Olen ollut melkoinen maidon suurkuluttaja koko ikäni. Rakastan jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja etenkin juustoja ja siksi olenkin ollut il...


Olen ollut melkoinen maidon suurkuluttaja koko ikäni. Rakastan jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja etenkin juustoja ja siksi olenkin ollut iloinen, ettei minulle ole tullut maidon juonnista johtuen mitään sairauksia. Tai näin minä luulin, sillä oletin maidosta tulevien ongelmien sijaitsevan vatsassa ja suolistossa, ei esimerkiksi kasvoissani.

Olen kyllä kuullut, että joillakin maitotuotteet vaikuttavat ihon kuntoon negatiivisesti, mutta eihän mulla voi näin olla...vai voiko? Kosmetologini mielestä nyt olisi jo pakko kokeilla ruokavaliomuutoksia, sillä kasvoni ovat aina vain pieniä näppyjä täynnä ja tuntuu, ettei paraskaan tehohoito näihin näppyihin tepsi. Koska olen jo testannut vehnättömän ja sokerittoman ruokavalion ilman hyviä vaikutuksia ihoon, nyt lähti sitten maitotuotteet veks. Ja se tarkoittaa, että jollakin nuo maidon pirulaiset on korvattava tämän testijakson ajan ja ruokavalion toimiessa pitkälle tulevaisuuteen saakka. Mutta millä?

On asioita, joissa maidon korvaaminen kasvisversiolla on helppoa. Esimerkiksi kahvissa kasvimaidot toimivat todella hyvin ja vaikka soijamaito ja kauramaito jakavatkin usein käyttäjät kahteen leiriin, tykkään minä niistä molemmista. Myös jäätelöpuolella olen löytänyt uudet suosikit, joista esimerkiksi 3 Kaverin vegaaninen suklaa-pähkinä on päässyt ihan kaikkien aikojen jäätelösuosikikseni, se vaan on parempaa kuin mikään muu jätski!

Mutta se, minkä arvasin olevan mulle vaikeaa on juuston vaihtaminen vegaaniseen versioon. Porlammin meijerin Vegeplus on ihan ok vaihtoehto ja heidän ihmeellisen fetainen vege-salaattijuustokin toimii, mutta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa niiden vetävän vertoja aidolle kamalle. Ja millä ihmeellä korvaan parmesaanin? Olen kuullut vegaanien suosivan parmesaanin tilalla ravintohiivaa, mutta jotenkin hiivan (vaikka se ei ilmeisesti sitä leivontahiivaa olekaan) syömien maun vuoksi saa epäilykset heräämään :D Ja mistä sitä edes saa ostettua?

Jogurttihommissa olen melko hyvin perillä mitä on tarjolla ja mitä kannattaa ostaa, monet maidottomat vaihtoehdot tuntuvat jopa paremman makuisilta vaihtoehdoilta. Mitä nyt maustamatonta kookosjogurttia olen syönyt pitäen nenästä kiinni, mutta esimerkiksi Yosat toimii tosi hyvin. 

Mutta on tämä vaan aikaa vievää hommaa, kun ostoskoriin tulee ihan vahingossakin laitettua niitä vanhoja tuttuja juttuja ja pumpkin spice lattet tilattua kermavaahdolla, koska tottakai! Siksi olisikin kiva tietää mitkä maidottomat "maitotuotteet" ovat teidän suosikkeja ja mistä esimerkiksi sen juustoisimman vegejuuston metsästys kannattaisi aloittaa!


2 kommenttia

Latasin eilen Instagramiini kuvan vatsastani ja sain ensimmäisen terveyteen liittyvän kommentin 45 sekuntia kuvan julkaisemisen jälkeen...


Latasin eilen Instagramiini kuvan vatsastani ja sain ensimmäisen terveyteen liittyvän kommentin 45 sekuntia kuvan julkaisemisen jälkeen. Yllätyinkö? - En todellakaan!

Se, mistä Instagramkuvassani otin kantaa oli kauneusihanteet, jotka saavat meidät ihmiset vihaamaan tiettyjä ruumiinosiamme ja ajattelemaan, etteivät ne voisi olla kauniita. Esimerkkinä siis pullea vatsa, jota suurin osa meistä on oppinut inhoamaan ja verhoamaan vaatteiden alle. 

On aivan totta, että tutkimuksien mukaan keskivartalolihavuus altistaa tietyille sairauksille, mutta itsessään keskivartalolle kerääntynyt rasva ei ole sairaus. Ja vaikka olisikin, eikö sairasta osaa vartalosta saisi pitää kauniina ja hyväksytävänä? Terveys on toki upea juttu ja sitä tuleekin osata arvostaa. Silti sairas ihminen ja sairas vartalo eivät ole arvottomampia kuin tervekään ja tästä on hyvä välillä muistuttaa. 

Kun lapsi syntyy, todetaan nykyään usein ettei sukupuolella ole väliä kunhan lapsi on terve. Terveys on asia, jota meiltä odotetaan ihan syntymästämme saakka, mutta totuus on etteivät kaikki ihmiset ole terveitä koskaan, vaan syntyvät sairaina. Heille pääasia ei ole olla terve, sillä he eivät yksinkertaisesti pysty siihen ikinä. Silti he ovat arvokkaita aivan ensimmäisestä päivästä lähtien eivätkä ole velkaa kenellekään siksi, etteivät ole terveitä. 

Pitkän elämän aikana harva ihminen pysyy täysin terveenä. Tavallisten kuumeiden ja flunssien lisäksi meillä on paljon monenlaisia sairauksia, jollakin akne, toisella urheiluvammoja, kolmannella mielenterveysongelmia, neljännellä nämä kaikki. Kun ikää tulee lisää, pitkäaikaisien sairauksien todennäköisyys kasvaa. Jos tähtäisimme täysin terveeseen elämään, suurin osa meistä ei saisi vanheta ollenkaan. Me kuitenkin vanhenemme päivä päivältä, halusimme tai emme. Ja jokaisen meidän vartalo on aivan yhtä arvokas, nuorena tai vanhana, terveenä tai sairaana. 

Vartaloiden yhtäläinen arvokkuus terveenä ja sairaana ei tietenkään tarkoita etteikö jokainen saisi haluta olla niin terve kuin mahdollista ja tehdä asioita terveytensä eteen. Tottakai, suosittelen terveydestä huolehtimista ihan jokaiselle. Terveys ei kuitenkaan ole itseisarvo, johon jokaisen tulisi tähdätä eikä sairaan ihmisen ei tule tuntea syyllisyyttä sairaudestaan. Terveyteen ei myöskään kuulu, että ihmisten tulisi tehdä toisilleen tiliä siitä miksi ovat sairaita ja mitä kaikkea he tekevät terveytensä eteen. 

Ihminen saa olla sairas ja samalla arvokas, hyväksytty ja olemassa. 

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Huawein kanssa Suomessa on monta kolkkaa, missä ei ole tullut käytyä ja yllättävän läheltäkin löytyy kiinnostavia...

Kaupallinen yhteistyö Huawein kanssa

Suomessa on monta kolkkaa, missä ei ole tullut käytyä ja yllättävän läheltäkin löytyy kiinnostavia matkailukohteita syysviikonloppujen iloksi. Viime viikonloppuna teimme aivan extempore retken Hämeenlinnaan, jossa olen kyllä käynyt, mutta en silti tiedä kaupungista juuri mitään. Retkemme alkoi ihan vain nettikirpputoriostoksen haulla, mutta yhtäkkiä olimmekin jo matkailumoodissa tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, joita pikkukaupungista löytyikin yllättävän paljon. Tässä postauksessa nähdyt kuvat on otettu Huawei Mate 10 Pro älypuhelimella muutamia puhelimesta otettuja kuvia lukuunottamatta ja postauksessa pyrin kertomaan millaisissa tilanteissa puhelimeni on mulla käytössä ja mistä ominaisuuksista siinä tykkään. 


Aulanko lienee yksi Hämeenlinnan suosituimmista matkailukohteista, eikä syyttä. Pyöräilymatkan päässä kaupungista sijaitseva Aulangon luonnonsuojelualue on aivan upea paikka, jossa yhdistyy kaupunkipuisto ja perinteinen suomalainen metsä.  Luontoa voi katsella monesta vinkkelistä, yksi parhaista tavoista on kiivetä kauniiseen näköalatorniin, jossa riittää katseltavaa niin sisällä kuin ulkonakin. Näköalatorni on sisältä melko hämärä ja vaikka tähän saakka olen kuvaamisen suhteen vannonut valovoimaiseen linssin ja järjestelmäkameran yhdistelmään, nyt on pakko myöntää, että mukana ollut Huaweini hoisi kuvaushomman huomattavasti kaulassa roikkunutta järkkäriä paremmin. Parempiin kuvien syy on Leican kaksoiskamera, jossa on f 1.6 aukko, joka on siis vielä valovoimaisinta järkkärilinssiänikin valovoimaisempi. Tykkään myös bokeh-efektistä, jolla saa halutessaan kuviin nätin blurratun taustan ja skarpin kohdistuksen kuvattavaan yksityiskohtaan. 

Kuvien laadun lisäksi Huawei  Mate 10 Prossa on useampi ihan loistava ominaisuus, joista on pakko nostaa esiin vedenkestävyys. Puhelin on roiskevesisuojattu ja vesi- ja pölytiivis. Tätä ominaisuutta osaa arvostaa, kun on tiputtanut yhden puhelimen vessanpönttöön ja pilannut toisen tissihiellään. Tarina tissihiellä pilatusta puhelimesta on tosi kuin vesi ja tämä sattui sattumoisin myöskin Aulangolla, mutta seikkailupuiston puolella pari vuotta sitten. Loogisena naisena lähdin kiipeilemään pistäen silloisen puhelimeni rintsikan sisälle "turvaan" vain todetakseni muutaman tunnin päästä puhelimen olevan kostunut ja näin ollen käyttökelvoton. Hauska juttu nyt, mutta silloin ei kyllä naurattanut!  Rintsikat ovat edelleenkin lempipaikkani piilottaa asioita kuten huulipunia, kännyköitä ja joskus bussikorttejakin ja onneksi nykyään siitä ei ole muuta haittaa kuin imagollinen haitta :D


Mutta takaisin näköalatorniin! Kun matkakaverini eivät halunneet kiivetä kanssani tornin huipulle, ikuistin itseni tietenkin selfiemuodossa kauniissa syysmaisemassa. Sitähän ei ole tapahtunut, jos siitä ei ole kuvaa :D Selfien ottaminen onkin Huawei Mate 10 Prolla erityisen mukavaa, sillä kuvasta tulee supertarkka ja valoisa ilman mitään väkinäisiä kauneusfilttereitä. Tässä jos jossain on tapahtunut edistystä, sillä vielä muutama vuosi sitten Huawein  vanhempien mallien selfiet vastasivat enemmän mangahahmoa kuin ihmistä, kiitos kauneustoiminnon, joka räpsähti ainakin mulla jatkuvasti päälle.  Nyt tätä ongelmaa ei enää ole, mutta ihmeen hyviltä selfiet silti näyttävät. Huawein uutta brändikasvoa, Antti Tuiskua, lainatakseni "tekisi mieli ottaa selfietä koko ajan kun näyttää niin hyvälle". Niinpä. 


Ulkoilun jälkeen nappasimme näköalatornin kahvilasta kahvit, mehut ja lihapiirakat napaamme ja jatkoimme kohti Hämeenlinnan kirppareita. Niitä muuten on kaupungissa tosi paljon! Kirpparisaalis jäi melko laihaksi ja ihan syystä. Olen pikkuhiljaa aloittelemassa muuttopakkaamistani nykyisessä asunnossa, joten tänne ei todellakaan tarvita lisää tavaraa vaan kulkusuunta on ulos ja mahdollisimman nopeasti.  Näistä syistä kirpparireissun paras saalis olikin erään kirpparin pihasta huomaamani iso Guido Van Heltenin maalaama muraali, jossa on muuten ikuistettuna oikea hämeenlinnalainen perhe. Myös muraalia kuvatessa mukana olleesta puhelimesta oli paljon iloa, sillä mukanani ollut järkkärilinssi ei kuvannut laajakuvaa ja saadakseni koko muraalin järkkärini muistikortille jouduin ihan kirjaimellisesti kävelemään maantieojaan. Siihen verrattuna viljasiilojen edessä otettu kuva oli huomattavasti helpompi tapa ikuistaa hetki ja jakaa se heti Instagramissa


Mun ammatissani viestintäsuunnittelijana ja tottakai myös vaikuttajana puhelin on nykyään varmasti se tärkein työväline tietokoneen lisäksi ja siksi on ehdotonta, että se todellakin toimii. Kuvien ottamisen, viestittelyn, videoinnin, somen päivittämisen ja sen perinteisen puheluiden soittelun lisäksi puhelin on mun kalenteri, aktiivisuusrannekkeen tsekkauspaikka, musiikin kuuntelun mahdollistaja, kirja ja välillä valitettavasti unikaverikin. Nopeasti hoituva yhteydenpito, laadukkaat kuvat helposti ja pitkään kestävä akku takaavat kuitenkin sen, että mulla on aikaa muuhunkin kuin kännyn näpyttämiseen.

Esimerkiksi viime viikon aikana olen hoitanut Huawei Mate 10 Pro puhelimeni kautta kolmen lehdistötilaisuuden järjestelyt, kutsujen lähetykset, luonnonkosmetiikkaan perustuvan Unna Nordic -Instagramtilin lanseerauksen sekä lehdistötilaisuuksien puheosioiden videoinnit todella simppelisti ja helposti. Kännykkä on toiminut myös kolmantena kamerana mainosvideomateriaalin kuvauksessa ja sillä on soiteltu videopuheluita lapselle sekä katsottu illalla Docventuresia sängyssä. Vähän jopa harmittaa nykyään, ettei läppärinikin ole Huawei, niin näppäriksi olen merkin uusimmat tuotteet eli oman puhelimeni ja Kaamoksen Huawei Y6-puhelimen kokenut.

Että suosittelenko Huawei Mate 10 Prota? Todellakin. On toki loogista, että uusi puhelin on aina entistä puhelinta teknisesti laadukkaampi, mutta nyt tuntuu kuin olisi hypännyt aivan uuteen älypuhelinaikaan, mikä mahdollistaa niin paljon enemmän asioita niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tuntuu, että puhelimesta löytyy päivittäin uusia loisto-ominaisuuksia, joista tässä postauksessa on mainittu vain ne itselleni tällä hetkellä tärkeimmät. Tällä mennään ja onneksi tosi lujaa mennäänkin.

Lapsen Huawei puhelimeen perehdytään myöhemmin ihan omassa postauksessa!


0 kommenttia

kaupallinen yhteistyö Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa Nyt pääkaupunkiseudulla lasten kanssa viikonloppua viettävät huomio! Menk...

kaupallinen yhteistyö Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa


Nyt pääkaupunkiseudulla lasten kanssa viikonloppua viettävät huomio! Menkääpä täänä viikonloppuna museoon!

Tämä vuosi on ollut siinä mielessä kummallinen, että entisenä museoiden suurkuluttajana olen käynyt ihan äärimmäisen vähän museoissa. Uusin museokortin tammikuussa, mutta väitän ettei sitä ole käytetty vielä edes oman hintansa arvosta. Osasyy tähän on, että Kaamoksesta on tullut todella museokriittinen tyyppi ja pelkkä museo-sanan sanominen saa hänet kieltäytymään koko kaupunkireissusta. Syy on toki ymmärrettävä, onhan hän kulttuurituottajan ja tulevan taiteiden tohtorin lapsi :D

Kieltäytyminen oli ensimmäinen reaktio myös alkuviikosta, kun pyysin häntä mukaani Hotelli- ja ravintolamuseon Taikinan Taju -näyttelyyn Helsingin Kaapelitehtaalle. Onneksi pienen juttelun jälkeen selvisi, että leipomiseen liittyvä näyttely kyllä kiinnosti leipomista rakastavaa lasta, mutta ongelma olikin itse Kaapelitehdas, hän kun kuvitteli joutuvansa jonnekin tehtaaseen katselemaan taikinakoneita. Välillä huvittaa, miten edelleenkin itselle ihan selvät asiat kannattaa avata lapselle tosi tarkkaan ja ennakkoluulot voivat juontua monista eri saioista, kuten harhaanjohtavista paikan nimistä.

Kaapelille kuitenkin mentiin, sillä itsellenikin koko Hotelli- ja ravintolamuseo oli vieras juttu. 


Taikinan taju -näyttely on suunnattu lapsiperheille ja se esittelee leipomista elämyksellisesti lapsille kiinnostavalla tavalla. Aisteilla on iso rooli näyttelyssä ja pelkän leipomishistorian sijaan leipomista lähestytään tekemisen kautta, tunto- ja hajuaistia hyödyntäen. Näyttelyssä voi leipoa isosta taikinasta (kineettinen hiekka) kakkuja, arvuutella kangaspusseihin piilotettuja leivontatarvikkeita pelkän kosketuksen perusteella sekä tuoksutella erilaisia leivonnassa käytettyjä tuoksuja. Itselleni kiinnostavinta taisi olla pullan letittämisen opettelu neljällä ja viidellä taikinasäikeellä.

Taikinan taju -näyttely on suunniteltu kivasti niin, että sieltä löytyy kiinnostavia juttuja monen ikäisille lapsille. Pienille lapsille näyttelystä löytyy paljon leikkielementtejä, esimerkiksi jättimäisiä pehmokakkuja ja donitseja sekä iso leikkikahvila herkkuineen. Kouluikäistä taas kiinnosti tuttujen asioiden tunnistaminen ja Taikinan taju -näyttelyn leivontatuoksujen jälkeen hän siirtyikin tuoksuttelemaan museon isoa yli 70 tuoksun tuoksubaaria, jonka sisään oli piilotettu monenlaisia tuoksuja hunajasta sipulin kautta kahviin.  "Tuoksukone" toimi niin, että käsillä pumpattiin tuoksua muutama kerta ja sen jälkeen nuuhkaistiin erillisestä tuoksutötteröstä tunnistettavaa tuoksua, eli koko museo ei todellakaan tuoksu sipulille tai millekään muullekaan. Myös tuoksuherkät siis uskaltautuvat museoon hyvin.


Oma vierailumme näyttelyyn oli ajoitettu siinä mielessä nappiin, että juuri edellisellä viikolla Kaamoksen luokka oli viettänyt koulussa ruokaviikkoa. Ruokaviikon aikana kaikki matematiikan tehtävät oli laskettu ruuan avulla, liikunnassa oli leikitty ruokaan liittyviä leikkejä ja koulussa oli leivottu pätkismuffinsseja ja paloiteltu hedelmiä salaattiin. Koko koulun käynti oli siis keskittynyt pelkästään ruokaan liittyviin asioihin ja kutsu Taikinan taju - näyttelyyn tuli meille siis ihan täydelliseen aikaan. Mukava sattuma oli, että näyttely on suunniteltu tukemaan alakoulujen ruokakasvatusta. 

Hotelli- ja ravintolamuseo järjestää ohjelmaa myös syyslomaviikolla (tarkempi ohjelma täällä). 

Halloweenin aikaan lauantaina 3.11. klo 12-15 järjestetään muuten kaikkien Kaapelin museoiden yhteinen perhepäivä teemalla Kummitusjuhlat, jolloin kaikki vierailijat pääsevät koristelemaan oman kummitustalopiparin. Ja siitä seuraavina kuutena viikonloppuna taas valmistaudutaan jo jouluun ja lauantaisin tarjolla olisi piparinkoristelun saloihin tutustuttavia työpajoja klo 12-15, tällöin museoon on vapaa sisäänpääsy ihan jokaiselle. Ja muutenkin hotelli - ja ravintolamuseoon pääsevät alle 15-vuotiaat aina ilmaiseksi sisään. 

Kannattaa siis pistää muistiin tämä paikka! Etenkin, kun lastennäyttelyn lisäksi paikalta löytyy tosi kiinnostava suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin perustuva Palveluksessanne! - näyttelykokonaisuus, jossa erilaisten teemahuoneiden kautta pääsee tutustumaan suomalaisiin vanhoihin hotelleihin ja ravintoloihin sekä jopa tanssimaan ja laulamaan karaokea!

0 kommenttia

Musta on ollut aina hauska lukea tuttujen bloggaajien satunnaisista faktoista, sillä usein someen päätyvät vain ne järkevimmät tai muut...


Musta on ollut aina hauska lukea tuttujen bloggaajien satunnaisista faktoista, sillä usein someen päätyvät vain ne järkevimmät tai muuten suorimmat ajatukset. Ohimenevät pikkujutut, ajatusaihiot ja kaikenlainen häsäys on kuitenkin ainakin minusta paljon enemmän "minua", kuin ne valmiiksi pureskellut jutut, joista usein blogissa kirjoittaa. Listataan siis kymmenen satunnaista juttua viikon varrelta!

1) Olen kulkenut kaksi päivää kiinni oleva aktiivisuusranneke kädessäni. En ole saanut aikaiseksi ladata sitä, enkä edes ottaa pois kädestä. Kertoo kyllä jotain aktiivisuustasoistani.

2) En edes ajatelut osallistumista Lihattomaan lokakuuhun, sillä inhoan nykyään kaikenlaisia ehdottomuuksia ruokailuissa. Kuitenkin heti lokakuun toisena päivänä aloitin maidottoman ruokavalion testauksen, tosin ihan vain tarkastaakseni löytyisikö maidottomuudesta apu jatkuvaan akne-ongelmaani. (Maitotuotteista luopuminen on kohdallani niin paljon hankalampaa mitä lihasta luopuminen!)

3) Tilasin itselleni kolmet samanlaiset housut, mutta vain eri värisenä. Kyllästyin lopullisesti siihen, että käytän nykyään vain legginssejä. (Legginssit on edelleenkin housut, mutta haluan vaitelua)


4) Irtisanoin asuntoni ja päätin muuttaa vielä syvemmälle Itään. Mellunmäkeen, sehän on melkein Porvoota!

5) Sain toiveen kirjoittaa blogipostaus siitä miksi Liam Gallagher on universumin tyylikkäin mies. Mikä on totta, mutta ei niin iso aihe, että saisin siitä tämän enempää kirjoitettua. Liam Gallagherin tyyli on parasta mitä brittipoppareilla on nähty, ja brittipopparit on parasta mitä ylipäätään on nähty.

6) Tunnen oloni vähän Liam Gallagheriksi pitäessäni päällä vihreää sadetakkiani.

7) Olen miettinyt olenko liian tuttavallinen (Oi mutsi mutsi someen liittymättömissä) työmeileissäni. Ärsyttääköhän ihmisiä saada iloisia ja rentoja meilejä tuntemattomalta ihmiseltä vai olisiko tämä nyt aika siirtyä formaalimpaan ja bisneshenkisempään lähestymiseen? Teen töitä persoonallani, mutta en tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

8) Olen ollut surullinen ettei minulla riitä nyt aika ja energia perheen, työn ja tällä hetkellä hyvinvoinnin kannalta melko välttämättömän liikunnan lisäksi ystäville. Haluaisin nähdä ystäviäni enemmän, mutta jotenkin jo pelkkä aikataulujen yhteen sovittaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealle. Onneksi kyseessä on vain kausi, joka toivottavasti päättyy joskus (tulevan muuttoni jälkeen viimeistään)


9) Yksin ollessani olen nollannut päätäni katsomalla Keisari Aarnio sarjan ja huomannut rikostarinoiden kiehtovan minua. Ihmettelin aina miksi Alibin kaltaisia lehtiä on olemassa, mutta seuravaksi varmaan siirryn niihin.

10) Olen testannut uutta suomalaista premium-luonnonkosmetiikkasarjaa, jonka lanseerauksessa teen töitä. (Stay tuned! Tästä on pakko kirjoittaa blogiin!)


takki: Rains, paita: KappAhl, legginssit: Lidl, kengät: Dr Martens, rillit: Specsavers (saatu)

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Saxcé-kampaamon kanssa Hiusteni kasvatus alkoi muutama vuosi sitten vähän vahingossa, kaipasin polkkaani va...

Kaupallinen yhteistyö Saxcé-kampaamon kanssa

Hiusteni kasvatus alkoi muutama vuosi sitten vähän vahingossa, kaipasin polkkaani vaihtelua ja ajattelin, että pitkät hiukset olisivat helpot ja kivat, niitä kun ei tarvitsisi ihan koko ajan leikellä. Tämä olikin ihan tosi juttu, malli ei sinäänsä tarvitse viiden viikon välein fiksausta, mutta kantapään kautta tulin oppineeksi, ettei kampaaja-aikoja silti kannata skipata. Etenkin näin kuuman kesän jälkeen pitkät kuivat ja auringossa kellastuneet hiukset olivat vain jääneet vaille huomiota ja lopputulos oli kamala. Ei edes tekisi mieli näyttää miltä hiukseni vielä pari viikkoa sitten näyttivät, mutta antaa nyt mennä!


En rehellisesti ollut edes huomannut miten hamppuiseksi ja ruman väriseksi hiukseni olivat kesän aikana muuttuneet, mutta onneksi kampaajani Elisa Saxcé-kampaamosta Viiskulmasta oli pyöritellyt silmiään hiuksiani somesta katsellessaan ja kutsui mut syysfreesaukseen. Ajatuksenani toki oli, että otetaan vain milli latvoista pois ja kirkastetaan väriä, mutta Elisa totesi, että nyt kyllä tämä hamppulatva saa luvan lähteä. Nyt tuota ennen-kuvaa tuijotellessani ymmärrän kyllä miksi!

Ennen leikkuuta mulle kuitenkin tehtiin kaunis uusi sävy hiuksiin suomalaisen Simin  SendiDO- sarjalla. Ylöjärvellä kehitetyt ja valmistetut hiustuotteet on ollut mulle yksi vuoden 2018 parhaimmista löydöistä, tuntuu että Simin sävyt sopii suomalaiseen ihonsävyyn ihan erityisen hyvin. Ja tottakai on ihan loistava juttu, että Suomessa ylipäätään tehdään korkealaatuisia hiustuotteita. Tällä kertaa värjäyksen jälkeen hiuksiin laitettiin Elisan suosituksesta myös Simin versio suosituista plex-hoidoista. SensiDO Simplex Bonder, joka siloitti uusien hiuksieni pinnan ja lisäsi selkeästi kammattavuutta. 


Kummallista kyllä, vaikka hiukseni lyhenivät ainakin viisi senttiä ja paikoitellen enemmänkin, tuntuvat ne silti melkeimpä pidemmiltä mitä aiemmin. Tämä johtunee ihan siitä, etteivät hiukset Simplex-hoidon jälkeen ole olleet ärsyttävän pörheät vaan laskeutuneet nätisti. Eläväinen vaalea sävy, joka saatiin vaaleiden raitojen ja hiusten keskiosaan tehdyn tummemman väripalkin yhdistelmällä on tuntunut ihan nappivalinnalta, tästäkin saan kiittää Saxcén Elisan idearikkautta. 

Kyselin hiustenlaiton ohessa Elisalta vinkkejä miten kaltaiseni laiska laittautuja saisi hiukset pysymään kauniina ja kiiltävinä. Elisa vinkkasikin kolme hyvää niksiä, jotka jaan myös teille.

1. Leikkauta latvat säännöllisesti. Vaikka kasvattaisit hiuksia, kannattaa niitä leikkauttaa, jotta kaksihaaraiset eivät ala haperruttamaan hiusta ylhäältäpäin. Todella harva pystyy kasvattamaan hiuksiaan terveen näköisiksi leikkaamatta latvoja säännöllisesti. (Ilman leikkausta olevan tuloksen näettekin huolla ylhäällä, heh)

2. Hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä ja kotihoidossa kannattaa käyttää kampaajan valitsemia hiustuotteita, jotka tukee hiusten hyvinvointia kampaajakäyntien välillä. Esimerkiksi mulle Elisa valitsi sävyn ylläpitämiseen Simin DS Blond shampoon ja hoitsikan, jotka ovat tehokkaasti sävyn viileänä pitäviä, mutta eivät niin voimakkaita että muuttaisivat sävyn harmaaksi tai violetiksi (tätäkin on käynyt). Hopeatuotteita Elisa suositteli käyttämään noin kerran viikkoon ja muuten pesemään ja hoitamaan hiuksia Davinesin Minu-sarjalla, joka on muutaman viikon käytön jälkeen tuntunut tosi hyvälle. Säästä siis pesumäärissä, ei hiustuotteiden laadussa

3.  Hiuksia saa laittaa, mutta tee se turvallisesti! Muista lämpösuojatuote hiuksiin ennen föönaamista tai muuta lämpökäsittelyä. Näin hiuksista ei häviä kosteutta lämpökäsittelyiden aikana ja hius pysyy kauniina.

ALENNUS SEURAAJILLENI!

Jotta mahdollisimman moni saisi nauttia kauniista syystukasta ja pääsisi eroon kuuman kesän aiheuttamista hiusvahingoista, saavat kaikki seuraajani -15% ALENNUKSEN LOKAKUUN AIKANA VARATUISTA KAMPAAJA-AJOISTA SAXCÉSSA! Saxcén kampaajan Elisa ja Emilia  (tsek instat!) ovat luvanneet loihtia toinen toistaan kauniimpia sävyjä ja leikkauksia, joten tilaa aikasi nyt Saxcén ajanvarauksesta! Koodilla Oimutsimutsi saat siis -15% alen (ei koske viime hetken aikoja, jotka ovat muutenkin edullisemmat).

ps. Koska kampaajajutut on aina kivoja, kannattaa lukea myös edellisestä hiusfreesauksestani, jonka takana on myös Saxcén Elisa :)

0 kommenttia

Kulunut vuosi on ollut liikuntatottumusteni osalta silmiä avaava. Vaikka edellisessä postauksessa kerroinkin vähän kyllästyneeni juoksem...


Kulunut vuosi on ollut liikuntatottumusteni osalta silmiä avaava. Vaikka edellisessä postauksessa kerroinkin vähän kyllästyneeni juoksemiseen, olen viimein saanut karistettua ajatuksistani sen huonouden tunteen, joka mua on vaivannut ihan pienestä lapsesta lähtien. Kun on ollut Hippokisojen viimeinen serkkujen voittaessa maailmanmestaruuskisoissa mitaleja, olen kokenut vertailua toisiin jo ihan pienestä pitäen. Kouluajasta muistan liikuntatuntipäivät viikon pahimpina, tunsin huonoutta heti ala-asteen ensimmäisistä hetkistä aina lukion viimeisimpiin liikuntatunteihin. Muistan jokaisena lapsuuden ja nuoruuden liikuntatuntina toivonut olevani näkymätön, sillä olin huonoin. Aina. Ja kaikessa.  Eikä huonoinpana olemisessä ollut mitään hyvää tai kannustavaa.

Liikunta on silti kuulunut elämääni jossain määrin aina. On ollut aktiivisempia ja passiivisempia kausia ja nyt aikuisena olen tykännyt esimerkiksi retkeilystä ja joogasta, mutta kammonnut edelleen erityisesti juoksua ja ryhmäliikuntaa. Jos totta puhutaan, olen liikunnan lisäksi kammonnut myös julkisesti liikunnallisia ihmisiä, sillä jotenkin he edelleenkin aikuisella iällä edustavat mulle niitä liikunnassa onnistuneita tyyppejä, jotka jättivät mut valitsematta joukkueeseensa. Muistan istuneeni vuosia sitten esimerkiksi nykyisen kaverini Monnan kanssa vierekkäisissä kampaamotuoleissa uskaltamatta edes tervehtiä, sillä ajattelin, että sporttinen Monna (joka on muuten yksi ihanimmista ihmisistä jonka tiedän) katsoisi mua jotenkin säälien tai arvostellen, ihan vain siksi että hän on urheilullinen. Ihan älytön ajatuskin, tiedän, mutta niin mä silloin ajattelin. 

Mutta onneksi asenteet ja ajatukset voivat myös muuttua ja onneksi myös uskallan välillä haastaa omia pinttyneitä ajatusmallejani, esimerkiksi uskaltautumalla ryhmäliikuntaan vuosien tauon jälkeen. Ja tänä syksynä olen juoksemisen lisäksi käynyt kerran viikossa Monnan ohjaamalla liikunta-bootcampilla, jossa n. 20 hengen ryhmä treenaa viikoittain tunnin yhdessä. Ryhmän startatessa jännäsin hommaa tosi paljon, sillä somessa aktiivisena en ole voinut välttyä huomiolta, ettei nykymammojen treenit ole mitään pienen punan poskille tuovaa voimistelua. Sitä pitää olla warrior ja tähdätä tavoitteellisesti johonkin kisaan ja luovuttaminen on luusereille. Odotin vähän kauhulla, että millaista ryhmäliikuntaa tulossa on ja olin valmistautunut ihan tosissaankin verta, hikeä ja kyyneleitä sisältävään treeniin. Sellainen kuva mulla urheilusta joogasalien ulkopuolella on ollut!


Mutta arvatkaa mitä! Vaikka toisin voisi kuvitella, löytyy maailmasta vielä liikuntaryhmiä, joissa alkulämmittelyt ovat oikeasti kevyitä kehoa lämmittäviä harjoituksia ja jokaiselle osallistujalle löytyy juuri omalle kunnolle sopiva tapa tehdä lihaskuntoliike. Ensimmäisten sisätreenien jälkeen oloni oli ihan pöllähtänyt, että näinkö mukavaa ja omaa kehoa kuuntelevaa liikunta voikaan olla, tästähän tulee hyvä olo! Ja mikä parasta, tässä ryhmässä on aidosti sellainen olo, ettei kukaan katso säälien haparoivia luistelukyykkyjäni vaan keskittyy omaan suoritukseen hymyillen kannustavasti muille. Ja tästä jos jostakin tulee hyvä olo, niin kropalle kuin mielellekin. 

Nämä ajatukset suhteestani liikuntaan ovat saaneet mut miettimään miksi liikunnasta on tehty niin kilpailullista ja paremmuusjärjestykseen pistävää, että moni kokee epäonnistumista niin paljon, ettei edes mene liikkumaan. Miten esimerkiksi Instagramissa treenivaikuttajien suurimmat seuraajamäärät ovat niillä tyypeillä, jotka omistavat koko elämänsä urheilemiseen ja tarjoavat treeni-inspistä, joka on kirjaimellisesti saavuttamattomissa suurimmalta osalta seuraajista (mikäli aikoo siis tehdä muutakin kuin urheilla)? Miten liikkumisesta tuli niin vakavaa, että jopa liikunta-alan ammattilaiset tuntevat itsensä riittämättömiksi ulkonäköpaineiden ja treenisuorituksiensa kanssa. Ja miksi liian monilla  aikuisilla on fiilis, että jos ei onnistu 100% ja pysty pitämään ankaraa treenitahtia yllä viikosta toiseen voi liikunnan unohtaa kokonaan, kun ei siitä mitään kuitenkaan tule.

Tämä asia mietityttää itseäni myös pienen lapsen vanhempana, sillä olisihan se upeaa etteivät nämä pienet koululaiset joutuisi kulkemaan riittämättömyyden ja huonouden taakka harteillaan niinkin tärkeän asian kuin liikunnan osalta.  Miten opettaa lapselle liikunnan iloa ja riittävyyden fiilistä, jos on itsekin siinä ihan alussa?

Kuvat Monnasta ja minusta: Maarit Vaahteranoksa, vaatteet Yvette.fi (saatu)

0 kommenttia

Juoksuharrastukseni aloituksesta on nyt vähän päälle kolme kuukautta ja kuherruskuukaudet ovat selkeästi ohitse. Kun aloin juoksemaan, e...


Juoksuharrastukseni aloituksesta on nyt vähän päälle kolme kuukautta ja kuherruskuukaudet ovat selkeästi ohitse. Kun aloin juoksemaan, ei mielessäni edes käynyt harrastuksen tulevaisuus, vaan treenasin vain monista juoksukouluista soveltamani viikko-ohjelman mukaan lisäten juoksumääriä puoliminuuttisia kerrallaan. Ensimmäiset viikot olivat hölkkäilyyn tottumattomalle jatkuvaa itsensä ylitystä. Ylitin itseni ylipäätään lähtemällä juoksulenkille, ylitin itseni juostessani pari kertaa parin minuutin pätkiä hiki hatussa ja puna poskilla, ylitin itseni juostessani kolme juoksuperiodia lenkin aikana ja juostessani ensimmäisen mäen. Yksi isoimmista itseni ylittämisistä oli ehdottomasti cooperin testin eli 12 minuutin juokseminen putkeen, se fiilis oli huikea!

Mutta. Kuten ystäväni Anna-Maria osasi mua jo varoitella, juoksemiseen voi myös kyllästyä. Ja se on ollut fiilis viimeiset pari viikkoa. Muutama viikko sitten kokeilin hölkätä niin pitkään kuin jaksaisin ja huomasin, että kuntoni on todellakin kohonnut ja jaksan kunnon puolesta hölkätä ennen absurdina urakkana ajatellun viiden kilometrin lenkin. Mutta toisin kuin juhannuksen jälkeiset muutaman minuutin riuhtaisut ja niiden tuoma onnistumisen tunne, ei viiden kilometrin juokseminen tuntunutkaan oikeastaan miltään. Oikeastaan aika tylsälle.


Kolmessa kuukaudessa olen oppinut juoksemaan niin, etten vedä itseäni piippuun heti kerralla ja askel on keventynyt ihan valtavasti. Oppimisen ja edistymisen käyrä on ollut noususuhdanteinen, mutta niin on ollut myös puutuminen yksitoikkoiseen lajiin, jossa idea on kuitenkin vain pinkoa eteenpäin, samoja teitä tai pururatoja vähän olinpaikasta riippuen. Ja se tuntuu nyt pakkopullalle. Toisaalta pidän samoista lenkkimaastoista, jotta voitan itseäni esimerkiksi kerta kerralta helpommin sujuvissa ylämäissä, mutta toisaalta olen tylsistynyt yksitoikkoiseen lenkkeilyyn, joka on aina samanlaista. Juoksuaskel, juoksuaskel, lomps lomps lomps. 

Onneksi juoksun lisäksi muutama viikko sitten alkoi Monnan ohjaama viikottainen ryhmäliikunta bootcamp, joka tuo viikkorytmiin hyvin erilaisia liikuntasisältöjä, joissa onnistumisen ilo on viikoittain läsnä. Viimeiset viikot olemme tehneet lihaskuntoa ulkona ja urheiluhallissa, huomenna on  vuorossa elämäni ensimmäinen porrastreeni. Juoksutylsyyksissäni olen kiitellyt itseäni kesäisestä päätöksestä alkaa liikkumaan myös ohjatusti, sillä oma ohjaavuuteni on tällä hetkellä pyöreä nolla :D On ihanaa vain olla ajattelematta liikuntaa ja mennä urheilemaan sillä ajatuksella, että Monna on kehittänyt taas jotain kivaa ja motivoivaa.


Tuntuisi kuitenkin hölmölle ripustaa juoksuhanskat naulaan tämän ensimmäisen tylsyyskohtauksen iskiessä, varsinkin kun juoksuni ovat. sitä viiden kilometrin luokkaa eivätkä mitään maratoneja. Väitän myös, ettei näinkin hyviin tuloksiin kantanut treenini ole ollut kovinkaan monipuolinen ja se, mitä nyt kaipaan on kestävyyden sijaan voima ja nopeus. Siksi pistinkin tilaukseen naisille suunnatun juoksukirjan, jossa toivon mukaan neuvotaan etenkin nopeuden treenaamisen aakkosia. Syksyn tullen pitää myös ottaa selvitykseen syys- ja talvitreenaamisen vinkit, sillä etenkin viileämpien ilmojen treenivaatetuksessa on vielä opeteltavaa. Mutta eiköhän nämä asiat selviä ja joulukuussa ollaan taas toivottavasti vähän viisaampia!

takki: Raiski*, housut*: Yvette, Kengät: Adidas

*) saatu


2 kommenttia

Löysin kaverini Sirkun Facebook-profiilista hauskan haasteen, jonka halusin tehdä myös! Haasteen ideana on haastatella lasta äidistä ja k...


Löysin kaverini Sirkun Facebook-profiilista hauskan haasteen, jonka halusin tehdä myös! Haasteen ideana on haastatella lasta äidistä ja kirjata vastaukset ylös JUURI SELLAISENA kuin ne ensimmäisenä suusta tulevat :D Tämä olikin ihan hauskaa puuhaa, mutta muutaman kerran teki kyllä mieli kirjoittaa jotain muuta kuin oikea vastaus tänne...

Vastaajana Kaamos 7 v

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
-Laita vaatteet päälle!

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
-Kun saa juoda kahvia

3. Mikä tekee surulliseksi?
-En keksi mitään!

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
-Se kun äidillä on kauhea pissahätä kaupassa

5. Millainen äitisi oli lapsena?

-Mistä minä pystyn tietämään!



6. Kuinka vanha äitisi on? 
- 46 varmaan (36v)

7. Kuinka pitkä äitisi on?
- 176cm (167cm)

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
-  päiväunet

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla? 
- Käy vessassa, puhuu videopuheluita mun kaa

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- ei ole kyllä yhtään mahdollista

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- nukkumisessa

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?

- kiipeilyssä puuhun, sä et edes uskalla sitä tehdä!

13.Mitä äitisi tekee työkseen?
- En mä tiedä miksi sanotaan sitä. Kirjoittaa, ottaa kuvia.

14.Mikä on äitisi lempiruoka?

- Varmaan makaronilaatikko



15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?

- en ole yhtään!

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? 

- Joku päätön nainen

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

- Ei tehdä mitään. Haluan, että kaikki tietää, että olet todella tylsä.

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

- nakuna oleminen

19. Mitä eroa teissä on?
- Sinä olet nainen ja minä poika

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- koska hän on jo kertonut, siitä minä tiedän.

21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä? 

- Suomenlinnaan ja Berliiniin

Tämä haaste oli hauska juttu ihan vain rupattelutuokionakin, kannattaa kokeilla vaikka illalla ennen nukkumista!

Kuvat: Anna/ lapsellista

2 kommenttia

Flickr Images