Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla...

Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla, jossa oli etusivu ja jokainen juttu tuli avata erikseen auki. Syy etusivuun oli se, että olin kyllästynyt blogiin, jossa jutut vanhenivat kolmessa päivässä, kun postaukset joutuivat pois etusivulta. Isommalla etusivulla sain hieman paremmin itse selvää, mistä olin viime aikoina kirjoitellut, mutta toisaalta bloggaamiseen tuli pieni paine. Tuntui, että jokaisessa postauksessa piti olla isosti asiaa, eikä erillisen klikkauksen taakse huvittanut enää kirjoitella mitä sattuu. 

Koin hetki sitten ahaa-elämyksen, että mähän en ole ollut vuoteen missään blogiportaalissa, joten voisin ihan itse päättää montako postausta etusivulleni tulee eikä blogin tarvitse olla mainoksienkaan vuoksi mikään klikkimagneetti, niin voin pistää etusivulle ihan niin monta postausta kuin huvittaa. Päätin laittaa näin aluksi viisi. Samalla päätin madaltaa kynnystä ja kirjoitella vähän pienempiäkin juttuja, sillä ne rytmittävät kivasti blogeja - kyllästyn itse nykyään blogeihin, jossa joka postaus on painavaa asiaa ja kaipaan enemmän hömppää blogilistoilleni kuin omaan blogiinkin.

Ja uudistuneen blogin kunniaksi päätin blogata vähän siitä mikä inspiroi mua just tällä hetkellä



1. Kosmetiikkajoulukalenterit. Pitkän fiksun ja luonnollisen kosmetiikkavaiheen jälkeen huomasin, että peruspurkkimerkeille on tullut vaikka mitä kiinnostavia uutuuksia, mistä me luonnonkosmetiikkaihmiset ei tiedetä mitään. Koska ikää on tullut lisää, olen suoraa sanottuna alkanut kaipaamaan hieman tehokkaampia instant-tuloksia erityisesti meikkiini ja lipsunut jo jonkun aikaa erilaisiin synteettisiin meikkivoiteisiin ja muihin. Koska olen tipahtanut kosmetiikkakärryltä muutenkin, tilasin joulukuuksi pari kivaa kalenteria, jotta pääsen tutkimaan esimerkiksi Kiehlsin tuotteita vähän tarkemmin. En siis ole heittämässä luonnonkosmetiikkaa pois, mutta myönnän ettei tätä 35-vuotiaan ihoa heleytetä pelkällä tähtipölyllä - valitettavasti!


2. Jouluelokuvat. Jostain syystä sellainen kliseisen amerikkalainen polkkakarkki-mistelinoksa-rakkauskomedia puree nyt ja lujaa, suurimpana suosikkina tottakai Holiday! Olen kahlannut läpi myös lähestulkoon jokaisen Hugh Grantin tähdittämän komedian, jostain syystähän ne sijoittuvat aina jouluun!


3. Tukholma. Sain muutaman viikon päähän kutsun Tukholmaan katsomaan erään vaatemerkin kevätnäytöstä ja kun merkki lupasi maksaa lennot ja hotellin, päätin ottaa kutsun vastaan. Tukholma oli yhteen aikaan kohde, missä kävin muutaman kerran vuodessa, mutta nyt on vierähtänyt pitkä tovi edellisestä reissusta. Erityisesti odotan yötä hotellihuoneessa poikaystävieni Benin ja Jerryn kanssa, Lagerhausin joulusälälaareja sekä Tukholman jouluvaloja ylipäätään.



4. Legot. Kuuluu settiin, koska en voi välttää, ei auta kuin rakastaa. Olemme kuvanneet Kaamoksen kanssa muutaman Lego-aiheisen youtube-videonkin uudelle Jedimestarit E&K-kanavallemme :D



5. Nespresson joulukahvit. Käytän yleensä kotona Nespresson kahvikonetta, sillä mulla on tavallisen keittimen kanssa paha tapa keittää ihan liikaa kahvia ja kapselista saa simppelisti juuri sen mitä juo. Viime viikolla Itiksessä kävellessä huomasin Nespresson kojulla uudet joulumaut eli appelsiini-suklaan, lakritsin ja vanilja-kookoksen ja hankin heti koko setin. Lempparia en edes osaa nimetä, kaikki superhyviä!

Näiden juttujen lisäksi myös monenlainen hömppä kiinnostaa ja sen saa kyllä selville myös Elsan ja Anikon kuplan uusimmasta jaksosta, jossa aiheena on viihde ja hömppä!

Yhteistyössä Ukko.fi ja Elsan ja Anikon Kupla-podcast Saan melko usein kuulla miten ihmeessä mä pärjään 25 tunnin työviikolla palkkaty...


Saan melko usein kuulla miten ihmeessä mä pärjään 25 tunnin työviikolla palkkatyössäni. No tekemällä friikkutöitä siihen päälle, tottakai! On varmasti luonnekysymys kestääkö pää tehdä montaa erilaista työtä saman viikon, päivän tai jopa tunnin aikana, mutta olen huomannut sen sopivan itselleni yleensä hyvin. Korttitalon sortumisilta ei toki olla vältytty, mutta yleisesti olen tyytyväinen.

Päivätyöni viestinnän ja markkinoinnin parissa on opettanut mua etenkin viimeisen vuoden aikana ihan hurjasti ja seuraava kuu on jo kahdeksas joulukuu, jolloin tätä blogieni kirjoitan. Blogista on tottavie ollut apua myös päivätyössäni, vaikka somessa mikään ei pysy koskaan ennallaan viikkoa kauempaa. Ja päivätyöstäni vasta apua on ollutkin, kun miettii blogiyhteistöitä! Melkein toivoisin, että jokainen yrityksille blogiyhteistyötään kauppaava tyyppi tekisi edes kuukauden töitä yhteistöiden ostajana. Kun hommaa katsoo pöydän toiselta puolelta, muuttuu tekemisen vinkkeli kummasti.

Blogin lisäksi teen vähän kaikenlaista muutakin, suunnittelen erilaisia somekonsepteja yrityksille (jotka eivät kilpaile päivätyöni kanssa), toimin välillä mallina, konsultoin pieniä ja vähän isompiakin yrityksiä, järjestän pressitilaisuuksia ja milloin mitäkin. Yksi kuluvan vuoden kivoimmista työkeikoista oli keväällä lanseeratun Yvetten-urheiluvaatemerkin ensimmäisen somekampanjan suunnittelu ja toteutus yhdessä hyvinvointibloggaajien kanssa, joka avarsi jälleen kerran silmiä valtavasti.


Uutena kiinnostavana työproggiksena mulla on Elsan ja Anikon Kupla, oma podcast, jossa keskustelemme Anikon kanssa milloin mistäkin, viimeisimpänä työstä. Podcast on mulle ennen kaikkea hauska harrastus, jonka kautta opin taas jotain uutta. Jotain uutta, jota toivottavasti voin hyödyntää myös muissa töissäni. Aloittaessamme Kuplan, päätimme, että opettelemme myös tekemään sen yhteyteen videoita. Ihan vaan, jotta oppisimme ensiaskeleet videoiden editoinnista ja koska olisi hauskaa kokeilla myös niitä, nykyään kun esimerkiksi Facebook suosii still-kuvaa enemmän liikkuvaa kuvaa.

Vaikka Kupla onkin nyt enemmän harrastus kuin työ, pitää mun ja Anikon kummankin perheellisenä kuitenkin miettiä tarkkaan mihin me aikaamme käytämme aikaamme. Tekemistä pitää ajoittaa kummallekin hyvään aikaan, lapset ovat milloin mukana, milloin kahlittuna älypeleihinsä huoneessaan ja milloin koulussa. Studiossa lapset eivät ole koskaan mukana, joten yleensä keskustelemme Radio Helsingin studiossa perinteiseen työaikaan, mikä on tottakai pois muiden töiden tekemisestä. Siksi tausta-ajatuksena meillä on ollut, tietenkin, että jossain vaiheessa saisimme podcastista myös laskutettavaa.


Viimeisin podcastimme olikin tehty yteistyössä Ukko.fi:n kanssa. Ai miksikö? Siksi, että vaikka me kumpikin teemme töitä freelancereina/yrittäjinä, hoitaa meidän molempien rahaliikenteen Ukko.fi. Ukko.fi on kulkenut mun mukana jo kolmisen vuotta ja homma on simppeliä kuin mikä: minä kirjoitan laskun heidän sivuillaan olevan valmiin ohjelman kautta, he lähettävät sen alvillisena asiakkaalleni, hoitavat kaiken maailman verot ja yelit sun muut ja mä otan rahat ulos milloin mua huvittaa. Simppelimpää ei vaan voi olla.

Monet ihmettelevät miksen sitten perusta omaa yritystä ja mulla syy on hyvin selvä: en jaksa enää yhtään muuttuvaa palasta elämääni, joka on jo muutenkin täynnä säätöä. Todennäköisesti joskus hankin oman y-tunnuksen, mutta nyt en yksinkertaisesti jaksa enää yhtään uutta juttua elämääni, vaan päivätöiden ja muiden hommieni jälkeen vietän ihan mieluusti aikaani lapseni enkä kirjanpitäjäni kanssa. Anikolla syyt laskuttaa Ukko.fi:n kautta ovat taas aivan erilaiset, ne voitte tsekata postauksen alta löytyvältä videolta. 


Kun työelämä muuttuu, on tulevaisuudessa kaltaisiamme jokapaikan höyliä varmasti entistä enemmän. Monihan tekee jo nyt useaa duunia ja todella moni miettii päivätöistä irtautumista kokonaan. Itse olen kokenut tällaisen oman sitä, tätä ja tuota mallin hyvänä ratkaisuna kokeilla erilaisia työhommia omistautumatta millekään ihan täyspäiväisesti. Koska Ukko.fi on mahdollistanut mulle erittäin smoothin laskeutumisen yrittäjyyteen (eli kevytyrittäjyyden heidän kielellään) suosittelen kyllä kaikkia ainakin kokeilemaan oman osaamisen myymistä toisille ja laskuttamaan ainakin ne ensimmäiset kokeilut Ukon kautta. Esimerkiksi nämä kuvat ottanut valokuvaajamme Maarit Vaahteranoksa laskuttaa myös tällä hetkellä Ukon kautta!

Liittyessäsi Ukko.fi:n käyttäjäksi tämän linkin kautta, me voitetaan muuten kummatkin! Kun laskutat ensimmäisen kerran yli 300 eurolla (alv 0) Ukon kautta, saadaan me molemmat 50 euroa bonusta Ukko.fi tilillemme. Sama homma toimii myös sulla, kun kaverisi liittyy palveluun. Jee!

Loppuun pieni piristys videomuodossa, nimittäin Anikon ja mun vinkit helpottaa töiden tekemistä. Mukana myös huoneeseen kahlitut lapset ;)


Ja loppuun vastaus otsikon kysymykseen: Ei ole pakko painaa pitkää päivää. Mutta usein päivistä tulee pitkiä, kun työ on näin hauskaa, kuin vaikka tämän postauksen kirjoittaminen!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa
Elsan ja Anikon Kuplan promokuvien takit saatu Gudrun Sjöderiltä.

Kaupallinen yhteistyö Yvetten kanssa. Jokainen varmasti tietää, miten omasta hyvinvoinnistaan pitäisi huolehtia. Ulkoilua, terveel...

Kaupallinen yhteistyö Yvetten kanssa.


Jokainen varmasti tietää, miten omasta hyvinvoinnistaan pitäisi huolehtia. Ulkoilua, terveellistä ruokaa ja tarpeeksi lepoa. Käsi ylös se, joka ihan oikeasti pystyy pitämään joka viikko huolta näistä kaikista! Varmasti monikin pystyy, mutta aivan yhtä monelle tämä yksinkertainen yhtälö on tosi vaikea. Itse kuulun siihen porukkaan. 

Voin ihan avoimesti myöntää, että kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja maailma täynnä mielenkiintoista tekemistä, on mun helppo skipata nimenomaan ne hyvinvointiin liittyvät jutut ja painaa tukka putkella ajattelematta hyvinvointiani yhtään. Illalla valvon ihan liian pitkään keskustellen somessa ystävieni kanssa, aamuisin skippaan väsyssäni aamupalan ja juon töissä pelkän kahvin kunnes meinaan pökrätä nälkään. Lounaalla käyn lähinepalilaisessa vetämässä naanleipää ja valkoista riisiä pahimpaan nälkään ja teen töitä epäergonimisessa asennossa, koska sohvalla vaan on kivempaa mitä työpöydän ääressä. Ja liikunta, ah! Voisin tehdä vaikka kirjan siitä kuinka huono olen aikatauluttamaan liikunnan osaksi viikkorytmiä!


Kun omaan hyvinvointiin liittyviä asioita skippaa yksi kerrallaan, voi välillä herätä todellisuuteen, että on unohtanut oman itsensä täysin. Unohdukset tapahtuvat pikkuhiljaa ja samalla tavalla niitä unohtuneita ja hyväätekeviä rutiineita kannattaa myös alkaa kaivelemaan takaisin elämään pala kerrallaan, pikkuhiljaa. Mikään ei varmasti ole yhtä tehokas tapa unohtaa hyvinvointiaan, kun päättää joku yleensä maanantainen lähtöviiva, milloin aloittaa samaan aikaan hikiliikunnan, terveellisen syömisen sekä hyvin nukkumisen. Perjantaihin mennessä olen unohtanut kaiken ja vajonnut vaan entistä syvemmälle naanleipäsuohoni :D


 Olen viime aikoina maininnut jonkun kerran postauksissani kuuden vuoden takaisen hätäsektioni, jonka vuoksi keskivartaloni leikattiin keskeltä kahtia n. 30 sentin verran. Leikkauksella pelastettiin lapsen henki, mutta enpä olisi uskonut kuinka kauan leikkauksesta palautuminen kestäisi. Itseasiassa raskauden jälkeinen aika toi keskivartalon tuettomuuden vuoksi selkääni ongelmia, kuten kulumia ja nikamaongelmia, joita ei voi edes korjata. Ongelmien kanssa pystyy kuitenkin elämään, mutta ne vaativat jatkuvaa kehon huomioimista ja päivittäisiä pieniä kehonhuollon toimia. Itselleni pienet, lähes näkymättömät liikkeet ovat usein niitä parhaimpia. Ja samalla niitä helpoimpia unohtamisen kannalta!

Yhdistimme Monna Treenaa blogin Monnan kanssa voimamme ja keskustelimme siitä, kuinka näitä pieniä hyvinvointiin liittyviä juttuja saisi lisättyä pala palalta elämäänsä ja miten niitä voisi ylläpitää myös kiireisen perhearjen keskellä. Yhdeksi pääteemaksemme nousi armollisuus itseä kohtaan ja yksittäiset, pienetkin teot, joilla hyvinvointiinsa voi vaikuttaa. Tämän keskustelun perusteella ideoimme viikon mittaisen tosi pienistä teoista koostuvan hyvinvointiviikon, joka alkaa huomenna maanantaina Instagrameissamme. Luvassa on pieniä, helppoja ja helposti toteutettavia vinkkejä ja muistutuksia oman hyvinvoinnin tueksi. Pieniä tehokkaita jumppaliikkeitä, muistutusta miten kootaan ravitseva lounas sekä vähän mentaaliharjoitustakin. Viikko ei taatusti tule mullistamaan hyvinvointiasi, mutta toivottavasti muistuttaa (syyllistämättä) niistä pienistä jutuista, jotka saattavat jäädä arjen jalkoihin!



Hyvinvointiviikkomme tarjoaa treenivaatemerkki Yvette, joten kaikki videoissa sekä näissä blogikuvissa näkyvät vaatteet löydät Yvetten valikoimasta. Kokoja Yvettellä löytyy tosi isolla skaalalla, nuorista tytöistä aikuisiin naisiin aina 6XL kokoon saakka. Hyvinvointiviikkomme ajan koko Yvetten värikäs valikoima on myös -15% tarjouksessa koodilla MONNAELSA15. Alennus on voimassa sunnuntaihin 

Hyppää siis mukaan hyvinvointiviikollemme maanantaista 13.11 alkaen! Hyvinvointivinkit tulevat päivittäin videomuodossa Instagramtileillemme @oimutsimutsi ja @monnatreenaa


Kuvat ja video: Maarit Vaahteranoksa

Nyt kun syyslomasta on jo hieman toivuttu ja reissua voi muistella kuvien kautta, ajattelin kirjoittaa toisesta syyslomamme "pääkohtee...

Nyt kun syyslomasta on jo hieman toivuttu ja reissua voi muistella kuvien kautta, ajattelin kirjoittaa toisesta syyslomamme "pääkohteesta" eli Napapiirin retkeilyalueesta. Retkeilyalue ei ollut itselleni ollenkaan tuttu entuudestaan, joten matkaan lähdettiin hyvin avoimin mielin ja vähin tiedoin. Yövyimme Napapiirin retkeilyalueella yhteensä kolme yötä, mikä on varmasti paljon enemmän, mitä useimmat retkeilijät tekevät. Saimme retkeilyaluetta ylläpitävältä Metsähallitukselta vinkin aivan Napapiirin retkeilyalueen parhailla paikoilla sijaitsevasta Villin Pohjolan majoitusmahdollisuudesta ja saimme heidän kauttaan hoidettua yöpymisemme. Joten majoituksesta teen vielä uuden postauksen Lappiin perheseikkailemaan halajaville, mutta nyt keskitytään itse luontoon ja retkeilyyn!


Loskaisesta Etelä-Suomesta tullessa meillä oli tottakai kytevä toive, että Rovaniemi näyttäisi meille myös hieman talviasuaan. Mutta oli todellinen yllätys, että ensilumi saapuisi heti Vaattunkikönkäälle tullessamme!

Aivan retkeilyalueen pääporttien vieressä sijaitseva Vaattunkiköngäs kohisi hurjana ja ohut lumipeite teki maisemasta niin valoisan ja upean. Oli pakko päästä pihalle heti sängystä noustua! Kävelimme vähän sinne tänne  pyjamissamme ja takeissamme puhallellen höyryävää ilmaa pakkaspäivään ja ihmetellen muuttunutta maisemaa. Sitten kipitimme takaisin sisään vaihtamaan yöasut kerrastoihin ja lähdimme tutkimaan retkeilyaluetta tarkemmin.

Koska kyseessä ei ole kansallispuisto, kuvittelin mielessäni retkeilyalueen polut ja taukopaikat nuotiomahdollisuuksineen hieman vaatimattomimmiksi, mitä kansallispuistoissa. Siksi olikin yllätys, että Napapiirin retkeilyalue oli sekä superhyvin hoidettu myös perheet ja liikuntarajoitteiset erittäin hyvin huomioiva. Könkäiden eli koskien syleilyssä pystyi liikkumaan helposti myös rattailla ja pyörätuolilla, toki ei joka paikkaan, mutta kiinnostavaan luontomaisemaan kuitenkin.

Kävimme kävelemässä myös niillä reiteillä, jotka eivät sovellu ihan kaikille, mutta lempireittimme oli silti tuo esteetön ihan Vaattunkikönkään sillan vierestä lähtevä luontopolku. Eikä vähiten siksi, että pystyimme kutsumaan toisena päivänä kaverini Camillan perheineen meidän mukaan retkelle, pyörätuolillakin kun pääsi sekä könkäille että nuotioimaan.


Vaikka olen Pohjoisesta kotoisin, en ole Lapista ja huomasin minulla olevan melko romanttinen ja yksipuolinen kuva Lapin luonnosta. Sehän oli siis mielestäni vain tuntureita ja poroja. Niitä ei Napapiirin retkeilyalueella ollut ollenkaan, vaaramaisemaa kyllä riittä, mutta upeimpia olivat kuitenkin nuo könkäät eli kuohuvat kosket. Syysauringossa ja pirteässä pakkasessa oli ihanaa vain istua könkään vieressä ja rauhoittua.


Esteettömän luontopolun keskivaiheilla, eli noin 700m päässä porteilta sijaitsi ensimmäiset nuotiopaikat ja ja olosuhteet nuotioimiseen, eli paikalliset puhumana tulisteluun, olivat mitä parhaimmat. Olin niin haltioissani isosta hyvin rakennetusta nuotiopaikasta, että Camillan piti vanhana kouvolalaisena toppuutella, että kyllä Repoveden kansallispuistossakin on ainakin melkein yhtä hienot puitteet. Eron moneen muuhun retkeilypaikkaan huomasi kuitenkin siitä, että nuotiopaikkoja, pöytiä, laavuja ja halkoliitereitäkin oli monia ja niihin kaikkiin oli esteetön pääsy. Jopa halot pystyi hakemaan pyörätuolissa istuen!

Onneksi olin roudannut mukanani niin pakit kuin kattilatkin, joten tätä nuoriopaikkaa käytettiin syysloman aikana usein, välillä paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkia, välillä keitimme glögiä ja kahvia ja välillä vain istuskelimme ihmettelemässä.


Vaikka meidän reissumme Napapiirin retkeilyalueella kesti useamman päivän, on tämä todella ihana päiväkohde, jonne ei ole Rovaniemen keskustasta matkaa kuin vähän yli 20 kilometria. Koska retkeilyalueen portit Vaattunkikönkäällä ovat ihan parkkipaikan vieressä, koski 100 metrin päässä ja nuotiopaikallekin vain 10 minuutin kävelymatka, suosittelen poikkeamaan Napapiirin retkeilyalueella vaikka vain ohikulkumatkalla ajaessa vielä korkeammalle Lappiin. Pieni koukkaus on ehdottomasti kokemisen arvoinen ja meille kummallekin jäi fiilis, että tänne vielä palataan! Onneksi myös kutsu Rovaniemelle kaverin luo on edelleen voimassa :)


Yhteistyössä Change Lingerie Tuntuu upealta elää ajassa, jossa ulkonäön monimuotoisuus on nostettu framille ja mediassa ja mainonnass...


Tuntuu upealta elää ajassa, jossa ulkonäön monimuotoisuus on nostettu framille ja mediassa ja mainonnassa näkyvien mallien kirjo on laajentunut muutamassa vuodessa huomattavasti. Kun vertaa aikaa vaikkapa viiden vuoden taa, ovat todella monet merkit ottaneet isoja harppauksia eteenpäin, hyvä esimerkki on se, että tyypillisen nuoren ja hoikan mallin lisäksi mediakuvastoon kuuluu nyt entistä enemmän monenikäisiä ja mallisia ihmisiä. Tässä taustalla on varmasti isolta osalta sosiaalisen median vaikutus ja kuluttajien toiveet ja reaktiot, epärealistisesta kuvankäsittelyyn kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja kuluttajat haluavat nähdä mainoksissa enemmän ihmisiä, joihin he itse voivat samaistua. 

Samaistuminen on itsellenikin iso juttu. Viime vuonna istuessani Changen joulunäytöksen yleisössä ja katsellessani upeita Miss Helsinki-kilpailijoita esittelemässä alusasuja, mulle tuli olo, ettei mua ole upeista puitteista huolimatta huomioitu näytöksessä. Olen 35-vuotias nainen, jonka kroppaan on vaikuttanut niin raskaus kuin synnytyksestä ja hätäsektiosta aiheutuneet komplikaatiot. Minulla on hyvin erilainen vartalo mitä näytöksen malleilla ja vaikka en kaivannut lavalle kanssani identtistä vartaloa, kaipasin variaatiota. Tämä oli myös asia, minkä otin puheeksi kun keskustelin ensimmäistä kertaa Changen maajohtajan kanssa kevättalvella alkaneesta yhteistyöstä. Naiset elävät pitkän elämän ja rintaliivien tuki on tarpeen suurimman osan elämästä, mutta mainoksissa ja näytöksissä näkyy vain parikymppisiä beeseiskakymppisiä, eihän tämä anna ollenkaan oikeaa kuvaa Changen valikoimankaan laajuudesta!


Vaikka otin epäkohdan esiin, en silti tarkoittanut että minä lähtisin esittelemään alusvaatteita isoon medianäytökseen. Näin kuitenkin kävi, sillä kun tämänvuotiseen näytökseen oli lisätty Sisterhood-teemainen sisääntulo monen ikäisistä ja kokoisista naisista, pyysi Change mua mukaan yhdeksi malliksi. Syksyllä asiaan suostuminen tuntui tosi luonnolliselle, sillä itsehän olin koko asian ottanut esiin. Mitä lähemmäs keikka tuli, sitä enemmän mua alkoi kauhistuttamaan miksi olin suostunut koko juttuun. Paniikin kruunasi se, että omassa sisääntulossani malleina oli muun muassa entinen Miss Suomi ja nykyinen Gladiaattorit-tähti. Jäin kiinni ajatuksesta, että mun kroppa ei olisikaan tarpeeksi hyvä esittelemään alusvaatteita ja että kaikki vain tuijottaisivat kuinka hirveä kroppani on. Mulla meni pitkä aika psyykata itseni siihen, että on ihan ok olla mitä on ja on tosi tärkeää, että Changen kaltainen iso brändi ottaa tällaisen askeleen ja mun pitäisi olla ylpeä siitä, että pääsen osaksi ison brändin muotinäytöstä omana itsenäni. Mulle luvattiin jopa, että saan käyttää halutessani pehmosukkia korkkareiden sijaan, joten lopulta olin ihan jopa innoissani asiasta. 


Alusasunäytösaamuna päätin, että kun menen paikalle, mä menen sinne ihan samalla viivalla kuin kaikki muutkin. En selittele kroppaani, en arvostele ulkonäköäni. Jännityksestä toki saisin puhua, mutta koska mä tiedän jokaisen mutkan ja kiemuran omassa vartalossani, niiden esiintuominen olisi vain selittelyä muille, että tiedostan poikkeavani joukosta melkoisesti. Ja tämähän nimenomaan on päämäärä, ettei kenenkään tulisi selitellä omaa ulkonäköään ja vaivata edes omaa päätään ulkonäkökriiseillä. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia, kuten muissakin jutuissa. Vaikka en yleensäkään heitä mitään läskiläppää itsestäni tai oikeastaan edes ajattele kroppaani mitenkään negatiivisesti, tuo tilanne oli kuitenkin hyvin arjesta poikkeava ja jotenkin koin ihan valtavan kovaa tarvetta dissata itseäni muiden kuullen, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ettei kukaan malleista kuvittele, että kuvittelisin olevani yhtä hyvä. Tai jotain sinnepäin!

Tämä ajatuskulku tuntuu olevan monelle naiselle tuttu ja yhden riipaisevimman esimerkin kertoi kaverini, joka myönsi ottavansa ison kokonsa puheeksi aina siskolleen mennessä, sillä jos hän ei sitä ota puheeksi, sisko kuittaa hänen vartalostaan jotain negatiivista. Ja vaikka mut otettiin aamulla avosylin vastaan osaksi malliporukkaa, se etten olisi alkanut heitämään huulta kasoisleuastani tai isosta vatsastani oli todella todella vaikeaa. Mutta pidin itselleni tehdyn lupauksen enkä lähtenyt muutamaa "mitä mä täällä teen" kommenttia lukuunottamatta alleviivaamaan tai avaamaan ulkonäköäni kellekään. Jes!


Kummallista kyllä, vaikka ajatukseni lavan takana risteilivätkin hieman siitä kuulunko joukkoon, se olo katosi kun astuin lavalle. Muistin, että yleisössä oli monenikäisiä ja kokoisia, monista eri taustoista tulleita ihmisiä ja jos edes yhdelle tuli hyvä mieli ja ajatus, että nämä alusvaatteethan sopivat aika monelle naiselle, oli mun lavalla olossa tarkoitusta. Lavalla hymy olikin herkässä pampulasukissa ja istuvissa alusvaatteissa, sillä tuota samaa Dita full shaper-liiviä käytän arkisin lähes aina. Myös Changen alushousut ovat suosikkejani, lavalla mulla nähtiin Dita hipster housut ja Jersey with lace aamutakki. Sekä tietenkin nuo pampulasukat!

Tätähän se elämä on, että välillä olo on itsevarma ja välillä sitä miettii, ettei ole hyvä missään. On kuitenkin kovin lohduttavaa, että meitä on täällä maailmassa iso joukko, kaikki toisista poikkeavia yksilöitä ja tämä fakta on entistä enemmän esillä myös mediassa ja markkinoinnissa. Harhakuva yhdestä sallistusta ulkomuodosta hälvenee varmasti jatkossa entisestään ja ehkäpä ensi vuonna Changen näytöksestä löytyy vieläkin laajempi skaala erilaisia ihmisiä! Toivon ainakin näin. 

ps. Mikäli jutustelu ulkonäöstä ja "noloista" kauneusnikeistä kiinnostaa, kannattaa laittaa kuunteluun myös Elsan ja Anikon Kuplan uusin podcast, joka kulkee nimellä "Nolo kauneus". Podcastin löydät Radio Helsingin sivuilta täältä!

kuvat: Juuli Johanna

Ensiksi tiedoksi, että kyseessä on tämän blogin ensimmäinen klikkiotsikko koko 7-vuotisen historian aikana. Suurin osa lukijoistani v...


Ensiksi tiedoksi, että kyseessä on tämän blogin ensimmäinen klikkiotsikko koko 7-vuotisen historian aikana. Suurin osa lukijoistani varmasti tietää, että suurimmat harppaukset naisten aseman parantamiseksi yhteiskunnassamme ovat tehneet naiset itse ja kautta historian olemme olleet sukupuolesta riippumatta ylpeitä harppauksistamme. Kunnes yhtäkkiä tasa-arvo olikin valmis ja lähtenyt jopa käsistä. Onneksi Project Mama ehti jo korjaamaan väärinkäsityksen, sillä ei, se ei ole valmis ja kyllä, meidän naisten täytyy edelleenkin taistella oikeuksistamme ja saada myös muut mukaan. 

Olen tässä jo vähän aikaa miettinyt kummallista paradoksia, jossa naiset alkavat toppuuttelemaan tasa-arvoon tähtääviä päätöksiä ja kommentointia tyyliin "eiköhän tämä nyt riitä" ja arvostelemaan toisia naisia, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan sen miesnormin, josta myös Project maman postauksessa puhuttiin. Mutta ehkä vielä enemmän ihmettelen sitä, miksi tasa-arvoon liittyvistä asioista ei voida keskustella faktapohjalta, vaan sekä media että näköjään myös blogit poimivat lauseen sieltä, toiseen täältä ja jatkavat täysin faktoihin perustumattomien väitteiden jakoa saaden ihmiset vielä enemmän hämilleen. Ja pahimmillaan viemään näitä väärin ymmärrettyjä ajatuslankoja edelleen eteenpäin faktana. 

Ajattelin nyt hieman oikoa käsityksiä, jota esimerkiksi Poikien äiti-blogissa keskiviikkona kirjoiteltiin.

Väite 1. Sukupuolien kaikkia eroja yritetään musertaa näkymättömiin. Kouluissa ja liikennemerkeissä ei ole jatkossa poikia ja tyttöjä.

Totuus: Kukaan ei ole kieltämässä tyttönä tai poikana olemista. Missään ei lue, etteikö lapsia saisi sanoa tytöiksi ja pojiksi. Tavoitteena on "vain" tukea lapsen omaa itsetuntoa ja sukupuoli-identiteetin kehitystä. 

Väite 2. On olemassa naistoimittajan tekemä haastattelu, jossa hän kysyy Aku Louhimieheltä miksi rintamalla ei ollut enemmän naisia.

Totuus: Tällaista haastattelutilannetta ei ole olemassakaan. Ja mitä hittoa tuo toimittajan sukupuoli kysymyksen esittämiseen edes liittyy?

Väite 3. Ihmiset hyökkäsivät Lidlin kimppuun, koska sinisessä pyjamassa luki supersankarista. Eikö tytöt voi muka pukea sinistä päällensä?

Totuus: Kukaan ei hyökännyt kenenkään kimppuun, vaan Lidlin sivuilla keskusteltiin miksi valikoimasta löytyi pyjama, jossa luki suomennettuna "jokainen pikkupoika on supersankari" ja sukupuolikoodatusti vaaleanpunaisessa pyjamassa luki "isini on supersankarini". Keskustelu liittyi siihen eikö tyttö tai nainen voi olla supersankari ja keskustellessa huomattiin, että Lidlissä olikin "jokainen tyttö on supersankari" vaatteita. Vain naisia ei oltu erikseen mainittu supersankareiksi. Ja miksi helkutissa joku tyttö edes haluaisi pitää vaatetta, jossa lukisi "jokainen pikkupoika on supersankari", oli se sitten sininen, punainen tai sateenkaaren kirjava.

Väite 4. Keskiviikkona joku nainen jossain oli pahoittanut mielensä kun Karhu ei tee kalsareita ilman munapussia.

Totuus: Hitostako tuosta tietää, missä tuo on tapahtunut. Mutta jos nainen pyytää itselleen jotain mitä miehille tehdään, kyse ei yleensä ole MIELENSÄPAHOITTAMISESTA vaan asiakaspalautteesta. Ylipäätään tuon mielensäpahoittamistermin voi nakata jorpakkoon, sillä sen tehtävä on hiljentää yhteistkunnallinen keskustelu viitaten siihen, että naiset ovat jotenkin emotionaalisesti herkillä ja heidän esiintuomassa asiassa ei ole pohjaa, vaan mielipide perustuu tunteisiin. Jos Karhu ei tee kuin munareiällä kalsareita, niin eikö se ole ihan fakta johon voi puuttua?

Väite 5: Tasa-arvoisiin asioihin ei tulisi käyttää näin paljon energiaa.

Totuus: Tasa-arvon rakentamiseen tulee käyttää energiaa ihan sen verran kun kukanenkin itse tahtoo. Imho väärien faktojen kirjoitteluun blogipostauksissa ja misinformaation lisäykseen ei tarvitsisi käyttää näin paljon aikaa mitä nyt tehdään. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on sellainen jännä juttu (olen kertonut tämän ennenkin) että yhteen epäkohtaan kiinnittäminen ei ole toisesta epäkohdasta pois. Ihan sama tyyppi voi siis ottaa kantaa tasa-arvoon kuin muihinkin tärkeäksi kokemiin aiheisiinsa.

Väite 6. Pitäisikö tasa-arvon nimissä olla rintsikoita miehille ja partavaahtoa naisille.

Totuus. Myös joillakin miehillä kasvaa rinnat ja naisilla parta. Mutta C'mon, se että keskitytään asioihin kuten lasten huomioiminen tasa-arvoisesti koulussa ei liity naisten partavaahtoon millään tavalla. Eipäs nyt liioitella, vaikka internetissä ollaankin.

7. Meidän tulisi kanavoida energiamme niin, että kannustaisimme lapsiamme niin, että pojat saisivat olla ylpeästi poikia ja tytöt tyttöjä. Tällöin lasten välinen kunnioitus kasvaa.

Totuus: Kun alleviivaamme sukupuolia lasten käsitys siitä mitä poika saa olla ja mitä tyttö saa olla kasvaa. Lasten kannustaminen kuuluu jokaisen vanhemman velvollisuuksiin, mutta sukupuolella ei ole kannustamisen kanssa mitään tekemistä. Lapsia kannustetaan sukupuolesta riippumatta, ei sen vuoksi.

Syy otsikkoon on kuitenkin syvempi kuin klikkailun tarve. Musta on nimittäin alkanut tuntumaan, että osa naisista oikein haluaa osoittaa toisille naisille sen paikan, mihin naisen on pitänyt kuulua ennen ja johon hänen tulee kuulua jatkossakin. Vai mistä muusta nämä kummalliset ulostulot esimerkiksi naisten hiusten pakkovärjäämisestä ja hameenkäytöstä tulevat? Kuulen vain historian havinaa. 

Kummalliselta tuntuu myös nykyinen keskustelukulttuuri, jossa yleensä kaikki yhteiskuntaan ja vaikuttamiseen liittyvät ulostulot kuitataan sillä, että kyse on mielensäpahoittamisesta ja että energian voisi käyttää johonkin muuhunkin. Nämä kommentit ovat aivan yhtä turhia kuin ne popparia!-kommentit, joista Saga Raippalinna blogissaan elokuussa kirjoitti

Eli kerrataanpa vielä loppuun. Väärien faktojen levittely ei ole ok blogissakaan. Mielensäpahoittaminen ei ole synonyymi yhteiskunnalliselle keskustelulle. Energiaansa saa jokainen käyttää mihin tahtoo. 

Ja viikonlopun viettoon!

Ps. Koska tiedän jokaisen haluavan tämän päälläni olevan mellakkapaidan, vinkkaan sen olevan berliiniläisen Kirstin Leinin suunnittelema!

Olen hieman nolostellut sitä, että musta on tullut Halloween-fani. Kyllä te tiedätte, kyseessä on kaupallinen jenkkilästä meille rantaut...


Olen hieman nolostellut sitä, että musta on tullut Halloween-fani. Kyllä te tiedätte, kyseessä on kaupallinen jenkkilästä meille rantautunut juhla, jonka alkuperä on sekä mulla että jenkeillä iloisesti unohtunut kaiken kurpitsakrääsän alle. Mutta koska en ole minimalisti ja olen iloisien asioiden ihminen, päätin antaa pikkusormen Halloween-ajalle, ja se onkin vienyt koko käden. Itseasiassa, Halloweenista on tainnut tulla koko vuoden lempijuhlani.

Olen tottakai ottanut selvää vähän Halloweenin taustoista ja tiedän sen asettumisesta supisuomalaisen kekrin ajankohtaan. Halloween ei kuitenkaan merkitse mulle henkilökohtaisesti yhtään mitään ja sekös tässä hauskaa onkin! Koko Halloween-konsepti Suomessa on vähän irrallinen, kun anglosaksisissa maissa sitä juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä ja meillä taas Pyhäinpäivänä, joka on siinä hoodeilla, joka vuosi hieman muuttuen. Eli oikeastaan mitään kiveen hakattua juhlapäivää ei edes ole, joka vähentää huomattavasti juhlastressiä. Kun vappuna, juhannuksena, jouluna tietää melkein minuutilleen, milloin kuuluisi olla hauskaa, voi Halloweenin ottaa rennommin ja höpötellä haamujen ja kurpitsojen kanssa vaikka kuukauden putkeen.

Ja, toisin kuin monet muut juhlat, tämä juhla on rantautunut Suomeen niin myöhään, ettei meillä vanhemmilla oikeastaan voikaan olla mitään suuria juhlarituaaleja, jotka pohjautuisi siihen miten aina on tehty. Miten rentouttavaa! Me voimme kerrankin luoda omat rituaalimme johonkin juhlapäivään ilman että kukaan tulisi naputtamaan, ettei sitä noin voi juhlia. Paitsi hartaat Pyhäinpäivän juhlijat kavahtavat tottakai tällaista kauhuiloittelua, mutta kyseessähän ei kuitenkaan ole ihan sama juhla uusin koristein. 


Halloween on minusta mukava juhla monessakin mielessä. Kummitustarinat ovat kiehtovia ja muutenkin satuhahmot ovat läsnä arjessamme aivan liian vähän. Syksy on ehdottomasti tarvinnut omat kekkerinsä ja vaikka kekri olisikin toki meille se ominaisin juhla, minulle kelpaa myös oranssi ja musta hyvin. Suomessa ei kuitenkaan vielä taideta olla yleisesti karkki vai kepponen-kulttuurissa mukana, vaan Halloweenia juhlitaan perheen tai ystävien kanssa yhdessä, jos juhlitaan. Mikä vapaus!

Olen siis antanut itselleni vapauden nauttia tästä lapselle selkeästi mieleisestä ajankohtasta ja hankkinut Halloween-asuja jopa kaksin kappalein. Välillä Kaamos on luuranko ja välillä taas velho, mutta viimeisen viikon hän on ollut 100% jotain muuta kuin oma itsensä. Itseni lisäksi myös Kaamoksen isä oli selkeästi (ja hyvin epätyypillisesti) hurahtanut kurpitsajuhlaan ja ruokakaapista löytyi mitä kummallisempia ruokia, kuten kurpitsojen ja haamujen mallisia vaahtokarkkeja ja kananugetteja. Viikonloppuna pikaisen pyörhdyksen maalla käydessäni pääsinkin siis vaahtokarkin paahtohommiin.

Viikon lopuksi on luvassa vielä monenlaista kummitusjuttua ja mikäpä tässä on juhliessa, kun muuten on niin ankean harmaata ja loskaista. Kiitos siis Halloween, piristät ainakin minun vuottani todella paljon!

Olen vihjaillut jo jonkin aikaa, että mulla ja Anikolla on menossa podcast-projekti ja tänään se kuulkaas vihdoin alkaa! Elsan ja Aniko...


Olen vihjaillut jo jonkin aikaa, että mulla ja Anikolla on menossa podcast-projekti ja tänään se kuulkaas vihdoin alkaa! Elsan ja Anikon Kupla on, kuten Aniko asian hyvin ilmaisi, Hubbabubbaa sielulle. Eli kevyttä ystävien välistä jutustelua, jossa kuitenkin ryvetään välillä myös syvemmissä vesissä, mutta ainakin tähän astisien nauhoitusten perusteella ei jouduta pinnan alle. Ei, vaikka tulevaisuudessa aiheina ovat niin rakkaudet kuin erotkin. Tänään aiheena on kuitenkin aikuisten ystävyys ja etenkin aikuisena solmitut ystävyyssuhteet sekä myös yksinäisyys, ajankohtainen aihe varmasti meille kaikille!

Elsan ja Anikon Kuplaa on helppo seurata meidän oman Facebook-sivun kautta, jonne linkitämme aina perjantaisin uusimman podcastin. Ja podcast löytyy itsessään Radio Helsingin sivuilla. Kuten olen todennut, aina kun mä teen podcastia, teen sitä Vuoden radiokanavalle :D

Podcastiin liittyy myös Youtube-kanava, jossa julkaisemme jokaiseen podcast-aiheeseen liittyvän videon. 

Elsan ja Anikon (vai Anikon ja Elsan, me ei muisteta vielä kumpikaan miten se meni) Kuplan uusimman podarin löydät osoitteesta radiohelsinki.fi/podcast ja meidän podarin sivuille pääset TÄSTÄ

Olisi huippua kuulla kommentteja tästä ensimmäisestä jaksosta! Mutta silleen armollisesti, että mä olin studiossa muistaakseni toista kertaa elämässäni :D Myös aihetoiveita olisi kiva kuulla tulevaisuutta ajatellen!

Olen kuullut juttua, että Antti Tuiskun Mä vaan hiihdän ei kertoisikaan hiihdosta! Mutta me ei kyllä uskota sitä ja biisi on o...



Olen kuullut juttua, että Antti Tuiskun Mä vaan hiihdän ei kertoisikaan hiihdosta! Mutta me ei kyllä uskota sitä ja biisi on ollut meillä se yksi ja ainoa syy miksi Kaamos on halunnut kokeilla hiihtoa. Kyllä, Helsingissä koko lapsuutensa viettänyt lapsi ei ollut hiihtänyt ennen Rovaniemen reissua kertaakaan, mutta nyt on. Kiitos vain Antti Tuisku ja Rovaniemen ensilumen latu Ounasvaaralla. 

Meillä ei ollut epäilystäkään, että voisimme hiihtää syyslomalla, mutta niin vain kävi, että ensilumi satoi reissumme aikana ja Rovaniemen ylpeys, ensilumen latu avattiin sopivasti päivää ennen kotiinpaluutamme. Ei muuta kuin hiihtämään! Vuokrasimme Santa Sportilta muutamaksi tunniksi suksipaketin ja marssimme ladulle yhdessä Camillan ja hänen tyttärensä kanssa. 

Homma meni juuri samalla tavalla kuin olin ajatellutkin. Lapsi kaatuili 20 sentin välein, raivosi, huusi, itki, heitteli sauvoja ja suksia pitkin pientaretta niin että metsä raikui ja tanner tömisi. Mutta ihme kyllä tahto hiihtoon oli niin luja, että nousi aina ylös ja jatkoi harjoituksia. Minä roikuin ojan puolella vieressä, nostelin lasta ylös ja tsemppasin siihen saakka kunnes sain käskyn olla vain hiljaa ja auttaa. Voisin melkein diagnosoida, että lasta vaivasi ihan rehellinen vitutus kun homma ei sujunutkaan kuin biisissä annettiin ymmärtää ja edes sen yhden mäen yli ei päästy ilman hermojen menetystä. Kunnes yhtäkkiä jalat, kädet ja tasapaino löysivät yhteisen sävelen ja homma alkoi sujumaan. Halleluujaa!

Nyt kun toisessa kodissa on paremmat hiihtomaastot lähellä, niin eikai tässä auta kuin hankkia sukset kummallekin ja oikeasti yrittää jatkaa harjoituksia. Luntakin on nyt sopivasti satanut myös täällä Etelässä, vaikka tuskinpa tuo vielä maahan pysyvästi jää.


Ja nyt kun tuli tunnustettua mistä meidän hiihtoinnostus on saanut alkunsa, niin tunnustetaan myös se, ettei hiihto todellakaan ollut ainoa Antti Tuiskusta inspiraationsa saanut juttu, mitä Rovaniemellä teimme. Oikeastaan kävimme läpi kaikki tärkeimmät AT-nähtävyydet, eli Antti Tuiskun entisen työpaikan edustan sekä myös Rollon Amarillon edustan, koska tiedättehän te "ländäsin Rolloon suoraan Amarilloon fiilaan mun olloo" :D 

Nyt kun kirjoitan näistä meidän loman huippuhetkistä, alan kyllä ymmärtämään miksi me yleensä reissataan kaksin. Mutta pääasiahan on, että hauskaa riittää!

Haalari saatu Polarn O. Pyretiltä

Flickr Images