaatteista, tämä on hyvä huomata!). Irrotin nyt aluksi kuitenkin fleecevuorin takista veks ihan sään vuoksi, mutta todennäköisesti laitetaan se myöhemmin paikalleen ja pestään sitten mikromuovivaatteille tarkoitetussa pesupussissa, joka ei päästä muovihippusia pesuveden mukana luontoon.



Yleisilmeeltään takki on tosi kiva ja kun siinä on hyvä huppu, hihoissa säädettävät kiristykset ja vielä mukavasti heijastavia yksityiskohtiakin, toimii se meidän arjessa enemmän kuin hyvin. Lapselta löytyy kyllä viime keväältä pakko-saada-pinkki välikausitakki, joka on nyt Helsingin kodissa odottelemassa käyttöä. Monet varmasti muistavatkin lapsen esikouluvuoden teeman, johon kuului hankkia luistelukypärää myöten KAIKKI niin pinkkinä kuin mahdollista ja mun teeman, jossa yökkäilin sisäisesti värille, mutta tuin lempiväripäätöksissä niin paljon kuin pystyin :D Huojentuneena kuitenkin totean, että pinkkikausi on hieman laantunut ja tämän hetken pukeutumisristiriidat liittyvät siihen ettei koulussa kuulemma tarvita välikausihousuja ja muutenkaan en tajua mistään mitään. Jälkimmäisen väitteen allekirjoitan täysin. 

0 kommenttia

Kulunut on tuntunut pitkästä aikaa todella kiireiseltä ja olen kiitänyt paikasta toiseen tuli peffan alla. Alkuviikosta olin reissu...



Kulunut on tuntunut pitkästä aikaa todella kiireiseltä ja olen kiitänyt paikasta toiseen tuli peffan alla. Alkuviikosta olin reissussa vuorokauden verran Jyväskylässä, jossa kuvattiin Melli ecodesignin syksyn vaatteita ja suunniteltiin hieman uusiakin tuulia merkille. Nyt voinkin jo kertoa ääneen, että Melli on laajentamassa mallistoaan isoihin kokoihin (2XL ja 3XL) lähes kaikista jo olemassa olevista malleistaan.

Mut kutsuttiin Jyvskylään Emmi Minkkisen kuvattavaksi ja sain olla ensimmäinen Melli ecodesignin plussakokoinen malli! Valmiit kuvat näette myöhemmin. Kuvauksia varten Mellin Jyväskylän Palokan tehtaan työntekijät olivat mitoittaneet ja ommelleet mulle koon 2XL vaatteet ja koska vaatteet olivat loppupäivästä vähän meikkivoiteessa ja huulipunassa, sain napata muutaman kuvausvaatteen mukaani.

Hassua kyllä tämä frillapaita, joka kuvissa näkyy, oli vaate jonka tuomitsin ennen kokeilua täysin. Ajattelin ettei isorintaiselle ja omenan malliselle vartalolle yksinkertaisesti sovi hörhelöt. Yllätys olikin melkoinen, kun huomasin frillarintamuksen olevan tosi kiva! Myös keltainen sävy näytti tosi kivalle ihoani vasten, joten ajattelin ettei syksyn pimeydessä keltaisesta ole ainakaan suurta haittaa.

Kuvan musta nappasi Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia, jonka kanssa olemme nyt törmäilleet vähän joka paikassa, viimeksi korealaismerkki Tony Molyn lanseerauksessa. Laitetaan vielä viimeiseksi kuvaksi Tiian ja mun yhteiskuva sieltä värikkäiden voidepurkkien keskeltä!



6 kommenttia

Cheekonloppu on ohi ja pääsemme jälleen arkeen käsiksi ilman Cheekiä. Puhutaanko siksi vähän...Cheekistä? Mikäli viikonlopun uutisointi...


Cheekonloppu on ohi ja pääsemme jälleen arkeen käsiksi ilman Cheekiä. Puhutaanko siksi vähän...Cheekistä?

Mikäli viikonlopun uutisointiin on uskominen, jää Cheekin jäähyväisten jälkeen Suomen musakentälle iso kuoppa ja sen ympärille tuhannet surijat. Mies, joka otti sokan irti nousi viimeistään viime viikonloppuna jonkinlaisen kansallissankarin maineeseen, jonka arvostelu on vain kateellisuutta rahasta ja autoista. Kieltämättä tässä Onnibussin kyydissä juuri Lahtea ohittaessa nopeamminkin voisi mennä, mutta se ei ole syy siihen, miksi en pidä Cheekin musiikista.

Taustoitan sen verran, että olen kuunnellut räppiä jo 90-luvulla, joten suurinpiirtein tiedän mistä on kysymys. En kuitenkaan ole räppäri, ja silloin kun Suomiräppiä alkoi nuoruuteni Oulussa kuulumaan, ei siellä naiset olleet äänessä muutenkaan. Naisen (aktiivinen) rooli räppiskenessä on ollut suppea, mutta on onneksi laajentunut etenkin viimeisten vuosien aikana valtavasti myös Suomessa. Cheekinkin viimeisillä keikoilla lavalla feattasivat sekä naiset että miehet, mikä on tottakai hieno juttu.

Mutta vaikka naiset ovat päästetty lavalle mukaan, se ei riitä minulle tai monille muillekaan. Vaikka Cheek on, Palefacen kommentteja lainaten, taitava multiriimittelijä ja vienyt suomalaista räppiskeneä eteenpäin erityisesi isojen lavaspektaakkelien suuntaan, ei naisen asema näissä multiriimeissä ole räppärin vahva tasa-arvoinen kumppani vaan, biach, ämmä ja ihailija. Se on asia, minkä vuoksi en arvosta hänen tuotoksiaan.

Minulle ei tarvitse kertoa, että räppiin kuuluu uho. Mutta kertokaa toki miksi siihen kuuluu edelleen misogynia? Jostain kumman syystä naisia alentavat riimit menevät läpi nimenomaan naisyleisölle ja oudointa on, että iso osa naisfaneista ei ole huomannut Cheekin naiskuvassa mitään erikoista. Naismaailmassa biisien kertojaminällä menee lujaa, mutta välillä haippi pännii "Mul on ysi ysi ongelmaa, kaikki ämmii". Ookoo. Tosin, kun naisella, tässä tapauksessa Kesäkumibiisi Jossun Jossulla on ollut muitakin kumppaneita, Jossu onkin biatch. Kun Jossu ei ole viaton (?!), kaveri suosittelee Jossua vain yhden illan makaukseksi. Miehen ja naisen seksielämän kerronnan välillä Cheekin lyriikoissa on kuilu, jonka luulin täytetyn joskus 1950-luvun kieppeillä. Ilmeisesti se kuilu on edelleen olemassa, jossakin töölöläisessä kattohuoneistossa.

Ja ymmärrän kyllä huumoria. Mutta kun tätä naisia alentavaa tytöttelyä ja ämmittelyä on jatkunut vuosikausia, ei läbändeerus pure, vaan on ikävää stereotypioiden toistoa. Vaikka kertojaminä uhoaa "Me ollaan ne joihin tytöt haluu yhtyy", fiilis on kaukana kliimaksista, varsinkin kun noita yhtymäjuttuja kuulee ihan tarpeeksi miesten suusta muutenkin. Lyhdyt päälle sanoisin, mutta onneksi valot ehti jo sammua. Aikani ennen valojen sammumista yritin ymmärtää Cheekin mielenmaisemaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Elastisen ja JHT:n ryyppäysreissusta kertovassa Yhtäccii biisissä alkoi lesboja kääntymäänn streiteiksi, oli pakko nostaa kädet ilmaan. Jos en kestäisi tällaista puhetta keneltäkään läheiseltäkään, miksi hitossa kuuntelisin sitä vapaaehtoisesti kuulokkeistani? Suomalainen räppiskene kun voi oikein hyvin ilman Cheekiäkin ja tarjolla on paljon myös sisältöä, joka ei ole täynnä äijähegemoniaa ja ryyppy/panojuttuja.

Miksi näitä muutamia laineja ei sitten vain voi ohittaa olan kohautuksella? Siksi, että naisten aliarviointi ja miesten nosto on osa nykyistä kulttuuriamme muuallakin kuin räppiriimeissä, eikä muutosta tule, jos asian ottaa kevyesti "pojat on poikii ja horot on horoi" asenteella. Tutkimuksien mukaan yksittäiset sanat määrittävät kulttuuriamme ja vaikuttavat mielikuviimme paljon enemmän mitä ymmärrämme. Kun hyväksymme kulttuurissa ja taiteessa misogyniset viitteet, altistamme itsemme ajatusmaailmalle missä naisviha on oikeutettua. Kuten kielen ja ajattelun yhteyttä tutkinut Frode J Stromnes on todennut, sanat ovat kuin kottikärryjä jotka kärräävät mielikuvia. Miksi naisen kottikärry on siis Cheekin biiseissä täynnä paskaa?

Mutta hei, kuitataan tämä teksti jo valmiiksi Cheek-fanien toistamalla "vihaajat vihaa" kommentilla. Ja onhan Cheek ihan älytön bisnismies, jota jokaisen suomalaisen ilmeisesti kuuluisi arvostaa. Tosin niin on Juha Kärkkäinenkin, eikä mun tehtävä ole tukea häntäkään vain siksi, että hänellä on iso kauppa.  Mutta se onkin jo toinen tarina.

Kuva: Pixabay


1 kommenttia

Tässä postauksessa kerron kokemuksia uusista Adidas Ultraboost juoksulenkkareistani! Olen jo vuosia vannonut lenkkareissa Merrellin ja ...

Tässä postauksessa kerron kokemuksia uusista Adidas Ultraboost juoksulenkkareistani!

Olen jo vuosia vannonut lenkkareissa Merrellin ja paljasjalkakenkien nimeen. Nyt kesällä alettuani juoksemaan enemmän, huomasin kuitenkin, ettei ennen niin rakkaat jalkineet toimineetkaan asfaltilla juostessa. Jalan isku asfalttiin tuntui liian kovalle ja vaikka barefooteilla taivalsinkin hyvin metsäteillä, tuntui asfaltilla juokseminen melko hankalalle ja kipeällekin. Mulla on jalassa myös pronaatio-ongelmaa ja paljasjalkakenkien rinnalla olen käyttänyt jo vuosia suomalaisen Footbalancen yksilöllisiä tukipohjallisia, mutta juoksukengistä en tiennyt oikeastaan mitään.

Koska lenkkarit ovat oikeastaan se ainoa pakollinen juttu juoksemisessa, tuli eteen siis juoksukenkien hankinta. Kyselin kavereilta vinkkejä hyvistä juoksukengistä ja mut saatiin vakuuttuneeksi, että nämä popot kannattaa käydä sovittamassa urheiluliikkeessä nettitilauksen sijaan, niin paljon niissä olisi eroja. Siispä kurvasin keskustassa ollessani urheilukauppaan ja pyysin kerrankin apua valintaan muualta kuin internetistä! (Nimittäin Intersportista)


En ollut edes tullut ajatelleeksi kuinka suuret juoksukenkävalikoimat ovat, mutta onneksi sain apua valintaan myyjältä. Testailin useampia malleja ja lopulta päädyin unelmapehmeään leveälestiseen Adidas Ultraboost lenkkariin, jossa oli valmiiksi pronaatiotuki. En siis tarvitse näihin erikseen tukipohjallista, vaan lenkkeily sujuu hyvin ilmankin. Uudet juoksulenkkarini ovat myös ensimmäiset neuloskenkäni ja voi miten mukavat nämä primeknit-neuloksesta tehdyt lenkkarit ovatkaan jalassa!


Näistä lenkkareista löytyy myös kavereideni suosittelema Addun Boost-pohja, jonka suositukset ymmärrän nyt kuukauden treenaamisen jälkeen hyvin. Iskunvaimennus on todella hyvä ja paljasjalkakenkien jälkeen tuntui hetken, kun olisi juossut minitramboliinin päällä :D Boost-pohjan idea on antaa iskunvaimennuksen lisäksi lisätehoa askeleeseen ja melko nopeasti totuinkin pieneen pompauttavaan efektiin. Nyt olen ihan fanina Boost-pohjaan!


Vain yksi ongelma uusien lenkkareiden kanssa tuli eteen, kun erilaisiin jalkineisiin tottuneet jalkapohjani alkoivat kipuilla välillä kesken hölkkäilyn. Tähänkin onneksi löytyi nopea apu, kun hieroin jalkapohjiani ison superpallon ja hierontasukkulan (vai mikä tuo on?!) avulla. Nyt jalkapohjatkin ovat sitä mieltä, että näillä lenkkareilla mennään vielä pitkälle. 

Vaikka olen itse näistä lenkkareista aika innoissaan, suosittelen kuitenkin juoksulenkkari metsästäjälle testailua useamman mallin väliltä. Kannattaa kuitenkin koklata myös tämä pari, jos juoksulenkkareiden osto on ajankohtainen!

0 kommenttia

Vaikka kesäloma kestikin vain sen nelisen viikkoa, tuntuu arki alkaneen vasta nyt elokuussa kunnolla. Koulujen alun lisäksi a...


Vaikka kesäloma kestikin vain sen nelisen viikkoa, tuntuu arki alkaneen vasta nyt elokuussa kunnolla. Koulujen alun lisäksi arjen huomaa ainakin meilien määrästä ja kaikenlaisia kivoja kutsujakin on tullut heti elokuun alun iloksi. Olen töiden jälkeen käynyt mm. Kasmirin uuden ruokakirjan julkkareissa hänen keikallaan sekä juhlinut Papun, R/H:n ja Frantsilan uuden Market-myymälän avajaisia ja tällekin viikolle on luvassa kaikenlaista kivaa pöhinää perusarjen lisäksi. Menemisen lisäksi on hyvä myös osata rauhoittua ja siksi vietimme Kaamoksen kanssa sunnuntain ihan vain kaksin kotona lueskellen ja köllötellen. 

Mähän en ole missään määrin formaali pukeutuja ja kotona tykkään pukeutua nykyään lähinnä verkkareihin ja t-paitoihin. Tällä kertaa päältäni löytyi Yvetten vapaa-ajan housut sekä heidän treenitoppi. Myönnän kuuluvani tähän active wear-kansaan, joka pukeutuu treenikuteisiin huomattavasti enemmän ilman treenaamista kuin treenaamisen kanssa :D Jotenkin vain tällä hetkellä tuntuu paljon mukavammalle hengailla verkkareissa kuin farkuissa, vaikka varmasti nekin löytävät tiensä päälleni, kunhan syksy etenee. 

Sain instaani kesällä viestejä, joissa toivottiin enemmän asukuvia myös tänne blogiin (Instassahan niitä on melkein päivittäin ainakin storiespuolella), joten tällaisella rennolla sunnuntailookilla onkin hyvä muistella miten näitä asukuvia blogiin otettiinkaan! Näistä ei ehkä ole sen kummempaa inspiraatiota ainakaan nyt syksyllä ajankohtaiseen työpukeutumiseen, mikä on itselläni ainakin vielä hieman hukassa. Kesä kaikenlaisissa kaftaaneissa ja uikkareissa vaatii veronsa.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa viikon alkua!

asu: verkkarit ja toppi, Yvette (saatu), farkkurotsi: Varsovan tuliaisia, hihamerkki: Chaos in form Berlin, lenkkarit: Adidas/ Defshop (saatu)

ps. Elsan ja Anikon Kupla podcast on päivittynyt Radio Helsingin sivuilla, ensimmäisenä aiheena blogistakin tuttu innostuminen! Käyhän kuuntelemassa :)


0 kommenttia

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mua tuntuu kiinnostavan uudet asiat! Mulle aikuisuus on tuonut itsevarmuutta ja jos nuorempana miet...


Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mua tuntuu kiinnostavan uudet asiat! Mulle aikuisuus on tuonut itsevarmuutta ja jos nuorempana mietin sopiiko vaikkapa joku harrastus mulle, nykyään annan itseni innostua ja kokeilla uusia juttuja ilman sen suurempia pähkäilyjä sopivuudesta. Mitä sitten, jos jäävätkin hetken huviksi, tulipahan kokeiltua. Nuorempana halusin harrastaa vain asioita, joissa tiesin olevani hyvä. Nyt tuntuu ihan ok:lle olla keskiverto tai huono, onpahan ainakin mahdollisuus kehittyä.

On ihan huippua antaa itsensä pärähtää kunnolla uusiin juttuihin ja ottaa enemmän selvää myös vanhoista kiinnostuksen kohteista, kehittää itseään pelkän paikalla polkemisen sijaan. Ensi viikolla meillä alkaa jälleen Elsan ja Anikon kuplan nauhoitukset, oma podcast Radio Helsingissä on ollut yksi juttu johon olen lähtenyt vuoden sisällä mukaan sen kummemmin asiaa miettimättä. Studiossa on ollut hauskaa, varsinkin kun on nähnyt kaveria säännöllisesti sen varjolla. Jos olisin miettinyt mitä muut tästäkin taas ajattelevat, olisi varmasti jäänyt podcast ja moni muukin juttu väliin. Olen iloinen ettei niin ole käynyt.

Urheiluhommissa olen siirtynyt yllättäen juoksemaan ja tykästynyt lajiin sen verran, että tuloksiakin on näkynyt lenkkien pituudessa ja kunnon kasvamisessa. Ensi viikolla aion aloittaa myös salitreenit  kesätauon jälkeen ja todellakin toivon, että sekoaisin siihenkin hommaan edes yhtä pitkäksi aikaa kuin juoksuun. Olisi kiva löytää salilla käymiseen samanlainen motiivi ja rutiini mikä juoksuun on löytynyt enkä todellakaan häpeä jakaa saliselfietä heti ensimmäisestä syystreenistä lähtien! Tämän postauksen kuvitus on muuten otettu päivänä, jolloin halusin kokeilla korkeushyppyä, mikä olikin ihan superhauskaa. En tiedä palaanko korkeushypyn pariin seuraavaan kymmeneen vuoteen, mutta tulipahan kokeiltua. 

Somessa ja etenkin Instagramissa olen kunnostautunut puolen vuoden sisään kehopositiivisuusjutuillani. Pitkään olin sitä mieltä, että pelkkä lihavana somessa esiintyminen olisi jonkinlainen positiivinen statement, kunnes tajusin ettei se itsessään riitä mihinkään. Jos ja kun haluan, että ihmiset olisivat tasa-arvoisia keskenään, ei pelkkä meikäläisen olemassa olo riitä vaan tarvitaan sanoja ja tekoja. Ja mitä enemmän naisia yritetään arvostelun kautta hiljentää, sitä enemmän sanoja ja tekoja tarvitaan. Minulta, sinulta, meiltä kaikilta, jotka haluamme maailmasta tasa-arvoisemman paikan. 

Ei ole mitenkään salaisuus, että monet kavereistani inspiroivat mua kokeilemaan uusia juttuja. Se, että on vaikutteille altis mielletään yleensä negatiiviseksi jutuksi, vaikka harva meistä elää umpiossa ilman vaikutteita. Musta on vaan ihanaa, että mä voin innostaa ihmisiä vaikkapa retkeilemään ja suppaamaan ja he voivat vuorostaan innostaa mua vaikkapa kokeilemaan dance hallia tai oluita. Jotkut jutut tyssäävät alkuunsa, jotkut kantavat pidemmälle, mistäs sitä tietää.

Aikuisten ihmisten innostumista katsotaan kuitenkin välillä vähän kieroon, aivan kuin vain lapsilla ja nuorilla olisi oikeus testata uusia juttuja. Välillä tuntuu, että ihmisen olisi pitänyt viimeistään täysi-ikäistyttyään päättää mielipiteensä, aatteensa ja harrastuksensa ollakseen uskottava ja täysipainoinen aikuinen ja uuden harrastuksen aloittaminen mielletään vähintäänkin merkiksi identiteettikriisistä. Ja onhan se nyt vähintäänkin epäilyttävää, jos ylipainoinen alkaa juoksemaan, eihän siitä mitään voi tulla ;)

Mutta kuulkaa, voi siitä! Uusista jutuista jää yleensä aina enemmän käteen kuin vanhojen juttujen laiskasta toistelusta. Kaikessa ei voi olla heti hyvä ja kaikki harrastukset ja mielipiteet eivät taatusti pysy mukana elämän maaliviivoille saakka, mutta se ei ole mikään syy olla innostumatta uusista jutuista ja niissä kehittymisestä. Tai vanhoista jutuista. Innostuminen ylipäätään tekee aina hyvää, kannattaa kokeilla!

vaatteet: toppi: Uhana Design (Kure Oulu), housut: Puma Curves (Asos), lenkkarit: Adidas Ultraboost ST W (Intersport)

3 kommenttia

Flickr Images