Tietoa mainostajalle ›

KUPLATAITEILIJAKSI!

Naapurilähiössämme Kontulassa järkätään aina näin elokuun puolivälin tuntumassa Kontufestarit eli täkäläinen kaupunginosatapahtuma. Jost...



kontufestarit saippuakuplat1saippuakuplat isot miten palikkaplulman apu partiosta partio palikkapulma partipeli oi mutsi mutsi kontufest uskontokirkko ilmapallotpartio lippukunta kontufest esittely

Naapurilähiössämme Kontulassa järkätään aina näin elokuun puolivälin tuntumassa Kontufestarit eli täkäläinen kaupunginosatapahtuma. Jostain syystä tapahtuma on jäänyt aina väliin, mutta tälle vuodelle päätin että sinne on mentävä. Paljon oli tarjolla, skeittipuiston kyljessä oli kaksi esiintymislavaa, yhdistysten telttoja sekä ruokakojuja ja lapsille paljon ohjelmaa.


Mua kiinnosti paikalliset nuoret räppääjät, joille oli varattu oma lavansa ja Kaamos innostui eniten partiolaisten kymppiteltassa hengailemisesta ja muista partioleikeistä. Yksi yhteinen lempparimme oli isot ämpärilliset saippuavettä ja muotit joilla sai tehdä superisoja saippuakuplia. Koska olen lievästi sanottuna innostuvaa sorttia, aloin jo kehitellä omaa saippuakuplastudiota, eli miten askartelisin huippuhyvät muotit ja millä sekoitussuhteella saisi saippualiemestä juuri oikeanlaisen. Google osasi kertoa joidenkin suosivat glyseriiniä ja joidenkin tapettiliisteriäkin saippuakuplapohjassa, kun tarkoituksena on tehdä PALJON ja ISOJA kuplia. Berliinissä siellä täällä näkyi saippuakuplittelijoita, joilla oli isot lassomaiset naruviritelmät kuplien tekemiseen ja nyt ensimmäiset demoversiot kuplamuoteista onkin jo askarreltu noiden berliiniläismuistojen mukaan. Vielä ei olla päästy kokeilemaan kuplittelua, kun se saippualiuos on edelleen hieman mysteeri.


Tuntuu, että täällä blogin puolella käy välillä jos jonkin sortin asiantuntijaa, joten pakko kysäistä olisiko teillä reseptiä hyvään saippualiuokseen, sellaiseen useamman litran satsiin? Tässä olisi vielä hyviä kuplitteluilmoja jäljellä ja mikäpä piristäisi syksyä paremmin kuin uuden taidon opettelu. Osaisitteko siis neuvoa millä reseptillä tulisi parhaat kuplat ja mikä on paras kuplamuotti, jonka voisi askarrella ihan kotoa löytyvistä materiaaleista? Pakko myöntää, että se taidan olla enemmän minä kuin lapsi jota tämä saippuakuplataiteilijaksi ryhtyminen kiehtoo, mutta onkai teitä joku muukin siellä ruudun takana? ;)


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

15 kommenttia

  1. Ihania kuplia! Nyt vähän harmittaa, ettei menty, vaikka meinasinkin. Niin ja kuplareseptiä ei ole antaa. Kiinnostaisi minuakin. Meillä kun kuplat ovat nyt "in"-juttu.

    VastaaPoista
  2. Mulla on resepsti jossain, glyseriinikin ostettu jo keväällä, mutta kuplahärvelin askartelua en ole vielä saanut aikaiseksi. Me ryykätään kans teidän pajaan, niin saadaan tää ikuisuusprojekti joskus tehdyksi :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä liuos tulee: 1/4 siirappia, 1/4 fairya, 2/4 vettä. Kannattaa antaa seistä yön yli. Glyseriiniä en ole kokeillut, tälläkin saa metrin parin palloja. Hyvin pysyvät kasassa.

    Välineiksi piiitkät kepit, esimerkiksi suksisauvat, joiden päihin kovat lenkit. (Omissa suksisauvoissa lenkit on valmiina, metalliset sormuksen kokoiset.) Niiden väliin solmitaan lenkiksi kaksi pyöreää (ei littanaa) kengännauhaa. Kun kengännauhalenkki roikkuu keppien välillä, heilauta se itsensä yli pari kertaa, jotta saat keskelle renkaan. Pistä kepit yhteen, dippaa nauhat tyveen saakka, nosta ylös ja avaa kevyeen tuuleen. Jos ei tuule yhtään, peruuttele varovasti. Näin iso pallo pitää myös manuaalisesti sulkea (eli kepit takas yhteen) jos sen haluaa pysyvän koossa :)

    VastaaPoista
  4. Mä näin vuosi sitten Lontoossa kuplataiteilijoita joilla oli just semmonen naruviritelmä keppien välissä. Siis naru josta roikkui paljon narulenkkejä. Aattelin kans että teenpä tollasen mutta en tosiaan ole saanut aikaiseksi edes googlettaa reseptiä liemeen. Jostain muistelisin kans tuon glyseriinijutun.

    VastaaPoista
  5. Minä olen tällaisen saippuakuplaliuoksen ohjeen napannut paikallisen MLL:n fb-sivulta. Tämän ohjeen mukaisia kuplia oli paikallisella perhepiknikillä ja kuplat onnistuivat hyvin.

    SUPERSAIPPUAKUPLALIUOKSEN RESEPTI:

    6 l vettä
    1 kg sokeria
    1 dl tapettiliisteriä
    0,6 l Fairya

    1. Keitä 6 litraa vettä ja liuota kuumaan veteen kilo sokeria.
    2. Liuos jäähdytettään.
    3. Huoneen lämpöiseen liuokseen lisätään desi tapettiliisteriä ja puolilitraa vihreää Fairya.
    4. Sekoita hämmentäen ja anna seistä yön yli.

    Liisteri jää usein valmistaessa paakkuiseksi, mutta liuos kypsyy yön aikana valmiiksi ja on käyttövalmista seuraavana päivänä.

    Liuos säilyy joitakin kuukausia suljetussa astiassa.

    VastaaPoista
  6. Ainoa harmi tapahtumassa oli kehno sää. Meillä jäi mm. Notkea Rotta kuulematta kun alkoi sataa kovasti. Mutta nuo muksupuuhastelut ehdimme tehdä hyvin :)

    VastaaPoista
  7. Joo! Tosin se paja on vasta syyskuussa, mulla on yks reissu tulossa ja illat täynnä, joten emme ehdi vasta ku vähän myöhemmin!

    VastaaPoista
  8. Mä näkisin meidät kyllä yhdessä sellaisena saippuakuplanaisina :D Kesäduuni ens kesäksi? :D

    VastaaPoista
  9. Nyt on pakko heittää blondi kysymys: onko toi liisteri sellaista jauheesta tehtyä vai puhutaanko jauhemäärästä? En tiedä liistereistä juurikaan mitään...

    VastaaPoista
  10. Ööh, nyt täytyy myöntää etten minäkään tiedä. En ole tehnyt tällä ohjeella liisteriä, olen vain poiminut tän ohjeen MLL:n nettisivulta....

    Osaisko joku muu sanoa?

    VastaaPoista
  11. Aamulla aivot vielä jumissa. En siis ole tehnyt saippuakuplaseosta.

    VastaaPoista
  12. Oi hitsi, ihanaa että sä kysyit kuplavinkkejä! Mä oon koko kesän haaveillut massiivisista kuplista ja vähän Googlaillutkin aiheesta, mutta silti toteuttaminen jäi siihen, että mulla oli purkissa tujakkaa Fairy-vettä, jonka pohjalla lillui siirappia.

    Nyt vain etsimään suksensauvoja - naapurin tytöllä taisi kyllä olla lyhyet sauvakävelykepit eilen..

    Ja kas vain, niin tämäkin viikko sai jälleen merkityksen. Kiitos Elsa! :D

    VastaaPoista
  13. Oi, mäkin innostuin näistä kupla bisneksistä! Pakko varmaan "pakottaa" koko perhe mukaan :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images