Kaupallinen yhteistyö Villervallan kanssa Mitä! Takin hihat ovat TAAS liian lyhyet, vastahan minä... niin, välikausitakin ostosta ...

Kaupallinen yhteistyö Villervallan kanssa

Mitä! Takin hihat ovat TAAS liian lyhyet, vastahan minä... niin, välikausitakin ostosta olikin kulunut kaksi vuotta eikä ainainen kasvunvaran ostokaan saanut vanhaa takkia mahtumaan päälle. Sitä paitsi väri oli väärä, nyt piti olla pinkkiä. 

Olen pikkuhiljaa päässyt ennakkoluulostani pinkkiä kohtaan ja pystyn jo melkei silmää räpsäyttämättä hankkimaan kaiken tarvittavan kirkkaan vaaleanpunaisena, koska se nyt sattuu edelleenkin olemaan Kaamoksen lempiväri. Ongelma oli vain, että aika monessa paikassa pinkki on väri, jonka mukana tulee myös kapeampi mitoitus sekä lyhyempi mitta. Ja vaikka lapsi saisikin valita lempivärinsä, ei toiminnallisuudesta vain voi tinkiä. Välikausivaatteissa on oltava tarpeeksi väljyyttä, taskuja, vedenpitävyttä, huppu ja kiristysmahdollisuudet, että voi hankkia edes vähä sitä kasvunvaraa. Nykyään, pinkkifanin pojan äitinä, olen huomannut sukupuolikoodattujen lastenvaateosastojen tarjonnassa muitakin eroja kuin värit: pinkit vaatteet ovat kapeampia ja joskus jopa huonompilaatuisia! Mitä ihmettä!

Onneksi uusien välikausivaatteiden hankinnassa tapahtui onnenpotku, sillä saimme mahdollisuuden testata ruotsalaista Villervallaa, merkkiä joka mulla oli ihan unohtunut vuosien saatossa. Ja kuinka ollakaan, Villervallan valikoimista löytyi reipas unisex-parka myös pinkkinä. Kevät oli pelastettu! Annoin Kaamoksen valita itse ihan kaikki ulkovaatteensa ja pinkin takin lisäksi mukaan lähti, mitäpä muutakaan kuin pinkit välikausihousut ja vaaleanpunainen pipokin. Kampin Skidin myymälän myyjä totesikin, että pinkki tuntuu olevan etenkin eskarilaisten poikien mieleen.


Vasta kassalla havahduin Villervallan vaatteiden hintaan. 8000 vesipilarin välikausihousut maksoivatkin vain 41.95 euroa! Ja takki vähän alle 75 euroa. Halvemmallakin toki vaatteita saisi, mutta yleensä skandisuunnittelusta ja laadusta on saanut maksaa kymmeniä euroja enemmän. Tämä olikin kiva yllätys, sillä vanhat käyttökokemukset Villervallasta ovat todella hyvät ja vieläkin muistelen lämmöllä taaperoaikana käytössä ollutta softshell takkia, joka kierrätettiin ihan uuden veroisessa kunnossa seuravalle käyttäjälle.

Samalla kun välikausivaatteet hankittiin, hankin myös vähän muuta vaatetta pituutta venähtäneelle lapselle. Villervallan Street joggerssit (eli nuo "yllättäen" polvista likaantuneet ja hieman erikoisesti lahkeensuusta käännetyt byysat siis) ovat meillä ihan uusi juttu, mutta väitän näiden olevan universumin parhaat housut isommalle lapselle. Olen jo pitkään kaivannut housuihin vyötärölle lisää korkeutta ja näissä sitä kerrankin oli kunnolla. Korkeuden lisäksi kiitosta saa myös ihanan pehmeä materiaali, kiristysnyöri sekä takataskujen juuri oikea korkeus. Vaikka housut nousevat tarpeeksi korkealle, taskut eivät ole selässä vaan matalammalla pyllyn päällä. Joggerssien materiaali on myös testattu kestäväksi, sillä kuten herkän prinssi Ruususeni kasvoista ehkä huomaa, hän on lentänyt jo muutamaan otteeseen uudella potkulaudallaan naamalleen. Housunpolvet ovat vielä ehjänä, vaikka etuhammas lähtikin yhdessä asfaltin ja lapsen yhteentörmäyksessä.


Housujen kestävyys ei sinäänsä tullut yllätyksenä, sillä olen viime vuosina pelastanut työpaikallani sijaitsevalta lastenvaatekirppikseltä tosi paljon uudenveroisessa kunnossa olevaa Villervallaa, viimeksi kaverini lapselle. Kaikki Villervallan printit ja väriyhdistelmät eivät aina ole olleet mieleeni, mutta tältä keväältä oli ihan pakko hankkia yksi pitkähihainen printtipaita myös Kaamokselle, sillä en vain voinut vastustaa rauhankyyhkykuvioista luomupuuvillapaitaa ollenkaan. Rauhankyyhky, onko mitään ihanampaa olemassakaan! Saatoinpa hankkia myös toisen paidan, kukka ja perhoskuviolla, sillä mikäpä olisi söpömpää kesällä kuin hampaaton takkutukkalapsi likaisissa farkkushortseissa, polvet ruvella ja kauniita kukkia paidassa?

Tiedän, että kenties vahingossa blogiini eksynyttä hirvittää: pinkkiä ja kukkavaatteita pojalle? Mutta voin vannoa, että tämä lapsi on niin tarkka vaatteistaan, ettei saisi mitenkään pakotettua häntä vaatteisiin, joista hän ei pitäisi. Kuvio on mennyt oikeastaan päinvastoin, sillä minulla on kyllä mennyt aikaa hyväksyä lapsen pinkki lempiväri ja hyväksyä myös hänen - ei niin stereotyyppisen poikamainen- tyylitajunsa. Mutta Kaamos on ollut hyvä kasvattaja ja aina pinkkijarrujen tullessa päälleni hän toteaa, että "äiti sinä olet sanonut ettei ole tyttövärejä ja poikavärejä" ja olen itsekin alkanut siihen pikkuhiljaa uskoa. Että värillä ei ole väliä, kunhan se on pinkkiä.

Sikäli mikäli olet vielä etsimässä välikausivaatteita (tai jotain muita vaatteita) kannattaa ehdottomasti tsekkailla Villervallan valikoima läpi, sillä Skidi.fi:sta saat ihan kaikista normaalihintaisista ostoksista -10% alennuksen koodilla "MUTSI2018" perjantaihin 20.4. saakka (koskee siis myös muita merkkejä). Ja sama ale toimii tottakai myös Skidin myymälöissä Kampissa, Sellossa, Isossa Omenassa, sekä Jyväskylän ja Porvoon liikkeissä, muistat vaan mainita alesta kassalla. Erityisesti nuo parkatakit kannattaa tsekata läpi!

1 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Melli Ecodesignin kanssa Aloin viime viikolla miettimään kuinka paljon lastenvaatteiden muoto on muuttun...

Kaupallinen yhteistyö Melli Ecodesignin kanssa


Aloin viime viikolla miettimään kuinka paljon lastenvaatteiden muoto on muuttunut siinä ajassa, kun itse olen ollut äiti. Seitsemän vuotta sitten ensimmäisiä vauvanvaatteita hankkiessani luomupuuvilla ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys eikä monikaan kuluttaja osannut vaatia vaatehankintojensa tuotantoa läpinäkyväksi. Ainoat jo breikanneet perheblogit olivat kyllä hyvin lastenvaatepainottuneita, mutta koska tarjontaa oli vähemmän, ei sielläkään erityisesti huomioitu sitä vaate voisi olla sekä tyylikäs että eettisesti tuotettu. Nythän tilanne on oikeastaan ihan toinen ja on enemmänkin itsestäänselvyys, että lapsen herkkää ihoa vasten suositaan luomupuuvillaa, jonka tuotannossa keinotekoisia lannotteita tai torjunta-aineita ei käytetä. Meilläkin luomupuuvillasta on tullut vuosien saatossa lähes itsestäänselvä valinta silloin kun lastenvaatetta on pieneksi jääneiden tilalle hankittava ja yksi suosikeistamme on ollut jo vuosia jyväskyläläinen Melli Ecodesign, joka ympäristöystävällisemmän puuvillan lisäksi suosii myös lähituotantoa ompelutöissään, kaikki Mellin vaatteet nimittäin ommellaan Suomessa. Nykyään Melli pukee meidät molemmat, sillä ihanasta luomupuuvillamallistosta löytyy lastenvaatteiden lisäksi myös aikuisten vaatteita kokoon 3XL saakka! (+ paljon paljon muuta!)


Materiaalien lisäksi myös vaatteiden hankkiminen on muuttunut ja verkkokaupat ovat kasvattaneet suosiotaan valtavasti. Verkkokauppamyynti helpottaa hurjasti etenkin suurimpien kaupunkien ulkopuolella asuvia, enää kun ei tarvitse lähteä hakemaan vaatteita lähikaupungin vaatekaupasta, vaan ne tulevat verkon kautta näppärästi lähipostiin tai kotiin. Omasta lapsuudestani tutut postimyyntikuvastot eivät ole enää monellekaan merkille tarpeen, mikä on loistojuttu ihan senkin vuoksi, että kuvastot olisivat ihan liian iso sijoitus monelle pikkumerkille ja massapostituksina lähetettäessä myös täysin turhaa roskaa liian monille. Verkkokauppamyynti mahdollistaa yrittämisen myös maaseudulta käsin, esimerkiksi Melli Ecodesignin vaatteet ommellaan ja postitetaan Palokasta. joka sijaitsee n. 7 km päässä Jyväskylän keskustasta. Ei mikään itsestäänselvä sijainti vaatekaupalle ja tehtaalle!


Mutta vaikka materiaali olisi tutkitusti turvallista ja tuotanto läpinäkyvää, jää meidän kuluttajien vastuulle myös paljon. Verkkokauppaostoksien yleistyessä olen huomannut ainakin lasten merkkivaateryhmien ja naistenvaateryhmien kautta ilmiön, joka oikeastaan jopa suututtaa minua, vaikka kyse on varmasti enemmän tiedon puutteesta kuin oikeasta välinpitämättömyydestä. Yleistynyt tapa nimittäin on, että vaatteita tilaillaan sovitukseen ihan huvikseen, mietitään vasta vaatteen ollessa kotona tarvitseeko sitä tai pahimmillaan tilataan monta eri kokoa kerralla, jolloin väistämättä puolet lähtevät takaisin verkkokaupan varastoon. Vaatteet siis matkustavat pitkin poikin maailmaa ja Suomea, mikä vaikuttaa tottakai vaatteen hiilijalanjälkeen, mutta myös hintaan. Harva huomioi, että ilmaiset postit asiakkaalle eivät tarkoita ilmaisia posteja yritykselle ja siksi edestakaisin postittelu syö yrityksen katetta ja vaikuttaa tottakai myös hintaan. Tätä on vaikea käsittää, kun ylikansalliset megaverkkokaupat mainostavat postittavansa aina ilmaiseksi ja vieläpä kotimaista tuotetta edullisempaa tavaraa. Fakta kuitenkin on, että jokaisen postituksen maksaa asiakas silloinkin, kun palautus tai vaihto olisi "ilmainen". Silloin yleinen palauttelurumba on vain leivottu tuotteen hintaan valmiiksi.

Ja vaikka asiakkaalla olisikin varaa maksaa palauttelusta koituvat kulut itse, on hyvä huomata ettei vaatteiden matkaaminen pitkin poikin ole missään määrin ekoteko. Siksi itse pyrin tilaamaan verkkokaupoista niin, ettei turhaa palauttelua tulisi ollenkaan, se kun on aivan helppoa varsinkin suomalaisista kaupoista tilatessa. Esimerkiksi näissä kuvissa päälläni näkyvässä keltaisessa laatikkomekossa on tuotekortilla lueteltu kaikki tärkeimmät mitat. Mun kokoni on XXL, jonka tilasin pelkästään rinnanympärysmitan perusteella oikein. Yksi helppo tapa löytää oikea koko on myös verrata verkkokaupan vaatemittoja entuudestaan sopiviin vaatteisiin, yläosissa rinnanympärys (ry) tai kainalosta kainaloon (kai-kai) otettu puolikkaan vaatteen mitta toimii hyvin, joustavissa housuissa katson enemmän lantionmittaa (la), sillä kuminauhallinen vyötärö (vy) saakin olla omaa vyötärönympärystäni kapeampi, jotta housut pysyvät hyvin jalassa.

Mittanauhan lisäksi apunani on ollut aina tarvittaessa myös verkkokaupan oma henkilökunta. Enkä puhu vain Mellistä, suomalaisissa verkkokaupoissa on ylipäätään aika upeaa asiakaspalvelua ja sopivaa kokoa voi kysyä helposti meilillä, useimmiten vastauksenkin saa ihan muutamassa tunnissa. On sekä edullisempaa että ekologisempaa kysyä neuvoa kuin tilata vaatteita kasoittain sovitukseen.

ETU: Koodilla "huhtikuu2018" saat -20% alennusta  kaikista Melli Ecodesignin normaalihintaisista vaatteista sunnuntaihin 15.4. saakka!



TailorGuide tulevaisuuden apuna 

Jutellessani Mellin omistaja Marica Jensenin kanssa oikean kokoisten vaatteiden hankkimisesta, hän kysyi olenko jo testannut TailorGuidea. En tiennyt asiasta mitään, mutta innostuin niin, että haluan jakaa tietoa myös teille! Suomalainen TailorGuide on nimittäin asiakkaalle täysin ilmainen sovellus, jonka kautta voit tulevaisuudessa hankkia sopivat vaatteet netistä ilman sovittelurumbaa! TailorGuiden idea perustuu todella tarkkaan valokuvan kautta mittaamiseen, sovellus siis analysoi vartalosi ja vertaa mittojasi verkkokaupoissa myytävien vaatteiden mittoihin, jotta saat hankittua suoraan sinulle sopivan koon!

Latasin sovelluksen eilen kännykkääni ja mittojen ottaminen hoitui todella helposti ja vaikka patsastelin kuvissa alusvaatteisillani parhaimman tuloksen vuoksi, ei sovellus onneksi tallentanut itse prosessia vaan pelkästään tietoni. TailorGuidea käyttäessä et siis tarvitse mittanauhaa vaan pelkästään älypuhelimen sekä tiedon pituudestasi.

Testailin TailorGuidea illalla ihan mielenkiinnosta ja ainakin Mellin mekkojen kanssa TailorGuiden suositukset menivät hyvin yksi yhteen ja sovellus ehdotti mulle kokoa XL, kun mä valitsin itselleni XXL halutessani löysemmän mallin. Sovellus on kuitenkin vasta kehitysasteella eikä siksi tunnista täysin aukottomasti vartalontyyppien omia erityistarpeita ja siksi esimerkiksi Mellin alaosissa sovellus koki, etten mahtuisi housuihin ollenkaan! Oikeastihan Mellin joustavavyötäröiset housut ja minun pehmeä vyötäröni sopivat aivan mainiosti yhteen koossa XL, mutta koska sovellukseen syötettyä vyötärönmittaa ei ole ilmoitettu venytettynä, ei TailorGuide vielä ymmärrä housujen olevan ihan sopivat.

Sovellus kannattaa kuitenkin napata jo käyttöön Appstoresta tai Google Playsta ja kokeilla miten se toimii ja vaikka vertailla omia mittoja TailorGuiden antamiin mittoihin. Parannuksiahan tällaisiin sovelluksiin tehdään koko ajan ja varmasti pian sovellus huomioi entistä paremmin erilaiset vartalot ja materiaalinen käyttäytymisenkin. Vielä ei ole se aika, jolloin suosittelisin perustamaan vaateostokset TailorGuiden varaan, mutta taatusti sekin päivä koittaa.

Iso peukku kuitenkin jo nyt TailorGuidelle, ja kuinka upeaa, että sovellus on ihan suomalaisvoimin tehty!

Katso videolta miten TailorGuide toimii!




4 kommenttia

Joku on saattanut kuullakin Kaamoksen toisessa kotipaikassa eli Somerolla sijaitsevasta eläinsuojelukeskus Tuulispäästä . Ainaki...



Joku on saattanut kuullakin Kaamoksen toisessa kotipaikassa eli Somerolla sijaitsevasta eläinsuojelukeskus Tuulispäästä. Ainakin itse olin kuullut paikasta vähän sieltä sun täältä ja etenkin työkaverini Rakelin jutut eläinten vanhainkotinakin tunnetusta Tuulispäästä olivat jääneet mieleen, hän kun on jo monet kerrat viettänyt aikaa Tuulispäässä talkootyöntekijänä. Myös kaverini Minnan yritys Kauneushoitola Hilla kuuluu Tuulispään tukijoihin ja vegaanihoitolana tunnettu Hilla lahjoittaa joka kuukausi pienen summan Tuulispään eläinsuojeluyhdistykselle, jotta eläinsuojelukeskus voi jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa.

Me pääsimme Kaamoksen kanssa tutustumaan Tuulispäähän Hillan porukan kanssa, mukana olivat työntekijöistä niin Minna, Heta kuin Heidikin sekä kasa muita perheenjäseniä sekä tietenkin me itse. Keväinen maanantai olikin ihan huippu päivä vierailulle, sillä Tuulispään maatilalla meitä oli vastassa tilan omistaja Piian lisäksi myös ne eläimet, jotka viettävät kesänsä laiduntaen muutaman kilometrin päässä tilalta.

Tuulispään tila eroaa suurimmasta osasta muista maatiloista sillä, että vaikka siellä asuu niin lehmiä, hevosia, lampaita, possuja, villisikoja, kanoja, vuohia kuin sinikettujakin, on tila ja sen ympärillä toimiva yhdistys vegaanisia arvoja kunnioittava. Yksikään tilan eläimistä ei ole tuotantoeläin, joten lehmien rinnat tuottavat maitoa vain omille vasikoille eikä kenenkään elämää lopeteta lihantuotannon vuoksi. Tilalle otetut eläimet siis saavat elää niin pitkän elämän kun se heille on mahdollista. Useat Tuulispäässä asuvista eläimistä ovat jo saaneet aiemmassa elämässään lopetuspäätöksen, mutta ovat mutkien kautta päätyneet Tuulispäähän viettämään arvokkaita eläkepäiviään.


Yksi Tuulispään eläinjoukon julkkiksista on Agda, lintu joka syntyi kanana, mutta alkoi käyttäytymään kuin kukko. Agda-kana syntyi viisi vuotta sitten espoolaisen ulkomuseon kanalaan ja joutui emonsa hyljeksimäksi ja päätyi sitä kautta asumaan ensimmäikseksi vuodekseen ihmisen ja koiran kanssa. Pikkuhiljaa Agda alkoi muuttamaan muotoaan ja vaikka Agdan pää on kanan, se onnistui kasvattamaan itselleen kukolle tyypilliset pyrstösulat sekä terävät kannukset jalkoihinsa. Kun Agda eräänä aamuna oli alkanut myös kiekumaan, jouduttiin sille etsimään uusi kukolle sopiva koti ja näin se päätyi Tuulispäähän. Transkukkona tunnettu Agda oli myös meille entuudestaan tuttu lintu, vaikka näimmekin sen ensimmäistä kertaa tänään ihan elävänä. Agda kun on ollut muun muassa Turku Priden nimikkoeläin ja saanut huomiota ihan Helsingin Sanomia myöten. 

Tuulispää on siinä mielessä jännä paikka, että tällainen maalla lehmälaitumien vieressä kasvanut tyyppikin sai paljon uutta tietoa eläinten luonnollisesta elämänrytmistä ja ihan nolottaa myöntää, etten todellakaan tiennyt esimerkiksi lehmien maidontuotannon johtuvan pelkästään (siitä samasta mistä ihmisenkin eli) jälkeläisten ruokkimistarpeesta. En ymmärrä miten en ollut edes ajatellut, ettei maito tosiaankaan tule lehmästä koko elämän ajan ilman vasikoiden tekoa, vaan maidontuotanto vaatii tottakai myös jatkuvaa lisääntymistä. Kun Tuulispäässä tapaa yhdeksän kuukauden ikäisen Konsti-vasikan, joka juo edelleen äitinsä Vipan maitoa, tulee kyllä tyhmä olo kun tietää, että kaupassa myytävän lehmän maito on tulosta siitä, että maitoa tarvitseva vasikka on erotettu äidistään päivän ikäisenä. Vaikka näistä asioista olisi tietoa tottakai saatavilla, tarvittiin näköjään kuitenkin tämä vierailu, jotta pystyn nyt entistä helpommin valitsemaan sen työpaikan jääkaapista löytyvän kauramaidon kahviini. Niin nolo juttu.


Vaikka suosittelen Tuulispäässä vierailua ihan kaikille, se ei valitettavasti ole aina mahdollista, sillä tilalla tehdään töitä ihan kuten muillakin tiloilla. Avoimia ovia on kuitenkin tulossa taas ensi kesänä ja kuukausilahjoittajat saavat myös vuosittain kutsun tilalle tapaamaan kummieläintään sekä kuulevat Tuulispään elämästä muutenkin meilien kautta. Kuukausilahjoittajaksi voi ryhtyä jo pienellä 8 euron kuukausittaisella panostuksella, joten luulenpa meidän hankkivan norppakummiuden lisäksi myös eläinkummiuden Tuulispäähän. Siitä tietoa täällä

Kiitos Tuulispäälle ihanasta vierailupäivästä ja upeasta työstä eläinten parissa!

7 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Klaus Haapaniemi Giants kanssa Vaikka lapsen teini-ikään on virallisten teen-määri...

Kaupallinen yhteistyö Klaus Haapaniemi Giants kanssa

Vaikka lapsen teini-ikään on virallisten teen-määritysten mukaan vielä toinen kuusi vuotta, ei eskarilainen ole enää mikään pieni helposti johdateltavissa vauveli. Tyylistähän Kaamos on ollut aina tosi tarkka ja vaikka välillä päällä onkin mitä sattuu, kieltäytyy hän todella tehokkaasti kuteista, jotka eivät miellytä silmää. Myös vaatteiden tuntuma päällä on tärkeä juttu ja kaikki liian kova tai kutiseva (tämä on varmasti villaa! en laita!) on ollut kiellettyjen listalla jo kauan. Kaikki pikkulapsiajoilta tutut merkit eivät enää tee sopivia kokoja, mutta onneksi uusiakin suosikkimerkkejä löytyy aina välillä.

Tilasin viime joulun aikaan uudelta Klaus Haapaniemi Giants - lastenvaatemerkiltä muutaman vaatteen testiin ja silloin hankittu Pöllö-paita onkin näkynyt instassa ja blogissa jo jonkun verran. Materiaali on tosi ihanan tuntuista hyvälaatuista joustavaa luomupuuvillaa ja tyylillisesti Klaus Haapaniemen grafiikkaan pohjautuva sarja on kuin meille tehty. Tykkään slaavilaisesta yltäkylläisyydestä ja värikkyydestä yhdistettynä skandinaaviseen yksinkertaisuuteen. Lapsi taas diggailee kuvia, joissa on myös vähän pelottavia elementtejä isoista koppakuoriaisista kieli pitkällä juoksevaan suteen. Kaikissa kuvioinneissa kuvan tekijästä ei ole epäilystäkään ja onkin ihme, ettei Klaus Haapaniemen töitä ole ennen näkynyt lastenvaateprintteinä, hyvä että nyt näkyy!

Kokonsa puolesta Giants-malliston vaatteet ovat naftihkoja ja Kaamoksella on päällä joka vaatteesta se isoin koko eli yleensä 146/152cm. Mielestäni nämä koot vastaa n. kokoa 140cm leveyden puolesta.  Project Maman Katja kehui taannoin instassaan ostaneensa hoikkaraketeisille lapsilleen Giantsilta slim fit-housuja, jotka olivat kuulemma harvinaisen hyvin istuvat sorjalle varrelle. Tämä vastaa kyllä omaakin käsitystäni ja normaalille tai hieman pyöreämmälle lapselle hankkisin suosiolla ainakin sen yhden koon isompaa kokoa, mitä normaalisti. Nämä mitoitusasiat ovat kyllä jännä juttu. Mutta mun oletus on, että Klaus Haapaniemi Giantsia saatetaan viedä tulevaisuudessa esimerkiksi Japanin markkinoille, joten kapealle mitoitukselle on silloin syynsä. (Ajatus Japanin valloituksesta on siis täysin oma oletukseni, en nimittäin tiedä mitään muuta maata, johon nämä vaatteet sopisivat paremmin kuin Suomi-designista hullaantunut ja leikkisä Japani)

Mutta ennen muita maita valloitettakoon Suomi. Jos olet hankkimassa lapsellesi uusia vaatteita, kannattaa tottakai tilata testiin näitä ihania leikkisiä luomupuuvillavaatteita. Ja koska sain alkuvuodesta Klaus Haapaniemi Giantsilta yhteistyöehdotuksen, on mulla tarjota myös kiva -10% alekoodi tilauksen yhteyteen. Tilauksen voit tehdä poikkeuksellisesti kahdessa verkkokaupassa: koodilla Mutsi10 Klaus Haapaniemen omassa verkkokaupassa ja koodilla MutsiMutsi10 Weecosista. Koodit ovat voimassa tiistaihin 10.4. saakka :)



1 kommenttia

Tunnustettakoon, että olen ihan surkea kampaajalla kävijä nykyään. Kasvatettuani pitkät hiukset, on kampaamoreissut vähentyneet entises...


Tunnustettakoon, että olen ihan surkea kampaajalla kävijä nykyään. Kasvatettuani pitkät hiukset, on kampaamoreissut vähentyneet entisestään ja käyn laittamassa hiuksiani noin kaksi kertaa vuodessa, keväällä raitoja ja talvella kuivuneiden latvojen lyhennys. En kaipaa hiuksiini oikeastaan ollenkaan vaihtelua ja siinä missä tyylini vaihtelee mielialan, vuodenajan ja trendienkin mukaan, ei hiuksissa tapahdu oikeastaan mitään. Kun oikein panostan, saatan suoristaa tukkani, mutta muuten se on kuin on. 

Nyt, vaikka kevät on jo pitkällä, en kuitenkaan ole edes harkinnut jokavuotisia vaaleita raitoja vaan haaveillut vieläkin luonnollisemmasta tukasta, siis ihan oman värisestäni ja juurikasvuvapaasta. Tärkein kriteeri kevään hiusuudistuksessa olikin, että nutturalla ollessa nutturaan ja juureen ei jäisi juuri ollenkaan sävyeroa ja saisin ylläpidettyä hiuksia lähinnä pesemällä niitä. Nämä asiat mielessäni käväisin viime viikolla Saxcessa, jossa Elisa Alioravaine ymmärsi heti toiveeni ja värjäsi että saksi hiukseni juuri sellaisiksi kuin halusin, mahdollisimman luonnollisiksi, mutta upean kiiltäviksi.

Käyntikertani Saxcessa oli ensimmäinen laatuaan ja vaikka yleensä arvostan suomalaisia tuotteita, oli mulle yllätys, että Saxcessa käyttiin suomalaisia Sim-hiusvärejä. En tiedä miksi olen aina ajatellut, että vaikka suomalaiset tuotteet ovat laadukkaita, hiusväreissä meillä ei olisi mitään kotimaista toimivaa vaihtoehtoa. Olen jopa käyttänyt Sim Argan Care shampoota ja hoitoainetta tyytyväisenä, mutta en edes ajatellut sarjalta löytyvän hyviä sävyjä ja hiusvärejä. 


Valitettavasti aika, jolloin Elisan kanssa hiuksiani suunnittelimme ja toteutimme osui ilta-aikaan, joten kuvat tuloksesta ovat vähän pliisuja johtuen valosta. Saadaksemme oikean kylmän tummanvaalean sävyn kameraan jouduimme pimentämään kaikki kampaamon lämpöä hohkaavat valot ja kuvaamaan lähes pimeässä toivoen linssini nappaavan valon ikkunan kautta jo hämärtyneestä illasta. Sävyerot suoran ja kiharan tukan välillä johtuvat siis täysin illan hämärtymisestä ja siitä johtuvasta valovoiman lisäyksestä kuviin, itse sävy kyllä näyttäytyy kuvissa yllättävänkin todellisena. 

Saxce ja siellä kauniita hiuksia taikova Elisa olivat tosiaan mulle ihan uusia tuttavuuksia ja päädyin kampaamoon muutaman tunnin varoitusajalla Timman kautta, jonne sain hetki sitten blogin kautta lahjakortin. Timma on siis palvelu, joka myy kampaajien, hierojien yms viime hetken aikoja edullisempaan hintaan ja ihan samallekin päivälle usein löytyy aikoja. Saxceen uskaltauduin ihan muiden Timmaa käyttäneiden kehujen vuoksi, paikka oli tainnut saada 4.5/5 tähteä ja Elisa paljon kiitosta. Elisan löytyminen olikin mulle ihan onnenpotku, sillä Kuopiosta vasta Helsinkiin muuttanut Elisa vasta etsii asiakaskuntaansa Helsingistä ja mullakaan ei epäaktiivisesta hiustenlaitosta johtuen ole ollut sellaista luottokampaajaa aikoihin. Ja vaikka en pidä itseäni minään mesenaattina enkä todellakaan ole taloudellisestikaan missään tukija-asemassa, on kiva, että käyttämiäni palveluita tarjoaa nuori naisyrittäjä ja vielä suomalaisin tuottein. 


5 kommenttia

Kun julkaisin pitkäperjantaina itsestäni tämän uikkarikuvan Instagramissani , tiesin aika monen miettivän, että taas se tyrkyttää itseää...


Kun julkaisin pitkäperjantaina itsestäni tämän uikkarikuvan Instagramissani, tiesin aika monen miettivän, että taas se tyrkyttää itseään ja vartaloaan uudessa kulmassa, eikö niitä seuraajia saa muuten kuin esittelemällä vartaloaan. Tämä mietintä ei valitettavasti johdu omista epäluuloistani, vaan sellaista xl-kokoisen naisen elämä vaan on. Asiat, jotka ovat ihan normaaleja kuvata koossa XXS-L saavat koosta XL alkaen uuden ulottuvuuden, sillä me ihmiset vuonna 2018 emme ole edelleenkään tottuneet näkemään kuvissa asioita kuten kaksoisleuka, riippuvat rinnat tai pullea vatsa. On statement olla sitä mitä on, jos on isokokoinen ja se ei tietenkään ole hyväksi kenellekään. 

Se, että istun rottinkituolissa uikkarisillani ei tietenkään ole sattumaa. Sen takana on pitkä historia, jossa painostani on tehty lapsesta lähtien pilaa. Hyväksytyksi yrittäessäni olen kuihduttanut kehoani kouluikäisenä skippaamalla kouluruokaa korvaten sen veteen sekoitetulla kuitujauheella, juonut kaverin kanssa kilpaa 1,5 litraa vettä, jotta oppisimme oksentamaan, haaveillut normaalipainoisen kaverin kanssa syömishäiriöstä, liikkunut niin paljon, etten illalla muistanut mitä liikuntaa olin päivän aikana harrastanut ja syönyt laksatiiveja opiskelijaporukassa "huvin vuoksi". Ja saanut hyväksyntää "jatka samaan malliin" kun olen omistanut ihan koko sen hetkisen elämäni laihduttamiselle. Skipannut nyyttikestit, elokuvaillat ja ihmissuhteet, koska olen ollut liian kiireinen yrittäessäni olla hoikempi. Eikä oikeasti kukaan - ei yksikään ihminen koskaan - ole puuttunut tähän millään tapaa.

Päätin kuitenkin joskus 10 vuotta sitten, että tämä paska saa nyt luvan loppua. En ollut tyytyväinen itseeni, sillä olin epäonnistunut laihduttamisen lisäksi myös siinä, miltä syömishäiriöinen näyttää ja en vain jaksanut välittää enää oikeastaan mistään. Tiesin, että kroppa missä olen ei kerro minusta mitään ja etten vain tulisi mahtumaan muottiin, vaikka kuinka yrittäisin ja nostin kädet ylös. Olkoon ruma vartalo, riipputissit ja kauhea kaksoisleuka. Kukaan ei koskaan tulisi haluamaan minua sellaisena kuin olen, joten turha edes yrittää.

Viimeiset 10 vuotta ovat kuitenkin olleet ulkonäön suhteen yllättävän helppoja. Olin niin väsynyt itseni vihaamiseen, että lupasin itselleni lopettaa ulkonäköni arvostelun. Koska olin murrosiässä sairastanut myös tosi voimakkaan aknen ja saanut kasvoni joten kuten sileiksi, päätin iloita edes siitä, että rumassa läskissä naamassani ei olisi jatkuvaa kipeää tulehdusta. Itselleni annetun lupauksen lisäksi äidiksi tuleminen ja myös sosiaalinen media on muokannut ajatuksiani armolisemmaksi ulkonäköäni kohtaan ja nyt viimein voin ihan rehellisesti sanoa, että en ajattele normaalissa arkielämässäni painostani ja ulkonäöstäni rumasti useinkaan. Mutta silti totuus on, että jos joku laihdutuspullonhenki kysyisi kolmea ulkonäköön liittyvää toivetta, tulisi vastaukset vanhasta muistista: maha, kaksoisleuka ja riipputissit pois. Aika älytöntä, mutta niin se vaan on!

Nykyisin kuitenkin diggailen kroppaani usein ja olen kauhean iloinen, että olen päässyt toksisista ajatuksistani eroon ja tiedostan, että se vartalotyyppi, johon itseäni yritin nuorempana muokata ei vain ole mun vartalotyyppini. Eikä monen muunkaan. Sosiaalinen media on ollut tässä iso apu ja esimerkiksi ruotsalaisten Sara Dahlströmin ja Stina Wolterin instatileistä olen saanut ihan valtavasti iloa, koska niissä esiintyvä vartalotyyppi ja persoona on se, johon mä itse samaistun. Ja millainen tyyppi mä haluan olla yhä enemmän. Haluan muistuttaa ihan jokaista seuraajaani siitä, että kenenkään elämä ei ole pelkälle laihduttamiselle omistautumisen arvoista ja xl-kokoisen naisen (tai kenenkään muunkaan) kauneutta ei mitata ennen-jälkeen kuvissa, vaan me kaikki olemme arvokkaita juuri nyt, sellaisena kuin olemme. Niin klisee, mutta niin totta. Uskon myös, että erilaisten vartaloiden näkyminen mediassa edesauttaa meitä hyväksymään toistemme kautta myös itsemme ja vähentää pelkän laihuuden ja ulkonököpaineiden vuoksi itsensä rääkkäämistä. Liikkumisen ja terveellisesti syömisen kun ei pitäisi perustua itsensä vihaamiseen, vaan itsensä rakastamiseen. 

Itsensä rakastaminen ja vartalon arvostaminen ei kuitenkaan ole helppoa ja naisia on ihan turha syyllistää, että lähtevät mukaan itsensä haukkumiseen, vaikka voisivat toimia toisin. Ja vaikka puhun tekstissä päätöksestä olla arvostelematta itseäni, tiedän ettei se onnistu sormia napsauttamalla, ottamalla vastuuta ajatuksistaan. Nämä ajatukset kun ovat - kuten monet muutkin asiat - myös kulttuurisia ongelmia, joiden korjaamista on turha sysätä pelkästään yksilön taakaksi. Ja erilaisuuden hyväksymisen kulttuuriin meillä suomalaisilla on vielä pitkästi matkaa, mutta onneksi tulevaisuus näyttää edes vähän monimuotoisemmalta lapsillemme. Ja koska mun työkalupakki on melko vajaa ja tekemistä on myös somen ulkopuolella, turvaudun statement-uikkarikuviin ja teksteihin, kunnes keksin vaikuttavamman tavan kertoa, tälle ajalle tyypillisillä fasistisilla kauneusihanteilla voi myös pyyhkiä...tiedätte kyllä mitä.

ps. välillä musta tuntuu, että toistelen vain jo sanottuja ja muiden oivaltamia juttuja. Mikä kertoo vain siitä, kuinka hyviä ne on olleet! Kiitos siis kaikille, joiden kanssa saan näistä asioista keskustella, nin livenä kuin netissäkin.

28 kommenttia

Kävin helmikuun lopulla, niinä kovimpina pakkaspäivinä heittämässä pienen, mutta sitäkin hauskemman mallikeikan Lahdessa Lah...


Kävin helmikuun lopulla, niinä kovimpina pakkaspäivinä heittämässä pienen, mutta sitäkin hauskemman mallikeikan Lahdessa Lahessa. Päivän aikana pääsin ensin Studio Savon&Ekon tirehtööri Katin käsittelyyn, kun Kati laittoi mulle ensin kuvausmeikin ja hiukset. Ja sitten hyppäsi Katikin mallin saappaisiin ja aloimme kuvaamaan lahtelaisen Marimari:n oman malliston vaatteita. Kuvaajana toimi tietenkin degineri ja Marimari putiikin pyörittäjä Mari Nieminen itse.

Marimari-merkki on mulle melko uusi tuttavuus, mutta etenkin merkin Beehive-mekko on noussut monen kotimaisia vaatteita arvostavan naisen suosikiksi viimeisen muutaman vuoden aikana. Aivan uuden mallinen mekko tekee kantajalleen hauskan sivupyrstön ja mekko tuntuu sopivan tosi monelle vartalotyypille kuin nakutettu. Siksi Beehivestä löytyykin nykyään monenlaista variaatiota, pitkillä ja lyhyillä hihoilla ja erilaisilla kuoseilla. Meidät Katin kanssa hälyytetitiin apuun siksi, että Beehivestä on tullut myös 3xl koko, eli ostokokemuksien helpottamiseksi tarvittiin kipeästi kuvia myös meidän xl-naisten päällä. 

Me ollaan kyllä Katin kanssa hyvä mallikombo siinä mielessä, että vartalomme ovat suurin piirtein samasta koosta huolimatta täysin eri malliset, minä olen niin klassinen omppuvartalo kuin olla voi ja Kati taas enemmän päärynän mallia. Onkin superkiva, että nyt Marimarin kuvissa on myös fiilistellä vaatteita hieman myös vartalonmallin mukaisesti, sillä etenkin meillä plus size naisilla vartalonmuodot vaikuttavat hyvin paljon vaatteen valintaan.

Pakko kehua, että Marimarin vaatteet veivät kyllä sydämeni täysin, sillä olen jo pitkään kaipaillut vähän uudenlaisia leikkauksia vaatekaappiini etenkin mustien mekkojen osalta. Beehive iski meikäläiseen siis ihan täysin, sekä pitkähihaisena mekkona (mun koko 2xl) että Beeskirt-hameen (2xl) ja Fox-paidan (one size large) yhdistelmänä. Omppuvartaloisena ihastuin tottakai myös Bon bon hameen ja Sylvi jumpsuithaalarin (koko L) todella korkeaan luomupuuvillaresoriin, joka tuntui vaan ihan parhaalle ikinä. Tukevuus, sitä ei koskaan vain voi olla liikaa! Ainiin, ja Marimarin kimonovyö oli niin mahtava, että hankin sen Beehiven lisäksi itselleni. Vyö on niin napakka ja mukavan tuntuinen, kuin olisi maailman parhaat tukipöksyt jalassa, mutta vain mekon päällä :D

Ja koska olen nyt ollut ihan fiiliksissä näistä Suomessa taidolla ommelluista luomupuuvillavaatteista, halusin jakaa ihastukseni myös teille ja pyysin Marilta pienen pääsiäisyllätyksen lukijoilleni. Nimittäin nyt tai ei koskaan kannattaa tutustua koko Marimarin omaan mallistoon eli vaatteisiin ja asusteisiin ja tilata oma suosikki -15% alennuksella. Tarjous aktivoituu verkkokaupassa koodilla OIMUTSI ja on voimassa 31.3. saakka. Ja jos joku sattuu pyörimään siellä Lahessa niin saman alen saa Marimarin puodilla (rautatienkatu 18) saman koodin sanomalla. Vaihtoehtoisesti voi mumista jotain jonkun mutsin alekoodista, livenä koodin tavaamisasulla ei ole niin väliä!

Että hyvä Lahti, hyvä Lahen muijat! Oli ilo tehdä töitä kanssanne!

1 kommenttia

Olen ollut nyt alkuvuoden pienessä lamaannustilassa somessa käytävien keskustelun vuoksi. Yhteiskunnan muutos näkyy tottakai aina ki...

Olen ollut nyt alkuvuoden pienessä lamaannustilassa somessa käytävien keskustelun vuoksi. Yhteiskunnan muutos näkyy tottakai aina kiihkeinä reaktioina, mutta välillä tuntuu, että nykyajan ihmisten suurin syy reagointiin on oikolukutaidon puute sekä ongelmat asettua toisen ihmisen asemaan. Reaktiot pursuavat vihaa, viimeisimpänä esimerkkinä tottakai tuo Louhimies-keissin asian esiin tuoneisiin näyttelijöihin kohdistuva vähättely ja haukkuminen, josta avauduin Instagramin puolella jo yksi yö. 

Myös naistenpäivä ja tasa-arvon päivä on selkeästi taas unohdettu (eipä siinä, en juhlistanut  niitä mitenkään, kun unohdin kummatkin) ja taas somessa puhutaan, kuinka epäolennaisiin asioihin feministit puuttuvat ajaessaan agendaansa ja kuinka pieniin asioihin tarttumalla viedään huomio isommilta, tärkeämmiltä asioilta. On kiinnostavaa, kuinka edelleenkin kuvitellaan kaiken feminismin haluavan parantaa vain naisten asemaa, kuinka feministit ovat vain naisia ja kuinka yhteen asiaan huomion kiinnittäminen on toisesta pois. Feminismi on vähän liian hankalaa ja vähän liian isoäänistä, jotta sitä voisi täysin ymmärtää. 

Nyt kun feminismi on pitkästä aikaa vähän isommasti esillä, on aika monen suusta kuulunut "olen ollut aina feministi", mitä tällä sitten tarkoitetaankaan. Väitän kuitenkin, että feministinä olo ei ole sama kuin puhua, että miehiä ja naisia tulisi kohdella yhdenvertaisesti, vaan nykyfeministi toimii sen puolesta, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti. Kyse on paljon isommasta asiasta kuin palkkaeroista tai asevelvollisuudesta, vaan myös pieniltä tuntuvista asioista, jotka pitää tuoda näkyväksi, jotta palapelin palaset joskus naksahtaisivat kohdalleen. Se vaatii aktivismia. 

Olen miettinyt, kuinka helppoa meidän suomalaisten (naisten) on identifioitua feministeiksi. Ei minun ole tarvinnut tehdä suurtakaan elettä saadakseni äänioikeuden, koulutuksen, yhteiskunnalta rahaa silloin kun sitä ei ole muualta tullut. Koska maailma on kuitenkin avoin paikka, tiedän, ettei joka naisella ole edelleenkään mahdollisuutta samaan ja tämä tottakai osoittaa minulle konkreettisesti, että historiassamme tehty työ tasa-arvon eteen on ollut hyvää työtä. Mutta se, että ymmärrän historiassa olleen ihmisiä, jotka ovat tehneet työtä tasa-arvoisemman asemani eteen ei tee minusta vielä feministiä, sillä (stop the press) tasa-arvo ei edelleenkään ole valmis. Feministiksi minut tekee se, että yritän ymmärtää muita ihmisiä, kulttuureja ja toimintamalleja, jotta voin muuttaa maailman lisäksi myös itseäni ja omia toimintamallejani tasa-arvoisemmiksi. Koska yhteiskunnan muutos lähtee kuitenkin yksilöistä, siis meistä.


Joskus muutos tuntuu aluksi naurettavalle. Miksi palomiehen ja puhemiehen nimi pitää muuttaa, eihän sillä oikeastaan tarkoiteta mitään, että isossa osassa suomalaisia sanoja on mies-loppu. Sama homma oli muuten taannoin pyhäinmiesten päivässä, jonka nimeä ihmettelin pienenä paljon. Eivätkö naiset olekaan pyhiä? Päivän nimi on ollut pyhäinpäivä muuten jo vuodesta 1950 saakka ja ehkä nyt ollaan siinä pisteessä, että vakiintuneempi nimitys juhlapäivälle on se pyhäinpäivä. Kielen muutos vie pitkään, mutta onneksi lapsiemme ei enää tarvitse kysyä eivätkö naiset ole pyhiä. Toivon mukaan lapsenlapsiemme ei tarvitse kysyä eikö nainen voi olla palomies tai puhemies, sillä sellaiset termit ovat jääneet historiaan. Koska kieli ohjaa ajatteluamme, on tärkeää puuttua myös kieleen, ei pelkästään siihen voiko naisesta tulla jonkun ammattikunnan edustaja. Ja lopulta, hassuihinkin nimiin tottuu, siitä todisteena olkoon vaikka Apulanta-bändi!

Edellisen kappaleen pointti kuitenkin on, että asiat nähdään pieninä jos ne halutaan nähdä pieninä. Joskus pienenä epäolennaisena asiana on voitu nähdä naisten äänioikeus tai naispappeus, vaikka nyt koemme ne itsestäänselvyyksinä sekä osoituksena tasa-arvosta. Asioiden epäolennaisuus korostuu etenkin silloin, kun asia ei kosketa sinua juurikaan, etkä tiedä siitä paljoakaan. Tottakai minulle tiernapojat on näyttäytynyt lapsesta asti kivana jouluun liittyvänä traditiona, mutta se miten minä koen tiernapojat ei ole syy kyseenalaistaa traditiota rasistisena ja tasa-arvonvastaisena. Aina tasa-arvo ei nimittäin ole miesten ja naisten oikeuksien punnitsemista, vaan liittyy muihin asioihin. Pieniä vipuja vääntämällä teemme isoja tasa-arvon tekoja monille, joita emme arjessamme edes välttämättä näe. Se, etten minä näe jotain ei tee asiasta vähemmän tärkeää.  Vaikka feminismiin mahtuu useita suuntauksia, iso osa nykyfeministeistä ei aja vain valkoisen keskiluokkaisen naisen aseman parannusta, vaan ihan kaikkien. Kyllä, miehienkin. Ja vielä kieleen liittyen, feminismi-sanan merkitys esimerkiksi ruotsinkielessä on enemmän sorrettujen auttamiseen kuin naisten nostamiseen liittyvä, saman merkityksen soisin saapuvan Suomeenkin. 

Mutta kuten jo alussa sanoin, muutos tuo aina reaktioita. Kun asiat tuntuvat vaikeilta, ei mielellään haluaisi olla yksin epäluulojensa kanssa. Siksi etenkin somessa keskusteluissa esitetään mitä oudoimpia "faktoja" asioista, jotta ihmiset hämmentyisivät vielä enemmän. Tämän hetken hitti lienee liikennemerkkien uudistus sukupuolettomiksi, "koska feminismi ja sukupuolineutraalius". Kuinkakohan monta kertaa olen somessa korjannut tämän väitteen kertoen Liikennevirastosta annetun tiedon. Tiedon, että muutoksen tarkoitus on parantaa liikennemerkkien näkyvyyttä ja selkeyttä ja sukupuolineutraaliudella tai feminismillä ei nyt ollut mitään osaa tai arpaa muutokseen. Oikeasti tuntuu ihan idiootille edes korjailla tällaisia surkeasta medialukutaidosta tai ihan vaan puhtaasta ymmärtämättömyydestä johtuvia lauseita somessa, mutta vielä hölmömmältä tuntuu, että niihin reagoidaan "näin nämä asiat koetaan" tyyppisesti. Tiedolla ei siis ole mitään väliä. Fiiliksellä on. 

Ja tässä tullaan siihen, miksi feminismi ei vaan ole kaikkien laji. Feminismi vaatii asioihin ja rakenteisiin perehtymistä ja toisten kuuntelua, faktaa, tutkimustuloksia ja myös empatiaa. En sano, että olisin näissä itsekään kovin hyvä tai että ottaisin etuoikeutetun asemani huomioon jokaisessa lohkaisussani. Olen oikeastaan aika paska feministi, joka ei kirjoittele trigger warningeja somestatuksiinsa, mutta hitto vie sentään yritän ymmärtää miksi näinkin olisi hyvä tehdä.   Maailma kun ei muutu ellen minä muutu ja uskalla myös kyseenalaistaa omia ajatuksiani - päivittäin. Kaikki feministit eivät tietenkään voi olla yhtä aktiivia, mutta yhdistävä tekijä usein on se, muutosta halutaan  (ja pyritään tuottamaan) myös oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Vanha kunnon "en ole feministi mutta..." tuntuukin vaihtuneen nykyään "olen feministi mutta". Jos sana "feminismi" mietityttää, suosittelen lukemaan vaikkapa Roxane Gayn Bad Feministin (löytyy Storytelistä ja Bookbeatista myös suomeksi!) näin aluksi ja jatkamaan siitä tutkimusmatkaa eteenpäin. Lupaan, että tiedossa on mielenkiintoinen matka, jossa omat opitut ajatukset on kyseenalaistettava useasti! 


8 kommenttia

Huh, olin jo hieman paniikissa, kun luulin hukanneeni kamerani muistikortin, jossa nämä sirkuskaravaanin syö...


Huh, olin jo hieman paniikissa, kun luulin hukanneeni kamerani muistikortin, jossa nämä sirkuskaravaanin syöntikuvat olisivat. Mutta onneksi kuukauden hukassa olon jälkeen kortti löytyi! Kuvat ovat kevään ensimmäiselta aurinkoiselta sunnuntailta, jolloin pakkanen paukkui ja koska ulkona ei tehnyt mieli olla, menimme Anikon ja lasten kanssa Latvan sunnuntailounaalle. Kuten Latva itse kuvailee ruokaansa, se on klassikkoannoksista inspiroitunutta ruokaa Euroopasta ja muualta maailmasta kotimaisuutta unohtamatta. Suomeksi sanottuna setti on siis ihan törkeän hyviä makuja täynnä.

Latvan sunnuntailounaan konsepti on täydellinen lapsiperheelle siksi, että ruokaa tulee koko ajan lisää pöytään ja jaettavia annoksia voi jokainen ottaa juuri sen verran kuin tahtoo. Ruoka ei ole mitään pieniä taideannoksia, mutta ero (ainakin mun tekemään) kotiruokaan on selvä: jänniä uusia makuja ja vielä astetta paremmaksi tehtyjä klassikoita, joiden laittamisessa itselläni menisi järki jo kauppareissun aikana.

Mulla on paha tapa ajatella, ettei valkoisten pöytäliinojen paikat ole meidän perheelle sopivia, sillä meistähän lähtee ääntä ja pöytäliinakaan ei taatusti ole valkoinen lähdettyämme. Siksi olikin hauska huomata, että ihan perusvaatteilla ja normaalilla volyymitasolla saimme hyvää ja sydämellistä palvelua eikä tunnelma muutenkaan ollut kuin hautajaisissa. Tiedän, olen hieman ennakkoluuloinen ravintolassa lapsen kanssa kävijä, niin monia kauhutarinoita olen kuullut vieruspöydässä mulkoilevista muista asiakkaista. Mutta ehkä sellaisen aika alkaa olla ohitse ja perheiden ravintolassa käymisestä on puhuttu julkisesti sen verran paljon, että lapset ravintolassa ei ole enää mikään uusi juttu. Ja tottakai ravintolan asenne vaikuttaa paljon viihtyvyyteen, siitä Latvalle siis täysi kymppi (vaikka Hesarin ruokakriitikkoa palvelu olikin tympinyt viime viikolla julkaistussa arviossa)

Huomenna olisi taas sunnuntai ja Latvan lounaalle voi varata paikkoja 11.30-16.00 väliseksi ajaksi, lounasta tarjoillaan 18.00 saakka ja aikaa kannattaa todellakin varata muutama tunti, sillä erilaisia ruokalajeja on paljon. Vapaita aikojakin näyttää varausjärjestelmän mukaan löytyvän, joten hyvän ruuan ääreen mahtuu vielä. Me lounastimme Latvan kutsumana, mutta sunnuntailounaan hinta 39€ aikuiselta on mielestäni erittäin kohtuullinen. Mikäli ymmärsin oikein, lapset ruokailevat puoleen hintaan. Eikä muuten tarvitse taatusti kurvata grillin kautta kotiin :D

Extrasuosituksena aikuisille alkuun huippuhyvä Latvan Bloody Mary, joka on niin tuju paukku, että sen juotua vähän kireämpikin äitihenkilö alkaa höllentämään otetta ja nauttimaan ravintolassa olosta. Testattu on!

0 kommenttia

Flickr Images