Tälle vuodelle olen verestellyt nuoruuttani oikein olan takaa ja yksi lempparimuistelon kohde on ollut tuoksut. Siis hajuvedet, parfyymit ja sen sellaiset. Ja nyt saattekin kuulla pienen otoksen siitä, miltä tämä leidi on haissut ja tuoksunut minkäkin ikäisenä. Pahoittelut jo etukäteen etten pysty muistamaan ihan kaikkia elämäni hajuvesiä, mutta ne tärkeimmät kyllä!

Ensimmäisen hajuvesitarpeeni tiedostin varhain, kun 80-luvun puolivälissä Mattel toi kauppoihin parfyymi-Barbien. Olisin todella todella todella kovasti halunnut juuri tuon Barbien, mutta en saanut. Sen jälkeen en himoinnutkaan tuoksuja pitkään aikaan. Ala-asteella kauppoihin tuli kuitenkin Date-nimiset vartalotuoksut ja tilasin Suosikin mukana tulleella lapulla ilmaisnäytteen. Sen jälkeen hankin sekä vaaleanpunaisen että kirkkaanpunaisen Daten itselleni. Näistä tuoksuista ei ole kuitenkaan jäänyt minkäänlaista muistikuvaa, ehkä niissä se juttu olikin joku muu kuin itse tuoksu.

Yläasteelle siirryttyä alkoi kuitenkin todellinen tuoksuvallankumous. The Body Shopin tuoksuöljyt olivat must juttu ja niitä siveltiin pienellä tikulla ranteeseen. Tuoksut olivat ihania eli todellisuudessa ihan pistävän äklömakeita ja lemppareistani muistan Fuzzy peachin ja Strawberryn. Jos nyt joutuisin takaisin luokkahuoneeseen, missä 1/3 tytöistä on kyllästetty näillä, saisin astmakohtauksen. Siltikin näillä on sellainen nostalgia-arvo ja tuoksumuisto, mitä ekoilla Date-tuoksuilla ei ole. Tuoksuöljyjen kanssa samaan aikaan tuli myös Yves Rocherilta vaniljalta tuoksuva edt, joka oli saatava, mutta jonka makea tuoksu oli liikaa jopa minulle.

Oikeisiin hajuvesiin pääsin käsiksi 90-luvun puolivälissä, muistaakseni 1995, kun pakko-ostatin isälläni Calvin Kleinin Ck Onen. Ck One oli mahtava! Se ilmestyi juuri unisex/androgyynitrendin huipulla ja sopi sekä tytöille että pojille. Sitruunainen, raikas ja aivan erilainen tuoksu vei sydämeni ja sitä käytettiin hyvin säästeliäästi ja usein vain nuuhkaistiin pullon suusta. Tähän tuoksuun liittyy myös selkeä muisto ajasta, jolloin alkoi kuuntelemaan brittipoppia ja lukemaan ulkomaalaisia lehtiä ja jotenkin löytämään omia juttuja. Tosin Ck One tuskin on kovin oma juttuni, sille taisi haista kaikki "tiedostavat" tyypit silloin.

Seuraavan tuoksun hankkimiseen liittyikin sitten pitempi tarina. Luin 90-luvulla paljon amerikkalaisia nuortenlehtiä ja Seventeen oli suosikkini. Seventeenissä oli välissä sellaisia hajuvesimainoksia, mitkä pysty repimään auki ja tuoksuttelemaan paperista uutta tuoksua. Tommy Girl pisti vuonna 1996 pään ihan sekaisin ja sitä oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Ongelmaksi koitui ettei Suomen lanseerausta oltu pidetty ja nettikauppoja ei ollut olemassakaan, siispä monimutkaisten keplottelujen kautta Kemissä asuva setäni toi minulle ulkomailta 100ml Tommy Girliä. Ou mai gaad se oli ihanaa! Ja se oli silloin tosi erikoista, koska sitä ei ollut vielä kenelläkään muulla. EI tarvinne olla Sherlock, että vuoden päästä tästä taisi puoli koulua haista sitten Tommy Girlille :)

Tässä välissä olisin halunnut hankkia itselleni myös Polo Sport womania ja Ralph Laurenin Romancea, mutta en koskaan saanut tarpeeksi rahaa kerättyä näihin. Edelleenkin tuo Romance mietityttää, pitää varmaan käydä etsimässä se käsiin jostakin!

Lukio ja amk-aikojeni tuoksut eivät herättäneet enää niin paljon tunteita mitä ensimmäiset tuoksuni. Käytin kuitenkin paljon hajuvesiä, joista lemppareitani on ollut muun muassa Nina Riccin Les Belles, Nina Riccin Nina, Estee Lauderin Pleasures muutamia muistaakseni. Vasta 2005 vuonna julkaistu Miss Dior Cherie sai aivot kääntymään ympäri ja tuoksu oli ihan pakko saada. Nykyäänkin Miss Dior Cherie on lempituoksuni, jota on tosi hankala ohittaa.

Raskausaikana sain harmikseni tuoksuyliherkkyyden ja sen myötä tutustuin entistä useampaan ekoparfyymiin. Raskausaikana rakastin Honore des Presin Sexy Angelicia, joka on yksi maailman ensimmäisistä "oikeista ekohajuvesistä" ja sittemmin sain testiin myös minipakkauksen Acorellen ekotuoksuja ja kävin ostamassa White orchid-tuoksusta isomman koon, josta olen tykännyt paljon. Näitä kahta tuoksua onkin nyt aika uudet pullot hankittu, ekat meni jo. Tuoksuyliherkkyydestä selvittyäni olen kuitenkin palannut takaisin myös tavallisiin parfyymeihin, ja uusimmat tuoksuhankintani ovat olleet Miss Dior (= Cherien uusi nimi), Cheap and Moschinon Chic Light Clouds sekä ylläri ylläri Ck One! Viime viikolla sain vielä blogin kautta Calvin Kleinin upouuden Reveal-tuoksun joka on tuoksumaustani poiketen hyvin aikuismainen ja jotenkin ihanan pehmeä, tuoksu joka paranee iholla tosi hyväksi syksyyn sopivaksi fiilistuoksuksi.

Huh, kun tähän lisää vielä useammat ihan kivat tuoksut jota olen saanut lahjaksi ja hankkinut piristykseksi, voi sanoa että tämä tyttö on ottanut ilon irti tuoksuista! Koska tuoksumuisti on yksi ihmisen parhaista muisteista, haastankin teidät verestelemään tuoksujanne kommenttiboksiin. Mistä tuoksusta tykkäsit teininä ja mikä on juuri nyt parasta? Pieneksi kannustimeksi lähetän viime viikolla blogin kautta saamani, avaamattoman Ck One tuoksun yhdelle kommentoijalle! Tässä olisi siis hyvä sauma päästä tuoksumaan samalle kuin meikäläinen nyt ja yläasteella :) Tuoksun voittaja selviää sunnuntaina 7.9.

Yksi tämän viikon jännimmistä jutuista oli partion aloittaminen uudelleen, vuosien tauon jälkeen. Minä liityin partioon ja Kaamoskin saa kuulemma tulla retkille mukaan, kuinka kivaa! Ensimmäisenä virallisena partiolaisjuttuna pääsimme osallistumaan lippukuntamme syksyn avaukseen ja syömään muurinpohjalättyjä kolomme läheisyydessä olevaan puistoon. Vettä satoi, mutta hauskaa oli!

Uusi partiokipinäni alkoi elokuun alussa, kun pääsimme naapurin Viivin kanssa tutustumaan Pertiomestari 2014-ohjelman kuvauksiin Kemiönsaareen. Munhan piti valitettavasti lähteä leiristämme pois nopeasti nousseen kuumeen ja nielutulehduksen takia ja harmistus oli niin hirvittävä, että päätin että tämä ei jää tähän. Kun paikallislippukuntamme rekrytoi uusia partiolaisia kyläjuhlassamme, menin juttelemaan ja homma vaikutti niin mukavalta, että halusin mukaan toimintaan. Omaa viikottaista ryhmää en vielä halunnut ottaa itselleni, mutta lupasin olla käytettävissä joka toinen viikko kun Kaamos on isän luona yötä. Myös Kaamos saa kuulemma osallistua retkille ja leireille minun kanssani, mikä on tosi mukavaa. Partiossahan ikäraja menee yleensä koululaisissa, mutta onneksi uudessa lippukunnassa ei tuijotella liikaa sääntöihin :)

Ensimmäiset hommat on jo sovittu ja pääsemme viikonloppuretkellekin ennen lumia. Ihan huippua! Sitä ennen pitää tietenkin katsoa ensi maanantaina 1.9. alkavaa Partiomestari 2014-ohjelmaa, joka tulee klo 16.30 Kakkoselta

Tämän hetken suomalainen suosikkini lastenvaatemerkeistä on ehdottomasti Mainio. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että väritykset ja vaatteiden ulkoasu on ihan Kaamoksen näköisiä ja pukipa päälle mitä tahansa Mainiolta, se vain yksinkertaisesti sopii hyvin ja tuntuu lapsesta hyvälle. Jos joku väittää, että lapselle sopii ihan mikä vain, niin ei se kyllä niin ole. Kun omaa silmää miellyttävään tyyliin lisätään vielä laadukkuus mikä näkyy esimerkiksi hyvänä värikestävyytenä ja kankaan laatuna, on Mainio ihan huippu.

Meiliini putkahti tänään valokuvia Mainion aw2014 mallistosta, joka tulee myyntiin viikon päästä perjantaina eli 5.9.2014. Valitsin kuvista muutamia vaatesuosikkeja ja muutamia mallisuosikkejakin samalla ;)

Jotenkin tutun näköisiä osa noista malleista :D Kaamoksen eka kesäduuni napsahti 3-vuotiaana ja ensimmäinen palkkakin on jo saatu kuvausvaatteiden muodossa. Mä en valitettavasti itse päässyt noihin kuvauksiin mukaan kun olin juuri silloin duunireissulla Naantalissa, mutta iskä oli mukana kumpanakin kuvauspäivänä. Nyt nuo kuvauksista saadut vaatteet ovat tosi iso juttu, josta puhutaan aina "kuvauspalkkana".

Mainolla on muuten tälle syys-talvisesongille tulossa myös naistenvaatteita tunikoiden ja legginssien muodossa. Mun lemppari ja varmasti yksi syksyn lempikoltuista on tämä petroolin värinen lörttötunika. Kokojakin on sopivasti xxs-xxl eli pitäisi varmasti löytyä kaikille sopiva. Mähän en ole mikään suurin lastenvaatemerkkien aikuisten tuotteiden fani ollut koskaan, mutta nää on tosi iskeviä ja sen näköisiä että tulisi varmasti käytettyä. Hintaa en valitettavasti vielä tiedä, mutta petrooli on kyllä hankittava enivei.

Ja jottei homma jäisi vajaaksi, jaetaan nyt vielä lopussa Mainion video, missä tuo perheemme supermallikin vähän vilahtaa ja sen myötä mukavaa perjantaita kaikille!

Pågen ja Bella-blogit kampanja

Monet teistä varmaan lukikin tällä viikolla uutisen uuden lastensairaalan rakennustöiden aloittamisesta. Uusi Lastensairaala 2017 hankkeen tavoite oli kerätä 30 miljoonaa euroa uuden lastensairaalan rakennuttamiseksi ja tämä tavoite saavutettiin myös tällä viikolla. 30 miljoonaa euroa ei kuitenkaan, tietenkään, riitä ja yritysten ja yksityisten henkilöiden lahjoittamia varoja tarvitaan edelleen. Nyt 30 miljoonan yli kerätyt varat pienentävät sitä lainasummaa, mikä sairaalan rakennuttamiseksi on otettava, jotta se valmistuu 2017.

Vaikka olen itse miettinyt voiko Suomi olla maa, missä elintärkeät investoinnit pitää kerätä kansalaisten ja yritysten varoin, olen ollut mukana talkoissa lahjoittamalla keräyslippaisiin rahaa, hankkimalla muutamia lastensairaalan tukemiseksi tehtyjä tuotteita kuten Umon lastenlevyn sekä osallistumalla Pågenin #YhdessäHyvää tempaukseen jakamalla sosiaalisessa mediassa voileipäkuvia kampanjahashtagilla. Pågen taas on lahjoittanut euron jokaisesta tägätystä kuvasta lastensairaalan tueksi. Kesän alussa esittelin Muumipeikko-leipäreseptini ja jäin odottemaan kampanjan jatkoa. Kuulin nimittäin jo kesän alussa että Meri-Tuuli Lindström tulisi koostamaan hauskimmista #YhdessäHyvää kuvista reseptikortteja.

Tällä viikolla ilmestyneistä korteista löytyi monia huippuhienoja leipäohjeita ja yllätyksekseni myös oma leipäni! Mutta ei suinkaan Muumipeikko-leipä, vaan voileipäkakkupullat! Tulipa hyvä mieli, että oma väkerrykseni oli kelpuutettu Meri-Tuulin tuunattavaksi ja nyt siis voileipäkortteihin! (herkulliset leipäreseptit löydät täältä!) Parempi mieli tuli kuitenkin tästä viikon isosta uutisesta eli tavoitepotin täyttymisestä ja rakennustöiden alkamisesta. Se on nyt virallista, että samana vuonna kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, meillä oikeasti on uusi lastensairaala. Toivottavasti 1940-luvulla rakennettu lastenklinikka pysyy pystössä vielä siihen saakka!

Jos haluat auttaa uuden lastensairaalan rakentamisessa, tällä hetkellä keräysvarat vähentävät sentti sentiltä tarvittavan velan määrää. Pågenin #YhdessäHyvää-kampanja on voimassa syyskuun loppuun, eli ehdit vielä hyvin jakaa leipäkuvasi somessa ja auttaa niin monella eurolla, kuinka monta kuvaa jaat. Myös kampanjatunnarein varustetuista Pågen leipäpusseista lahjoitetaan sentti/pussi lastensairaalalle.

Tammikuussa mietteeni kansalaistalkoita kohtaan ei ollut ihan näin myönteiset mitä nyt. Voitkin lukea silloisia mietteitäni täältä. Kun on viime aikoina nähnyt liian läheltä lasten vakavia sairastumisia (toipumisterveisiä erityisesti C&T <3) ymmärtämään paljon paremmin miksi meidän pitikin toimia HETI. Ja onneksi niin monet ovat lähteneet avoimin mielin mukaan! Lähtekää siis tekin :)

Päiväkodin alku sai taas havahtumaan siihen, että tiettyjä hankintoja on tehtävä kuukauden-parin sisällä. Toiset kumpparit on ihan must, mutta myös talvikenkätilanne on pyöreä nolla. Edelliset talvet olemme menneet näillä: 0-vuotiaana Stonzit, 1-vuotiaana Sorelin Yoot pacit, 2-vuotiaana Crocsit. Mutta milläs kolmivuotias kengitetään? Mun kenkätietous ei ole kovinkaan kehuttavaa ja olen lähinnä sattumalta onnistunut valitsemaan lapselle kelvot kengät talveksi. Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että kengät olisi hyvä saada ihan itse jalkaan ja siksi edellisten talvien nauhakengät eivät ehkä olekaan paras vaihtoehto. Silti ihan automaattisesti keräilin ylhäällä näkyvään  kollaaasiin nauhallisiakin versioita! Ne vaan näyttävät silmiin hyviltä.

Edellisien vuosien kengistä on jäänyt mieleen muutamia hyviä puolia ja muutamia kehnoja. Sekä Soreleissa että Crocseissa oli nauhat, ei hyvä. Crocsit kevyemmät kuin Sorelit, hyvä. Sorelit paljon lämpimämmät mitä Crocsit, erittäin hyvä. Kumpikaan ei päästänyt vettä läpi, hyvä. Sorelit puolet kalliimmat, 3-vuotiaan jalan kasvulla ei todellakaan hyvä! Ulkonäön perusteella hankkisin ehkä nuo Merrellit, mutta mitä enemmän kenkäasiaa mietin käytännön kannalta, sitä selkeämmin musta alkaa tuntumaan, että tänä vuonna hankitaan nuo klassikko-Kuomat.

Kuomat vaikuttaa helposti jalkaan laitettavilta, lämpimiltä ja niissä on tuo muotoiltu ulkopohja, minkä alla haalarin kumilenksut pysyvät hyvin. Mutta miten ergonomia, liikkuuko jalka liikaa kengässä kun nilkkakiristystä ei ole? Entäpä kastuminen, onko Kuoman kangas vedenpitävää? Ja onko olemassa joku the talvikenkä, joka voittaa ominaisuuksillaan kaikki ylläolevat?

Ja enhän mä oo ainoa, joka miettii talvikenkiä elokuussa?!

Uskomatonta miten tämä syksyn tuleminen pakottaa aina ajattelemaan arkea vähän toiselta kantilta. Vaikka kesäloma ei ollut järin pitkä, saimme kuitenkin soviteltua Kaamokselle lähes kahden kuukauden tauon tarhasta ja tänään se virallinen arki sitten alkoi. Jotenkin todella helpottunut olo, sillä rutiinit ovat niin parhaita. Päiväkotiarjen lisäksi mielessä ovat pyörineet erilaiset harrastuskuviot ja taisinkin mainita, että muskarin sijaan etsin ennemminkin harrastusta itselleni. Olen ehkä hieman hölmö, mutta ajattelin yhdistää huvin ja hyödyn ja mennä opettelemaan kuvankäsittelyä loka-marraskuussa. Sitä ennen pitäisi aloittaa tietenkin, arvatkaa mikä? No liikunta tietenkin.

Kävin salilla viimeksi kotiäitiaikoinani ja lapsiparkkia hyödyntäen. Nyt on onneksi mahdollisuus yhdistää liikunta työpäiviin, sillä toimistomme läheisyydessä on Hakaniemen LadyLine ja varasin heidän sivuilta 3 päivän tutustumispaketin itselleni. Vielä en saanut kutsua liikkumaan, mutta ahdistaa jo valmiiksi :D No ei oikeasti, mutta opiskeluaikoina salilla päivittäin hengailleena muistan lajityyppini pyöreät mukavuudenhaluiset äiti-ihmiset jotka tulivat posket punaisina tunneille ensimmäiset kaksi viikkoa ja sitten heitä ei näkynytkään. Myönnän olevani juuri tuota ryhmää!

Pitäisi aloittaa siis kevyesti, mutta päättäväisesti. Kesällä tuli käytyä sauvakävelemässä todella harvoin ja urheilurutiinista kiinni saaminen vie taas aikaa. Olen kesän aikana tehnyt oikeastaan vain Yogoben nettijoogaharjoituksia iltaisin, ja mietin olisiko nyt taas se aika, milloin kokeilisi ryhmäjoogaa. Joogan, pilateksen ja jonkun sykkeitä nostavan harjoittelun (spinning!) yhdistelmä voisi olla aluksi toimiva ja 3 kertaa viikossa ei ole liikaa, mutta ei liian vähäkään.

Miettiessäni urheilukuviota ja sen realistista toteuttamistapaa, mieleeni muistui suursuosikkini Perjantai-Pirkko. Pike on aina hyvänä vertaistukena ja tuossakin yläkuvan stripissä mua naurattaa tuo todellisuus. Ei tästä liikuntablogia saa tekemälläkään! Mutta jos muitakin kiinnostaa liikunnan sijaan sarjakuvat, kannattaa käydä Nooran blogista lukaisemassa vaikka koko setti läpi. Ette pitkästy (ainakaan niin paljon kuin minä pilatessalilla), voin luvata!

Naapurilähiössämme Kontulassa järkätään aina näin elokuun puolivälin tuntumassa Kontufestarit eli täkäläinen kaupunginosatapahtuma. Jostain syystä tapahtuma on jäänyt aina väliin, mutta tälle vuodelle päätin että sinne on mentävä. Paljon oli tarjolla, skeittipuiston kyljessä oli kaksi esiintymislavaa, yhdistysten telttoja sekä ruokakojuja ja lapsille paljon ohjelmaa.

Mua kiinnosti paikalliset nuoret räppääjät, joille oli varattu oma lavansa ja Kaamos innostui eniten partiolaisten kymppiteltassa hengailemisesta ja muista partioleikeistä. Yksi yhteinen lempparimme oli isot ämpärilliset saippuavettä ja muotit joilla sai tehdä superisoja saippuakuplia. Koska olen lievästi sanottuna innostuvaa sorttia, aloin jo kehitellä omaa saippuakuplastudiota, eli miten askartelisin huippuhyvät muotit ja millä sekoitussuhteella saisi saippualiemestä juuri oikeanlaisen. Google osasi kertoa joidenkin suosivat glyseriiniä ja joidenkin tapettiliisteriäkin saippuakuplapohjassa, kun tarkoituksena on tehdä PALJON ja ISOJA kuplia. Berliinissä siellä täällä näkyi saippuakuplittelijoita, joilla oli isot lassomaiset naruviritelmät kuplien tekemiseen ja nyt ensimmäiset demoversiot kuplamuoteista onkin jo askarreltu noiden berliiniläismuistojen mukaan. Vielä ei olla päästy kokeilemaan kuplittelua, kun se saippualiuos on edelleen hieman mysteeri.

Tuntuu, että täällä blogin puolella käy välillä jos jonkin sortin asiantuntijaa, joten pakko kysäistä olisiko teillä reseptiä hyvään saippualiuokseen, sellaiseen useamman litran satsiin? Tässä olisi vielä hyviä kuplitteluilmoja jäljellä ja mikäpä piristäisi syksyä paremmin kuin uuden taidon opettelu. Osaisitteko siis neuvoa millä reseptillä tulisi parhaat kuplat ja mikä on paras kuplamuotti, jonka voisi askarrella ihan kotoa löytyvistä materiaaleista? Pakko myöntää, että se taidan olla enemmän minä kuin lapsi jota tämä saippuakuplataiteilijaksi ryhtyminen kiehtoo, mutta onkai teitä joku muukin siellä ruudun takana? ;)

Jes syksy ja jes syysvaatteet! Syksy on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta pukeutumisen suhteen. Saa käyttää erilaisia vaateyhdistelmiä, mutta ei tarvitse vielä vuorautua untuvatakkiin ja nenää myöten kaulahuiviin. Olen kesän alusta miettinyt, että mitäs sitten kun sandaalikelit loppuu ja nyt näyttää uhkaavasti siltä, että pian loppuvat. Olen etsinyt eilen kellarista syyskenkiäni ja ilokseni muistin keväällä second handina ostamani prätkäsaappaat. Ihanat prätkäsaappaat ovat vain hieman ongelmaiset, koska ne on niin kovat että hiertävät säären vereslihalle. Siis ihan oikeasti kirjaimellisesti vereslihalle.

Kengät ovat paksua nahkaa ja Dr. Martenssit tuntevat mitä paksu nahka merkillä tarkoittaa. Nahkavarsi on useita millimetrejä paksua ja joustamatonta ja vaatii ehdottomasti jonkinlaisen pehmittämisen. Mitä? Miten? Olen kuullut legendaa, että pitäisi kävellä märät villasukat jalassa ja moukaroida varsi vasaralla. Olisikohan yhtään helpompaa konstia? :D

Nyt kirjoittaessa alkoi harmittamaan etten ottanut parempaa kuvaa noista äitini viime talvena neulomista pitkävarsisukista. Olen itse niin onneton neuloja, tai oikeastaan en koskaan jaksa tehdä kahta samanlaista juttua valmiiksi. Siksi sekä minä että onneksi myös Kaamos saatiin pitkävartisia sukkia useammat parit ja nythän niitä alkaa taas tarvitsemaan. Ostin Virosta kyllä itselleni ihanan pehmeää merino-angora lankaa joten jospa edes kaulahuivin osaisin itse neuloa.

Mutta takaisin aiheeseen, millä nuo paksut nahkavarret oikein voisi pehmittää? Ideoita?

Multa on kyselty monesti omasta työstäni Bella-blogit portaalissa ja tänään ajattelin hieman kertoa siitä! Aloitetaan kuitenkin ihan alusta.

Perustin ensimmäisen blogini Livejournaliin 2000-luvun alussa ja silloin blogit olivat todella uusi juttu. Siitä lähtien olen kirjoittanut blogia säännöllisesti ja Oi mutsi mutsi on kolmas blogini. Se on ollut Bella-blogien alaisuudessa alusta lähtien, toukokuusta 2012. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja ja koulutusnimikkeeni on medianomi amk, johtuen 2000-luvun alun amk-tutkintonimikkeiden suppeudesta. Nykyisin se lienee kulttuurituottaja amk, mutta se lienee aika turhaa tietoa teille :)

Olen tehnyt töitä erilaisissa kulttuuriin ja mediaan liittyvissä työpaikoissa, hanketyöstä lehtiin. Bella-blogeihin päädyin töihin pomoni sinnikkään yrityksen jälkeen. Työnimikkeeni on Key Account Manager ja se sisältää paljon kaikenlaista. Toimin bloggaajiemme eräänlaisena managerina, neuvottelen yritysten kanssa blogiyhteistöistä, teen tarjouksia, myyn ja suunnittelen erilaisia kampanjakokonaisuuksia. Alusta lähtien bloggaajasopimuksessani on lukenut etten voi myydä itsenäisesti mainoksia ja sisältöyhteistöitä Bellaan ja se on nyt siis kääntynyt täysin päinvastaiseksi hommaksi! Työksi mikä on todella haasteellista, mutta samalla antaa paljon.

Ennen hyppäämistäni Bella-tiimiin työntekijäksi, yhteistyömme olivat vähän sitä sun tätä. Kukapa nyt malttaisi kieltäytyä ilmaisista muovikengistä, varsinkaan viisistä, vaikka taloudellisesti siitä ei kukaan hyötyisi. Itsellänikin oli blogissa paljon kaikenlaisia yhteistöitä, sillä tarjouksiahan tulee paljon. Aika nopeasti työni aloittamisen jälkeen kävi selväksi, etteivät yritykset maksa mainonnasta ja bloggaajayhteistöistä mitään jos sen saisi, erään ison yrityksen työntekijää lainaten "ilmaiseksi". Yksinkertaisesti blogimarkkinointia ei ollut yritysten budjetissa, vaan se raapaistiin kasaan yleensä viestintäbudjetista, raha viestintätoimistolle ja jotain kamaa bloggaajalle. Aika yleinen kaava. Toinen yleinen kaava on, että bloggaaja itse ottaa yhteyttä konserniin halutessaan vaikka nyt astioita tai huonekaluja ja eihän yrityksen ole mitään järkeä maksaa mainonnasta, kun se saa mainonnan edelleenkin - ilmaiseksi.

Meillä Bellassa on tällä hetkellä 14 blogia, joista kaikki saavat kuukausipalkkiota. Meillä ei onneksi ja valitettavasti ole isoa farmijoukkuetta ilmaisia bloggaajia, jotka toisivat mainostajien tarvitsemat uniikit kävijät ja sivulataukset, vaan verokorttia käyttäville bloggaajille maksetaan (verokortilla) kuukausipalkkio, mikä tulee mainostuloista. Yhtälö on yksinkertainen, jos mainostajat saavat huomion ilmaiseksi, ei toimintamme ole missään mielessä kannattavaa ja siksi onkin hyvä, että kaikilla bloggaajilla on alusta lähtien lukenut työsopimuksessa ettei omia mainossisältöjä voi blogiin myydä.

Muistan kuinka eräs bloggaaja kysyi multa Aussie-gaalassa eikö työni vaikuta blogin kautta luotuihin suhteisiin ja pakko sanoa että kyllähän se on vaikuttanut. Onneksi omat parhaat ystäväni täällä Helsingissä on alusta asti ollut blogigenren ulkopuolelta. Saavutetuista eduista ei kukaan halua luopua ja siksi työsopparin kirjaimellinen noudattaminen on ollut harjoittelun paikka myös itselleni. En vain yksinkertaisesti voi vaihtaa näkyvyyttä parin sadan stockkan lahjakorttiin, koska sillä ei makseta kenenkään kuukausipalkkioita. Jos joku sooloilee, se on heti pois 13 muun blogin kirjoittajalta. Ja valitettavasti "ei"n sanominen on aina jonkun tehtävä ja meillä siitä vastaa joku kolmesta työntekijästä. Ei ole helppoa sanoa "ei" mutta ei sitä ole helppo ottaa vastaankaan, tietenkään. Välillä olen kusipää ja kaksinaamainen paska, mutta onneksi saamme työkaverini Mimmin kanssa pääsääntöisesti hyvää palautetta, millä tätä hommaa jaksaa tehdä!

Kampanjamme kasvavat ja lisääntyvät ja on ihana huomata, että myös niille yrityksille, joille on ennen joutunut sanomaan ei, voikin nykyään sanoa joo. Joo, reilu diili, tehdään jos löydämme halukkaat bloggaajat mukaan! Päivittäin pyörittelemme eri bloggaajakokoonpanoja läpi ja yritämme löytää parhaan paletin asiakkaallemme. Bloggaajat ovat tietenkin avainasemassa, jokainen bloggaaja saa kampanjoinnista erillisen korvauksen kuukausipalkkion päälle ja olisi päätöntä koota kamppis bloggaajista joita kampanja ei kiinnosta. Toki yrityksiä kiinnostaa ne tyypit, joilla on eniten kävijöitä, mutta joskus paras olisikin ottaa se pienempi blogi, jonka jutut sopisivat paljon paremmin vaikka somejakoihin! Tiedän, että välillä kampanjoihin olisi halunnut mukaan ja nyppii ettei se onnistunutkaan, mutta aina tulee uusia. Fakta on kuitenkin se, ettei ketään ole tarvinnut pakottaa kampanjointiin enkä suoraan sanottuna tiedä, miten pakottaminen edes onnistuisi? Minulla kun ei ole edes tunnareita kenenkään muun blogiin kuin omaani ja Paskiksiin :)

Useimmiten työni on ihan huippua ja palkitsevaa, mutta välillä tulee mieleen olenko ihan hullu että edes yritän muuttaa oman työni kautta blogimarkkinointia pikkuisen enemmän bloggaajaa hyödyttäväksi hommaksi. Että kuinka paljon helpompaa olisi sanoa kyllä kuin ei, nostaa kädet ilmaan ja postata ilmaiseksi milloin mistäkin. Valitettavaa vain on, ettei me voida maksaa palkkioita muovikenkinä ja siksi tiimimme tekee välillä ympäripyöreitä päiviä saadaksemme sekä mielenkiintoisia sisältöjä että konkreettisesti voita bloggaajan leivän päälle. Välillä sillä saa ilkeän ihmisen maineen ja paskaa niskaan av-palstalla, onneksi on myös niitä hetkiä milloin halataan ja kiljutaan onnesta kun se juuri oikea kamppis menee juuri oikealle tyypille ja kaikki ovat enemmän tyytyväisiä. Niiden hetkien vuoksi tää onkin ihan hiton kivaa työtä parhaassa tiimissä!

Kuten taisin mainita, tälle viikolle osui tämän kuun viimeinen työmatka ja postaus tulee siis Tallinnasta. Oikeastaan olemme pienellä ideoimisreissulla, kun välillä tuntuu että Tampereella ja Helsingissä vaikuttava työporukkamme pitää saada yhteen. On mukava varata kolmelle naiselle yhteinen hotellihuone, pistää mäkit laulamaan ja käydä välillä syömässä ja huilimassa välillä ja jatkaa sitten töitä. Nyt Mimmi ja minä postailemme toimarin vetäessä sipsiä napaan nojatuolissa.

Tänään Virossa vietetään Viron uudelleen itsenäistymisen päivää ja aika moni paikka on ollut kiinni. Ei haittaa ollenkaan, sillä pääsimme kuitenkin lempparirafloihini ja ollaan päivän aikana ehditty käymään sekä Sushihousessa että F-hoonessa. Jos etsitte Tallinnassa sushia, suosittelen lämpimästi Sushihousea jossa on myös tempurasusheja. Ou mai gaad ne on hyviä!

Nyt on pakko palata takaisin duunihommiin, vaikka meininki on jo melko hervotonta. Hotelli Palace kuittaa!