Mulla on vähän ristiriitainen fiilis työpukeutumisesta. Tykkäisin pukeutua vähän "siistimmin", mutta olen niin rennon ...

29.10.18

Mulla on vähän ristiriitainen fiilis työpukeutumisesta. Tykkäisin pukeutua vähän "siistimmin", mutta olen niin rennon pukeutumisen ystävä, ettei musta useinkaan ole kovinkaan skarpiksi pukeutujaksi. Olen nyt kuitenkin yrittänyt skarpata - mun tyylillä. Aika pienillä jutuilla asusta saa vähän siistimmän ja huolitellumman, kangaskassin tilalle ryhdikkäämpää materiaalia, kenkiin blingblingiä ja vaatepuolelle yhtenäisyyttä. Silmälasit luo aina vähän viimeistellymmän fiiliksen.

Viime viikkojen lempiasuni on ollut tämä Zizzin joggerhousuista ja rennosta kukkajakusta tehty yhdistelmä. Mutta ennen kaupoille hyppäämistä yksi juttu: joggerit ovat helposti löystyvää kangasta, joten voit huoletta ottaa kokoa pienemmän ja odotella löystymistä. Mun koko M on nykyään vähän liian leveä ja joudun pistämään housut kireälle rusetille, jotta ne pysyvät jalassa.

Jotenkin Zizzi on viime aikoina iskenyt mun tyylisilmään aiempaa enemmän. En ollut käyttänyt merkkiä vuosiin, mutta kokeillessani Itiksen Zizzissä näitä housuja aloin innostumaan merkistä. Tällä hetkellä valikoimista löytyy mm. aivan upeita mekkoja. 

Vaatteista kirjoittaminen tekeekin nyt oikein hyvää, olo on nimittäin kuin jyrän alle jäänyt. Muutimme viikonloppuna ja edessä on entisen asunnon siivouksen lisäksi myös uuden kodin järjestely asumiskuntoon. Olo on puoliksi huojentunut, kun suurin osa urakasta on ohitse, mutta huomenna hommat jatkuvat. Mutta onneksi näitä muuttoja ei tehdä usein!

Asu: Housut ja jakku: Zizzi, paita: H&M, tennarit: Minna Parikka, laukku: moimoi accessories (saatu). 


0 kommenttia

kaupallinen yhteistyö K ustannusosakeyhtiö Tammen kanssa Joskus kirja vie mennessään niin, että se on vain luettava kerralla loppuun...

24.10.18
kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa

Joskus kirja vie mennessään niin, että se on vain luettava kerralla loppuun. Tara Westoverin (syntynyt 1986) elämänkerrallinen perhekuvaus Opintiellä (Tammi 2018) on juuri sellainen kirja. Se kertoo Idaholaisen syvästi uskonnolleen omistautuneen mormoniperheen kuopuksen tarinan, joka otti minut valtaansa niin vahvasti, että luin koko 436 sivuisen kirjan päivässä. 

Minua on kiehtonut pitkään tositapahtumiin perustuvat tarinat, joissa päähenkilöä ympäröivä kulttuuri on minulle vieras. Koska olen kahlannut läpi Pohjois-Koreaa ja Itä-Saksaa käsittelevät kirjoja, ajattelin että Opintiellä olisi lukukokemuksena samantyyppinen: silmiä avaava, mutta täysin omiin kokemuksiini liittymätön tarina lapsen kasvusta aikuiseksi ja taistelusta ympäröivää kulttuuria vastaan. Yllätyin kuitenkin siitä, miten täysin kouluttamattoman survivalistisen kasvatuksen saaneen mormonitytön matka tohtoriksi resonoi oman perheen vaikutuspiiristä irrottautumiseni kanssa. Toki kulttuuri ja tapahtumat ympärillä ovat täysin toisistaan poikkeavat. 

Kirjan alussa Tara Westoverin lapsuudenperhe on koossa ja asuu Idahon vuorilla. Perheen elämää hallitsee oikukas ja manipuloiva isä, jonka päiviä ohjaa maailmanlopun odotus. Maailmanloppuun valmistaudutaan koko perheen voimin purkittamalla persikoita, piilotamalla kuutioittain polttoainetta ja aseita luontoon lapsien nukkuessa valmiiksi pakattujen tarvikereppujen kanssa. Kun maailma loppuu, pärjäävät vain omavaraisimmat ihmiset, jotka eivät ole riippuvaisia hallituksesta, illuminatista tai "harhaoppisesta" lääketieteestä. Perheen lapset käyvät kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaan isään sokeasti luottavan äidin luotsaamaa satunnaista kotikoulua, mutta ovat käytännössä orjatyössä isänsä romuttamolla äidin toimiessa laittomana kätilönä. Töitä on tehtävä, jotta maailmanlopun alkaessa perheellä olisi edellytykset selvitä.


Epätasapainoiset sisarussuhteet muuttuvat kirjan edetessä myös hyvin väkivaltaisiksi ja alistaviksi vanhempien ummistaessa silmänsä jatkuvalta fyysiseltä perheväkivallalta. Tämä ei tietenkään yllätä lukijaa henkisen väkivallan ollessa perheessä normi. Lukijana tilanne kuitenkin tuskastuttaa niin, että lukiessani käyn välillä pienillä happihypyillä ja pidän lapseni isälle jatkuvaa selontekoa asioiden edistymisestä. "No niin, nyt se pääsi sinne yliopistoon, mutta menee silti lomalla kotiinsa alistettavaksi, tää on ihan kauheaa luettavaa". Toisaalta ymmärrän päähenkilöä täysin, sillä perhe on kuitenkin tueksi mielletty asia ja vaikeilta ja satuttavilta asioilta on helpompi sulkea silmänsä kuin myöntää, että omat vanhemmat on kykenemättömiä ehdottomaan rakkauteen. 

Koska itse jouduin katkaisemaan välit perheeseeni 11 vuotta sitten, tuntuivat tietyt Tara Westoverin ajattelumallit hyvin tutuille. Vaikka uskonnollisesta liikkeestä tai perheestä irrottautuminen on yksilölle ainoa tapa päästä eroon myrkyllisestä ja itseä hajottavasta elämästä, kaikuvat vanhempien alentavat lauseet vielä pitkään mielessä ja taustansa sijaan sitä häpeääkin itseään. Kuten Westoverille myös minulle omasta taustasta puhuminen on ollut raskasta. Ja jutellessani Opintiellä-kirjasta vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautuneen kaverini kanssa, hän myönsi olleensa itsekin irrottautumisestaan jo yli kymmenen vuotta hiljaa, ettei tausta määrittelisi ihmisille mitä hän on nyt. Tottakai myös kirjan päähenkilön, kuten myös meidän kahden suomalaisen saman ikäpolven naisen syvin pelko on, ettei meitä hyväksytä tai ymmärretä taustamme vuoksi. 


Nimensä mukaisesti Opintiellä on tarina oppimisesta. Kirjan 17-vuotias Tara pääsee sinnikkään halunsa ja harjoittelun kautta yliopistoon sisään ilman mikäänlaista pohjakoulutusta ja väittelee lopulta tohtoriksi Cambridgen yliopistossa Englannissa.  Matka on pitkä ja lukijan mukanaan vievä. Yksi omaan mieleeni parhaiten jääneistä kirjan kohdista on loma-aika, jolloin jo pitkällä opinnoissaan oleva Tara Westover on jälleen kerran kotonaan. Vaikka hänen tietämys maailmasta on muuttunut kouluttautumisen myötä täysin, hän silti työskentelee loma-aikanaan perheen homeopatiavalmisteiden parissa lisäten valmisteisiin energiaa sormillaan. Tämä hetki kosketti minua, sillä tiedän itsekin kuinka vaikea kotona opituista ajatuksista on päästä eroon, vaikka koko maailma todistaisi niiden olevan vääriä. Huippumenestyvän tohtorikoulutettavan energian pullotus on tästä hyvä esimerkki, sillä aiemmin kirjassa on tullut jo esiin, ettei Tara Westover uskonut energiahoitoihin. 

Yhdysvalloissa Opintiellä (the Educated) on ollut myyntilistojen kärjessä heti ilmestymisensä jälkeen ja kerännyt ylistäviä arvioita mm. New York Timesissa sekä Guardianissa. Viime kesänä se päätyi myös Barack Obaman lukusuosituslistalle, joten valtameren toisella puolella tämä kirja on ollut pitkään kaikkien huulilla. Vaikka kyseessä on vaikuttava ja vakavia asioita käsittelevä kirja, sen tarinassa on myös iloa, uskoa parempaan ja onnea. Ja näin loppuvuodesta uskallan kyllä väittää tämän olleen minulle vuoden 2018 vaikuttavin kirja, joka kannattaa hankkia käsiinsä mahdollisimman pian. Suosittelen siis olemaan ensi viikonlopun Kirjamessuilla tarkkana tai hankkiamaan kirjan esimerkiksi Adlibriksestä etuhintaan vain 19,90 €! Etuhinta on voimassa lokakuun 2018 loppuun saakka.


1 kommenttia

Naisen ulkonäkö on aihe, josta riittää puhuttavaa. Naapurini kertoi juuri, että on saanut nuoresta iästään lähtien kommenttia, että h...

24.10.18


Naisen ulkonäkö on aihe, josta riittää puhuttavaa. Naapurini kertoi juuri, että on saanut nuoresta iästään lähtien kommenttia, että hän meikkaa ja laittautuu liikaa. Itse taas olen kullut olevani liian homssuinen, kun juttelen Instagramiin tukka sotkunutturalla ilman meikkiä. Kyllä ihmisen pitää sen verran muita arvostaa, että laittautuu, varsinkin jos on töihin menossa. Tuntuu, ettei nainen koskaan kelpaa.

Laittautumisesta on kuitenkin hyvä pitää yllä keskustelua ja miettiä miten kulttuurimme, sukupuolemme ja ikämme vaikuttaa laittautumiseemme. Onko laittautuminen lainkaan minälähtöistä, vai saneleeko kulttuurimme täysin ulkonäkömme? Koska me ihmiset olemme hyvin erinäköisiä, miten voimme itse muokata kulttuuriamme siihen suuntaan, että se sallii meidän luonnolliset piirteemme paremmin? Onko luonnollisuus itseisarvo ollenkaan, vai olisiko sittenkin parempi, että tähtäisimme kaikki nimenomaan samankaltaisuuteen muokkaamalla huulemme, ripsemme ja otsaryppymme samanlaisiksi? 

Monet kokevat, että luonnollisuutta on painotettu jo iät ja ajat ja on oikeastaan aika virkistävää, että ihmiset ovat ottaneet nyt ohjat omiin käsiinsä ja muokkaavat itsestään juuri sen näköisen kuin kokevat olevansa. Itse taas koen, että etenkin naisia on aina haluttu muokata vastaamaan eri aikakausien ihanteita korsettien, sidottujen jalkojen ja venytettyjen kaulojen kautta ja tämän aikakauden pistoshoidot ja implantit ovat vain jatkumoa ihmisen historian muille muokkauksille. En arvota huulitäytteitä tai ripsipidennyksiä hyväksi tai huonoksi, mutta puhun kyllä siitä, että niiden vaikutus on naisten kasvoja yhdenmukaistava. Yhdenmukaisuus taas ei ole asia, jota haluaisin itse edistää tällä hetkellä, joten juuri nyt en koe niitä itselleni mielekkäiksi. Jos eteen tulee päivä, jolloin koen halua turvottaa huuliani, todennäköisesti sen teen, olenhan aikakauteni tuote.

Tällä maratonialoituksella oli kuitenkin tarkoitus nostaa esiin viime viikonloppuna julkaistu Jenni Pääskysaarta käsittelevä Hesarin juttu, jota ainakin omassa kaveripiirissäni jaettiin valtavasti. Tiivistetysti juttu kertoo siitä, kuinka Pääskysaari on vähentänyt tv-meikkiään (ei lopettanut meikkaamista) ja mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet ja miten ehostamisen vähentämiseen on reagoitu. Omassa somekuplassani reaktiot Pääskysaaren jutusta olivat jaettavissa oikeastaan kahteen leiriin. Toiset kiittelivät Pääskysaaren esiin nostamaa naisen mediapreesenssiaihetta. Toiset taas kokivat jutun arvostelevan tv-tuotannon kulisseissa perinteisesti vähäarvostettua ammattialaa, eli meikkaajia. Perinteistä "kyllä naisen pitää näyttää naiselta" kommentointia en huomannut paljoa edes Hesarin kommenttiboksissa, mikä oli todella virkistävää. 

Omalta osaltani tykkäsin jutusta paljon, vaikka osa Pääskysaaren kommenteista kuten "Naisia rakennetaan drag queenien näköisiä" oli hyvin liioittelevia. Erityisesti haluan nostaa esiin Pääskysaaren kommentin, jossa hän ehdottaa, että lopetettaisiin ulkonäön kommentointi ihan kokonaan. Jos ulkonäöstä ei puhuttaisi yhtikäs mitään, ihmisten muut puolet saisivat enemmän huomiota"  Sehän olisi mainio idea! Ja itseasiassa aika lähellä omaa ehdotustani, ettei laihduttamisesta puhuttaisi yhtään mitään. Jo pelkästään viikon ulkonäköpuhumispaasto saisi varmasti aikaan hyviä asioita, joista suurimpana oma huomioiminen kuinka paljon käytämme aikaa itsemme ja muiden ulkonäön kommentoimiseen (minä nytkin tätä kirjoittaessani). 

Havahduin nimittäin itse tähän ulkonäkökommentoinnin määrään, kun edellisellä työpaikalla työkaverini totesi, ettei hänen ulkonäöstään ole ikinä puhuttu niin paljon kuin tuossa työyhteisössä. Huomasin silloin itse sortuvani jatkuvasti ulkonäkökommetointiin ja vaikka kommenttini olivatkin kannustavia ja kehuvia, ne toivat esiin ulkonäköön liittyviä arvoja. Jos föönattu ja suoristettu tukka sai kehuja, mutta laittamaton ei, on kyseessä kuitenkin asioiden arvottaminen kehun kautta. Tämän oivalluksen jälkeen olen havainnoinut ulkonäkökommentointia hyvin eri tavoin ja yrittänyt vähentää oman ulkonäköni arvostelun lisäksi myös muiden ulkonäön kommentoimista. 

Kauneusstandardeista on kuitenkin hyvä puhua ja havainnoida mikä on esimerkiksi median luoman nais- ja mieskuvan ero. Kyllä se edelleenkin on se, että nainen on huomattavasti enemmän laitettu kuin mies, eikä sitä mitenkään voi selittää sillä, että naisen hiukset vaativat yleensä enemmän laittamista. Laittautuminen on hyväksyttävää, eikä laittautumishalua tai kehon muokkaamista mitenkään arvostella vaikka mediaan halutaan Pääskysaarenkin peräänkuuluttamaa diversiteettiä. Naisten vahva laittautuminen on mediassa normi, joka on muokannut jo pitkään naiskuvaamme ja ihmiskuva on se, mitä halutaan nyt avartaa. Se, että diversiteetin tarpeesta puhutaan ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö vahvasti laitetut tai muokatut ulkonäöt olisi jatkossakin esillä mediassa. Idea kun on, että ihmisten erilaisuus saisi näkyä jatkossa mediassa niin, että sinne mahtuisivat kaikenlaiset ihmiset sukupuoleen, ikään, kokoon, väriin tai laittaumishaluun katsomatta. 

kuva on kaverini Rakel Halmesvaaran käsialaa

0 kommenttia

Tämä postaus on omistettu etenkin teille, blogiani seurajat yrittäjät. Ja teille, jotka puhutte itsestänne vaikuttajina, siis minulle...

18.10.18

Tämä postaus on omistettu etenkin teille, blogiani seurajat yrittäjät. Ja teille, jotka puhutte itsestänne vaikuttajina, siis minullekin.

Olen itse vaikuttaja, joka kirjoittaa tätä blogia sekä päivittää aktiivisesti Instagramia ja vähän epäaktiivisemmin Facebookia. Olen myös tyyppi, joka on tehnyt vuosia töitä vaikuttajamarkkinoinnin kulisseissa mm. mediamyyjänä (vaikuttajayhteistöiden myyminen yrityksille) sekä viestintä/markkinointi- ja kampanjasuunnittelijana. Olen saanut vuosia työmeileihini omaan blogiin liittyvien työtarjousten lisäksi myös yhteydenottoja vaikuttajilta ja uskokaa pois, tällä kahdeksan vuoden ammattivaikuttajataustalla suosittelen sisältömarkkinointia ihan kaikille yrityksille. 

Mutta. Viimeisimmän vuoden aikana olen huomannut ilmiön, jonka rantautumista olen jo odotellutkin. Sitä mukaa, kun sisältöjen tuottaminen on siirtynyt nopeammaksi ja loogisesti nopean sisällön kanaviin, kuten Instagramiin, on vaikuttajan aina vain hankalampi breikata isoon tietoisuuteen loistavallakaan sisällöllä. Kilpailijoita on PALJON. Seuraajamäärät ovat olennaisessa osassa etenkin silloin, kun vaikuttajamarkkinointia haluaa tehdä työkseen, sillä kuten jo sana vaikuttajamarkkinointi sanoo, sisältömarkkinoinnin tulee vaikuttaa. 

Ilmiö, mihin haluan kiinnittää huomion nyt on seuraajien ostaminen. Etenkin Instagramissa on todella helppoa ostaa itselleen näyttävä määrä seuraajia. Ja puhun nyt siis tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista ostetuista seuraajista mitä myös suomalaisilla Instatileillä nykyään on. 

Olen viimeisimpien viikkojen aikana saanut päivätöissäni vinon pinon yhteistyöehdotuksia upeilta suomalaisilta vaikuttajilta, joiden kanssa suosittelen asiakasyritystäni tottakai työskentelemään. Mutta olen saanut myös ihan hurjan määrän yhteydenottoja, joissa Instagramyhteistyötä tarjotaan kymmenien tuhansien seuraajien Instatileille, jossa seuraajat ovat suurimmaksi osaksi ostettuja. Ostetuista seuraajista ei toki yhteydenotossa mainita, mutta itse paljon instaavana huomaan kyllä hyvin helposti, milloin kyseessä on ostetut seuraajat. Yleensä seuraajat ja tuotettu sisältö ovat linjassa, mutta jos suomalaista lifestyle-instatiliä  seuraavat pääsääntöisesti Lähi-idästä kotoisin olevat miehet, on seuraajat melko varmasti ostettuja. 

Sen lisäksi, etteivät ostetut seuraajat useinkaan ole todellisia henkilöitä ollenkaan, ei täältä Pohjolan perukoilta useallakaan yrityksellä ole kiinnostusta ulottaa markkinointiaan muulle kuin tälle meidän omalle markkina-alueelle. Muiden maiden tavoittamiseen on sitten omat budjettinsa ja suunnitelmansa. Mutta jos ostettuja seuraajia hyödyntävä "vaikuttaja" ottaa yhteyttä yritykseen, jonka sosiaalisen median osaaminen ja tietous vaikuttajamarkkinoinnista on lapsen kengissä, ei niitä seuraajamääriä osata kyseenalaistaa, vaan yhteistyöhön lähdetään riemuiten mukaan. Tottakai!

En todellakaan haluaisi olla tämä tyyppi, joka neuvoo yrittäjiä kyseenalaistamaan jokaisen yhteistyöehdotuksen vaikuttavuuden osalta ja tutkimaan tarkasti etenkin Instagramin seuraajamäärän takaa löytyvät profiilit. Löytyykö vaikuttajan seuraajista oikeasti juuri se kohderyhmä, jota haluat tavoittaa ja kerääkö vaikuttajan kuvat millaisia reaktioita. Jos reaktioita ei ole (tykkäyksiä, kommentteja jne), ei vaikuttavuutta useinkaan synny, sillä Instagramin algoritmi suosii oikeasti kiinnostavaa ja reaktioita herättävää sisältöä. Itse olen siirtynyt vaikuttajamarkkinoinnin ostajana myös siihen, että pyydän yleensä ihan kaikilta yhteistyötahoilta (kavereiltanikin) print screenit Instagramin statistiikasta, sillä mun työ on saada asiakkaalleni mahdollisimman laaja ja laadukas näkyvyys. Ja jokaisen kampanjan vaikuttavuus on oltava laskettavissa jotenkin. 

Vaikuttajille ja sellaisiksi haluaville haluan taas muistuttaa, että myös määrällisesti pieni seuraajamäärä on arvokas, jos se kattaa juuri sen porukan, johon yritys haluaa olla yhteydessä. Seuraajamäärä ei kerro kaikkea ja niche-vaikuttajia tarvitaan jatkuvasti enemmän. Pahimmassa tapauksessa ostetut seuraajat vievät vaikuttajakamppiksen sinulta pois, kun potentiaalinen asiakas näkee profiilissasi vain ne kohderyhmään kuulumattomat seuraajat.  Sen lisäksi haluan muistuttaa, että ostetut seuraajat ovat huijaamista. 

Jos haluat kasvattaa seuraajamäärääsi, tee se orgaanisesti tai kohdista kiinnostavia sisältöjäsi esimerkiksi edelleen hyvin edullisen Facebook/Instamainonnan kautta juuri sille kohderyhmälle, joka ihan oikeasti on kiinnostunut sisällöistäsi. Se tekee myös sisällön tuottamisesta mielekkäämpää, kun tiedät että sun juttusi kiinnostavat ja seuraajasi ovat valinneet juuri sinun seurattavakseen. Ostetut seuraajat eivät vaikuta mihinkään. 

ps. Yksi pirun keksintö ovat myös tykkäysbotit, jotka puskevat Instakuviin tykkäyksiä joskus ilman lupaakin. En suosittele näidenkään käyttöä yhtään kenellekään. 


14 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Raiskin kanssa Juuri nyt trendikäs makuupussitakki on taatusti konsepti, joka on saanut alkunsa Suomesta j...

16.10.18
Kaupallinen yhteistyö Raiskin kanssa

Juuri nyt trendikäs makuupussitakki on taatusti konsepti, joka on saanut alkunsa Suomesta jostain merenrantakaupungista. Lokakuisena päivänä joku on vain keksinyt, että miksempä verhoaisi itseäni makuupussiin kun tuulee niin pirusti luihin ja ytimiin saakka! Mitään virallista tietoa minulla ei ole,  mutta väitän etteivät New Yorkin trendsetterit tiedä mitään paljoakaan toppatakkien tarpeellisuudesta, vaan käyttävät niitä tyylikkyyden lisäksi turvaominaisuuksien vuoksi. Muhkeaan pitkään takkiin voi kietoutua kuin paksuun peittoon ja tuntea olonsa turvalliseksi. Sinne voi jopa piiloutua. 

Merenrantakaupungissa asuessa tietää, että pitkän topan tehtävä on pitää kulkija lämpöisenä, niin ettei syysmyrskyt ja mereltä tuleva viima saa otetta niinä kriittisimpinä kuukausina lokakuusta maaliskuuhun. Pimeässä vaeltaminen ei tunnu niin pahalle, kun on sentään lämmin. 


Kävin viikonloppuna vaeltelemassa kaupungilla tämä Raiskin Amaya R+ toppatakki päälläni. Kahvia ostaessani barista totesi, että tuossa takissahan voit istua hyvin vielä ulkona ja nauttia syyssäästä. Se olikin hyvä idea, sillä nyt on mitä kaunein ruska ja aurinkoakin vielä näkyvissä. Peffaakaan ei palele, kun on toppa-alusta aina mukana.  Hörppäsin kahvit rauhassa katuvilinää katsellen ja hengailtiin vielä hetki pihalla. Kohtahan nämä lehdet ovat jo irronneet ja ulkona näyttää harmaalle.

Oikeastaan odotan talvea pitkästä aikaa paljon. Halloweenista selvittyä joulu on jo ihan kulman takana ja puhuttiin jo töissäkin, että silloin vain ollaan eikä tehdä mitään.  Mutta nyt kun tehdään, on parempi pysyä liikkeessä. Raiskin vaatteissa se onnistuu, mallistosta löytyy kaikki mahdollinen ulkoilijalle kuoritakeista softshellin kautta toppaan. Topasta puheenollen, takkien lisäksi kannattaa tsekata myös mielettömän hyvä keksintö, nimittäin pepusta ja reisistä topatut Noda R+ ulkoiluhousut!  Noda-housut ovat ratkaisu juuri niille ihmisille, jotka istuvat paljon ulkona (esimerkiksi hiekkalaatikolla lasten kanssa) ja tykkäävät käyttää vähän lyhyempiä takkeja. Viime talvena harkitsin tilaavani ohuempien ulkoiluhousujen päälle toppahameen, mutta nyt peban lämpimyys on taattu näillä housuilla. Noda R+ housuja tulette varmasti näkemään retkillä päällä, sillä ne sopivat täydellisesti mun Adelphi R+ ulkoilutakkiin (päällä esimerkiksi täällä)!


Raiskin alennuskoodin perään on moni jo ehtinyt kyselläkin, sillä sellainenhan on melkeimpä joka syksyyn ja kevääseen kuulunut. Ja kuuluu edelleenkin! Koodilla OIMUTSIMUTSIETU20 saat -20% alennusta kaikista Raiskin verkkokaupan tuotteista, siis myös aletuotteista! Alennus on voimassa 23.10. saakka.

Itse suosittelen tottakai harkitsemaan tätä omasta mielestäni aivan täydellistä pitkää toppatakkia, jollaista ei Raiskilla ennen ole ollutkaan. Tässä yhdistyy mielestäni tosi hyvin rento tyylikkyys ja funktionaalisuus, helmaa saa levennettyä tarvittaessa ja myös heijastinyksityiskohtia löytyy vetoketjujen päistä antamaan lisäturvaa pimeällä.  Tässä takissa voi hyvin liikkua myös niissä vähän siistimpää tyyliä vaativissa tilanteissa, jossa kuoritakki ei ehkä niin toimi. Samaa takkia voi kuitenkin käyttää niin jääkiekkokaukalon reunalla kannustaessa kuin aamulla postia hakiessa. 

Verkkokauppaan kannattaa poiketa myös ihmettelemään erästä yllättävän tutun näköistä tyyppiä etusivulla ;)

ps. Jotta talvestasi tulisi extralämmin, kannattaa osallistua myös Facebook-sivujeni Raiski arvontaan! Alla olevasta kuvasta pääset osallistumaan :)



Kuvat: Raine Laaksonen

0 kommenttia

Olen ollut melkoinen maidon suurkuluttaja koko ikäni. Rakastan jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja etenkin juustoja ja siksi olenkin ollut il...

15.10.18

Olen ollut melkoinen maidon suurkuluttaja koko ikäni. Rakastan jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja etenkin juustoja ja siksi olenkin ollut iloinen, ettei minulle ole tullut maidon juonnista johtuen mitään sairauksia. Tai näin minä luulin, sillä oletin maidosta tulevien ongelmien sijaitsevan vatsassa ja suolistossa, ei esimerkiksi kasvoissani.

Olen kyllä kuullut, että joillakin maitotuotteet vaikuttavat ihon kuntoon negatiivisesti, mutta eihän mulla voi näin olla...vai voiko? Kosmetologini mielestä nyt olisi jo pakko kokeilla ruokavaliomuutoksia, sillä kasvoni ovat aina vain pieniä näppyjä täynnä ja tuntuu, ettei paraskaan tehohoito näihin näppyihin tepsi. Koska olen jo testannut vehnättömän ja sokerittoman ruokavalion ilman hyviä vaikutuksia ihoon, nyt lähti sitten maitotuotteet veks. Ja se tarkoittaa, että jollakin nuo maidon pirulaiset on korvattava tämän testijakson ajan ja ruokavalion toimiessa pitkälle tulevaisuuteen saakka. Mutta millä?

On asioita, joissa maidon korvaaminen kasvisversiolla on helppoa. Esimerkiksi kahvissa kasvimaidot toimivat todella hyvin ja vaikka soijamaito ja kauramaito jakavatkin usein käyttäjät kahteen leiriin, tykkään minä niistä molemmista. Myös jäätelöpuolella olen löytänyt uudet suosikit, joista esimerkiksi 3 Kaverin vegaaninen suklaa-pähkinä on päässyt ihan kaikkien aikojen jäätelösuosikikseni, se vaan on parempaa kuin mikään muu jätski!

Mutta se, minkä arvasin olevan mulle vaikeaa on juuston vaihtaminen vegaaniseen versioon. Porlammin meijerin Vegeplus on ihan ok vaihtoehto ja heidän ihmeellisen fetainen vege-salaattijuustokin toimii, mutta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa niiden vetävän vertoja aidolle kamalle. Ja millä ihmeellä korvaan parmesaanin? Olen kuullut vegaanien suosivan parmesaanin tilalla ravintohiivaa, mutta jotenkin hiivan (vaikka se ei ilmeisesti sitä leivontahiivaa olekaan) syömien maun vuoksi saa epäilykset heräämään :D Ja mistä sitä edes saa ostettua?

Jogurttihommissa olen melko hyvin perillä mitä on tarjolla ja mitä kannattaa ostaa, monet maidottomat vaihtoehdot tuntuvat jopa paremman makuisilta vaihtoehdoilta. Mitä nyt maustamatonta kookosjogurttia olen syönyt pitäen nenästä kiinni, mutta esimerkiksi Yosat toimii tosi hyvin. 

Mutta on tämä vaan aikaa vievää hommaa, kun ostoskoriin tulee ihan vahingossakin laitettua niitä vanhoja tuttuja juttuja ja pumpkin spice lattet tilattua kermavaahdolla, koska tottakai! Siksi olisikin kiva tietää mitkä maidottomat "maitotuotteet" ovat teidän suosikkeja ja mistä esimerkiksi sen juustoisimman vegejuuston metsästys kannattaisi aloittaa!


5 kommenttia

Latasin eilen Instagramiini kuvan vatsastani ja sain ensimmäisen terveyteen liittyvän kommentin 45 sekuntia kuvan julkaisemisen jälkeen...

9.10.18

Latasin eilen Instagramiini kuvan vatsastani ja sain ensimmäisen terveyteen liittyvän kommentin 45 sekuntia kuvan julkaisemisen jälkeen. Yllätyinkö? - En todellakaan!

Se, mistä Instagramkuvassani otin kantaa oli kauneusihanteet, jotka saavat meidät ihmiset vihaamaan tiettyjä ruumiinosiamme ja ajattelemaan, etteivät ne voisi olla kauniita. Esimerkkinä siis pullea vatsa, jota suurin osa meistä on oppinut inhoamaan ja verhoamaan vaatteiden alle. 

On aivan totta, että tutkimuksien mukaan keskivartalolihavuus altistaa tietyille sairauksille, mutta itsessään keskivartalolle kerääntynyt rasva ei ole sairaus. Ja vaikka olisikin, eikö sairasta osaa vartalosta saisi pitää kauniina ja hyväksytävänä? Terveys on toki upea juttu ja sitä tuleekin osata arvostaa. Silti sairas ihminen ja sairas vartalo eivät ole arvottomampia kuin tervekään ja tästä on hyvä välillä muistuttaa. 

Kun lapsi syntyy, todetaan nykyään usein ettei sukupuolella ole väliä kunhan lapsi on terve. Terveys on asia, jota meiltä odotetaan ihan syntymästämme saakka, mutta totuus on etteivät kaikki ihmiset ole terveitä koskaan, vaan syntyvät sairaina. Heille pääasia ei ole olla terve, sillä he eivät yksinkertaisesti pysty siihen ikinä. Silti he ovat arvokkaita aivan ensimmäisestä päivästä lähtien eivätkä ole velkaa kenellekään siksi, etteivät ole terveitä. 

Pitkän elämän aikana harva ihminen pysyy täysin terveenä. Tavallisten kuumeiden ja flunssien lisäksi meillä on paljon monenlaisia sairauksia, jollakin akne, toisella urheiluvammoja, kolmannella mielenterveysongelmia, neljännellä nämä kaikki. Kun ikää tulee lisää, pitkäaikaisien sairauksien todennäköisyys kasvaa. Jos tähtäisimme täysin terveeseen elämään, suurin osa meistä ei saisi vanheta ollenkaan. Me kuitenkin vanhenemme päivä päivältä, halusimme tai emme. Ja jokaisen meidän vartalo on aivan yhtä arvokas, nuorena tai vanhana, terveenä tai sairaana. 

Vartaloiden yhtäläinen arvokkuus terveenä ja sairaana ei tietenkään tarkoita etteikö jokainen saisi haluta olla niin terve kuin mahdollista ja tehdä asioita terveytensä eteen. Tottakai, suosittelen terveydestä huolehtimista ihan jokaiselle. Terveys ei kuitenkaan ole itseisarvo, johon jokaisen tulisi tähdätä eikä sairaan ihmisen ei tule tuntea syyllisyyttä sairaudestaan. Terveyteen ei myöskään kuulu, että ihmisten tulisi tehdä toisilleen tiliä siitä miksi ovat sairaita ja mitä kaikkea he tekevät terveytensä eteen. 

Ihminen saa olla sairas ja samalla arvokas, hyväksytty ja olemassa. 

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Huawein kanssa Suomessa on monta kolkkaa, missä ei ole tullut käytyä ja yllättävän läheltäkin löytyy kiinnostavia...

7.10.18
Kaupallinen yhteistyö Huawein kanssa

Suomessa on monta kolkkaa, missä ei ole tullut käytyä ja yllättävän läheltäkin löytyy kiinnostavia matkailukohteita syysviikonloppujen iloksi. Viime viikonloppuna teimme aivan extempore retken Hämeenlinnaan, jossa olen kyllä käynyt, mutta en silti tiedä kaupungista juuri mitään. Retkemme alkoi ihan vain nettikirpputoriostoksen haulla, mutta yhtäkkiä olimmekin jo matkailumoodissa tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, joita pikkukaupungista löytyikin yllättävän paljon. Tässä postauksessa nähdyt kuvat on otettu Huawei Mate 10 Pro älypuhelimella muutamia puhelimesta otettuja kuvia lukuunottamatta ja postauksessa pyrin kertomaan millaisissa tilanteissa puhelimeni on mulla käytössä ja mistä ominaisuuksista siinä tykkään. 


Aulanko lienee yksi Hämeenlinnan suosituimmista matkailukohteista, eikä syyttä. Pyöräilymatkan päässä kaupungista sijaitseva Aulangon luonnonsuojelualue on aivan upea paikka, jossa yhdistyy kaupunkipuisto ja perinteinen suomalainen metsä.  Luontoa voi katsella monesta vinkkelistä, yksi parhaista tavoista on kiivetä kauniiseen näköalatorniin, jossa riittää katseltavaa niin sisällä kuin ulkonakin. Näköalatorni on sisältä melko hämärä ja vaikka tähän saakka olen kuvaamisen suhteen vannonut valovoimaiseen linssin ja järjestelmäkameran yhdistelmään, nyt on pakko myöntää, että mukana ollut Huaweini hoisi kuvaushomman huomattavasti kaulassa roikkunutta järkkäriä paremmin. Parempiin kuvien syy on Leican kaksoiskamera, jossa on f 1.6 aukko, joka on siis vielä valovoimaisinta järkkärilinssiänikin valovoimaisempi. Tykkään myös bokeh-efektistä, jolla saa halutessaan kuviin nätin blurratun taustan ja skarpin kohdistuksen kuvattavaan yksityiskohtaan. 

 Kuvien laadun lisäksi Huawei  Mate 10 Prossa on useampi ihan loistava ominaisuus, joista on pakko nostaa esiin vedenkestävyys. Puhelin on roiskevesisuojattu ja vesi- ja pölytiivis. Tätä ominaisuutta osaa arvostaa, kun on tiputtanut yhden puhelimen vessanpönttöön ja pilannut toisen tissihiellään. Tarina tissihiellä pilatusta puhelimesta on tosi kuin vesi ja tämä sattui sattumoisin myöskin Aulangolla, mutta seikkailupuiston puolella pari vuotta sitten. Loogisena naisena lähdin kiipeilemään pistäen silloisen puhelimeni rintsikan sisälle "turvaan" vain todetakseni muutaman tunnin päästä puhelimen olevan kostunut ja näin ollen käyttökelvoton. Hauska juttu nyt, mutta silloin ei kyllä naurattanut!  Rintsikat ovat edelleenkin lempipaikkani piilottaa asioita kuten huulipunia, kännyköitä ja joskus bussikorttejakin ja onneksi nykyään siitä ei ole muuta haittaa kuin imagollinen haitta :D


Mutta takaisin näköalatorniin! Kun matkakaverini eivät halunneet kiivetä kanssani tornin huipulle, ikuistin itseni tietenkin selfiemuodossa kauniissa syysmaisemassa. Sitähän ei ole tapahtunut, jos siitä ei ole kuvaa :D Selfien ottaminen onkin Huawei Mate 10 Prolla erityisen mukavaa, sillä kuvasta tulee supertarkka ja valoisa ilman mitään väkinäisiä kauneusfilttereitä. Tässä jos jossain on tapahtunut edistystä, sillä vielä muutama vuosi sitten Huawein  vanhempien mallien selfiet vastasivat enemmän mangahahmoa kuin ihmistä, kiitos kauneustoiminnon, joka räpsähti ainakin mulla jatkuvasti päälle.  Nyt tätä ongelmaa ei enää ole, mutta ihmeen hyviltä selfiet silti näyttävät. Huawein uutta brändikasvoa, Antti Tuiskua, lainatakseni "tekisi mieli ottaa selfietä koko ajan kun näyttää niin hyvälle". Niinpä. 


Ulkoilun jälkeen nappasimme näköalatornin kahvilasta kahvit, mehut ja lihapiirakat napaamme ja jatkoimme kohti Hämeenlinnan kirppareita. Niitä muuten on kaupungissa tosi paljon! Kirpparisaalis jäi melko laihaksi ja ihan syystä. Olen pikkuhiljaa aloittelemassa muuttopakkaamistani nykyisessä asunnossa, joten tänne ei todellakaan tarvita lisää tavaraa vaan kulkusuunta on ulos ja mahdollisimman nopeasti.  Näistä syistä kirpparireissun paras saalis olikin erään kirpparin pihasta huomaamani iso Guido Van Heltenin maalaama muraali, jossa on muuten ikuistettuna oikea hämeenlinnalainen perhe. Myös muraalia kuvatessa mukana olleesta puhelimesta oli paljon iloa, sillä mukanani ollut järkkärilinssi ei kuvannut laajakuvaa ja saadakseni koko muraalin järkkärini muistikortille jouduin ihan kirjaimellisesti kävelemään maantieojaan. Siihen verrattuna viljasiilojen edessä otettu kuva oli huomattavasti helpompi tapa ikuistaa hetki ja jakaa se heti Instagramissa. 


Mun ammatissani viestintäsuunnittelijana ja tottakai myös vaikuttajana puhelin on nykyään varmasti se tärkein työväline tietokoneen lisäksi ja siksi on ehdotonta, että se todellakin toimii. Kuvien ottamisen, viestittelyn, videoinnin, somen päivittämisen ja sen perinteisen puheluiden soittelun lisäksi puhelin on mun kalenteri, aktiivisuusrannekkeen tsekkauspaikka, musiikin kuuntelun mahdollistaja, kirja ja välillä valitettavasti unikaverikin. Nopeasti hoituva yhteydenpito, laadukkaat kuvat helposti ja pitkään kestävä akku takaavat kuitenkin sen, että mulla on aikaa muuhunkin kuin kännyn näpyttämiseen.

Esimerkiksi viime viikon aikana olen hoitanut Huawei Mate 10 Pro puhelimeni kautta kolmen lehdistötilaisuuden järjestelyt, kutsujen lähetykset, luonnonkosmetiikkaan perustuvan Unna Nordic -Instagramtilin lanseerauksen sekä lehdistötilaisuuksien puheosioiden videoinnit todella simppelisti ja helposti. Kännykkä on toiminut myös kolmantena kamerana mainosvideomateriaalin kuvauksessa ja sillä on soiteltu videopuheluita lapselle sekä katsottu illalla Docventuresia sängyssä. Vähän jopa harmittaa nykyään, ettei läppärinikin ole Huawei, niin näppäriksi olen merkin uusimmat tuotteet eli oman puhelimeni ja Kaamoksen Huawei Y6-puhelimen kokenut.

Että suosittelenko Huawei Mate 10 Prota? Todellakin. On toki loogista, että uusi puhelin on aina entistä puhelinta teknisesti laadukkaampi, mutta nyt tuntuu kuin olisi hypännyt aivan uuteen älypuhelinaikaan, mikä mahdollistaa niin paljon enemmän asioita niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tuntuu, että puhelimesta löytyy päivittäin uusia loisto-ominaisuuksia, joista tässä postauksessa on mainittu vain ne itselleni tällä hetkellä tärkeimmät. Tällä mennään ja onneksi tosi lujaa mennäänkin.

Lapsen Huawei puhelimeen perehdytään myöhemmin ihan omassa postauksessa!


0 kommenttia

kaupallinen yhteistyö Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa Nyt pääkaupunkiseudulla lasten kanssa viikonloppua viettävät huomio! Menk...

5.10.18
kaupallinen yhteistyö Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa


Nyt pääkaupunkiseudulla lasten kanssa viikonloppua viettävät huomio! Menkääpä täänä viikonloppuna museoon!

Tämä vuosi on ollut siinä mielessä kummallinen, että entisenä museoiden suurkuluttajana olen käynyt ihan äärimmäisen vähän museoissa. Uusin museokortin tammikuussa, mutta väitän ettei sitä ole käytetty vielä edes oman hintansa arvosta. Osasyy tähän on, että Kaamoksesta on tullut todella museokriittinen tyyppi ja pelkkä museo-sanan sanominen saa hänet kieltäytymään koko kaupunkireissusta. Syy on toki ymmärrettävä, onhan hän kulttuurituottajan ja tulevan taiteiden tohtorin lapsi :D

Kieltäytyminen oli ensimmäinen reaktio myös alkuviikosta, kun pyysin häntä mukaani Hotelli- ja ravintolamuseon Taikinan Taju -näyttelyyn Helsingin Kaapelitehtaalle. Onneksi pienen juttelun jälkeen selvisi, että leipomiseen liittyvä näyttely kyllä kiinnosti leipomista rakastavaa lasta, mutta ongelma olikin itse Kaapelitehdas, hän kun kuvitteli joutuvansa jonnekin tehtaaseen katselemaan taikinakoneita. Välillä huvittaa, miten edelleenkin itselle ihan selvät asiat kannattaa avata lapselle tosi tarkkaan ja ennakkoluulot voivat juontua monista eri saioista, kuten harhaanjohtavista paikan nimistä.

Kaapelille kuitenkin mentiin, sillä itsellenikin koko Hotelli- ja ravintolamuseo oli vieras juttu. 


Taikinan taju -näyttely on suunnattu lapsiperheille ja se esittelee leipomista elämyksellisesti lapsille kiinnostavalla tavalla. Aisteilla on iso rooli näyttelyssä ja pelkän leipomishistorian sijaan leipomista lähestytään tekemisen kautta, tunto- ja hajuaistia hyödyntäen. Näyttelyssä voi leipoa isosta taikinasta (kineettinen hiekka) kakkuja, arvuutella kangaspusseihin piilotettuja leivontatarvikkeita pelkän kosketuksen perusteella sekä tuoksutella erilaisia leivonnassa käytettyjä tuoksuja. Itselleni kiinnostavinta taisi olla pullan letittämisen opettelu neljällä ja viidellä taikinasäikeellä.

Taikinan taju -näyttely on suunniteltu kivasti niin, että sieltä löytyy kiinnostavia juttuja monen ikäisille lapsille. Pienille lapsille näyttelystä löytyy paljon leikkielementtejä, esimerkiksi jättimäisiä pehmokakkuja ja donitseja sekä iso leikkikahvila herkkuineen. Kouluikäistä taas kiinnosti tuttujen asioiden tunnistaminen ja Taikinan taju -näyttelyn leivontatuoksujen jälkeen hän siirtyikin tuoksuttelemaan museon isoa yli 70 tuoksun tuoksubaaria, jonka sisään oli piilotettu monenlaisia tuoksuja hunajasta sipulin kautta kahviin.  "Tuoksukone" toimi niin, että käsillä pumpattiin tuoksua muutama kerta ja sen jälkeen nuuhkaistiin erillisestä tuoksutötteröstä tunnistettavaa tuoksua, eli koko museo ei todellakaan tuoksu sipulille tai millekään muullekaan. Myös tuoksuherkät siis uskaltautuvat museoon hyvin.


Oma vierailumme näyttelyyn oli ajoitettu siinä mielessä nappiin, että juuri edellisellä viikolla Kaamoksen luokka oli viettänyt koulussa ruokaviikkoa. Ruokaviikon aikana kaikki matematiikan tehtävät oli laskettu ruuan avulla, liikunnassa oli leikitty ruokaan liittyviä leikkejä ja koulussa oli leivottu pätkismuffinsseja ja paloiteltu hedelmiä salaattiin. Koko koulun käynti oli siis keskittynyt pelkästään ruokaan liittyviin asioihin ja kutsu Taikinan taju - näyttelyyn tuli meille siis ihan täydelliseen aikaan. Mukava sattuma oli, että näyttely on suunniteltu tukemaan alakoulujen ruokakasvatusta. 

Hotelli- ja ravintolamuseo järjestää ohjelmaa myös syyslomaviikolla (tarkempi ohjelma täällä). 

Halloweenin aikaan lauantaina 3.11. klo 12-15 järjestetään muuten kaikkien Kaapelin museoiden yhteinen perhepäivä teemalla Kummitusjuhlat, jolloin kaikki vierailijat pääsevät koristelemaan oman kummitustalopiparin. Ja siitä seuraavina kuutena viikonloppuna taas valmistaudutaan jo jouluun ja lauantaisin tarjolla olisi piparinkoristelun saloihin tutustuttavia työpajoja klo 12-15, tällöin museoon on vapaa sisäänpääsy ihan jokaiselle. Ja muutenkin hotelli - ja ravintolamuseoon pääsevät alle 15-vuotiaat aina ilmaiseksi sisään. 

Kannattaa siis pistää muistiin tämä paikka! Etenkin, kun lastennäyttelyn lisäksi paikalta löytyy tosi kiinnostava suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin perustuva Palveluksessanne! - näyttelykokonaisuus, jossa erilaisten teemahuoneiden kautta pääsee tutustumaan suomalaisiin vanhoihin hotelleihin ja ravintoloihin sekä jopa tanssimaan ja laulamaan karaokea!

0 kommenttia

Musta on ollut aina hauska lukea tuttujen bloggaajien satunnaisista faktoista, sillä usein someen päätyvät vain ne järkevimmät tai muut...

2.10.18

Musta on ollut aina hauska lukea tuttujen bloggaajien satunnaisista faktoista, sillä usein someen päätyvät vain ne järkevimmät tai muuten suorimmat ajatukset. Ohimenevät pikkujutut, ajatusaihiot ja kaikenlainen häsäys on kuitenkin ainakin minusta paljon enemmän "minua", kuin ne valmiiksi pureskellut jutut, joista usein blogissa kirjoittaa. Listataan siis kymmenen satunnaista juttua viikon varrelta!

1) Olen kulkenut kaksi päivää kiinni oleva aktiivisuusranneke kädessäni. En ole saanut aikaiseksi ladata sitä, enkä edes ottaa pois kädestä. Kertoo kyllä jotain aktiivisuustasoistani.

2) En edes ajatelut osallistumista Lihattomaan lokakuuhun, sillä inhoan nykyään kaikenlaisia ehdottomuuksia ruokailuissa. Kuitenkin heti lokakuun toisena päivänä aloitin maidottoman ruokavalion testauksen, tosin ihan vain tarkastaakseni löytyisikö maidottomuudesta apu jatkuvaan akne-ongelmaani. (Maitotuotteista luopuminen on kohdallani niin paljon hankalampaa mitä lihasta luopuminen!)

3) Tilasin itselleni kolmet samanlaiset housut, mutta vain eri värisenä. Kyllästyin lopullisesti siihen, että käytän nykyään vain legginssejä. (Legginssit on edelleenkin housut, mutta haluan vaitelua)


4) Irtisanoin asuntoni ja päätin muuttaa vielä syvemmälle Itään. Mellunmäkeen, sehän on melkein Porvoota!

5) Sain toiveen kirjoittaa blogipostaus siitä miksi Liam Gallagher on universumin tyylikkäin mies. Mikä on totta, mutta ei niin iso aihe, että saisin siitä tämän enempää kirjoitettua. Liam Gallagherin tyyli on parasta mitä brittipoppareilla on nähty, ja brittipopparit on parasta mitä ylipäätään on nähty.

6) Tunnen oloni vähän Liam Gallagheriksi pitäessäni päällä vihreää sadetakkiani.

7) Olen miettinyt olenko liian tuttavallinen (Oi mutsi mutsi someen liittymättömissä) työmeileissäni. Ärsyttääköhän ihmisiä saada iloisia ja rentoja meilejä tuntemattomalta ihmiseltä vai olisiko tämä nyt aika siirtyä formaalimpaan ja bisneshenkisempään lähestymiseen? Teen töitä persoonallani, mutta en tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

8) Olen ollut surullinen ettei minulla riitä nyt aika ja energia perheen, työn ja tällä hetkellä hyvinvoinnin kannalta melko välttämättömän liikunnan lisäksi ystäville. Haluaisin nähdä ystäviäni enemmän, mutta jotenkin jo pelkkä aikataulujen yhteen sovittaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealle. Onneksi kyseessä on vain kausi, joka toivottavasti päättyy joskus (tulevan muuttoni jälkeen viimeistään)


9) Yksin ollessani olen nollannut päätäni katsomalla Keisari Aarnio sarjan ja huomannut rikostarinoiden kiehtovan minua. Ihmettelin aina miksi Alibin kaltaisia lehtiä on olemassa, mutta seuravaksi varmaan siirryn niihin.

10) Olen testannut uutta suomalaista premium-luonnonkosmetiikkasarjaa, jonka lanseerauksessa teen töitä. (Stay tuned! Tästä on pakko kirjoittaa blogiin!)


takki: Rains, paita: KappAhl, legginssit: Lidl, kengät: Dr Martens, rillit: Specsavers (saatu)

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö Saxcé-kampaamon kanssa Hiusteni kasvatus alkoi muutama vuosi sitten vähän vahingossa, kaipasin polkkaani va...

1.10.18
Kaupallinen yhteistyö Saxcé-kampaamon kanssa

Hiusteni kasvatus alkoi muutama vuosi sitten vähän vahingossa, kaipasin polkkaani vaihtelua ja ajattelin, että pitkät hiukset olisivat helpot ja kivat, niitä kun ei tarvitsisi ihan koko ajan leikellä. Tämä olikin ihan tosi juttu, malli ei sinäänsä tarvitse viiden viikon välein fiksausta, mutta kantapään kautta tulin oppineeksi, ettei kampaaja-aikoja silti kannata skipata. Etenkin näin kuuman kesän jälkeen pitkät kuivat ja auringossa kellastuneet hiukset olivat vain jääneet vaille huomiota ja lopputulos oli kamala. Ei edes tekisi mieli näyttää miltä hiukseni vielä pari viikkoa sitten näyttivät, mutta antaa nyt mennä!


En rehellisesti ollut edes huomannut miten hamppuiseksi ja ruman väriseksi hiukseni olivat kesän aikana muuttuneet, mutta onneksi kampaajani Elisa Saxcé-kampaamosta Viiskulmasta oli pyöritellyt silmiään hiuksiani somesta katsellessaan ja kutsui mut syysfreesaukseen. Ajatuksenani toki oli, että otetaan vain milli latvoista pois ja kirkastetaan väriä, mutta Elisa totesi, että nyt kyllä tämä hamppulatva saa luvan lähteä. Nyt tuota ennen-kuvaa tuijotellessani ymmärrän kyllä miksi!

Ennen leikkuuta mulle kuitenkin tehtiin kaunis uusi sävy hiuksiin suomalaisen Simin  SendiDO- sarjalla. Ylöjärvellä kehitetyt ja valmistetut hiustuotteet on ollut mulle yksi vuoden 2018 parhaimmista löydöistä, tuntuu että Simin sävyt sopii suomalaiseen ihonsävyyn ihan erityisen hyvin. Ja tottakai on ihan loistava juttu, että Suomessa ylipäätään tehdään korkealaatuisia hiustuotteita. Tällä kertaa värjäyksen jälkeen hiuksiin laitettiin Elisan suosituksesta myös Simin versio suosituista plex-hoidoista. SensiDO Simplex Bonder, joka siloitti uusien hiuksieni pinnan ja lisäsi selkeästi kammattavuutta. 


Kummallista kyllä, vaikka hiukseni lyhenivät ainakin viisi senttiä ja paikoitellen enemmänkin, tuntuvat ne silti melkeimpä pidemmiltä mitä aiemmin. Tämä johtunee ihan siitä, etteivät hiukset Simplex-hoidon jälkeen ole olleet ärsyttävän pörheät vaan laskeutuneet nätisti. Eläväinen vaalea sävy, joka saatiin vaaleiden raitojen ja hiusten keskiosaan tehdyn tummemman väripalkin yhdistelmällä on tuntunut ihan nappivalinnalta, tästäkin saan kiittää Saxcén Elisan idearikkautta. 

Kyselin hiustenlaiton ohessa Elisalta vinkkejä miten kaltaiseni laiska laittautuja saisi hiukset pysymään kauniina ja kiiltävinä. Elisa vinkkasikin kolme hyvää niksiä, jotka jaan myös teille.

1. Leikkauta latvat säännöllisesti. Vaikka kasvattaisit hiuksia, kannattaa niitä leikkauttaa, jotta kaksihaaraiset eivät ala haperruttamaan hiusta ylhäältäpäin. Todella harva pystyy kasvattamaan hiuksiaan terveen näköisiksi leikkaamatta latvoja säännöllisesti. (Ilman leikkausta olevan tuloksen näettekin huolla ylhäällä, heh)

2. Hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä ja kotihoidossa kannattaa käyttää kampaajan valitsemia hiustuotteita, jotka tukee hiusten hyvinvointia kampaajakäyntien välillä. Esimerkiksi mulle Elisa valitsi sävyn ylläpitämiseen Simin DS Blond shampoon ja hoitsikan, jotka ovat tehokkaasti sävyn viileänä pitäviä, mutta eivät niin voimakkaita että muuttaisivat sävyn harmaaksi tai violetiksi (tätäkin on käynyt). Hopeatuotteita Elisa suositteli käyttämään noin kerran viikkoon ja muuten pesemään ja hoitamaan hiuksia Davinesin Minu-sarjalla, joka on muutaman viikon käytön jälkeen tuntunut tosi hyvälle. Säästä siis pesumäärissä, ei hiustuotteiden laadussa. 

3.  Hiuksia saa laittaa, mutta tee se turvallisesti! Muista lämpösuojatuote hiuksiin ennen föönaamista tai muuta lämpökäsittelyä. Näin hiuksista ei häviä kosteutta lämpökäsittelyiden aikana ja hius pysyy kauniina.

ALENNUS SEURAAJILLENI!

Jotta mahdollisimman moni saisi nauttia kauniista syystukasta ja pääsisi eroon kuuman kesän aiheuttamista hiusvahingoista, saavat kaikki seuraajani -15% ALENNUKSEN LOKAKUUN AIKANA VARATUISTA KAMPAAJA-AJOISTA SAXCÉSSA! Saxcén kampaajan Elisa ja Emilia  (tsek instat!) ovat luvanneet loihtia toinen toistaan kauniimpia sävyjä ja leikkauksia, joten tilaa aikasi nyt Saxcén ajanvarauksesta! Koodilla Oimutsimutsi saat siis -15% alen (ei koske viime hetken aikoja, jotka ovat muutenkin edullisemmat).

ps. Koska kampaajajutut on aina kivoja, kannattaa lukea myös edellisestä hiusfreesauksestani, jonka takana on myös Saxcén Elisa :)

0 kommenttia

Flickr Images