Kuten olen joskus aiemmin jo blogissani kertonut, on minulla taustalla todella pitkä laihdutushistoria. Se alkoi yläasteella ja jatkui yhdeksän vuoden takaiseen raskautumiseeni saakka. Opin hyvin nuorena, etten saisi syödä ilman syyllisyyttä ja kuinka hyväksyttävää laihduttaminen ja painon putoaminen oli. Koska ruuan jatkuva ajattelu ja niukkaenergisen ruuan syöminen oli sekä energiaa vievää että hiton rajoittavaa, ruokailuhistoriani koostui oikeastaan kahdenlaisista kausista. Niistä, jolloin söin "oikein", eli todella niukkaenergisesti vain ruokakaupan vähäkalorisimpia ruokia käyttäen ja niistä, jolloin söin laajemmin (en todellakaan rennommin), tuntien syyllisyyttä, etten syönyt vähemmän, vähäkalorisemmin ja "terveellisemmin".

Kun tällaista ruokailutapaa pitää yllä yli 15 vuotta, se tottavie jättää jälkensä mieleen. Osaan edelleenkin lähes kaikkien ruoka-aineiden kaloripitoisuudet ja painonvartijapisteet, siksi menikin vuosia päästä yli jokaisen suupalan laskemisesta ja ruuasta syyllistymisestä. Olo kuitenkin parani huomattavasti, kun annoin itselleni muuta tekemistä kuin ruuan ja painon kyttäyksen ja pikkuhiljaa ruoka ei enää tuntunutkaan viholliselta. Sen jälkeen olen syönyt, usein yli tarpeenikin, mutta ilman jatkuvaa pahaa mieltä, mikä on ollut ihanaa.

Huomasin kuitenkin ihan hetki sitten ruokailuhistoriaani ja nykyisiä ruokailutapojani miettiessä, että vaikka syyllisyys ruuan nauttimisesta on äitiysvuosien varrella kadonnut, pelottaa uuteen ruokakontrollikoukkuun joutuminen ihan hirveästi. Ja tämän vuoksi laihdutusmoodiin joutumisen pelko ohjaa syömiskäyttäytymistäni ihan liikaa. En yksinkertaisesti uskalla miettiä kovin tarkasti syömisiäni, sillä pelkkä ruokapäiväkirjan pitäminen tuo mieleen ajan, jolloin ruoka hallitsi elämääni ja pahimmissa tapauksissa esti normaalin elämisen. En suoraan sanottuna luota itseeni tarpeeksi, että uskaltaisin alkaa miettimään (tai jopa muuttamaan) ruokailujani, sillä tiedän mielen muistin olevan huomattavasti vahvempi kuin järkeni. Uhka niukkaenergiseen dieettiin ja ruokasyyllisyyteen palaamisesta on todellinen.

Äkkiseltään ajatus on täysin absurdi. Olen lihava ihminen, joka pelkää joutuvansa laihdutusmoodiin. Eikö minun sen sijaan juuri pitäisi haluta siihen, imea kaikki maailman laihdutustietous, innostua terveellisyydestä ja julistaa syksy elämänmuutoksen aluksi. Tiedän kuitenkin mitä laihdutus on, sillä minä jos joku olen kyllä onnistunut laihtumaan, tekemään "elämäntapamuutoksia", "huolehtimaan terveydestä" ja todennäköisesti saanut tällä toiminnalla paljon pahempaa jälkeä kropalleni, mitä lihavuuteni on ikinä aiheuttanut. Kiitän tällä hetkellä onneani, etten ole ollut ruokakontrollikoukussa someaikoina, sillä todennäköisesti olisin julkaissut jonkun pysyvän painonhallinnan verkkokurssinkin pahimpina ruuankyttäysaikoinani ja pilannut jonkun muunkin ruokasuhdetta siinä samalla. (side note: Älkää ikinä ostako yhtään ruokailuihin liittyvää verkkokurssia, joiden laatija ei ole virallinen ravitsemusterapeutti!)

Se miksi nyt kirjoitan aiheesta johtuu siitä, että todettuani laihdutuspelkoni ohjailevan ruokailutottumuksiani, luulin olevani ainoa asian kanssa painiva. Kerrottuani kuitenkin Instagram storyissa tutustuvani nyt tietoisen syömisen kirjallisuuteen ja samalla pelkääväni ruuan valtaavan mieleni uudelleen, alkoi puhelimeni piippailla ja saman tyyppisiä ajatuksia tuntui löytyvän todella monelta seuraajistani. Yleisesti koetun lihomispelon sijaan todella monella yli kolmekymppisellä naisella vartalotyypistä riippumatta olikin ihan samanlainen laihdutus- ja ruokakontrollipelko mitä itselläni!

Ja koska en ole ennen kuullutkaan, että monet aikuiset naiset (miksei miehetkin, mutta itse kuulin tällaisia tarinoita vain naisoletetuilta) ovat samassa veneessä kanssani, halusin kirjoittaa ajatukseni blogipostausmuotoon vertaistueksi, että tällaisia ajatuksia täällä(kin) on. Mitään ratkaisua minulla ei asiaan ole, mutta toivon ongelman tiedostettuani löytäväni sen vielä joskus. Että vielä jonain päivänä uskallan vertailla kaupassa leipäpussien ja jogurttipurkkien ravintosisältöjä ilman pelkoa kalorikyttäyksen ja ruokasyyllisyyden palaamisesta. Ja että vielä joskus uskallan keskittyä kunnolla ruuan kautta saatavaan hyvinvointiin ilman, että se johtaa ruokien skippailuun, liian pieniin ja energiaköyhiin annoksiin sekä nuoruusvuosilta tuttuun aivosumuun, jonka kanssa en voi enää elää.

(kuvassa Leena Putkosen Superhyvää keholle-kirja, joka toivottavasti auttaa matkallani kohti parempaa ja tasa-painoisempaa ruokasuhdetta. Kirja saatu Otavalta)

Koulujen alku on taas lähellä ja viime vuonna näihin aikoihin meillä odoteltiin lukutaidon löytymistä. Näin tokaluokkailaisen vanhempana koulun alkamisen odotus on huomattavasti seesteisempää, lukutaitokin on jo ihan kunnolla löytynyt ja lapsen ensimmäiset ihan oikeat kirjat luettu.

Olen jakanut aina kirjavinkkejä, viimeisen vuoden ajan useimmat vinkeistäni löytyvät Instagram storyista. Ja aina kun kyseessä on lastenkirjavinkki, jossa lukeva lapsi näkyy, saan ihastelua siitä miten mahtavaa on, että lapsi lukee. Ja onhan se! Saan myös kysymyksiä miten olen saanut kasvatettua lapsestani lukijan.  Tässäpä siis pohdintaa ja vinkkejä lukemisen tueksi.


Ensinnäkin minusta on hyvä erottaa pari asiaa, lukeminen teknisenä suorituksena sekä tarinoiden merkitys lapselle. Lukutaito itsessään on hieno taito, mutta ei tuo mukanaan kiinnostusta tarinoihin. On ihan sama opetteleeko lapsi lukemaan puhelinluetteloa vai lastenkirjaa apuna käyttäen, jos tarkoituksena on vain lukutaidon oppiminen. Enkä ihan täysin usko, että puhelinluettelon lukemisella saavutetaan niitä lukemisen hyötyjä, joista lapsien kohdalla usein puhutaan.

Lukemisen hyödyistä omasta mielestäni tärkeimpiä ovat mielikuvituksen ja sanavaraston kehittyminen sekä tiedon karttuminen. Ja kun lasta halutaan kannustaa näistä syistä lukemaan, kannattaa ensin miettiä millaisista tarinoista lapsi on jo saanut positiivisia kokemuksia. Miten tarinat ja tieto ovat jo mukana lapsen elämässä ja miten niistä nauttimiseen on kannustettu ennen lukutaidon löytymistä?

Meidän perheessä suurin syy lukuinnostuksen löytymiseen on taatusti äänikirjat ja niiden säännöllinen kuuntelu, joka alkoi noin neljävuotiaana.  Vaikka äänikirjojen kirjamaisuus saakin monesti kritiikkiä osakseen ja monet ylevät lukuharrastajat eivät laske niitä kirjoiksi ollenkaan, löytyy äänikirjoista tarinat, tieto ja laajasti sanoja kuten paperiversioistakin. Ideaalitilanteessa vanhemman kanssa lukeminen olisi toki ihan ässä juttu, mutta tarinakärpäsen purressa monenkaan vanhemman aika ei riitä siihen tarinatarpeeseen, mikä lapsella on. Äänikirjoja löytyy kirjastoista, mutta itse olen kokenut meille helpoimmaksi kuukausiveloitteisen äänikirjasovelluksen, joka on ollut käytössä viimeiset neljä vuotta päivittäin. Viime viikolla kuuntelimme uuden Ella-kirjan, Risto Räppääjän ja Supermarsun yhdessä lomalla, vaikka lukutaitoa jo löytyykin. Kuukausittainen äänikirjasovellus maksaa vuodessa n. 200 euroa, jonka maksan mielelläni tästä harrastuksesta.


Kirja vastaan leffa lienee yksi dilemma perheissä. Vanhemmat haluavat kannustaa alkuperäiseen kirjaan, mutta lapsi istuisi mieluummin vain ruutuversion ääressä, mitä pidetään huonona usein juttuna.  Mutta onko se oikeasti huono juttu? Niin lastenohjelmista kuin kirjoistakin löytyy ihan surkeita kyhäelmiä, mutta omasta mielestäni myös elokuvat ja sarjat kannustavat kiinnostumaan tarinoista. Ja mikä parasta, ovat useimpia lapsia kiinnostava formaatti! Etenkin monet pitkät tarinat on kiva katsoa ensin ruudusta ja siirtyä vasta sitten yksityiskohtaisempaan kirjalliseen kerrontaan. Näin meillä on edetty esimerkiksi Astrid Lindgrenin tuotannon kanssa, josta on nautittu ensin leffoina, sitten äänikirjoina ja nyt pikkuhiljaa myös ihan oikeina kirjoina.


Yksi tärkeä juttu on myös lapsen tutustuttaminen fyysiseen kirjaan. Tämä on lähtenyt liikkeelle ihan taaperoajoista, jolloin kirjoja on katseltu yhdessä ja niillä on saanut myös leikkiä. Myöhemmin myös kirjastoreissuilla on ollut iso merkitys, lapsi on voinut valita ihan itse häntä kiinnostavia kirjoja ja kirjastossa käymisestä on tullut etenkin isän kanssa viikoittainen rutiini, jolloin lainataan sekä kirjoja, leffoja että pelejä.  Kirjastokäyntien seurauksena myös lapsen kirjamaku selviää usein vanhemmalle paremmin kuin random-kirjoja eteen kantaessa. Meillä Kaamoksella on selkeästi menossa sarjakuvaromaanivaihe, josta mulla ei olisi hajuakaan ilman kirjastoreissuja. Sen sijaan, että yrittäisin nyt tyrkyttää jotain kouluikään sopivia romaaneja, osaan skannata sarjakuvaromaaneja kirppiksiltä ja jättää niitä "vahingossa esille". Sillä tyrkyttäminenhän ei lukuasioissa vie minnekään!


Viimeinen, mutta kenties tärkein vinkki on näyttää esimerkkiä. Kun lapsi näkee myös vanhemman nauttivan lukemisesta, ohjaa se tottakai myös lasta kirjojen pariin. Ota siis rennosti ja lue myös lapsen hereilläoloaikana, naura tai itke ääneen ja kuuntele äänikirjoja siivotessa ja näytä esimerkilläsi kirjojen kiinnostavuus.

Ja kun kirjat eivät kiinnosta, ne eivät vain kiinnosta. Silloin tarinoita kannattaa metsästää muualta, sillä mikään ei mene rikki, vaikka lapsesta ei kirjatoukkaa tulisikaan.

Lue myös: Lapsen kanssa Sipoonkorven kansallispuistossa

Tänään oli Kaamoksen ekaluokan viimeinen koulupäivä. Huomenna on vielä todistusten jako koululla ja sen jälkeen alkaakin 2.5 kuukauden kesäloma.

Mikä oli tärkein taito, mitä opit ekaluokalla, kysyin tänään koulun jälkeen lapselta. " Noo, varmastikin lukutaito" vastasi lapsi ensimmäisenä. Lukutaito oli asia, jonka lapsi luuli oppivansa ensimmäisenä koulupäivänä ja nyt viimein se on ihan sujuvana hallussa, sitä osaa arvostaa.

Mikä lukutaidossa on parasta, kysyin seuraavaksi. " No se kun tykkään lukemisesta ja nyt voin lukea ihan mitä haluan".


Koulun lukuoppien lisäksi meillä on ollut ilo opetella lukemista myös aivan uusien lastenkirjojen avulla. Alkusyksystä lukemistossamme oli WSOY:n Lukupalat -sarja, jota luimme yhdessä. Talvella testasimme sarjakuvamaista lukemista Olga-kirjan parissa, jolloin minä pääsin jo kuuntelijan paikalle. Ja nyt viimeisinä koulupäivinä iltalukemisena on ollut uusin Jukka-Pekka Palviaisen Allu-sarjan kirjoista, Allu ja outo Uolevi. Allun mukana kotiimme on laskeutunut myös lukurauha, sillä tämä kirja on yksi ensimmäisistä täysin itsenäisesti luetuista.  Ja siis hiljaa luetuista, pyysi Kaamos täsmentämään.


Aiemmat Allu-kirjat on meillä ahmittu äänikirjoina, mikä on ollut mukava tapa tutustua alakoululaiseen Alluun. Kirjaan tarttumisessa on kuitenkin etunsa, sillä näin pääsee katselemaan myös Christel Rönnsin kuvitusta, joka rytmittää lukemista kivasti. Kuvien kohdalla on mukava pitää pieni lukutauko ja tutkia hetken aikaa värikkäitä kuvia.

Ensimmäisen lukukierroksen jälkeen pääsin minäkin selville kuka on kirjan nimessä mainittu outo Uolevi, eli Allun äidin nuoruudenihastus Uolevi Nökäräinen.  Toinen lukukierros Allua ja outoa Uolevia meni nimittäin kädet tiukasti kirjassa, mutta äänikirja vieressä puhua pölpöttäen. Tässä onkin vinkki, jota kannattaa juuri lukemaan opettelevan kanssa testata, jos kiinnostus lukemiseen on, mutta sanojen tavaaminen on vielä vähän haastavaa. Kolmannen lukukierroksen jälkeen Kaamos suostui jo sanomaan oman mielipiteensä kirjasta: "viis kautta viis!".

Itsestänikin Allu-kirjat ovat olleet tosi kivoja ja mukaansa tempaavia ja tykkään kun Alluissa löytyy monenlaisia hahmoja, kuten hihitystä herättävä autolla kaahaileva mummo. Kirjojen pituus toimii varmasti parhaiten näin ekaluokan jälkeen, kun lukutaito on kehittynyt ja sanojen hahmottamisen sijaan voi keskittyä paremmin hauskaan kieleen, jossa puhutaan esimerkiksi mustekalasta ilman mustetta ja siskonmakkarakeitosta ilman siskoa.

Näin kesänloman kynnyksellä Allu-kirjoja voikin suositella alakouluikäisille sadepäivien iloksi tai vaikkapa mukaan mökille tai pitkille ajomatkoille. Meillä Allua on luettu lähinnä parvekkeella auringosta nauttien ja kahden kodin välissä bussissa. Allu ja outo Uolevi-kirjan löydät esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 19.95 €


Vinkki kesälomakirjoja etsiville! Ensi viikolla Facebook-sivuillani starttaa arvonta, josta voit voittaa kivaa kesälukemista lapsille! Käyhän siis tykkäämästä sivusta jo valmiiksi!

Välillä elämä tarjoaa kokemuksia, joita ei ikinä uskoisi tarttuvansa. Yksi niistä on ollut tämän kevään aikana saapunut pyyntö auttaa illallistapahtumassa, jonka päävetonaulana on italialainen Michelin-tähtikokki Pier Giorgio Parini. Roolini teurastamolla 1.6. järjestettävässä illallisessa on ollut pieni, mutta mukavaa vaihtelua päivätyölleni ja olen päässyt jo hieman kiinni italialaiseen ruokakulttuuriin.

Koska tähtikokki-illallinen järjestetään uuden Little Italy festivaalin yhteydessä, pääsin viime viikonloppuna pressilistojeni lisäksi tutustumaan myös italialaiseen ruokaan saadessani pienen testierän festariviikonlopun mauista. Festivaalin järjestelyissä mukana oleva kaverini Simone oli kasannut mulle setin, jossa oli italialaisia perusmakuja kuten tomaattia, artisokan sydämiä, Suomessa tehtyä Vaelsan artesaanipastaa, erittäin voimakasta pecorino-juustoa sekä Peroni-olutta.


Itsehän en ole mikään ruuanlaittoguru, joten pyysin Simonea tuomaan safkani suoraa keittiööni Anikon kotiin :D Onnea on ystävä, joka taitaa ruuanlaiton! Aniko olikin heti valmiina kokkaamaan ja lopulta mulle jäi se itselleni ominaisin rooli eli ruuanlaitoin ihmettely ja syöminen. Anikon kokkaukset herättivät kuitenkin niin paljon ihastelua Instagramissani, joten päädyin nyt kirjoittelemaan ohjeet viikonlopun Italia-safkoihin myös teille!


ANIKON MANSIKKALEIVÄT
Maalaisleipää mansikoilla, mintulla ja pecorino-juustolla

Sekoita oliiviöljystä, hunajasta ja mustapippurista marinadi. Lisää viipaloidut mansikat ja minttu, anna maustua hetki. Lisää marinoidut mansikat maalaisleivälle ja murustele päälle voimakasta italialaista pecorino-juustoa.


ANIKON ITALIAN PASTA
Hunajapaahdettua artisokkaa ja  tomaattikastiketta

Sekoita tomaattisoseeseen suolaa, pippuria, ruskeaa sokeria sekä yrttejä kuten meiramia ja basilikaa. Anna hautua n. 15 minuuttia. Paahda sillä aikaa huuhdeltuja artisokan sydämiä pannulla hunajan kanssa.

Keitä tuorepasta suolatussa vedessä ja tarjoile se tomaattisoseen ja artisokkien kanssa. Rouhi päälle mustapippuria, basilikaa, voimakasta pecorino-juustoa sekä tuoretta sitruunamehua.


Olipa loppujen lopuksi hyvin helppoa ja hyvää! Ja näitä aineksiahan löytyy onneksi lähes jokaisesta ruokakaupasta, poislukien tuo ihan superhyvä pecorino, vähän (aika hiton paljon) paremmat Vaelsan pastat sekä Simonen maahantuoma gourmet-oliiviöljy, joita löytääkin sitten kesäkuun alussa Little Italy festivaaleilta Teurastamolta.

Käsikirjoituksen dramatisointi: Sara Salmenmäki
Tuotanto: Teatteri Toivo
Käsikirjoitus perustuu keväällä 2018 tehtyihin haastatteluihin.

Hävikkiruoka on ollut tapetilla jo useamman vuoden eikä syyttä. Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa ruokaa, joka on ollut alunperin syömäkelpoista. Jo pelkästään suomalaisissa kotitalouksissa heitetään ruokaa roskikseen vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa, joista osa heitetään roskikseen juuri meidän kotona.

Miksi meillä menee hävikkiin ruokaa? Syitä on monia, yksi isoimmista on se, että tehdessäni ruokaa jää tiettyjä raaka-aineita yli ja lopulta ne unohtuvat jääkaapin perälle. Toinen on mun huono ennakointikykyni, sillä vaikka monille viikottainen isompi kauppareissu toimiikin hyvin, mä yleensä ylimitoitan ostokseni aina. Kolmas syy on, että etenkin ennen olen ostanut huonoa ruokaa. Mikä järjetön syy, mutta totta.

Ja vaikka kotitalouksien hävikki on meidän kaikkien vastuulla, olen iloinnut kauppojen toimenpiteistä vähentää hävikkiä, sillä ne näkyvät myös meillä kotona hävikin vähentymisenä.


Kävin viikon lopulla juhlistamassa Itiksen uudistunutta Food Market Herkkua, joka muuten on yksi Iltalehden Kultainen pippuri- kilpailun voittajista ja näinollen asiakkaiden mielestä Suomen paras ruokakauppa. Ja Food Market Herkku onkin tittelinsä ansainnut, sillä tuntuu että viime aikaisten muutoksien myötä he ovat palauttaneet ruuan arvostusta myös meidän perheeseen.

Herkku ei toki ole ainoa ruokakauppa, jossa käyn ruokaostoksilla, mutta valikoima on ehdottomasti Itä-Helsingin (ja ilmeisesti siis koko Suomenkin) paras.  Tykkään Herkusta jo pelkästään valikoiman laajuuden ja laadukkuuden vuoksi, sillä Herkussa käytyä ei yleensä tule koskaan tarve poiketa muualla. Kaikki löytyy, myös ne vähän erikoisemmat jutut tavanomaisista jogurteista ja leivistä puhumattakaan. Mutta erityisen maininnan annan Food Market Herkun hedelmä- ja vihannesosastolle, jossa satokauden kasvikset ovat keskeisimmillä ja houkuttelevimmilla paikoilla, kiitos Satokausikalenterin ja Herkun välisen yhteistyön. Minä en todellakaan muista satokauden vihanneksia ja hedelmiä ulkoa ja ennen tuntui, että onnistuin aina valitsemaan ne ankeimmat parsat ja kuivimmat appelsiinit ostoskärryyni. Ja kappas vaan, nehän jäivät pääsääntöisesti syömättä ja lisäsivät hävikkiä!

Nyt kun viikon vihannekset nappaa kerralla satokauden parhaista paloista, ne tulee jopa syötyä ja välillä tulee uusiakin onnistumisia keittiöön. Viimeisimmällä Herkkureissulla päädyin maistamaan parsaa raakana ja parsavihani oli sillä taputeltu. En ole koskaan ymmärtänyt mauttoman kypsän ja löysän, pekoniin käärityn parsan suosiota, mutta herranjestas miten hyvää kevätparsa olikaan raakana! Ostin heti nipun mukaani.


Loppuviikon kauppareissulta nappasin mukaani parsan lisäksi mm. puolikkaan Levain-leivän,(kokonaisesta kun tulisi meillä vain korppujauhoa), yrttejä, lemppari oliiviöljyäni ja Food Market Herkun kahdelle tarkoitetut preps-ateriaainekset. Tutustuin preps-aterioihin ihan vahingossa muutama viikko sitten Herkussa käydessäni, kun bongailin ruokakaupan käytäviltä -30% alennuksessa olevia Zero Waste-tarraisia viimeisen myyntipäivän tuotteita ja ostin yhden alelaatikon testiin. Ja voi itku, kuinka hyvää sen kertainen kalavuoka olikaan!

Idea preps-aterioissa on ihan täydellinen. Yhdestä vuoasta löytyy kaikki tarvittava kahden hengen ateriaan, eli proteiinit, lisukkeet, tuoreet vihannekset, mausteet, yritit, chilit, limepalat... ihan kaikki! Kotona ruoka valmistetaan joko uunissa tai pannulla ja mitään puolikkaita yrttipuskia tai limenpaloja ei jää jääkaappiin odottamaan kohtaloaan. Joka siis meillä todennäköisemmin on lopulta biojäteastia. Sen lisäksi, ettei prepseistä jää hävikkiin niin yhtään mitään, on ne ihan älyttömän hyvän makuisia ja hinnaltaan (n. 9-13 euroa) erittäin kohtuullisia.  Ihan mieletön idea, joka toimii etenkin tällaisessa pikkuperheessä, jossa ruokailijoita on yleensä vain kaksi!


Itse tykkään paljon myös Food Market Herkun päiväystuotteiden brändäämisestä hävikkiruuan vähentäjäksi, sillä sitähän se nimenomaan on! Herkussa tuntuu jotenkin kaukaiselle ajatus, että asiakkaita nolottaisi ostaa päiväystuotteita edullisemmin, sillä diilissähän ei ole muita kuin voittajia. Ruokakaupan hävikki vähenee, kun asiakkaat löytävät selkeästi Zero waste-tarroilla merkityt tuotteet koreihinsa ja asiakkaalle diili on vieläpä taloudellisestikin kannattava.

Meillä Herkku-ostoksilla käydään Itiksessä noin kerran viikossa ja sillä reissulla hankitaan yleensä viikonlopun ruuat sekä koko viikon vihannekset ja hedelmät. Muuten ruokatäydennyksiä tehdään sitten ihan 100 metrin päässä sijaitsevasta lähikaupasta, jossa muuten myös on päiväystuotealennukset käytössä. Kauppareissujen lisäksi hävikin vähentäminen vaatii kyllä myös omaa ajatustyötä ja toimintaa, jonka vuoksi esimerkiksi tänä aamuna viipaloin viimeisen levain-leipäpalat ylijääneen nepalilaiskastikkeen kanssa  dipattavaksi bussievääksi, vaikka mieli olisikin tehnyt ihan muuta kuin kuivahtanutta leipää palak paneer-kastikkeella. Lopulta katikkeessa kostuneet leivänpalat olivat muuten ihan superhyvä välipala!

Ihminen on siinä mielessä hieno laji, että se oppii uutta koko ikänsä ajan ja tietoa asioista voi lisätä esimerkiksi lukemalla asioista lisää. Näin eduskuntavaalien ovella ajattelin listata muutaman asian, joissa olen elämäni aikana kääntänyt takkini ja vaihtanut mielipidettä. Ja tulevaisuudessa toivon toki oppivani lisää voidakseni kääntää takkia vieläkin useammin - toivottavasti parempaan suuntaan!

LIHAN SYÖNTI: Ennen söin lihaa päivittäin kyseenalaistamatta sen eettisyyttä ja ympäristövaikutuksia. Nykyään syön lihaa viikoittain ja ymmärrän, että vaikka kyseessä on monen ihmisen elinkeino, on lihantuotannossa erittäin paljon huonoa Suomessakin. Pyrkimykseni on vähentää lihansyöntiä entisestään.

INSTAGRAM STORY: Storyn tullessa koin ahdistusta kaikenlaisesta ylimenevästä sekoilusta ja pakonomaisesta tarpeesta jakaa jokainen hetki toisten kanssa. Nykyään seuraan vain kiinnostavien ihmisten ja kavereideni storyja ja käytän storyja ihmisten kanssa keskustelemiseen nauttien tästä somealustasta paljon.

PERUSTULO: Ennen vastustin, koska ajattelin ihmisten lopettavan työnteon ja saavan rahaa liian helposti. Nyt ajattelen, että perustulo helpottaa kaikenlaista Kela-työkkäri-sosku-veivaamista ja antaa ihmisille aikaa keskittyä esimerkiksi työnhakuun ja töiden tekemiseen ja lisää näin hyvinvointia.

ÄÄNESTYKSEN TÄRKEYS: Ennen unohtelin äänestää, koska kuvittelin etteivät päätettävät asiat koske minua. Nykyään äänestän aina.

EHDOKKAAN VALINTA: 20 vuotta sitten äänestin vanhempieni puoluekannan mukaisesti ajattelematta yhtään mitään. Nykyään valitsen puolueen ja ehdokkaan omien arvojeni mukaisesti enkä anna kenenkään muun vaikuttaa päätökseeni.



KEHOPOSITIIVISUUS: Ennen ajattelin, että kehopositiivisuusaktiivit ovat hulluja, koska julkaisevat rumia kuvia itsestään, kun voisi julkaista kauniitakin. Nykyään ymmärrän, ettei ole rumaa tai kaunista, on vain ihanteita joita vastaan on taisteltava. Kaksoisleuka ja iso maha ovat aivan yhtä hyväksyttäviä ja kauniita kuin mikä tahansa muukin vartalon osa ja siksi niitä pitää näkyä enemmän.

MUSIIKKI: Ennen ajattelin, etten voisi elää ilman musiikkia ja keikkoja. Ajattelin myös, että ystävieni ja puolisoni tulisi jakaa sama musiikkimaku. Nykyään olen täysin irrallaan keikoilla käymisestä, kuuntelen lähinnä kantaaottavaa räppiä ja enkä koskaan kysy uusita ihmisiltä heidän musiikkimakuaan.

KASVISRUOKAPÄIVÄ: Ennen kannatin kasvisruokapäivää, nyt kannatan ei-pakollista liharuokapäivää, sillä kasvisruuan pitäisi olla aina se ensisijainen valinta.

DOKAUS: Ennen ajattelin, että alkoholia juodaan humalan vuoksi ja päämäärä on ola kännissä. Nykyään juon itseni humalaan noin 2 kertaa vuodessa, mutta harrastan esimerkiksi oluita maun vuoksi.

TUNTEIDEN NÄYTTÄMINEN: Ennen ajattelin, ettei tunteita saa sekoittaa vaikuttamiseen tai politiikkaan, koska se vie uskottavuuden sanomalta. Nykyään uskon siihen, että ihmisten tulisi enemmän näyttää tunteitaan. Tunteiden näyttäminen kertoo asian tärkeydestä - me emme ole tunteettomia robotteja. Siksi en arvosta minkäänlaista mielensäpahoittaja-retoriikkaa yhteiskunnallisissa keskusteluissa.

TEHOKKAAT AAMUT: Ajattelin ennen, että töihin ja kouluun on hyvä mennä kahdeksaksi, niin jää sitten ilta aikaa tehdä muuta. Nykyään ajoitan palaverit ja työt aina aikaisintaan kymmeneksi, sillä  näin minulle on luontaisempaa nukkua pidempään ja myös valvoa pidempään.

HIM: Ennen luulin, että on syntiä kuunnella Himin Greatest love songs 666 levyä, koska voin tulla saatananpalvojaksi. Nykyään mietin miten viattomia minä ja Him olimmekaan vuonna 1998.

MAALAISJÄRKI: Ennen puhuin maalaisjärjestä. Kun huomasin, etttä 99,9% maalaisjärjestä puhuvista puhuu täyttä paskaa, lopetin.

Asu: Takki ja T-paita, Nanso (saatu), housut: KappAhl, kengät: Vagabond, laukku: Marimekko