Tämä viikko voidaan lisätä historiankirjoihin viikkona, jolloin miehetkin puhuivat tasa-arvosta ja vallankäytöstä julkisesti, vieläpä television puolella parhaaseen katseluaikaan. Vaikka tasa-arvo tarkoittaa yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia kaikille, on ollut kiinnostava huomata kuinka hiljaa omassa ystäväpiirissänikin tiedostavina pidetyt miehet ovat olleet tasa-arvosta näinä aikoina, jolloin #feminism on yksi trendaavimmista aiheista. Vaikka muuten miehistä mielipidettä "kaivataan" tai ainakin saadaan lähes asiaan kuin asiaan, ei tasa-arvon epäkohtia yleensä tuo esiin mies. Miksi näin? Luultavasti siksi, että tasa-arvo mielletään kaikkien muiden kuin miesten oikeuksista puhumiseksi (ja ihminen nyt vaan tykkää puhua itsestään eniten). Vaikka asia ei todellakaan ole näin! Tasa-arvo ja feminismi rikkovat rakenteita myös miesten osalta, esimerkiksi purkamalla stereotypisen miehen määritelmää.



Tasa-arvoviikon aloitti tiistaina Docventures, jonka myötä vallankäytöstä keskusteltiin niin telkkarissa kuin radiossakin. Melko uutta keskustelussa oli miesten (julkinen) halu ymmärtää valta-asetelmiaan ja etuoikeuksiaan, vaikka keskustelua vetäneet Tunna ja Riku eivät kommenttiensa perusteella mielläkään itseään miksikään sovinistiperseilijöiksi. Jo sen myöntäminen, ettei itse edes huomaa omia etuoikeuksiaan on askel eteenpäin niiden tunnistamiseksi. Olen itse peräänkuuluttanut omien etuoikeuksien tunnistamista mm. kehopositiivisuuteen liittyen ja olin iloinen, että Docvetures-vieraana ollut Bluestocking-blogin Minja otti etuoikeudet myös esiin ohjelmassa.

Viikon dokkarin lisäksi Docventures tarjosi siis kiinnostavaa keskustelua sekä Riku Rantalan loistavan kirjoituksen, jossa hän pyysi anteeksi pitkää vaikenemistaan epätasa-arvoisesta vallan jakautumisesta.  Ainoa harmi alkuviikon valtakeskustelussa on se, että Docventuresin kaltaista ohjelmatarajontaa seuraa usein vain ne, jotka ovat edes osittain hereillä yhteiskunnalisista ongelmista ja ovat kiinnostuneita myös omien ajatuksiensa kyseenalaistamisesta. Katsojakunnasta tuskin löytyi montaa, jolle ajatus valtarakenteista on täysin vieras.

Cheekonloppu on ohi ja pääsemme jälleen arkeen käsiksi ilman Cheekiä. Puhutaanko siksi vähän...Cheekistä?

Mikäli viikonlopun uutisointiin on uskominen, jää Cheekin jäähyväisten jälkeen Suomen musakentälle iso kuoppa ja sen ympärille tuhannet surijat. Mies, joka otti sokan irti nousi viimeistään viime viikonloppuna jonkinlaisen kansallissankarin maineeseen, jonka arvostelu on vain kateellisuutta rahasta ja autoista. Kieltämättä tässä Onnibussin kyydissä juuri Lahtea ohittaessa nopeamminkin voisi mennä, mutta se ei ole syy siihen, miksi en pidä Cheekin musiikista.

Taustoitan sen verran, että olen kuunnellut räppiä jo 90-luvulla, joten suurinpiirtein tiedän mistä on kysymys. En kuitenkaan ole räppäri, ja silloin kun Suomiräppiä alkoi nuoruuteni Oulussa kuulumaan, ei siellä naiset olleet äänessä muutenkaan. Naisen (aktiivinen) rooli räppiskenessä on ollut suppea, mutta on onneksi laajentunut etenkin viimeisten vuosien aikana valtavasti myös Suomessa. Cheekinkin viimeisillä keikoilla lavalla feattasivat sekä naiset että miehet, mikä on tottakai hieno juttu.

Mutta vaikka naiset ovat päästetty lavalle mukaan, se ei riitä minulle tai monille muillekaan. Vaikka Cheek on, Palefacen kommentteja lainaten, taitava multiriimittelijä ja vienyt suomalaista räppiskeneä eteenpäin erityisesi isojen lavaspektaakkelien suuntaan, ei naisen asema näissä multiriimeissä ole räppärin vahva tasa-arvoinen kumppani vaan, biach, ämmä ja ihailija. Se on asia, minkä vuoksi en arvosta hänen tuotoksiaan.

Minulle ei tarvitse kertoa, että räppiin kuuluu uho. Mutta kertokaa toki miksi siihen kuuluu edelleen misogynia? Jostain kumman syystä naisia alentavat riimit menevät läpi nimenomaan naisyleisölle ja oudointa on, että iso osa naisfaneista ei ole huomannut Cheekin naiskuvassa mitään erikoista. Naismaailmassa biisien kertojaminällä menee lujaa, mutta välillä haippi pännii "Mul on ysi ysi ongelmaa, kaikki ämmii". Ookoo. Tosin, kun naisella, tässä tapauksessa Kesäkumibiisi Jossun Jossulla on ollut muitakin kumppaneita, Jossu onkin biatch. Kun Jossu ei ole viaton (?!), kaveri suosittelee Jossua vain yhden illan makaukseksi. Miehen ja naisen seksielämän kerronnan välillä Cheekin lyriikoissa on kuilu, jonka luulin täytetyn joskus 1950-luvun kieppeillä. Ilmeisesti se kuilu on edelleen olemassa, jossakin töölöläisessä kattohuoneistossa.

Ja ymmärrän kyllä huumoria. Mutta kun tätä naisia alentavaa tytöttelyä ja ämmittelyä on jatkunut vuosikausia, ei läbändeerus pure, vaan on ikävää stereotypioiden toistoa. Vaikka kertojaminä uhoaa "Me ollaan ne joihin tytöt haluu yhtyy", fiilis on kaukana kliimaksista, varsinkin kun noita yhtymäjuttuja kuulee ihan tarpeeksi miesten suusta muutenkin. Lyhdyt päälle sanoisin, mutta onneksi valot ehti jo sammua. Aikani ennen valojen sammumista yritin ymmärtää Cheekin mielenmaisemaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Elastisen ja JHT:n ryyppäysreissusta kertovassa Yhtäccii biisissä alkoi lesboja kääntymäänn streiteiksi, oli pakko nostaa kädet ilmaan. Jos en kestäisi tällaista puhetta keneltäkään läheiseltäkään, miksi hitossa kuuntelisin sitä vapaaehtoisesti kuulokkeistani? Suomalainen räppiskene kun voi oikein hyvin ilman Cheekiäkin ja tarjolla on paljon myös sisältöä, joka ei ole täynnä äijähegemoniaa ja ryyppy/panojuttuja.

Miksi näitä muutamia laineja ei sitten vain voi ohittaa olan kohautuksella? Siksi, että naisten aliarviointi ja miesten nosto on osa nykyistä kulttuuriamme muuallakin kuin räppiriimeissä, eikä muutosta tule, jos asian ottaa kevyesti "pojat on poikii ja horot on horoi" asenteella. Tutkimuksien mukaan yksittäiset sanat määrittävät kulttuuriamme ja vaikuttavat mielikuviimme paljon enemmän mitä ymmärrämme. Kun hyväksymme kulttuurissa ja taiteessa misogyniset viitteet, altistamme itsemme ajatusmaailmalle missä naisviha on oikeutettua. Kuten kielen ja ajattelun yhteyttä tutkinut Frode J Stromnes on todennut, sanat ovat kuin kottikärryjä jotka kärräävät mielikuvia. Miksi naisen kottikärry on siis Cheekin biiseissä täynnä paskaa?

Mutta hei, kuitataan tämä teksti jo valmiiksi Cheek-fanien toistamalla "vihaajat vihaa" kommentilla. Ja onhan Cheek ihan älytön bisnismies, jota jokaisen suomalaisen ilmeisesti kuuluisi arvostaa. Tosin niin on Juha Kärkkäinenkin, eikä mun tehtävä ole tukea häntäkään vain siksi, että hänellä on iso kauppa.  Mutta se onkin jo toinen tarina.

Kuva: Pixabay

Näistä lenkkareista löytyy myös kavereideni suosittelema Addun Boost-pohja, jonka suositukset ymmärrän nyt kuukauden treenaamisen jälkeen hyvin. Iskunvaimennus on todella hyvä ja paljasjalkakenkien jälkeen tuntui hetken, kun olisi juossut minitramboliinin päällä :D Boost-pohjan idea on antaa iskunvaimennuksen lisäksi lisätehoa askeleeseen ja melko nopeasti totuinkin pieneen pompauttavaan efektiin. Nyt olen ihan fanina Boost-pohjaan!