Luvassa on pitkästä aikaa lastenleffa-arvostelua! Lapseni on vihdoinkin selättänyt 1,5 vuotta sitten hankkimansa leffapelkonsa, joka sa...


Luvassa on pitkästä aikaa lastenleffa-arvostelua! Lapseni on vihdoinkin selättänyt 1,5 vuotta sitten hankkimansa leffapelkonsa, joka sai alkunsa liian pelottavasta Fanta-mainoksesta. Tätä tapausta oli pakko juhlia sarjalipulla leffaan sekä ämpärillisellä popparia sekä Heinähattu ja Vilttitossu-elokuvalla.

Vuoden lopulla ilmestynyt Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset elokuva on kiinnostanut mua jo siitä lähtien kun näyttelijävalinnat paljastettiin. Kun näyttelijät on koottu akselilta Putous-Siskonpeti, voi melkein jo arvata lopputuloksen olevan hauska ja yhdistettynä Tiina ja Sinikka Nopolan tekstiin leffa olikin tosi viihdyttävä. Kuusivuotias seuralaiseni meinasi välillä tikahtua nauruun ja hyppelehti innoissaan korokejakkarallaan ja itsekin olin hymy huulilla koko leffan ajan, vaikka välillä Niina Lahtiselle tyypillinen kaakatus ja yleinen sekoilu hieman rikkoi tunnelmaa. (Onko sekopäisen äidin roolin oltava AINA Niina Lahtisen heiniä? Onko maapallo pyöreä?)

Juoni leffassa on simppeli. Kattilakosken perhe on lähtenyt kesälomalle ja samaan paikkaan, vaikkakin eri mökkiin päätyvät poliisit Isonapa ja Rillirouskukin. Koska poliisit kuitenkin haluavat pitää lomaa työnsä lisäksi Kattilakosken ongelmia aiheuttavasta perheestä, he päätyvät muutaman mutkan kautta esittämään Rubensin taiteilijaveljeksiä. Taiteilijat kuitenkin kiehtovat äiti Kattilakoskea niin paljon, etteivät poliisit pääse eroon perheestä edes valepuvuissa ja kun soppaan lisätään Kattilakosken perheen lapsien, Heinähatun ja Vilttitossun, valppaus siitä, ettei kaikki ole kuin pitäisi, on edessä melkoinen setti sekoilua, naurua ja jopa (ei pelottavia) vankikarkureita.



Hauskuuden lisäksi leffa tarjoili myös silmäkarkkia - siis lavastuksen ja puvustuksen muodossa. Leffan puvustus oli ihanan rönsyilevää ja tottakai kesäpaikalle pyörillään karauttaneet Alibullenin neidit veivät voiton kaikessa hattaruudessaan ja värikkyydessään. Ja vaikka ra-kas-tan överiyttä, rakastin myös isä Kattilakosken autenttista eräjormapukeutumista, joka oli hieno vastakohta neitien sekä Rubensin veljesten erikoisille tyyleille.

Se mitä pelkäsin leffa tuovan eteen oli tottakai bodyshaming, josta kirjoitin katsottuani parikymmentä vuotta vanhan Heinähattu ja Vilttitossu joulukalenterin viime joulukuussa. Aika oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä yhtä tökeröä vartaloiden arvottamista ja haukkumista uudesta leffasta onneksi löytynyt. Tottakai esimerkiksi poliisien nimet Isonapa ja Rillirousku ovat edelleenkin kyseenalaisia ja leffassa kiinnitettiin paljon huomiota etenkin Isonavan herkkupakkomielteeseen, mutta mielestäni tätäkään pakkomiellettä ei arvotettu negatiivisesti, vaikka siitä toki vitsailtiinkin. Ja vaikka elokuvassa viitataankin useampaan otteeseen henkilöhahmojen kokoon, ei sitä tehdä negatiivisella tavalla arvottavasti vaan enemmänkin huomiona, jolla ei ole mitään arvolatausta. Tämä on mielestäni tärkeä asia, sillä lastenkulttuurissa mulla on vartaloiden arvostelulle nollatoleranssi.

Mitään suurta opetusta tai syvempää ajatusta leffassa ei ollut, enkä sitä oikeastaan kaivannutkaan. Nopeasti etenevä, hieman koheltava komedia on silloin tällöin juuri sitä mitä ihminen kaipaa. Ja kaiken kaikkiaan elokuva rokkasi ja oli tosi hyvä uudelleenaloitus leffaharrastuksillemme, joten eiköhän näitä arvosteluja tule taas jatkossa enemmänkin. Miten on, onko joku muukin jo ehtinyt katsomaan uusimman Heiniksen?

18 kommenttia

Vaikka en tehnyt uutenavuotena mitään virallisia lupauksia, odotin tammikuun alkua innoissani siksi, että juhlat olisi hetkeksi juhlittu ...

Vaikka en tehnyt uutenavuotena mitään virallisia lupauksia, odotin tammikuun alkua innoissani siksi, että juhlat olisi hetkeksi juhlittu (mitä nyt täytin itse lauantaina 36 vuotta) ja elämä pääsisi taas uriinsa ja uomiinsa. Joulukuu oli kyllä kiva, mutta tosi pimeä ja liikkuminen ulkona jäi loppuvuodesta ihan minimiin. Vaikka olin viime viikon loppuna ihan flunssainen, päätin kuitenkin lähteä sunnuntaina pienelle retkelle, kun autokyytiäkin tarjottiin.

Vuoden ensimmäinen päiväretki oli kyllä piristävä, aurinko paistoi, kuten nyt on jo muutaman päivän paistanut ihanasti. Lunta olisi tottakai saanut olla enemmän, mutta pieneen luonnossa liikkumiseen ja kotakahveihin päivä oli mitä parhain, eikä nuhainen nenäkään haitannut päivää. Keräkankareen ulkoilualueella Nummi-Pusulassa ei ulkoilijoita paljoa näkynyt, mikä johtui varmaankin juuri lumenpuutteesta, sillä alue on etenkin hiihtäjien suosiossa. Nyt latuja ei ollut, sillä kuvissa näkyvä pieni lumipeite satoi vasta edellisenä päivänä maahan. 


Kodalla eväät syötyämme ja päiväkahvit juotuamme jatkoimme retkeä ihan muutaman kilometrin päässä olevalle Töllinkoskelle, joka on kaunista perinnemaisemaa ja ulkoilun lisäksi paikalta voi hankkia paikallisen myllyosuuskunnan tuotteita, joita jauhetaan pari kertaa viikossa ihan kosken vieressä Töllin myllyssä. Mylly on auki vain muutaman tunnin keskiviikkoisin ja vähän pidempään lauantaisin, joten pyhäpäivän retkeilijät jäivät nyt ilman paikallisia jauhoja, mutta saivat onneksi punaiset posket ja hyvän annoksen ulkoilua päiväänsä.


Mitä muuten sanoisit 52 retkestä alkavan vuoden aikana? Siis yksi viikossa! Vaikka itsestäni määrä tuntuu aikamoiselta, on #retkihaaste jo toista vuotta käynnissä ja tarjoaa ideoita pieniin ja isompiinkin retkiin. Huomioitavaa on, että retken määritelmähän on niin laaja kuin haluat, joten mitään pakkoa lähteä eväiden kanssa kauas kotoa ei ole. Mekin käymme välillä retkellä talomme edessä sijaitsevassa puistossa, joskus jopa retkikeittimen kanssa :D

Retkihaaste toimii erityisen hyvin Instagramissa vaikuttaville, ja vaikka et haastetta ottaisi vastaan, kannattaa tägiä #retkihaaste2018 seurailla ihan muuten vain inspiraatiomielessä. Tiesithän muuten, että Instagram antaa nykyään mahdollisuuden pelkkien tägien seurantaan, retkihaaste2018 tägin löydät täältä?

Itse en ole ihan varma otanko haastetta tänäkään vuonna vastaan 52 retken osalta, mutta haasteessa esitetyt retkeilyvinkit otan ilolla vastaan. Jos haluat tulostaa vinkkilistan itsellesi, se onnistuu helposti täällä.




Retkihaasteen alullepanijat ovat Elina Kynsijärvi ja Henni Mustakorpi.






5 kommenttia

Yksi alkuvuoden puhutuimmista tv-formaateista lienee Nelosen uusi sarja, joka ei ole vielä edes alkanut. Kohu lähti liikkeelle tv-kanav...


Yksi alkuvuoden puhutuimmista tv-formaateista lienee Nelosen uusi sarja, joka ei ole vielä edes alkanut. Kohu lähti liikkeelle tv-kanavan ilmoituksesta, jossa ohjelmaan etsittiin kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneita ihmisiä, joko yksin tai jo kumppanivanhemman löytäneenä. Ajatus on siis kuvata sarjaa, joka seuraa perheiden muodostumista hieman epätavallisemmasta kulmasta, vanhempien välillä kun ei ole eikä todennäköisesti tulemaan parisuhdetta.

Meni pieni hetki ennenkuin mulla välähti: hei, mehän ollaan Kaamoksen isän kanssa kumppanuusvanhempia! Jotenkin en vain koskaan ole tullut ajatelleeksi perhettämme minkään termin mukaan, siis muun kuin perhe. Kumppanuusvanhemman kriteerit vaan täyttyvät, emme ole seurustelleet edes raskausvaiheessa, jaamme vanhemmuuden kahden aikuisen välillä, tulemme toimeen ja kaikki lapsen asiat päätetään yhdessä. Jos totta puhutaan, emme mekään edes tunteneet toisiamme kun lapsi sai alkunsa. Aika lailla siis samat lähtökohdat kuin ohjemaan tulevilla perheillä.

Vaikka kyseessä on tv-sarja, joka tuo tavanomaisesta poikkeavan perheen perustamistavan kaikkien puheenaiheeksi, ei kumppanuusvanhemmuus tietenkään ole mikään uusi juttu. Ja jos sarja tehdään yhtään Ensitreffit alttarille tyyliin, ei siihen valikoida julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä haluavia henkilöitä, vaan etsitään hyvän maun mukaisesti oikeasti kumppanin puutteesta tai jostain muusta seikasta lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä. Esimerkiksi seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvillehan kumppanuusvanhemmuus voi olla yksi harvoista tavoista saada lapsi ja lapsi saa parhaassa tapauksessa neljä vanhempaa (tai ylikin), sellaista on ihan turha surkutella.

Aika paljon keskustelu onkin surkutellut nimenomaan lapsia, jotka tämän ohjelman seurauksena syntyisivät. Fakta kuitenkin on, että lapsia putkahtelee maailmaan hyvin erilaisista lähtökohdista, eikä perinteisessä heteroparisuhteessa syntyvä lapsi ole yhtään enempää turvassa vastoinkäymisiltä kuin muutkaan. Lapset ovat joustavaa tekoa ja koska heille ei ole kehittynyt mitään normeja, he tuskin kokevat perhettään outona tai ihmeellisenä ellei sitä asiaa oteta tässä valossa puheeksi. Ja ennakkoluuloista luopumiseen tv-ohjelma onkin hyvä konsti, vaikka en ehkä itse osaisi hankkia niinkin elämää mullistavaa asiaa kuin lasta tv:n kautta. Jollekin se voi kuitenkin olla ainoa vaihtoehto, jos kumppania vanhemmuuden jakamiseen ei muuten löydy.

Mitä kumppanuusvanhemmuus sitten tuo lapsen elämään? Kaikki riippuu täysin perheestä, johon lapsi syntyy. Vaikka vanhemmat eivät olisikaan parisuhteessa keskenään, he ovat lapsen perhe. Kumppanuusvanhemmuudessa lapsi saa yleensä kaksi kotia. Omalla lapsellani oli muuten joskus suru, kun kaikilla lapsilla ei ole kahta kotia. Kotien määrä ei ole mikään ongelma, mutta tottakai siihen että kumpikin koti tuntuu kodille tulee kiinnittää huomiota. Toinen mihin kiinnittäisin itse huomiota on, ettei lapsesta tunnu, että häntä heitellään milloin minnekin ja että vanhemmat haluavat hänestä välillä eroon. Pikemminkin fiiliksen tulisi olla, että kotien ovet, etenkin vanhemmalla iällä, ovat aina auki ja lapsi on aina tervetullut kotiin. Kumpaankin kotiin.

Kumppanuusvanhemmuus liittyy lapsen lisäksi tottakai vanhempiin, jotka eivät yleensä asu yhdessä. Tämä kuvio on tuttu eroperheissä, mutta meillä kumppanuusvanhemmuusperheissä lapsi ei ole kokenut vanhempien eroa, kukaan ei ole joutunut muuttamaan pois yhteisestä kodista ja kahden kodin kuvio on totuteltavissa heti tai viimeistään vauvavuoden jälkeen. Kun vanhemmat eivät ole eronneet ja sitä kautta joutuneet pettymään keskenäiseen suhteeseensa, voi se olla etu yhteisien pelisääntöjen luomisessa sekä helpottava tekijä yhteiselossa ylipäätään. Esimerkiksi meidän perheessä lapsi viettää paljon aikaa myös yhdessä kummankin vanhemman kanssa, mikä voi eroperheissä olla vaikea juttu toteuttaa, jos vanhempien väliset suhteet eivät ole kunnossa. Tänään käytiin muuten yhdessä keilaamassa ja kirjoitan postaustani lapsen toisen kodin takkahuoneesta, jossa olen nyt yötä. 

Vaikka vanhemmat eivät asu yhdessä kuten ydinperheessä, voi kumppanuusvanhemmuusessa vanhempien keskinäinen suhde olla tiivis. Tiiviissä suhteessa myös lapsen tarvitsemat rutiinit on helppo rakentaa niin, ettei kodeissa ole eri sääntöjä ja kummassakin kodissa on hyvä ja turvallinen olla. Ja kuten sanoin alussa, ei perhe-elämässä yleensä pelata termeillä kuten kumppanuusvanhemmuus, homoperhe, eroperhe tai ydinperhe vaan eletään lapsen hyvinvointia tukevaa tavallista arkea, jokainen omalla tavallaan lapsen parasta ajatellen. Yhteenotoilta, näkemyseroilta ja yleiseltä perhehässäkältä ei kumppanuusvanhemmatkaan pääse karkuun, mutta tuskinpa on montaakaan perhettä, jossa elämä on yhtä soljuvaa virtaa ilman räpiköintiä. 

Vaikka televisiosarjoja on monenlaisia, uskon että vanhemmuus on aihe, johon suhtaudutaan sen vaatimalla vakavuudella, eikä kumppanuusvanhemmuudesta tehdä mitään selän takana nauramiseen tähtäävää viihdettä. Ainakin itse jään kiinnostuneena odottamaan sarjaa, mihin lapseni luultavasti toteaisi (kuten kaikkeen muuhunkin), että "tylsää, ihan liian tavallista". 

7 kommenttia

Melli Ecodesignin alekoodista on tainnut tulla jo melkein perinne, sen verran moni on sitä nyt "aleaikaan" kysellyt! Ja ky...

Melli Ecodesignin alekoodista on tainnut tulla jo melkein perinne, sen verran moni on sitä nyt "aleaikaan" kysellyt! Ja kyllä mulla on alekoodi ollutkin taskussa jo jonkun aikaa, vain vaatteiden kuvailun kanssa on ollut monenlaisia ongelmia, kuten valottomuus, lapsen Mellien ollessa aina käytössä (lue likaisena päällä) ja viimeisimpänä ongelmana tuli vastaan, ettei koneeni lue Anna-Marian kameralla otettuja kuvia muistikortistani! Onneksi sentään omalla kamerallani otetut kuvat latautuivat koneelleni, ja Mellin mekko oli tottakai ollut päällä koko joululoman, joten siitä oli kuvia ja pääsin viimein kirjoittelemaan tätä postausta!


Kuten suurin osa vakkarilukijoistani tietää, on Melli Ecodesign yksi mun omia lemppareitani mitä tulee arkivaatetukseen. Pehmeät luomupuuvillasta Jyväskylässä ommellut mekot ja paidat ovat erittäin hyvälaatuisia, värit kestävät niissä hyvin ja Mellin mekossa tuntuu aina hyvälle, sillä niissä on kiva leikkaus eikä mitään ylimääräisiä yksityiskohtia. Omat lempimellini on yleensä olleet mustia, musta neuletakki, mustat culottesit, musta laatikkomekko... nyt kuitenkin päätin kokeilla uutta viikunanväristä taskumekkoa, jossa on vyötäröllä rypytys. Viikunan väri onkin ihana, vähän tuttua viininpunaista yhdistettynä uuteen värikiinnostukseeni violettiin (joka muuten on Ultra Violet sävyssä Pantonen 2018 väri), ei liian violetti, mutta kaunis ihana tummaan murrettu sävy. 

Kaamoksen päältä löytyy jo monet pesut ja pidot nähnyt Mellin huppari yhdistettynä Mellille uuteen materiaaliin eli merinovillaan, josta nuo jaden väriset pöksyt on tehty. Merinovillan suhteen olen tänä talvena muuttunut melko kriittiseksi, sillä hankin syksyllä erään norjalaismerkin villahousut, jotka menivät rikki viikossa ja siksi halusin testauttaa Mellin villahousuja tovin ennen kuin sanon suosittelenko vaiko en. Vaakani kääntyy kyllä selkeästi suosittelun puolelle, villa ei kutita, ei ole menettänyt muotoaan ja se on kestänyt jo sen verran, että uskallan luottaa kestoon myös jatkossa.


Mellin vaatteita on blogissa nähty viimeisen vuoden aikana paljon! Ja koska mulla on tarjota -25% alennuskuponki Mellille, kannattaa kurkata myös nämä vanhemmat postaukset ennen tilauksen lähettämistä, jotta saat paremman käsityksen millaisia vaatteita Melliltä löytyy!

Perusvaatteetko tylsiä?

Koodilla mellitammikuu18 saat -25% alennuksen KAIKISTA Melli Ecodesignin tuotteista, siis myös harvoin alennuksessa olevista aikuisten vaatteista perjantaihin 5.1. saakka! Verkkokauppaan pääset tästä!

0 kommenttia

Koska elän eräänlaisessa hippikuplassa, en ole tiennyt armeijasta mitään. En ole kuullut inttijuttuja, en usko lähipiirini miesten edes...


Koska elän eräänlaisessa hippikuplassa, en ole tiennyt armeijasta mitään. En ole kuullut inttijuttuja, en usko lähipiirini miesten edes käyneen inttiä ja se mistä olen varma on, etten tunne yhtäkään armeijan käynyttä naista. En ole seissyt rautatieasemalla inttileskenä saattelemassa puolisoa enkä mulla käynyt mielessäkään, että olisin edes harkinnut armeijaan menoa omalta kohdaltani, vaikka olenkin sitä mieltä, että armeijan tai siviilipalveluksen kaltainen palvelusaika tekisi kaikille parikymppisille hyvää ja siitä saisi varmasti eväitä sekä elämää että etenkin työelämää ja opiskeluelämää varten. Oikeastaan harmittelen edelleen, ettei tytöille ole ollut mahdollisuutta siviilipalveluksen suorittamiseen, sillä lukion jälkeinen breikki yhteiskuntaa hyödyttävään työhön olisi tehnyt taatusti hyvää.

Oikeastaan ainoat kosketukseni armeijaan ovat olleet ne hetket, kun olen Provinssirockin raksa-alueella tsiigaillut puolustusvoimien rakentavan ponttoonisiltaa joen yli sekä se kun Puolustusvoimain soittokunta on esiintynyt samoilla festivaaleilla. Sekä tietenkin sotilaat keräämässä rahaa kaduilla hyväntekeväisyyteen. Näissäkään tapauksissa en ole kiinnittänyt armeijaan sen enempää huomiota, eikä armeija siis ole tuttu juttu yhtään. 

En siis ehkä ole se tyyppi, jonka uskoisi katsovan mitään inttisarjoja, mutta niin vain kun Yle Areenaan tuli vuoden alussa kaikki yhdeksän jaksoa Porin prikaatissa kuvattua Naissotilaat sarjaa, oli pakko vähän kurkata. Ja kurkkaaminen tässä tapauksessa tarkoitti siis sitä, että tuijotin koko sarjan kerralla lävitse, sillä neljän viime tammikuussa armeijan aloittaneen alokkaan armeijavuosi vei heti mukanaan. Ja kun sanon alokkaan, tarkoitan tietenkin naisalokkaan, kuten ohjelman nimestäkin voi päätellä. 


Koska koko armeijakonsepti on itselleni vieras, oli kaikki ihan vierasta ja ensimmäinen hämmennykseni oli se, että nämä muijat tiesivät mihin pyrkivät ja osalla siinsi silmissään myös tulevaisuus armeijassa. He siis tiesivät jotain etenemismahdollisuuksista, kun taas itselleni koko armeijan etenemisprotokolla alkoi hahmottua vasta ohjelman myötä. He siis menevät ensin alokkaiksi, sieltä jonnekin muualle, aukkiin ja rukkiin eivät kaikki pääse ja ilmeisesti sittenkään ei ura armeijassa ole vielä varma nakki, vaan pitäisi mennä kadettikouluun ja olikohan yksi vaihtoehto maanpuolustuskorkeakoulu? 

Koko sarjan ajan itselläni pyöri mielessä, että en missään nimessä pysyisi järjissäni armeijassa edes viikkoa, aamuherätykset, minuuttiaikataulut, kaikenlaiset testit ja typerät inttivitsit olisivat vain ihan liikaa. Miten joku haluaa mennä tuollaiseen paikkaan lähes vuodeksi  ja vieläpä vapaaehtoisesti? Päähenkilöistä seurasin mielenkiinnolla etenkin Jenniä ja Miisaa, joista kumpikin tuntui löytävän oman paikkansa ja intohimonsa intistä, vaikka sohvapsykologina aluksi uskoinkin heidän kyllästyvän hommaan ensimmäisenä. Itsehän olisin heittänyt hanskat tiskiin heti ensimmäisen cooperintestin jälkeen, joten nostan kyllä hattua sarjan päähenkilöille, joista (anteeksi juonipaljastus) kukaan ei lopettanut touhua kesken. 

Naissotilaat on tehty yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa ja sen huomaa ehkä parhaiten siitä, että sarja keskittyy nimenomaan armeija-arkeen, eikä mihinkään sotilaskotimunkkeihin ja vapaapäiviin armeijasta. Näin tosi tv:n katsojana olisin kaivannut enemmän tarinoita inttiarjen mukavista puolista ja esimerkiksi reaktioita lomilta inttiin palaamiseen sekä jossain määrin suorempaa puhetta päähenkilöiden suusta. Kiroilua kyllä kuului, mutta varmasti armeija on paikka, jossa ylempiarvoisia ei ihan heti tee mieli haukkua tv-kameralle, jos mieli tekee jatkaa armeijan leivissä ohjelman päätyttyäkin. 

Mutta vaikka sarja keskittyikin tiukasti armeijan harjoitusten seuraamiseen, riitti mulla mielenkiinto ihan loppuun saakka. Suurin syy oli tottakai se, ettei armeijaarki ollut itselleni yhtään tuttua ja joka jaksosta löytyi ihmeteltävää. Monille sarja varmasti sytyttää kiinnostuksen myös palvelukseen astumiseen, mutta omalta kohdaltani se vain tuki omaa fiilistäni, että minusta ei tuohon olisi kuin pakon edessä, jos sittenkään!

2 kommenttia

Näin uuden vuoden aikoina tapanani on ollut tehdä jonkinlainen toplista kuluneesta vuodesta eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kuitenkin...



Näin uuden vuoden aikoina tapanani on ollut tehdä jonkinlainen toplista kuluneesta vuodesta eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kuitenkin, koska tänä vuonna otin (jälleen kerran) uuden kanavan tuntojeni välittämiseen ja aloin julkaisemaan Anikon kanssa podcastiamme Elsan ja Anikon Kuplaa Radio Helsingissä, löytyy vuoden 2017 parhaat palat kootusti podarimme uuden vuoden jaksosta TÄÄLTÄ!

Jaksossa paljastamme mm. vuoden 2017 parhaat oluet, vaatteet, ravintolat, biisit, albumit, rakkaussotkut ja somekohut. Ota siis uuden vuoden ensimmäinen (tai nopeana se vuoden viimeinen) päivä kanssamme rennosti, kuulokkeet päähän, konvehtirasia tai spirulinapirtelö kouraan ja kuuntele yhteenvetomme vuodesta 2017. 

Hyvää uutta vuotta kaikille 2017 vuonna blogiani lukeneille, toivottavasti törmäillään jossain muodossa myös vuonna 2018, blogissa, podcastissa, instassa, facessa tai ihan livenä!




1 kommenttia

Olen uuttanut itseni joulusesongin aikana elokuvilla, jotka pursuavat rakkautta, kuumaa kaakaota, mistelinoksia ja käsi kädessä luistelua t...

Olen uuttanut itseni joulusesongin aikana elokuvilla, jotka pursuavat rakkautta, kuumaa kaakaota, mistelinoksia ja käsi kädessä luistelua talvisessa New Yorkissa. Totuus on kuitenkin ollut lähinnä epätoivoinen alekarkkien hamstraus märkien länttien tippuessa taivaalta - ei rakkautta eikä New Yorkia. Paitsi tänään.

Tulimme eilen Kaamoksen kanssa viimein maalta kaupunkiin ja päätimme ottaa ilon irti niistä riennoista, mitä Helsinki meille tarjoaa. Eli sushista, leffasta ja Rautatientorilla sijaitsevasta Jääpuistosta. Olemme olleet tämän talven luistelematta ollenkaan, kun täällä Etelä-Suomessa lajia pystyy harrastamaan käytännössä vain tekojääradalla, eikä arkisin maalla sellaista herkkua ole ollut tarjolla. Onneksi Helsingistä löytyy useampikin tekojäärata, joten luistelu on sentään vähän helpommin järjestettävissä mitä (kiihkeitä tunteita blogissakin herättänyt) hiihto!


Kaamokselle hankimmekin joululahjaksi uudet luistimet, jotka ovat kätevästi kolmen koon mallia, ja mahtuu ainakin teoreettisesti koosta 34 kokoon 37. Emme kuitenkaan vielä ehtineet terotuttaa uusien luistimien teriä enkä minä (parin vuoden aikomisesta huolimatta) ehtinyt hankkimaan itselleni sopivia luistimia, joten päätettiin käyttää Jääpuistolta alkutalvesta tullut blogietu vastaan ja lainata luistimet suoraan paikan päältä. Vuokrausmahdollisuus Helsingin ytimessä sijaitsevassa jääpuistossa onkin huippujuttu, jota etenkin turistit tuntuivat hyödyntävän paljon. Vaikka sää ei ollut mitenkään loistokas, vaan harmaa ja sateinenkin, oli Jääpuisto ihan täynnä sekä perheitä että turisteja.


Ja pakko sanoa, että talven ensimmäiset luistelut eivät menneet ihan putkeen, vaikka hauskaa olikin. Ja ei, Kaamoksella luistelutaitoa alkoi löytymään melko nopeasti pienen kelkkaharjoittelun jälkeen ja mukana ollut Anna-Mariakin liiteli kuin vanha tekijä, mutta muhun iski tosi voimakas ja polttava jalkakipu. Kivun seurauksena olin siis itse porukan ensimmäinen luistimet naulaan ripustanut. Kipu ei sinäänsä ollut yllätys, sillä olen kärsinyt siitä ihan lapsuudesta lähtien, jolloin pelasin ringetteä ja luistelutreenit olivat välillä yhtä helvettiä jalkatreenistä huolimatta. Luulenkin, että valitettavasti luistelu ei tule olemaan itselleni talvilaji nro1 jatkossakaan, mutta onneksi lapsi pysyi luistimien päällä pitkään ja hartaasti.


Luistelun päälle kävimme vielä kutsusta nauttimassa Cafe Jääpuiston eväistä ja tuhdit voileivät kuuman juoman kanssa maistuivatkin kyllä happihyppelyn jälkeen hyvin. Ja kieltämättä siinä iloisia luistelijoita katsellessa ja syödessä alkoi se jouluelokuvista tuttu fiilis tarttua itseenkin, vaikka ei ihan New Yorkissa oltukaan eikä se luistelukaan onnistunut itselläni kovin hyvin. Monesti hyvä fiilis onkin monen asian summa ja meidän luistelupäivän tunnelmaan kyllä vaikutti paljon orastava uudenvuoden juhlan odotus, luistinradan kaunis ja historiallisesti merkittävä sijainti sekä tietenkin hyvä seura. Ihan joka kerta jäälle mennessä me tuskin Jääpuistoon tulemme, mutta onhan tämä aika must juttu näin joulun ja uuden vuoden aikaan!

Kuvat tallensi Eino Nurmisto/ Tämän kylän homopoika


3 kommenttia

Ihania välipäiviä tyypit! Itselläni joululoma on jo ohi, vaikka jatkankin työviikkoani vielä hetken joulupaikastamme maalta Kaamoksen isän ...

Ihania välipäiviä tyypit! Itselläni joululoma on jo ohi, vaikka jatkankin työviikkoani vielä hetken joulupaikastamme maalta Kaamoksen isän luota. Tähän on syynä ihan käytännön asiat, eli meidän vanhempien työt yhdistettynä lapsen lomaan eskarista. Samassa osoitteessa ollessamme pystymme hieman paremmin jakamaan aikaa töiden ja lapsen huomioimisen välillä ja onneksi mun työajaksi valikoitui pitkää tikkua vetämällä normaali konttoriaika ja Kaamoksen isä saa tehdä töitään iltaisin. Olen siis paukuttanut konettani eilen muun muassa pressikutsujen merkeissä ja näin torstaisen kahvipaussin kunniaksi ajattelin paljastaa muutamat saamani joululahjat teillekin, vanhan ajan tyyliin lahjat nopeasti lattialla kuvaten :)

Toivelistani oli lyhyt ja ytimekäs. Halusin kunnollisen sienikorin enkä mitään muuta. Ja sienikorin sain, sellaisen vanhan kirpparilta metsästetyn version, joka oli musta kiva juttu ihan siksikin, ettei lahjojen todellakaan tarvitse olla uusia. Se että ovat toimivia riittää hienosti! Vaan sen verran kilttinä olin ollut, että muutama muukin paketti tuli, tässäpä siis mun joululahjat 2017.


Pehmeät paketit kiinnostaa aina! Tänä vuonna sain lahjaksi aivan upean Vanamo decon meikkipussisetin. Vanamo Deco ei ole vielä kovin tunnettu sisustustekstiilimerkki, mutta sen isosisko eli Vanamo kantoliinat ja kantoreput ovat varmasti monelle pienen lapsen vanhemmalle tuttu juttu. Ja olen tosi iloinen, että suomalaisen Vanamon kauniita kankaita saa nyt myös muuhun kuin kantotarkoituksiin.

Kosmetiikkaakin tuli, Doftin Helsingissä käsin tehdyn artesaanisaippuan muodossa. Laventelin ja piparmintun tuoksuinen suolasaippua päätyy varmasti käyttöön ja saippuapala on nestesaippuaa kätevämpi ja pitkäikäisempi, joten tämä oli hyvä juttu ehdottomasti!


Poikkeuksellisesti kansainvälistä kirjallisuutta käsiini! Luen suurimmaksi osaksi suomalaisia kirjoja ja tällaiset muiden valitsemat kirjat ovat aina hyvä juttu. Tosin joululoman aikana en saanut aloitettua kumpaakaan kirjoista, sillä keskityin lähinnä nukkumaan päiväunia ja...


Pelaamaan pleikkaa! Playstation4 oli mun lahjani koko perheelle ja en ole ihan varma kumman vanhemman luo se nyt jää, todennäköisesti kuitenkin ainakin aluksi maalle. Pleikkarin mukaan hankin muutamia pelejä, joista suurin yhteinen suosikki on ollut Harry Potterin kaikki lukuvuodet sisältävä peli. Myös uusia kännykän kautta pelattavia Playlink-pelejä on kokeiltu Knowledge is the power pelin myötä ja Knack2 on ollut myös kovassa käytössä. Eilen kirjastoreissulla löysimme myös ps4-version Hobitti-pelistä, joten tämän kanssa on nyt tullut vietettyä iltaisin aikaa oikein urakalla.


Ja vaikka kodinkoneet eivät kuulemma ole hyvä lahja, musta tämä spiraalileikkuri on ihan huippu juttu! Arkisin pyrin syömään mahdollisimman energisoivia ruokia, sillä olen todella altis väsymään esimerkiksi pastan syömisen jälkeen. Hiilarit eivät vain sovellu ruokavaliooni kovin hyvin, vaikka rakastankin leipää, pastaa ja sokeriherkkuja paljon. Siksi tällainen helppokäyttöinen spiraalileikkuri oli nappilahja minulle, sen avulla kun saan tehtyä esimerkiksi kesäkurpitsasta ja punajuuresta vähemmän väsyttäviä nuudeleita arkiruuaksi. Esimerkiksi bolognesekastike toimii kesäkurpitsanuudeleiden ja parmesaanin kanssa kuin väärä raha ja punajuurinuudelit ovat aurajuuston, päärynän ja saksanpähkinöiden kanssa ihan huippuhyvä setti, joten kunhan jouluruuat on syöty, on ihan pakko päästä kokeilemaan tätä!

Aika kivoja ja tarpeellisiakin lahjoja siis tuli. Ei mitään liian pröystäilevää tai suurta, vaan just sopivasti iloa vuoden loppuun :)

1 kommenttia

Olen pitänyt joulukuun vähän hiljaiseloa täällä blogissa, sillä loppuvuoteen sattui monta energiaa vievää juttua ja ajattelin, ettei bl...


Olen pitänyt joulukuun vähän hiljaiseloa täällä blogissa, sillä loppuvuoteen sattui monta energiaa vievää juttua ja ajattelin, ettei blogin hiljeneminen haittaa tässä ties monenko somekanavan viidakossa yhtään mitään. Nyt joulupäivänä alkoi kuitenkin kutkuttaa kirjoittaminenkin, niin rennon löysä joulu meillä on ollut ja akkujakin on saanut ladattua kunnolla. Ja avatessani läppärin muistin, että bloginihan täyttää tänään jo seitsemän vuotta! Onnea siis blogini, enpä olisi uskonut tämän pysyvän mukanani näin pitkään!

Vaikka jouluvalmistelut jäivätkin tänä vuonna bloggaamatta, löytyy Elsan ja Anikon Kuplasta jouluspesiaali, jossa me Anikon kanssa kerrotaan vähän erilaisista joulunviettotavoistamme. Kannattaa kuunnella ihan siksikin, että Aniko kertoo podarissa unkarilaisesta joulunvietosta, jonka yksi tapa on Jeesuslapsen tuomat lahjat! Meillä lahjat toi edelleen joulupukki, joka tänäkin vuonna oli jättänyt paketit erkkeriin meidän ollessa lukemassa kirjoja jouluruuan jälkeen. 


Lahjoista puheenollen, olin tänä vuonna erityisen löyhämielinen ja antelias ja siksi tämä joulu  onkin vietetty lähinnä olohuoneen sohvalla. Hankin nimittäin aivan randomlahjana perheeseemme Playstation4 konsolin sekä kasan erilaisia pelejä! Meillä on ollut Playstation3 jo vuosikausia, mutta se on toiminut lähinnä dvd-soittimena, kun ohjaimet ovat olleet vähän rikki ja kiinnostavimmat peliuutuudet on tehty viime vuosina vain neloselle. 

Koska en ole mikään tekniikan ihmelapsi ja yleensä mokailen teknisien asioiden kanssa, päätin vähän jekuttaa Kaamosta ja hänen isäänsä ja pakkasin joulupukin pussiin vain PS4 pelin ja PS4 ohjaimen, mutta en itse konsolia. Lahjoja avatessa tyypit siis avasivat lahjansa ja siirsivät pleikkakamat syrjään todeten, ettei nämä oikein käy meille ja tyytyivät tilanteeseen täysin. Kumpikaan ei siis epäillyt yhtään, että olisin hankkinut itse laitetta, vaan pelkät lisäosat :D Mun piti sitten kaivaa sohvan alta esiin konsolikin, joka otettiin kyllä ilolla vastaan ja tämä päivä on mennyt leppoisasti Knack2:sta pelaten!


Vaikka jouluvalmistelut jäivätkin tänä vuonna bloggaamatta, olen ollut oikeastaan aika ahkera kaikenlaisen jouluhössöttämisen kanssa ja leiponut ajankohtaisia alpakka-sateenkaaripipareita, askarrellut kavereille polkkakarkkikorviksia ja tehnyt jopa pihan linnuille oman jouluisen ruokinta-automaatin! Jouluruuat meille teki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Kaamoksen isä, joten täällä maalla olen osallistunut lähinnä ruuan syömiseen ja liikkumiseen olohuoneen sohvalta takkahuoneen sohvalle ja takaisin.

Koska joulupäivä on mennyt hyvin rauhallisissa tunnelmissa ajattelin, että huomenna voitaisiin mennä kokeilemaan Kaamoksen joululahjaksi saatuja luistimia. Paketista kuoriutui kyllä myös lumikengät (mutta ei niitä suksia, joiden puute taannoin ihmetytti kommenttiboksissakin), mutta lumikenkäkelit eivät tällä hetkellä ole yhtään hiihtoa optimaallisemmat, joten odotellaan lumikenkiin tutustumiseen vielä korkeampia nietoksia. 

Mukavaa joulun jatkoa toivotelle, Elsa

4 kommenttia

Flickr Images