Muistan kun näin joskus kymmeniä vuosia sitten kuvan Madonnasta juoksemassa personal trainerin kanssa, mietin että taitaa tyyppi olla vähän yksinkertainen. Jokainenhan osaa juosta, mihin siinä mitään ammattilaista tarvitsee, eikun lenkille vain. Henkilökohtaisen liikuntaneuvojan ja treenauttajan palkkaaminen tuntui silloin aika kaukaiselle ajatukselle, mutta ajat muuttuvat ja nykyään kuulee vähän yhdeltä sun toiselta hyvistä treenikokemuksista PT:n kanssa. Mulla ei kuitenkaan ollut käynyt oikeastaan mielessäkään, että voisin itse treenata PT:n kanssa, kun en tähtää liikunnassa mihinkään muuhun kuin säännöllisyyteen. 

Talvi oli kuitenkin raskas ja liikuntakerrat jäivät yksi toisensa jälkeen väliin huomaamattani. Alkuvuodesta havahduin siihen, että väsymykseni alkoi olla lähes lamauttavaa ja kummallista kyllä kroppa huusi ruuaksi kahta asiaa: verimakkaraa ja appelsiinia. Samoihin aikoihin sain yhteydenoton Lupaus-studiolta haluaisinko testata kolmen kerran PT-pakettia heidän personal trainerinsa Sanna Tiusasen kanssa ja kun virtaa oli saatava, tottakai suostuin tarjoukseen ilomielin. 

Kolme kertaa pt:n kanssa kuulosti juuri sopivalta määrältä tarpeisiini. Tuntui, että tarvitsisin joka tapauksessa uuden kuntosaliohjelman ja neuvoja laitteiden käyttöön, joten suunnittelutapaamisemme jälkeen suunnistimme kuntosalille, johon mulla on jo entuudestaan jäsenyys. Tykkään kuntosaliharjoittelusta paljon, mutta salilla iskee aina epävarmuus siitä miten liike tehdään oikein, joten oli kiva saada Sannalta sekä simppeli harjoitusohjelma että kartoittaa sopivat vastuspainot tämän hetkiseen treeniin. Kuntosaliharjoittelu menikin hyvin ihan loppumetreille saakka, kunnes tunnin liikkumisen jälkeen poikittaisia vatsiksia tehdessäni muhun iski tosi heikko olo ja jouduin skippaamaan viimeiset liikkeet sen vuoksi. Juteltiin Sannan kanssa siitä kuinka omaa kroppaa kannattaa kuunnella ja lopetettiin treeni siihen ja käytiin yhdessä läpi miten voisin tapaamistemme välissä kasvattaa liikkumistani.

Saliharjoittelun jälkeen sain päättää millaista lajia haluaisin kokeilla seuraavaksi ja vähän omaksikin ihmetyksekseni aloin puhumaan kahvakuulasta. Kahvakuulaharjoittelupaikaksi sovittiin Lupauksen oma sali seuraavaksi viikoksi ja viikon aikana lupasin tarkkailla omaa fyysistä aktiivisuuttani niiltä osin, että hyötyliikkuisin enemmän esimerkiksi skippaamalla hissit ja lyhyillä matkoilla julkiset. Tämä toimikin tosi hyvin ja koin jo ekan treeniviikon jälkeen piristyväni ja saavani ihan erilaista energiaa itseeni!

Mutta kuten otsikosta ehkä arvaatte, kaikki ei mennyt ihan kuin olisi voinut toivoa. Viikon päästä  toisella treenikerralla kahvakuuliin tutustuessa sama salilla tuntunut heikotus ja huono olo tuli takaisin! Eikä minään pienenä heikotuksena vaan ihan kunnon niskaotteella. Ihastuin liikkeisiin, jotka Sanna oli mulle suunnitellut ja tykkäsin kahvakuulasta muutenkin, mutta lopputulos oli se, että makasin heikotuksen vallassa Lupauksen lattialla itkien, kun en vain pystynyt heikon olon vuoksi tehdä liikkeitä! Onneksi PT:ni Sanna tiesi paljon myös terveysasioista kätilön koulutuksen vuoksi ja patisti mut terveyskeskukseen mittauttamaan hemoglobiinin ja verenpaineen ennen seuraavaa treenikertaa, joka olisikin vasta useamman viikon päästä.

Viikot treenien välissä meni hieman usvassa, kävin terkkarilla toteamassa verenpaineideni olevan melko matalat ja liian matalien hemoglobiiniarvojen vuoksi sain kehoituksen ryhtyä kunnon rautakuurille. Raudan puute on ollut riesanani ihan nuoresta saakka ja tätähän se verimakkaran ja appelsiinin himo uumoilikin, keho huusi rautaa ja sen imeytymisessä auttavaa C-vitamiinia. Innostuin kuitenkin Lupauksella tehdystä kahvakuulatreenistä niin paljon, että hankin kotiini muutamat kokovartalon treeniin soveltuvat kuulat ja aloin Sannan ohjeiden mukaan tekemään liikkeitä, jotka tuntuvat hyvälle ja kiinnitin huomiota arkiliikuntaan, sillä normaalissa arjessa heikotusta ei tuntunut juuri koskaan.

Kolmas ja tällä erää viimeinen treenikerta Lupauksella piti sisällään sekä liikkumista että myös henkistä treeniä. Sanna opetti mulle kehonhuollon kannalta tärkeitä liikkeitä ja puhuttiin paljon siitä, kuinka myös kehonhuolto ja etenkin ylävartalon jumien poisto hieronnalla saattavat parantaa verenkiertoani ja auttaa myös treenatessa ilmenevään heikotukseen. Viimeisen kerran lajina meillä oli muuten kotitreenin tehostus jumppakuminauhan avulla ja kun heikotusta edelleenkin ilmeni, patisti Sanna mut vielä ihan kunnon verikokeisiin, jotta jos heikotukseen olisi jokin vakavampi syy, se tulisi selville. Ensi viikolla olenkin menossa verikokeisiin ihan hyvillä fiiliksillä, sillä kuukauden intensiivinen rautakuuri on kyllä lisännyt energian tunnetta kehossa ja uskon, että syy heikotukseen saadaan hoidettua kevään aikana kokonaan pois.


Kuten tekstistäni saa kuvan, ei oma PT-harjoittelu ollut ollenkaan kuin Madonnalla. Onneksi! Vaikka mulla varsinkin toisen treenikerran jälkeen oli vähän epäonnistunut olo ja harmitus treenien epäonnistumisesta, huomasin jo kotona ettei PT:n kanssa treenaaminen ollut silti turhaa. Vaikka juuri sillä hetkellä en taipunut parempaan suoritukseen, sain Sannalta paperilla ja myös meiliin hyviä ohjeita jokaisen liikuntakerran jälkeen ja myös kimmokkeen lisätä arkiliikuntaa sekä kotitreeniä oikein tehdyin liikkein. Satsasin vielä viimeisen treenikertamme jälkeen 10 euroa treenikuminauhaan, joka onkin ollut tosi kiva apu kotona yläkropan liikkeitä tehdessä ja onneksi nyt on ihan mulle räätälöidyt ohjeetkin kuminauhan käyttöön.


Oli myös tosi kiva, että kun heikotus oli tullakseen, tuli se juuri PT:n kanssa, jolloin sain heti hyvät vinkit sen taltoitukseen sekä henkistä tukea harmitukseeni. Juuri eilen illalla mietin, että empatia on tosi tärkeä juttu PT:n ammatissa, jos mua olisi yhtään syyllistetty laiskaksi heikotuskohtauksen aikana, olisin lähtenyt suoraan ovesta ulos ja vannonut etten harrasta enää ikinä liikuntaa. Nyt fiilis on kuitenkin toiveikas, pienet PT:n oppien mukaan tehdyt kotitreenit ovat olleet kivoja ja varmasti tuolle heikotukselle löytyy vielä parannuskeino, jolloin pääsen takaisin kuntosalillekin vähän voimakkaamman treenin pariin. Siihen saakka kevyt arkiliikunta, kahvakuulat ja kuminauhajumppa sekä armollisuus itseä kohtaan toimivat vallan mainiosti. Ja onneksi nyt keväällä liikkua voi ulkona niin monin eri tavoin, potkulautakin on jo kaivettu varastosta ja pidemmät etapit hoituu helposti sen kanssa.

Käteen siis jäi paljon:
-hyvä fiilis
-kuntosalilaitteisiin tutustuminen ammattilaisen johdolla
-kuntosaliohjelma painoineen ja toistoineen
- eka kerta kahvakuulailua + innostus siihen
-selkeät ohjeet kahvakuulailuun
-kuminauhajumppaohjeet
-ohjeet kehon huoltamiseen ja verryttelyyn ennen kuntosalia
- paljon hyviä motivoivia ajatuksia
-fiilis, että riitän tällaisena kuin olen

PT-palvelut saatu Lupaus.fi
Treenikuteet saatu Yvette.fi

Mitä! Takin hihat ovat TAAS liian lyhyet, vastahan minä... niin, välikausitakin ostosta olikin kulunut kaksi vuotta eikä ainainen kasvunvaran ostokaan saanut vanhaa takkia mahtumaan päälle. Sitä paitsi väri oli väärä, nyt piti olla pinkkiä. 

Olen pikkuhiljaa päässyt ennakkoluulostani pinkkiä kohtaan ja pystyn jo melkei silmää räpsäyttämättä hankkimaan kaiken tarvittavan kirkkaan vaaleanpunaisena, koska se nyt sattuu edelleenkin olemaan Kaamoksen lempiväri. Ongelma oli vain, että aika monessa paikassa pinkki on väri, jonka mukana tulee myös kapeampi mitoitus sekä lyhyempi mitta. Ja vaikka lapsi saisikin valita lempivärinsä, ei toiminnallisuudesta vain voi tinkiä. Välikausivaatteissa on oltava tarpeeksi väljyyttä, taskuja, vedenpitävyttä, huppu ja kiristysmahdollisuudet, että voi hankkia edes vähä sitä kasvunvaraa. Nykyään, pinkkifanin pojan äitinä, olen huomannut sukupuolikoodattujen lastenvaateosastojen tarjonnassa muitakin eroja kuin värit: pinkit vaatteet ovat kapeampia ja joskus jopa huonompilaatuisia! Mitä ihmettä!

Vasta kassalla havahduin Villervallan vaatteiden hintaan. 8000 vesipilarin välikausihousut maksoivatkin vain 41.95 euroa! Ja takki vähän alle 75 euroa. Halvemmallakin toki vaatteita saisi, mutta yleensä skandisuunnittelusta ja laadusta on saanut maksaa kymmeniä euroja enemmän. Tämä olikin kiva yllätys, sillä vanhat käyttökokemukset Villervallasta ovat todella hyvät ja vieläkin muistelen lämmöllä taaperoaikana käytössä ollutta softshell takkia, joka kierrätettiin ihan uuden veroisessa kunnossa seuravalle käyttäjälle.

Samalla kun välikausivaatteet hankittiin, hankin myös vähän muuta vaatetta pituutta venähtäneelle lapselle. Villervallan Street joggerssit (eli nuo "yllättäen" polvista likaantuneet ja hieman erikoisesti lahkeensuusta käännetyt byysat siis) ovat meillä ihan uusi juttu, mutta väitän näiden olevan universumin parhaat housut isommalle lapselle. Olen jo pitkään kaivannut housuihin vyötärölle lisää korkeutta ja näissä sitä kerrankin oli kunnolla. Korkeuden lisäksi kiitosta saa myös ihanan pehmeä materiaali, kiristysnyöri sekä takataskujen juuri oikea korkeus. Vaikka housut nousevat tarpeeksi korkealle, taskut eivät ole selässä vaan matalammalla pyllyn päällä. Joggerssien materiaali on myös testattu kestäväksi, sillä kuten herkän prinssi Ruususeni kasvoista ehkä huomaa, hän on lentänyt jo muutamaan otteeseen uudella potkulaudallaan naamalleen. Housunpolvet ovat vielä ehjänä, vaikka etuhammas lähtikin yhdessä asfaltin ja lapsen yhteentörmäyksessä.

Housujen kestävyys ei sinäänsä tullut yllätyksenä, sillä olen viime vuosina pelastanut työpaikallani sijaitsevalta lastenvaatekirppikseltä tosi paljon uudenveroisessa kunnossa olevaa Villervallaa, viimeksi kaverini lapselle. Kaikki Villervallan printit ja väriyhdistelmät eivät aina ole olleet mieleeni, mutta tältä keväältä oli ihan pakko hankkia yksi pitkähihainen printtipaita myös Kaamokselle, sillä en vain voinut vastustaa rauhankyyhkykuvioista luomupuuvillapaitaa ollenkaan. Rauhankyyhky, onko mitään ihanampaa olemassakaan! Saatoinpa hankkia myös toisen paidan, kukka ja perhoskuviolla, sillä mikäpä olisi söpömpää kesällä kuin hampaaton takkutukkalapsi likaisissa farkkushortseissa, polvet ruvella ja kauniita kukkia paidassa?

Tiedän, että kenties vahingossa blogiini eksynyttä hirvittää: pinkkiä ja kukkavaatteita pojalle? Mutta voin vannoa, että tämä lapsi on niin tarkka vaatteistaan, ettei saisi mitenkään pakotettua häntä vaatteisiin, joista hän ei pitäisi. Kuvio on mennyt oikeastaan päinvastoin, sillä minulla on kyllä mennyt aikaa hyväksyä lapsen pinkki lempiväri ja hyväksyä myös hänen - ei niin stereotyyppisen poikamainen- tyylitajunsa. Mutta Kaamos on ollut hyvä kasvattaja ja aina pinkkijarrujen tullessa päälleni hän toteaa, että "äiti sinä olet sanonut ettei ole tyttövärejä ja poikavärejä" ja olen itsekin alkanut siihen pikkuhiljaa uskoa. Että värillä ei ole väliä, kunhan se on pinkkiä.

Sikäli mikäli olet vielä etsimässä välikausivaatteita (tai jotain muita vaatteita) kannattaa ehdottomasti tsekkailla Villervallan valikoima läpi, sillä Skidi.fi:sta saat ihan kaikista normaalihintaisista ostoksista -10% alennuksen koodilla "MUTSI2018" perjantaihin 20.4. saakka (koskee siis myös muita merkkejä). Ja sama ale toimii tottakai myös Skidin myymälöissä Kampissa, Sellossa, Isossa Omenassa, sekä Jyväskylän ja Porvoon liikkeissä, muistat vaan mainita alesta kassalla. Erityisesti nuo parkatakit kannattaa tsekata läpi!

Kaupallinen yhteistyö Melli Ecodesignin kanssa

Aloin viime viikolla miettimään kuinka paljon lastenvaatteiden muoto on muuttunut siinä ajassa, kun itse olen ollut äiti. Seitsemän vuotta sitten ensimmäisiä vauvanvaatteita hankkiessani luomupuuvilla ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys eikä monikaan kuluttaja osannut vaatia vaatehankintojensa tuotantoa läpinäkyväksi. Ainoat jo breikanneet perheblogit olivat kyllä hyvin lastenvaatepainottuneita, mutta koska tarjontaa oli vähemmän, ei sielläkään erityisesti huomioitu sitä vaate voisi olla sekä tyylikäs että eettisesti tuotettu. Nythän tilanne on oikeastaan ihan toinen ja on enemmänkin itsestäänselvyys, että lapsen herkkää ihoa vasten suositaan luomupuuvillaa, jonka tuotannossa keinotekoisia lannotteita tai torjunta-aineita ei käytetä. Meilläkin luomupuuvillasta on tullut vuosien saatossa lähes itsestäänselvä valinta silloin kun lastenvaatetta on pieneksi jääneiden tilalle hankittava ja yksi suosikeistamme on ollut jo vuosia jyväskyläläinen Melli Ecodesign, joka ympäristöystävällisemmän puuvillan lisäksi suosii myös lähituotantoa ompelutöissään, kaikki Mellin vaatteet nimittäin ommellaan Suomessa. Nykyään Melli pukee meidät molemmat, sillä ihanasta luomupuuvillamallistosta löytyy lastenvaatteiden lisäksi myös aikuisten vaatteita kokoon 3XL saakka! (+ paljon paljon muuta!)

Materiaalien lisäksi myös vaatteiden hankkiminen on muuttunut ja verkkokaupat ovat kasvattaneet suosiotaan valtavasti. Verkkokauppamyynti helpottaa hurjasti etenkin suurimpien kaupunkien ulkopuolella asuvia, enää kun ei tarvitse lähteä hakemaan vaatteita lähikaupungin vaatekaupasta, vaan ne tulevat verkon kautta näppärästi lähipostiin tai kotiin. Omasta lapsuudestani tutut postimyyntikuvastot eivät ole enää monellekaan merkille tarpeen, mikä on loistojuttu ihan senkin vuoksi, että kuvastot olisivat ihan liian iso sijoitus monelle pikkumerkille ja massapostituksina lähetettäessä myös täysin turhaa roskaa liian monille. Verkkokauppamyynti mahdollistaa yrittämisen myös maaseudulta käsin, esimerkiksi Melli Ecodesignin vaatteet ommellaan ja postitetaan Palokasta. joka sijaitsee n. 7 km päässä Jyväskylän keskustasta. Ei mikään itsestäänselvä sijainti vaatekaupalle ja tehtaalle!


Mutta vaikka materiaali olisi tutkitusti turvallista ja tuotanto läpinäkyvää, jää meidän kuluttajien vastuulle myös paljon. Verkkokauppaostoksien yleistyessä olen huomannut ainakin lasten merkkivaateryhmien ja naistenvaateryhmien kautta ilmiön, joka oikeastaan jopa suututtaa minua, vaikka kyse on varmasti enemmän tiedon puutteesta kuin oikeasta välinpitämättömyydestä. Yleistynyt tapa nimittäin on, että vaatteita tilaillaan sovitukseen ihan huvikseen, mietitään vasta vaatteen ollessa kotona tarvitseeko sitä tai pahimmillaan tilataan monta eri kokoa kerralla, jolloin väistämättä puolet lähtevät takaisin verkkokaupan varastoon. Vaatteet siis matkustavat pitkin poikin maailmaa ja Suomea, mikä vaikuttaa tottakai vaatteen hiilijalanjälkeen, mutta myös hintaan. Harva huomioi, että ilmaiset postit asiakkaalle eivät tarkoita ilmaisia posteja yritykselle ja siksi edestakaisin postittelu syö yrityksen katetta ja vaikuttaa tottakai myös hintaan. Tätä on vaikea käsittää, kun ylikansalliset megaverkkokaupat mainostavat postittavansa aina ilmaiseksi ja vieläpä kotimaista tuotetta edullisempaa tavaraa. Fakta kuitenkin on, että jokaisen postituksen maksaa asiakas silloinkin, kun palautus tai vaihto olisi "ilmainen". Silloin yleinen palauttelurumba on vain leivottu tuotteen hintaan valmiiksi.

Ja vaikka asiakkaalla olisikin varaa maksaa palauttelusta koituvat kulut itse, on hyvä huomata ettei vaatteiden matkaaminen pitkin poikin ole missään määrin ekoteko. Siksi itse pyrin tilaamaan verkkokaupoista niin, ettei turhaa palauttelua tulisi ollenkaan, se kun on aivan helppoa varsinkin suomalaisista kaupoista tilatessa. Esimerkiksi näissä kuvissa päälläni näkyvässä keltaisessa laatikkomekossa on tuotekortilla lueteltu kaikki tärkeimmät mitat. Mun kokoni on XXL, jonka tilasin pelkästään rinnanympärysmitan perusteella oikein. Yksi helppo tapa löytää oikea koko on myös verrata verkkokaupan vaatemittoja entuudestaan sopiviin vaatteisiin, yläosissa rinnanympärys (ry) tai kainalosta kainaloon (kai-kai) otettu puolikkaan vaatteen mitta toimii hyvin, joustavissa housuissa katson enemmän lantionmittaa (la), sillä kuminauhallinen vyötärö (vy) saakin olla omaa vyötärönympärystäni kapeampi, jotta housut pysyvät hyvin jalassa.

Mittanauhan lisäksi apunani on ollut aina tarvittaessa myös verkkokaupan oma henkilökunta. Enkä puhu vain Mellistä, suomalaisissa verkkokaupoissa on ylipäätään aika upeaa asiakaspalvelua ja sopivaa kokoa voi kysyä helposti meilillä, useimmiten vastauksenkin saa ihan muutamassa tunnissa. On sekä edullisempaa että ekologisempaa kysyä neuvoa kuin tilata vaatteita kasoittain sovitukseen.

ETU: Koodilla "huhtikuu2018" saat -20% alennusta  kaikista Melli Ecodesignin normaalihintaisista vaatteista sunnuntaihin 15.4. saakka!

Jutellessani Mellin omistaja Marica Jensenin kanssa oikean kokoisten vaatteiden hankkimisesta, hän kysyi olenko jo testannut TailorGuidea. En tiennyt asiasta mitään, mutta innostuin niin, että haluan jakaa tietoa myös teille! Suomalainen TailorGuide on nimittäin asiakkaalle täysin ilmainen sovellus, jonka kautta voit tulevaisuudessa hankkia sopivat vaatteet netistä ilman sovittelurumbaa! TailorGuiden idea perustuu todella tarkkaan valokuvan kautta mittaamiseen, sovellus siis analysoi vartalosi ja vertaa mittojasi verkkokaupoissa myytävien vaatteiden mittoihin, jotta saat hankittua suoraan sinulle sopivan koon!

Latasin sovelluksen eilen kännykkääni ja mittojen ottaminen hoitui todella helposti ja vaikka patsastelin kuvissa alusvaatteisillani parhaimman tuloksen vuoksi, ei sovellus onneksi tallentanut itse prosessia vaan pelkästään tietoni. TailorGuidea käyttäessä et siis tarvitse mittanauhaa vaan pelkästään älypuhelimen sekä tiedon pituudestasi.

Testailin TailorGuidea illalla ihan mielenkiinnosta ja ainakin Mellin mekkojen kanssa TailorGuiden suositukset menivät hyvin yksi yhteen ja sovellus ehdotti mulle kokoa XL, kun mä valitsin itselleni XXL halutessani löysemmän mallin. Sovellus on kuitenkin vasta kehitysasteella eikä siksi tunnista täysin aukottomasti vartalontyyppien omia erityistarpeita ja siksi esimerkiksi Mellin alaosissa sovellus koki, etten mahtuisi housuihin ollenkaan! Oikeastihan Mellin joustavavyötäröiset housut ja minun pehmeä vyötäröni sopivat aivan mainiosti yhteen koossa XL, mutta koska sovellukseen syötettyä vyötärönmittaa ei ole ilmoitettu venytettynä, ei TailorGuide vielä ymmärrä housujen olevan ihan sopivat.

Sovellus kannattaa kuitenkin napata jo käyttöön Appstoresta tai Google Playsta ja kokeilla miten se toimii ja vaikka vertailla omia mittoja TailorGuiden antamiin mittoihin. Parannuksiahan tällaisiin sovelluksiin tehdään koko ajan ja varmasti pian sovellus huomioi entistä paremmin erilaiset vartalot ja materiaalinen käyttäytymisenkin. Vielä ei ole se aika, jolloin suosittelisin perustamaan vaateostokset TailorGuiden varaan, mutta taatusti sekin päivä koittaa.

Iso peukku kuitenkin jo nyt TailorGuidelle, ja kuinka upeaa, että sovellus on ihan suomalaisvoimin tehty!

Joku on saattanut kuullakin Kaamoksen toisessa kotipaikassa eli Somerolla sijaitsevasta eläinsuojelukeskus Tuulispäästä. Ainakin itse olin kuullut paikasta vähän sieltä sun täältä ja etenkin työkaverini Rakelin jutut eläinten vanhainkotinakin tunnetusta Tuulispäästä olivat jääneet mieleen, hän kun on jo monet kerrat viettänyt aikaa Tuulispäässä talkootyöntekijänä. Myös kaverini Minnan yritys Kauneushoitola Hilla kuuluu Tuulispään tukijoihin ja vegaanihoitolana tunnettu Hilla lahjoittaa joka kuukausi pienen summan Tuulispään eläinsuojeluyhdistykselle, jotta eläinsuojelukeskus voi jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa.

Me pääsimme Kaamoksen kanssa tutustumaan Tuulispäähän Hillan porukan kanssa, mukana olivat työntekijöistä niin Minna, Heta kuin Heidikin sekä kasa muita perheenjäseniä sekä tietenkin me itse. Keväinen maanantai olikin ihan huippu päivä vierailulle, sillä Tuulispään maatilalla meitä oli vastassa tilan omistaja Piian lisäksi myös ne eläimet, jotka viettävät kesänsä laiduntaen muutaman kilometrin päässä tilalta.

Tuulispään tila eroaa suurimmasta osasta muista maatiloista sillä, että vaikka siellä asuu niin lehmiä, hevosia, lampaita, possuja, villisikoja, kanoja, vuohia kuin sinikettujakin, on tila ja sen ympärillä toimiva yhdistys vegaanisia arvoja kunnioittava. Yksikään tilan eläimistä ei ole tuotantoeläin, joten lehmien rinnat tuottavat maitoa vain omille vasikoille eikä kenenkään elämää lopeteta lihantuotannon vuoksi. Tilalle otetut eläimet siis saavat elää niin pitkän elämän kun se heille on mahdollista. Useat Tuulispäässä asuvista eläimistä ovat jo saaneet aiemmassa elämässään lopetuspäätöksen, mutta ovat mutkien kautta päätyneet Tuulispäähän viettämään arvokkaita eläkepäiviään.

Yksi Tuulispään eläinjoukon julkkiksista on Agda, lintu joka syntyi kanana, mutta alkoi käyttäytymään kuin kukko. Agda-kana syntyi viisi vuotta sitten espoolaisen ulkomuseon kanalaan ja joutui emonsa hyljeksimäksi ja päätyi sitä kautta asumaan ensimmäikseksi vuodekseen ihmisen ja koiran kanssa. Pikkuhiljaa Agda alkoi muuttamaan muotoaan ja vaikka Agdan pää on kanan, se onnistui kasvattamaan itselleen kukolle tyypilliset pyrstösulat sekä terävät kannukset jalkoihinsa. Kun Agda eräänä aamuna oli alkanut myös kiekumaan, jouduttiin sille etsimään uusi kukolle sopiva koti ja näin se päätyi Tuulispäähän. Transkukkona tunnettu Agda oli myös meille entuudestaan tuttu lintu, vaikka näimmekin sen ensimmäistä kertaa tänään ihan elävänä. Agda kun on ollut muun muassa Turku Priden nimikkoeläin ja saanut huomiota ihan Helsingin Sanomia myöten. 

Tuulispää on siinä mielessä jännä paikka, että tällainen maalla lehmälaitumien vieressä kasvanut tyyppikin sai paljon uutta tietoa eläinten luonnollisesta elämänrytmistä ja ihan nolottaa myöntää, etten todellakaan tiennyt esimerkiksi lehmien maidontuotannon johtuvan pelkästään (siitä samasta mistä ihmisenkin eli) jälkeläisten ruokkimistarpeesta. En ymmärrä miten en ollut edes ajatellut, ettei maito tosiaankaan tule lehmästä koko elämän ajan ilman vasikoiden tekoa, vaan maidontuotanto vaatii tottakai myös jatkuvaa lisääntymistä. Kun Tuulispäässä tapaa yhdeksän kuukauden ikäisen Konsti-vasikan, joka juo edelleen äitinsä Vipan maitoa, tulee kyllä tyhmä olo kun tietää, että kaupassa myytävän lehmän maito on tulosta siitä, että maitoa tarvitseva vasikka on erotettu äidistään päivän ikäisenä. Vaikka näistä asioista olisi tietoa tottakai saatavilla, tarvittiin näköjään kuitenkin tämä vierailu, jotta pystyn nyt entistä helpommin valitsemaan sen työpaikan jääkaapista löytyvän kauramaidon kahviini. Niin nolo juttu.

Vaikka suosittelen Tuulispäässä vierailua ihan kaikille, se ei valitettavasti ole aina mahdollista, sillä tilalla tehdään töitä ihan kuten muillakin tiloilla. Avoimia ovia on kuitenkin tulossa taas ensi kesänä ja kuukausilahjoittajat saavat myös vuosittain kutsun tilalle tapaamaan kummieläintään sekä kuulevat Tuulispään elämästä muutenkin meilien kautta. Kuukausilahjoittajaksi voi ryhtyä jo pienellä 8 euron kuukausittaisella panostuksella, joten luulenpa meidän hankkivan norppakummiuden lisäksi myös eläinkummiuden Tuulispäähän. Siitä tietoa täällä. 

Kiitos Tuulispäälle ihanasta vierailupäivästä ja upeasta työstä eläinten parissa!

Kaupallinen yhteistyö Klaus Haapaniemi Giants kanssa

Vaikka lapsen teini-ikään on virallisten teen-määritysten mukaan vielä toinen kuusi vuotta, ei eskarilainen ole enää mikään pieni helposti johdateltavissa vauveli. Tyylistähän Kaamos on ollut aina tosi tarkka ja vaikka välillä päällä onkin mitä sattuu, kieltäytyy hän todella tehokkaasti kuteista, jotka eivät miellytä silmää. Myös vaatteiden tuntuma päällä on tärkeä juttu ja kaikki liian kova tai kutiseva (tämä on varmasti villaa! en laita!) on ollut kiellettyjen listalla jo kauan. Kaikki pikkulapsiajoilta tutut merkit eivät enää tee sopivia kokoja, mutta onneksi uusiakin suosikkimerkkejä löytyy aina välillä.

Tunnustettakoon, että olen ihan surkea kampaajalla kävijä nykyään. Kasvatettuani pitkät hiukset, on kampaamoreissut vähentyneet entisestään ja käyn laittamassa hiuksiani noin kaksi kertaa vuodessa, keväällä raitoja ja talvella kuivuneiden latvojen lyhennys. En kaipaa hiuksiini oikeastaan ollenkaan vaihtelua ja siinä missä tyylini vaihtelee mielialan, vuodenajan ja trendienkin mukaan, ei hiuksissa tapahdu oikeastaan mitään. Kun oikein panostan, saatan suoristaa tukkani, mutta muuten se on kuin on. 

Nyt, vaikka kevät on jo pitkällä, en kuitenkaan ole edes harkinnut jokavuotisia vaaleita raitoja vaan haaveillut vieläkin luonnollisemmasta tukasta, siis ihan oman värisestäni ja juurikasvuvapaasta. Tärkein kriteeri kevään hiusuudistuksessa olikin, että nutturalla ollessa nutturaan ja juureen ei jäisi juuri ollenkaan sävyeroa ja saisin ylläpidettyä hiuksia lähinnä pesemällä niitä. Nämä asiat mielessäni käväisin viime viikolla Saxcessa, jossa Elisa Alioravaine ymmärsi heti toiveeni ja värjäsi että saksi hiukseni juuri sellaisiksi kuin halusin, mahdollisimman luonnollisiksi, mutta upean kiiltäviksi.

Käyntikertani Saxcessa oli ensimmäinen laatuaan ja vaikka yleensä arvostan suomalaisia tuotteita, oli mulle yllätys, että Saxcessa käyttiin suomalaisia Sim-hiusvärejä. En tiedä miksi olen aina ajatellut, että vaikka suomalaiset tuotteet ovat laadukkaita, hiusväreissä meillä ei olisi mitään kotimaista toimivaa vaihtoehtoa. Olen jopa käyttänyt Sim Argan Care shampoota ja hoitoainetta tyytyväisenä, mutta en edes ajatellut sarjalta löytyvän hyviä sävyjä ja hiusvärejä. 

Valitettavasti aika, jolloin Elisan kanssa hiuksiani suunnittelimme ja toteutimme osui ilta-aikaan, joten kuvat tuloksesta ovat vähän pliisuja johtuen valosta. Saadaksemme oikean kylmän tummanvaalean sävyn kameraan jouduimme pimentämään kaikki kampaamon lämpöä hohkaavat valot ja kuvaamaan lähes pimeässä toivoen linssini nappaavan valon ikkunan kautta jo hämärtyneestä illasta. Sävyerot suoran ja kiharan tukan välillä johtuvat siis täysin illan hämärtymisestä ja siitä johtuvasta valovoiman lisäyksestä kuviin, itse sävy kyllä näyttäytyy kuvissa yllättävänkin todellisena. 

Saxce ja siellä kauniita hiuksia taikova Elisa olivat tosiaan mulle ihan uusia tuttavuuksia ja päädyin kampaamoon muutaman tunnin varoitusajalla Timman kautta, jonne sain hetki sitten blogin kautta lahjakortin. Timma on siis palvelu, joka myy kampaajien, hierojien yms viime hetken aikoja edullisempaan hintaan ja ihan samallekin päivälle usein löytyy aikoja. Saxceen uskaltauduin ihan muiden Timmaa käyttäneiden kehujen vuoksi, paikka oli tainnut saada 4.5/5 tähteä ja Elisa paljon kiitosta. Elisan löytyminen olikin mulle ihan onnenpotku, sillä Kuopiosta vasta Helsinkiin muuttanut Elisa vasta etsii asiakaskuntaansa Helsingistä ja mullakaan ei epäaktiivisesta hiustenlaitosta johtuen ole ollut sellaista luottokampaajaa aikoihin. Ja vaikka en pidä itseäni minään mesenaattina enkä todellakaan ole taloudellisestikaan missään tukija-asemassa, on kiva, että käyttämiäni palveluita tarjoaa nuori naisyrittäjä ja vielä suomalaisin tuottein. 

Kun julkaisin pitkäperjantaina itsestäni tämän uikkarikuvan Instagramissani, tiesin aika monen miettivän, että taas se tyrkyttää itseään ja vartaloaan uudessa kulmassa, eikö niitä seuraajia saa muuten kuin esittelemällä vartaloaan. Tämä mietintä ei valitettavasti johdu omista epäluuloistani, vaan sellaista xl-kokoisen naisen elämä vaan on. Asiat, jotka ovat ihan normaaleja kuvata koossa XXS-L saavat koosta XL alkaen uuden ulottuvuuden, sillä me ihmiset vuonna 2018 emme ole edelleenkään tottuneet näkemään kuvissa asioita kuten kaksoisleuka, riippuvat rinnat tai pullea vatsa. On statement olla sitä mitä on, jos on isokokoinen ja se ei tietenkään ole hyväksi kenellekään. 

Se, että istun rottinkituolissa uikkarisillani ei tietenkään ole sattumaa. Sen takana on pitkä historia, jossa painostani on tehty lapsesta lähtien pilaa. Hyväksytyksi yrittäessäni olen kuihduttanut kehoani kouluikäisenä skippaamalla kouluruokaa korvaten sen veteen sekoitetulla kuitujauheella, juonut kaverin kanssa kilpaa 1,5 litraa vettä, jotta oppisimme oksentamaan, haaveillut normaalipainoisen kaverin kanssa syömishäiriöstä, liikkunut niin paljon, etten illalla muistanut mitä liikuntaa olin päivän aikana harrastanut ja syönyt laksatiiveja opiskelijaporukassa "huvin vuoksi". Ja saanut hyväksyntää "jatka samaan malliin" kun olen omistanut ihan koko sen hetkisen elämäni laihduttamiselle. Skipannut nyyttikestit, elokuvaillat ja ihmissuhteet, koska olen ollut liian kiireinen yrittäessäni olla hoikempi. Eikä oikeasti kukaan - ei yksikään ihminen koskaan - ole puuttunut tähän millään tapaa.

Päätin kuitenkin joskus 10 vuotta sitten, että tämä paska saa nyt luvan loppua. En ollut tyytyväinen itseeni, sillä olin epäonnistunut laihduttamisen lisäksi myös siinä, miltä syömishäiriöinen näyttää ja en vain jaksanut välittää enää oikeastaan mistään. Tiesin, että kroppa missä olen ei kerro minusta mitään ja etten vain tulisi mahtumaan muottiin, vaikka kuinka yrittäisin ja nostin kädet ylös. Olkoon ruma vartalo, riipputissit ja kauhea kaksoisleuka. Kukaan ei koskaan tulisi haluamaan minua sellaisena kuin olen, joten turha edes yrittää.

Viimeiset 10 vuotta ovat kuitenkin olleet ulkonäön suhteen yllättävän helppoja. Olin niin väsynyt itseni vihaamiseen, että lupasin itselleni lopettaa ulkonäköni arvostelun. Koska olin murrosiässä sairastanut myös tosi voimakkaan aknen ja saanut kasvoni joten kuten sileiksi, päätin iloita edes siitä, että rumassa läskissä naamassani ei olisi jatkuvaa kipeää tulehdusta. Itselleni annetun lupauksen lisäksi äidiksi tuleminen ja myös sosiaalinen media on muokannut ajatuksiani armolisemmaksi ulkonäköäni kohtaan ja nyt viimein voin ihan rehellisesti sanoa, että en ajattele normaalissa arkielämässäni painostani ja ulkonäöstäni rumasti useinkaan. Mutta silti totuus on, että jos joku laihdutuspullonhenki kysyisi kolmea ulkonäköön liittyvää toivetta, tulisi vastaukset vanhasta muistista: maha, kaksoisleuka ja riipputissit pois. Aika älytöntä, mutta niin se vaan on!

Nykyisin kuitenkin diggailen kroppaani usein ja olen kauhean iloinen, että olen päässyt toksisista ajatuksistani eroon ja tiedostan, että se vartalotyyppi, johon itseäni yritin nuorempana muokata ei vain ole mun vartalotyyppini. Eikä monen muunkaan. Sosiaalinen media on ollut tässä iso apu ja esimerkiksi ruotsalaisten Sara Dahlströmin ja Stina Wolterin instatileistä olen saanut ihan valtavasti iloa, koska niissä esiintyvä vartalotyyppi ja persoona on se, johon mä itse samaistun. Ja millainen tyyppi mä haluan olla yhä enemmän. Haluan muistuttaa ihan jokaista seuraajaani siitä, että kenenkään elämä ei ole pelkälle laihduttamiselle omistautumisen arvoista ja xl-kokoisen naisen (tai kenenkään muunkaan) kauneutta ei mitata ennen-jälkeen kuvissa, vaan me kaikki olemme arvokkaita juuri nyt, sellaisena kuin olemme. Niin klisee, mutta niin totta. Uskon myös, että erilaisten vartaloiden näkyminen mediassa edesauttaa meitä hyväksymään toistemme kautta myös itsemme ja vähentää pelkän laihuuden ja ulkonököpaineiden vuoksi itsensä rääkkäämistä. Liikkumisen ja terveellisesti syömisen kun ei pitäisi perustua itsensä vihaamiseen, vaan itsensä rakastamiseen. 

Itsensä rakastaminen ja vartalon arvostaminen ei kuitenkaan ole helppoa ja naisia on ihan turha syyllistää, että lähtevät mukaan itsensä haukkumiseen, vaikka voisivat toimia toisin. Ja vaikka puhun tekstissä päätöksestä olla arvostelematta itseäni, tiedän ettei se onnistu sormia napsauttamalla, ottamalla vastuuta ajatuksistaan. Nämä ajatukset kun ovat - kuten monet muutkin asiat - myös kulttuurisia ongelmia, joiden korjaamista on turha sysätä pelkästään yksilön taakaksi. Ja erilaisuuden hyväksymisen kulttuuriin meillä suomalaisilla on vielä pitkästi matkaa, mutta onneksi tulevaisuus näyttää edes vähän monimuotoisemmalta lapsillemme. Ja koska mun työkalupakki on melko vajaa ja tekemistä on myös somen ulkopuolella, turvaudun statement-uikkarikuviin ja teksteihin, kunnes keksin vaikuttavamman tavan kertoa, tälle ajalle tyypillisillä fasistisilla kauneusihanteilla voi myös pyyhkiä...tiedätte kyllä mitä.

ps. välillä musta tuntuu, että toistelen vain jo sanottuja ja muiden oivaltamia juttuja. Mikä kertoo vain siitä, kuinka hyviä ne on olleet! Kiitos siis kaikille, joiden kanssa saan näistä asioista keskustella, nin livenä kuin netissäkin.

Kävin helmikuun lopulla, niinä kovimpina pakkaspäivinä heittämässä pienen, mutta sitäkin hauskemman mallikeikan Lahdessa Lahessa. Päivän aikana pääsin ensin Studio Savon&Ekon tirehtööri Katin käsittelyyn, kun Kati laittoi mulle ensin kuvausmeikin ja hiukset. Ja sitten hyppäsi Katikin mallin saappaisiin ja aloimme kuvaamaan lahtelaisen Marimari:n oman malliston vaatteita. Kuvaajana toimi tietenkin degineri ja Marimari putiikin pyörittäjä Mari Nieminen itse.

Marimari-merkki on mulle melko uusi tuttavuus, mutta etenkin merkin Beehive-mekko on noussut monen kotimaisia vaatteita arvostavan naisen suosikiksi viimeisen muutaman vuoden aikana. Aivan uuden mallinen mekko tekee kantajalleen hauskan sivupyrstön ja mekko tuntuu sopivan tosi monelle vartalotyypille kuin nakutettu. Siksi Beehivestä löytyykin nykyään monenlaista variaatiota, pitkillä ja lyhyillä hihoilla ja erilaisilla kuoseilla. Meidät Katin kanssa hälyytetitiin apuun siksi, että Beehivestä on tullut myös 3xl koko, eli ostokokemuksien helpottamiseksi tarvittiin kipeästi kuvia myös meidän xl-naisten päällä. 

Me ollaan kyllä Katin kanssa hyvä mallikombo siinä mielessä, että vartalomme ovat suurin piirtein samasta koosta huolimatta täysin eri malliset, minä olen niin klassinen omppuvartalo kuin olla voi ja Kati taas enemmän päärynän mallia. Onkin superkiva, että nyt Marimarin kuvissa on myös fiilistellä vaatteita hieman myös vartalonmallin mukaisesti, sillä etenkin meillä plus size naisilla vartalonmuodot vaikuttavat hyvin paljon vaatteen valintaan.

Pakko kehua, että Marimarin vaatteet veivät kyllä sydämeni täysin, sillä olen jo pitkään kaipaillut vähän uudenlaisia leikkauksia vaatekaappiini etenkin mustien mekkojen osalta. Beehive iski meikäläiseen siis ihan täysin, sekä pitkähihaisena mekkona (mun koko 2xl) että Beeskirt-hameen (2xl) ja Fox-paidan (one size large) yhdistelmänä. Omppuvartaloisena ihastuin tottakai myös Bon bon hameen ja Sylvi jumpsuithaalarin (koko L) todella korkeaan luomupuuvillaresoriin, joka tuntui vaan ihan parhaalle ikinä. Tukevuus, sitä ei koskaan vain voi olla liikaa! Ainiin, ja Marimarin kimonovyö oli niin mahtava, että hankin sen Beehiven lisäksi itselleni. Vyö on niin napakka ja mukavan tuntuinen, kuin olisi maailman parhaat tukipöksyt jalassa, mutta vain mekon päällä :D

Ja koska olen nyt ollut ihan fiiliksissä näistä Suomessa taidolla ommelluista luomupuuvillavaatteista, halusin jakaa ihastukseni myös teille ja pyysin Marilta pienen pääsiäisyllätyksen lukijoilleni. Nimittäin nyt tai ei koskaan kannattaa tutustua koko Marimarin omaan mallistoon eli vaatteisiin ja asusteisiin ja tilata oma suosikki -15% alennuksella. Tarjous aktivoituu verkkokaupassa koodilla OIMUTSI ja on voimassa 31.3. saakka. Ja jos joku sattuu pyörimään siellä Lahessa niin saman alen saa Marimarin puodilla (rautatienkatu 18) saman koodin sanomalla. Vaihtoehtoisesti voi mumista jotain jonkun mutsin alekoodista, livenä koodin tavaamisasulla ei ole niin väliä!

Että hyvä Lahti, hyvä Lahen muijat! Oli ilo tehdä töitä kanssanne!