R-A-K-A-S-T-A-N kantaa ottavia vaatteita ja kaikenlaisia raflaavia tekstejä paidoissa. Minusta on ihailtavaa, että ihmiset ottavat kantaa pukemalla päälleen esimerkiksi WWF:n pandahupparin tai julistamalla jotain muuta itselleen tärkeää. Tai oli, kunnes tässä loppukesästä huomasin, että jopa melko epätrendikkäänä pitämäni KappAhl myi t-paitaansa feministisellä sloganilla. Olo oli vähän kuin yläasteella, milloin oli tärkeää olla aito hoppari tai punkkari ja sitten jotkut vaan pöllivät tyylin tietämättä yhtään, mistä alakulttuurin vaatetus on saanut alkunsa. 

Kuten kaikki tietävät, perustuu vaateketjujen ansaintalogikka trendeihin ja niiden vastatrendeihin. Kun kaikilla on pillifarkut, siirrytään trumpetteihin. Aikuisten vaatteita enää harvoin ostetaan puhtaan tarpeen vaan mielihyvän, erottautumisen, samanlaistumisen ja milloin minkäkin fiiliksen johdattamana ja usein juuri samaan aikaan vaatekauppoihin tulleet peplumhelmat tai nyöripaidat myös katoavat sieltä samaan aikaan. Ja samaan aikaan ne ovat myös pois kaduilta, passé, totally out. Ja tämä on asia mitä pelkään aina, kun jostain itselle tärkeästä asiasta tulee trendikästä, ihmiset kiinnostuvat asiasta hetkiseksi, kyllästyvät ja heittävät aatteen t-paidan mukana kierrätykseen.

Mutta voiko näin oikeasti käydä? Isoilla ketjuilla ja merkeillä on myös vaikutusvaltaa ja isojen toimijoiden (kenties markkinointimielessä tehdyt) linjat myös ohjaavat suuria massoja. Kun ylikansalliset ketjuliikkeet siirtyvät luomupuuvillaan tai vastuullisesti tuotettuun farkkukankaaseen, se vaikuttaa ison massan kulutukseen väkisinkin enemmän, mitä pienen ekopuuvillasta hattuja ompelevan käsityöläisen panostus asiaan. Asia ei tietenkään ole yksi yhteen, mutta yleensä massat vaikuttavat silti enemmän kuin pienet ryhmät. Ehkä myös feminismissä?

Ja jos mietitään feminismiä, on upeaa, että se saa pelkästään sanana tällaista näkyvyyttä mitä nyt. Mutta kuinka moni oikeasti edes miettii vaatteidensa sanomaa, jengihän on kulkenut ties missä South Beach Surf Club Since 1972 logoissaan jo vuosikausia, eikä heitä ole kiinnostanut ettei tuollaisia paidassa lueteltuja juttuja ole oikeasti olemassakaan, kunhan oli kivan näköinen logo ja toi itselle hieman surffilookia. Samalla tavallako myös feministisiä sloganeita ostavat ohittavat tekstit ja pitävät vaatetta kunnes löytävät korvaavan logopaidan vielä kivemmalla sloganilla? Voiko seuraava slogan olla vastatrendien mukaisesti jopa feminismiä vastustava?

Jossain määrin, vaikka feministiset sloganit ovat vähän alkaneet ahdistamaankin, päädyin diggailemaan tätä muoti-ilmiötä, sillä jos joku niin tällainen massaliike voi ainakin tylsistyttää feminismisanan terävimmän kärjen, sen kärjen jonka vuoksi moni nainen vieläkin vaatiessaan naisille oikeuksia livauttaa väliin että "mutta en silti ole feministi". Että sitä sanaa ei tarvitsisi pelätä ja että se sana kuuluisi jokaisen meidän sanavarastoon, niidenkin jotka eivät "puhu feminismiä"* sujuvasti. Että  lopultakin feminismi ja feministi olisivat vain sanoja, joilla on tarkoitus - ei kirosanoja, joiden merkityksestä liian moni ei edes tiedä.

*) Olen itse ollut aina feministi ja tasa-arvon kannattaja, mutta useimmiten täysin pihalla netin feminismiryhmien keskusteluja lukiessani. Olen liian rento jopa Rentoon feminismiryhmään enkä tunne siitä huonoa omatuntoa. Ja kyllä, minullakin on ketjuliikkeen feminismipaita.

Kuten jo aiemmin kesällä kerroin, on tämä syksy perheessämme muutosten aikaa. Päiväkodista esikouluun vaihtaminen on ollut selvää jo pitkään, sillä pienessä entisessä päiväkodissa ei eskariryhmää ollut. Sen sijaan, että Kaamos olisi jatkanut vuodeksi toisen helsinkiläispäiväkodin eskariin, päätettiin me vanhemmat tarjota lapselle mahdollisuus pieneen 7 lapsen kyläeskariin maalla isän kodin lähellä. Syitä paikkakunnan vaihdokseen oli useita, suurin se, että lapsi itse viihtyy paremmin maalla kuin kaupungissa ja ennen koulun alkua oli sopiva hetki kokeilla vähän toisenlaista arkea maalla. Muutosta palloteltiin meidän vanhempien välillä pitkään ja erilaisia vaihtoehtoja mietittiin paljon ja monenlaisia kompromisseja on tehty, jotta eskarikuvio ja kummankin vanhemman läsnäolo arjessa olisi sujuvaa. Naurettavaa sanoa, että mietin todella pitkään myös "mitä ihmisetkin ajattelee" siitä, että tämän vuoden lähivanhempi onkin isä eikä äiti. Onneksi päiväkodit olivat mukana mietinnässä ja oikeastaan edellisen päiväkodin johtajan toteamus "ei auta kuin sanoa, että onneksi olkoon" toi fiiliksen, että eskarivalinta oli hyvä juttu.

Ja tällä viikolla eskari viimein alkoi. Mitään teatraalisia muuttokuormia ei maalle tarvinnut tuoda, vaan kaapin pohjalta löytyneet muutamat sopivan kokoiset vaatteet tulivat siinä missä minäkin maalle. Kävi nimittäin niin, että Kaamoksen isä joutui tohtoriopintojensa vuoksi viikoksi Helsinkiin ja minä etätöihin maalle. Etätyömahdollisuus, nelipäiväinen työviikko sekä eskariin tutustuessa todettu "on oppivelvollisuus mutta ei läsnäolopakkoa" mahdollistaa paljon, eikä vanhempien hyvät välitkään haittaa tee. Uskon, että tämä vuosi tulee olemaan tottakai 80km välimatkan verran haasteellinen, mutta toivottavasti samalla antoisa. 

Eskari taas alkoi odotettuun malliin ja kaksi päivää uudessa eskarissa ja päiväkodissa oltuaan Kaamos totesi, että "taidanpa pitää pienen loman". Tänään sitten kerrattiin mikä se oppivelvollisuus on ja mietittiin kuinka monta päivää syyslomaan onkaan. Onneksi illat ovat vielä pitkät ja mun tehdessä poikkeuksellisesti viisi vähän lyhyempää työpäivää olemme saaneet tehdä kaikkia kivoja juttuja iltaisin. Olemme siis kuunnelleet Harry Pottereita Vesa Vierikon lukemana, poimineet marjoja, leiponeet jo kahtena päivänä marjapiirakkaa ja huomenna puukuorman tultua ajattelimme grillata vaahtokarkkeja pihalla. Marjanpoimintaretkellä Kaamos myös huomasi asian mikä erottaa maalaisen kaupunkilaisista, sillä vastaan tulevista autoista heilutettiin kättä ja lenkkeilijät moikkailivat vastaan tullessaan. Pitääkö täällä kaikille sanoa moi, kyseli lapsi ihmeissään, sillä eihän Helsingissä voi joka tyyppiä morjenstaa tai ääni menisi. Totesin, että nyt on syytä kun ollaan tällaisessa pikkukylässä, missä kaikki tuntee toisensa. Seuraavan lenkkeilijän kohdalla lapsi karjasikin MOI niin lujaa, että varmasti sykemittarikin värähti vastaantulijalla epärytmiin. 

Missä olit kun kun Klaara-myrsky puhkesi taitaa olla yksi tämän päivän kuumimpia puheenaiheita. Mun on pakko heti myöntää, ettei me Kaamoksen kanssa päästä nyt lähellekään sellaisia myrskytarinoita, mitä ainakin Helsingissä olleilla on kerrottavana. Oltiin nimittäin ukkosen ja sateen aikaan sadan kilometrin päästä Helsingistä laavulla syömässä marjapiirakkaa ja saimme oikeastaan vain pienen maistiaisen myrskystä ukkosen puolesta. Sen verran kuitenkin uskoimme Ilmatieteenlaitosta, ettemme jääneet ulos yöksi vaan tulimme ukkosen saattelemina metsästä pois. 

Mutta se, mistä piti kirjoittaa oli kyllä marjapiirakka, mitä teimme eilen päivällä ennen ukkosta. Kävimme ensin poimimassa mustikoita ja vadelmia ja muutaman metsämansikankin (n. 3dl marjoja) ja tavoistani poiketen innostuin leipomaan. Tämän marjapiirakan juju on siinä, että se ei nosta verensokeria korkealle, sillä vehnäjauhot on korvattu kookos- ja mantelijauholla ja sokeri rypälesokerista tehdyllä erytriolilla, jossa ei ole imeytyviä hiilihydraatteja ollenkaan. 

MARJAPIIRAKKA ILMAN VALKOISTA SOKERIA

Pohja: (noin määrät aineksia)

1.5 dl kookosjauhoa

0.5 dl mantelijauhoa

0.5 dl erytriolia 

1 rkl psylliumia

vähän leivinjauhetta

2 kananmunaa

100g pehmeää voita

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää munat ja voi joko pehmeänä tai juoksevana. Anna olla hetki jääkaapissa, kaulaa kahden leivinpaperin välissä piirakkapohjaksi ja esipaista n. 15 mins 175 asteisessa uunissa.

Täyte:

1 prk kermaviiliä

1 muna

n. 0.5 dl erytriolia

vaniljaa

loraus sitruunamehua

3 dl marjoja

Sekoita täyteaineet ja kaada ne esipaistetulle pohjalle ja ripottele marjat päälle. Paista kunnes täyte hyytyy, n. 15-20 minuuttia. 

Mikäli erytrioli ei ole tuttu juttu, siitä löytyy tietoa esimerkiksi Ruohonjuuren sivuilta. Kyseessä on siis xylitolin kaltainen luonnollinen makeutusaine, jota voi antaa myös lapsille. Meillä erytrioli on käytössä ihan siinä missä sokerikin, kumpikaan ei sulje toista pois. Koska lähinnä itselläni on ongelmana verensokerin kipuaminen liian ylös ja siitä johtuva väsymys, vaihtelen nykyään rennolla kädellä arkiruuassa raaka-aineita vähemmän verensokeria nostaviin korvaamalla sokeria ja venhäjauhoa muilla vaihtoehdoilla.  En tiedä onko muille tuttu juttu, mutta ainakin itselleni etenkin sokerin, rasvan ja vehnän yhdistelmä on sellainen, joka vie kielen mennessään, mutta saa aikaan myös tilan, jossa pystyisi syömään koko piirakan yksin. Erytrioli hillitsee tätä kasvavaa makeanhimoa ja siksi olen todennut sen olevan arjessa oikein hyvä makeuttaja, etenkin koska maku on paljon esimerkiksi steviaa parempi. Itse ostan erytriolia Prismasta, jossa sen hinta taas on puolet Ruohonjuuren hinnasta. 

Mä en voi ymmärtää, miten Suomessa ihmiset odottavat malttamattomina kesää, pukevat shortsit jalkaan pääsiäisenä, pulahtavat luonnonvesiin vappuna ja sitten kesäloman loputtua elokuussa kaivetaan syystakit esiin, että nyt on syksy. EI OLE SYKSY! Nyt on lähes tulkoon parhaat kesäkelit ainakin Etelä-Suomessa ja illatkin lämpimiä. Mekko päälle ja menoksi, kyllä sitä syksyä piisaa sitten loka-marraskuussa ihan tarpeeksi! Arki ei ole sama asia kuin syksy, syksy on vuodenaika, arki on... no mitä se sitten kenellekin on!

Muutama päivä sitten tein töissä etäpäivää ja jouduin menemään sisälle lounaalle, sillä aurinko paistoi jopa liikaa pihalla ja mulla ei ollut aurinkorasvaa lähistöllä. Päivän päätteeksi palaveerasin Anikon kanssa syksyn suunnitelmistamme Allas Sea Poolin kahvilassa, jonne siis on vapaa pääsy ja aurinkotuoleja riittää. Aurinko paistoi kuumasti ja kalpean ihon vankina siirryin jatkuvasti varjoisempaan ja varjoisempaan. Illalla auringon laskiessa päädyin ihan illan lopuksi Anna-Marian kanssa uimaan Suomenlinnaan. Kutsutteko tätä oikeasti syksyksi?

Tuona päivänä päälläni oli Tokmannin kamppiksessakin näkynyt Ivana Helsinki-trikoomekko, joka sopii näihin säihin enemmän kuin hyvin. Aniko vain valitti, että hän oli myös metsästänyt tätä mekkosta ja sitä ei ollut löytynyt oikeasta koosta mistään. Eli melko suosittu mekko on tainnut olla, minäkin olen bongannut muutaman kaupungilla liikkuessani. Jalassa oli Pomarin nahkatennarit, jotka toivat hieman ryhtiä minun kesäolemukseeni (olen mennyt lähinnä rantasandaaleissa viime viikot) ja korvissa oululaisen Catie Q korumerkin ihanat riippukorvikset sekä Cocovin kassi. Näillä vaatteilla voi hyvin viettää niin vapaa-aikaa kuin käydä töissäkin, riippuen toki työn luonteesta, mutta noin niinkuin itseni tapauksessa voi. Syksyllä vaan sukkikset ja vaikka bomber kaveriksi näille :)

Tällä tyylillä taidan painaa myös viikonloppuun, luvassa olisi ensi viikko maalla ja ainakin yksi telttaretki edessä, joten mitään virallisempaa ei ainakaan pakata mukaan!

mekko, kengät ja koru saatu

Kaupallinen yhteistyö Oppi&ilon kanssa

Kirjoitin keväällä lapsen oppimaan kannustamisesta ja kuinka minulta oli se taito hieman hukassa (postauksen löydät täältä!). Olen painehtinut hiljaa mielessäni melko paljonkin lapsen tiettyjä kehitysvaiheita ja erityisesti sitä, mikä on kun kynän käyttö ei kiinnosta eikä se edes pysy oikein kädessä, lapsihan menee jo esikouluun syksyllä! Vertasin Kaamoksen kiinnostuksia vaistomaisesti omiin lapsuuteni kiinnostuksenkohteisiin, joista piirtäminen oli aivan lempparihommaa. Vaikka ymmärsin, että olemme (tottakai) eri ihmisiä, hämmensi itselleni lapsena kivan asian totaalinen ohittaminen mua melko paljon. Mutta kuten postauksessani kerroin, muuttui suhtautuminen kynään ja sen käyttöön kuin taikaiskusta, kun Kaamos bongasi eräästä ravintolasta Oppi&ilon tehtäviä ja mullekin selvisi pikkuhiljaa, että pelkkä kynä ja paperi eivät selkeästi yksin kiinnostaneet lasta, vaan tarvittiin jotain konkreettisia pulmia ja tehtäviä, missä kynä oli välttämätön. Ja näin, ihan muutamassa viikossa Kaamos alkoi käyttämään kynää.

En ole pedagogi, mutta tiedän lapsella olevan tiettyjä herkkyyskausia, jolloin uusien asioiden opettelu on mielekästä ja helppoakin. Luulen, että nyt esikoulun alkaessa on ainakin meillä ihan täydellinen aika opetella uusia juttuja, sillä kynän käytön jälkeen kiinnostus kaikenlaiseen oppimiseen on kasvanut hurjasti! Numerot ja kirjaimet ovat alkaneet kiinnostamaan ihan eri tavoin ja myös englannin kieli kiinnostaa nyt tosi paljon. Viikoksi Berliiniin lähdettyämme iso osa käsimatkatavaroista koostuikin kaikenlaisesta nyt todella tärkeästä, kuten kynistä, vihkoista, Oppi&ilon tehtäväkirjoista ja puuhakorteista sekä Aapisesta. Ja huilauspäivinä hotellihuoneessa pidettiinkin melkoista lomakoulua, kun Kaamos teki puuhatehtäviään poispyyhittävällä tussillaan, pyyhki tehtävät ja aloitti alusta. Välillä käytössä oli lyijykynää ja kumia vaativa "ihan oikea eskarikirja" jossa opeteltiin kirjaimia ja välillä tavattiin Aapista. (Kyllä me myös pelattiin puhelimella ja syötiin karkkia, joten ihan liian kova kuri lomakoulussamme ei ollut!)

Kaupungilla lapsi kyseli vähän ärsyttävyyteenkin asti "mitä tuossa lukee" ja "entä jos siitä vaihdetaan tämä kirjain toiseksi, mitä silloin lukee" ja lopulta hän luki ensimmäisen sanansakin hotellia vastapäätä sijainneen kaupan logosta: Kik. Voi äidin ylpeyttä, olisi tehnyt mieli kertoa jokaiselle vastaantulijalle, että olen liikkeellä neron kanssa :D 

Haluaisin toki ottaa kunnian oppimisesta itselleni ja tottakai osa siitä kuuluukin, kun jaksan roudata matkakamojen lisäksi isoa puuhakirjakasaa mukana matkoillakin. Mutta kyllä isoin kiitos kuuluu näille Oppi&ilon tuotteille, jonka hehkuttamiseen en varmasti hetkeen kyllästy. Kasvatusalan ammattilaisten suunnittelemat oppituotteet kun iskevät juuri siihen oikeaan kiinnostavuushermoon, mihin omat taitoni eivät riittäneet alkuunkaan. Lapsen ikätasoon sopivat tehtävät ovat ainakin meillä olleet napakymppejä ja harmittaa vietävästi, etten löytänyt näitä tehtäviä aiemmin. Mutta toisaalta, onhan tässä aikaa nauttia oppimistehtävistä, kun Oppi&ilo tehtäviä löytyy ihan yläasteikäisille saakka. 

Tässä postauksessa haluan vielä erityisesti kiittää lukijaani Kirsiä, joka vinkkasi edellisen Oppi&ilo postauksen Facebook-jakoon superhyvän alligaattorivinkin, minkä avulla kynän pitäminen oikein kädessä helpottuu. Alligaattoria meillä edelleenkin mietitään, jos kynä luiskahtaa vähän huonosti käteen. 

Meillä tällä hetkellä ajankohtaisimmat puuhakirjat löytyvätkin osaksi tuolta ylhäältä kuvista, mutta koska ihan kaikki lempparit eivät mahtuneet matkalaukkuun, jouduimme jättämään R-, D- ja S-kirjainten harjoitteluun tarkoitetun Ärrän kierrän-puuhakirjan sekä Mosaiikkitarrat reissurepustamme pois. Mukana olivat siis Ikioma Aapiseni ja pyyhittävät Kohti koulua-puuhakirja, Valppain mielin-puuhakirja, Lukutoukka- puuhakirja sekä lyijykynällä tehtävä Summanmutikan Eskarikirja. Ainiin, ja työpaikkani 6-vuotislahja Kaamokselle eli Hui hirvitys-puuhapakka.  Kaikille suosittelut!

ALENNUS! Oppi&ilo halusi tarjota lukijoilleni ihan huipun -20% alennuksen kaikkiin tuotteisiinsa! Verkkokauppa on pullollaan monelle eri ikäiselle sopivia puuhapakkoja, puuhakirjoja, kirjoja, pelejä ja vaikka mitä oppimiseen lasta kannustavaa tekemistä. Valitse suosikkisi ja pistä tilaus vetämään, kolmen tuotteen ostajalle myös postikulut ovat maksuttomat. Alennuksen saat syöttämällä koodin 31567589 sille osoitettuun kenttään. Koodi on voimassa sunnuntaihin 13.8. saakka. Ja hei kääk, sitä seuraavana aamuna mun puuhakirjahullulla muuten alkaa se eskari!

OPPI&ILON VERKKOKAUPPAAN PÄÄSET TÄSTÄ!

ps. Aika moni teistä tilasi edellisen alekoodin aikana Puuhakortteja Oppi&ilolla. Olisi ihan huippua kuulla miten lapsenne ottivat puuhat vastaan? Lapset kun ovat niin erilaisia ja itselläni on kokemusta vain tästä yhdestä oppijasta :)

Olen ihan viime viikkojen aikana saanut kuulla, että hiukseni ovat kasvaneet yhtäkkiä tosi pitkiksi. Yhtäkkiä ja yhtäkkiä, taisin alkaa kasvattamaan hiuksiani pidemmäksi joskus pari vuotta sitten, kun kyllästyin käymään kampaajalla muutaman kuukauden välein ja lopun aikaa murehtimaan, kuinka hiukset ovat kasvamassa pois mallistaan. Kasvatuspäätöksen jälkeen olen leikkauttanut hiuksiani muistaakseni kolmisen kertaa ja kappas, hiuksethan ovat kasvaneet!

Pitkiä hiuksia kasvattavalle annetaan usein neuvo, että hiuksia tulee kasvatusoperaation aikana leikata säännöllisesti, jotta ne kasvavat paremmin. En oikein itse näe logiikkaa siinä, mutta tottakai hiukset ovat terveemmän näköiset, kun kuivia latvoja malttaa välillä leikata. Pitäisikin nyt syksyn alkaessa tilata kampaaja-aika, jotta saisi auringon kuivattamat latvat veks.

Pitemmät hiukset ovat olleet pitkästä aikaa tosi kivat, vaikka niitä tottakai onkin tullut pidettyä melko usein kiinni. Kiinni pitäessä käytän ponnareina pelkästään Invisibobblen vieteriponnareita, jotta hiukset eivät katkeilisi ja muutenkin olen tullut melko tarkaksi miten käsittelen hiuksiani. Kun ennen blondailin, suoristelin ja föönasin tukkaani surutta, olen nyt lähes hysteerisen tarkka, etten käsittele hiuksiani pilalle turhalla föönaamisella ja laittamisella. Vaikka toisaalta pitkät hiukset näyttäisivat aina upeammilta, jos ne laittaisi kunnolla hiustenkuivaajan ja suoristusraudan kanssa! Onkohan föönaamisella hiusten pilaaminen ihan vanhaa tarua, ainakin lämpösuojat ovat taatusti kehittyneet siitä, kun näitä hiustenhoitovinkkejä olen viimeksi lukenut vuonna 1994 Muoti+Kauneus lehdestä.

Nyt olisi kuitenkin haussa joku pieni muutos syksyn kunniaksi. Pituudesta en ole valmis luopumaan kuin pakolliset pari senttiä, mutta jotakin särmää sävyn kautta toivoisin kyllä pehkooni. Mitkään pastellit yms vaikeasti ylläpidettävät sävyt ei kiinnosta, mutta jotain muutosta on kyllä saatava! Olen miettinyt hiusteni värjäämistä tummemmaksi toisena näkyvässä hyvin näkyvän juuren mukaisesti, mutta toisaalta blondiin tottuneelle maantiensävy voi tuntua vähän tunkkaiselta. Toki hiuksien latvoihin voisi jättää blondia tai jopa vaalentaa latvoja ihan vitivalkoiseksi, mutta en oikein tiedä näyttäisikö se tosi kivalle ja edgylle vai samalle millaiset hiukset kaikilla cooleilla amistytöillä oli 90-luvulla. Jälkimmäiset vibat eivät ehkä ole ne toivotuimmat. 

Muutenkin, kun olen muun tyylisi suhteen melko värikäs sekä vaihtelunhaluinen, ei hiukset voi olla mitkään yksisarvisen jouhet vaan niiden pitäisi olla kivat ja kauniit, mutta silleen hillitysti u know. Että leikkaanko vain kaksi senttiä pois vai mille tässä alkaisi, kas siinä pulma.

Tulimme tänään kotiin Berliinistä ja vaikka reissussa sattui ja tapahtui, oli viikko silti tosi ihana. Vaikka aikuisen kaverin kanssa viikko kaupunkilomalla voisi olla vähän liikaa, lapsen kanssa tekemisen ja rauhallisen oleiluajan kanssa pitää olla tarkempi. Kolme päivää aamusta iltaan kaupunkia tutkittuani huomasin Kaamoksen olevan melko poikki ja siksi neljäntenä päivänä emme liikkuneet hotellin lähikioskeja ja ravintoloita kauemmaksi. Paitsi siis sinne sairaalaan mun ruokamyrkytyksen takia, mutta sehän ei ollut kovin suunniteltu juttu. Parin extrachillin päivän  jälkeen kaupungin katselu oli taas kivaa ja jaksoimme vielä viimeisenä iltanakin käydä katselemassa uusia kulmia tutusta kaupungista.

Tämä Berliinin matka erosi muista ehkä eniten niin, että mäkin suhtauduin matkaan enemmän lomana. Muutamat edelliset Berliinin reissut on raportoitu blogiin huomattavasti paremmin ja yksityiskohtaisemmin, mutta nyt jätin kamerat hotellihuoneeseen ja keskityin lähinnä tallettamaan muistoja omalle kovalevylleni sekä matkamuistoksi hankkimallamme Fuji Instax Minillä omaan käyttöön.

Vaikka reissu ei ollut järin pitkä ja matkustimme vain kahdeksana päivänä, oli kotiinlähtö silti ihanaa. Lapsesta huomasi, että yksikin matkustuspäivä olisi ollut liikaa ja lopulta Suomessa lentokentältä kotiin ajaessamme matkaväsy purkautui itkuna Ikean kohdalla. Olisi pitänyt päästä Ikeaan syömään lihapullia näes. Kaamos jatkoi kuitenkin suoraa isän luo viettämään viimeistä lomaviikkoaan ja mä kellahdin suoraa kotiin tultuani sänkyyn ja nukuin meikeissä ja piilareissa neljän tunnin päiväunet ja söin pussillisen Katjesin Salzige Heringe - suolakalakarkkeja iltapalaksi. 

Tämä kesäloma oli monessa mielessä poikkeuksellisen aktiivinen ja ehdimme vaikka minne, kansallispuistoista Isojärvi, Liesjärvi sekä Repovesi tuli koettua, Saaristomeren kansallispuiston rajojakin kolkutelteltiin Yyterissä sekä Raumalla ja nyt vielä loppuun tämä viimeisin reissu. Mukavaa on ollut, mutta on kyllä kieltämättä myös kiva aloittaa arki kesän jälkeen, jos ei kovin levänneenä niin ainakin monta kokemusta rikkaampana.

Lentokentällä tuli vielä mieleeni, että voisin jatkossa kirjoitella hieman enemmänkin lapsen kanssa kaksin matkustamisesta, se kun tarjoaa oikeasti hyvin paljon myös aikuiselle ja mulla on tottakai nyt jo yli kuuden vuoden kokemus näistä reissuista kaksin. Jos tähän aiheeseen liittyy sulla jotain kysymyksiä tai toiveita postauksien kulmista, niin huikkaahan kommenttiboksiin!

Voihan itku, mikä tuuri mulla on näiden reissujeni kanssa. Kaksi vuotta sitten sain Berliinissä lomaillessa ruokamyrkytyksen ja jouduin olemaan useamman päivän heikon olon vuoksi hotellissa. Ja tällä reissulla sain myös ruokamyrkytyksen! Eilen päivällä kävimme jälleen kerran sushilla ja muutaman tunnin päästä vatsassani alkoi tuntumaan ihan supistuksilta tuntuvia kramppeja. Palasimme hotelliin ja kipeät krapit jatkuivat niin, että päätin illalla lähteä Kaamoksen kanssa hakemaan kipulääkettä muutaman U-bahn pysäkin päästä.

U-bahnissa oloni kuitenkin yhtäkkiä muuttui todella heikoksi ja totesin Kaamokselle, että nyt ulos ja istumaan. Istuttuani oksensin heti ja onneksi laiturilla oli paikallinen poliisi, joka soitti ambulanssin ja ensihoitajat paikalle. Ensiavun tullessa n. 10 minuutin kuluttua mun kädet olivat muuttuneet pistelevän tunnottomiksi ja hengitin todella raskaasti hikipisaroiden kirjaimellisesti tippuen otsalta. Olo oli todella huono ja lapsi arvatenkin kauhuissaan tilanteesta.

Onneksi olimme juuri edellisellä viikolla käyttäneet kaveriani Suomessa ensiavussa retkellä sattuneen kaatumisen vuoksi ja olin silloin kertonut, että ensiapu on juuri tällaisia äkillisiä sairastumisia varten ja on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Kolme ensihoitajaa piti tilanteen rauhallisena ja itse yritin kertoa parhaani mukaan lapselle, että apu on nyt tässä - ei mitään hätää enää. Luulin, että ensihoitajat vain antavat mulle jotakin hiilitablettien kaltaista lääkitystä ja ajavat hotelliin takaisin, sillä itselläni ei siinä tilanteessa oikein kulkenut ajatus. Mutta lopulta makasin ambulanssissa ja Kaamoksen katsoessa kauhuissaan tilannetta omalta istuimeltaan ja olimme matkalla sairaalaan. 

Ja täytyy sanoa, että Saksan terveydenhuollosta jäi todella hyvä kuva ihan alusta alkaen. Ystävälliset ensihoitajat huomioivat lapsen hienosti ilman yhteistä kieltä ja Kaamos sai heti ambulanssissa Good Bears Of The Worldin nallen turvakseen. Minä taas pääsin suoraa sairaalan sänkyyn, jossa multa mitattiin verenpaineet ja verensokerit sekä hetken kuluttua sain tipan käteeni. Minun ollessa tiputuksessa sai Kaamos vielä kyniä ja paperia sairaalasänkyni viereen pöydälle ja kun oloni alkoi parantua tiputuksen puolivälissä, retoutui lapsikin sen verran, että alkoi piirtämään mulle parane pian kortteja.

Tiputuksen jälkeen lääkäri kirjoitti mulle reseptin nestemäiseen kipulääkkeeseen ja sairaalasta tilattiin taksi, joten pääsimme vielä yön aikana lähtemään hotelliin. Kello oli yksi yöllä ja olo olosuhteisiin nähden hyvä. Juttelimme vielä hetken tapahtuneesta ennen nukkumaan menemistä ja Kaamos nukahti uuden nallensa kanssa heti. Itsekin nukahdin melko nopeasti ja nyt aamulla olen makoillut sängyssä aistien oloani. Välillä saan pieniä vatsakramppeja, mutta mitään samanlaista kipua kuin eilen ei onneksi ole. Pääsin siis melko vähällä ja loma voi jatkua tästä episodista huolimatta - ja ilman sushia!

Lähdimme Kaamoksen kanssa sunnuntaina Berliiniin viikoksi ja nyt tiistai-iltana uskallan jo kyllä sanoa, että paras reissu tähän saakka. Ja Kaamoksesta on tullut todella hyvää matkustusseuraa kaupunkilomille!

Yleensä kun lähdemme Berliiniin, ei meillä ole mitään ennalta suunniteltua ohjelmaa tiedossa. Tämä reissu teki poikkeuksen, sillä hankin meille liput Lego Discovery Centeriin, sillä ajattelin Lego-hullun lapsen rakastuvan paikkaan, jossa olisi rakentamista, Ninjagotaitojen opettelua, 4D leffa ja vaikka mitä. Onneksi olin hankkinut liput heti ensimmäiselle kokonaiselle lomapäivälle, sillä paikan päälle mentyämme Kaamos kauhistui paikan pimeyttä ja metakkaa niin paljon, että lähti 10 minuutin jälkeen itkien pois koko mestasta. Olipahan sekin suunnitelma koettu ja päästiin itse asiaan eli oleiluun!

Olemme kolme päivää vain hengailleet erilaisissa puistoissa, syöneet hyvää artesaanipitsaa samassa ravintolassa joka ilta, katselleet katutaidetta, syöneet paikallista jäätelöä ainakin viideltä eri jäätelömerkiltä ja käyneet Alexanderplatzilla shoppailemassa. Kaamos on vaatinut lounaaksi joka päivä sushia ja saanut eteensä valtavia annoksia, jotka on mennyt alas hyvällä ruokahalulla, varmaan siksi, että kävelykilometrejä on siunaantunut useampia. Edellisistä reissuistamme poiketen mä en ole vielä edes avannut kameraani, sillä kaikki on kuin aina ennenkin. 

Berliinissä mua kiehtoo rentous, joka ainakin Kreuzberg-Friedrichshainissa tulee vastaan joka hetki. Käsittääkseni Berliini on myös katumuodin mekka, mutta täällä vastaan tulee paljon rentoihin ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita perheitä laatikkopyörineen emmekä me kyllä erotu mitenkään porukasta (paitsi ettei meillä ole pyörää). Rakastan erityisesti lämpimiä ja pimeitä iltoja, jolloin emme ole ainoa lapsiperhe ravintolassa. Ravintolasta U-bahnille kävellessä vastaan voi tulla pieni puistokeikka ja kun Kaamos pyytää, että jäätäisiin kuuntelemaan musiikkia vielä hetkeksi, mun tekisi mieli kiljua kuinka ihanaa meillä onkaan yhdessä täällä!

Ja myös lapsi tuntuu nauttivat matkustamisesta todella paljon. Monesti hän on vain huokaillut kuinka ihanaa meillä onkaan ja onpa tämä Berliini ihana kaupunki. Tänään kävimme illalla pyjamahousut jalassa hakemassa hotellihuoneeseen hieman evästä ja sanoin, että huomenna voitaisiin kävellä East Side Gallery eli pisin jäljellä oleva Berliinin muurin pätkä läpi. Kaamos totesi siihen, että "ei tehdä äiti vielä suunnitelmia huomiselle". Niin mun lapsi!

Kuumuudesta johtuen olen tosi iloinen, että tällä kertaa olemme neljn tähden hotellissa, jossa on ilmastointi. Berliinissä ollessa hotellit ovat olleet välillä ties mitä siinä huonossa merkityksessä. Kun on kostuttanut lakanaa kylmään veteen ja nukkunut siihen kietoutuen lattialla, jossa on vähän sänkyä viileämpää, ilmastoinnista kyllä nauttii. Toinen iloinen asia on, ettei esimerkiksi Berliinin liikennöidyin junarata kulje 10 metrin päässä ilmastoimattomasta hotellihuoneesta :D

Tänään Friedrichshainissa puistoillessa tuli kyllä pieni haikeus, kun olemme nyt ensimmäistä kertaa "muurin toisella puolella" yöt, eikä tässä Checkpoint Charlien kulmilla ole kovin hyviä leikkipuistoja näkynyt. Toisaalta joka kesä täsmälleen samassa paikassa on kyllä puuduttavaa, jos kaupunginosakaan ei vaihtuisi.

Tähän postaukseen ei valitettavasti löydy tv-tornia kummempaa kuvitusta, mutta ehkäpä mä loppureissusta tsemppaan ja kuvaan muutaman Berliinin lempimestan teillekin!