Emmepä olisi arvanneet vielä kuukausi sitten Kaamokselle polkupyörää ostaessamme, kuinka tärkeäksi polkupyöräily kevään aikana tulisikaan. Vaikka tällä hetkellä olemmekin etäkouluilun vuoksi kumpikin maalla, ehdimme jo maaliskuun alussa ottamaan ilon irti retkipyöräilystä myös Helsingissä.

Kaupungissa  kotimme sijaitsee mitä oivallisimmassa paikassa pyöräretkien kannalta. Mellunmäestä löytyy paljon metsäteitä ja Mustavuoren ja Porvarin lahden luonnonsuojelualuekin. Muutaman pyöräilyminuutin päästä löytyy myös Vuosaaren huippu, joka on Mellunmäen ja Vuosaaren rajoilla sijaitseva vanha kaatopaikka, joka on nyt maisemoitu kauniiksi ulkoilualueeksi. Jos vielä pidempi pyöräilyretki kiinnostaa, matkaa voi jatkaa metsässä sijaitsevien kevyenliikenteen väylien kautta vaikkapa Ramsinniemeen tai Skatanniemeen, Uutelan ulkoilualuetta unohtamatta.


Vaikka entinen kaatopaikka voi kuulostaa melko ankealle paikalle, Vuosaaren huipusta on onnistuttu tekemään todella kaunis ja kasvustoltaan monimuotoinen paikka Helsingin kaupungin luontopuutarhuri Jukka Toivosen johdolla. Paikkaan kannattaa tutustua ennakkoon Vuosaaren huippu - blogissa, jossa Toivonen kertoo sekä kasveista että syistä miksi kukkulasta ei ole tehty pelkkää polkuja risteilevää nurmikenttää.

Jotta Vuosaaren huippu saisi nyt vuosia maisemointityön jälkeen kasvaa ja kehittyä rauhassa, pitkää ulkoilijoiden ja retkeilijöiden pysyä valmiilla poluilla. Tämä koskee tietenkin myös meitä pyöräilijöitä. Onneksi olemme kuitenkin tervetulleita alueelle, jossa etenkin alaspäin pyöräily on hauskaa hommaa!


Koska lapsi oli taas talven aikana kasvanut pituutta, jouduimme ennen kevään ensimmäistä pyörälenkkiä päivittämään kulkupelin sopivammaksi. Polkupyörän osto onkin ollut ajankohtainen poikkeuksellisesti jo kahtena peräkkäisenä vuotena, sillä sopivan kokoinen pyörä on edellytys pidempien pyöräretkien onnistumiseen.

MIKSI OSTIMME JO TOISEN FROG BIKES POLKUPYÖRÄN?

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei lasten polkupyörissä olisi paljoakaan eroa ja pyörän voisi hankkia renkaan koon perusteella kuten ennen vanhaan. Pääasiahan on toki edelleenkin se, että pyörällä pääsee eteenpäin, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että lastenpyörissä todellakin on eroja. Tämän tiedän, sillä ostin viime kesänä kaksi käytettyä polkupyörää, joista ensimmäisellä polkupyöräilystä ei tullut yhtään mitään. Toinen olikin sitten Frog.

Ensimmäisessä pyörässä vikaan meni kaikki. Pyörä oli kyllä tunnettua merkkiä, mutta se painoi paljon ja renkaat olivat aivan liian raskaspolkuiset asfaltille. Vaihteista huolimatta polkupyörälenkit olivat lapselle raskaita ja epämukavia ja lopulta pyörä jäi käyttämättä. Muistin lasten polkupyöristä enemmän tietäneen kaverini toteamuksen pyörän painon merkityksestä ja kun löysin sattumalta Frogin 62 kokoisen pyörän käytettynä, käytin lasta koeajolla. Ero entiseen oli ihan huikea! Pyörä vain lähti liikkeelle ja sillä oli selkeästi helpompi ajaa. Vaikka Frog oli ainakin 4 vuotta vanha ja maksoi siltikin enemmän kuin monet pyörät uutena, hankin pyörän ja loppu on niin sanotusti historiaa. Ilman Frogia emme todellakaan olisi tehneet yön yli kestäviä pyöräretkiä kansallispuistoihin tai korvanneet arjen bussilippuja polkupyöräilyllä.


Tänä keväänä tuli kuitenkin heti selväksi, että pyörä oli käynyt pieneksi ja Kaamos tarvitsi isomman pyörän. Merkkiä ei todellakaan tarvinnut lähteä arpomaan, tottakai me jatkamme Frog bikesilla! Ja koska sopivan kokoista käytettyä ei löytynyt, kävimme koeajolla Viikissä Mr Bike:n myymälässä ja pitkän väripähkäilyn jälkeen ostimme uutuuttaan kiiltävän mustan Frog biken koossa 69. Edellinen polkupyörä löysi somen kautta hetkessä uuden omistajan, joten välirahakaan ei jäänyt järin suureksi, vaikka pyörällä hintaa olikin.

Pyöräilymukavuuden lisäksi Frogin hyviin puoliin lasketaan siis käytettyjen pyörien markkinat, jossa liian pienen pyörän saa nopeasti ja helposti myytyä pois. Kierrätyspyörää etsivän ongelma lähinnä on se, että nämä pyörät viedään myös vanhana käsistä ja esimerkiksi meidän tapauksessa sopivan kokoista pyörää ei vain löytynyt. Toisaalta laskiskelin, ettei uusi pyörä lopulta tullut vanhaa kalliimmaksi, sillä turvallisuussyistä teetin viime vuonnakin vanhaan pyörään yli satasen maksaneen täyshuollon. Nyt kun huoltoa ei tarvittu, vaanpyörä oli ajokunnossa heti.

Keveyden ja pitävien renkaiden lisäksi Frogista löytyy paljon yksityiskohtia, jotka tekevät lapsen polkupyöräilystä miellyttävää. Yksi parhaista ominaisuuksista on merkin omat polkimet, jotka ovat usein lastenpyörissäkin käytettyjä standardipolkimia kapeammat. Näin polkeminen on keveyden lisäksi myös ergonomisesti mukavampaa, kun jalat ovat luonnollisesti hyvässä asennossa. Jo mainittujen ominaisuuksien lisäksi on tottakai tärkeää, että käsijarrut toimivat moitteettomasti ja myös vaihteet ovat laadukkaat ja helppokäyttöiset.

Edelliskesästä oppineena hankin lisäosiksi uuteen pyörään myös seisontajalan sekä kunnon tarakan, johon voi kiinnittää mustekaloilla vaikkapa uimakamat sekä myös pienet sivulaukut pidemmille retkille. Nämä kummatkin löytyivät myös Mr Bikesta ja saimme ne pyörään valmiiksi asennettuina. Mr Biken Lauri osaa neuvoa pyörän hankinnassa myös virtuaalisesti, joten mikäli esimerkiksi oikean pyöräkoon valinta mietityttää. Laurin saa kiinni meilistä info@mrbike.fi ja numerosta 0400-212526  . 



Ja kuten arvata saattaa, pyöräretkemme alkoivat heti kun saimme pyörän kotiin muutama viikko sitten. Heti ensimmäisellä retkellämme Vuosaaressa törmäsimme metsätiellä myös toiseen kevään merkkiin, nimittäin juuri heränneeseen käärmeeseen, jonka päältä Kaamos meinasi vahingossa ajaa ylitse. Onneksi sain kiljuttua varoitukset juuri ennen kohtaamista ja käärme sekä lapsi jatkoivat matkaansa vahingoittumattomina, toinen verkkaisesti kohti Vuosaaren kivikkoja ja toinen tuhatta ja sataa mäenrinnettä alaspäin. Saatte arvata kumpi oli kumpi ;)

Tämän hetkisestä maailmantilasta johtuen tässä yhteistyöpostauksessa ei jaeta nyt alennuskoodia tai etua. Pidetään palvelevat pyöräkaupat kuten Mr Bike kiireisenä ja mahdollistetaan niiden tulevaisuus hankkimalla pyörät asiantuntevilta ammattilaisilta ja pienyrittäjiltä Suomesta.

Meren rannalla sijaitsevan kaupungin kävelylaiturissa lukee kesäisin HAAVERANTA. Sitä ei kannata uskoa! Kun kaupungin kesävieraat ovat lähteneet ja alkutaven myrskyt saapuneet, irtoaa laiturin kirjaintaulusta aina H-kirjain paljastaen totuuden. Aaverannan kaupungin, jossa jokaisella asukkaalla ja vieraalla on omituinen yhteys mereen.

Saimme muutama viikko sitten WSOY:lta kirjapaketin, josta Thomas Taylorin tässä kuussa suomeksi ilmestynyt lasten- ja nuorten fantasiakirja Malamanteri (alkuperäisnimeltään Malamander) nousi ensin 8-vuotiaani suosikiksi ja suostuttelujen kautta myös minä tartuin kirjaan, joka kädessä olenkin viettänyt viime päivät sohvan nurkassa.



Kirjan päähenkilöitä ovat 12-vuotiaat lapset Herbert Sitrus ja Orvokki Parma, joilla on tottakai yhteys mereen. Herbert Sitrus on löydetty Aaverannan kaupungin rannasta viisi vuotta sitten ja kiinnitetty rantahotellin löytötavaratoimiston hoitajaksi, sillä tässä kaupungissa lasten työssäkäynti on ihan normaalia. Orvokki taas ilmestyy löytötavaratoimistoon etsiäkseen 12 vuotta sitten aallonmurtajalta kadonneita vanhempiaan, Orvokki sen sijaan etsii pelottavaa kalastajaa muistuttava Puoshakamies, jonka toinen käsi on korvattu tukinuitossa käytetyllä terävän koukkumaisella puoshaalla. Näiden hahmojen lisäksi kaupungista löytyy mitä kummallisempaa porukkaa, vaikka hotellista löytyneiden pokemon-korttien perusteella tapahtumaaika on enemmän nykyisyyttä kuin muinaishistoriaa.

Mutta onko Malamanteri oikeasti olemassa ja liittyykö Orvokki Parman vanhempien katoaminen tuohon Aaverannan taruolentoon, sen joudutte selvittämään itse!


Thomas Taylorin Malamanterista puhuessa on mainittava erikseen lukutunnelma. On kirjoja, joita jotka tempaa mukaansa niin, että ne vain ahmii hetkessä. Malamanterin alle 300 sivua taas tekee mieli lukea säästeliäästi fiilistellen kirjan kiireettömän jännittävää tunnelmaa.  Kirja on aivan liian lyhyt aikuisen ahmimiseen, mutta juuri sopivan pituinen sen nuorimmille lukijoille, joille se ensisijaisesti onkin suunnattu. Yksinlukemisen lisäksi Malamanteria kannattaa harkita myös perheen yhteiseksi iltakirjaksi, etenkin näinä aikoina, jolloin myös aikuisille tekee hyvä kadota hetkeksi fantasiamaailmaan.

Malamanteri on Thomas Taylorin lastenfantasiatrilogian ensimmäinen kirja, jonka on suomentanut Harry Potter-suomentajanana tuttu sanataituri Jaana Kapari-Jatta. Fiilikseltään tai maailmaltaan Malamanteri on kuitenkin ihan oma saagansa, johon kannattaa heittäytyä ilman ennakko-odotuksia.
Erityisesti suosittelen, että mahdollisuuksien mukaan unohdat myös äänikirjan ja tartut fyysiseen versioon, joka antaa mielikuvitukselle vielä enemmän tilaa vaeltaa. Lukemisen jälkeen kysyt melko varmasti miksei trilogian seuraavat osat ole jo kädessäsi.

Tilaa Malamanteri Suomalaisesta kirjakaupasta alle 20 eurolla!

lukuterkuin Elsa

Minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen koulujen loma-aikoihin. Olisi mahtavaa tehdä kaikkea sitä, mihin aika ja paukut eivät perusarjessa riitä. Lähteä esimerkiksi seikkailemaan, kokea uusia elämyksiä, mutta käyttää vain vähän aikaa matkustamiseen tai siihen seikkailemisen suunnitteluun. Toisaalta olisi ihanaa ihan vain linnottautua kotiin ja kerrankin vain olla tekemättä yhtään mitään. Haluan pois ja samalla vaan olla hetken paikallaan ilman säätöä.

Yllä olevat toiveet ja odotukset kuulostavat aika ristiriitaisilta ja vielä oudommalta tuntuu kirjoittaa, että taisin löytää ratkaisun loma-aikojen ristiriitaisiin odotuksiin viime hiihtolomalla perheille suunnatulta liikuntaleiriltä. Jep, liikuntaleiriltä :D


Myönnän, ettei perheille suunnatulle liikuntaleirille lähteminen ollut meille mikään itsestäänselvyys, sillä kärsin edelleen koululiikunta-aikoina tutuksi tulleesta huonon liikkujan syndroomasta. Kun Eerikkilästä kuitenkin tarjottiin mahdollisuutta osallistua hiihtolomaviikon alussa järjestettävälle kolmen päivän perheille suunnatulle liikuntaleirille, ehdin myöntyä siihen kahdesta syystä: a) hiihtolomaksi ei tarvitsisi keksiä itse mitään erikoisohjelmaa b) leiri ei kestäisi kuin alkuviikon, joten ehtisimme myös sohvaperunoida kotonamme vielä monta lomapäivää.

Vasta leirille ilmoittautumisen jälkeen iski pieni paniikki. LIIKUNTALEIRI, siis sehän tarkoittaa, että siellä on LIIKUNNALLISIA IHMISIÄ! Ja liikunnallista ohjelmaa, JOKA PÄIVÄ! Kääk! Onneksi sometuttuni Laura innostui liikuntaleiristä sen verran, että hän lähti lapsensa kanssa meille leirikavereiksi ja sain psyykattua itseni jopa innostumaan edessä olevista leiripäivistä.


Monille säbä- ja jalkapalloperheille Eerikkilän urheiluopisto lienee tuttu kaikenlaisista urheiluleireistä ja valmennuspäivistä. Itselleni paikka on tullut tutuksi vasta tänä vuonna ja ennen leiriä olin käynyt siellä vain kerran loppiaisena, jolloin vietin synttäreitäni fatbike-retken ja avantouinnin merkeissä. Onneksi leiriohjelmaan kuului myös tuttua ja turvallista retkeilyä, eli ihan pelkäksi jumppatunniksi ei hiihtolomamme ollut muuttumassa.

Leirin ensimmäisenä päivänä treffasimme uusien leirikavereideni Lauran ja Nuutin kanssa Helsingin linja-autoasemalla, josta otimme bussin n. 1.5 tunnin päähän, Eerikkilän tienhaaraan Porin tien varrelle. Olin soittanut jo edellisenä päivänä Eerikkilän respaan ja pyytänyt meille leirimaksuun kuuluvaa kyyditystä tien poskesta, joten bussista noustuamme meillä olikin minibussi vastassa ja leirimieli kohoamassa.


Aluksi kuulimme hieman leiriohjelmasta ja majoituimme kukin mitenkin. Leirin hintaan kuuluu majoitus, joten me Kaamoksen kanssa siirryimme varaamaamme keittiölliseen huoneistoomme ja Laura ja Nuutti hotellihuoneeseensa. Pian kuitenkin näimme jälleen, tällä kertaa monitoimihallissa, jossa aloittelimme lomaa liikunnallisin leikein ja pelein. Vähän yli tunnin hikileikkien jälkeen oma liikuntapaniikkini (mitä ne liiikunnalliset ihmiset minusta ajattelee!?) oli jo unohtunut ja vuorossa oli yksi loman ikimuistoisimmista jutuista, nimittäin ruokailu.

Kuten sanonta kuuluu "ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi" piti koko leirin ajan paikkaansa. Toki liikkuminen saa ruokahalun kasvamaan, mutta myös maku sai haarukat liikkumaan nopeaa tahtia joka aterialla. Eerikkilässä ruokaa tarjoillaan vähän joka välissä, kun runsaan aamiaisen jälkeen on melkein heti lounas, sen jälkeen päivällinen ja illan lopuksi tietenkin runsas iltapala. Ja meille leiriläisille oli tottakai varattu kaikki ateriat, joka oli IHANAA! Tuntui mielettömälle vain antautua kaikelle liikunnalliselle ohjelmalle ja antaa muiden hoitaa ruuista huolehtiminen. Tiskaamisen sijaan leiriohjelmassa oli siis mm. circuit-treeniä, seikkailurataa, uintia avannossa sekä seinäkiipeilyä.


Vaikka kyseessä oli kolmen päivän ohjattu toiminta, muistuttelin itseäni siitä, että täällä ollaan myös lomalla ja jos aktiviteetit vievät liikaa energiaa, on meillä myös lupa muokata omaa aikatauluamme.  Yllättävän hyvin me kuitenkin liikuimme ryhmän mukana, välillä lapset ja aikuiset yhdessä ja välillä erikseenkin. Aikuisten omien juttujen kuten pimeässä otsalamppujen valossa patikoinnin ja circuit-treenien ajaksi lapsille oli järjestetty kivoja pelejä ja seikkailuratoja, joihin ainakin nämä alakoululaiset osallistuivat mielellään.

Ensimmäisen ohjelmamuutoksen teimme kuitenkin toisena leiripäivänä, kun vaihdoimme yhteisliikunnan uinti-ja saunavuoroon lasten toiveesta. Tarkistin asian vielä Eerikkilän respasta ja vaikka meille olikin merkitty omia saunavuoroja sekä sisään että pihasaunoihin, oli omien pulikointivuorojen ottaminen ihan ookoo, mikä oli kiva juttu! Muutenkin tuntui, että henkilökunnalla oli mukavan rento "kaikki järjestyy" mentaliteetti, mikä toi itselle sen ratkaisevan eron loman ja arjen välille.


Kaikki järjestyi jopa niin hyvin, että kun keskiviikkona leirin loputtua keksin, että mehän voitaisiin jäädä vielä yhdeksi yöksi Tammelaan ihan vain chillaamaan ja rauhottumaan aktiivisen alkuviikon jäljiltä, pystyin jatkamaan majoitustamme vielä vuorokaudella (toki huoneistovuokran hinnalla). Eli lopulta jäimme vielä leirin loputtuakin Eerikkilään :D

Leirin jälkeinen omaa aikaa sisältävä extra-lomapäivä olikin mitä mainioin, sillä vasta silloin ehdimme kunnolla nauttia valoisassa huoneistossa hengailusta ja aikatauluttomasta haahuilusta pitkin Liesjärven kansallispuistoa. Vaikka retkeilimme myös leiriaikana kerran Hämeen luontokeskukselle, teimme sen vielä omalla ajallamme kahdesti. Mitään uuttahan luontokeskus ei enää kolmannella kerralla sinäänsä tarjonnut, mutta porkkanapiirakka oli vain sen verran hyvää, että kannatti käydä useammin!



MISTÄ ERITYISESTI PIDIMME

Summatakseni kolmen päivän perheiden liikuntaleiriä ja yhtä extrapäivää, päällimmäisenä mieleen on jäänyt:

Helppous. Kun kaikki oli valmiiksi mietitty, ei itse tarvinnut kuin uida virran mukana tyytyväisenä.

Uudet lajit. Emme olleet ennen kokeilleet pickle ballia emmekä seinäkiipeilyä ja niistä kummastakin tuli tosi hyvä fiilis ja onnistumisen kokemuksia. Itseasiassa haluaisin mennä joku päivä uudelleen vain pelailemaan ja kiipeilemään Eerikkilän monitoimihallille. Onneksi se on ihan mahdollista, sillä Eerikkilä sijaitsee ihan Kaamoksen toisen kodin lähellä ja sinne voi hankkia vaikka päiväpassin, jolla saa liikkua, uida, saunoa ja vaikka ajella fatbikella.

Ruoka. Eerikkilän ruoka oli lähiruokapainotteista tavallista kotiruokaa, jota sai tarvittaessa kasvis/vegaaniversiona ja allergiat huomioiden.

Lumi. Tai oikeastaan lumettomuus. Toki lumi olisi ollut kiva lisä talvilomalla, mutta ilmankin tultiin hyvin toimeen!

MITÄ MUUTTAISIMME

Vaikka huoneistomme oli ihanan valoisa, täysien leiripäivien ja täysihoidon vuoksi emme kokkailleet keittiössämme ollenkaan. Seuraavalla kerralla kaksin leireillessä luulenkin ottavani meille päärakennuksen yhteydestä löytyvästä hotellista huoneen, joka on muutaman sata metriä lähempänä liikuntapaikkoja, saunoja sekä ravintolaa. Huoneisto toimii hyvin isommalle perheelle sekä omatoimimatkailijoille, jotka haluavat laittaa itse ruokansa, mutta meidän pikkuperheelle hotellihuone olisi ollut leiriolosuhteissa helpompi siirtymien vuoksi. Pieni juttu, mutta hyvä tietää.

Ja kuten saatoitte sanoistani huomata, kyllä mä luulen, että me vielä palataan Eerikkilään leireilemään, niin kivaa meillä oli! (liikunnallisista ihmisistä huolimatta :D)

Viime vuosina valtaväestön tietoisuuteen noussut kehopositiivisuus-termi on herättänyt mediassa ja somessa paljon keskustelua. Yksi isoimmista puheenaiheista on ollut kehopositiivisuus-termin käyttöoikeuteen ja sen kaupallistamiseen liittyvät kulmat ja niistä ajattelin tänään kirjoittaa hieman.

Osaatko perata silakkaa? Oletko koskaan edes kokeillut? Ei haittaa ollenkaan, ettet ole! Suurin osa seuraajistani nimittäin ei ole kokeillutkaan silakan perkuuta ja iso osa asiaa harjoitelleistakin myöntää, ettei se mitään lempipuuhaa ole.  Tämä tuli esiin, kun kysyin eilen Instagramissa onko silakanperkuuta tullut kokeiltua. 62% ei ollut.

Silakkaa kuten montaa muutakin kalaa kannattaa kuitenkin syödä sekä terveys- että joskus myös ympäristösyistä. Ylen #itämeridinner kampanjasta on itselleni jäänyt mieleen, että ihminen voi vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen syömällä juurikin esimerkiksi silakkaa, lahnaa ja särkeä. Yksi lahna-ateria vähentää keskimäärin kilon sinilevää Itämerestä ja eikä kalan mukana merestä poistunut fosfori tee ihmiselle kuin hyvää. Fosfori on Ylen jutun mukaan ihmisen toiseksi yleisin alkuaine.

Lupaavan postauksen alun jälkeen on todettava omakohtaiset faktat. Meillä kyllä syödään kalaa säännöllisesti, mutta enimmäkseen lohta sekä kalapuikkoja. Tuorekalatiskit eivät olleet minulle yhtään tuttuja ennen Food Market Herkun MSC-sertifioidun kalatiskin ilmestymistä lähimpään ostoskeskukseen. Tällä hetkellä Food Market Herkun kalatiskit kilpailevat Vuoden Kalakauppa 2020 tittelistä ja ymmärrän hyvin miksi. Nehän ovat Suomen ensimmäiset kauppaketjujen vastuullisuussertifioidut kalatiskit, joten kestävä kehitys ei ole pelkkää sanahelinää ja mainoskikka.


Itse opin käyttämään Food Market Herkun kalatiskiä vähän vahingossa vuosi sitten tuoretta sushilohta etsiessäni. Lohta tottakai löysin, mutta myyjä ehdotti myös kokeilemaan siikaa sashimina ja lupasi paloitella kummatkin kalat valmiiksi sushiin sopiviksi paloiksi. Tämä teki vaikutuksen, sillä en edes omista kalaveitsiä.  Sen jälkeen olen käyttänyt Herkun kalatiskiä melko paljon, viimeksi eilen kun juhlimme talviloman aloitusta tekemällä sushia kotona. Hyvien vinkkien lisäksi sain siis kalan käsittelyn kaupan päälle, mikä helpotti sushishowta paljon.

Luulen ettei MSC-sertifikaatti ole kaikille tuttu juttu, joten pieni tiivistys siitä lienee paikallaan. Sertifikaatin kolme pääkulmaa luonnon kalastuksessa ovat kestävät kalakannat, ympäristövaikutusten minimointi sekä kalastuksen toimiva ohjaus eli paikallisten ja kansainvälisten lakien noudattaminen.


Osa Food Market Herkun kalasta ja merenelävistä ei kuitenkaan ole villinä kasvanutta vaan kasvatettua, jolloin toinen sertifikaatti eli ASC on tarpeen. Kirjainlyhenteet ovat usein vähän hepreaa, mutta jos kerron että ASC on WWF:n perustaman järjestön vastuullisuussertifikaatti vesiviljelylle, se ehkä kertoo laaditun kriteeristön tasosta. Sushipöydästämme löytyi myös ASC-sertifioituja katkarapuja, johon sain nopean tarjoiluvinkin kalamestarilta: öljyä, suolaa, chiliä ja valkosipulia pannulle ja katkaravut ovat paistettuna täydellisiä!

Villikalatarjontaa riitti mm. loviisalaiskalastaja Mikael Lindfolmin meren antimissa ja miettiessäni omia sushivalintoja kalamestari opetti myös Itämeren silakan perkuun, kun totesin etten ollut kokeillut moista ikinä. Ehkä joskus vielä ryhdyn silakkapihvien tekijäksi, mutta nyt haaviini päätyi siikaa ja lohta sekä tuoretta tonnikalaa, jota on meillä tosi harvinaista herkkua. Testiksi ostin myös muutaman kampasimpukan, koska muistin ettei Kaamos ollut niitä ennen maistanut. Nyt on, mutta kommenttien perusteella niljakas tuntuma ei tehnyt kovin suurta vaikutusta!


Itse tehdystä sushista tuli ehkä vähän liiankin hyvää, sillä päätimme tänään tehdä sitä vähän lisää. Tämä tarkoittaa tietenkin uutta kauppareissua Food Market Herkkuun, jossa kalavalinnat tehdään tämän päiväisen saaliin mukaan. Valikoimahan kalatiskeillä vaihtelee jonkin verran päivästä ja kalastajien saaliista riippuen, joten jos eilen lahna oli loppu, tänään sitä voisi ihan hyvin saadakin.

Vuoden Kalakauppa 2020 kilpailu on käynnissä 29.2. saakka! Käyhän sinäkin heittämässä ääni suosikillesi! Äänestäjäthän osallistuvat myös lahjakortin arvontaan äänestämäänsä kauppaa eli kannattaa osallistua!

Kodissamme on menossa muutostyöt. Samalla kun valmistaudun (pääasiassa henkisesti) kesällä koittavaan putkiremonttiin, olen käynyt läpi nurkkiamme toimivuuden kannalta. Lähinnä urakka on ollut tavaroista luopumista, mutta uuden futonpatjan hankinta on nyt pakon sanelema juttu. Nukun todella huonosti vanhalla patjalla.

Edellisen patjan hankin kierrätettynä kahdeksan vuotta sitten. Alle kolmekymppisenä kriteerini olivat lähinnä se, että patja on edullinen ja siinä voi nukkua. Aikojen saatossa mitä lie materiaalia (oletan että pelkkää puuvillaa) sisältävä patja on jäänyt rullaamatta ja sen päällä oleva petarikin on jouduttu heittämään menemään lapsen kaadettua siihen kaakaokupillisen. Nukkumamukavuudesta ei ole jäljellä kuin etäinen muisto, joten unenlaadun takaamiseksi uusi patja on kotimme hankintalistalla numero yksi.


Isyyspakkaus-blogin Tommin kirjoitus lasten futonpatjoista  on jäänyt itselleni mieleen sen verran hyvin, ettei patjan toimittajasta ollut epäselvyyttä. Jos vaihtoehtona on Porin Villa & Peitteen kaltainen suomalainen yritys, joka tekee patjat Suomessa luonnollisista materiaaleista 90 vuoden kokemuksella, pitää sen tarjonta tottakai testata ensin.

Futoneja ja muita Porin Villan & Peitteen tuotteita voi ostaa suoraa heidän verkkokaupasta, mutta niinkin tärkeää asiaa kuin patjaa hankkiessa koin, että haluan ihan fyysisesti kokeilla patjoja ennen valintaa. Helsingistä löytyikin muutama näyttelytila, joista valitsin Tikaun näyttelytilan, jossa esillä ovat niin erilaiset patjavaihtoehdot kuin peitot ja tyynytkin.


Mennessäni Tikauhun olin päättänyt oikeastaan vain hankintalistalla olevan patjan koon ja lopullisen valinnan ajattelin tehdä sekä tuntuman, että myös hinnan perusteella. Materiaalina suomalainen lampaanvilla toki kiinnosti kovasti, mutta nukkumismukavuus oli kuitenkin se tärkein kriteeri. Uneen on nyt vain satsattava.

Valintaa tehdessä kokeilin useampaa patjaa ja petaria, vuorottelin luonnonkumia sisältävällä patjalla ja villapetarilla, hevosenjouhta sisältävällä patjalla ja luonnonkumipetarilla ja kokeilin väliin myös kookosta ja luomupuuvillaa. Laskiskelin pakettien hintoja ja mietin samalla myös patjan väritystä. Valinta verkkokaupan kautta olisi varmasti tullut halvemmaksi, mutta lopulta annoin nukkumamukavuudelle sen verran enemmän arvoa, että valitsin patjaan joustoa tuovaa luonnonkumia ja petauspatjaan lampaanvillaa, joka Tikaun myyjän omien kokemuksien toimii tosi hyvin myös kesällä. Patjan ja petarin olessa "keskikovia" voin tulevaisuudessa muuttaa patjan tuntumaa petauspatjaa vaihtamalla, lunnonkumilla siitä saa joustavamman ja hevosenjouhilla kovemman. Tosin toivon kyllä valintojeni toimivan, tämän kokoluokan satsauksia ei nimittäin tee mieli tehdä ihan joka kevät!

Valinnan tehtyäni sain Tikausta kaikkien muiden Porin Villa & Peite asiakkaiden tapaan pienen alennuskoodin, joka toi loppujen lopuksi tilaukseen ison lähes 80 euron säästön. Uskon testauksen vaikuttavan kyllä myös patjojen pitkäikäisyyteen ja laskiskelin, että olen uusilla patjaostoksilla aikaisintaan seuraavan vuosikymmenen alussa.

Nyt sitten malttamattomana odottelen patjojeni valmistumista ja niiden kotiutumista. Toimitusajaksi verkkokauppa lupaili neljää viikkoa, mikä kertoo tottakai siitä, että patjani ovat nyt siirtyneet tuotannon jonotuslistalle ja patjatehtaalla on työskennellään nyt aikaisempien tilauksien kanssa. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikös se niin mene?


ps. Kuten lapusta näkyy, tilasin myös epäseksikkäästi nimetyn pisusuojan, joka (ihan turhaan) tuntuu vaativan selittelyä. Tunnen nimittäin jo nyt pientä paniikkia kotimaisten patjojeni tärvelemisestä kaakaolla, vedellä tai vaikka oksennuksella, joten better safe than sorry. Ja eihän sitä tiedä millaisia vaivoja ikä itselleni tuo, tiedä vaikka pisusuojaa tarvitaan myös ihan kirjaimellisesti pisulle joku päivä!

Home of Tikau, Merimiehenkatu 3A, Helsinki. Avoinna keskiviikosta lauantaihin klo 11-16.