minäminäminä
15.9.12Olen vähän miettinyt, että pitäisi olla hemmetin hyvä syy kokea vauvavuosi uudelleen. Mitä isommaksi poika kasvaa, sitä enemmän olen iloinen ja onnellinen sen olemassa olosta ja siitä, että se vuosi palvelijana on ohitse. Emme me nyt vielä ihan tasa-arvoisessa asemassa ole, mutta lähempänä toisiamme mitä ennen.
Tänään katsoimme yhdessä Peppi Pitkätossun seikkailuja ja koin ahaa-elämyksen että tästä me tosiaan kumpikin tykkäämme. Tykkäämme myös muun muassa samanlaisesta ruuasta ja poika tykkää J Karjalaisesta kun kukaan kaveri ei ole vielä onnistunut myrkyttämään hänen musiikkimakuaan. Poika tykkää plarata mun kirjoja ja uutuutena on, että aamuisin ei tarvitse lähteä heti sängystä, voi vetelehtiä. Tätä vauvat ei osannut. Vauvat itki, niitä piti hyysätä ja palkkioksi sai hymyn, mikä oli kaikenlisäksi ihan feikki.
Nyt on taas otettu muutama askel lähemmäs normaalitilaa muutenkin, thanks to KappAhlin xl-mallikisa. Ei siinä, eilinen kisailupäivä ei tuonut voittoa eikä edes finaalipaikkaa mutta se ei ollutkaan käänteentekevää. Se taas oli, että vaikka halusin peruuttaa koko homman, en peruuttanut vaan tein muutamia myönnytyksiä naiseudelleni. Hankin sekä piilarit Specsaversilta että uudet rintsikat Sokokselta ja menin paikan päälle koikkelehtimaan koroissa. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel, no mun ulkonäölle. En olisi saanut hankittua kumpiakaan ennen vuoden loppua, ellei olisi ollut "pakko" ja nyt ihmettelen mikä hemmetti mut sai luopumaan piilareista ylipäätään? Miksi mä oon pitänyt paskoja liivejä raskaudesta asti, kun kahden halpisparin hinnalla sai niin hyvät merkkiliivit asiantuntija-avun kera, että tekisi mieli laulaa oodi Sokoksen rintaliivipuolen myyjille? Miksi oi miksi?
No siksi, että olen ollut kotona palvelemassa vauvaa, milloin kaikki muhun liittyvä on ollut jollain tavalla ihan samaa. Kun ensimmäinen vuosi meni ihan pilvessä, hankin vauvalle tarvittavat mutta jätin itseni pääsääntöisesti ilman. Mikä järki? Nyt olen päättänyt alkaa satsaamaan itseeni enemmän, en tarkoita ostamaan itselleni enemmän, vaan miettimään asioita enemmän minun kautta. Lapsi kun tykkää aikalailla samoista jutuista kuin minäkin, ei hällä ole vertailukohtaa paremmastakaan ;) Miksi siis jättäisin piilarit hankkimatta jos ne tekee mun ulkonäöstä usein freesimmän? Miksi hankkisin itselleni jotkut ihan kivat rintsikat ja pojalle 100% mammahyväksytyt kuteet? Miksi ylipäätään pidän lapsen hankintoja, harrastuksia ja kaikkea lapseen liittyvää niin pirun paljon tärkeämpänä kuin itseeni satsaamista? Joku on antanut mulle tosi huonoa esimerkkiä!
Nyt olisi taas aika kaivaa se loppukin itseä vauvavuosivarastosta takaisin ja alkaa miettimään mikä mut saa paremmalle tuulelle ja satsata lapsen sijaan itseeni. En tiedä mitä se tarkoittaa mammablogille, mutta ei tässä enää kauaa voi lapsen kehitysvaiheitakaan kerrata. Antakoon siis uusien tuulien tarttua pikkuhiljaa blogiinikin, loppuvuoden tavoite on enemmän minä kuin hän. Mutta ekaksi kuitenkin Uutisvuoto, siellä on Lotta.
13 kommenttia
Voi miten hyvänmielen kirjoitus! Hyvä sinä!
VastaaPoistaMulla jo kohta 3-vuotias neiti, vähän enempi oon jo oppinu huomioimaan itseäni (kalliit, hyvät muutamat rintsikat olleet jo vuoden verran:) mutta edelleen se vaatii muistuttelua etten ajatudu takaisin siihen että unohdan tyystin itseni.
Ja yhä useammin tosiaan huomaan että voidaan tehdä yhdessä asioita joista molemmat tykkäävät, koko kesän olin mm.haaveillut reissusta Retrettiin Rudolf Koivun näyttelyä katsomaan ja kas kummaa kun ei ikinä ketään hoitajaa sopivasti lapselle ollut, niin mehän lähdettiin yks tavallinen maanantai tytön kanssa yhdessä. Ja voi kun olikin kiva reissu, molemmille! Yks elokuun kohokohtia.
Että sitä vaan että kaikkia kivoja juttuja teille, yhdessä ja yksin! Kuulostaa niin hyvältä oivallukselta!
ps. vauvakuume mulle aina tasaisin väliajoin iskee, mutta olipa niin kivasti kirjoitettu tuo että palveluikä ohitettu, että minäkin nautin taas pitkään tuosta omasta kohta 3-vuotiaasta ihan vain kaksin :)
Osuva ja ajankohtainen postaus. Kirjoitat asiasta, joka koskettaa montaa pienen lapsen äitiä. Itsekin välillä hukun äitiyteen, toisaalta en välitä, se on vain väliaikaista, mutta niin tuikitarpeellista varsinkin vauvavuotena. Vauva kun tarvitsee hoivaa. Kun lapsi kasvaa, onkin tekeminen kaivaa itsensä takaisin vaippavuoren, vauvanruokien ja äitilapsisymbioosin kerästä. Löytää punainen lanka: Kuka minä olen? Äitiys jättää jälkensä, mutta kyllä minä edelleen tunnistan itseni siksi Mariaksi, joka olin ennen. Pikkupiristykset ja karkureissut omiin juttuihin aina mahdollisuuksien mukaan ovat niitä tarpeellisia herättelijöitä. Mukava seurata blogisi uusia uomia. Varmasti vanhatkin lukijat tunnistavat sinut uusistakin tekosista. Se mitä olet kokenut ja lukijoille jakanut, luo perustaa uusien kokemusten myötäelämiselle. Mikään ei ole ikuista, paitsi muutos.
VastaaPoistaAsiaa. :-)
VastaaPoistaNo just näin. Näitä ihan samoja olen pohtinut vauvavuoden lähestyessä loppuaan, ja kynsiäkin on jo lakattu! Se on niin jännä, miten sitä alkaa olla jälleen kiinnostunut itsestään - pitkän tauon jälkeen, vaikken koskaan erityisemmin itseäni ole unohtanutkaan, mutta tietänet mitä tarkoitan. Ja se itseensä satsaaminen niin piristää - eikä ole kyllä yhtään pinnallista! You go girl!
VastaaPoistaP.S. Mun blogissa on 20% alekoodi (voimassa vielä huomenna) ihaniin Essie kynsilakkoihin! Satsaa, satsaa! ;)
Tytär täytti viikolla vuoden. Mä olen selvinnyt vauvavuodesta! Tyttärelle tulee kyllä edelleen enemmän hankittua kaikenlaista, enemmän kuin itselle. Mutta kyllä mä lakkaan kynsiä (silloin kun ehdin...), käyn kampaajalla ja yhdessä omassa harrastuksessakin... Pitäisköhän munkin pitkästä aikaa kokeilla taas piilareita...
VastaaPoistaV on 1½v nyt. Viimeviikolla ostin itselleni parit saappaat, kirppikseltä. Tänään hiusvärin ja parit rintsikat ;) Eiköhän se tästä taas lähde!
VastaaPoistamulla on synnytys pian käsillä. Eka vauva tulossa. En tiedä miten paljon jaksan meikata tai satsata itteeni alussa mutta kyllä mä eniten odotan että näiden rumien äitiys suorien housujen ja leggiensien tilalle saisin jossain vaiheessa vetäistä NORMAALIT FARKUT ja korkkarit jalkaan !! :) ( farkkujen mahtuminen päälle tarkoittaa vähintään 20 kg painonpudotusta, jee. )
VastaaPoistaMä muistan varmaan ikuisesti kun juttelin (jo aikoja sitten) yhden vähän vanhemman työkaverin kanssa lapsista ja niiden kasvatuksesta. Työkaveri kertoi aina ihmetelleensä sitä, kun sen yhdellä kaverilla on aina ollut niin kamala stressi kasvatuksesta ja on lähes oman hyvinvointinsa kustannuksella mennyt aina ja kaikkialle vain lastensa ehdoilla. Työkaveri itse totesi, ettei hän niinkään koe omia lapsia kasvattaneensa, vaan "ne (lapset) on tullut ihan siinä mukana, luonnostaan, olleet läsnä ja mukana kaikessa perheen normiarjessa ja se kasvatuskin on varmaan tullut siinä sivussa, huomaamatta, ilman stressiä, kun niistä on kerran ihan normiaikuisia kasvanut". Nyt kun odotan ekaa lastani niin tää on se ohjenuora, jonka haluan kaikkein eniten muistaa ja jonka mukaan elää!
VastaaPoistaAivan samaa mieltä :) Minä ylipäänsä olen onnistunut nauttimaan äitiydestä vasta kun lapsi on kasvanut. Omani ovat 9v ja 3v pojat ja 9v kanssa on mahtavaa käydä esim. museoissa, elokuvissa ja keskustella ja siinä on jo älliä :D 3v:n kanssakin osaa jo nauttia asioista, samaan tyyliin mitä kirjoititkin. Rakastan äitinä oloa, mutta vauvoja en rakasta, siis tottakai omiani se äidin suojeluvaisto/rakkaus/jne on vauvallekin, mutta se todellinen nauttiminen äitiydestä ja lapsista on alkanut vasta kun lapsi on kasvanut.
VastaaPoistaKiva kirjoitus ja kaunis kuva!
VastaaPoistaMuovailuvaha oli meillä ensimmäinen "oikeasti kiva" yhteinen tekeminen, tai sellainen mikä kiinnosti myös äitiä. Kirjoitin juuri omaan blogiinkin muutoksesta (vauvasta taaperoksi) ja että se vaikuttaa väkisinkin myös äitiin. Olen myös huomannut, että yhtäkkiä onkin tullut jotain aikaa myös omiin juttuihin-lapsen hoidon lomassa.
Ja sitä myöten myös muutos blogiin. Mutta kirjoitit siitä just hyvin, että muutos saa koskea myös blogiakin. Puit siis omat ajatukseni sanoiksi, ja varmaan myös itse kirjoittelen asiaa auki omassa blogissa. Jotain tällaista:)!
Hyvä mutsi, juuri noin sen pitäisi ollakin! Ja silloin, kun on huolehtinut itsestään, pystyy myös huolehtimaan toisista vieläkin paremmin, tai sanotaanko, iloisemmin ja paremmin mielin :)
VastaaPoistaOon nyt yli puoli vuotta lueskellut sun blogia, mutta nyt vasta kirjoitan ensimmäisen kommentin. Ei minulla muuta asiaa ollut, kuin että sun uusi tyyli näyttää tosi hyvältä! :)
VastaaPoistaIhana ja ah niin ajankohtainen kirjoitus, meidän "vauva" on 2,5-vuotias ja olen vasta opettelemassa tuota itseensä panostamista. Piilarit laitoin viime viikolla tilaukseen, ehkäpä seuraavaksi vaatekauppaan ? :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.