Juuri kun kirjoitin orastavasta kaamosmasennuksestani ja luvasta vain olla ja hiljentää tahtia, päädyin melkein koko viikoksi poi...



Juuri kun kirjoitin orastavasta kaamosmasennuksestani ja luvasta vain olla ja hiljentää tahtia, päädyin melkein koko viikoksi pois kotoa. Viime viikko oli haipakkaa, sillä kiinnostavat työjutut veivät mua pitkin Suomea. Maanantaina kävin 15 tunnin pistokeikan Hämeenkyrössä ja heti palattuani sieltä otin aamubussin Seinäjoelle. Vietettyäni päivän ja yön Seinäjoella "käväisin" vielä pitkän työpäivällisen verran Kauhajoella ja saapuessani torstaina aamuyöllä kotiin, oli pakko pyhittää yksi päivä vain pulssin tasaamiseen. Perjantaina lähdin öiden jälkeen viikonlopuksi Kaamoksen toiseen kotiin maalle, joten kotona ei ole tullut oltua mikä näkyy ainakin kuun vaihteesta asti odottaneista purkamattomista muuttolaatikoista. Jännä, miten muutamassa viikossa muuttolaatikoihin voikin tottua ja ne toimivatkin nykyään ihan sisustuselementteinä :D

Mä en koe itse matkustusta kovinkaan rankaksi, sillä tykkään viettää aikaa julkisissa liikennevälineissä. Viime viikolla löysin Spotifysta rentoutumiseen ja meditointiin tehtyjä soittolistoja ja hyödynsin niitä matkojen aikana tehden läppärillä hommia vain pienen osan matkasta. Tykkään tehdä keskittymistä vaativia hommia muualla kuin kotona ja mulle on oikeastaan täysin sama teenkö niitä toimistossa, junassa vai bussissa. Mutta se muu tekeminen ja ihmiskontaktit työmatkoilla tekevät reissuistani vähän uuvuttavia, sillä en ollenkaan osaa säästellä voimiani, vaan teen kaiken täysillä. Imen itseeni uusia juttuja ja kyselen lisää sekä prosessoin opittuja asioita paljon ja innostuessani en oikein osaa rajata työaikaani. Siksi onkin hyvä, etten ole kasista neljään hommissa, vaan tällaisten reissuviikkojen jälkeen pystyn ottamaan hieman iisimmästi. 


Jos iisimmäksi viikoksi voi sanoa viikkoa, johon osuu yksi ehkäpä koko elämäni kiinnostavimmista työpalavereista ja se jos jokin on jännittävää! Onneksi aihe on niin lähellä kiinnostuksenkohteitani kun voi vain olla, joten kaiken mennessä putkeen, tulevaisuudestakin löytyy todella mielenkiintoisia haasteita. Ja varmasti niitä on muutenkin tarjolla. Ehkäpä pitää jatkossa avata vähän tarkemmin mitä mä työtunteitani teen, blogin ja instagramini lisäksi siis.

Itse en miellä itseäni mitenkään työorientoituneeksi, mutta tekemisfriikki, luovuuspuuskainen ja idearikas olen kyllä kun siihen annetaan mahdollisuus. Toisaalta omaan ammattitaitoon on edelleen vaikea luottaa ja paljon puhuttu huijarisydrooma on itsellenikin tuttu juttu. Tutussa ja turvallisessa porukassa uskallan välillä paukutella henkseleitä onnistumisista, mutta se ei todellakaan ole jokapäiväistä hupia. 

Tämä juttu menikin näköjään spontaaniksi työpähkäilyksi, joten pakkokai tähän aiheeseen on tarttua vähän virallisemminkin tulevaisuudessa. Pieniä vihjailuja töihini liittyen kuulette kyllä varmasti tällä viikolla, kun saan purettua viime viikon otokset kamerastani ja tutustutan teidät ainakin yhteen suomalaiseen perheyritykseen, jonka kanssa mulla on suuri kunnia jatkossa työskennellä.

Kuva: Anna-Maria / Secret Wardrobe

asu: mekko: Ivana Helsinki/ Prisma (saatu), hattu: Kn Collection by Kati Niemi (saatu), kengät: Vagabond, sukkikset: Marks & Spencer

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Myssyfarmin kanssa Muuttamisen hyödyt alkavat konkretisoitumaan päivä päivältä ja yksi ehdottomasti parh...


Kaupallinen yhteistyö Myssyfarmin kanssa

Muuttamisen hyödyt alkavat konkretisoitumaan päivä päivältä ja yksi ehdottomasti parhaista juttuista uudessa kodissa on meren läheisyys. Ei, emme todellakaan asu meren rannalla, mutta kodin edestä köröttelee kuitenkin 10 minuutin välein nopeasti Vuosaaren Aurinkolahteen sekä Uutelaan, joka on ollut lempiretkikohteemme aina. Viimeisen 1.5 vuoden aikana retkeilymme Uutelassa sai kolauksen, kun suora bussiyhteys edellisestä kodista loppui ja matkasta tuli pitkä ja pirstaleinen, usean liikennevälineen urakka. Nyt kun asumme lähempänä Uutelaa, uskon retkiemme lisääntyvän paljon.

Tänä isäinpäivänä vietimme juhlallisuuksia poikkeuksellisesti Helsingissä ja kakkukahvien jälkeen ehdotin, josko käytäisiin vähän happihypyllä merenrannassa Uutelassa. Koska ulkona viimoi, vedimme kunnon toppavaatteet ja Myssyfarmin villamyssyt päähän ennen lähtöä. Eipähän tule kylmä!


Aloitimme retkemme Särkkäniemen luonnonsuojelualueen luontopolulta, joka kulkee ihan merenrantaa pitkin. Oma lempparipaikkani on ranta, josta näkee täydellisesti Vuosaaren satamaan.  Urbaanin ympäristön ja luonnon yhdistelmä on kauniin karu ja rannalla on myös isoja kiviä, joilla on kiva istuskella ja haistella merta. Joka todellakin tuoksui edelleen vahvasti suolaiselle ja raikkaalle, kuin mitään talvea ei olisi tulossakaan. 

Reitin kierrettyämme kävimme vielä lämmittelemässä Uutelan kodalla, joka sijaitsee ihan Skatan tilan vieressä. Kota oli täynnä päiväretkeilijöitä laajalla ikäkirjolla ja kotakummit toivottelivat jokaisen henkilökohtaisesti tervetulleeksi kodalle. Uutelan kota on ihan huippu esimerkki kaupunkilaisesta yhteisöllisyydestä, jossa useat vapaaehtoiset päivystävät viikonloppuisin kodalla avaten ovet ja pitämällä tulta yllä. Kävijän tehtäväksi jää vain tunnelmasta nauttiminen ja eväiden syöminen mukavassa seurassa. Pöytyäläisen Myssyfarmin slogan "It's not cool, it's warm" sopii siis hyvin tänne Helsinkiinkin, kunhan koordinaatit ovat kunnossa. 


Myssyfarmilaiset halusivat muistaa seuraajiani alekoodilla, jotta entistä useammalla olisi mahdollisuus hankkia kunnon villamyssy talveksi. Myssyfarmin pipot ovat jo ihan kansainvälinen käsite, josta intoillaan niin kotipitäjässä Pöytyällä kuin Soulissa Etelä-Koreassa. Suomenlampaasta neulottu myssy kun on konsepti, joka yhdistää Myssyfarmin emännän ja isännän paikalliseen lammasfarmariin, tuttuun lankavärjäriin ja kylän neuloviin eläkeläisiin eli myssymummoihin. Tuloksena on meidänkin päässä näkyvä kutittamaton, likaa ja kosteutta hylkimätön, hengittävä myssy. Kyllä, ymmärsit ihan oikein: nämä päähineet ovat lähtöisin Pöytyäläisten mummojen puikoista ja jokaisesta myssystä löydät neulojan nimen. Minun Luksusmyssy värissä Määhäri on lähtöisin Rahkiksen myssytehtaasta ja Kaamoksen Muffimyssyn värissä Professori on taas neulonut Terttu. 

Luksusmyssy valikoitui päähäni ihan sen kauneuden vuoksi, mutta halusin myös tarkoituksella ottaa turkistupsullisen hatun muistuttaakseni, että kaikki turkis ei ole tuotanto-olosuhteiden suhteen arveluttavaa. Myssyfarmin suomenlampaan villa sekä tupsuissa käytettävä talja tulevat omistajien oman tilan lisäksi myös Rintalan luomutilalta, jossa kummassakin pidetään hyvää huolta eläimistä. Ja luomulampaanlihaa kuluttavana arvostan, että tuotantoeläimestä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan muutakin kuin ruuaksi kelpaava osa.  

Jos olet jo hyppäämässä Myssyfarmin verkkokauppaan ostoksille, haluan reiluuden nimissä varoittaa, ettei valinnasta tule helppo. Valittavana on yli kymmenen eri mallia, joista osasta löytyy myös lastenversiot. Ja jokaisessa mallissa värivaihtoehtoja riittää lähes sekoamiseen saakka. Keitä siis kuppi teetä, ota hyvä asento ja valmistaudu vaikeaan valintaan. 

ALENNUSKOODI: OIMUTSIMUTSI20 saat 20% alennusta kaikista Myssyfarmin tuotteista 18.11. saakka! 



0 kommenttia

Marraskuun pimeyden ja muuttotouhujen aiheuttamasta väsytilasta päivää! En tainnut blogin puolella sen suuremmin vielä kertoakaan, että ...


Marraskuun pimeyden ja muuttotouhujen aiheuttamasta väsytilasta päivää! En tainnut blogin puolella sen suuremmin vielä kertoakaan, että muutimme kuun vaihteessa uuteen kotiin, joka on ihana juttu. Mutta saatuamme viimein muuttolaatikkomme ja ikeasäkkimme uuteen osoitteeseen, ei niiden avaamiselle oikein tuntunut löytyvän energiaa. Lundian palaset odottavat kiltisti nurkassa ja vaatteet muuttopusseissaan oikeaa hetkeä, joka ei ollut tänäänkään. 

Tänään sen sijaan oli kaksien päiväunien aika, toiset torkut otin keskellä päivää ja toiset työjuttujen loputtua. Toisien päikkäreiden jälkeen yritin saada itsestäni irti edes jotain, joten laahustin bussipysäkille ja ajelin säälittävän 800 metrin matkan bussilla kauppaan. Kaupassa en oikein tiennyt mitä meninkään sieltä hakemaan, joten päädyin varmoihin valintoihin, kahvimaitoon ja kokikseen. Ilman kofeiinia tuskin nimittäin nousisin futoniltani ennen maaliskuuta.


Kuten jo alussa kerroin, väsyyn on taatusti kaksi syytä, joista muuttostressin laukeaminen lienee nyt se isompi. Mutta kyllä tuo pimeyskin vaan alkaa vaikuttamaan tosi paljon energiatasoon. Onni onnettomuudessa on, ettei mun tarvitse viettää ihan koko valoisaa aikaa koneella töitä tekemällä, vaan voin jakaa töitäni niin, että ehdin nauttia valoisasta ajasta edes vähän päivittäin. 

Vaikka monella on väsymysoireita näin syys- ja talviaikaan, tuntee väsymyksestä silti syyllisyyttä. Kaikki varmasti tietää, että liikunnan, terveellisen ruuan, vitamiinien ja kirkasvalolampun yhdistelmällä bruttokansantuote nousisi ja elämä energisoituisi, mutta välillä on mukavaa olla väsynyt, lojua lämpimän peiton alla ja katsoa tv-sarjoja maratonina. Olla se vanhan tv-mainoksen nainen ilman activiaa (vai mikä se aktiivisen elämän eliksiiri olikaan).


Kaupasta kotiin tullessani mietin miksi väsystä ja lepäämisestä syyllistyy, kun pimeään aikaan liittyvät väsymysoireet on kuitenkin niin monelle ihmiselle tuttu syysjuttu. Sitten päätin, että tänä syksynä ja talvena mä yrittäisin entistä enemmän kuunnella kroppaani myös levon tarpeen osalta, myöhäistää aamupalavereita tunnilla ja sallia itselleni myös päiväunet ilman syyllisyyttä. Uskon nimittäin, että jo pelkkä syyllisyydestä luopuminen lisää jaksamistani ja hyvinvointiani enemmän kuin paniikki siitä tuliko päivän tunnit hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti. Liikunnasta, kofeiinista tai kirjasvalolampusta en tietenkään ole luopumassa, mutta niiden rinnalla saa tänä talvena olla lepo, rauha ja sallivuus. Ja tämän päätöksen kunniaksi varasin pakkopullalta tuntuvan juoksulenkin tilalle paikan äänimaljarentoutukseen. 

Kuvat: Anna-Maria/ Secret Wardrobe

0 kommenttia

Yksi vanhempana olemisen suurimmista iloista on kyllä juhliminen. En ole ollut aikuisiälläni kovinkaan vannoutunut sesonkijuhli...



Yksi vanhempana olemisen suurimmista iloista on kyllä juhliminen. En ole ollut aikuisiälläni kovinkaan vannoutunut sesonkijuhlien juhlija, mutta onneksi lapsi on kiinnostunut ihan kaikista juhlista ja pitää huolta, että niitä myös juhlitaan kunnolla. Viimeisimpänä tietenkin halloween. 

Tuntuu, että halloween jakaa mielipiteet vahvasti kahtia. Toiset rakastavat kauhutarinoita, namiaisia ja kurpitsalyhtyjä ja toiset taas toivovat ettei tällainen alunperin kulttuuriimme kuulumaton juhla olisi rantautunut Suomeen lainkaan. Itse suhtaudun asiaan käytännönläheisesti niin, että jos siitä on meille iloa, me voimme hyvin halloweenimme juhlia. Olen sen verran suomalaisesta pakanaperinteestä irtaantunut ettei kekri tunnu yhtään sen läheisemmältä juhlalta ja pyhäinpäivänkin merkitys on ainakin tällä hetkellä hyvin pieni. Loka-marraskuun vaihteemme on siis vähän kekrin, pyhäinpäivän ja halloweenin fuusio, johon kuuluu kurpitsat, kynttilät, kuolleiden muistelu ja sesonginmukainen ruoka. Karkki vai kepponen-kierroksella emme tänä vuonna käyneet, mutta haamun mallisia vaahtokarkkeja lämmittelimme kynttilänvalossa senkin edestä. 

Lapseni halloweenin kauhukokemuksiin liittyi tänä vuonna aina yhtä yhtäkkiä tapahtuva hiustenleikkuuoperaatio, jonka hoidin perinteiden mukaan askartelusaksilla kolmessa minuutissa. Kaamoshan haluaa pitää hiuksensa pitkänä eikä mistään hinnasta ole suostunut parturireissuun, joten kun tukka ylittää ratkaisevan takkuuntumispituuden, hoidan homman itse kotona. Tällä kertaa pituutta lähti vähän vahingossa yli 20 senttiä, joka sai aikaan melkoisen reklamaation. Polkkatukka näyttää onneksi kuitenkin kivalta (eikä ritaritukalta kuten pelkäsin) ja lapsen huojennukseksi hiukset kasvavat nopeasti takaisin. Ainoa harmi tämän hetkisessä kampauksessa on jatkuva tasoittelun tarve, sillä vielä viikonkin jälkeen hiuksista löytyy pidempiä kohtia, joita napsin iltaisin samalle tasolle muun tukan kanssa. Postauksessa näkävä kuva saa taas leikkaussormet syyhyämään, sillä etuosassahan on ihan hurjasti enemmän pituutta :D 

Nyt kun kurpitsajuhlat on kurpitsoitu saadaankin "pikkuhiljaa" (lue: HETI) siirtyä jouluhommien pariin. Aloittelimme jo tänään joulusesonkiin laskeutumista SIAn joululevyn myötä Kaamoksen ripustaessa huoneensa ikkunaan jouluvalot!

mun asu: mekko: Zizzi (täällä, saatu), kengät: Vagabond

0 kommenttia

Kaupalinen yhteistyö Change Lingerien kanssa Jokainen naistenlehtiä lukenut tietävät tarinan ranskalaisista naisista, jotka ...

Kaupalinen yhteistyö Change Lingerien kanssa



Jokainen naistenlehtiä lukenut tietävät tarinan ranskalaisista naisista, jotka satsaavat alusvaatteisiinsa ainakin kymmenen kertaa enemmän mitä me suomalaissiskot. Etelä-Euroopan ja Baltian naisista tulisi ottaa mallia ja satsata omaan pukeutumiseensa enemmän, etenkin sinne alusvaatepuolelle. Mutta tiedättekö mitä? Tärkeämpää kuin kuukausittainen alusvaateostos, on ostaa laadukkaita ja sopivan kokoisia alusvaatteita vaikka vähän harvemmin. Ei meidän todellakaan tarvitse tuntea alemmuutta siitä, että hankimme vähän vähemmän rintaliivejä, kunhan hankimme sellaisia, että niissä on hyvä olla.

Mistä sitten tunnistaa laadukkaan ja juuri oikeankokoisen alusvaatteen? Kokeilemalla sitä alusvaateliikkeen myyjän avustuksella päälle. Siksi marssin syksyn kunniaksi jälleen kerran Changeen etsimään syksyn suosikkeja, joissa on hyvä kulkea niin arkena kuin juhlassakin.


Change on mulle se paikka, josta ostan alusvaatteeni lähes aina. Vaikka olen vannoutunut Changen asiakas ja omistan heidän liivejä lähes ranskalaisen mittapuun mukaisesti, en koskaan vain nappaa rintaliivejä hyllystä mukaani, vaan sovitan nykyään liiviä aina alusvaatemyyjän kanssa. Syy siihen on, että myyjän kanssa saan aina varmistettua oikean koon liivin materiaalista riippumatta ja hän myös näyttää miten erilaiset liivit kannattaa pukea päälle. Yleensä kokoni on kyllä 85H, mutta joskus istuvampi onkin rinnakkaiskoko 80I tai 90G, joten kokeilen aina rintaliivini kaupassa ennen ostopäätöstä. 

Aluksi oikeassa alusvaateliikkeessä asioiminen tuntui vähän oudolle, sillä olin tottunut sovittelemaan postimyyntiliivejä kotona itsekseni. Kuitenkin kun kerran on saanut täsmälleen oikean kokoiset, tukevat ja vielä kauniitkin liivit hankituksi, ei myyjän avusta halua enää luopua. Ja vaikka myyjä kurkkaa välillä pukukoppiin sovittelun lomassa, hän ei tee sitä tirkistelläkseen tai arvostellakseen sinua, vaan auttaakseen sinua löytämään juuri sopivat alusvaatteet. Välillä olen itse vähän jännittänyt alusvaatteiden sovitusta, mutta tullut sitten tulokseen, että nämä myyjät kyllä näkevät niin paljon asiakkaita päivän aikana, etteivät edes jaksa keskittyä muuhun kuin työhönsä. 


Tällä kertaa etsinnässäni oli kauniita perusalusasuja, joita voisi käyttää niin arkena kuin pikkujouluissa juhlavaatteidenkin alla. Halusin syysvaatteideni alle ainakin yhdet tummat ja yhdet vaaleammat liivit sekä yhdet tukevat ja korkeavyötäröiset alushousut, jotka tukisivat vatsaa mekkojen alla huomaamattomasti. Niistä toinen setti löytyi puhtaasti värin innoittamana, vaaleanpunainen on vain niin vastustamaton väri ja toimii hyvin vaaleiden paitojen alla. Toinen setti saas oli kokomusta, jossa juju on korkeavyötäröisessä alushousussa, jossa on string-leikkaus takana. Tykkäisin käyttää enemmänkin stringejä esimerkiksi tiukkojen housujen ja mekkojen kanssa, mutta yleensä niissä ei ole korkeutta juurikaan. No nyt on!

Alusvaatteiden lisäksi nappasin mukaani myös pehmeän aamutakin ilahduttamaan syksyisiä aamuja ja iltoja. Nykyään, kun taas työskentelen myös kotikonttorista käsin, on musta ihanaa pukeutua mahdollisimman rennosti ja mukavasti ja usein aamupäivä meneekin kotivaatteissa. 

Syksyn kunniaksi Change halusi muistaa seuraajiani jo lähes traditioksi muodostuneella alennuksella, joka on voimassa 18.11.2018 saakka Change myymälöissä ja nyt myös verkkokaupassa! Tänä aikana saat -35% alennuksen kaikista alusvaateostoksistasi, kunhan muistat kertoa lukeneesi edusta Oi mutsi mutsi blogista tai Instagramista, verkkokaupassa alekoodina toimii ELSA.  Nyt kannattaa siis hankkia ainakin ne yhdet tai useammatkin laadukkaat ja mukavan tuntoiset rintaliivit ja niihin sopivat alushousut. 

Minulla päällä:
Dita full shaper rintaliivi vaaleanpunaisena
Dita hipster alushousut vaaleanpunaisena
Dominique full shaper rintaliivi mustana
Control shape lace hipster string mustana
Eve kylpytakki

kuvissa myös:
Seamless hipster alushousut mustana, valkoisena ja vaaleanpunaisena



Kuvat: Maarit Vaahteranoksa
Meikki ja hiukset: Anna Nuutinen
kuvauspaikka: Sokos Hotel Presidentti

1 kommenttia

Mulla on vähän ristiriitainen fiilis työpukeutumisesta. Tykkäisin pukeutua vähän "siistimmin", mutta olen niin rennon ...


Mulla on vähän ristiriitainen fiilis työpukeutumisesta. Tykkäisin pukeutua vähän "siistimmin", mutta olen niin rennon pukeutumisen ystävä, ettei musta useinkaan ole kovinkaan skarpiksi pukeutujaksi. Olen nyt kuitenkin yrittänyt skarpata - mun tyylillä. Aika pienillä jutuilla asusta saa vähän siistimmän ja huolitellumman, kangaskassin tilalle ryhdikkäämpää materiaalia, kenkiin blingblingiä ja vaatepuolelle yhtenäisyyttä. Silmälasit luo aina vähän viimeistellymmän fiiliksen.

Viime viikkojen lempiasuni on ollut tämä Zizzin joggerhousuista ja rennosta kukkajakusta tehty yhdistelmä. Mutta ennen kaupoille hyppäämistä yksi juttu: joggerit ovat helposti löystyvää kangasta, joten voit huoletta ottaa kokoa pienemmän ja odotella löystymistä. Mun koko M on nykyään vähän liian leveä ja joudun pistämään housut kireälle rusetille, jotta ne pysyvät jalassa.

Jotenkin Zizzi on viime aikoina iskenyt mun tyylisilmään aiempaa enemmän. En ollut käyttänyt merkkiä vuosiin, mutta kokeillessani Itiksen Zizzissä näitä housuja aloin innostumaan merkistä. Tällä hetkellä valikoimista löytyy mm. aivan upeita mekkoja

Vaatteista kirjoittaminen tekeekin nyt oikein hyvää, olo on nimittäin kuin jyrän alle jäänyt. Muutimme viikonloppuna ja edessä on entisen asunnon siivouksen lisäksi myös uuden kodin järjestely asumiskuntoon. Olo on puoliksi huojentunut, kun suurin osa urakasta on ohitse, mutta huomenna hommat jatkuvat. Mutta onneksi näitä muuttoja ei tehdä usein!

Asu: Housut ja jakku: Zizzi, paita: H&M, tennarit: Minna Parikka, laukku: moimoi accessories (saatu). 


0 kommenttia

kaupallinen yhteistyö K ustannusosakeyhtiö Tammen kanssa Joskus kirja vie mennessään niin, että se on vain luettava kerralla loppuun...

kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa

Joskus kirja vie mennessään niin, että se on vain luettava kerralla loppuun. Tara Westoverin (syntynyt 1986) elämänkerrallinen perhekuvaus Opintiellä (Tammi 2018) on juuri sellainen kirja. Se kertoo Idaholaisen syvästi uskonnolleen omistautuneen mormoniperheen kuopuksen tarinan, joka otti minut valtaansa niin vahvasti, että luin koko 436 sivuisen kirjan päivässä. 

Minua on kiehtonut pitkään tositapahtumiin perustuvat tarinat, joissa päähenkilöä ympäröivä kulttuuri on minulle vieras. Koska olen kahlannut läpi Pohjois-Koreaa ja Itä-Saksaa käsittelevät kirjoja, ajattelin että Opintiellä olisi lukukokemuksena samantyyppinen: silmiä avaava, mutta täysin omiin kokemuksiini liittymätön tarina lapsen kasvusta aikuiseksi ja taistelusta ympäröivää kulttuuria vastaan. Yllätyin kuitenkin siitä, miten täysin kouluttamattoman survivalistisen kasvatuksen saaneen mormonitytön matka tohtoriksi resonoi oman perheen vaikutuspiiristä irrottautumiseni kanssa. Toki kulttuuri ja tapahtumat ympärillä ovat täysin toisistaan poikkeavat. 

Kirjan alussa Tara Westoverin lapsuudenperhe on koossa ja asuu Idahon vuorilla. Perheen elämää hallitsee oikukas ja manipuloiva isä, jonka päiviä ohjaa maailmanlopun odotus. Maailmanloppuun valmistaudutaan koko perheen voimin purkittamalla persikoita, piilotamalla kuutioittain polttoainetta ja aseita luontoon lapsien nukkuessa valmiiksi pakattujen tarvikereppujen kanssa. Kun maailma loppuu, pärjäävät vain omavaraisimmat ihmiset, jotka eivät ole riippuvaisia hallituksesta, illuminatista tai "harhaoppisesta" lääketieteestä. Perheen lapset käyvät kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaan isään sokeasti luottavan äidin luotsaamaa satunnaista kotikoulua, mutta ovat käytännössä orjatyössä isänsä romuttamolla äidin toimiessa laittomana kätilönä. Töitä on tehtävä, jotta maailmanlopun alkaessa perheellä olisi edellytykset selvitä.


Epätasapainoiset sisarussuhteet muuttuvat kirjan edetessä myös hyvin väkivaltaisiksi ja alistaviksi vanhempien ummistaessa silmänsä jatkuvalta fyysiseltä perheväkivallalta. Tämä ei tietenkään yllätä lukijaa henkisen väkivallan ollessa perheessä normi. Lukijana tilanne kuitenkin tuskastuttaa niin, että lukiessani käyn välillä pienillä happihypyillä ja pidän lapseni isälle jatkuvaa selontekoa asioiden edistymisestä. "No niin, nyt se pääsi sinne yliopistoon, mutta menee silti lomalla kotiinsa alistettavaksi, tää on ihan kauheaa luettavaa". Toisaalta ymmärrän päähenkilöä täysin, sillä perhe on kuitenkin tueksi mielletty asia ja vaikeilta ja satuttavilta asioilta on helpompi sulkea silmänsä kuin myöntää, että omat vanhemmat on kykenemättömiä ehdottomaan rakkauteen. 

Koska itse jouduin katkaisemaan välit perheeseeni 11 vuotta sitten, tuntuivat tietyt Tara Westoverin ajattelumallit hyvin tutuille. Vaikka uskonnollisesta liikkeestä tai perheestä irrottautuminen on yksilölle ainoa tapa päästä eroon myrkyllisestä ja itseä hajottavasta elämästä, kaikuvat vanhempien alentavat lauseet vielä pitkään mielessä ja taustansa sijaan sitä häpeääkin itseään. Kuten Westoverille myös minulle omasta taustasta puhuminen on ollut raskasta. Ja jutellessani Opintiellä-kirjasta vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautuneen kaverini kanssa, hän myönsi olleensa itsekin irrottautumisestaan jo yli kymmenen vuotta hiljaa, ettei tausta määrittelisi ihmisille mitä hän on nyt. Tottakai myös kirjan päähenkilön, kuten myös meidän kahden suomalaisen saman ikäpolven naisen syvin pelko on, ettei meitä hyväksytä tai ymmärretä taustamme vuoksi. 


Nimensä mukaisesti Opintiellä on tarina oppimisesta. Kirjan 17-vuotias Tara pääsee sinnikkään halunsa ja harjoittelun kautta yliopistoon sisään ilman mikäänlaista pohjakoulutusta ja väittelee lopulta tohtoriksi Cambridgen yliopistossa Englannissa.  Matka on pitkä ja lukijan mukanaan vievä. Yksi omaan mieleeni parhaiten jääneistä kirjan kohdista on loma-aika, jolloin jo pitkällä opinnoissaan oleva Tara Westover on jälleen kerran kotonaan. Vaikka hänen tietämys maailmasta on muuttunut kouluttautumisen myötä täysin, hän silti työskentelee loma-aikanaan perheen homeopatiavalmisteiden parissa lisäten valmisteisiin energiaa sormillaan. Tämä hetki kosketti minua, sillä tiedän itsekin kuinka vaikea kotona opituista ajatuksista on päästä eroon, vaikka koko maailma todistaisi niiden olevan vääriä. Huippumenestyvän tohtorikoulutettavan energian pullotus on tästä hyvä esimerkki, sillä aiemmin kirjassa on tullut jo esiin, ettei Tara Westover uskonut energiahoitoihin. 

Yhdysvalloissa Opintiellä (the Educated) on ollut myyntilistojen kärjessä heti ilmestymisensä jälkeen ja kerännyt ylistäviä arvioita mm. New York Timesissa sekä Guardianissa. Viime kesänä se päätyi myös Barack Obaman lukusuosituslistalle, joten valtameren toisella puolella tämä kirja on ollut pitkään kaikkien huulilla. Vaikka kyseessä on vaikuttava ja vakavia asioita käsittelevä kirja, sen tarinassa on myös iloa, uskoa parempaan ja onnea. Ja näin loppuvuodesta uskallan kyllä väittää tämän olleen minulle vuoden 2018 vaikuttavin kirja, joka kannattaa hankkia käsiinsä mahdollisimman pian. Suosittelen siis olemaan ensi viikonlopun Kirjamessuilla tarkkana tai hankkiamaan kirjan esimerkiksi Adlibriksestä etuhintaan vain 19,90 €! Etuhinta on voimassa lokakuun 2018 loppuun saakka.


0 kommenttia

Naisen ulkonäkö on aihe, josta riittää puhuttavaa. Naapurini kertoi juuri, että on saanut nuoresta iästään lähtien kommenttia, että h...



Naisen ulkonäkö on aihe, josta riittää puhuttavaa. Naapurini kertoi juuri, että on saanut nuoresta iästään lähtien kommenttia, että hän meikkaa ja laittautuu liikaa. Itse taas olen kullut olevani liian homssuinen, kun juttelen Instagramiin tukka sotkunutturalla ilman meikkiä. Kyllä ihmisen pitää sen verran muita arvostaa, että laittautuu, varsinkin jos on töihin menossa. Tuntuu, ettei nainen koskaan kelpaa.

Laittautumisesta on kuitenkin hyvä pitää yllä keskustelua ja miettiä miten kulttuurimme, sukupuolemme ja ikämme vaikuttaa laittautumiseemme. Onko laittautuminen lainkaan minälähtöistä, vai saneleeko kulttuurimme täysin ulkonäkömme? Koska me ihmiset olemme hyvin erinäköisiä, miten voimme itse muokata kulttuuriamme siihen suuntaan, että se sallii meidän luonnolliset piirteemme paremmin? Onko luonnollisuus itseisarvo ollenkaan, vai olisiko sittenkin parempi, että tähtäisimme kaikki nimenomaan samankaltaisuuteen muokkaamalla huulemme, ripsemme ja otsaryppymme samanlaisiksi? 

Monet kokevat, että luonnollisuutta on painotettu jo iät ja ajat ja on oikeastaan aika virkistävää, että ihmiset ovat ottaneet nyt ohjat omiin käsiinsä ja muokkaavat itsestään juuri sen näköisen kuin kokevat olevansa. Itse taas koen, että etenkin naisia on aina haluttu muokata vastaamaan eri aikakausien ihanteita korsettien, sidottujen jalkojen ja venytettyjen kaulojen kautta ja tämän aikakauden pistoshoidot ja implantit ovat vain jatkumoa ihmisen historian muille muokkauksille. En arvota huulitäytteitä tai ripsipidennyksiä hyväksi tai huonoksi, mutta puhun kyllä siitä, että niiden vaikutus on naisten kasvoja yhdenmukaistava. Yhdenmukaisuus taas ei ole asia, jota haluaisin itse edistää tällä hetkellä, joten juuri nyt en koe niitä itselleni mielekkäiksi. Jos eteen tulee päivä, jolloin koen halua turvottaa huuliani, todennäköisesti sen teen, olenhan aikakauteni tuote.

Tällä maratonialoituksella oli kuitenkin tarkoitus nostaa esiin viime viikonloppuna julkaistu Jenni Pääskysaarta käsittelevä Hesarin juttu, jota ainakin omassa kaveripiirissäni jaettiin valtavasti. Tiivistetysti juttu kertoo siitä, kuinka Pääskysaari on vähentänyt tv-meikkiään (ei lopettanut meikkaamista) ja mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet ja miten ehostamisen vähentämiseen on reagoitu. Omassa somekuplassani reaktiot Pääskysaaren jutusta olivat jaettavissa oikeastaan kahteen leiriin. Toiset kiittelivät Pääskysaaren esiin nostamaa naisen mediapreesenssiaihetta. Toiset taas kokivat jutun arvostelevan tv-tuotannon kulisseissa perinteisesti vähäarvostettua ammattialaa, eli meikkaajia. Perinteistä "kyllä naisen pitää näyttää naiselta" kommentointia en huomannut paljoa edes Hesarin kommenttiboksissa, mikä oli todella virkistävää. 

Omalta osaltani tykkäsin jutusta paljon, vaikka osa Pääskysaaren kommenteista kuten "Naisia rakennetaan drag queenien näköisiä" oli hyvin liioittelevia. Erityisesti haluan nostaa esiin Pääskysaaren kommentin, jossa hän ehdottaa, että lopetettaisiin ulkonäön kommentointi ihan kokonaan. Jos ulkonäöstä ei puhuttaisi yhtikäs mitään, ihmisten muut puolet saisivat enemmän huomiota"  Sehän olisi mainio idea! Ja itseasiassa aika lähellä omaa ehdotustani, ettei laihduttamisesta puhuttaisi yhtään mitään. Jo pelkästään viikon ulkonäköpuhumispaasto saisi varmasti aikaan hyviä asioita, joista suurimpana oma huomioiminen kuinka paljon käytämme aikaa itsemme ja muiden ulkonäön kommentoimiseen (minä nytkin tätä kirjoittaessani). 

Havahduin nimittäin itse tähän ulkonäkökommentoinnin määrään, kun edellisellä työpaikalla työkaverini totesi, ettei hänen ulkonäöstään ole ikinä puhuttu niin paljon kuin tuossa työyhteisössä. Huomasin silloin itse sortuvani jatkuvasti ulkonäkökommetointiin ja vaikka kommenttini olivatkin kannustavia ja kehuvia, ne toivat esiin ulkonäköön liittyviä arvoja. Jos föönattu ja suoristettu tukka sai kehuja, mutta laittamaton ei, on kyseessä kuitenkin asioiden arvottaminen kehun kautta. Tämän oivalluksen jälkeen olen havainnoinut ulkonäkökommentointia hyvin eri tavoin ja yrittänyt vähentää oman ulkonäköni arvostelun lisäksi myös muiden ulkonäön kommentoimista. 

Kauneusstandardeista on kuitenkin hyvä puhua ja havainnoida mikä on esimerkiksi median luoman nais- ja mieskuvan ero. Kyllä se edelleenkin on se, että nainen on huomattavasti enemmän laitettu kuin mies, eikä sitä mitenkään voi selittää sillä, että naisen hiukset vaativat yleensä enemmän laittamista. Laittautuminen on hyväksyttävää, eikä laittautumishalua tai kehon muokkaamista mitenkään arvostella vaikka mediaan halutaan Pääskysaarenkin peräänkuuluttamaa diversiteettiä. Naisten vahva laittautuminen on mediassa normi, joka on muokannut jo pitkään naiskuvaamme ja ihmiskuva on se, mitä halutaan nyt avartaa. Se, että diversiteetin tarpeesta puhutaan ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö vahvasti laitetut tai muokatut ulkonäöt olisi jatkossakin esillä mediassa. Idea kun on, että ihmisten erilaisuus saisi näkyä jatkossa mediassa niin, että sinne mahtuisivat kaikenlaiset ihmiset sukupuoleen, ikään, kokoon, väriin tai laittaumishaluun katsomatta. 

kuva on kaverini Rakel Halmesvaaran käsialaa

0 kommenttia

Tämä postaus on omistettu etenkin teille, blogiani seurajat yrittäjät. Ja teille, jotka puhutte itsestänne vaikuttajina, siis minulle...


Tämä postaus on omistettu etenkin teille, blogiani seurajat yrittäjät. Ja teille, jotka puhutte itsestänne vaikuttajina, siis minullekin.

Olen itse vaikuttaja, joka kirjoittaa tätä blogia sekä päivittää aktiivisesti Instagramia ja vähän epäaktiivisemmin Facebookia. Olen myös tyyppi, joka on tehnyt vuosia töitä vaikuttajamarkkinoinnin kulisseissa mm. mediamyyjänä (vaikuttajayhteistöiden myyminen yrityksille) sekä viestintä/markkinointi- ja kampanjasuunnittelijana. Olen saanut vuosia työmeileihini omaan blogiin liittyvien työtarjousten lisäksi myös yhteydenottoja vaikuttajilta ja uskokaa pois, tällä kahdeksan vuoden ammattivaikuttajataustalla suosittelen sisältömarkkinointia ihan kaikille yrityksille. 

Mutta. Viimeisimmän vuoden aikana olen huomannut ilmiön, jonka rantautumista olen jo odotellutkin. Sitä mukaa, kun sisältöjen tuottaminen on siirtynyt nopeammaksi ja loogisesti nopean sisällön kanaviin, kuten Instagramiin, on vaikuttajan aina vain hankalampi breikata isoon tietoisuuteen loistavallakaan sisällöllä. Kilpailijoita on PALJON. Seuraajamäärät ovat olennaisessa osassa etenkin silloin, kun vaikuttajamarkkinointia haluaa tehdä työkseen, sillä kuten jo sana vaikuttajamarkkinointi sanoo, sisältömarkkinoinnin tulee vaikuttaa. 

Ilmiö, mihin haluan kiinnittää huomion nyt on seuraajien ostaminen. Etenkin Instagramissa on todella helppoa ostaa itselleen näyttävä määrä seuraajia. Ja puhun nyt siis tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista ostetuista seuraajista mitä myös suomalaisilla Instatileillä nykyään on. 

Olen viimeisimpien viikkojen aikana saanut päivätöissäni vinon pinon yhteistyöehdotuksia upeilta suomalaisilta vaikuttajilta, joiden kanssa suosittelen asiakasyritystäni tottakai työskentelemään. Mutta olen saanut myös ihan hurjan määrän yhteydenottoja, joissa Instagramyhteistyötä tarjotaan kymmenien tuhansien seuraajien Instatileille, jossa seuraajat ovat suurimmaksi osaksi ostettuja. Ostetuista seuraajista ei toki yhteydenotossa mainita, mutta itse paljon instaavana huomaan kyllä hyvin helposti, milloin kyseessä on ostetut seuraajat. Yleensä seuraajat ja tuotettu sisältö ovat linjassa, mutta jos suomalaista lifestyle-instatiliä  seuraavat pääsääntöisesti Lähi-idästä kotoisin olevat miehet, on seuraajat melko varmasti ostettuja. 

Sen lisäksi, etteivät ostetut seuraajat useinkaan ole todellisia henkilöitä ollenkaan, ei täältä Pohjolan perukoilta useallakaan yrityksellä ole kiinnostusta ulottaa markkinointiaan muulle kuin tälle meidän omalle markkina-alueelle. Muiden maiden tavoittamiseen on sitten omat budjettinsa ja suunnitelmansa. Mutta jos ostettuja seuraajia hyödyntävä "vaikuttaja" ottaa yhteyttä yritykseen, jonka sosiaalisen median osaaminen ja tietous vaikuttajamarkkinoinnista on lapsen kengissä, ei niitä seuraajamääriä osata kyseenalaistaa, vaan yhteistyöhön lähdetään riemuiten mukaan. Tottakai!

En todellakaan haluaisi olla tämä tyyppi, joka neuvoo yrittäjiä kyseenalaistamaan jokaisen yhteistyöehdotuksen vaikuttavuuden osalta ja tutkimaan tarkasti etenkin Instagramin seuraajamäärän takaa löytyvät profiilit. Löytyykö vaikuttajan seuraajista oikeasti juuri se kohderyhmä, jota haluat tavoittaa ja kerääkö vaikuttajan kuvat millaisia reaktioita. Jos reaktioita ei ole (tykkäyksiä, kommentteja jne), ei vaikuttavuutta useinkaan synny, sillä Instagramin algoritmi suosii oikeasti kiinnostavaa ja reaktioita herättävää sisältöä. Itse olen siirtynyt vaikuttajamarkkinoinnin ostajana myös siihen, että pyydän yleensä ihan kaikilta yhteistyötahoilta (kavereiltanikin) print screenit Instagramin statistiikasta, sillä mun työ on saada asiakkaalleni mahdollisimman laaja ja laadukas näkyvyys. Ja jokaisen kampanjan vaikuttavuus on oltava laskettavissa jotenkin. 

Vaikuttajille ja sellaisiksi haluaville haluan taas muistuttaa, että myös määrällisesti pieni seuraajamäärä on arvokas, jos se kattaa juuri sen porukan, johon yritys haluaa olla yhteydessä. Seuraajamäärä ei kerro kaikkea ja niche-vaikuttajia tarvitaan jatkuvasti enemmän. Pahimmassa tapauksessa ostetut seuraajat vievät vaikuttajakamppiksen sinulta pois, kun potentiaalinen asiakas näkee profiilissasi vain ne kohderyhmään kuulumattomat seuraajat.  Sen lisäksi haluan muistuttaa, että ostetut seuraajat ovat huijaamista. 

Jos haluat kasvattaa seuraajamäärääsi, tee se orgaanisesti tai kohdista kiinnostavia sisältöjäsi esimerkiksi edelleen hyvin edullisen Facebook/Instamainonnan kautta juuri sille kohderyhmälle, joka ihan oikeasti on kiinnostunut sisällöistäsi. Se tekee myös sisällön tuottamisesta mielekkäämpää, kun tiedät että sun juttusi kiinnostavat ja seuraajasi ovat valinneet juuri sinun seurattavakseen. Ostetut seuraajat eivät vaikuta mihinkään. 

ps. Yksi pirun keksintö ovat myös tykkäysbotit, jotka puskevat Instakuviin tykkäyksiä joskus ilman lupaakin. En suosittele näidenkään käyttöä yhtään kenellekään. 


14 kommenttia

Flickr Images