Kaupallinen yhteistyö Tokmannin kanssa Tuskin olin ainoa, joka viime keväänä hieroi silmiään Ivana Helsingin trikoovaatteiden rant...

Kaupallinen yhteistyö Tokmannin kanssa

Tuskin olin ainoa, joka viime keväänä hieroi silmiään Ivana Helsingin trikoovaatteiden rantautuessa Tokmannille. Minua, kuten aika montaa muutakin ihmetytti, miten Tokmannin kaltainen halpakauppaketju oli onnistunut vakuuttamaan Ivana Helsingin, brändistään tarkan yrityksen yhteistyöhön. Ja selviteltyäni asiaa kävi vielä ilmi, että idea yhteistyöhön oli tullut Ivana Helsingiltä itseltään!

Pakko myöntää, ettei Tokmanni ollut minulle vuosi sitten tuttu juttu ollenkaan. Toki tiesin kaupan, kukapa ei, mutta mielikuvani tarvitsi kyllä päivitystä ja Ivanan mekkojen ilmestyminen rekkiin saikin mut heti Tokmannille pyörimään ja mukaan tarttui Ivana Helsingin paidan lisäksi muistaakseni myös yksi Arabian keräilymuki ja Airamin retkitermari. Tuon reissun jälkeen olikin paljon helpompi piipahtaa Tokmannilla uudelleen, kun jo tiesi, että hyllyistä löytyy tuttuja merkkejä. Sittemmin olen kyllä hankkinut mm. retkeilyvälineitä ja sisustusjuttuja ihan Tokmannin omastakin valikoimasta.


Nyt kuitenkin fiilistellään niitä tuttuja merkkejä, sillä huomenna maanantaina 26.2. Tokmannilla alkavat Brändipäivät tarjoavat tuttuja laatumerkkejä, joista valitsin muutamia tähän blogijuttuun. Koska olen ollut Ivana Helsinki fani jo nuoresta likasta lähtien, ovat omat suosikkini tottakai kuvissa näkyvät Nordic Tricot by Ivana Helsinki malliston uutuustuotteet, mustavalkoinen taskullinen tunika sekä paita, joiden hinta on brändipäivien aikana vain 16,95 euroa. Kuosi uusissa trikoovaatteissa on Ivana Helsingin muutaman vuoden takaisesta Hearts of Gold-mallistosta napattu Lankasydän. En ole lukenut kuosin historiasta sen enempää, mutta luulenpa inspiraation lähteneen vanhoista naula-lankatauluista, jollaisia aika monen isovanhemmilla on ollut seinällä. Tiedättehän ne naulakehikkoon langalla kuvioidut taulut, joissa aika usein on ollut kukkauvio? 

Toista suosikkiani, Arabian uutta Mainio Sarastus- sarjaa taas saa Brändipäiviltä -20% alella. Mustavalkoisessa Mainiossa Sarastuksessa on muuten hämmentävän paljon Lankasydän-kuosiin sopiva design, jossa on myös pieniä mustia pisteitä sekä lankamaisia viivoja! Mulla ei itselläni ole mitään astiasarjaa jota keräilisin,  vaan astiakaappini on täynnä hyvin sekalaista Arabiaa. Niillä kyllä pärjää hyvin, mutta tätä simppeliä, hyvin pinoutuvaa perussarjaa harkitsen kyllä hankkivani kotiini näiden Brändipäivien aikana ainakin pienen kahvikaluston verran.


Se mitä muuta Tokmannin Brändipäivät huomisesta alkaen tarjoaa, on luettavissa juuri ilmestyneestä verkkojulkaisusta. Loput omat merkkituotesuosikit paljastan huomenna sekä omalla että Tokmannin Instagramtilillä Instastories-puolella, joten kannattaa toki seurailla näitäkin tilejä! Luvassa on ainakin yksi huippu ihonhoitovinkki kuivaihoisille sekä vinkit hyviin edullisiin hiustenhoitotuotteisiin, jotka ovat mulla itselläni nytkin käytössä :)

Parasta Brändipäivissä on kuitenkin se, että saan viimein alkaa käyttämään näitä keväisiä trikoovaatteitani, sillä nyt näiden pitäisi löytyä suurimmasta osasta Tokmanneja. Kannattaa siis poiketa paikalla tutustumassa!


Olen 167 cm pitkä ja käytän Nordic Tricot by Ivana Helsinki vaatteissa kokoa XL
Kuvat: Maarit Vaahteranoksa / Tokmanni


0 kommenttia

Viikko sitten järjestettiin Suomen luontokeskus Haltiassa Talviluonnonpäivä, johon me olemme Kaamoksen kanssa osallistuneet jo monen...


Viikko sitten järjestettiin Suomen luontokeskus Haltiassa Talviluonnonpäivä, johon me olemme Kaamoksen kanssa osallistuneet jo monena vuotena. Ensimmäinen ajatukseni oli tänä vuonna viedä lapsi vain ohjatulle luontoseikkailulle, mutta suunnitelma muuttui lennosta, kun Kaukokaipuu-blogista tuttu Marinella huhuili halukkaita viettämään yötä Haltian pihaan telttamajoitukseen. Ilmoitin meidät heti mukaan telttailemaan ja vähän sen jälkeen havahduin siihen, että eihän meillä kyllä ole edes makuupusseja Helsingissä ja muutenkin puolet retkikamoista ovat maalla Kaamoksen toisessa kodissa. Eikä lapsella ole edes kokemusta talvella teltassa nukkumisesta... kääk!

Onneksemme talviretkeilymahdollisuudestamme vastasi Suomen erätaito ry, jonka kautta saimme lainaksi Fjällrävenin makuupussit ja suomalaisen Termonovan makuualuset sekä päämme päälle Savotan ihan uudet Hawu-kamiinateltat, joten ainakaan varusteiden puutteeseen retki ei kaatuisi. Ja olihan tilanne melko luksus muutenkin, köröttelimme bussilla Haltian pihaan ja vain kävelimme valmiiksi kasatulle Hawulle tutustumaan muihin yökavereihimme. Ei siis jäisien telttakeppien hakkaamista maahan, vaan leirikamat valmiiksi kasattuun ja lämmitettyyn telttaan.

Meidän porukalle varattujen Hawu8 ja Hawu4 telttojen lisäksi Haltian pihapiiristä löytyi monenmoista yösijaa, sillä Talviluonnonpäivien kunniaksi Suomen Erätaito ry oli haastanut kaikki muutkin halukkaat viettämään retkiyön ulkona. Retkiyöhaasteen ideaan kuuluu käydä yön yli kestävällä retkellä ja nukkua teltassa/muussa majoitteessa jokaisena neljänä vuodenaikana. Ja meille tämä talviyö on ehdottomasti se haastavin, joten olen ihan iloinen, että se saatiin kuitattua pois heti haasteen vastaanottamisen jälkeen!


Täällä Etelä-Suomessa talvi on ollut tosi leuto, joten mitään suuria paukkupakkasia ei ole näkynyt. Mutta kuinkas sattuikaan, että juuri tuona talviretkiyönä pakkasmittari näytti parhaimmillaan -13.8 asteen lukemia! Ja omasta puolestani voin sanoa, että sen kyllä tunsi. Kaamoksella ei unentulon kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa ja hän nukkui koko yön kuin tukki heräten vain mun 4-5 välille sattuneen kipinävuoron aikana muutamaksi minuutiksi. Itsekin kyllä nukahdin helposti, mutta heräsin melko nopeasti makuupussiin puhaltavaan viileyteen.  Yritin oikoa ja kiristellä lainamakuupussiani, joka ei suostunut yhteistyöhön ollenkaan. Riuhdoin pussia manaten ja jotenkin sainkin itseni hetkeksi lämpimäksi, mutta se oli vain hetkellinen huuma. Lopulta kipinävuoron jälkeen kyllästyin ja jätin  kaikkien sääntöjen vastaisesti toppahousut ja takin päälle ja kaivauduin syvälle pussiin. Muutaman tunnin päästä kipinävuorojen jo päätyttyä ja kamiinan viiletessä myös Kaamos heräsi valitellen vilua, mutta kertoi olleensa lämmin kyllä koko yön, aamua lukuunottamatta. 

Heräillessämme kuuntelimme naapuriteltasta kuuluvaa lasten jutustelua ja mietin miten ihmeessä porukka kykenee nukkumaan ihan tavallisessa vaellusteltassa pakkasilla lasten kanssa, kun itselle kamiinateltassa nukkuminenkin oli tällä kertaa haaste. Toisaalta oma tuttu makuupussi olisi varmasti pitänyt myös mut lämpimänä paremmin, vieras makuupussi kun pitää aina opetella sulkemaan kunnolla enkä mä kyllä päässyt perille Fjellun pussin hienouksista tässä ensimmäisessä erässä. Onneksi on kuitenkin oma rakas Haglöfsin pussi, jossa olen nukkunut monet talviyöt hyvällä menestyksellä!

Retkeilyssä on muuten se hauska puoli, että vaikka vähän perseelleen menisikin, niin se ei yleensä lannista pitkäksi aikaa. Olen tässä jo vähän katsellut Kaamokselle sopivaa talvimakuupussia (jota muuten on pirun hankala löytää) ja katsellut vuokratupia sillä silmällä, että retkiyöhaasteen talviosuus voitaisiin suorittaa jopa uudelleen. Ihan viimeistään ensi talvena.



6 kommenttia

Ainakaan Instagram storiesiani seuraavat eivät ole voineet välttyä tiedolta, että olen ollut sairaana maanantaista lähtien. Kyllä, kun t...


Ainakaan Instagram storiesiani seuraavat eivät ole voineet välttyä tiedolta, että olen ollut sairaana maanantaista lähtien. Kyllä, kun takki on tyhjä ja voimat lopussa, sitä silti on se pieni sosiaalisuuden siemen jäljellä, että on pakko valittaa julkisesti olotilastaan. Nyt olo on sentään jo niin hyvä (pah), että siirryn tänne blogin puolelle valittelemaan.

Se, mitä olen miettinyt ne muutamat hereilläolotunnit viime päivinä on se, miten sairastelu näyttäytyy  leffoissa ja mitä se todellisuudessa on, olisin nimittäin kovin mielelläni sairastunut leffaversioon tästä voimat vievästä kurkkuviruksesta, johon on yhdistynyt myös kuume ja oksentelukin.

1. Leffoissa ei nimittäin sairasteta montaa eri juttua yhtä aikaa. Kun on kuume, on kuume ja ehkä pahimmassa tapauksessa vähän flunssaa. Ja kun on kuumeflunssa, se ei selkeästikään vie sairastelijalta kaikkia voimia, vaan kuumeessa voi kääriytyä muhkeaan peittoon ja sekä tehdä töitä että katsoa kaikki katsomatta jääneet sarjat putkeen.

Totuus kuumeesta: makaat sängyssä, ei siksi että se olisi jotenkin ihanaa, vaan koska et pysy pystyssä. Heräät n. kuuden tunnin välein vuorokauden ajasta riippumatta siihen, että olet joko totaalisen jäässä tai niin kuuma, että olet riisunut itsesi alasti sekä kietoutunut hiestä märkään lakanaan. Ajatuskin tv-ohjelman katsomisesta satuttaa. Ja kun luulet, ettei pahemmaksi voi mennä, herätät "parantamaan tulleen" lapsesi vierestäsi oksentamalla. 

2. Leffoissa syödään aina naapureiden/kavereiden tuomaa kanakeittoa, jäätelöä ja isoja kuppeja kuumaa teetä. Cozy & comfortable. 

Totuus syömisestä: Sivuosuma! Ensimmäisen sairausvuorokauden aikana söin kaksi 3kaverin jäätelöpurnukkaa (Naapurin jätskitehtailijat lähettivät oikeasti jätskiä alaovelle! KIITOS!), lähinnä siksi että jäätelö oli ainoa ruoka, jota pystyin nielemään. Tässä hommassa ongelmana oli se, että nukahtelin välillä jäätelöpurkki kädessä ja heräsin hetken kuluttua vadelma-valkosuklaata poskessa, siis sillä väärällä puolella poskea. Kanakeittoa  löytyisi pakasteesta, mutta se ei ihme kyllä lennä itsekseen mikroon. Teetä sen sijaan olen juonut kuin leffatähti konsanaan, tänään 3 vuorokauden sairastamisen jälkeen löysin 2cl jägermeisteriä, jonka hulautin ennen teetä alas, cin cin.

3. Leffoissa sairastajat näyttävät söpöille.

Totuus ulkonäöstä: Kun olet maannut ja kääntyillyt kolme päivää sängyssä, jäätynyt, ollut hiessä ja välillä lämmitellyt itseäsi kuuman suihkun alla istuen (hiuksia pesemättä) on lopputulos hirvittävä. Hiukset ovat huopuneet rastoille, paitsi ne liian rasvaiset osat jotka ovat liian öljyisiä huopuakseen. Kasvoissasi kaikki on valahtanut alaspäin, paitsi otsassasi oleva...tiedätte kyllä mikä. Se seisoo terhakasti.

Mutta mikä yhdistää leffoja ja totuutta on se, että tästä selvitään! Olen jo melko varma, että huomenna perjantaina ei voi olla enää näin järkky olo. Siitä viestii jo se, että sain tämän jutunkin kirjoitettua, ehkä huomenna puen jo päälleni, pääsen labraan ja syön sen keiton. Sitä odotellessa!

3 kommenttia

Huh! Viikonloppu takana ja melko aktiivinen sellainen! Kävimme Kaamoksen kanssa muun muassa telttaretkellä Nuuksiossa ja nämä Johann...



Huh! Viikonloppu takana ja melko aktiivinen sellainen! Kävimme Kaamoksen kanssa muun muassa telttaretkellä Nuuksiossa ja nämä Johanneksen kirkon jäällä otetut kuvat on napattu kaupunkiin saapumisen jälkeen. Ettette ihmettele miksi selässäni on noin isot kantamukset!

Telttaretken kuvat ovat vielä tutkimatta, mutta näin kevättalvea odotellessa ajattelin jakaa pienen, mutta sitäkin kätevämmän kenkävinkin juuri näille keleille. Esittelystä löytyy viikonloppuretkelläkin jalasta löytyneet Merrell Arctic Grip-talviretkeilykengät, joiden erikoisuus on nimestäkin hyvin pääteltävissä oleva hyvä pito jäisellä alustalla. Nämä ovat vaan niin hyvät!

Olen omistanut useita vuosia nastalenkkarit, mutta käyttänyt niitä hävettävän vähän. Syy on yksinkertainen: minä liikun muuallakin kuin jäällä. Nastat kengissä on ihan huippu juttu silloin kun niitä tarvitaan, mutta ihan pirun hankala yhtälö esimerkiksi silloin kun talviseen kävelylenkkiisi kuuluu muutakin ohjelmaa tai jos maa ei ole kokonaan jäässä. En tiedä muista, mutta kaverin eteisen parketin pilaaminen tai kivisellä asfaltilla liikkuminen nastojen kanssa ei vain ole kovin kivaa.


Merrell piti vuosi sitten lehdistötilaisuuden, jossa esiteltiin heidän uusi innovaatio eli Arctic Grip-pohja. Arctic Grip pohjallisia kenkiä sai testata tilaisuudessa jään päällä ja muistan häkeltyneeni miten erilainen fiilis oman talvikengän ja Arctic Gripin välillä oli. Jätin kuitenkin testiparin silloin tilaamatta, koska mulla noita talvikenkiä riittää, eikä akuuttia tarvetta silloin ollut. Tänä talvena tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä maalla ollessa vastaan on tullut aika vaarallisia hetkiä liukkaiden kenkien kanssa. 

Pahin tilanne sattui ennen joulua, kun astuin Kaamoksen toisen kodin pihalla loivaan alamäkeen, josta liu'uin vahingossa parikymmentä metriä suoraan autotielle ja sen toiselle puolelle. Tilanne oli tosi pelottava, sillä vanhana lumilautailijana tasapaino kyllä pysyi liu'un ajan, mutta pahimmassa tapauksessa olisin voinut jäädä auton alle. Tämän episodin jälkeen lähdettiin heti hakemaan iso hiekkapussi kaupasta ja tilasin samalla nuo kuvissa näkyvät testikengät mulle ja samalla omat myös Kaamokselle. 


Arctic Grip-pohjan toimintaperiaate on hyvin simppeli. Osassa pohjaa on alueita, jotka aktivoituvat kylmyyden vaikutuksesta nolla kelissä ja kylmemmässä ja muuttuvat jopa kolme kertaa tavanomaista pohjaa pitävämmiksi. Pohjan aktivoitumisen päälle huomaa pohjasta löytyvän lämpöindikaattorin värimuutoksesta, miinusasteilla indikaattori muuttuu siniseksi. Eron tavalliseen pohjaan huomaa parhaiten kuitenkin ihan käytännössä, jäisellä alustalla kiikkuessa askel tuntuu huomattavasti varmemmalta näiden kanssa kuin kävellessä peruspohjilla.

Nastakenkien korvaajaksi näistä ei täysin ole, en esimerkiksi lähtisi juoksemaan kostealla peilijäällä näiden kanssa sillä fiilis ei tietenkään ole täysin sama kuin terävien nastojen osuessa jäähän. Mutta sen minkä Arctic Gripit häviää pidossa, voittaa se käytännöllisyydellä. Nämä jalassa voi huoletta lähteä kävelemään kevätjäälle, poiketa puulattiaisessa kahvilassa kahvilla ja kipaista tulomatkalla kaupassakin. Lapsella pohja toimii hyvin jäisessä pulkkamäessa, jossa ylös on helppo kiivetä, mutta kengänpohjat eivät voi satuttaa ketään nastojen tapaan. (nastat lapsella - never gonna happen)

Mulla Merrellit ovat oikeastaan aina luonnossa liikkuessa jalassa, muodossa tai toisessa. Merrellien lesti sopii hyvin leveähköön jalkaani ja voin siksi käyttää myös naistenmallia, joka on yleensä hieman  unisex-mallia kapeampi. Hyvän lestin, kestävyyden ja tuntuman vuoksi niitä on kiva käyttää ja ostan joka vuosi lapselle myös vaellussandaalit samalta merkiltä. 


Merrell Arctic Grip kengät saatu testattavaksi

6 kommenttia

Juttelimme viimeisimmässä Elsan ja Anikon Kuplassa ruuasta. Ruoka on tottakai ihana asia, mutta toisaalta sen miettiminen on tode...


Juttelimme viimeisimmässä Elsan ja Anikon Kuplassa ruuasta. Ruoka on tottakai ihana asia, mutta toisaalta sen miettiminen on todella vaikeaa ja syyllisyys nousee melko helposti pintaan. Onko ravintoympyrä se, mitä kannattaa edelleenkin noudattaa, miten eettisyys otetaan mukaan syödessä ja kuinka juhlia järjestäessä voi ottaa huomioon kaikki mahdolliset ruokavaliot? Podari on meille tyypillistä jutustelua, jossa eksytään sivuraiteille ja palataan sitten taas aiheeseen, kuitenkaan tuomitsematta ketään. Kannattaa kuunnella!

Olen tällä hetkellä iloinen, että elän aikaa, johon ei kuulu syyllisyys hyvästä ruuasta ja tunnen jo kroppani sen verran hyvin, että pystyn vähän kuuntelemaankin millaiset ruuat saavat mut voimaan hyvin. En vahdi syömisiäni suurennuslasilla, mutta osaan tehdä arkisin hyvää ruokaa, joka ei väsytä vaan saa olon energiseksi. 10 vuotta sitten en ollut edes huomannut kuinka iso vaikutus kehon polttoaineella on yleiseen fiilikseen, mutta nähtävästi ikä on tehnyt tehtävänsä ja olen tullut tietoisemmaksi olostani. Energisyys olisi ihanaa, mutta tietyt ruoka-aineet kuten iso määrä sokeria tai vehnää saavat mut helposti tosi väsyneeksi. En silti (enää) elä ilman sokeria tai jauhoja, vaan mahdollisuuksien mukaan syön väsyttäviä ruokia aikana, jolloin mun ei tarvitsekaan olla energisemmilläni. 

Vaikka mustavalkoisuus syömisessä on melko in ja monet noudattavat tiukkojakin ruokavalioita, itse tykkään lempeämmästä menosta nykyään. Esimerkiksi öljyt ja rasvat ovat asia, joiden käytöstä en suostu syyllistymään, vaikka koko muu universumi kääntyisi rasvattomaksi. Ja yksi asia, mitä en myöskään vaihtaisi pois ovat pannari- ja lettupäivät viikonloppuna. Yksi pravuurini on nokkosletut, joita edelleenkin väitän lapselle pinaattiletuiksi, koska hän ei suostu syömään nokkosta peläten sen polttavan ruuassa. Toinen helppo suosikki on super(marsu)pannari.


Nämä herkut ovat sekä hyviä että ripauksen perinteisiä versioita parempia - ainakin mun olon perusteella. Perinteisen vehnäjauhon (kyllä!) lisäksi taikinasta löytyy proteiinipitoista kookosjauhoa, valkoinen sokeri on korvattu kookossokerilla ja nokkosletussa on tottakai paljon kuivattua nokkosta. Voitakin löytyy, tosin kirkastetussa muodossa. Letut on siis paistettu perinteisen voin sijaan gheessä, joka on monille varmaankin tuttu ainakin intialaisesta keittiöstä.

Koska jokaisella meistä on omat lettu- ja pannarireseptimme, en lähde antamaan yksityiskohtaisia mittoja taikinaan vaan kerron ainekset, sekä ne pienet supertuunaukset, jotka olen tehnyt CocoVin tuotteilla.


Nokkosletut:
haluamaasi maitoa
vehnäjauhoa
muutama kananmuna jos käytät munia

paistamiseen: CocoVi luomu Gheeta

Tee lempparilettureseptisi mukaisesti, korvaten osa (n. 1/4) vehnäjauhoista kookosjauholla, jossa on n. 30% kuitua (vehnäjauhossa kuitua on n. 4-5%) sekä 18% proteiinia. Nokkosjauhetta saa laittaa runsaasti (jos siis saat syödä nokkosta, sydämen ja munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville sitä ei suositella), sillä maku on mieto. Kuivattu nokkonen sisältää tiiviissä muodossa klorofyllejä, monia vitamiineja, rautaa, rikkiä ja protskua. Kalaharin suolaa käytän ihan makusyistä ja suolaton ghee taas toimii paistamisessa hyvin ja tuo hyvän maun letun pinnalle. 

Nämä letut ovat superhyviä esimerkiksi kalalisukkeen kanssa ja maistuu myös lapselle, epämääräisestä vihreästä huolimatta ;) Bonuksena et tarvitse ruokalepoa.


Super(marsu)pannari

haluamaasi maitoa
vehnäjauhoa
muutama kananmuna jos käytät munia
pari banaania muussattuna

paistamiseen: CocoVi luomu Gheeta joko pannun pohjalle tai sulatettuna taikinaan

Tärkeää tietoa nimestä: Super(marsu)pannari on superversio Risto Räppääjän tädin Rauhan banaanipannukakusta, mutta superominaisuuksien vuoksi se ei ole sama pannari - siksi ristimme tämän version Supermarsuksi :D

Marsupannari tehdään myös perinteisen pannukakkutaikinan mukaisesti vaihtaen osa jauhoista kookosjauhoiksi kuidun ja protskun vuoksi. Taikinaan lisätään pari kypsää banaania ja valkoisen sokerin sijaan käytetään kookossokeria, jossa on mm. magnesiumia ja rautaa. Meillä kookossokeri on käytössä puhtaasti sen vuoksi, ettei se väsytä ja tee oloa niin vetämättömäksi, mitä valkoinen serkkunsa. Vaikka aluksi epäilin kyseessä olevan vain erikoisen sokerin placeboefekti, tutkittuani asiaa huomasin kookossokerin glykeemisen indeksin olevan todella paljon matalampi, mitä tavissokrun ja hunajan, joten energinen olo pannarin jälkeen ei ole mielikuvitusta, vaan looginen osoitus siitä, ettei verensokeri hypi liikaa. 

(kaikki lapsien omistajat tietävät mitä verensokerin nopeat nousut tekevät lapselle - just saying)


Kuten näistä superfoodeja sisältävistä resepteistä huomaa, ei vähän ravinteikkaampien ja fiksumpien valintojen tekeminen vaadi mitään totaalista suunnanmuutosta perinteiseen. Oikeastaan ne ruokavalion u-käännökset taitavat olla monille melko mahdottomia ja suurin osa (itse mukaan lukien) palaa nopeasti takaisin vanhaan, jos muutokset ovat liian suuria. Esimerkiksi pienen vehnämäärän korvaus kookosjauholla on huomattavasti helpompaa, kuin kaikesta vehnästä luopuminen (vaikka kookosjauhosta ja kananmunasta saa muuten tehtyä superhyvää täysin viljatonta leipää - pitää laittaa resepti joskus blogiinkin). Pienin askelin.

Mikäli näiden pikkumuutosten perusteella superfoodit tuntuvat edes vähän helpommalta jutulta, kannattaa tsekata myös podariparini Anikon instasta seitsemän superfoodsmoothieta. Viimeisin taitaa tulla instaan heti huomenna perjantaina!


0 kommenttia

Terveisiä vaan Mimmille , jonka kanssa muutama vuosi sitten hengailimme Berliinissä Mimmin ollessa akuutissa päivänkakkarakuumeessa ja mun...

Terveisiä vaan Mimmille, jonka kanssa muutama vuosi sitten hengailimme Berliinissä Mimmin ollessa akuutissa päivänkakkarakuumeessa ja mun toivottaessa koko trendin sinne mistä tulikin - siis ysärille! Lieko daisy-kuume jo hiipunut edelläkävijöiden silmissä, kun omaa silmää piirretyt kukkaset tuntuu nyt kiinnostavan kovasti. Myös yläasteelta tuttu babydoll-malli tuntuu vihdoinkin taas mukavalle ja ennenkaikkea omalle.

  
takki: Marimekko, mekko: Gudrun Sjöden (saatu), pipo: Acne, reppu: Lindex, kengät: Dr Martens


Totuuden nimissä tällainen vanhojen tyylielementtien kierrättäminen on vähän haastava juttu, jos ei halua näyttää ihan naamiaisasuun pukeutuneelta. Menneiden vuosikymmenien imitointi on hauskaa, mutta melko usein tulos on överin kostuumimainen, jos tyylin ottaa haltuun täysin autenttisesti. Ainakin itselleni on tärkeää, että vaikka inspiraatiota ja fiiliksiä on otettu menneisyydestä, ei kyseessä kuitenkaan ole mikään aikakonematka nuoruuteen. Kaikki 25 vuotta sitten toiminut ei toimi enää - ainakaan samassa asussa. Siksi jätin pikkuletit letittämättä ja kietomatta flanellipaidan vyötäisille, ja hommahan näyttää nyt ihan tältä ajalta. 

Kuten tyylitietoinen ystävättäreni asian ilmoitti, tämän asun voisi laittaa wikipediaan otsikon "päivitetty ysärilook" alle. Ja se, jos joku on kunnianosoitus.


Daisy-mekkoni on yksi Gudrun Sjöden ambassador-vuoden hankinnoistani ja vaikka se henkii mulle ysäriä, löysin netistä Gudrunin kertomuksen siitä, mistä hän on miettinyt kukkia maalatessaan. No omaa nuoruuttaan 60-luvulla tietenkin! Kun tarinoin itse aika paljon vaatteistani miettien millaisia ajatuksia ja muistoja vaatteista tulee mieleen, on kiva kuulla myös suunnittelijan puoli tarinasta. 

Tää on muuten varmaankin mekko, joka jakaa mielipiteet melko vahvasti. Naivistiset isot kukat eivät taida olla mikään joka naisen valinta, mutta maltillisesti yhdisteltynä toimii musta hyvin jopa tuon ruutukuosisen oversize villakangastakin kanssa!

7 kommenttia

Vanhemmuus on vaikea laji, se tiedettiin. Silti yleensä monet tilanteet hoidetaan hyvin fiilispohjalta ja selkäytimestä tulee vastaukse...


Vanhemmuus on vaikea laji, se tiedettiin. Silti yleensä monet tilanteet hoidetaan hyvin fiilispohjalta ja selkäytimestä tulee vastaukset moniin asioihin. Välillä käymme iltaisin tietovisaa lapsen mieltä askarruttavista asioista, siamilaisista kaksosista ilmastonmuutokseen. Yksi ikuisuusaihe on sukupuolierot, mitä tytöt voi ja saa tehdä ja mitä pojat voi ja saa tehdä. Onko nainen ollut joskus presidentti, onko kaikkien syötävä salaattia, onko olemassa muitakin sukupuolia kuin tyttö ja poika? - on on ja on!

Vaikka suurin osa selkäytimestä tulevista vastauksista onkin ok, tulee sieltä välillä myös melkoista huttua. Viimeksi Tokmannilla jääkiekkokypärää ostaessa. 

Lapsi: "Otan tuon pinkin kypärän"

Minä: "Täällähän on näitä mustiakin monenlaisia, kokeillaankos tätä mustaa..."

Lapsi: "Mutta pinkki on lempivärini!"

Minä: "Niinhän se on, mutta entä jos sua sitten sanotaan tytöksi?"

Lapsi: "Mutta sinä olet sanonut, että ei ole tyttöjen ja poikien värejä!"

Minä: "Niin...mutta oletko varma, että pidät koululaisenakin pinkistä, pitää ostaa pitkäikäinen"

Lapsi: "Minä haluan pinkin"

Minä: "No ota, mutta jos joku tulee sanomaan, että se on tyttöjen värinen niin sanot sitten että höpöhöpö, ei sellaisia värejä ole olemassakaan..."



Nyt on peiliin katsomisen paikka. Mistä tämä mun pakottava tarve puuttua lapsen lempiväriin johtuu? Tottakai siitä, että minut ja 99.9% 80-luvulla syntyneistä on kasvatettu sukupuolen mukaan ja osa opeista ovat porautuneet niin tiiviisti selkäytimeen että hävettää. Yksi selkeä esimerkki kasvatuksen onnistumisesta on värikoodaus, jota sekä vihaan että toteutan oman lapseni osalta. Onneksi sentään huomaan edes osan näistä epäloogisuuksistani ja pystyn puuttumaan omiin ajatusmalleihin ennen kuin ne vaikuttavat lapseeni yhtä vahvasti kuin minuun. 

Näitä epäloogisuuksia on tupsahdellut esiin aina silloin tällöin, ensimmäistä kertaa havahduin näihin, kun mietin voinko pukea 62 cm kokoisen vauvan Peppi Pitkötossu bodyyn. Sen jälkeen oli vuorossa pyöräostosreissu, jossa yritin ylipuhua lasta mustaan Angry Birds pyörään sen ihanan vaaleanpunaisen Stella-lintupyörän sijaan. Viime keväiset glitteri Vansitkin saivat aikaan melkoisen keskustelun pääni sisällä, ja taas jälleen kerran tämän suvaitsevainen ja avarakatseinen äitihenkilö törmää ennakkoluuloonsa pinkkiä väriä kohtaan.


Nyt kun kypärä on hankittu ja se toimii erinomaisesti siinä, missä pitääkin eli pään suojaamisessa, olen käynyt vähän lisää läpi tätä pinkin värin kammoani, sillä en itsekään pukeudu pinkkiin. Ja pitkällisen pohdinnan jälkeen olen tullut tulokseen, että pinkki on sekä pelottavin että rohkein väri mitä tiedän, sillä sen sukupuolettuneisuus on edelleenkin (valitettavasti) todella vahva. Väitän, että mitään muuta väriä ei sukupuoliteta yhtä paljon kuin pinkkiä ja pinkin viesti on niin feminiininen, etten edes minä, 36-vuotias naisihminen osaa sitä oikein käyttää. Ei oo pokkaa.

Pinkki viestittää vahvasti tyttöyttä ja tyttömäisyys on yleisimmistä asioista, josta poikia kiusataan. Miksi? Siksi, että tyttöjä pidetään yleisesti heikompina mitä poikia, siksi. Sukupuolista on edelleenkin valloillaan vahvat stereotypiat, jossa tytöt ovat hiljaisia, helposti oppivia, kilttejä ja herkkiä, pojat taas voimakkaita, raisuja, reippaita ja niin edelleen. Nämä asiat ovat tottakai vanhentuneita mielikuvia, mutta pinttyneiden käsitysten muuttaminen vie aikaa, vaikka kaikki lapset ja aikuiset hyötyisivät stereotypioiden purkamisesta. Ei ole mitään syytä, miksi tyttönä oleminen olisi huonompi juttu kuin olla poika. Ei ole syytä, miksi pinkki viestittäisi mitään negatiivista, vaikka se onkin nyt sukupuolittunut väri. Värit ovat vain värejä.

Ja siksi, vanhojen olettamusten vuoksi, nostan hattua kaikille pinkkiä käyttäville sukupuolesta riippumatta. 

Te kaikki olette rohkeita ja te muutatte maailmaa. 

15 kommenttia

Bongasin muutama viikko ennen joulua Weecosilla surffaillessani, että Klaus Haapaniemi oli julkaissut kaikessa hiljaisuudessa Gia...



Bongasin muutama viikko ennen joulua Weecosilla surffaillessani, että Klaus Haapaniemi oli julkaissut kaikessa hiljaisuudessa Giants-nimisen lastenvaatemalliston. Koska en ole harrastanut Klaus Haapaniemeä muussa kuin satunnaisten teemukiostosten muodossa, näytti värikäs slaavilaishenkinen printti niin kivalle, että klikkasin Ilja-paidan ostoskoriin. Klikkasin mukaan myös Idako-haalarin, mutta valitettavasti sen jouduin palauttamaan takaisin, kun 134-140 koko vastasi ennemminkin kokoa 122cm, mikä oli harmi!

Mutta Ilja-paita, niin heräteostos kuin olikin, on yllättänyt käyttökelpoisuudellaan. Pelkäsin nimittäin, että värikäs printti olisi entinen muutaman pesun jälkeen, mutta hyvin skulaa edelleen useiden pesujen jälkeenkin. Ja jotenkin Kaamokselle vaan sopii kaikki tällainen kivan värikäs päälle.


Värikkyyttä tyyliin tuo myös viininpunaiset melko reteän malliset collegehousut, jotka löysin Stockkan Name It:n alesta kolmella eurolla. Koska meillä nyt on kausi, jolloin housuja kuluu ja niitä joudutaan pesemään paljon, ostin sitten kerralla kolmet samanlaiset ja saman väriset, että olisi edes yhdet puhtaana :D Housujen päälle nostetut sukat eivät ilmeisesti ole mikään 6-vuotiaiden statement tyylijuttu, vaan koska housut meni ennen sukkia jalkaan, sukat vain nostettiin nopeasti ylös lahkee päälle (ainakin toivon, ettei tuo kummallinen urheilusukat mytättyjen lahkeiden päällä tyyli ole rantautumassa meille hah).


paita: Klaus Haapaniemi Giants, housut: Name It, Pipo: Acne, sukat: Star Wars (tietenkin!), kengät Merrell (saatu)

Ja viimeisenä, mutta ehkä kaikkein käytännöllisimpänä vinkkinä jalasta löytyvät Merrellin lastenmalliston Arctic Grip-pohjaiset talviretkeilykengät. Saimme kumpikin hetki sitten Merrelliltä testiin viime talvena lanseeratun Arctic Grip-tuoteperheen tämän talven retkeilykengät. En ole itse juurikaan päässyt testaamaan omia kenkiäni, koska ne eivät suoraan sanottuna ole kauneimmat kaupunkikengät, mutta Kaamos on nyt vaihdellut Stonzien pitkävartisten ja Merrellin lyhytvartisten välillä. 

Arctic Grip-pohja on ollut lapsella ihan uskomattoman hyvä juuri nyt, kun maa on osittain täysin jäätynyt, sillä se vastaa pitävyydeltään nastakenkien pitoa, mutta näillä voi huoletta kävellä myös sisätiloissa ilman lattiaan jääviä naarmuja. Parasta on kuitenkin, että lapsen juostessa jäisellä maalla, ei mun tarvitse pelätä koko ajan kaatumista. Pitää laittaa nämä kengät itsekin testiin, kunhan päästään taas retkeilemään!

0 kommenttia

Kävelin viime syksynä aika paljon Radio Helsingin ympäristössä ennen Kuplan nauhoituksiin menemistä, sillä mua aluksi jännitti tosi pa...


Kävelin viime syksynä aika paljon Radio Helsingin ympäristössä ennen Kuplan nauhoituksiin menemistä, sillä mua aluksi jännitti tosi paljon mennä radiolle yksin. Odotellessani tukevaa olkapäätä eli Anikoa, piipahtelin lähistöllä sijaitsevissa putiikeissa ja päädyin ensimmäistä kertaa ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Gudrun Sjödenin värikkääseen myymälään. Olen kyllä tiennyt Gudrun Sjödenin vuosikymmeniä, mutta rouvan tyyli on niin värikkään rönsyilevä, että jopa minä olin hieman kauhistunut. Nyt kuitenkin menin sisään ja odotellessani tutkin vaatteita ja sisustustuotteita, joissa oli tottavie omalaatuinen fiilis.

Ensimmäisen myymäläkäynnin jälkeen tuntui melkoiselta sattumalta, että seuraavalla viikolla sain viestiä Gudrun Sjödenin ruotsalaiselta viestintätoimistolta, kiinnostaisiko mua yhteistyö. Mikäli en olisi käynyt liikkeessä pyörittelemässä vaatteita vahingossa jo etukäteen, olisin sanonut siltä seisomalta että ei, mutta koska putiikin värit ja jollain tavalla 90-lukua henkivät printit olivat saaneet mut jo pysähtymään, lupasin harkita asiaa. Viestintätoimisto sai kuitenkin puhuttua mut ympäri ja hain syksyllä todennäköisesti koko Skandinavian värikkäimmän untuvatakin testattavakseni. 

Ensimmäisenä aamuna untuvatakin kanssa liikkuessani tunsin oloni lähinnä vesiväripaletiksi, mutta jo metroa odotellessa tuli ensimmäinen positiivinen kommentti. Tuntemattomalta (!) ihmiseltä (!) Suomessa (!!) pimeänä syysaamuna !!!). "Aivan ihana takki, mistä se on?". Sen jälkeen kehuja on sadellut todella paljon, esimerkiksi tällä viikolla sain radiolla halauksen kun näytin niin värikkäältä ja samana päivänä myös Emmi kehui takkiani Insta storiesissa. Mikään vaatteeni ei ole ikinä saanut näin paljon kehuja, kuin väripanokseni ja vaikka tykkäsin takista heti syksyllä, on se muuttunut mulle rakkaaksi myös siksi, että se oikeasti piristää ihmisiä tosi paljon. Ja se on ihanaa!


Vähän aikaa takkini kanssa kimpassa elettyäni sain kutsun tulla Tukholmaan lehdistötilaisuuteen ja onnekseni sain järkättyä vuorokauden mittaiselle minireissulleni aikaa. Joulukuisessa Tukholmassa tutustuin paremmin Gudrun Sjödenin pitkään historiaan ja tsekkasin samalla myös kevätmalliston, joka muuten tuli kauppoihin ihan pari päivää sitten. Ja samalla Tukholman reissulla huomasin, että vaikka Gudrun on mulle suomalaisena melko vieras merkki, se olikin Tukholman kaduilla kuin sikäläinen Marimekko konsanaan. Pyörittelin silmiäni, kun huomasin, että Gudrun Sjödenin kankaiset (ostoksien mukana ilmaiseksi saatavat) kangaskassit keikkuvat lähes joka toisen tyypin olalla, kuin Marikassit konsanaan ja värikkäitä ja artsuja vaatteita näkyikin aika paljon ennen niin minimalisina pitämieni tukholmalaisten päällä. Yhtäläisyydestä rakkaaseen Marimekkoon kieli myös monesta paikasta bongaamani Gudrun Sjödenin luomupuuvillaiset raitapaidat, ja ymmärsin että Ruotsissa onkin kaksi kansallista raitabrändiä, Polarn o. Pyret ja Gudrun Sjöden!

Ja kun kevään 2018 uutuusvaatteita alettiin esittelemään olin jo ihan innoissani, sillä yksittäisinä vaatekappaleina kevään vaatteet näyttivätkin tosi mielenkiintoisilta eikä yhtään itsestäänselviltä tai jo sata kertaa nähdyiltä. Gudrun Sjödenin tavaramerkiksi on muodostunut runsaus, ylisuuret linjat ja todella huoleton värien, kuosien, printtien ja brodeerausten yhdistely ja mua alkoi kiinnostamaan ihan päin vastainen lähestymistapa. Entä jos poimisikin vain yhden värikkään vaatteen ja taittaisi asustuksella Gudrunin tyylin Elsan tyyliksi? Tämän merkin vaatteet eivät tottavie ole se helpoin puettava siksikään, mutta ne herättävät taatusti aina huomion, mutta saisiko näistä muokattua jotain  ihan omaa?

Ja kun reissun jälkeen sain kutsun liittyä Gudrun Sjödenin Värikkäiden naisten joukkoon (ei, minua ei näy ainakaan vielä kevään kuvissa kuitenkaan!), oli aika helppo lopulta sanoa joo. Olisi kiva päästä tutustumaan merkkiin paremmin, ottaa selvää vielä tarkemmin valmistusmenetelmistä, kokeilla yhdistellä värikkäitä laadukkaista materiaaleista tehtyjä vaatteita oman tyylin mukaan ja ennen kaikkea saada hymyä ihmisten huulille vähän hullunkurisillakin tyylikokeiluilla, johon mulla nyt on hyvä mahdollisuus.

Jotta peli on selvä myös teille, en tule saamaan korvausta postauksistani tai tägäyksistäni, joten vuoden 2018 someväriloisto on täysin omaehtoista, tosin testivaatteita pystyn jonkun verran saamaan suoraa merkiltä. Tästä tulee kiinnostavaa ainakin itselleni, sillä onhan nämä vaatteet ja sisustustuotteet niin erilaisia, mihin olen tottunut!


ps. Kirjoitettuani tämän tekstin, korjasin kirjoittamani "Sjöder" sukunimen "Sjödeniksi" noin kymmenen kertaa otsikkoa myöten. Toivotaan, että loppuvuodesta 2018 osaan kirjoittaa sen jo suoraan oikein :D

pps. Tästä tulee niin HAUSKAA!

Kuva: Maarit Elisabeth Photography (Elsan ja Anikon Kuplan promokuvia syksyltä)
Anikon ja mun takit saatu Gudrun Sjödeniltä.

3 kommenttia

Flickr Images