Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravi...


Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravintola-alalta, tosin mulla tottakai paljon vähemmän, mutta kuitenkin. Kuplan jakso ilmestyikin jo perjantaina, joten voitte napata keskustelumme kuunteluun vaikkapa työmatkalla tai tiskatessa, olemme ihan hyvää seuraa myös iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Ravintolajakson kunniaksi päätin listata meidän perheen lempiravintolat Helsingissä. Nämä paikat on valittu listaukseen ihan Kaamoksen ja mun makuaistien, kotihuudien sekä yleisen ystävällisen palvelun vuoksi satunnaisessa järjestyksessä. Monet hyvät ravintolat jäivät mainitsematta ihan siksi, etteivät ne useinkaan osu kohdallemme silloin kuin nälkä yllättää. Mutta alla olevissa ravintloissa me käymme usein!


Porthaninkatu nelosessa sijaitseva Rice Gardenin piste on sushipaikkojen suosikki, sillä se sijaitsee ihan Hakaniemen metroaseman hoodeilla. Nimensä mukaisesti paikka on sushila, joten tänne mennään silloin kun tekee mieli nopeasti hyvää sushia. Sushit ovat hyviä ja variaatioita riittää, lempparikseni on noussut tuorejuustoa sisältävä kaliforniarulla sekä lämpimät tempurasushit wakamesalaatilla. Sushin lisäksi buffetista löytyy myös muuta purtavaa, yleensä nuudeleita, lihavartaita sekä dumpligseja.

Hintataso: buffet n. 12 euroa aikuinen


Kontulahan on - uskokaa tai älkää - tosi hyvä lähiö käydä syömässä. Meidän suosikkiravintola Kontulan ostarilla on nepalilainen ravintola Tilicho, jossa on aina hauska käydä syömässä, sillä ruoka on hyvää ja palvelu tosi ystävällistä. Tilichon henkilökunta todennäköisesti Helsingin mukavinta ja me ollaan pyöritty ravintolassa ihan sen avaamisesta lähtien, sillä rakastamme kumpikin nepalilaista ruokaa sekä paikan ystävällistä tunnelmaa. Sanoinko jo, että paikassa on ystävällinen palvelu?

Hintataso: lounas n. 9 euroa, listalta n. 12-20 euroa


Sori Breweryn baari Kaisaniemessä valikoitui ruokapaikaksemme ihan siitä syystä, että Sorilla on tosi hyvä bissevalikoima ja ravintola on ihanan valoisa. Kun monet gastropubit luottavat tummaan tiiliseinään, Sorin valoisuus on virkistävää vaihtelua ja baari näyttää itseltään eikä miltään brittipubiksi naamioituneelta huoneelta. Syy listalle pääsyyn on kuitenkin ruuan ja palvelun yhdistelmä, lapselta kysytään henkilökohtaisesti mitä hän haluaa ja äidille suositellaan parhaat sourit, joten kyllä kelpaa. Ruokalistan osalta olemme taantuneet ratkaisuun, jossa syömme aina vain bataattiransiksia tzazikilla sekä jäätelöannoksia sekä omppupiirakkaa. 

Hintataso: n. 10-20 euroa riippuen annoksesta


Irakilaista hiiligrilliruokaa tarjoava Tikke on ollut meidän suosikki, jossa käydään yleensä uimahallireissujen jälkeen. Tikke ei ole se ostarin viihtyisin ravintola, mutta sen minkä tyylissä häviää voittaa maussa. Kahden kebabvartaan annos sisältää valittujen lihavartaiden lisäksi paahdettuja tomaatteja, naan-leipää, korianteria sekä buffetillisen lisukkeita kuten hummusta, tzazikia, tomaattisalsaa sekä hapatettuja kasviksia. Hinta annoksella on aamusta iltaan 10 euroa. Hinta-laatusuhteen ollessa kohdillaan Tikke on yleensä aina täynnä, joten vaikka ostarin ravintolat tulevat ja menevät, uskon muutaman vuoden vanhan Tikken pysyvän.

Hintataso: 10 euroa aikuinen, 6 euroa lapsen yhden vartaan annos


Helppo, helpompi, pizzarium. Kluuvin Pizzarium on meidän kulkureittiemme varrella täydellisesti ja pikaruokapaikoista laadukkaimmasta päästä. Rakastan paksua ja sitkeää juureen leivottua roomalaista levypitsaa kaikista pitsoista eniten ja rakkaus on selvästi tarttuvaa sorttia. Kluuvin Pizzarium eroaa esimerkiksi Kampin vastaavasta niin, että siellä isomman erän ostaja saa palansa edullisemmin mitä yksittäin ostettuna. Sehän sopii, meidän traditioon kun kuuluu neljä erilaista levypitsapalasta, jotka pyydämme puoliksi ja jos emme jaksa kaikkea, otamme loput mukaan kotiin. Omat suosikkini ovat parmesania ja munakoisoa sisältävä pala sekä tulinen salamipitsa. Kaamos vannoo perinteisen margheritan nimeen

Hintataso: n. 4 euroa pala kun ostaa useamman palan

Bubbling under: Mc Donalds pelkästään uusien bataattiranskisten takia!

Meillä on ollut meneillään taas tosi iso äänikirjabuumi ja olemme Kaamoksen kanssa saavuttaneet juuri historiallisen merkkipaalun, Harry Po...

Meillä on ollut meneillään taas tosi iso äänikirjabuumi ja olemme Kaamoksen kanssa saavuttaneet juuri historiallisen merkkipaalun, Harry Potterit on nyt luettu loppuun! Potterurakan jälkeen ajattelin, että siirrymme hetkeksi takaisin suomalaisten satujen pariin ja samalla vaihdamme myös formaattia, Lidlistä kun löytyi vanha Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenteri dvd:nä. Luimme tuossa hetki sitten uuden Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö-kirjan, joka oli tosi kiva ja hauska, joten siksikin oli kiva kaivautua itsenäisyyspäivänä sohvannurkkaan katsomaan Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuja.

Muutaman kymmenminuuttisen katsottuani alkoi kuitenkin ilo muuttumaan hämmennykseksi, vuonna 1993 tehty sarja kun oli vähän liiankin ysikolmonen, enkä todellakaan tarkoita sillä lavastusta tai kuvanlaatua. Alkujaan Pikku Kakkosessa näytetyn joulukalenterin juoni on näennäisesti tosi kiva ja kertoo tarinan siitä, kuinka Vilttitossu vie kodin ruokavarastosta ruokaa joulutontulle, mutta kylän poliisi Isonapa syö tontun herkut. Kuvio alkaa selviämään vasta kun tyttöjen vanhemmat kertovat poliisille ruuan häviämisestä ja poliisi Isonapa ymmärtää syöneensä juuri ne kadonneet herkut.

Mutta vaikka juoni tuntuu kivalle, oli käsikirjoitukseen kylvetty 2017 vuoden silmin ihan järjetön määrä ulkonäköön ja lihavuuteen liittyvää dialogia, joka sai ainakin minut haukkomaan henkeä. Olen aina vähän ihmetellyt  komisario Isonavan nimeä, mutta ohittanut sen kuitenkin olkaa kohauttaen. Nyt joulukalenteria katsoessa oikeasti vähän järkytyinkin, kun Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista tutut Alibullenin neidit olivat joululaihdutuskuurilla, joka kesti ihan viimeiseen jaksoon asti, he kertoivat laihduttavansa siksi että saisivat sitten jouluna syödä ihan kunnolla. Toinen neideistä iloitsi, että hame pyörii jo päällä ja eipä ole ihme ettei pyörisi, neidit kun jumppasivat puolet ruutuajastaan puhuen laihdutuksesta! Jossain vaiheessa Heinähatun ja Vilttitossun isä totesi Alibullenin neitien paaston kestävän 30 päivää.

Absurdein kohta sarjassa oli kun Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna Kattilakoski meni Alibullenin neideille kylään ja kauhisteli jumppaaville neideille naistenlehdessä olevaa kuvaa "miten tuokin on laihduttanut itsensä luurangoksi". Silloin teki mieli sulkea koko televisio, mutta jatkettiin sitten kuitenkin, koska ajattelin voivani selittää laihdutusjutut lapselle jotenkin fiksusti (turha toivo). Ja loppuun saakka joulukalenteri jatkui yhtä kiusallisena, kun jopa ystävällinen tonttu alkoi puhumaan pulleasta poliisi Isonavasta käyttäen mitä kamalimpia lihavuuteen liittyviä kuvauksia. Hieno asennekasvautushetki suoraa lapsuudestani!

Nykyäänhän tällainen dialogi ja juoni ei olisi missään nimessä sallittua lastenohjelmissa, mutta 90-luvulla tv-sarja tuskin herätti suuriakaan negatiivisia tunteita. Laihdutuksesta ja syömättömyydestä lapsille kertominen ja lihavien haukkuminen kun oli aivan yhtä normaalia kuin se, että Peppi Pitkätossussa puhuttiin neekereistä ja karkkipäivänä syötiin neekerin suukkoja. Ja tässä tullaan siihen, että eihän näillä jutuilla ole ollut mitenkään tarkoitus loukata tai kylvää ennakkoluuloja, nehän vaan olivat ihan yhtä normaaleja kuin lihan syöminen tai sisällä tupakoiminen. Aikansa juttuja.

Mutta mitä tällaisille ajatusmaailmaltaan vanhentuneille teoksille tulisi sitten tehdä? Ruotsissa nousi taannoin iso haloo Astrid Lindgrenin kirjojen kieliasun siivouksesta, jolloin Lindgrenin tytär kommentoi asiaa juuri niin, että sanat ovat ajankuvia ja hänen äitinsä ei missään tapauksessa ole halunnut loukata vanhakantaisilla ilmauksillaan, Ja tyttären luvalla nämä sanat vaihdettiin parempiin. Mutta koska vanhaa tv-sarjaa ei tietenkään voi samalla tavalla korjata, se jatkaa elämäänsä juuri niinkuin se on aikoinaan tehty. Ja valitettavasti sisältö ei vastaa enää niitä kriteerejä, joita nykyvanhemmilla lastenohjelmien sisällöstä on. Harva meistä haluaa lastenohjelman ottavan kantaa ihmisten ulkonäköön ja esimerkin kautta kannustavan 30 päivän paastoon tai hoikkien haukkumiseen luurangoiksi. Ja valitettavasti yhtä harva meistä vanhemmista jaksaa istua sisältötsekkaamassa jokaista lastenohjelmaa ennen lasta, joten tällaiset tuttujen satuhahmojen ajatustasolla vanhentuneet sarjat pääsevät yllättävän helpostikin katseluun ilman kyseenalaistamista.

Nyt siis mietin onkohan olemassa mitään varoitustarraa, jolla tällaista ajatusmaailmaltaan vanhentunutta sisätöä voisi merkitä? Kun tuskin näitä kieltääkään voi, vaikka meillä tämä leffa lähtee kyllä kierrätykseen kulkematta lähtöruudun kautta. 

ps. Tämän tv-sarjan perusteella ei kuitenkaan kannata pelästyä, ainakin nämä uusimmat Heinähattu ja Vilttitossukirjat ovat lukukokemukseni perusteella muuten aivan ihania! Mulle tuli melkein huono omatunto, kun fanitan Sinikka ja Tiina Nopolaa ihan hurjana ja päädyn kirjoittamaan 24 vuotta vanhasta sarjasta, mutta kun tämä dvd-levy on nyt melko ajankohtainen ja myynnissä, on välillä pakko ottaa vähän kriittisempi kanta siihen mitä moskaa sitä kaupasta kotiinsa onkaan kantanut. Mutta 100% lukemistanu Nopoloiden tuotoksista on kyllä kaiken suositteluni arvoisia. Tosin koko Heinähattu ja Vilttitossu sarjaa en ole lukenut. Kiitos ja anteeksi. 

Olen itsenäisyyspäiväihminen. Silti aina itsenäisyyspäivän aikoihin tulee olo, ettei mulla ole mitään aiheesta kirjoitettavaa, sillä enem...

Olen itsenäisyyspäiväihminen. Silti aina itsenäisyyspäivän aikoihin tulee olo, ettei mulla ole mitään aiheesta kirjoitettavaa, sillä enemmän kuin itsenäisyyden satavuotisjuhlaa, minä juhlin Suomea jo ennen itsenäisyyttä ja tietenkin sen jälkeen. Vaikka tottakai arvostan valtavasti maamme itsenäisyyttä, olen aina vain entistä enemmän kiinnostuneempi vieläkin vanhemmista ajoista, myyteistä, pakana- ja luonnonuskonnoista ja tottakai myös Suomen luonnosta. Ja näiden teemojen vuoksi minulle tuntui luonnolliselta lähteä fiilistelemään Suomea luontoon muiden itsenäisyyspäivän juhlien sijaan (heh, linnaan en sentään saanut kutsua).

Koska olen ollut viikon täällä Kaamoksen toisessa kodissa Somerolla, päätimme itsenäisyyspäivän aamuna ottaa auton nokan kohti Häntälän notkoja, jotka sijaitsevat pienen ajomatkan päässä Someron keskustasta. Häntälän notkoja kutsutaan Someron alppiniityiksi, mikä on tottakai hieman liioiteltu ilmaus, mutta annetaan anteeksi! Paikka on silti kovin ihana. 


Häntälässä on kaksi eri tyyppistä luontopolkua, jotka ovat tähän aikaan jo virallisesti kiinni. Uhmasimme kuitenkin suosituksia, sillä näin vähässä lumessa 3 km luontopolun pystyi vielä hyvin tarpomaan, tosin osan matkasta hieman hankalammin, sillä maa oli osittain hyvin upottavaa ja märkää. Itselläni ongelmaksi koitui lähinnä liian heppoiset trekking-kengät, jotka olisin puolessa matkaa vaihtaut ilomielin vaelluskenkiin tai kumppareihin. Kaamos taas veteli Stonzeillaan hyvin ketterästi, joten jälleen kerran kyse ei ollut huonosta olosuhteista vaan mun huonoista varusteista. 


Koska Häntälän luontopolut ovat parhaimmillaan keväästä syksyyn, ei luonto antanut kenties parasta palaansa näin talvella. Kasvit uinuivat hennon lumipeitteen alla eikä eläimiäkään liioin näkynyt. Leikimme kuitenkin luontopolun ajan lumimiehen metsästystä ja joimme termarikahvit notkojen pohjalla hämärtyvää itsenisyyspäivää ihastellen. Noustuamme notkosta tielle kävimme kurkkaamassa myös Häntälän luntopolun laavun ympäristöineen, mutta jätimme nuotioimisen muulle kertaa, sillä halusin vielä tehdä pitsaa ennen linnanjuhlien alkua. 

Häntälään liittyen mulla on Kaamokselle pieni jouluyllätys jo valmiina ja pukinkontista löytyy lasten lumikengät. Siis sellaiset ihan oikeat lumipelit, jotka kiinnitetään talvikenkiin kun lähdetään esimerkiksi pakkasen kovettamalle, mutta herkästi upottavalle lumelle kävelemään. Ne ovat varmasti ihan hauska väline testata talven muilla Häntälän retkillä, mikäli lunta vaan tulee tarpeeksi. 

Ja keväällähän on ihan pakko tulla ottamaan klassiset ennen-jälkeen kuvat, sillä vasta laiduntavien eläinten ja värikkään kasviston ansiosta näistä jääkauden muovaamista notkoista saa sen kuvan, miksi monet retkeilijät sinne menevät. Mutta jos oikein retkijalkaa vipattaa, niin kyllä tuolla kivaa talvellakin on, tottakai!


Näillä kuvilla toivotan hyvää sataa ja yhtä itsenäisyyden vuotta Suomelle!

Talvi täällä Etelä-Suomessa on hieman erilainen, mihin Pohjoisen tyttö on tottunut. Lumi ja pakkanen ovat tulleet nyk...




Talvi täällä Etelä-Suomessa on hieman erilainen, mihin Pohjoisen tyttö on tottunut. Lumi ja pakkanen ovat tulleet nykyään melko myöhään vuoden lopussa tai vasta vuoden alussa ja tosi kylmää pakkasaikaa on ollut ehkä noin kaksi viikkoa koko vuoden aikana. Vaikka ajatus Suomen talvesta on kylmä, huomaa tällainen kohtalaisen paljon luonnossa liikkuva nopeasti, että syksyllä, talvella ja keväällä on oikeastaan aika vähän eroa ja periaatteessa yhdellä ulkoiluasusetillä voisi pärjätä vaikka koko vuoden, kunhan osaa kerrospukeutumisen niksit. 

Koska lapseni asuu nyt esikoulun vuoksi viikot maalla, on meidän perheessä enemmän sääntö kuin poikkeus, että saatan ottaa töiden jälkeen ihan extempore bussin Helsingistä 80 kilometrin päähän Somerolle ja siksi mulla onkin maalla oma ulkoiluvaatesetti, että pääsemme hengaamaan luontoon myös näinä kertoina. Varavaatesettini maalla on kevättalvesta lähtien ollut yksinkertainen: hyvin vettäpitävä kuoritakki ja housut sekä merinokerrasto sekä hyvät retkeilykengät. 


Tänä syksynä hankin itselleni uuden kuoripuvun juuri siksi, että toinen olisi aina kotona Helsingissä ja toinen roikkuisi Kaamoksen toisen kodin eteisen naulassa jotta mulla olisi kummassakin paikassa varmasti ulkoiluvaatteet. Kesällä kun kävi, että retkeilyhousuni ja suppauskamani olivat aina väärässä paikassa. Kuorivaatteita valitessa valinta osui - ei niin yllättäen- Raiskiin, sillä sitähän mä olen jo vuosikaudet hyvän plussamalliston vuoksi käyttänyt. Tälle syksylle valikoimiin oli sitä paitsi tullut tuo upea murretun oranssi Adelphi + takki, joka on jotenkin todella nostalginen. Mulle tulee oranssin  takin ja sinisten Pine + housujen  väriyhdistelmästä mieleen 70-luvun retkeilykuvat, jossa retkelle on lähdetty puusuksilla nahkayksityiskohtaiset canvas-repun selässä heiluen. 

Vaikka takki houkutti ensisijaisesti kivan ja vähän retron ulkomuotonsa takia, on se tottakai myös nykyaikainen ja teknisesti hyvä valinta. Hankintavaiheessa erityisesti Raiskin uusi DrymaxX ECO materiaali kiinnosti, sillä se on täysin veden- ja tuulenpitävä sekä hengittävä. ECO nimen lisäys tuttuun DrymaxXiin taas kertoo kankaan täyttävän bluesign-vaatimukset. Tähän mennessä kangas on toiminut tosi hyvin ja takki on ollut päällä myös hengittävä, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys kuorivaatetta käyttäessä.

Ja koska koot aina kiinnostavat, kerrottakoon, että mulla on käytössä +44 kokoiset housut sekä +48 kokoinen takki ihan siksi, että kunhan ne pakkaset tulevat, voin lisätä ulkoilupuvun alle useampia kerroksia vaatteita ja pärjätä tällä setillä paukkupakkasillakin. Mikäli oman koon miettiminen tuntuu hankalalta, kannattaa aina muistaa, että Raiskin sivuilta löytyy myös tuotekohtaiset mitat, josta selviää esimerkiksi se, että tämän mun takin rinnanympärys on 136cm.


Mutta vaikka tällä setillä pärjääkin nyt hyvin, olisi mulla pieni ja kaino toive pakkasenherralle, että voisi pikkuhiljaa saapua tänne eteläänkin pidemmäksi aikaa. Lumeton maa kun on tosi synkkä ja tahtoisin jo pulkkamäkeen!

Tämän postauksen upeat kuvat on ottanut Maarit Vaahteranoksa

Käyköhän kenellekään muulle niin, että jos ostaa sekalaisen karkkipussin, niitä omasta mielestä parhaimpia juttuja säästelee ...



Käyköhän kenellekään muulle niin, että jos ostaa sekalaisen karkkipussin, niitä omasta mielestä parhaimpia juttuja säästelee ihan viimeiseksi? Mulla on monesti paha tapa jemmailla niitä ihanimpia juttuja, vaatteita, karkkeja ja ihan vaan postausideoitanikin pitkään ja hartaasti. Ja nyt, siis kuukauden jälkeen, olen viimein valmis menemään eteenpäin Rovaniemen syyslomareissumme kanssa, joten tässä on se ihan viimeisin (ehkä, en lupaa mitään) postaus ihanalta syyslomareissultamme Lappiin!

Kun kerroin meidän viettäneen peräti kolme yötä Napapiirin retkeilyalueella, jätin itselleni vielä pienen mahdollisuuden palata takaisin seikkailuumme esitellen Vaattungin kämppäkartanon alueen, jossa yövyimme. Vaattunki löytyy nimensä mukaisesti ihan Vaattunkikönkään vierestä ja siten myös Napapiirin retkeilyalueen yhden pääsisääntulon vierestä. Vaattungin kämppäkartanon nimellä helposti netistä löytyvä majoitusalue on Villin Pohjolan omistuksessa ja alueelta löytyykin jos jonkinmoista majoitusmahdollisuutta isoista hirsikämpistä yhden huoneen panoramamajoihin, joissa on ihan mieletön koko seinän kokoinen ikkuna, mistä tarkkailla luontoa ja toivottavasti myös revontulia!

Me saimme viettää kolme lomayötä Vaattungissa Jokiranta-huoneistossa, joka onkin varmasti paras ratkaisu pienelle lapsiperheille. Totta puhuttuna huoneisto oli meille melkein liian hyvä, sillä kahden ensimmäisen yön aikana harmittelin ettei kaikki sänkypaikat tulleet täytetyksi ja viimeiseksi yöksi kutsuinkin meille n. 20 kilometrin päästä Rovaniemen kaupungista yövieraita syömään, saunomaan sekä tietenkin retkeilemään ihan vierestä alkavalle luontopolulle.


Näkymät Jokiranta-huoneiston terassilta olivat muuten upeat, enkä tarkoita nyt pelkästään noita terassin vierestä puolukoita poimivia lapsia! Vaattunkiköngäs kuohusi lähes ikkunan alla hurjalla voimalla ja teki kyllä meihin kaikkiin ihan lähtemättömän vaikutuksen. Kolme päivää näissä maisemissa vastaa kyllä kahden viikon hiljentymisretriittiä ihan missä vain muualla.


Vaikka Vaattungin kämppäkartanon alueella oli aika paljonkin mökkejä, ei syyslomalla muita matkailijoita juuri näkynyt. Yhdessä isommassa mökissä vietti aikaa hieman isompi ranskalaispoppoo ja toinen huoneisto vieressämme oli kyllä käytössä, mutta ketään muita emme silti pihapiirissä nähneet. Tämä sopikin oikein hyvin, otimme ilon irti rauhallisesta sesongista ja vaikka tuvassamme toki oli hyvät ruuanaittomahdollisuudet, tulistelimme paljon myös ihan mökin vierestä löytyvällä, pelkästään majoittujille rakennetulla laavulla.

Hauskin muisto noilta päiviltä on ehdottomasti, kun Kaamos lähti jo laavulta sisään ja mä jäin suustani kiinni aluetta ylläpitävän työntekijän kanssa sen verran pitkäksi aikaa, että lapsi tulikin hakemaan mua laavulta takaisin. Ja tuli muuten ilman rihman kiertämää, kun mitäpä sitä vaatteita noin rauhallisessa paikassa päälleen laittamaan. Ainoa ongelma oli vain se, että pihalla oli jo ensilumen huntu sekä melko kirpsakka pakkanen :D Siinä hän sitten kuitenkin pisti takkini päällensä ja nautti muina miehinä kupposen glögiä ennen kuin hätistin hänet ja itseni mökkiin saunan lämmitykseen.


Vaikka me olemme todella mukautuvia ja vähään tyytyviä matkailijoita, on aina välillä tosi kiva, että reissaaminen ei ole mikään surviver-leiri. Nytkin mukana oli tottakai niin retkikeittimet kuin pannutkin, mutta pakko myöntää, että pitkien retleilyalueella vietettyhen ulkoilupäivien jälkeen oli enemmän kuin ihanaa laittaa takkaan tulet, lämmittää sauna ja tietää, ettei yön aikana tarvitse miettiä onko makuupussissa liian kylmä vai kuuma. Kun syyslomalle sattui vielä noin uskomattomat ilmat, ihanan kirpeä pakkanen ja kuitenkin superaurinkoinen keli, niin eihän meille jää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tulla takaisin Napapiirin retkeilyalueelle ja Vaattunkiin, kauas kaupungin vilskeestä.

Jos Napapiirin retkeilyalue, Vaattungin kämppäkartano ja Rovaniemi ylipäätään alkoi kiinnostamaan, lue myös:

Napapiirin retkeilyalue, perheretkeilijn unelma

Napapiirin sankareina

Huskyja näkyvissä!

Yöpyminen saatu

mekko: Ivana helsinki (Tokmanni), kengät: Pomat (saatu) Mulle kävi noin kuukausi sitten juttu, joka harmittaa vieläkin ih...


mekko: Ivana helsinki (Tokmanni), kengät: Pomat (saatu)

Mulle kävi noin kuukausi sitten juttu, joka harmittaa vieläkin ihan hirveänä. Olette ehkä huomanneet, että olen mekkotyttö ja tykkään mekoistani ihan hulluna. Vaikka mekkoja on paljon, ne ovat käytössä säännöllisesti ja etenkin Ivana Helsingin mekot ovat suosikkejani. Ja sitte yhtenä väsyneenä aamuna pesin vedenkestävän pinkin huulipunani kanssa kolme Ivanan mekkoa, yhden Marimekon ja Mellin paidan. Huulipuna suli koneessa jättäen jokaiseen mekkoon pinkkejä tahroja, joita ei vain saanut irti ja jouduin luopumaan mekoistani. Että ottikin päähän!

Ärsytystä lievensi vain se tieto, että Tokmannille oli juuri tulossa uusi Ivana Helsingin trikoomallisto ja sain korvattua yhden menetetyistä mekoista sillä. Kävin hiplaamassa tuota vihreäsävyistä trikoomekkoa (eli jälleen kerran oikeasti tunikaa) jo muutama viikko sitten, mutta jätin sen silloin hankkimatta. Nyt Black Friday viikon tarjouksissa näkyi kuitenkin sekä tämä mekko että Ivanan Tiira-pussilakanat erityisen edulliseen hintaan (mekko alessa 24,90, pussilakanat 14, 90) kävin  täällä maalla ollessani hakemassa aarteet talteen. 

Mekko kuvattiin casuaalisti myrskylyhdyn kanssa viikon lumimyrskyisimpänä päivänä ilman takkia :D Mutta halusin laittaa mekon kanssa Pomarilta joululahjaksi saadut huopakengät, jotka sopivat musta tosi kivasti tyyliin ja ovat tuollaisen märän lumikelin kengät, sillä popot ovat vedenkestävät. Sattumalta muuten nämä kengätkin ovat nyt maanantaihin saakka -20% alessa, lähes samaa mallia löytyy myös miehille ja lapsille!

Itselläni Black Friday meni melko vähin shoppailuin, sillä vaikka tarjoukset olivat suuret, ei todellista tarvetta ollut millekään. Käyttöjuttujen eli mekon ja pussilakanoiden lisäksi hairahduin hankkimaan eilen illalla Elevenin -40% aletunnilta The Balmin meikkejä, jotka voisinkin esitellä, kunhan saapuvat loskaista joulun odotusta piristämään. Kuten tuossa taannoin jo totesin, pitkän ja melko mustavalkoisen luonnonkosmetiikkavaiheen jälkeen nämä uudet hauskat synteettisemmät kosmetiikkakaverit tuntuvat kyllä myös kiinnostavilta tuttavuuksilta. 

Ehkä olettekin jo kuulleet kirjasensaatiosta nimeltä Iltasatuja Kapinallisille Tytöille ? Joukkorahoituskampanjasta alkunsa sa...




Ehkä olettekin jo kuulleet kirjasensaatiosta nimeltä Iltasatuja Kapinallisille Tytöille? Joukkorahoituskampanjasta alkunsa saanut kirja esittelee iltasatumuodossa 100 erilaista naista ja tyttöä, jotka ovat omalta osaltaan muuttaneet maailmaa, avanneet muille naisille ovia, joita ei ole ennen avattu ja näyttäneet, että tyttöys ei ole este, vaikka se välillä hidaste olisikin! 

Kuulin joukkorahoitusprojektista jo silloin kun kampanja vasta etsi rahoittajia ja tottakai mua kiinnosti laaja ja helppoon muotoon kirjoitettu kirja historiamme ja nykyisyytemme edelläkävijänaisista. Ajattelin kuitenkin, ettei kirjaa ikinä tultaisi näkemään Suomessa, joten yllätys oli enemmän kuin positiivinen, kun kuulin sen tulevan myös meille suomennettuna versiona! Ja hyvä että tuli, sillä viimeaikaisen nettikirjoittelun ja keltaisen lehdistön otsikoinnin perusteella pieni historiakertaus naisten oikeuksien kehityksestä on todellakin paikallaan. Tasa-arvon nykytila kun perustuu eniten sille, että naiset ovat menneet ja tehneet, olleet välittämättä sen hetkisistä sukupuoliroolien määrittämistä rajoituksista ja myös taistelleet itselleen oikeuksia. Oikeuksia mennä ja tehdä.



Myönnetään kuitenkin, että Iltasatuja Kapinallisille Tytöille on nimetty vähän kehnosti, sillä eihän sadan historiaan vaikuttaneen naisen tarinan lukeminen ole tietenkään mikään pelkkä tyttöjen juttu. Noin sivun mittaiset, hyvinkirjoitetut ja kauniisti kuvitetut iltasatumaiset tarinat ovat taatusti kiinnostavia ihan kaikille historiasta kiinnostuneille. Tunnustan, että itse olen lukenut pieniä tarinoita kuusivuotiaalleni kertomatta kirjan nimeä ollenkaan (koska kuusivuotiaat ovat  pahimpia konservatiiveja mitä maailma päällään kantaa, eikä tytöille omistettua kirjaa voi poika lukea. Ei vain voi.). Sen lisäksi, että eskarilainen nauttii kiinnostavista mini-elämänkerroista paljon, on kirja tuonut myös itselleni ihan uutta tietoa historiamme naisista. En esimerkiksi tiennyt, että maailman ensimmäisen tietokoneen keksijä on ollut nainen!

Kirjaan oman tarinansa ovat saaneet naiset monilta eri aikakausilta aina Kleopatrasta Williamsin tennistä pelaaviin sisaruksiin Venukseen ja Serenaan. Ja jos lukijoissa on yksikään tyyppi joka ei tiedä vielä Anna Politkovskajan tai Nina Simonen tarinaa, tämä kirja on just sulle! Yhdessä tuoreimmista tarinoista kerrotaan 2007 syntyneestä  tytöstä nimeltä Coy Mathis. Koska Coy on translapsi, hänellä ei aluksi ollut mahdollisuutta käyttää koulussa oman sukupuolensa vessaa ja lopulta hänet ohjattiin vammaisten vessaan. Pieni lapsi halusi kuitenkin käydä ihan tavallisessa tyttöjen vessassa, kuten muutkin tytöt ja lopulta Coy sekä hänen vanhempansa saivat tuomarilta siihen oikeuden päätöksen. Coy sai käyttää mitä vessaa halusi ja tämä päätös on toivottavasti myös ennakkotapaus, jonka perusteella myös muut translapset saavat päättää mitä vessaa käyttävät. Hyvä Coy ja hyvä Coyn vanhemmat!



Vaikka kirjan nimestä löytyy sana satu, on kirjan sanasto sen verran hankalaa ja aiheet vaikeita, ettei tämä ihan pikkulasten opus ole. Sanoisin, että tarinoiden ymmärtäminen vaatii vähintään noin viiden vuoden ikää ja eniten näistä tarinoista saa vielä sitäkin vanhempana tai ihan aikuisenakin. Pienten lasten kanssa muutaman tarinan lukeminen illassa on hyvä tahti, sillä samalla voi myös keskustella kirjan kautta esiin nousevista aiheista kuten ennakkoluuloista ja maailman muuttumisesta.

Vaikka kirjaa on rakastettu, on se herättänyt myös soraääniä, sillä liian moni tarinoista on myös tarina naisen suhteesta miehiin ja kuinka miehet eivät ole uskoneet aluksi tarinan naisiin. Me elämme kuitenkin edelleen maailmassa, jossa eriarvoisuutta sukupuolten välillä on ja tietyt asiat koetaan edelleen tytöille hankalammiksi mitä pojille, monesti täysin syyttä. Ja sama homma tottakai myös toisinpäin. Eilen muuten todistin lapsen puheterapiassa hetkeä, jolloin mulle tungettiin kahden sivun esitietolomaketta täytettäväksi, koska "isille nämä laput voivat tuottaa hikikarpaloita otsalle". Että ei ne miehetkään ennakko-odotuksitta ja ilman vähättelyä tätä maailmaa tallaa. Siksi olisikin huikeaa, jos tämä maailmalla miljoonia kappaleita myynyt luova tietokirja saisi myös sen poika-versionsa mahdollisimman pian! Siinä kirjassa yksi luku voisi alkaa vaikka "olipa kerran pieni poika nimeltä Jani Toivola..." 




Ja vaikka meitä sukupuolisensitiivisen kasvatuksen kannattajia aina välillä syytetään ilman syvempää tietämystä ties mistä sukupuolien piilottamisesta ja pimppien ja pippeleiden kieltämisestä, maailma tottakai tarvitsee tarinoita tytöistä ja pojista, miehistä, naisista ja muun sukupuolisista muuttuakseen entistä suopeammaksi paikaksi meille kaikille, juuri sellaisena kuin olemme. Juju on siinä, ettei kenekään meidän tarina  ole koskaan samanlainen ja myös nämä perinteisestä (ja kulttuurin kautta opitusta) sukupuoliroolista poikkeavat tarinat ansaitsevat tulla luetuksi ympäri maailman.

Kirjan sanoma onkin se sama, mitä me vanhemmat varmasti haluamme opettaa lapsillemme: voit olla mitä haluat. On ihan ok olla pelastettava prinsessa, mutta myös prinsessa voi pelastaa, prinssi voi olla pulassa ja kaikki me ei haluta olla kuninkaallisia ollenkaan.

Iltasatuja Kapinallisille tytöille kirjan löydät kirjan kustantajan S&S:n verkkokaupasta sekä muista kirjakaupoista ympäri Suomen!

Kuvitus kirjasta, kuvat kustantajan sivuilta.

Kuten edellisessä postauksessa vihjasin, on meillä Kaamoksen kanssa avautunut oma Jedimestarit E&K tubekanava. Kanavan teko oli tottak...

Kuten edellisessä postauksessa vihjasin, on meillä Kaamoksen kanssa avautunut oma Jedimestarit E&K tubekanava. Kanavan teko oli tottakai lapsen idea, mutta puhuttuamme lapsen isän kanssa aiheesta, tulimme tulokseen, että kanavan pito voisi olla ihan kiva yhteinen harrastus. Koska emme pysty pitämään lasta erossa tubesta (ja miksi pitäisikään?) voisi tubettamiseen tutustua ihan alusta alkaen yhdessä, käydä läpi lasta kiinnostat kanavat ja opetella videoiden tekoa, joka on ihan kehittävää hommaa myös itselleni. En usko, että lasta pystyisi montaa vuotta pitämään erossa Youtube-videoista, joten mulle on tärkeää puhua somesta lapsen kanssa ja samalla pysyä perässä millaisia videoita lapsi katsoo. Erityisen tärkeää se on siksi, että kaikki lastenvideoilta näyttävät videot eivät oikeasti ole ollenkaan lapsille soveltuvia ja haluan tottakai, että lapsi katsoo vain turvallisia ja ikätasolleen sopivia videoita, joita tubesta onneksi löytyy hyvin paljon!

Tubevideot itsessään eivät tietenkään aina ole mitenkään kehittävää katsottavaa, eikä niiden pidäkään olla. Lapsi nauttii hömpästä siinä missä aikuinenkin. Silti koen, että videoiden tekeminen on ihan kehittävää hommaa, jossa opitaan tottakai vähän kuvaus- ja editointitaitoja, mutta tottakai myös esiintymisvarmuutta ja pitkäjänteistä puuhastelua. Omalle puhterapiassa S ja R äänteitä harjoittelevalle lapselle myös oman puheen kuuntelu on hyvä juttu, joka toivottavasti auttaa jatkossa äänteiden harjoittelussa.





Ensimmäisen videomme teimme muutama viikko sitten uutuus-Legoista, jotka sain blogin kautta testiin. Ajatus näissä videoissa oli ihan se, että kootaan paketit ja näytetään miltä ne ihan oikeasti näyttävät ja mukana on myös lapsen aidot mielipiteet. Jatkossa ajattelimme tehdä yhdessä esimerkiksi pieniä kirja-arvosteluja, jotain helppoja kokkausvideoita ja muita tosi yksinkertaisia ja kivoja juttuja, joita voi turvallisin mielin katsoa lapsen kanssa. Mua vähän harmittaa, että ensimmäiset videot olivat juuri uusista leluista, mutta toisaalta Legojen unboxing-videot ovat Kaamoksen omia suosikkeja ja siksi hän halusikin ne tehdä. Voin kuitenkin lohduttaa, että vaikka lapsi katsoisikin leluvideoita, hän ei yleensä kuvittele saavansa kaikkea näkemäänsä, vähän sama asia kuin niiden ajankohtaisien lelukuvastojenkin kanssa :)

Näillä meidän videoilla on ollut maltilliset muutaman sadan katsojan kävijämäärät ja ollaan saatu tosi kivaa palautetta niistä pienten lasten vanhemmilta. Sen lisäksi, että olen kuulostellut muiden vanhempien mielipiteitä lasten tubevideoista, olen tottakai kahlannut jälleen kerran läpi loistavaa Kuinka kasvattaa diginatiivi-kirjaa, joka avarsi ainakin omaa katsomustani lasten digiharrastusten suhteen. Ainakin itselläni on vähän luottavaisempi olo nyt, kun tube on yhteinen pikkuharrastus eikä lapsen tarvitse mennä sinne salaa katsomaan tai tekemään videoita ja pysyn itsekin paremmin kärryllä millaista siellä on.

Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla...

Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla, jossa oli etusivu ja jokainen juttu tuli avata erikseen auki. Syy etusivuun oli se, että olin kyllästynyt blogiin, jossa jutut vanhenivat kolmessa päivässä, kun postaukset joutuivat pois etusivulta. Isommalla etusivulla sain hieman paremmin itse selvää, mistä olin viime aikoina kirjoitellut, mutta toisaalta bloggaamiseen tuli pieni paine. Tuntui, että jokaisessa postauksessa piti olla isosti asiaa, eikä erillisen klikkauksen taakse huvittanut enää kirjoitella mitä sattuu. 

Koin hetki sitten ahaa-elämyksen, että mähän en ole ollut vuoteen missään blogiportaalissa, joten voisin ihan itse päättää montako postausta etusivulleni tulee eikä blogin tarvitse olla mainoksienkaan vuoksi mikään klikkimagneetti, niin voin pistää etusivulle ihan niin monta postausta kuin huvittaa. Päätin laittaa näin aluksi viisi. Samalla päätin madaltaa kynnystä ja kirjoitella vähän pienempiäkin juttuja, sillä ne rytmittävät kivasti blogeja - kyllästyn itse nykyään blogeihin, jossa joka postaus on painavaa asiaa ja kaipaan enemmän hömppää blogilistoilleni kuin omaan blogiinkin.

Ja uudistuneen blogin kunniaksi päätin blogata vähän siitä mikä inspiroi mua just tällä hetkellä



1. Kosmetiikkajoulukalenterit. Pitkän fiksun ja luonnollisen kosmetiikkavaiheen jälkeen huomasin, että peruspurkkimerkeille on tullut vaikka mitä kiinnostavia uutuuksia, mistä me luonnonkosmetiikkaihmiset ei tiedetä mitään. Koska ikää on tullut lisää, olen suoraa sanottuna alkanut kaipaamaan hieman tehokkaampia instant-tuloksia erityisesti meikkiini ja lipsunut jo jonkun aikaa erilaisiin synteettisiin meikkivoiteisiin ja muihin. Koska olen tipahtanut kosmetiikkakärryltä muutenkin, tilasin joulukuuksi pari kivaa kalenteria, jotta pääsen tutkimaan esimerkiksi Kiehlsin tuotteita vähän tarkemmin. En siis ole heittämässä luonnonkosmetiikkaa pois, mutta myönnän ettei tätä 35-vuotiaan ihoa heleytetä pelkällä tähtipölyllä - valitettavasti!


2. Jouluelokuvat. Jostain syystä sellainen kliseisen amerikkalainen polkkakarkki-mistelinoksa-rakkauskomedia puree nyt ja lujaa, suurimpana suosikkina tottakai Holiday! Olen kahlannut läpi myös lähestulkoon jokaisen Hugh Grantin tähdittämän komedian, jostain syystähän ne sijoittuvat aina jouluun!


3. Tukholma. Sain muutaman viikon päähän kutsun Tukholmaan katsomaan erään vaatemerkin kevätnäytöstä ja kun merkki lupasi maksaa lennot ja hotellin, päätin ottaa kutsun vastaan. Tukholma oli yhteen aikaan kohde, missä kävin muutaman kerran vuodessa, mutta nyt on vierähtänyt pitkä tovi edellisestä reissusta. Erityisesti odotan yötä hotellihuoneessa poikaystävieni Benin ja Jerryn kanssa, Lagerhausin joulusälälaareja sekä Tukholman jouluvaloja ylipäätään.



4. Legot. Kuuluu settiin, koska en voi välttää, ei auta kuin rakastaa. Olemme kuvanneet Kaamoksen kanssa muutaman Lego-aiheisen youtube-videonkin uudelle Jedimestarit E&K-kanavallemme :D



5. Nespresson joulukahvit. Käytän yleensä kotona Nespresson kahvikonetta, sillä mulla on tavallisen keittimen kanssa paha tapa keittää ihan liikaa kahvia ja kapselista saa simppelisti juuri sen mitä juo. Viime viikolla Itiksessä kävellessä huomasin Nespresson kojulla uudet joulumaut eli appelsiini-suklaan, lakritsin ja vanilja-kookoksen ja hankin heti koko setin. Lempparia en edes osaa nimetä, kaikki superhyviä!

Näiden juttujen lisäksi myös monenlainen hömppä kiinnostaa ja sen saa kyllä selville myös Elsan ja Anikon kuplan uusimmasta jaksosta, jossa aiheena on viihde ja hömppä!

Flickr Images