Viikonloppu lähestyy ja nyt tarjolla onkin raporttia naapurilähiön ylpeyden, 3 Kaverin jäätelötehtaan, kolmesta uutuusmausta! Ehkä olettekin jo huomanneet, että 3 Kaverin oransseihin purkkeihin on tullut uusia jäätelömakuja, joissa on vähintään 30% vähemmän sokeria verrattuna tavanomaiseen jätskipurkkiin? Kuten arvata saattaa, uudet maut kiinnostavat aina, mutta tämän kevään uutuudet aivan erityisesti. Voiko vähäsokerinen olla yhtä hyvää kuin ne vanhat tutut maut ja mitä sanoo lapsiraati, huomataanko jätskin makeudessa eroa entiseen?

Arvovaltainen kolmen lapsen ja kahden aikuisen testiraatimme (minä ja Kaamos 7v, Aniko ja lapset Atti 8v ja Andi 10v) istui viime sunnuntaina alas ja maisteli uudet maut läpi. Uudet maut ovat:

Paahdettu manteli & toscakastike (vegaaninen)
Mango-passion juustokakku
Banaani & toffee + suklaapalat


Ennen varsinaista arviota lienee hyvä kertoa hieman miten sokeria on vähennetty jäätelöistä. 3 Kaverin jäätelöt ovat olleet kautta historiansa herkuttelujäätelöitä ja myös uudet vähempisokeriset vaihtoehdot kuuluvat samaan sarjaan. Eli kyseessä ei ole mikään keinomakeutettu proteniinijätski, vaan herkuttelujäätelö, jossa valkoisen sokerin määrää on laskettu varmasti jokaiselle tutulla koivusokerilla eli xylitolilla ja monille ehkä vähemmän tutulla erytrolilla, joka on xylitolin kaltainen rypälesokerista eristetty sokerialkoholi (joka ei siis ole päihdyttävä alkoholi!).  Meillä erytroli on ajanut sokerin asemaa arjessa jo useamman vuoden, sillä se ei nosta verensokeria, mutta tuo hyvin makeutta esimerkiksi luonnonjogurttiin. Xylitolilla ja erytrolilla on tutkimuksien mukaan todettu myös kariesta ehkäisevä vaikutus, joten mistään huuhaa-makeuttajasta ei ole kysymys.

Testijätskit nautittiin sunnuntaibrunssin jälkiruokana vohveleiden kera, lasten ja aikuisten jädemielipiteiden jakaantuessa hyvin vahvasti eri leireihin.


Paahdettu manteli & toscakastike (vegaaninen):

Tämä maku jakoi ehdottomasti eniten mielipiteitä! Aniko julisti cashewmaitoon tehdyn mantelijäätelön olevan ihan parasta ja mantelin maistuvan kerrankin hyvin. Kaamos 7v taas totesi jo vegemessuilla tämän maun inhokikseen muiden lasten suhtautuessa jäätelöön kuin jäätelöön tuleekin suhtautua: hyväksyvästi. Itsellenikään vegaaninen mantelijäätelö ei kolahtanut kovin lujaa, sillä vertaan aina vegaanijäätelöitä siihen genren parhaaseen eli 3 kaverin Suklaa & pähkinäkinuskiin. Joka muuten on omasta mielestäni maailman paras jäätelö muutenkin.

Jo vegemessuilla uutta vegaanijätskiä maistellessa tuli fiilis, että tämä maku jakaa mielipiteet voimakkaasti. Mutta sehän on vain hyvä juttu, että maku herättää tunteita. Tämän jätskin ystävät varmasti löytyvät porukasta, joka diggaa mantelia ja joille (kookos)kermaan tehty jäätelö on aivan liian tuhtia. Tässä jätskissä on nimittäin makeutta, mutta jännän kepeä suutuntuma.

Mango-passion juustokakku:

Nyt päästiin asiaan. Jäätelön kirpeä mango-passionsorbetti ja juustokakun makuinen jäätelö olivat kaikkien raatilaisten mielestä toimiva kombo ja keksikastike kruunasi kokonaisuuden. Tästä jäätelöstä ei ikinä uskoisi sen kuuluvan vähempisokeriseen sarjaan.

Olen itse suhtautunut vähän skeptisesti näihin leivonnaisten mukaan nimettyihin jäätelöihin, sillä eihän jäätelö ole mikään kakku! Ja edelleenkään en oikein löytänyt sitä juustokakun makua jäätelöstä, mutta ei anneta sen haitata, sillä kokonaisuutena maku oli erittäin toimiva ja löytyy taatusti kaikkien testaajien kesäherkkulistan kärkipäästä. Hyvä Sauli, Heikki ja Ilkka!

Banaani & toffee + suklaapalat:

Toinen mielipiteitä jakanut maku tästä sarjasta! Muistatteko sen vuosikymmeniä sitten myynnissä olleen banaanisuklaajäätelön? TÄMÄ EI OLE YHTÄÄN SELLAINEN! Syötyäni lapsuuteni harmaanruskeaa kasvisrasvajäätelöä ajattelin ettei banaanijäätelö voi olla koskaan oikeasti hyvää, mutta väärässäpä olin. Banaanijäätelö yhdistettynä paksuun toffeekastikkeeseen oli ihanan pehmeän makuinen kombo ja mukava vastakohta kirpsakalle Mango-passion juustokakulle. Ihanan isot suklaapalat kruunasivat jäätelön.

Tämä oli siis minun mielipiteeni, johon myös Kaamos yhtyi muiden lasten miettiessä miksi jäätelössä ei olisi voinut olla maitosuklaata tumman suklaan sijaan. Tumma suklaa on yök, kertoi Andi 10v. Ja Anikokin totesi, että "Ihan kiva, mutta ne kaks muuta oli parempia", joten taaskaan ei mielipiteet menneet ihan yksiin.


Ja mielipiteiden jakautuminen onkin ihan superjees-juttu, sillä 3 Kaveria on onnistunut luomaan makumaailman, josta riittää puhuttavaa ja kiihkeitäkin mielipiteitä. Itsehän liputan vegaanisen Suklaa & pähkinäkinuskin nimeen Kaamoksen valitessa aina Mustikka & kardemumman tai vegaanisen Piparminttu & suklaan. Anikon lemppari taas on Pistaasi & pistaasi Antin 8v diggaillessa Suklaasta ja Andin erityisesti Vadelma & valkosuklaasta. Jokaiselle siis löytyy jotakin, mutta kaikki eivät selvästikään sovi kaikille.


Siksi kannattaakin koota iso jengi paikalle jätskitastingiin ja maistella useaa makua kerralla! Meidän testijengi ei huomannut uusissa mauissa makeuden suhteen juurikaan eroa tavanomaiseen, mutta ehkä teidän porukan mielipiteet eroavat ratkaisevasti meistä. Tästä kannattaa ottaa selvää, sillä äkkiseltään mikään ei ole kivempaa viikonlopputekemistä kuin jätskillä herkuttelu. Kaikki 3 Kaverin jäätelömaut löydät täältä.

Uskon, että lukijoissani on sen verran tiedostavaa porukkaa, ettei lihan syönnin vähentämisen tarve tule kenellekään yllätyksenä.

Mä olen ollut aina, yläasteajan muutamaa kuukautta lukuunottamatta, sekasyöjä ja olen pitänyt lihansyöntiä jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, johon ei ole tarvinnut keksiä sen kummempia perusteita. Pidän lihasta ja olen syönyt sitä elämäni aikana paljon. Koska olen kotoisin maalta ja nähnyt sekä lihan että maidon tuotantoa ihan vierestä pienestä pitäen, olen hyvin tottunut ajatukseen, että osa ihmisistä saa elantonsa tuotantoeläimistä.

Lapsena lihansyönti oli sekä itsestäänselvyys että myös asia, mitä ei sopinut kyseenalaistaa ja sille tielle jäin liian pitkäksi aikaa. Ajat kuitenkin muuttuvat ja tällä hetkellä kasvissyönnistä on tullut niin helppoa, että tekosyytkin olla vähentämättä lihansyöntiä ovat vähissä. Osasyy lihansyönnin kyseenalaistamiseen on myös lapsi, jolle eläimet ovat yksi elämän tärkeimmistä asioista. En halua olla se vanhempi, joka opettaa ettei lihansyöntiä voi kyseenalaistaa ja että tietyt eläimet ovat vähemmän arvokkaita kuin toiset.

Yksi asia, jonka olen oppinut viime aikoina on, että lihatuotannosta ja lihansyönnistä keskustelu lapsen kanssa on rankkaa ja tunteisiin menevää. Ja niin sen pitää ollakin. Me vanhemmat usein turvaudumme "lapsia ei saa hämmentää" korttiin, jolla pääsemme itse näppärästi ulos tilanteista, joissa omia arvoja on pakko tarkastella kriittisesti. Samalla kuitenkin toteamme, että lapsen elämässä pitää olla pettymyksen ja surun hetkiä, joten olkoon lihansyönnistä puhuminen sitten sellainen. Kyllähän se sattuu, että sanoo ääneen etteivät eläinlapset saa viettää elämäänsä vanhempiensa kanssa, että ihminen juo vasikoille tarkoitetun maidon, että lehmistä tehdään synnytyskoneita maidontuotannon ja lihantuotannon vuoksi ja että jauhelihakastikkeen seassa on oikeastikin kuollut lehmä. En minä ole tottunut puhumaan tällaisia yhtään!

Lapsen omaa ajattelua on joskus ahdistavaa ja joskus jopa riemukasta seurata. Taannoin kauppareissulla kävimme keskustelun, jossa lapsi esitti lihan olevan oikeastaan kasvista, sillä jos eläin syö kasvista, niin silloinhan liha ei voi olla muuta kuin kasvista. Siinä oli muutamakin ylimääräinen korvapari höröllään kuulemassa, kun yritin selittää ettei se ihan noinkaan mene, mutta jos lihaa kovasti tekee mieli, niin kyllä me sitä edelleenkin pienissä määrin voimme syödä. Ja kyllä, vaikka lihan syöminen mietityttää tällä hetkellä koko perhettä, olemme edelleenkin sekasyöjiä.

Oman nuoruuden kasvisruokakokeiluun verrattuna lihan syönnin vähentäminen on kuitenkin vuonna 2019 ihan lastenleikkiä! Suurin ero nimittäin on siinä, että nykyään lihan pois jättäminen ei tarkoita siirtymistä perinteisiin kasvisruokiin (joka silloin esihistoriallisella ajalla tarkoitti lötköä kukkakaaligratiinia kilolla juustoa) vaan mistä tahansa ruuasta on oikeasti helppo tehdä lihaton versio maun kärsimättä yhtään. Esimerkiksi eilen kokkasin meille hyvin nopean "butter quornin" eli nepalilaisen butter chikenin vaihtaen kanan quorniin. Olemme myös ottaneet tehtäväksemme selvittää missä on Helsingin paras vegaanihampurilainen (tällä hetkellä ykköspaikkaa pitää bun2bunin nimikkohampurilainen) ja muutenkin erilaisten "tekolihojen" testaamisesta on tullut meille hauska harrastus, joka on oikeastaan elvyttänyt myös ruuanlaittointoani paljon. Paras palaute tuli Kaamoksen isältä eilen illalla, kun yleensä mun ruokiin skeptisesti suhtautuva lapsi oli todennut äidin olevan IHAN PARAS ruuanlaittaja!


Koska lapsi on jo ekaluokkalainen, hänet voi välillä pistää myös yksin kauppaan. Viime lauantaina pyysin häntä hakemaan juuri avatusta lähikaupastamme maitopurkin aamuksi ja totesin, että ihan sama mitä maitoa, sillä kauppa ei ollut vielä lapselle kovin tuttu. Noin kahdeksan minuutin päästä lähdöstä ovellani seisoi kuitenkin leveästi hymyilevä lapsi kahden geishatuutin kanssa. Ihmeissäni kyselin, että mitenkäs se maito vaihtui jäätelöihin ja vastauskin oli selvä "äiti kun minä en halunnut ostaa sitä maitoa joka on vasikoille ja en löytänyt sitä ihmisille tehtyä maitoa niin ostin nämä jäätelöt"! Hennoin vasta seuraavana aamuna kertoa, että kyllä ne jäätelötkin oli tehty lehmänmaidosta, mutta siinä vaiheessa lapsi totesi, että ei haittaa kun käytettiin kuitenkin maitoa vähemmän :D

Eikä me tosiaan edes olla jätetty maitotuotteita kokonaan pois, vaan vähennetty käyttöä asteittain niin, että maidonkulutuksemme on vähentynyt noin puolella tavanomaisesta. Se on ollut sekä helppoa että herkullista, kun valittavana on nykyään niin paljon vegaanivaihtoehtoja ja esimerkiksi kaurajogurtit maistuvat oikeastaan paljon paremmilta, mitä maitoiset esikuvansa.  Koulussa lapsi voi valita itse mitä syö enkä usko lihansyönnin loppuvan kovin pian siellä tai kotonakaan kokonaan.

Tärkeintä kuitenkin on nyt se, että asioista on puhuttu totuudenmukaisesti ja olen pyrkinyt ottamaan myös ilmastokysymykset mukaan keskusteluun lapsentasoisesti. Ajatuksena kun ei ole syyllistää lasta syömisestä, vaan tarjota tietoa ja tukea myös hänen omissa syömiseen liittyvissä valinnoissa niin paljon kuin mahdollista. Meidän perheessä näiden keskustelujen aika on nyt ja vaikka usein tekisi mieli vain ummistaa silmät ja korvat eläinperäisen ruuan ongelmallisuudelta ja nostaa sankariviitta ylle suomalaisen ruokatuotannon (eli lihan- ja maidontuotannon) tukijana, se ei vaan enää käy. Nyt on valintojen aika ja meillä se tarkoittaa pieniä, mutta määrätietoisia askeleita kohti kasviperäistä ruokavaliota. Onneksi polusta on tehty todella helppo ja mielenkiintoinen!

Kuvat vuoden takaa Eläinsuojelukoti Tuulispäästä

Mulla on yleensä talvisin kausi, jolloin hikiliikunta tuntuu etäiseltä ja keho ja mieli kaipaavat enemmän hidasta huoltotyötä. Kausi sijoittuu vuoden pimeimpiin aikoihin, joten olen viimeiset kuukaudet kuunnellut kehoani ja keskittynyt lähinnä joogaamaan tunneilla sekä kotona videotallenteiden kautta.

Lapsen ollessa samassa huoneessa kotijoogan aikana, olen huomannut myös hänen kiinnostuvan joogaliikkeistä. Kannustuksesta huolimatta yhteiset joogatuokiot ovat kuitenkin melkoista sähellystä, kun lapsen kiinnostus ei vaan riitä etenkään yin-joogan pitkään kestäviin asanoihin. Ja vaikka omasta mielestäni joogahetkeen kuuluu kaikki sen hetken ympäröivät äänet, en erityisesti ole nauttinut lapsen kanssa joogaamisesta, kun ympärilläni tuntuu olevan enemmän ärsykettä joogahetkessä kuin sen ulkopuolella. (Lisätkää mielikuviinne Everything is awesome biisiä laulava ekaluokkalainen, joka makaa ympäri olohuonetta sinkoilevan jumppapallon päällä. Ei muuten ole rauhoittavista eteerisistä öljyistä apua tässä)

Aikani lapsen joogasekoilua katseltuani aloin etsimään netistä videoita lasten omaan joogaan ja löysin Meri Mortin eläinjoogavideot. Ja kyllä, nämä videothan toimivat tosi hyvänä kiinnostuksen herättäjänä! Eläinjoogavideoista löytyi muutamia samoja asanoita (asentoja) kuin eläinjoogakorteista, joita olen sattumoisin jopa myynyt töissäni ajattelematta yhtään, että nämä voisi toimia meilläkin.



Aikamme videoharjoituksia tehtyämme ja innostuttuamme asiasta päätin lopulta ostaa Ipanaisesta Meri Mortin suunnittelemat lasten eläinjoogakortit, vaikka epäilin että joogainnostus todennäköisesti loppuisi juuri siihen hetkeen, kun olen kortit kotiin tuonut. Vaan vielä mitä! Eläinjoogakortit ovat olleet aivan huiput ja me olemme käyttäneet niitä lähes joka ilta hiihtoloman aikana.

Eläinjoogakorttien juju on kivat kuvat eläimistä jooga-asennoissa sekä selkeät ohjeet miten asana tehdään.  Korttien mukana tulee myös monenlaisia käyttövinkkejä, joista me olemme jumiutuneet tällä hetkellä yhteen suosikkiimme. Kaamos valitsee kummallekin illalla kaksi joogakorttia, joiden liikkeet opetamme toisillemme. Hauskuus on tottakai siinä, että hän valitsee minulle kaikista oudoimmat ja vaikeimmat liikkeet ja itselleen kivoimmilta kuulostavat eläimet. Mutta yhtä kaikki, kumpikin tekee asanat mitä korteista löytyy.

Meillä joogahetket sijoittuvat yleensä ilta-aikaan, kun pitää alkaa jo rauhoittumaan nukkumista varten. Himmennämme valoja ja laitamme tuoksulyhtyyn laventelia sisältävää eteeristen öljyjen sekoitusta, joka on ollut rauhoitustuoksumme jo ihan pikkulapsiajoista lähtien. Tämän jälkeen kaivamme kortit esiin ja eläinjoogailemme noin kymmenen minuutin ajan ennen unta. Eläinjooga toimii itsellenikin hyvänä rauhoittumiskeinona, vaikka en olisi nukkumaan vielä menossakaan ja yhteisen joogatuokion jälkeen on mukava rauhallinen olo.

Luontoihmisenä olen ihaillut Teemu Järven mustetöitä ja harkinnut julisteen tai taulun hankkimista jo tovin. Sitten näin jotain vielä hienompaa, pellava-puuvillaisen seinätekstiilin Järven maalaamalla eläinkuvalla.  Ainoat ongelmat olivat, että seinätekstiili oli todella iso pieneen asuntooni ja myös vähän turhan hintava (490 eur) asiaksi, jolla ei ollut mitään muuta funktiota kuin näyttää kauniilta.  Kauniiden tavaroiden katseleminen toki lisää hyvinvointia, mutta kun kokokaan ei ollut ihan se mieluisin, jäin vielä harkitsemaan seinätekstiilin hankkimista.

Onneksi huomasin, että aika lähelle himotustani pääsen, kun hankin Lapuan Kankureiden Teemu Järvi -sarjan pellava-puuvillaliinan ja seinävaatteeni itse. Tekeminen toki vaati hieman viitseliäisyyttä ja muutamia työvälinehankintoja, mutta itse tekeminen oli oikeastaan todella helppoa! Ja jotta sinäkin voit halutessasi tehdä oman seinätekstiilisi, tässä on ohje.

TARVITSET:

Pellavaisen keittiöpyyhkeen ( Lapuan Kankureiden Teemu Järvi tuotteet täällä)
puurimaa
hiomapaperia
parsinneulan, nuppineuloja ja beigeä lankaa
ripustusnarua

ITSE TEIN NÄIN:

Kävin itse hakemassa pellavapyyhkeen Stockmannilta (14.90 eur)  ja pitkän puuriman (n. 3 eur) K-raudasta. Rautakaupasta hankin myös tiheäteräisen käsisahan (12, 90 eur) puuriman pienimiseen.

Tein ensin kankaan yläosaan kujan puurimalle. Taitoin kankaan yläosasta viivottimella mitaten 4 cm taakse ja neulasin nuppineuloilla kiinni. Silitin neulojen välistä, jotta taite pysyy paikallaan ja ompelin puuriman kujan käsin, samalla tavalla kuin ompelisin esimerkiksi hameen helmapäärmeen. (Jos päärmeen ompelu ei ole tuttua, täällä on hyvä ohje)

Myös alaosaan tulee kuja rimalle, joka on valmiissa työssä piilossa kujassaan.

Rimakujien ollessa valmiit sahasin pyöreästä n. 1cm paksuisesta puurimasta kaksi palasta, toisen muutaman sentin kangasta leveämpänä ja toisen muutaman millin sitä kapeampana. Hioin päät nopeasti ja pujotin rimat kujien sisään.

Lopuksi solmin yläosan puuriman päihin juuttinarua ripustuslenkiksi piilottaen langanpäät rimakujan sisään. Juuttinaru on mielestäni ihan kiva ripustusvaihtoehto, mutta koska kaverini Mira lupasi lähettää mulle itse tekemäänsä luonnonväristä poronnahkanyöriä, aion tottakai vaihtaa ripustusnarun poronnahkaiseksi tulevaisuudessa.

Siinäpä se! Äkkiä vaan reikä seinään ja teos roikkumaan. (Itselläni oli niin kiire asian kanssa, että ripustin käsityöni pelkän propun päälle, ruuvit kun olivat lopussa...) Aikaa koko hommaan kului noin tunnin verran, joten mistään kovin mittavasta projektista ei todellakaan ole kyse.

Lopputulos on oikeastaan juuri niin kiva kuin ajattelinkin. Ja vaikka en ole päässyt Järven originaaleja tekstiiliteoksia hiplaamaan, väitän niidenkin materiaalin olevan tuo sama Lapuan kankureiden pellava-puuvilla.  Tai ainakin hyvin lähellä sitä. Hieman jännitin miten taiteilija itse suhtautuu tällaiseen DIY-kässäilyyn, mutta kun sain häneltäkin peukun kuvia Instagramin kautta, uskaltauduin nyt jakamaan ohjeen yleisemminkin. Siitä vain siis kopioimaan!

ps. Koska seinäni sävy herättää aina kyselyitä, kerrottakoon loppuun sen olevan Tikkurilan Syvänne N439.

"On se hyvä, että meillä on tuo lapsi. Muutenhan me juhlittaisiin ihan väärin!" puuskahti lapseni isä taannoin perhechatissamme. Menossa oli maalaiskodin joulukoristeiden poistopäivä, kun lapsi jo suunnitteli kevätsesongin juhlimisaikataulua. Joulusta hypättiin suoraan Runeberginpäivän ja laskiaisen odotteluun ja koulun myötä lapsi tietää mitä ihmeellisempiä faktoja näistäkin juhlista. Nämä tottakai vaikuttavat myös omaan juhlintaamme, sillä jos koulussa on sanottu, että Runebergin Fredrika on laittanut torttuihinsa piparkakkumurua, niin laitamme muuten mekin.

Muita kevään juhlia ovat tottakai ystävänpäivä, naistenpäivä, pääsiäinen, vappu ja kalakeittopäivä. Kyllä, KALAKEITTOPÄIVÄ. Kävi nimittäin niin, että kuulimme helmikuun toisen tiistain olevan virallinen kalakeittopäivä ja juhlinnastahan meinasi ihan kriisi iskeä, kun koulussakin on keittopäivä vasta keskiviikkoisin. Että mitä jos tämä juhlapäivä UNOHDETAAN?! Kriisin välttääksemme pidettiin sitten Einon ja Kaamoksen kanssa kalakeittopäivän etkot Food Market Herkussa, että tämäkin juhlapäivä on juhlittu ainakin kerran.


Helsingin Stockmannin alakerran Food Market Herkun Bistroa on tosi moni kavereistani jo ehtinyt testaamaan ja ylistämäänkin. Isyyspakkaus blogin Tommi kertoi taannoin syöneensä lasten kanssa tätä Herkun Bistron kalakeittoa ostosreissun lomassa ja oli enemmän kuin innoissaan edullisesta ja herkullisesta keitosta. Ja perheellisen näkökulmasta hienoa on, että tätä sairaan hyvää Palacen keittiömestari Eero Vottosen kalakeittoa saa kahta kokoa, joten lapsellekin voi tilata oman sopivan kokoisen keiton.

Koska Herkun Bistro sijaitsee keskellä Helsingin parasta ruokakauppaa, ei raaka-aineita tarvitse kaukaa hakea. Herkun kalatiski kun sijaitsee noin kahden metrin päässä koko päivän porisevista kalakeittokattiloista ja keiton sekaan heitetään vaihtelevasti kalatiskin tarjontaa sen mukaan mistä hyvän keiton milloinkin keittää. Kalan lisäksi keitosta löytyi ainakin meidän kalakeittopäivänä myös katkarapuja.


Meillä tulee harmittavan vähän käytyä keskustan Food Market Herkussa ruokaostoksilla, sillä sijaintimme Idässä kannustaa hakemaan ne vähän paremmat herkut Itiksen Herkusta, jossa Bistroa ei ainakaan vielä ole. Mutta nyt kun yksi kynnys on ylitetty ja ruokakaupassa onkin käyty syömässä, löytyy Bistro ehdottomasti lempiravintoloidelle listalta, kun haussa on kummallekin maistuvaa ja terveellistä perusruokaa.

Sesonkijuhlijan vanhempana olen iloinen myös siitä, että tällaisia ihan tavallisia ruokia juhlitaan eikä jokainen juhlapäivä vaadi kylkeen omaa leivosta (niin ihania kuin ne onkin!). Kiitokset siis Pro kala ry:lle loistavan teemapäivän luomisesta! Kalaa ei meidän perheessä tule edelleenkään syötyä ihan suositusten mukaisesti, joten sen terveysvaikutuksia ja ihan sitä hyvää makuakin on syytä pitää esillä. Jos kalakeittopäivä innostaa tai muuten vain tekee kalaa mieli, kannattaa tsekata myös WWF:n kalaopas, joka opettaa tekemään vastuullisia kalavalintoja. Tähän liittyen Herkun kalatiskin MSC-sertifiointi onkin mitä loistavin juttu kuluttajalle, sillä vastuullisuus on otettu huomioon jo kaupassa ja fiksu kalan ostaminen on kuluttajalle helppoa.

Kalakeittopäivä Food Market Herkussa 12.2. 2019

Kun muutimme viime vuoden lopussa uuteen kotiin, väheni meillä neliöt lähes kymmenellä ja muutto tarkoitti paljon kierrättämistä ja organisointia. Minusta pienissä neliöissä (meillä vähän yli 50m2) asuminen on sekä kotoisaa että ympäristön kannalta järkevää, eikä pieni kahden hengen talous ainakaan minun kokemuksellani tarvitse kovin paljon tilaa, kunhan tila on käytetty fiksusti.

Meidän tapauksessa fiksuun tilan käyttöön kuului ehdottomasti oma huone sekä lapselle että minulle. Kaksiossamme se tarkoitti Kaamoksen huoneen pyhittämistä hänen jutuilleen sekä vaatteillemme ja minun huoneekseni valikoitui sitten olohuone, jossa myös nukun, hengaan, joogaan ja myös työskentelen. Neliöt ovat siis enemmän kuin tehokäytössä, mikä on musta mahtava juttu!

Sisustaajana olen kierrättäjä ja suurin osa huonekaluistamme on vuosikymmeniä vanhoja ja toimivat sekä tyylillisesti että funktionaalisesti hyvin. Ainoa vuosia jatkunut puute on ollut se, ettei meillä ole ollut hyvää sohvaa sen jälkeen kun hävitin (pidätelkää henkeä) Kaamoksen isän entisen tyttöystävän vanhan, hänellekin dyykattuna tulleen sohvan. Ja kun tori.fi:stakaan ei löytynyt täydellistä vanhaa  ja hyväkuntoista yksilöä, oli aika hankkia mun elämäni ensimmäinen ihan uusi sohva!


Onneksi olin jo alkutalvesta tutustunut kauhajokisen HKV Jouko Haapalan tuotantoon (lue postaus täällä!) ja käynyt heillä jopa yhden kerran kylässä tutustumassa tuotantoon, joten tiesin kenen kanssa vuosikymmeniä kestävää ja pieneen kaupunkiasuntoon sopivaa sohvaa kannattaa lähteä suunnittelemaan. Koska Haapalan huonekalut tehdään mittatilaustyönä käsin, oli juuri meille sopivan sohvan suunnittelu sekä mahdollista että yllättävän helppoakin.

Olin jo Kauhajoella käydessäni puhunut alustavasti sohvan tilaamisesta ja käynyt läpi Haapalan satojen erilaisten sisustuskankaiden valikoimaa. Sametti tuntui jo silloin eniten meidän näköiseltä vaihtoehdolta, mutta sohvan malli ja väri olivat melko pitkään mietinnässä. Onneksi sisustussuunnittelijakaverini Essi Niskakangas lupautui avukseni ja hänen kannustamana uskaltauduin valitsemaan sohvan malliksi nostalgiaa henkivän Britan. Aluksi olin tottakai valitsemassa "järkevyyssyistä" yksinkertaisempaa mallia, mutta onneksi Essi oli mukana ehdotuksineen. Nyt nimittäin en osaisi mitään muuta sohvaa meillä edes nähdä.


Petroolin sininen väri ja mustat puujalat olivat myös Essin ideoita. Mustat jalat tuovat nostalgiseen tyyliin ripauksen modernia twistiä ja sinivihreä sametti on nyt vaan aivan upea väri. Aluksi olin vähän huolissani uudesta sohvakankaasta, sillä olen lukenut paljon kotien kemikaalikuormasta ja kuinka huonekaluissamme on kaiken maailman homeenestoaineita, jotka kulkeutuvat elimistöömme ja vaikuttavat myös sisäilmaamme. Haapalan Jouko kuitenkin toppuutteli, ettei biosideja tarvita ollenkaan Kauhajoen ja Helsingin välisellä matkalla, vaan näitä kemikaaleja käytetään, kun tuontisohvat seilaavat viikkokaupalla meriteitse. Kotimaisissa huonekaluissa biosidit ovat sitä paitsi kielletty.

Kun sohvan malli, kangas ja puuosat oli valittu, meilasin tilauksen sähköpostilla Joukolle ja jäin odottelemaan sohvaani. Mittatilauksena tehdyn sohvan saapuminen Kauhajoelta minne tahansa Suomeen kestää muutamasta viikosta kuuteen viikkoon. Valmistusaikaan vaikuttaa tottakai huonekalutehtaan tilausjono, mutta myös se, löytyykö valittua verhoilukangasta suoraa Kauhajoen tehtaan varastolta. Minun kangasta ei löytynyt, joten sen tilaaminen ja joulusesonki vaikuttivat sohvan tuloon niin, että ehdin maalata kodin seinät sohvaa odotellessa.


Ja kun viimein kuljetusliikkeen työntekijät kantoivat uuden juuri mulle tehdyn sohvan olohuoneeseen sisään, oli hymy kyllä herkässä. Sohva oli juuri niin mukavan tuntoinen kuin muistelinkin. Se oli ihanan pehmeä, tukeva, sopivan napakka ja siinä oli hyvä sekä makoilla että istua. Brita sohva on ollut meillä nyt kuukauden päivät ja olen täysin rakastunut. Hauskaa on, että myös tosi monet muut tuntuvat rakastuneen sohvaamme ja viimeksi tänään tuntematon kirppariostoksen hakija kehui miten onkin niin kaunis ja omistajansa näköinen sohva. Muistan myös Britan suunnitelleen Jouko Haapalan vastanneen tilausmeiliini, kuinka iloinen oli, että uskalsin valita Britan, kun se on eniten mun näköinen sohva.

En ollut ennen edes ajatellut, että sohva voisi olla näköiseni! Mutta hyvä, että on, sillä tämän sohvan kanssa tulen elelemään vähintäänkin seuraavat 20 vuotta, jonka HKV Jouko Haapalan runkotakuu kattaa.  Jaa että paljonko maksoi? Kolmen istuttava Brita -sohva valitsemallani sametilla maksaa 1390 eur (sisältäen alvin), joten mitenkään erityisen kallis ei sohva mielestäni edes ollut suomalaisesta Avainlipputuotteeksi, joka on valmistettu jalkoja ja runkoa myöten Suomessa. Kun laatuun luottaa ja malli kestää aikaa, on hinta tulevia käyttövuosia kohti todella pieni.

HKV Jouko Haapala oy on parhaillaan suunnittelemassa uusia kotisivuja ja verkkokauppaa, joka tulee kyllä tarpeeseen. Joten jo kevään aikana Britaa ja montaa muuta sohva- ja nojatuolimallia voi tilata myös verkosta.  Siihen saakka huonekalujen hintoja ja verhoiluvaihtoehtoja kannattaa kysellä suoraan Joukolta jouko@joukohaapala.fi.

Itse jään verkkokaupan lisäksi odottelemaan uuden vintage-löytöni eli sohvaani sopivan 50-luvun sohvapöydän kotiutumista. Näette sen sitten myöhemmin varmasti!

Muistatteko, kun marraskuun lopussa tilitin tuntojani akneeni liittyen? Jos ette, voitte lukea postaukseni täältä. Silloinhan ajatuksissani oli, ettei tulehtuneelle aknenaamalleni ole enää mitään tehtävissä ja kyselin neuvoja aknelääkkeisiin liittyen. Kun välttämisruokavaliot oli testattu, useimmat lääkkeistä todettu epäsopiviksi ja pelkän kosmeettisen ihonhoidon varassakaan ei ihon hyvinvointi voinut olla, tunsin olevani umpikujassa.

Parissa kuukaudessa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon positiivista ja vaikka akneani ei ole vielä täysin nujerrettu, olen nyt huomattavasti toiveekkaampi nujertamisen suhteen. Alkutilannehan marraskuussa oli niin kipeä ja tulehtunut, etten pystynyt kokototuutta edes laittamaan blogiini. Näytetään se kuitenkin nyt, jotta saadaan kuva mistä on lähdetty liikenteeseen.

Ihossani oli marraskuussa todella paljon kipeitä tulehtuneita finnejä ja koko iho oli kuin kraatereilla. Ihoa kutisi ja vaikka tulehtuneeseen ihoon ei saisi tietenkään koskea, hakeutui käsi etenkin yöaikaan raapimaan kutisevaa kohtaa ihan väkisinkin.


Kerrottuani tilanteestani sekä Instagramissa että blogissa sain todella paljon neuvoja etenkin meiliini ja Instagramin yksityisviesteihin. Kohtalontovereita tuntui olevan paljon ja ratkaisuja aknen nujertamiseksi yhtä monta kuin vastaajaakin. Sain kuulla todella monesta lääkemerkistä, ihonhoitosarjasta ja erilaisista lääkintämuodoista homeopatiasta amerikkalaiseen akneohjelmaan, johon tarvittiin jäsenyys ja mulle tarjottiin myös testiin todella monenlaisia apukonsteja, kiitos kaikille viesteistä!

Muutamakin saamani viesti käsitteli led-valohoitoa ja sen tuomaa apua iho-ongelmiin ja alkuun led-valohoito kuulosti korvaani vähintäänkin keijupölyn sivelyyn verrattavissa olevalle asialle. Yksi valohoidon suosittelijoista oli aivan Kampin metroaseman vieressä Twistbe kauppaa ja hoitolaa ystäviensä kanssa pyörittävä Kati, joka kutsui mut testaamaan valohoitoa pieneen hoitohuoneeseen Lapinlahdenkadulle. Koska olin jo yrittänyt päästä aknesta eroon ilman lääkkeitä, päätin kokeilla vielä kerran ja vain tätä yhtä uutta hoitoa ennen lääkityksen aloittamista.

MITÄ ON LED-VALOHOITO?

Tieteellisissä tutkimuksissa on pystytty todistamaan, että eri väristen led-valojen aallonpituuksilla on myönteinen vaikutus ihon hyvinvointiin. Väreillä saadaan aikaan esimerkiksi kollageenitoiminnan aktivointia sekä anti-tulehduksellisia ja ihoa puhdistavia vaikutuksia. Erityisesti sinisen led-valon on todettu auttavan akneihoa paranemaan, mutta aknehoidoissa voidaan käyttää myös muita värejä sinisen valon vaikutusten tukena. Valojen vaikutuksista enemmän Twistben:n sivuilla. Iho-ongelmissa  led-valohoito tehdään aina sarjahoitona ja n. 10 kertaa on suositeltu minimimäärä tuloksien aikaansaamiseksi.

MITEN HOITO TAPAHTUU?

Twistben kosmetologi Vilma tapasi mut ensimmäisellä valohoitokerralla ja suunnitteli iholleni tunnin mittaisen valohoitokokonaisuuden, jossa on jokaisella kerralla useita eri värejä käytössä.  Sen jälkeen olen vain varannut ajan hoitoon ja viettänyt tunnin köllötellen hoitopedillä, ison konvehtirasian kokoinen led-valolevy lähellä ihoani. Hoidon aikana ihoni saa yleensä ainakin punaista, oranssia ja sinistä valoa, usein myös turkoosia, vihreää, violettia ja useampia sinisen sävyjä. Käytännössä siis vain makoilen tunnin ajan silmät kiinni ja useimmiten sinisen valon aikana olen nukahtanutkin lämpimään hoitohuoneeseen. Valohoito ei ole haitallista silmille, eikä siinä käytetä uv-säteitä ollenkaan, joten välillä olen saattanut myös sometella tai jopa tehdä töitä hoitopedistä käsin. Yleensä kuitenkin olen ottanut tunnin hoidon myös akkujen latauksen kannalta.

MILTÄ HOITO TUNTUU? Yleensä valohoito ei tunnu yhtään miltään, mutta välillä ihossa tuntuu pienen pientä lämpöä ja pientä tuntemusta, jota on vaikea kuvailla. Ihoa ei kutita, mutta aivan kuin ihon pinnalla tapahtuisi jotain, mikä ei kuitenkaan mitenkään näy ulospäin - ei edes punoituksena. Tuntemus on onneksi miellyttävän kihelmöivä ja todella huomaamaton.

Alla kuvia kahdeksan valohoitokerran jälkeen ilman meikkiä:



MITEN VALOHOITO ON TOIMINUT? 

Valohoidon vaikutukset ovat yksilöllisiä ja ihan aluksi minusta tuntui, ettei mitään tapahtunut. Kävin hoidossa aluksi n. 2 kertaa viikossa ja aina kun innostuin valohoidon vaikutuksista, ihon kunto huononi seuraavaan aamuun mennessä. Rehellisesti sanottuna joulun jälkeen mulla oli olo, että ei tästä hoidosta ole mitään iloa iholleni, mutta mennään nyt testimielessä loppuun saakka. Kuitenkin n. seitsemännen led-valohoitokerran jälkeen ihoni vain antoi periksi ja alkoi rauhoittumaan ilman, että takapakkia olisi juurikaan tullut.

Ihossani on tällä hetkellä vain muutama pieni tulehduskohta ja punaisia poistuneista finneistä muistuttavia länttejä, jotka todennäköisesti vaalenevat ajan myötä pois. Näitä jälkiä tulen hoitamaan jatkossa etenkin oranssilla valolla ja todennäköisesti myös kosmetologin tekemällä mikroneulauksella. Hoitokokonaisuudestani on jäljellä vielä yksi valohoitokerta, mutta luulen ottavani vielä muutaman extrakerran tulehduksen poistoa sekä arpien häipymistä havitellen. Niiden jälkeen toivon pärjääväni hyvillä ihonhoitotuotteilla, tulehdusta tasaavalla ruokavaliolla (jossa siis paljon kehon tulehdustilaa tasaavia raaka-aineita) ja huomattavasti harvemmin tapahtuvalla ennaltaehkäisevällä valohoidolla.

FIILIKSET

Omien kokemusten perusteella olen oikeastaan aika ällikällä lyöty, kuinka näennäisesti todella outo juttu, värikäs valo, voi vaikuttaa positiivisesti ihooni. Toki olen valohoidon aikana aktiivisesti hoitanut ihoa myös kosmetiikalla, kartoittanut iholleni sopivat ihonhoitotuotteet ja hoitanut ihoani myös sisäisesti ottaen ruokavaliossani huomioon tulehdukseni, mutta suurin yksittäinen uusi juttu on silti ollut valohoito.

Valohoidot sain Twistbelta testiin täysin ilman velvotteita, eikä blogi/somenäkyvyydestä ole siis sovittu. Kun tulokset ovat näinkin hyvät ja kannustavat jatkamaan hoitoa, halusin kirjoittaa hoidosta, jotta mahdollisimman moni aknesta kärsivä voisi löytää lääkkeettömän avun ihosairautensa hoitoon.

Lisää tieteellistä taustaa led-valohoidoista täällä.