Kaupallinen yhteistyö Ihana elämys oy:n kanssa Postaus sisältää alekoodin Opi loistamaan kuvissa verkkokurssille Kaverillani Anikoll...

Kaupallinen yhteistyö Ihana elämys oy:n kanssa
Postaus sisältää alekoodin Opi loistamaan kuvissa verkkokurssille

Kaverillani Anikolla on tapana manata joka kerta valokuvaa minusta ottaessaan, kuinka minä se vaan onnistun ihan joka kuvassa. EI TODELLAKAAN PIDÄ PAIKKAANSA. Olen kuitenkin oppinut vuosien aikana suurinpiirtein ne kuvakulmat, joissa tykkään itseäni katsella ja mahdollisuuksien mukaan ohjeistan kuvaajaakin huomioimaan niitä. Mutta maailma ei myöskään kaadu niihin ei-niin edustaviin kuviin ja yleensä musta näkeekin monenlaisia kuvia somessa, sekä raikkaan kauniita ja asennoltaan upeita, että niitä jokaiselle tuttuja röhnötyskuvia, joissa on silmät kiinni ja suu auki. 

 
Tässä postauksessa näette niitä astetta parempia kuvia, kuvat ovat nimittäin viime kesältä, kun olin Ihana elämys oy:n mallina ja valokuvaaja Niina Stolt taikoi minusta sekä rokkaavan asennemuijan että hillityn edustusversion studiollaan. Kuvaustuokio toteutettiiin Ihana nainen elämys-paketin mukaisesti niin, että sain ensin ammattimeikkaaja ja kampaaja Jaana Laurosen käsittelyn ja lopulta pääsin kuviin haluamissani vaatteissa. Omat ajatukseni tyyleistä olivat "työnhakutyyli" eli hillitympi versio minusta sekä rajumpi "ideaaliminä" tyyli, jossa tuotiin enemmän esiin sitä millaisena haluaisin itseni nähtävän. Kumpikaan kuvissa näkyvistä tyyleistä ei kuitenkaan ole "minä-minä", sen tyylinen tyyppi, joillaisena minä useimmin itseni peilistä näen. 


Yhteistä näissä yllä olevissa kuvissa on, että näihin valmistauduttiin miettimällä tyyli ja haluttu lopputulos jo etukäteen, joten sekä minä että valokuvaaja tiesimme millaista fiilistä kuviin haluamme. Ja tässä on yksi juttu, mistä haluan kirjoittaa enemmän, sillä tiedän monen ahdistuvan sekä kuvien ottotilanteessa että nähdessään kuvia itsestään ja vertaillessaan niitä muihin. 

Tottakai maailmassa on täydellisen photogeenisia ihmisiä, jotka onnistuvat kuvassa kuin kuvassa, mutta useimmat meistä eivät sellaisia ole. Kun näet lehdessä kuvia julkkiksista tai somessa suosituista Instagrammaajista, useimmiten kyseessä ei ole sattumalta laukaistu arkikuva, vaan harkittu kokonaisuus, josta on otettu jopa satoja erilaisia versioita yhden julkaisukelpoisen kuvan vuoksi. Valokuva ei monesti ole vain hetken kuva, vaan se tehdään aivan kuten mikä muukin luova työ ja siksi ammattilaisen kuvat ovat erilaisia mitä arkiräpsymme. 

Ammattilaisen ohjaamasta kuvaustilanteesta voit kuitenkin oppia paljon myös arkisten paparazzi-tilanteiden varalle. Pienillä asioilla, kuten kropan painottamisella ja leuan asennolla on yllättävän suuri vaikutus siinä, miltä kuvassa tulet näyttämään. Ääriesimerkkinä kannattaa tsekkailla esimerkiksi Instagramia ahkerasti päivittäviä missejä, joilla monella on oikeastaan vain yksi asento, jota he toistavat kuvasta toiseen :D "Missityyliin" kuuluu usein paino takajalalla, yläkropan eteenpäin tuominen, käsi kapeimmalla kohtaa uumaa sekä hymy, joka ei sammu koskaan. 


Itse suosin yleensä hieman missityyliä luonnollisempia asentoja, mutta aika usein mullakin käsi hakeutuu vyötärölle ja leukalinja sen verran eteenpäin, että kasvoista näkyy muutakin kuin kaksoisleuka.  

Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa enemmänkin omakohtaisia vinkkejä valokuvissa onnistumiseen, mutta koska tuttavapiiristäni löytyy Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan kaltaisia valokuvausammattilaisia, suosittelen tottakai kuuntelemaan heidän neuvojaan mieluummin. Niina ja Mirkku ovat nimittäin koonneet meille kotikuvattaville aivan loistavan Opi loistamaan kuvissa verkkokurssin, jossa he opastavat kädestä pitäen miten valokuvissa onnistumista voi opetella kotona. Verkkokurssi koostuu valokuvaajien itsensä koostamista videoista, joissa on hyväksyvä ja positiivinen fiilis sekä selkeät esimerkit siitä miten mm. asennon vaihto vaikuttaa kuvattavaan käytännössä. 

Kurssin normaalihinta on 49,60 € (ei paha sekään!), mutta sain neuvoteltua seuraajiani varten diilin, jolla saatte verkkokurssin puoleen hintaan 24,80 €:lla! Käytätte vain tuttua OIMUTSIMUTSI koodia ilmoittautumisen yhteydessä. 

Tämä kurssietu kannattaa omasta mielestäni hyödyntää etenkin niiden, joilla ei ole paljon kokemusta valokuvaajan kanssa työskentelystä ja joilla on ajatus etteivät he onnistu valokuvissa ikinä. Valokuvissa onnistuminen on maailman mittakaavalla pieni murhe, mutta tiedän monia kamerafoobikoita, joiden itsetuntoon ainainen kuvissa epäonnistuminen on nakertanut kolon. Itsekin luulin tosi pitkään, ettei minusta yksinkertaisesti saa kauniita kuvia mitenkään ja oikeastaan juuri näiden samojen ohjeiden avulla olen löytänyt uskallusta olla kuvattavana. Omat kuvausopit olen saanut useilta valokuvaajilta, mutta olen tottakai myös katsonut Opi onnistumaan kuvissa-verkkokurssin videot läpi ja siksi suosittelen niitä mielelläni teille.


1 kommenttia

kaupallinen yhteistyö Very Nice farkkujen kanssa Farkut ovat asia, joka tuntuu aiheuttavan kriiseilyä kropassa kuin kropassa....

kaupallinen yhteistyö Very Nice farkkujen kanssa


Farkut ovat asia, joka tuntuu aiheuttavan kriiseilyä kropassa kuin kropassa.  Mutta erityisesti plussakokoisen on melko vaikeaa löytää omalle kropalle sopivia farkkuja, varsinkin jos läpinäkyvä tuotanto on yksi valintakriteereistä. Minulta on kysytty monesti mistä saisi fiksusti tuotettuja 46+ -kokoiselle vartalolle suunniteltuja farkkuja ja vastaukseni on aina ollut EI MISTÄÄN. Mutta arvatkaa mitä! Olen ollut väärässä!

Sain nimittäin muutama kuukausi sitten kuulla lukioaikaisen suosikkifarkkumerkkini Very Nicen olevan edelleen elossa ja suunnittelevan kaikessa hiljaisuudessa uutta tulemistaan. Sen lisäksi, että kuulin merkistä ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen, kuulin vasta nyt merkin olevan suomalainen! Minun nuoruuteeni kuuluivat Very nicen farkut ja etenkin bootcut-lahkeiset vakosamettihousut yhtä olennaisesti kuin Perry vanilla siideri, mutta niihin aikoihin suomalaisuudella ei paljon markkinoitu. Mitä enemmän Amerikkaa, sen parempi. Niin siiderin nimessä kuin farkuissakin.

Mutta nyt ovat ajat muuttuneet ja Very Nicella on herätty huomaamaan, että heillä on käsissään tuotteet, jotka ovat ajankohtaisempia kuin kenties koskaan aiemmin! Very Nicen farkut suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Viron Valgassa merkin omalla tehtaalla. Vaikka kotimaan tuotannosta on matkan varrella jouduttu luopumaan, ei farkkujen matka tehtaalta meikäläisen vaatekaappiin ole silti kuin 300 kilometria. Eli kyllä, olen viimein löytänyt sopivan kokoiset, täydellisesti istuvat, mukavan tuntoiset ja tuotannoltaan mahdollisimman läpinäkyvät farkut itselleni! Lue lisää Very Nice farkkujen tuotannosta heidän kotisivuilta!


Ennen tämän postauksen julkaisua pääsin mallailemaan Very Nicen farkkuja ja valitsemaan itselleni parhaan farkkumallin. Normaalisti Very Nicellä on mallistossaan yli 30 erilaista farkkumallia, mutta brändiuudistuksen vuoksi tarjolla oli "vain" n. 15 erilaista mallia ja valikoima tulee kasvamaan kevään mallien myötä alkuvuodesta.  15 Farkkumallia on ehkä vähän Very Nicelle, mutta minulle kyseessä oli oikea farkkutaivas, sillä soviteltavaa riitti eikä todellakaan tarvinnut tyytyä siihen yhteen sopivaan pariin. Lopulta päädyin valitsemaan korkeavyötäröiset ja sopivan kapealahkeiset Cara Skinny farkut syvän mustana. Samoja farkkuja mulla on itse asiassa kahdet samanlaiset, joista toisia testasin yli 1.5 kuukautta ennen kuvauksia varmistuakseni, ettei farkut kulahda tai muutenkaan säikähdä käyttöä. Carat pysyivät hyvinä käytössä, johon kuului minunkaltaiseni jokapaikan höylän arkihommat eli sekä fiinimmät työtilaisuudet, metsäkävelyt että sohvalla makaaminen kirja kainalossa. Näihin kuviin vedin kuitenkin jalkaani uunituoreet Carat, vaikka käytetytkin olisivat vallan hyvin kelvanneet. En kuitenkaan viitsinyt kuvauttaa edellisen viikonlopun nuotioinnista edelleen savulta tuoksuvia farkkuja näihin "virallisiin" blogikuviin, tiedä vaikka niissä olisi roikkunut neulasia lahkeessa :D



Täydellistä farkkuparia metsästäessä housut kannattaa toki mahdollisuuden mukaan sovittaa jälleenmyyjän luona ja niitä löytyykin iso liuta ympäri Suomea. Mutta mikäli sovittelu ei onnistu, löytyy kokotaulukko jokaisen farkkumallin yhteydestä Very Nicen verkkokaupastakin. Oikeaa kokoa miettiessä en kiinnittäisi suurta huomiota numerokokoon, vaan turvautuisin mittanauhaan ja muistaisin, että housut sisältävät yleensä n. 4% elastaania, eli joustavat kyllä. Oma kokoni on 36/31, joka vastaa mielestäni n. 48 kokoa. 

Farkuista tulette varmasti kuulemaan lisää myös siksi, että heti yhteistyömme alkumetreillä sain merkiltä työtarjouksen ja tulen ensi vuonna työskentelemään hyvin mielenkiintoisten farkkuteemojen parissa myös blogin ulkopuolella. Ensimmäinen työnäytteeni löytyy kuitenkin jo somesta tämän somekampanjan muodossa, johon sain valita erilaisia naisia, joita yhdistää halu löytää täydelliset farkut. Kannattaa siis lukea Anna-Marian, Minnan, Annan ja Tiian lempifarkkupostaukset sekä tsekata Monan instasta kuvat! Kuvien kautta huomaa hyvin, että merkiltä todellakin löytyy malleja monenlaiselle vartalolle, vaikka tietenkään ihan kaikkia pituuksia ja leveyksiä ei verkkokaupasta voi löytyä. Palautetta kuitenkin saa ja kannattaa antaa, sillä suomalaisen suunnittelutiimin missiona on ottaa mahdollisimman moni farkkupeppu huomioon. 

Kannattaa myös pistää Very Nicen Instagram jo nyt seurantaan, sillä kevään malliston herkkuja nähtyäni tiedän, että ne tulevat olemaan monien mieleen. Tulossa on mm. ihana pitkä farkkuhame, jota odotan itse kieli pitkällä! Insta alkaa päivittymään vuoden 2020 alusta hieman tiiviimpään tahtiin, kun allekirjoittanut pääsee kunnolla vauhtiin!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa


1 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Weecosin kanssa Terveisiä täältä joululahjojen paketoinnin parista! Tänä jouluna ekologisuus ja vastuullisuus ova...

Kaupallinen yhteistyö Weecosin kanssa

Terveisiä täältä joululahjojen paketoinnin parista!

Tänä jouluna ekologisuus ja vastuullisuus ovat olleet suuria teemoja ainakin omassa ystäväpiirissäni sekä seuraamissani somekanavissa. Eikä todellakaan aiheetta. On ilo huomata, että fiksun kuluttamisen tietoisuus on noussut puheenaiheeksi, vaikka se ei missään tapauksessa ole ainakaan vielä syrjäyttänyt suurien alepäivien suosiota. Toivon kuitenkin, että askel askeleelta voisimme pienentää jouluun liittyviä tavaravuoria ja silti pitää kaunista lahjaperinnettä myös yllä. Yllättää toisiamme enemmän ajatuksella valituilla tarpeellisuuksilla, kuin kilpailla pakettimäärällä.

Tässä postauksessa näkyvät joululahjaideat ovat löytyneet eettisten ja vastuullisten valintojen verkkokauppa Weecosista joko tänä vuonna tai edellisinä vuosina. Laadukas tavara kestää aikaa eikä poistu sesongin muuttuessa kaupan hyllyltä.


Tämän joulun suurin satsaus oli uuden maton hankinta Kaamokselle.  Maton valitsin minä kriteereinäni iso koko ja väri, joka ei säikähdä tahroja. Finarten tummanharmaa-valkoinen Aitta-matto on pyörinyt mielessäni jo pitkään, sillä se on kivan yksinkertainen ja tykkään Saana ja Olli suunnittelijaparin painokuviosta. Aitta-maton materiaali tulee muuten tekstiiliteollisuuden kierrätysjätteestä, eli uutta materiaalia tätä mattoa varten ei ole tehty.

Kuvauspaikaksi matolle valikoitui oman huoneen sijaan olohuoneemme, "kuvausteknisistä syistä". Toivon mukaan pikku-Legot katoavat maton paikalta viimeistään ennen jouluaattoa!

Toinen Kaamoksen paketista löytyvä juttu on nuo salaa kuvaamani Moikon heijastavat Katti-lapaset. Sen lisäksi ettei heijastimia voi pimeällä tiellä koulubussia odottavalla lapsella olla liikaa, ovat käsineet mystisesti katoavaa sorttia. Esimerkiksi omat Moikon merinovillaiset heijastinlapaseni katosivat ja siirtyivät mystisesti Kaamoksen käteen, joten omat lapaset ovat paikallaan. Ja tottakai nukkuva kissa on valittu kissafanin sielunmaisemaa silmälläpitäen.  Kissalapasten vieressä on muuten tämän joulun kaunein kortti Kuviokioskilta.




Joskus nuoruudessa kaverilahjat olivat tärkeä osa joulun odotusta ja tottakai sopivan yllätyksen tullessa kohdalle haluan muistaa myös ystäviäni. Aniko on tulossa huomenna illalla kylään ja tästä innostuneena paketoin hänelle Riemupuodin keltaiset Nuppu-nappikorvikset pakettiin. Tervetuloa siis, yllätys odottaa hakijaa!

Maarit taas saa Sievän Metsä-pyykkietikan, jota hän jo viimeksi käydessään hipelöikin kiinnostuneena. Maltoin kuitenkin olla paljastamatta, että kaunis lasinen pullo täynnä metsäntuoksua pyykkihetkiin oli valittu häntä ajatellen. Pyykkietikka on siinä mielessä hyvä lahja, että se auttaa pyykkiä pysymään hyvänä että puhdistaa myös pesukonetta. Pienen pullon avulla saa siis pitkäikäisyyttä sekä tekstiileihin että tekniikkaan. Ja tottakai toivon kauniin pullon ilostuttavan arkisessa käytössä!

Tässä vaiheessa muille ystäville tiedoksi, että kotoani löytyy melkoinen kasa romaaneja jouluksi ja vaikka en olisi hankkinut personoitua lahjaa, saatte tulla valitsemaan kirjalahjan hyllystäni milloin tahansa! Anna-Maria, sinulle on Tove Janssoni Bulevardi varattu, mutta voit halutessasi vaihtaa sen muuhunkin lukemaani kirjaan!



Ja sitten yksi elämäni suosikki-ihmisistä eli minä itse! Itselleni hankin useamman vuoden haaveilun jälkeen Vajan värikkään sirkuspurkin, joka on valmistettu Porvoossa.  Vajan purkki on juuri sopivan kokoinen pienien herkkujen tarjoiluun ja tottakai siinä voi säilyttää paljon muutakin. Itse kuitenkin hankin purkin tarjoilutarkoituksiin, sillä kotoani ei ole löytynyt yhtään murokuppia kauniimpaa tarjoiluastiaa kahvipöytään. Jouluna tämä kuppi pääsee tottakai jo käyttöön. Ihan vain toimivuutta testataksemme kokeilimme jo Marianne-karkeilla sitä ja saatamme ottaa vielä toisenkin testikierroksen ennen joulua. 

Toinen, hieman etukäteinen joululahjani on Woolbergilta saamani kaunis turbaanipanta, joka onkin ollut kovassa käytössä viime ajat. Pannan näette noissa Kaamoksen ja minun yhteiskuvissa. Kirkas punainen on ihanan jouluinen väri, mutta valikoimasta löytyy myös hieman hillitympia murrettuja värejä niille, jotka eivät halua hehkua yhtä punaisena kuin allekirjoittanut!




Tällaisin lahjoin täällä siis tänä vuonna. Mukana kuvissa on tosiaan myös vuosien aikana Weecosilta hankittuja juttuja, kuten nuo Vanamo Decon pellavaiset tyynynpäälliset, Puuvillatehtaan Neito-pussilakanat sekä Aarrekidin Pöllöpehmo, jonka Kaamos sai viime jouluna puhkikulutetun valkoisen pöllöpehmon tilalle. Koska lähes yhdeksän vuotta sitten saatuja valkoisia pöllöpehmoja ei ole kuitenkaan voinut heittää pois, asuu meillä nykyään KUUDEN pehmopöllön yhdyskunta, josta löytyy melkein jokaista jouluvuosikertaa viimeisimpien vuosien ajoilta. Ellen olisi kirjoittanut äskeistä lausetta ja ymmärtänyt sen merkitystä, hankkisin tottakai tänäkin vuonna uuden pöllön. Mutta ehkä me pärjätään nyt ilman!

psst... Instagramiani kannattaa nyt seurata tarkkaan, sillä siellä alkaa pian Weecosin lahjakorttiarvonta!

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Hoplop sisäleikkipuiston kanssa Muutama viikko sitten oli pitkään odotettu päivä. Kaamos kavereineen pääsi nimittäin ...

Kaupallinen yhteistyö Hoplop sisäleikkipuiston kanssa

Muutama viikko sitten oli pitkään odotettu päivä. Kaamos kavereineen pääsi nimittäin testaamaan uutta koululaiset erityisen hyvin huomioivaa Hoplop-sisäleikkipuistoa. Eikä mitä tahansa Hoplopia, vaan sitä Pasilan Hoplopia, jonka rakentamiseen kahden kaverin isä on huhupuheiden mukaan osallistunut.

"Meidän isä on ollut rakentamassa tätä Triplaa. Muistaakseni tämä maksoi ainakin miljoona euroa!"

"Paljonko teidän isä on maksanut, että on päässyt rakentamaan tätä!"

"No ei yhtään mitään!"

Neljä kaveria olivat jo matkalla koulusta Hoplopiin käyneet läpi, mitä päivän aikana tapahtuu. Kaikki jutut on pakko testata, paitsi ne ihan vauvojen jutut. Ja joka paikasta on myös saatava videomateriaalia heidän youtubekanavalleen. "Sit me halutaan sellainen kuva, missä meillä on kädet ylhäällä kun lasketaan liukumäestä". Mielessäni kävi, että tämän helpommaksi somepostauksen tekeminen ei voi enää mennä, ei tarvitse edes itse ideoida!


Triplan Hoplopiin saavuttuamme kahdeksanvuotiaiden seuralaisteni sisäinen seikkailuvalmius oli jo melkoinen ja intoa pirskahteli ympäriinsä. Yksi porukasta oli jo matkalla ehtinyt hankkimaan viikkorahoillaan muffinssin, mutta muilla oli sekä vessahätä, nälkä että halu päästä purkamaan matkan aikana tiivistynyttä energiaa Hoplopiin. Ensin siis nopeasti parit liukumäet alle ja sitten syömään. OTTAKAA IHAN MITÄ VAIN!

Lasten valitessa annoksiaan päädyin itse lämpimään seitan-salaattiin ja isoon kuppiin kahvia. Lapset taas valitsivat lopulta jokaiselle hampurilaiset, joiden sisällä oli joko vegekebabia tai naudanlihaa. Ja tottakai limut viikonlopun alun kunniaksi. Näillä eväillä jaksoimmekin hyvin seuraavat kolme ja puoli tuntia mitä Triplan Hoplopissa vietimme.


Tankkauksen jälkeen pääsimme sitten tosi toimiin! Koska kaikki olivat jo vanhoja Hoplop-konkareita, kiinnostivat uudet vetonaulat eli ninjarata sekä interaktiiviset pelit eniten. Ensiksi siis ninjailemaan ja sitten virtuaaliseikkailemaan.

Täytyy nostaa hattua ninjaradan nimen keksijälle! Värikäs liikuntarata esteineen toimi testiryhmälle hyvin ja lisäpotkua antoi mielikuvaleikki, jossa lapset päättivät itselleen omat nimet Ninjago-hahmojen mukaan. Haastetta oli ja rataa tahkottiinkin läpi useita kertoja välillä huutaen "Ninjat ei luovuta!", eivätkä ne luovuttaneet.


Ninjaradalla huomasin kuitenkin, ettei testijengin tubetustarkoituksiin mukaan otetut puhelimet meinanneet pysyä matkassa mukana ja ennen seuraavia seikkailuja päätin takavarikoida ranskalaisista rasvaiset puhelimet itselleni ja lupauduin kuvaamaan tarvittavat videopätkät omalla puhelimellani. 

Videoihin tallentuikin paljon ei-alkuisia huuhdahduksia, kun lasten toimitaa kuvatessani huomasin heidän viis veisaavan Hoplopin turvallisuusohjeista. Mutta onneksi pienen sääntökertauksen jälkeen jokaisella pysyivät sukat jalassa, pylly liukumäessä, yksi pari varpaita tramboliinilla ja värikäs hilejuoma ravintolan pöydässä, emmekä saaneet lähtöpasseja ennen aikojamme. 


Kolmen seikkailutunnin jälkeen mun oli kuitenkin itse annettava valomerkki, sillä olin luvannut toimittaa lapset koteihinsa ennen nukkumaanmenoaikaa. Puoli tuntia aikaa, käykää vielä läpi kaikki suosikkijuttunne! Tässä vaiheessa ei ollut enää epäselvää mitkä olivat ne kaikista kivoimmat jutut ja porukka suunnistikin yksimielisesti ensin seinäkiipeilemään interaktiivisen pelin lailla toimivaan Valoclimbiin ja sen jälkeen vielä pomppimaan niinikään interaktiivisesti toimivaan videopelimäiseen Valojump-trampoliiniin.  Viimeisen puolen tunnin hikitreenin jälkeen testaajat olivatkin ihmeen yksimielisesti valmiita kotimatkalle.



Kotimatkalla autossa mulla oli seurana tyytyväistä, mutta hämmentävän vähäpuheista porukkaa. Itsekin olin hyvällä mielellä, vaikka en tällä kertaa ehtinytkään paljon istuskella ravintolan puolella tietokone edessäni. Tubekuvaajan roolini tuloksen löydättekin postauksen alta ja kanava kannattaa tietenkin ottaa seurantaan vaikka ihan siksi, että teette samalla neljä lasta hyvin onnelliseksi :D

Jos kuitenkin haluat tehdä omaan lähipiiriisi kuuluvat lapset onnelliseksi, suosittelen tarttumaan Hoplopin Black Friday-tarjoukseen, jossa lippuja voi ostaa klassikkoalennuksella "ota 3, maksa 2". Tarjous on voimassa 2.12. saakka ja seikkailuaikaa näillä lipuilla riittää maaliskuun loppuun saakka! Tarjouksen löydät Hoplop sisäleikkipuiston verkkosivuilta.





0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö WSOY:n ja Suomalaisen kirjakaupan kanssa Kirjoihin ja lukemiseen liittyvissä Facebook-ryhmissä toistuu usein ky...

Kaupallinen yhteistyö WSOY:n ja Suomalaisen kirjakaupan kanssa

Kirjoihin ja lukemiseen liittyvissä Facebook-ryhmissä toistuu usein kysymys: "Haluan hankkia lapselleni/ lapsenlapselleni/ kummilapselleni / lapsikaverille hyvän kirjan, mitä suosittelisitte? " Ja vastauksena alla on sata erilaista lukemiseen villinä olevan AIKUISEN mielipide millaisia kirjoja lapselle kannattaa hankkia. Yleensä saadut vinkit ovat hyväntahtoisia, mutta noin 40 vuotta myöhässä. Vanhoissa klassikoissa on tottakai puolensa, mutta sallittakoon lapsillekin jotain hieman tuoreempaa ajankuvausta väliin. 

Tässä postauksessa esittelen teille yhden potentiaalisen kirjan lisäksi kokonaisen kirjasarjan, joka voi olla monelle ainakin nimenä tuttu ja johon toivon sinun tutustuvan ainakin, jos lähipiirissäsi on kouluikäisiä lapsia. Neropatin päiväkirjat ovat nimittäin ihan hillittömän hauska kirjasarja, jonka kirjoja on myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta. Miksikö? Siksi, että lapset ja nuoret rakastavat niitä! Niin myös omani.


Neropatit löysivät tiensä kotiimme aika vasta tänä vuonna. Kaamos oli selaillut Bookbeatin tarjontaa huomaten suosituksissaan Neropatin päiväkirjat ja tuttuun tapaan jäi kerralla koukkuun ja kuunteli koko sarjan läpi yhdessä hujauksessa. Tai siis koko Greg Heffleystä kertovan kirjasarjan lisäksi kuunteluun oli päässyt myös Neropatin bestiksen Rowleyn päiväkirja eli kaikki, mitä kirjoittaja Jeff Kinneyltä oli kuunneltavissa. Kirjasarjan löytymisen huomasi meillä kotona jatkuvista naurunremakoista, jotka kantautuivat lapsen huoneesta.

Kuunteluiden jälkeen fyysisen kirjan lukemiseen ei ollut enää suurikaan harppaus, varsinkaan kun kirjasarjan uusin kirja Neropatin päiväkirja: Remppaa pukkaa tuli meille kustantajan kautta luettavaksi taktisesti hieman ennen kirjan ja äänikirjan virallista julkaisupäivää. Kirja häipyi nopeasti työpöydältäni lapsen sängylle ja huoneessa oli pitkään hiljaista. Välillä tosin kuului käskevä huuto "voisitko laittaa sen musiikin hiljemmalle kun en voi keskittyä!". Ja minähän laitoin. Meillä on myös sanaton sopimus lukemiseen liittyen, että kirjan lukemisen aikana minä myös "palvelen" lasta, esimerkiksi tuomalla käskystä juomista arvon herra lukijan eteen, ettei lukemista tarvitse keskeyttää tällaisten maallisten asioiden vuoksi :D



Miksi Neropatin päiväkirjat vievät lapset mennessään? Oma testikappaleeni ei asiaa suostunut juuri pohtimaan. "Kirjoita siihen blogiin, että ne on tosi hyvä ja sopii kouluikäiselle. ". Ok. Sen verran sain kuitenkin udeltua lisää, että fyysisen Neropatin päiväkirjan lukemisen jälkeen kirjasarja muuttui vielä askeleen kiinnostavammaksi ja hauskemmaksi. Ja siksi Kaamos onkin nyt maratonlukenut lainassa olevia Neropatteja läpi sen mitä on ehtinyt.

Itsekin lukaisin nyt viikonlopun aikana Remppaa pukkaa -kirjan kertaalleen läpi, ymmärtääkseni ilmiötä paremmin. Ja kuten arvelinkin, näissä kirjoissa on tosi paljon hurttia huumoria mikä koukuttaa ainakin oman lapseni kirjoissa heti. Kirjan sarjakuvamainen joka sivulla näkyvä kuvitus on yksinkertaista ja visualisoi tapahtumia elävämmäksi. Vaikka meno oli superhauskaa ja välillä todella päätöntä, löytyy kirjasta myös syvempää sisältöä. Jos perhe on muuttamassa, milloin parhaalle ystävälle kannattaa kertoa muutosta? Entä jos paras ystävä haluaakin ikuistaa ystävyytenne esimerkiksi kaiverruksena puuhun, kannattaako siihen suostua jos uuden kodin läheltä löytyykin vielä parempi ystävä?

Ensisijaisesti luulen lapsien tykkäävän kuitenkin ihan vaan kevyestä, viihteelisestä ja nopeasti nautittavasta tarinasta, hauskoista kuvista sekä suurinpiirtein oman ikäisestä päähenkilöstä, jolle sattuu ja tapahtuu hieman enemmän mitä lukijalle omassa elämässään. Omalle lapselleni kiinnostavuutta lisää tottakai se, että päähenkilö on ratkaisevasti useamman vuoden vanhempi ja kirjan kautta hän pääsee kurkkaamaan isomman lapsen maailmaan. Tätä kirjasarjaa aion jatkossa itse suositella lukulahjaksi ihan siksi, että se on yksi suurimmista lasten- ja nuortenkirja sensaatioista koko maailmassa ja nuoret lukijat kyllä itse tietävät mikä heitä kiinnostaa.

Ja mikäpä olisikaan nuortenkirja ilman tubearvostelua. Vaikka oma testilukijani pysyi melko vaitonaisena mielipiteidensä suhteen, halusi hän ihan omatoimisesti tehdä Reppaa pukkaa-kirjasta pienen tubevideon, joka on julkaistu Neljän kaverin tubetilillä jo hetki sitten.



Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarjan uusimman Remppaa pukkaa-kirjan löydät Suomalaisesta kirjakaupasta.

0 kommenttia

Olen miettinyt koulujen uskonnollisista juhlista kirjoittamista kohta kaksi vuotta. Asia on herkkä. Ja herkällä tarkoitan, että turpiin ...



Olen miettinyt koulujen uskonnollisista juhlista kirjoittamista kohta kaksi vuotta. Asia on herkkä. Ja herkällä tarkoitan, että turpiin tulee vaikka asian muotoilisi miten. Siksipä alkuun muutama lause ajatusmaailmastani. Olen itse henkilökohtaisesti uskonnoton, en usko yhdenkään uskonnon tarjoamaan käsitykseen Jumalasta. Muiden henkilökohtaista uskoa en tuomitse tai kritisoi, meillä kaikilla on oikeus olla ja uskoa tai olla uskomatta, kuulua uskontokuntaan tai olla kuulumatta. Sitä on uskonvapaus.

Koska olen suomalainen ja kohta nelikymppinen, on minulla tottakai kokemuksia uskonnollisista tilaisuuksista. Minut oli liitetty seurakunnanjäseneksi vauvana, kuten valtaosa lapsista liitettiin. Se oli perinne. Muita perinteitä olivat mm. kouluun siunaaminen, jokavuotiset kevät- ja joulukirkot ja rippikoulu, johon en olisi halunnut mennä, mutta minut käytännössä pakotettiin sinne. Kukaan ei kysynyt uskonko minä kristinuskon Jumalaan, menin vain mukana koska se oli perinne. Ja tulisin saamaan kivat kesälomarahat rippijuhlista.

Rippikouluikäisenä huomasin, että rippikouluthan ovat oikeastaan aika hauska konsepti. Isoseksi päästessä saisi hengailla viikon vuotta vanhempien ja vuotta nuorempien poikien kanssa ja saisi vielä rahaakin palkaksi. Kävin siis muutamankin kerran tenttaamassa kymmenet käskyt ja tekemässä ristinmerkit leirijumalanpalveluksissa uskomatta koko hommaan ollenkaan. Yhteisissä iltarukoushetkissä henkiinnyin sen verran, että pyysin Jumalalta poikaystävää. En saanut.  Tarjontaa muistellessani en enää ole kovin katkera tästä.

Sitten erosin kirkosta enkä ole takaisin kaivannut. Olen kyllä käynyt välillä kirkkojuhlissa kutsuttuna, sillä olisi epäkohteliasta olla menemättä häihin tai hautajaisiin vain siksi, etten minä henkilökohtaisesti usko hääparin (tai haudattavan) uskomukseen. Kunnioitan läheisteni ja ystävieni uskoa hyvin paljon ja jos he haluavat pitää uskonnolliset juhlat, olen mukana, vaikka en muuten halua harjoittaa mitään uskontoa henkilökohtaisesti. En myöskään halua, että lapseni joutuu kuulemaan uskonnollisia tarinoita tosijuttuina tai osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiin ilman että häneltä kysytään mielipidettä asiaan.

Onneksi meillä on Suomessa otettu lasten oikeudet huomioon laissa ja Opetushallituksen ohjeistuksissa. Kouluja ei ole kielletty järjestämästä uskonnollisia tapahtumia kuten jumalanpalveluksia, mutta uskonvapauden vuoksi kaikilla lapsilla vakaumuksesta riippumatta on yhtäläinen oikeus sekä osallistua näihin tapahtumiin että olla osallistumatta. Uskonnollisen tilaisuuden yhteydessä on järjestettävä myös vakaumukseton muuten ohjelmasisällöltään samanhenkinen tilaisuus ja lapsilla/vanhemmilla tulee olla aito mahdollisuus valita ihan kumpi vain tapahtumista. Kuulostaa aika simppelille asialle, mutta ei sitä käytännössä ole ollenkaan. Koska perinteet.

Kun muutama viikko sitten kohistiin uutisissa, kun apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen linjasi koulujen joulujuhlien olevan osa opetusta ja siksi niiden tulee olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumattomia nousi äläkkä. Entäpä perinteet! Miksi enemmistön tulee marssia vähemmistön pillin mukaan! Eihän kirkko edes ole uskonnollinen tila. Ja niin edelleen. En ole näiden muutaman kirkkoäläkkäviikon kenenkään huolestuneen siitä, etteivät ihmiset enää usko Jumalaan tai harjoita uskontoa ylipäätään juuri ollenkaan. Suurin murhe olikin se, etteivät koulut enää saisi viettää uskonnollisia päättäjäisjuhlia kirkossa ja sulkea näin osaa lapsista päättäjäisten ulkopuolelle.

Kouvolan tapauksessa uskonnolliselle joulujuhlalle oli kuitenkin järjestetty vastaava "juhla" koululle niille, jotka eivät kirkkoon ole halunneet mennä. Toki vastaava tilaisuus ei ollutkaan juhla, mutta olipahan kuitenkin jotain. Ja uskokaa tai älkää, se "jotain" on aika paljon verrattuna usean muun koulun tarjoamiin vaihtoehtoihin. Hyvänä esimerkkinä oman lapseni ensimmäisen vuoden päätösjuhlat, jossa päätöspäivän kevätkirkon sijaan oli aluksi vaihtoehtoina joko todistuksen postitus tai todistuksen haku kirkonpihalta jumalanpalveluksen jälkeen. Ei yhteisiä päättäjäisiä, ei edes sitä vaihtoehtoista tilaisuutta. Ei siis mitään muuta vaihtoehtoa jumalanpalvelukselle. Ja vuosihan oli 2019.

Ehkä minun olisi pitänyt valmistautua tähän jo edellisenä keväänä paikallisen Lions Clubin lahjoessa tulevia ekaluokkalaisia pyöräilykypärillä kouluunsiunauskirkossa siunaamisen jälkeen. Mutta vaikka tulevan ekaluokkalaisen kypärä jäikin saamatta, en osannut arvata yhteisten päättäjäistenkin olevan menetyslistalla siksi, että ainoa vaihtoehto olisi mennä veisaamaan virsiä ja rukoilemaan ennen todistuksen saantia. Niin sanotusti tuli puskista. Kiitos yhteistyökykyisen rehtorin saimme kuitenkin muutettua päättäjäispäivän kulkua niin, että kaikki koululaiset saivat todistuksensa koululla ja halukkaat pääsivät sen jälkeen kouluajan ulkopuolella perinteeksi muodostuneeseen kevätkirkkoon. Saimme siis yhden juhlan sijaan kaksi kaikille avointa juhlaa, mutta kiitosta tästä on tottakai turha odottaa. Sen sijaan sain lukea paikallislehdestä esimerkiksi koulumme vanhempaintoimikunnan puheenjohtajan lausunnon siitä, kuinka tällaisten "erityisoikeuksia" (lue lain noudattamista) vaativien perheiden tulisi harkita minne lapsensa pistävät kouluun, sillä aktiivisuuteni romahduttaa yhteisöllisyyden.

Suoria lainauksia vanhempaintoimikunnan puheenjohtajan (/sivistyslautakunnan ja kappelivaltuuston jäsenen) lausunnoista (koko jutun löydät täältä) :

"XXX suree yhteisöllisyyden romuttuvan, kun enemmistön pitää toimia yhden perheen elämänkatsomuksen mukaan."

"– Kannattaako valita lapselleen maaseudun pientä kyläkoulua, jos vastustaa perinteitä? Silloin kannattaisi valita iso koulu, jossa paljon valinnanvaraa."

Tämän episodin jälkeen ymmärsin, että näissä kirkkokeisseissä kyse ei ole koskaan lapsen edusta, ei edes uskonnollisuudesta vaan vaikutusvallasta ja siitä kuka on tarpeeksi korkealla sanelemassa mitkä perinteet tulee säilyttää ja mitkä ei. Lakipykälät, lastenoikeudet ja uskonnonvapaus eivät merkitse näissä asioissa mitään, sillä tärkeintä on saada enemmistö kirkkoon ja loput hiljaiseksi. Keinolla millä hyvänsä. Ja tässä kiteytyy hyvin se, miten on toimittu ennen ja miten halutaan toimia nytkin. Keinolla millä hyvänsä.

Vaihtoehtosia vakaumuksettomia tilausuuksia vaativien onneksi aika on puolellamme. Internetin aikana se "tämän kylän pakananainen" onkin osa isompaa vanhempain verkostoa, josta saa tukea juuri tämän kaltaisissa tilanteissa, jossa omat voimavarat vaikuttamiseen ovat hiipumassa ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja huutaa: ANTAA OLLA! Unohtakaa uskonnonvapaus, lastenoikeudet ja Suomen laki, helpompihan on vain mennä kirkkoon jatkamaan uskontoteatteria. Kyllä minäkin nämä perinteet muistan, olinhan itsekin mukana ihan kaikessa. Näinä hetkinä itselleni tärkeäksi paikaksi on muodostunut mm. Uskontokuntiin kuulumattomat vanhemmat Facebookryhmä, jota suosittelen kaikille kohderyhmään kuuluville. Ryhmän tuki on auttanut itseäni uskomaan, että vaikka tulen jatkossakin saamaan kovaa julkista kritiikkiä ja hiljennysyrityksiä, en oikeasti vaadi mitään muuta kuin jo olemassa olevien lakien ja opetushallitusten ohjeistuksien noudattamista, joka on kaikkien lasten edun mukaista.

Mietin pitkään julkaisenko tätä kirjoitusta, sillä tiedän saavani taas kerran uskovaisilta henkisesti turpaan. En kaikilta, en uskovilta ystäviltäni, en niiltä lukuisilta Instagramissa minua seuraavilta (seuraa sääki hei!) seurakunta-aktiiveilta, joiden kanssa olemme parantaneet maailmaa viestiboksissa toisiamme kunnioittaen. Mutta kokemuksesta tiedän, että perästä yleensä kuuluu, mutta se ei tule hiljentämään minua. Koska uskonnonvapaus on asia, josta me emme saa olla hiljaa.

Lisää tietoa uskonnonvapaudesta Uskonnonvapaus.fi
Lisää tietoa koululaisten uskonnonvapaudesta Kantelupukki.fi
Vertaistukea: Uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat
Lakipykäliä täällä

21 kommenttia

postaus tehty Visit Tampereen kesällä tarjoamien elämysten pohjalta Kääk, koululaisten syysloma alkaa täällä Etelä-Suomessa tänään! Lu...


postaus tehty Visit Tampereen kesällä tarjoamien elämysten pohjalta

Kääk, koululaisten syysloma alkaa täällä Etelä-Suomessa tänään! Luvassa on siis yhdeksän päivän putki, jolloin lapsella ei ole mitään tekemistä eikä ketään kaveria ja ainoa asia mitä hän haluaisi tehdä on pelata ja katsoa tubevideoita. Pakko keksiä jotain!

Alunperin meidän piti lähteä syyslomalla Viroon, mutta jo toisen kerran reissumme peruuntui yleisen säätämisen vuoksi. Joten aloin miettimään, josko lähdettäisiin ainakin päiväksi takaisin Tampereelle. Pääsimme nimittäin kesälomalla Visit Tampereen kutsumana lomalle Tampesteriin ja aika moni kesällä löytynyt kiva paikka tarjoilisi iloa ja tekemistä myös syysloma-aikaan. Tässäpä siis muillekin vinkkejä Tampere tekemisiksi syyslomaa silmällä pitäen!


Eläinkahvilat

Se ken on keksinyt eläinkahvilat on nero! Mikään ei ole ihanampaa kuin kissojen paijaus ja pupujen syöttäminen ja siksi eläinkahvilat ovat ihan parhaita paikkoja. Tampereella eläinkahviloita on kaksi ja ne sijaitsevat kumpikin rautatieaseman läheisyydessä. Kissakahvila Purnauskiksessa saa 5 euron pääsylipun hinnalla viettää aikaa 1,5 tuntia ja paijailun lisäksi sieltä voi ostaa myös todella hyvää ruokaa. Pupukahvila 3D Crush Cafe:ssa puput ovat erillisissä puputerapiahuoneissa, joihin kaikilla asiakkailla on mahdollisuus mennä käymään. Pupuille voi hankkia kahvilasta syötettävää, jota on tarjolla silloin kun puput tarvitsevat ruokaa.

Kumpikin paikoista uppoaa eläinrakkaaseen lapseen kuin kuuma veisti voihin ja jää taatusti mieleen pitkäksi aikaa!


Muumimuseo

Tampereen taidemuseon Muumilaakso on ollut oma suosikkini jo vuosikausia, mutta vasta kesällä pääsin tutustumaan sen näyttelyihin uudessa osoitteessa Tamperetalossa. Omasta mielestäni nykyiseltä nimeltään Muumimuseon parasta antia ovat isot ja yksityiskohtaiset kuvaelmat. Eli siis käsin tehdyt miniatyyrimaailmat, jotka Tove Jansson, Tuulikki Pietilä sekä Pentti Eistola ovat rakentaneet muumitarinoihin pohjautuen.  Museon tunnelma on rauhallinen ja hämärä ympäristö tuokin mielestäni parhaiten alkuperäisten muumitarinoiden tunnelman esiin.  Sopii erinomaisesti niin lapsille kuin aikuisillekin.

Niihaman maja

Noin seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitsee Niihaman maja, jonka ympäristö sopii hyvin päiväretkeilyyn. Kaupunkilaisten kesämökiksi kutsutulla Niihaman majalla voi vaikka juoda pullakahvit, silittää kissaa ja grillata pihalla. Tiistaisin ja torstaisin lämpimänä on myös ulkosauna, jolloin päiväretken voi päättää saunan löylyihin, kunhan muistaa ottaa uikkarin mukaan. Saunareissulla on mahdollisuus myös pulahtaa järveen uimaan, ainakin järven jäätymiseen saakka.



Kuuma ja Rajaportti

Tampere on valittu Suomen (ellei jopa maailman?) saunapääkaupungiksi, joten yleisiä saunoja riittää moneen makuun. Omat suosikkini ovat Pispalan kaupunginosassa sijaitseva Rajaportin sauna, joka on rakennettu 1900-luvun alussa ja on nostalgiafiilistelijän taivas.

Uudempaa saunakulttuuria edustaa uusi Laukontorin kupeeseen rakennettu Kuuma, joka yhdistää saunomisen hyvään ruokaan. Kesällä Kuumassa pystyi myös pulahtamaan Pyhäjärveen, uskoisin sen onnistuvan myös syyslomalla - tosin vesi saattaa olla hieman kesäistä kylmempää.

Särkänniemen Karmiva karnevaali

Särkänniemeä tuskin tarvitsee esitellä? Syyslomalaisille Särkänniemi tarjoaa kuitenkin uusia elämyksiä, kun huvipuistoalueella vietetään halloweenhenkistä Karmivaa karnevalia 19.10. saakka. Alueella voi törmätä Zombien lisäksi mm. Tip Top Walkersin esityksiin, jotka sopivat kaiken ikäisille.

Paljon jäi vielä listaamatta, joten pienenä vinkkinä kerron lisää kohteita löytyvän @oimutsimutsi Instagramtililtä storyjen kohokohdista nimellä Tampere.

Kuvat: kohteiden kotisivuilta


0 kommenttia

kaupallinen yhteistyö Kaslink Aito kanssa Terveisiä metsästä! Syksy on mielestäni parasta aikaa retkeilyyn ja se on varmasti tu...

kaupallinen yhteistyö Kaslink Aito kanssa


Terveisiä metsästä! Syksy on mielestäni parasta aikaa retkeilyyn ja se on varmasti tullut esille myös Instagram-tililtäni, sillä viikonloput ovat menneet lähinnä ulkoilmasta ja syksyisestä luonnosta nauttiessa. Itselleni luonnossa liikkuminen on keino tasoittaa pulssia ja rentouttaa itseäni arjen ja työn hektisyyden vastapainoksi. Lapselle retket toimivat enemmänkin seikkailuna, missä voi tapahtua mitä vain. Maasta löytyneiden oksien vuoleminen ja kaikenlainen metsässä könyäminen on tokaluokkalaisen mieleen, samoin seikkailukaverimme Maaritin koiran Tomun kanssa peuhaaminen.

Nuorempana seikkailin itsekin metsässä melko paljon, ensin partiossa ja sitten muuten vain. Välillä olimme yötä kodalla tai jollakin syrjäisellä metsäkämpällä, välillä teimme kaverieden lähimetsään halfpipea lumilautailuun ja rakensin joskus jopa köydestä "hissin" minimäkeemme. Vaikka tekemistä oli paljon, oli ihan yleinen vitsi, että hengailimme metsässä kavereiden kanssa vain eväiden takia.  Osaksi totta, luonnossa kaikki nimittäin maistuu ihan järjettömän hyvälle!


Retkeilyhulluudestamme oli saanut vihiä myös korialainen kauratuotteiden edelläkävijä Kaslink, joka pyysi meitä kirjoittamaan ylös muutamia retkieväidemme reseptejä. Perinteisesti maitoon leivotut eväämme vaihdettiin siis kerralla kaurajuomaan leivotuiksi, mikä on ollut aika silmiä avaava kokemus itselleni. En nimittäin ole ennen leiponut kaurajuomaan mitään, vaan käyttänyt kauratuotteita lähinnä kahvissa sekä välipaloina. Kaurajuomien käytön lisäystä olen kuitenkin harkinnut monesti ihan siksi, että ne sopivat lähes kaikille ja eivät tuo minulle iho-ongelmia maidon tapaan. Myöskin uusimmat laskelmat kaurajuomien hiilijalanjäljestä kannustavat niiden käyttöön maidon sijaan, vaikka emme kaikista perinteisistä maitotuotteista ole luopumassakaan.

Pakko muuten kertoa, että Kaamos suhtautui kaurajuomiin vielä kuukausi sitten erittäin skeptisesti. Yhteistyöstä neuvotellessamme hän nimittäin totesi Kaslinkin työntekijälle päin naamaa, että kaurajuoma kuulostaa todella epäilyttävälle, eikä hän usko pitävänsä siitä ollenkaan! Toisin kuitenkin kävi.

Tässä postauksessa saatte siis muutaman perinteisen retkievään kauraversiona. Voin luvata, että ainakaan maun perusteella ei ole menty metsään, vaikka muuten siellä olemmekin!


Tuplakaurasämpylät (n. 14 kpl)

5dl Kaslink Aito kaurajuomaa
25g tuorehiivaa
4dl kaurahiutaleita
1/2 rkl suolaa
1/2 dl siirappia
n. 7 dl vehnäjauhoja
50g sulatettua margariinia
suolahiutaleita päälle

Liota hiiva kädenlämpöiseen kaurajuomaan ja lisää joukkoon kaurahiutaleet. Peitä seos leivinliinalla ja jätä seos n. 20 minuutiksi odottelemaan. Kaurahiutaleideiden pehmennyttyä lisää suola, siirappi ja pieni määrä kerrallaan jauhoja. Lopuksi lisää joukkoon sulatettu margariini, viimeiset jauhot ja alusta kunnolla.

Pyörittele taikinasta sämpylöitä ja laita ne kohoamaan liinan alle. Voitele kohonneet sämpylät kauramaidolla ja ripottele päälle kaurahiutaleita ja suolahiutaleita. Paista 225 asteessa n. 13 minuuttia.

Huom! Mikäli pellille jää tippoja kauramaitoa, se kärähtävät uunissa helposti. Tämä ei vaikuta sämpylöiden makuun.


Kauramaitoletut

6dl Kaslink Aito kaurajuomaa
3 kananmunaa
n. 4-5dl venhäjauhoja
1/2 rkl suolaa
ripaus sokeria

Sekoita ainekset kulhossa vispilällä. Anna turvota n. 30 minuuttia. Paista molemmilta puolilta rasvatulla pannulla.

Vinkki! Voit tehdä taikinan retkelle valmiiksi jo kotona ja kuljettaa sen korkillisessa kaurajuomapullossa retkievääksi. Paiston jälkeen kaurajuomapurkki on helppo taitella pieneen tilaan ennen kierrättämistä.

Omenahilloke letuille:

n. 4 pientä kirpsakkaa omenaa
1 rkl kanelia
1-2 rkp sokeria
vettä

Pilko omenat kuorineen kattilaan ja lisää kaneli ja sokeri sekä n. 1dl vettä. Kiehauta seos ja keittele sen jälkeen kuplivaa seosta miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät ja alkavat soseutua. Lisää tarvittaessa pieniä määriä vettä.

Hilloke on valmista, kun omenat ovat pehmenneet ja seos sakeutunut.  Tarjoile lettujen ja vaahdotetun (ja halutessasi makeutetun) Kaslink Aito kauravispin kanssa.



Osallistu Ennin luontohaasteeseen!

Aika polleana kerron, että tämän postauksen myötä aloitan pitempiaikaisen yhteistyön Kaslink Aito-tuotteiden parissa ja mukana Kaslinkin porukoissa on myös itse tehdystä halfpipesta hieman pidemmälle päässyt luontoblondi, nimittäin lumilautailija Enni Rukajärvi.

Tänä syksynä Enni haastaa 1.-9.-luokkalaiset lapset luontoon ja kokoamaan luontomuistoja ja -tarinoita myös meille muille. Ennin luontohaasteeseen voit tutustua Kaslinkin sivuilla ja osallistua voi koululuokkana opettajan kanssa. Innostavimmat kolme tarinaa pääsevät jatkoon ja näistä Enni valitsee voittajaporukan, joka pääsee kevättalvella talviurheilumatkalle Rukalle. Mukana reissussa on myös Enni itse!

Itse aion kyllä vinkata haasteesta Kaamoksen koululle, jossa luontojutut ujuttautuvat perinteiseen koulutyöhön muutenkin luonnollisesti. Vinkatkaahan tekin!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa

0 kommenttia

Flickr Images