yhteistyössä Reima ja Suomen Blogimedia

Kukapa ei olisi joskus haaveillut vaatesuunnittelijan ammatista. Saisi tehdä juuri sellaisia vaatteita, mitä haluaisi ja juuri niissä väreissä, jotka minäkin sesonkina inspiroisi eniten. Tai näin minä luulin vuosia sitten, ennen ensimmäistä visiittiäni Reiman pääkonttorilla Vantaalla. Muistan edelleen sen hämmennyksen, kun ymmärsin, että nämähän elää täällä ihan muussa vuodessa ja ihan eri sesongissa mitä olin kuvitellut. Nyt kaupassa olevista vaatteista ei konttorilla näy jälkeäkään. Sen jälkeen olen monesti miettinyt miten ihmeessä vaatesuunnittelijat voivat ennustaa millainen vaate milloinkin puhuttelee vai ollaanko me kuluttajat ostokäytökessämme niin ennalta-arvattavaa sakkia, että trenditoimistojen väriennusteet riittävät miellyttämään lastenvaatteen janoista kuluttajaa.

takki: Varusteleka, mekko: Ivana Helsinki, kassi: Marimekko (saatu), kengät: Dr Martens

The Cardigansen biisin mukaan I've changed my mind, I take it back, Erase and rewind. En nimittäin ihastunut ihan ensihetkistä lähtien tuohon Ivana Helsingin tulppaaniprinttiin ja en olisi uskonut hankkivan juuri tulppaania itselleni. Vaan sehän ei ollutkaan printistä vaan mallista kiinni, sillä nyt päälläni oleva trikoomekkonenhan on aivan ihana! Mulle tuo leikkaus ja printti herättää mielikuvia 90-luvulta, jolloin oli kaikenlaisia kukkakuosisia pyöräilyhousuja ja tosi leveitä paitoja, mutta myös sellaista prinsessa Dianamaista juhlapukeutumista. Tämähän yhdistää käytännössä ne kaikki asiat :D

Tykkään lörttövaatteista paljon, mutta viime aikoina pelkkä lepakkomalli on alkanut kyllästyttämään. Mikään ei silti voita löysää mekkosta, jossa olo on rento. Hella-mekko löytyi siis kuin tilauksesta yksiväristen kaapujeni tuuraajaksi, ainakin kesäksi. 

Tänään mekon päälle laittaminen ei ollut mikään sattuma, sillä mulla on pieni projekti päällä, mihin myös Ivana Helsinki liittyy. Ja vaikka kyse ei mistään salaisuudesta toki olekaan, niin postailen tästä huippukivasta mahdollisuudesta ihan ajan kanssa lisää, ehkä jo tällä viikolla tai ihan viimeistään seuraavalla! Mutta katsokaa nyt tuota ilmettä - joku on vähän innoissaan!:D

ekat kuvat Mimmi, viimeinen kuva Viena.

Väitän, että Maikki Rantala on katutaiteilija, jonka töitä te kaikki tiedätte. Jos mietit miten niin, voit vain kurkata blogini yläbanneriin ja bongata Maikin kädenjälkeä sieltä. Tai jos olet joskus nähnyt kuvan Kauneushoitola Hillan seinästä, sekin on Maikin tekemä. Samoin osa Myyrmäen aseman katutaiteesta on sudittu Maikin pensselillä, kuten myös Alppilan kirkon kahvilan seinämaalaus. Olen itse ihastellut Maikin katutaidetta jopa Pärnussa tietämättäni kenen tekemää se on ollut.

Koska eilen oli mulla vuoden virallinen itsesäälipäivä, oli pakko keksiä jotain tosi kivaa tekemistä illaksi, etten käyttäisi aikaani vain murjottaen. Onneksi oli Alppilan kirkon kahvilan iltateet ja sattumalta Maikki vielä puhumassa katutaideprojekteistaan, joten lähdimme sitten Alppilaan. Ja onneksi lähdimme, sillä pienesti mielessä kutkuttanut katutaideidea sai pienen sykäyksen eteenpäin, kun ymmärsin ettei oman elinympäristön haltuunotto olekaan niin hankalaa, mitä luulin. 

Iltateen jälkeen saimme Maikin vielä paikallisoppaaksi näyttämään muutaman muraalin eli seinämaalauksen, jotka piristävät Alppilalaisia päivittäin. Olen entistä vakuuttuneempi, että näin ympäristöä pitää parantaa ja tarjota taidetta ihan kaikille sijoittamalla se mahdollisimman julkiselle paikalle. Jos satsataan patsaisiin, miksei satsattaisi myös iloisen värisiin katutaideteoksiin, jotka ovat paljon halvempi toteuttaa ja väitän, että nämä piristävät lapsienkin silmiä enemmän kuin joku suurmiehestä tehty harmaa patsas? 

Seuraava askel onkin kuvata ne paikat, jonne katutaidetta haluaisimme ja ottaa selville kuka ne sähkökaapit ja seinät omistaa. Ihan siis vain ohimennen sanottuna sellaista, että jos satut olemaan Kontulassa vaikuttava taiteilija ja kiinnostunut katutaideprojektista, niin otappa yhteyttä. Pyörät kun ei taida pyöriä, ellei joku niitä pyöritä ja mulla on sellainen fiilis, että välillä niitä on pakko pyörittää ihan itse.

Mikä fiilis teillä on, katutaidetta vai ei?

Tehän tiedätte, että en ole erityisen kiinnostunut jakamaan henkilökohtaisia asioita blogissani. Poikkeus tietenkin vain vahvistaa säännön, joten annetaanpa kerrankin mennä vähän sinne yksityisemmälle alueelle. Miehiin ja sitoutumiseen.

Suoraan sanottuna parisuhde ei ole mulle mikään normaalitila ja en osaa kaivata viereeni ihmistä, jonka kanssa asuisin 24/7 yhdessä, jonka kanssa olisi yhteinen lompakko, yhteiset kesämökkihaaveet ja facebookissa parisuhde-merkintä. Elämäni on aika hektistä ja siihen kuuluu paljon mielenkiintoista työtä ja vastapainoksi paljon lapsen kanssa hengailua. Kun lapsi lähtee isälleen, en mä automaattisesti korkkaa skumppapulloa ja muutu kotiäidistä kreisibailaajaksi, soita sinkkukavereita läpi ja lähde baariin. Tarvitsen rauhallisia hetkiä työ- ja lapsiperhearjen vastapainoksi, mutta näissä hetkissä mun ei olisi pakko olla aina yksin, vaikka yksin mukavaa onkin.

Tällainen elämä ei suoranaisesti altista parisuhteelle tai edes tutustumaan miehiin. Silti, ihme kyllä, niitä miehiä ilmaantuu tällaisen epäaktiivisen miestenmetsästäjänkin reviirille silloin tällöin. Ja oikeasti, tosi kivoja miehiä, joihin voisi haluta tutustua enemmänkin pikkuhiljaa. Tai ainakin sen verran, että saisi välillä olla itsekin sylissä eikä aina vain läheisyyttä tarjoava äiti. 

34-vuotiaana sinkkuäitinä mun aura on vaan ratkaisevasti eri, mitä joskus parikymppisenä. Mulla ei ole tarve osoittaa itselleni, että kelpaan mahdollisimman monelle miehelle ja sekoilun sijaan tutustuisin ihmisiin mieluummin ajan kanssa ja rauhassa, ehkä jopa selvinpäin (jos uskallan). Tämä taas lyö aika monelle jarrut päälle, sillä tämähän on silloin tosi vakavaa ja useamman kerran olen vuosien saatossa kuullut, että "haluan enemmän" kuin vastapuoli. Selitä siinä sitten, että ei mulla oikeastaan edes ole mitään mitä haluan, kunhan nyt tässä tutustuisin muutenkin kuin humalassa ja alasti. Koska humalassa ja alastikaan tällaisen ikälopun epätoivoisen sinkkuäidin kanssa ei voi olla rennosti, sillä pelkästään hellyys tällaisessa tilanteessa voi saada mut "haluamaan enemmän", koska biologinen kellohan käy ja me kaikki suhteettomat pluskolmekymppiset naiset halutaan vain äkkiä parisuhde ja nopeasti lisää lapsia. Paitsi etten tunnista itseäni tuosta kuvauksesta, mutta mitäpä sillä on väliä. 

Se mitä kaipaan elämääni on enemmän kumppanuutta ja hellyyttä kuin perheenlisäystä ja jokaisen elämän alueen jakamista toisen kanssa. Tai vastavuoroisesti pelkkää kreisibailausta ja yhteisiä krapulapitsoja. Arvostaisin tosi paljon ihan vain läsnäoloa ja läheisyyttä. Tämä on kuitenkin se vaikein juttu. 

Pakko silti myöntää, että unohdan sinkkuuteni tosi helposti ja voi mennä puolikin vuotta etten ajattele asiaa sen kummemmin. Sitten tulee se hetki, kun herään siihen todellisuuteen, että olisipa oikeasti tosi ihanaa kertoa tästä lukemastani kirjasta jollekin ja olisipa tosi kiva nukkua jonkun vieressä, olisipa tosi kiva tuntea itsensä halutuksi ja miettiä jonkun toisen aikuisen kanssa Berliinin reissua kesäksi. Olisipa kiva vaan olla jonkun toisen aikuisen lähellä hetki ilman pelkoa, että hän haluaa pois koska "haluan enemmän". Olisipa kiva löytää joku, joka haluaisi saman verran. Ei liikaa, mutta ei liian vähänkään.

Tai olisipa kiva tietää edes millainen kuva sinne Tinderiin pitäisi laittaa.

ps. "Kyllä se tulee kun lopetat etsimisen" on typerin kommentti, jonka olen ikinä kuullut.

Monet tietävätkin heti mistä nämä kuvat on otettu. Olen kirjoittanut viimeisien vuosien aikana paljon ihonhoidosta ja siitä avusta, mitä Kauneushoitola Hillan sky-kosmetologi Minna Monthan on mulle antanut. Ihoni ei ole muuttunut kahden vuoden yhteistyömme aikana heleäksi vauvanpeppuihoksi, vaan elää sitä omaa elämäänsä mihin vaikuttaa stressi, ruokavalio, veden määrä, vuodenaika ja oikeastaan kaikki elämässsäni oleva. Viimeisien vuosien aikana olen kuitenkin oppinut tykkäämään ihostani sellaisena kuin se on ja hoitamaan sitä myös sisäisesti, enkä vain odottamaan ihmevoiteen taikavaikutuksia tumput suorina. 

Yleensä kuitenkin aina kasvohoidossa ja ihon puhdistuksessa käydessäni saan kuulla ne samat asiat, jotka osaan jo ulkoa: juo enemmän vettä, käytä enemmän iholle hyviä öljyjä myös sisäisesti, muista kosteuttaa ja voidella myös silloin kun iho tuntuu kostealta. Toista. Toista. Toista. Tämän on saanut kuulla myös aika monta kaveriani, sillä toisin kuin useimmat muut, mulle kosmetologilla käyminen on täydellinen juoruiluhetki, johon myös kaverini usein osallistuvat. Viime viikolla Hillan sohvalla nökötti myös Anna-Maria teekuppi kädessä ja suunnittelimme muutakin kuin kevätihon hoitoa.

Kasvohoito tehtiin mulle tällä kertaa suomalaisen Mia Höydön tuotteilla ja olikin mukava kokeilla välillä jotain uutta sarjaa kuin EkoPharmaa. Tai no, Mia Höytö on mulle entuudestaan kyllä tuttu muutaman kasvovoiteen verran, mutta nyt pääsin testaamaan esimerkiksi kevyesti vaahtoavaaa (!) kasvovettä sekä Mian ammattilaiskuorintaa, jota saa vain kosmetologeilta. Samalla kun ihoni puhdistettiin, suunnittelimme Hillan 2-vuotis brunssia, jonne myös yksi lukijoistani pääsee mukaan!

Hillan brunssi järjestetään lauantaina 7.5. kaverini (ja Kaamoksen musiikki- ja tyylikasvatuksesta vastaavan kummitädin) VienaK:n kotona. Tarkoituksena on juhlia kevättä, 2-vuotiasta kauneushoitola Hillaa ja mitä ikinä keksimmekin. Tarjolla on tottakai brunssiherkkuja, mutta myös opastusta ihonhoitoon sekä suomalaisten luonnonkosmetiikkatuotteiden esittelyä. Jokainen osallistuja saa mukaan pienen goodiebagin, jotta pääsee myös testailemaan tuotteita itselleen. Brunssilla on mun ja Vienan lisäksi myös muutama muu mukava blogeista tuttu tyyppi, kuten tietenkin Anna-Maria. Mitkään isot blogikemut nämä eivät kuitenkaan ole, ennemminkin kevätbileet hyville tyypeille.

Mikäli 7.5. on almanakassasi vielä vapaa ja haluaisit mukaan Hillan 2-vuotisjuhliin, laitahan kommenttiboksiin viestiä! Yksi onnekas lukija pääsee avecikseni nauttimaan Vienan herkuista ja Minnan kauneusvinkeistä ja valikoiduista luonnonkosmetiikkatuotteista. Hyvä startti äitienpäivää ennen! Osallistumisaikaa on perjantaihin 29.4. saakka ja onnettaren suosikki saa viestiä viikonlopun aikana, joten meiliosoite mukaan!

Kun kärsin nuorempana tosi pahasta aknesta jouduin syömään kahteen otteeseen todella voimakasta aknelääkettä, sain lohdutuksen että rasvainen ihoni olisi ilonaihe vanhempana ja en rypistyisi kovin nopeasti. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, että taisteluni aknen kanssa tulee jatkumaan pitkälle kolmekympin yli ja rypistymisen sijaan kärsisin tulehtuneesta ihosta aina, siis nytkin, rutikuivaihoisena kolminelosena. 

Akneni on hormonaalista, mutta lääkitystä en siihen tällä hetkellä käytä, vaan yritän pitää iho-ongelmat kurissa ruokavalion sekä laadukkaiden ihonhoitotuotteiden avulla. Muistan nuoruudestani, kuinka aknen peittämistä arvosteltiin kovasti ja ajateltiin meikin vain pahentavan ihon kuntoa. Luulen, että silloin pelko oli ihan aiheellinen ja itsellänikin oli melko paksut pakkelit käytössä, jotta iho näyttäisi terveemmälle. Tällä hetkellä taas ihoni voi paremmin, mitä enemmän meikkiä käytän. Kyllä, tämä on ihan tosi juttu!

Olen oman ihoni kohdalla todennut mineraalimeikkipohjien olevan ihon kuntoon positiivisesti vaikuttava juttu. Sen lisäksi, että mineraalimeikit hoitavat ihoani, ne peittävät hyvin ihon epätasaisuudet tehden ihon pinnasta hämmästyttävän luonnollisen ja kauniin. Käytän kyllä edelleen myös nestemäisiä meikkipohjia, mutta mineraalipohjat ovat arkimeikissä verrattomia, ne kun sekoittuvat epätasaiseenkin ihoon ongelmitta. Lempimerkkejäni mineraalirintamalla ovat amerikkalainen Youngblood sekä nyt aktiivisemmassa käytössä oleva virolainen Ontic Minerals. Ontic Mineralsin plussapuoli on laaja vaaleiden sävyjen valikoima, nyt kasvoillani oleva sävy stories from the ivory coast on paras mineraalimeikkisävy, jota olen koskaan kokeillut. Tosin mineraalipohjat sulautuvat muutenkin meikkivoidetta paremmin ihon sävyyn, eikä sävyjen valitseminen netin kautta ole hankalaa, näissä sinnepäin-sävy ja hyvä kabuki riittää hyvään tulokseen.

Nuoruuden meikkipelottelun jälkeen mineraalimeikkien ihonhoidolliset ominaisuudet tuntuvat silti aika jännälle, mutta inci-listaa katsellessa on todettava, että päteviä aineita nämä puuterit sisältävät. Esimerkiksi tinaanidioksidi on luonnollinen uv-filtteri ja sinkkioksidi parantaa ihon vastustuskykyä ja estää allergisia reaktioita, kumpikin näistä sopivat hyvin myös akneiholle. Mineraalipuutereiden on todettu lisäävän ihon pintakosteutta, joka on hyvä asia niin kuivalle kuin rasvaiselle iholle. Talvella kuulin, että joissakin päiväkodeissa mineraalimeikkiä suositellaan myös lasten ihon suojaksi pakkasilla!

Kaikki mineraalimeikit eivät kuitenkaan ole yhtä ihoystävällisiä ja kantapään kautta olen huomannut, ettei oma ihoni kestä vismuttia (incissä bismuth) eikä talkkia hyvin. Kannattaa siis tsekkailla mitä puuterit sisältävät ja valita ainakin 100% luonnollinen, jauhemainen mineraalipuuteri. 

Tässä hyvin kevyessä meikissä olen käyttänyt kolmea erilaista mineraalimeikkituotetta Ontic Mineralsilta: Jo aiemmin esitellyn meikkivoiteen lisäksi sudin poskipäilleni pearl highlighteria sekä luomille vaaleaa Vanilla sensei-luomiväriä. Lämpimämpi luomivärisävy on Couleur Caramelin paletista ja posket Bohoa, jos nämä kiinnostavat myös. Mineraalimeikeistä mulla on myös Ontic Mineralsin vaaleista vaalein aurinkopuuteri sävyssä Vana Tallinn with champagne, mutta sitä en tähän meikkiin lisännyt, koska halusin pitää lopputuloksen tosi luonnollisena. Luulen Ontic Mineralsin sopivan mulle siksikin hyvin, että ne on tehty virolaisille ihonsävyille ja siksi tarpeeksi vaaleita.

Tuntuupa muuten hassulle kirjoittaa akneihon meikkaamisesta, kun näissä kuvissa iho-ongelmat eivät näy lähes ollenkaan. Viimeksi Camillan kanssa chatissa jutellessani jouduin lähettämään jopa kuvan meikkaamattomasta ihostani, jotta hän uskoi mun peittävän näillä meikeillä jotain. Ja että sitä peitettävää on oikeasti aika paljonkin, vaikka teinivuosiin verrattuna iho voikin hyvin. Tässäpä siis aamuinen lähtötilanne vielä vertailun vuoksi. Harmi, että jälkeen kuvat olivat otettu epähuomiossa vain edestäpäin, mutta ehkä tästä jotain havainollistavaa apua on?

Ontic Mineralsin tuotteet saatu.

Vaatevallankumous-viikko muistuttaa jälleen vaatteidemme alkuperästä ja siitä, että sillä, mitä puemme päällemme on merkitystä. Aihe on tärkeä, mutta myös melko hankala itselleni, sillä en voi sanoa tietäväni läheskään kaikkien vaatteideni alkuperää. Onneksi iso osa käytöstäni löytyvistä vaatteista on sellaisia, jonka tuotannosta tiedän aika paljon. 

Viime lauantaina Lapsimessuilla päällä ollut pallomekkoni herätti paljon ihastusta vastaantulijoissa ja oli hienoa kertoa sen takana olevan kuopiolainen suunnittelija Sari Hirvonen ja Excuse My Bonbon-vaatemerkki. Mekko on suunniteltu Kuopiossa, kaavoitettu Iisalmessa ja ommeltu Kiuruvedellä. Tällaista vaatetta kantaa ilolla ja ylpeydellä. 

Vuoden sisällä mut on voinut nähdä monesti myös useissa Lumoan-merkin mekoissa. Plussakokoisten mekkojen tarina onkin monelle tuttu, sillä otin itse yhteyttä Lumoaniin ja pyysin, että he ottaisivat valikoimiin minulle sopivia mekkoja. Koska asun samassa kaupungissa Lumoanin suunnittelija Suvin kanssa, treffasimme viime keväänä ahkerasti ja otimme mittoja ja kokeilimme protoja, jotta saimme Lumoanin mallistoon ensimmäiset plussakoon mekot. Nyt verkkokaupasta löytyy plussamekkoja jo kolmesta eri mallistosta!

Mutta tämä on vain osatotuus pukeutumisestani, sillä kaikkia vaatteitani ei ole suunnitellut tuttava eikä tuotanto-oloistakaan ole mitään tietoa. Voisin paistatella eettisten vaatteiden tuomassa gloriassa, mutta todellisuudessa käytän paljon myös muita vaatteita kuin tuotantoketjultaan avoimia merkkejä. Yllä oleva kuva on hyvä esimerkki arkivaatetuksestani, jossa yläosassa on Suomessa suunniteltuja ja tuotantoketjun helposti jäljitettäviä vaatteita Raiskilta ja R-collectionilta. Olen jopa tavannut Raiskin takin suunnittelijan henkilökohtaisesti ja musta on otettu heillekin mittoja suunnittelutyötä parantamaan. Housut ovat kuitenkin H&M:ää, sukat Happy Socksia ja kengät Vansia - ei mitään käsitystä kuka ne on suunnitellut ja missä ne ovat valmistettu. Farkut on ostettu H&M:sta siitä syystä, että kokoni puolesta vaihtoehtoja ei ketjuliikkeiden ulkopuolelta paljon löydy ja ties missä tehtyjen kenkien tarinan kuulet kohta. Sukat lienevät jonkun ruotsalaisen suunnittelemat, ehkä. Miksi näin?

Koska eettisissä merkeissä ei useinkaan ole ns. arkivaatteita ollenkaan tai jos on, niitä ei myydä Suomessa! En ole ihminen, joka viihtyisi 24/7 juhlavissa pitsimekoissa tai luomupuuvillatunikoissa, vaan haluan käyttää myös huomiota herättämättömiä perusvaatteita, kuten vaikka nyt farkkuja ja tennareita. Mulla on kahdet tosi hyvät Ethletic-merkin tennarit, jotka ovat aikaansa eläneet ja jo puhki kuluneet - yritin ostaa uusia, mutta Suomessa ei myydä Fair Deck-mallia missään, nettikauppa oli saksankielinen enkä osannut tilata sieltä ja merkki ei vastaa kyselyihini - ostin sitten Vansit. Pluskokoisia eettisiä farkkuja en ole edes lähtenyt vuosi sitten etsimään, sillä toiselta puolelta maailmaa ei vain tilailla sopivia farkkuja vartalolleni, siksi H&M toimi silloin hyvin. 

Välillä tuntuu myös siltä, että vastuullisen vaatteen käyttäjän kuvitellaan olevan automaattisesti persoonallisen tyylin ystävä. Ja minä toki olen ja pukeudun mielelläni erottuviin vaatteisiin, mutta väitän suurimman osan ihmisiä olevan ns. perusvaatteiden ystäviä. Itsekin tarvitsen niitä ihmismassaan uppoavia kuteita, mutta niiden löytäminen erityisesti tässä kokoluokassa ja vastuullisesti valmistettuna on iso haaste.  Uskon kuitenkin, että pienet persoonallisemmat merkit voivat toimia suunnannäyttäjinä myös niille tahoille, jotka voisi ne mun tylsääkin tylsemmät vastuulliset farkut joskus valmistaa. Eteenpäin on nimittäin menty jo nyt ja ihan hetki sitten Lindex otti valikoimiin ekologiset farkut myös meille xl-kokoisille! Tämä on jo iso askel, että jatkossa tiedän mistä vähän fiksumman valinnan farkut löytyy, tosin tuotannosta mulla ei Lindexinkään farkkujen kohdalla ole tietoa - eikä toki siitäkään istuuko ne mulle ylipäätään. 

Valitettava fakta on, etten ole valmis luopumaan tyylistä vastuullisuuden vuoksi. Olen kuitenkin sen verran tiedostava, että jos nenäni eteen tuodaan selkeästi parempia ja kukkarolleni sopivia valintoja, hankin useimmiten niitä. Lastenvaatteita hankkiessa tämä on tehty ihan superhelpoksi ja toivon, että tulevaisuudessa myös aikuisten perusvaatteissa löytyisi enemmän valikoimaa. Siksi koen, että tällainen semi-eettinen kuluttajakin voi osallistua vaatevallankumoukseen ja pyytää: tehkää enemmän vastuullisia, minun kropalle ja kukkarolle sopivia vaatteita. 

(takki ja mekko saatu blogin kautta)

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olimme viikonlopun Lapsimessuilla bloggaajaporukalla puhumassa Onks noloo?-kirjan teemoista äiti- ja bloggaajanäkökulmasta. Kirjan ja ruusun päivän erikoisteoksen, Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks Noloo?-kirjan kunniaksi ajattelin listata myös omia nolouksiani äitivuosien ajalta. 

Nolostuttua on tullut ainakin...

1) Kun hillitsemätön makean himo yhdistettynä laiskuuteen sai mut yhtenä iltana herkkukaupassa käynnin sijaan turvautumaan Kaamoksen nallekarkin makuisiin monivitamiineihin. Aamulla oli selittelemistä lapselle.

2) Kun vauva-aikana olin niin väsynyt ja kyllästynyt imettämiseen, etten enää jaksanut välittää missä ja milloin sitä tein. Muistan ikuisesti erään miehen ilmeen, kun kävelin häntä maitokaupassa vastaan, tissi paidan ulkona ja lapsi...kaupan ostoskärryn turvaistuimessa.

3) Kun ensimmäinen pulkkareissu osoittautui katastrofiksi vauvan vihatessa pulkassa istumista ja rakastaen siitä pois kierimistä. Harmi vain, että huomasin kierimishalun vasta kun takana kulkeva mummeli huuteli lapsen tippuneen pulkasta jo kymmeniä metriä sitten ja minun vetävän vain painavaa ruokakassia pulkassa.

4) Kun neuvolaan mennessä en muista koskaan lapsen sosiaaliturvatunnusta. Kerran unohdin myös toisen nimen.

5) Kun matkustin kahdestaan 1.5-vuotiaan taaperon kanssa Teneriffalle ja lapsi huusi lentokoneessa kuusi tuntia putkeen sekä tulo- että menomatkalla enkä saanut häntä hiljaiseksi millään.

6) Kun lapsi kertoi bussissa isoon ääneen haluavansa kotona selkäsaunan (= taputtelua selkään nukuttaessa).

7) Kun väsynyt kauppareissu päättyi katastrofaaliseen kiukuttelukohtaukseen molemmilla ja kun sen jälkeen sain kommenttiboksiin viestin, että meidät oli nähty ostarilla, mutta ei uskaltauduttu tervehtimään (en ihmettele miksi).

8) Kun otin Kaamoksen tänään Food For Mediaan, jossa hän tyhjensi Perhon leivostarjottimet ja Pirkan mangojäätelökojun sekoillen kotimatkalla sokerihumalassa potkulaudalla pitkin Pohjois-Esplanadia.

9) Kun saman tilaisuuden jälkeen huomasin hissin peilistä mun paitapuseron napin olleen keskeltä auki ja rintsikoiden ja mahan vilkkuneen todennäköisesti aika pitkään esillä. (kuka tunnustaa nähneensä?)

10) Kun laitoin imetyshuuruissani sektioarpikuvan blogiini huomaamatta, että siinä oli aika paljon myös häpykarvoja näkyvillä. Onneksi Mimmi jaksaa tästä huomauttaa säännöllisesti.

 yhteistyössä Kirjakauppaliitto

 

Ehkä olette jo kuulleet tämän viikon olevan Lukuviikko, viikko jonka aikana saa (ja ehkä pitääkin) puhua lukemisesta ja lempikirjoista. Tämän vuoden lukuviikon teema on monta tietä tarinaan ja ajattelin itsekin kirjoitella tällä viikolla vähän enemmän lukemisesta. Aloitetaan kuitenkin nurinkurisesti lukuviikon huipentavasta Kirjan ja ruusun päivästä, jota vietetään ensi lauantaina 23.4.

Kirjan ja ruusun päivä kannustaa ihmisiä käyttämään kirjakauppaa ja etsimään valikoimista juuri itselle sopivia, pitkäaikaisia ystäviä eli laadukkaita kirjoja. Päivä tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että kirjakaupat ympäri Suomen jakavat yli 15 euron kirjaostoksen tehneille Kirjan ja ruusun päivän erikoisteoksen ilmaiseksi, eikä tätä erikoisteosta saa kuin yhden päivän ajan. Tämän vuoden erikoisteos on siinä mielessä todellakin erikoinen, että se on suunnattu lapsille ja nuorille! MAH-TA-VAA!

Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos, Onks noloo?, on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen yhteisteos ja sopii hyvin myös lukuviikon teemaan. Kyseessä on toki kirja, mutta tällä kirjalla on oma historiansa, sillä Ronja on ollut tekemässä aika monelle tuttua Ylen Onks noloo?-sarjaa, joka löytyy tälläkin hetkellä Yle Areenasta. Toivottavasti tässä olisi yksi niistä monista teistä tarinaan ja Onks noloo? -sarjan fanit löytäisivät myös tämän kirjan! 

Tapasin Ronjan ja Jamin kuukausi takaperin hyvän ruuan ja kirjoista puhumisen merkeissä ja oletin, että saisin Kirjan ja ruusun päivän erikoisteoksen ennakkolukuun. Ja vielä mitä! Kirja on oikeasti niin salainen, ettei siitä anneta lukukappaleita kenellekään ennen virallista julkistuspäivää ja silloinkin sen saa vain tosiaan kirjaostoksia tekemällä. Viikonloppuna olin Lapsimessuilla juttelemassa Onks Noloo?- teemalla Ronjan houstaamassa keskustelussa ja pääsin jo lähietäisyydelle kirjasta, jota Ronja äidillisesti suojeli, ettei Kirjan ja ruusun päivän salaisuus vaan paljastuisi ennen aikoja. Sen verran kuitenkin sain kirjaa plarata, että huomasin tekstin olevan mukavan kookasta ja kuvitusta olevan paljon. Täydellinen kirja siis peruskoulun vasta aloittaneille!

Loppuun on pakko sanoa yksi kehitysehdotus yleisesti lasten ja nuortenkirjoihin liittyen. Olisi ihan mahtavaa, että tällaisten pidempien lastenkirjojen mukana tulisi automaattisesti koodi, jolla kirjan saisi ladata myös äänikirjana itselleen. Se palvelisi hyvin meitä ei vielä lukutaitoisten lasten vanhempia, joiden lapsilla on kuitenkin tosi kova lukemisvimma päällä. Esimerkiksi mulla on nykyään aina ääni käheänä kun joudun ja pääsen lukemaan pitkiä lastenkirjoja Kaamokselle. Uskon äänikirjojen olevan avuksi myös niille lapsille, joilta lukeminen ei vielä kovin jouhevasti suju. Kirjojen tarkoitushan ei ole pelkästään pitää lukutaitoa yllä, vaan antaa mahdollisuus uppoutua tarinaan ja päästä täysin toiseen maailman helposti. Ihan omastakin kokemuksesta tiedän äänikirjojen olevan välillä se paras tapa uppoutua tarinaan, ainakin väsyneenä.

Onks noloo?-teeman hengessä ajattelin tällä viikolla tehdä blogiin myös oman listaukseni noloista jutuista, joita mulle on äitiysaikana tapahtunut. Ja onko ne niin noloja sittenkään. Ainakin nallekarkin mallisten vitamiinien syöminen makean nälkään nolotti mua melko paljon sinä aamuna, kun lapsi vitamiiniensa perään kyseli.

yhteistyössä Microscooter.fi

Viime kesä oli käänteen tekevä lapsen kanssa liikkumisen suhteen. Rattaat jäivät kokonaan pois ja niiden tilalle Kaamos sai Maxi Micro-potkulaudan. En olisi edes aavistanut kuinka käteväksi potkulauta osoittautuisikaan kesän aikana, se nimittäin oli mukana varmasti 98% aina, kun poistuimme kotoamme. Päiväkotimatkojen, kaupunkireissujen ja kaupassa käymisten lisäksi potkulauta oli mukana Kaamoksella Berliinissä ja lentomatkustuskin onnistui mallikkaasti, tosin hukkasimme tulomatkalla T-tangon kun olin kiinnittänyt sen liian heppoisesti rinkan nyöreihin kiinni. Onneksi maahantuojalla oli myös varaosia, joten uusi tanko saatiin nopeasti lautaan ja rullailu jatkui.

Skuuttailu alkoi kiinnostamaan muakin viime kesänä ja työpaikan ilmotustaululle ilmestyi lappu, jossa muistutin itseäni, etten saisi syödä ulkona, koska säästän skuuttiin. Jotenkin kesä meni kuitenkin ilman omaa potkulautaa, mutta skuuttikuume nousi kyllä heti pinnalle, kun Kaamos nosti oman potkulautansa talvitelolta käyttöön. Samaan syssyyn sain Micro Scooterin maahantuojalta kutsun tulla tutustumaan aikuisten potkulautoihin, tämä sopi enemmän kuin hyvin suunnitelmiini. 

Huomasin jo viime kesänä, että lasten potkulaudoissa on ihan hurjasti eroja ja valintaan kannattaa käyttää aikaa. Esimerkiksi meille keskustassa paljon liikkuville kaksi eturengasta on tosi hyvä juttu, sillä lauta pysyy pystyssä myös hitaassa vauhdissa ja korkealle nouseva T-tanko taas antaa mulle mahdollisuuden taluttaa potkulautaa vierelläni silloin kun lapsi on väsynyt. Lapsi voi siis välillä vain levähtää ja seisoa tukevan laudan päällä. Nämä kaksi asiaa tekee Maxi Microsta Kaamokselle parhaan potkulaudan. Kunpa tuon kypärän pysyminen oikein päässä olisi yhtä helppoa kuin itse ajaminen. (Tiedän, että jollakin tuli nyt hillitön tarve kertoa miten kypärä laitetaan oikein päähän ja millainen olisi se paras kypärä, mutta pysytäänkö kuitenkin asiassa eli potkulaudoissa?) 

Aikuisten potkulaudoissa on myös paljon eroja. Suurimmat erot löytyvät renkaiden koosta, määrästä ja materiaalista, tangon mallista sekä mistä materiaalista seisomalauta on tehty. Näillä on yllättävän suuri merkitys siihen, millainen potkulauta on käytössä. Testasin viime viikolla viittä täysin erilaista potkulautamallia etsien omiin tarkoituksiini parasta potkulautaa ja homma ei ollut ollenkaan niin helppo, mitä luulisi. Aloitetaan helpoista valinnoista:

Pallogrippi vai T-tanko? Potkulautojen ohjaamisessa on kaksi erilaista mahdollisuutta, osaa potkulaudoista ohjataan ihan polkupyörän ohjauksen tapaan kääntämällä, osaa taas kallistetaan kevyesti käännettävään suuntaan käsien asennon osoittaessa aina eteenpäin. Kaamoksen Maxi Micro toimii sivulle kallistellen ja siksi tähän potkulautaan sopisi myös pallogrippi. Aikuisten laudoissa osassa on käännettävä ja osassa kallistettava ohjaus ja kallistettaviin löytyy usein kumpikin tankovaihtoehto valittavaksi. Mulle t-tanko on helpompi ihan siksi, että siihen voi ripustaa vaikka kauppakassin.

Millainen dekki? Dekkejä eli seisomalautoja löytyy myös erilaisia. Suurimmat erot ovat siinä joustaako dekki vai ei. Joustava dekki on nimensä mukaisesti hieman periksi antava, samaan malliin kuin monet skeittilaudat. On ihan fiiliskysymys tykkääkö joustavuudesta vai ei, omasta mielestäni jousto oli oikein mukava potkutellessa, mutta tykkäsin silti joustamattomasta enemmän, se tuntui jotenkin luotettavammalle. 

Millaiset renkaat? Tämä on aikuisten potkulaudoissa tärkeä kysymys, sillä valinnanvaraa on lasten lautoja enemmän. Renkaita löytyy isoa ja pientä. paksumpaa ja ohuempaa, pumpattavaa ja ei-pumpattavaa. Valittavana on myös malleja, joissa on kaksi etupyörää sekä tietenkin perinteisiä kahden renkaan malleja. Mitä leveämpi rengas, sitä tukevampi potkulauta on. Ja mitä enemmän renkaita, sitä paremmin potkulauta pysyy pystyssä. Aikuisen ei tarvitse ajatella näyttääkö kaksi eturengasta nössölle, vaan jos tietää skuuttaavansa kaupungilla ja haluaa potkulaudan pysyvän pystyssä helposti kaksi rengasta edessä on tosi hyvä valinta. Paksummilla renkailla on ohuita helpompi ylittää kantakaupungin kaduilta löytyviä rännejä, mutta paksurenkainen malli on hieman enemmän voimaa vaativa ja esimerkiksi mulla ei riittänyt kunnolla voima kuvassa näkyvän paksurenkaisen Monster Kickboardin kääntämiseen pallo-gripillä. Monster toimii kuulemma hyvin pitkillä ja painavilla miehillä. Paksupyöräisistä Rocket-malli sen sijaan toimi moitteettomasti myös minulla. Micro Flex Airin pumpattava rengas joustaa tietenkin paremmin ja kyyti on hieman tasaisempaa. Itse en kokenut renkaan koolla olevan paljonkaan merkitystä ajamiseen Kaikki Micro Scooterin renkaat ovat hiljaisia ja eivät kolise ja rämise ajettaessa.

Oma unelmapotkulautani olisi yhdistelmä monen skuutin ominaisuuksia: Siinä olisi T-tanko, joustamaton dekki, kaksi etupyörää ja mielellään kokoa sen verran, ettei potkulauta näyttäisi litistyvän alleni :D Ihan kaikkia näitä ominaisuuksia ei yhdestä potkulaudasta löydy, joten kesätestiin saadun laudan valinnassa piti tehdä kompromisseja. Mietin pitkään Micro Kickboard Originalin ja Micro Scooter Whiten välillä. Lopulta joustamaton dekki voitti kahden etupyörän edut ja testikäyttöön lähti White.

Olen testaillut potkulautaa nyt vasta alle viikon, joten ilmassa on selkeästi uutuuden viehätystä ja haluaisin skuuttailla joka paikkaan koko ajan. Potkulauta on IHANA! Mutta katsotaanpa vähän kesemmällä miten on mennyt ja onko potkulauta oikeasti arkea helpottava juttu vai lelu, joka jää ensimmäisen viikon jälkeen nurkkaan. Tosin kun olen katsellut jo vuoden verran potkulautailun riemua lapsen kautta, uskon että tästä tulee ihan paras potkulautakesä 2016!

Lapsimessujen eka päivä oli mulle  toinen päivä Messukeskuksessa putkeen, sillä eilen vietin siellä aikaani 9-22 rakennushommissa. Tänään raksapassi vaihtui bloggaajapassiin ja kävin aamulla ensin Ombrellinon pressitilaisuudessa osastolla 6g129 ja sen jälkeen hoitelin "oikeita töitä" viestinnän ja tiedotteiden parissa sekä pyörin pienen hetken itse messuillakin. 

Mulla on vähän hankala tilanne, sillä tulin keskellä viikkoa flunssaan ja olen ollut melko väsyneessä kunnossa. Eilen alkoi lähtemään äänikin ja tänään olen yrittänyt olla puhumatta siinä onnistumatta. Lopulta lähdin Lapsimessuilta suosiolla kotiin lepäämään ja rojahdin heti kotiin saavuttuani sängynpohjalle piilarit silmissä heräten monta tuntia myöhemmin hieman paremmassa kunnossa. 

Tämän iltainen Kontula Electronic nyt jäi väliin, sillä pakko tsillata kotona ja yrittää saada ääni huomiseksi toimimaan. Huomenna nimittäin keskustelen Lapsimessujen Olohuoneen lavalla klo 13.30 media-alan moniottelija ja kirjailija Ronja Salmen ja muutaman muun bloggaajan kanssa teemalla Onks noloo. Aihe on kyllä herkullinen, sillä keskustelussa käydään läpi muun muassa äitiyden noloja hetkiä ja sitä onko isän ja äidin noloudella eroja. Tätä teemaa jatketaan myös ensi viikolla blogissa Kirjan ja ruusun päivään liittyen, Ronja Salmelta nimittäin ilmestyy lauantaina 23.4. vain yhden päivän ajan myynnissä oleva Onks noloo-niminen lasten ja nuorten kirja. Tästä lisää blogissa ensi viikolla!

Jotenkin näistä ehkä huomaa, että olen tosiaan kipeä? Kaulaani hankin Ipanaiselta kantorepuista tutun Tulan uuden baby blanketin. Kyllä, siis vauvan peiton. Se on ihanan pehmeää 100% bambuviskoosia ja sopii noihin muumilenkkareiheni erityisen hyvin. Näitä löytyy monessa värissä ja kuosissa Ipanaisen osastolta 6m158. Oispa ollut vauva-aikana muuten kätevä jos mun olisi kaulassa ollut imetyssuojaksi ja köllöttelypeitoksi sopiva kangaspala, mutta näppärä se on näinkin. Ja kuulemma Amerikan mammat on ihan pöpelönä näihin, joten oon nyt trendien aallonharjalla :D

Toinen löytöni sisältää eeppisiä vitamiineja. Näissä on C- ja D-vitskujen lisäksi Wellmune betaglukaania jonka pitäisi lisätä kehon omaa immuunipuolustusta luonnollisesti. Sain vinkin vetää näitä loppupäivän aikana kuutisen kappaletta, jotta immuunipuolustukseni aktivoituisi. Vähän nuo Änkkäreiden kuvat tässä huvittaa, mutta toivotaan näistä apua ja huomiseksi edes vähän ääntä. Koska hei, onks noloo mennä keskukstelemaan ilman ääntä? Änkkärivitskuja myytiin osastolla 6c141.

Nyt kuitenkin kuuma kylpy ja vähän äänikirjaa ja unille! Mukavaa viikonlopun alkua!

Kuvat minusta: Sara Palojärvi/ Siskoneule

Kuinkahan monta kertaa olen joutunut kertomaan ihmisille, että kyllä täällä Itä-Helsingissäkin voi elää ja olla, että lähiö on oikeasti tosi kiva paikka asua. Aika monta kertaa. Ilmeisesti jokaisessa kaupungissa pitää olla ne paikat, jonne suurin osa ei vapaaehtoisesti mene ja meidän kotihoodit on just sellainen paikka. Mua aina naurattaa, kun ihmiset haluavat pitää ennakkoluuloistaan väkisinkin kiinni, menemättä edes paikan päälle. Ennakkotiedoista poiketen täällä on tosi mukavaa, mutta ehkä vähän tylsää. Jos jossain Helsingissä tapahtuu jotain, se paikka vain ei useimmiten ole Kontulan ostari. 

Nyt on! Kontulassa asuva konemuusikko Jimi Tenor ja myös naapurin miehiin lukeutuva, Ylen Avaruusromua-ohjelmankin takaa tuttu Pertti Ylikojola sekä muutama muu elektronisen musiikin aktiivi järjestävät ensi viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kontula Electronic-festivaalin. Ja paikka tosiaan on Kontulan ostari ja lähialueet.

Tapahtuma alkaa jo perjantaina iltaklubeilla ja lauantaina ohjelmaa on myös päiväsaikaan, jolloin perheiden on helppo osallistua tapahtumiin. Samaan aikaan Kontula Electronic-festareiden kanssa Kontulan ostarin ravintolat ovat mukana festaroinnissa ja murkinaa voi etsiä Ruoka-Kontula kartan avulla. Baarien lisäksi ostarilta löytyy melkoinen kavalkadi erilaisia ravintoloita.


Omat tärppini Kontula Electronic-festivaalille ovat:

klo 16.00-18.00 Mikaelin kirkossa esiintyy suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri Jori Hulkkonen. (Tästä erityispeukku kirkon suuntaan, olisipa mukavaa jos Mikaelin kirkko voisi toimia jatkossakin ennakkoluulottomasti ihmisiä yhdistävänä kokoontumispaikkana Kallion ja Alppilan kirkkojen tapaan.). 

Ruokapuolella suosittelisin nyt uutta Shisha Grilliä, joka oli ainakin tämän päiväisen lounaskokemuksen perusteella oikein hyvä paikka syödä hiiligrilliherkkuja (ja jossa voi halutessaan polttaa vesipiippua). Toinen hyvä hiiligrillimesta, Shish kebab löytyy Mister X:n vierestä. Yksi hyvä paikka on myös Helmi-Grilli, josta saa kuulemma Helsingin parhaat maksapihvit ja taatusti hyvää kontulalaista 3 kaverin jäätelöä. Sagun Nepalin sen sijaan jättäisin väliin, sillä omistajavaihdoksen jälkeen ruoka ei ole ollut entisensä, enkä ole kyllä kovin vakuttuutunut Asian Wokinkaan tarjonnasta. Kontulan katukeittiö on taas yöruokailupaikkana verraton, halpaa ja taatusti epäterveellistä kiinalaista. Festarierikoisuutena paikalle saapuu myös 4RPM-levykahvila, josta saa sekä elektronista musiikkia että itse leivottuja vegaanisia herkkuja sekä tosi hyvää kahvia. Tämä on se paikka, jota itse aion festareiden aikaan suosia!

Itse en valitettavasti pääse lauantaina päivällä paikalle, mutta ajattelin mennä Comeettaan ainakin lauantai-iltana, kun Lapsimessuhommat on osaltani ohitse.

Yhteistyössä Zadaa ja Suomen Blogimedia 

Tässä blogissa on harmiteltu monesti sitä kuinka kirppisinto loppui kuin seinään aloittaessani työt ja en ole järin montaa löytöä viime vuosina tehnyt. Sehän ei johdu siitä, etteikö kirppiksillä olisi tavaraa, vaan siitä etten minä enää ehdi poimimaan parhaita päältä. Aika harvoin löytyy sellaisia just mun näköisiä vaatteita, ainakaan just mun koossa. Viime viikkoinen mekkolöytö olikin iloinen poikkeus.

Suomen Blogimedian blogeissa on jo pitkään kuhistu uudesta Zadaa mobiilisovelluksesta, jossa vaatteet ja asusteet vaihtavat helposti omistajaa ja josta löytyy juuri oikean tyylisiä ja kokoisia juttuja. Kuulosti niin hyvälle jutulle, että kirjauduin itsekin mukaan someseulomaan toisten virtuaalista vaaterekkejä ja kyllä, yksi löytökin on tullut jo tehtyä! Ja mulla on jo seuraajiakin, wow!

Viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja lisäsin muutamia omiakin kuteita myyntiin. Ja jos vain satut olemaan suurinpiirtein samaa kokoluokkaa kanssani, lisäämieni vaatteiden pitäisi pärähtää Zadaan ruudulle ihan automaattisesti seuloessasi sinulle sopivaa tarjontaa. Myös samanlainen tyylisilmä riittää, sillä myynnissä on myös asusteita kuten huivi, Cosin kashmirpipo, koru ja Ivana Helsingin ja Marimekon laukut.

Vaatteista heittotuotteena mainitsen viime vuoden Lumoan-merkin pitsisen hameen, joka on valitettavasti mulle vähän pieni enkä siksi ole käyttänyt sitä kuin muutaman kerran. Myös upouudet ja rennot (kuvassa tosin kovin ryppyiset) housut kannattaa tsekata, sillä en osannutkaan yhdistää niitä omaan tyyliini, blaah. Ja lisää myytävää on tulossa muutaman päivän sisällä! Totuuden nimissä paljon sellaista, joka on yllättäen kutistunut vaatekaapissa.

Myyjälle ja ostajalle  Zadaa on tehty mahdollisimman helpoksi. Myytävää tavaraa varten myyjän tulee täyttää kaikki lisätietokohdat materiaalista postituskuluihin tai noutopaikkaan saakka, eikä tuote voi lipsahtaa myyntiin huomaamatta liian heppoisilla tiedoilla. Hintaa miettiessä palvelu laskee automaattisesti Zadaan komission sekä myyjälle jäävän osuuden, joka on 80-95% tuotteen myyntihinnasta. Maksan mielelläni Zadaalle pienen komission myynnistä, jolla taataan sovelluksen käytön turvallisuus sekä myyjälle että ostajalle.

Nyt kun monilla nettikirppiksillä vitsauksena on huijaukset, on Zadaan toimintamalli vähintäänkin tervetullut: Ostaessa tuote maksetaan normaaliin tapaan pankkikortilla, jonka jälkeen myyjä saa tiedon ostoksesta. Raha ei kuitenkaan näy myyjän tilillä ennenkuin asiakas on kuitannut tuotteen saaduksi. Itse odottelen juuri asustepakettia Sipoosta ja kunhan se kolahtaa eteisen lattialle, tsekkaan tuotteen kunnon ja näpäytän sitten tuotteen vastaanotetuksi. Vasta sen jälkeen raha vaihtaa lopullisesti omistajaa. Huomattavaa on, että sovellus tarkistaa automaattisesti ostotapahtuman yhteydessä tilin olevan toimiva, eli ostaja ei voi syöttää mitä tahansa numerokoodia palveluun. Itsehän toki testasin vahingossa tätäkin.
 

Valitettavasti vaatepuolelta en ole vielä löytöjä tehnyt, oman kokoiset ja tyyliset tyypit tuntuvat vielä puuttuvan palvelusta. Lataappa sinä siis Zadaa ja tule tutkimaan mun virtuaalinen vaaterekkini, jos vaikka uuden keväthameen löytäisit. Ja jos et ole mun kokoa, voit tsekata palvelun kautta vaikkapa Lähiömutsi-Hannen ja Mamma Rimpuilee-Lauran releet.

Zadaan löydät niin Play-kaupasta kuin App Storestakin ja palveluun rekisteröityminen on täysin ilmaista.

Tein viime vuonna näihin aikoihin Visit Helsingille lapsiperheiden kesälehteä ja kävin sen tiimoilta ensimmäistä kertaa Korkeasaaressa keväällä. Kokemus oli ihana, ihmisiä oli paljon vähemmän kuin kesällä ja eläimetkin loikoilivat näkyvillä, eikä hellettä paossa. Tänään työhommista palaillessani sain idean, että voitaisiin ottaa kevätvisiitti uusiksi ihan extempore ja napattiin naapurin muksu mukaan eläintarhareissulle. Retkemme ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaan parin matkaan tulleen mutkan takia ehdimme olla saaressa vain tunnin verran, mutta parempi sekin kuin ei mitään. 

Kävimme siis vain katsomassa sisätiloissa käärmeitä ja jyrsiöitä sekä iloksemme ulkona loikoilevia isoja kissaeläimiä. Kaamos ja Iiris bongasivat myös kuoriutumattomia Amurintiikerin munia sekä huomasivat, että käärmeillä oli eläintarhan päiväkodin päiväuniaika meneillään. Parasta oli kuitenkin leopardin pilkullinen ja munan mallinen auto sekä värikkään safarihenkinen 16-linjan bussi, jolla matkamme taitoimme. Myös kartat olivat kova juttu ja sovittiin, että seuraavalla kerralla tutkitaan loput kartan eläimistä läpi. Se hoituukin helposti, kun Kaamoksella on vuosikortti Korkeasaareen ja Iiris taas pääsee ikänsä puolesta vielä hetken ilmaiseksi.

Pitkän pimeän talven jälkeen tuntuu ihan hullulle, että energiaa riittää myös työ- ja päiväkotipäivän jälkeen ja pihalla on valoisaa vielä nukkumaan mennessäkin! Pitäisi kehitellä lisää helppoja retkikohteita iltojen piristykseksi, sillä pihalla hengailun jälkeen seuraava päiväkin tuntuu usein energisemmältä. Ja mikä parasta, lapsi nukahtaa kuin saunalyhty illalla!

Ps. Terhi oli käynyt myös eilen saaressa, siellä laajempi kirjo kuvia söpöistä eläimistä!