PALUU LUONNONKOSMETIIKKAAN
30.6.14yhteistyössä EkoPharma professional ja kauneushoitola Hilla
Pitkään blogiani lukeneet muistavat varmaan ekokosmetiikkainnostukseni, mikä mureni pala palalta kun en löytänyt iholleni sopivia tuotteita ja tuntui, että sain jokaisesta tuotteesta epämieluisia reaktioita. Viime talvena puhjennut akne sai lopullisesti mut pois kasvoille tarkoitetusta ekokosmetiikasta ja nyt on pyyhkinyt itseasiassa aika hyvin ihonkin kanssa, kiitos hormonaalisen aknelääkityksen (Diane Nova) ja säännöllisen ihon hoidon. Siksi lienenkin vähän hullu, sillä nakkasin tänään kaikki vanhat ihonhoitotuotteet laatikkoihin ja siirryin takaisin luonnonkosmetiikkaan.
Miksi näin? Tästä tulee aika pitkä juttu, joten otahan hyvä asento tietokoneen ääressä jos ihonhoitoasiat kiinnostavat. Muutettuamme toimistomme uuteen osoitteeseen, tutustuin suomalaisen EkoPharma Professional-ihonhoitosarjan kouluttajaan Soileen jonka toimisto sijaitsee siis omaa duunipaikkaani vastapäätä. Olemme nyt muutaman kuukauden Soilen kanssa silloin tällöin jutelleet ihonhoidosta ja kuinka samoilla linjoilla olimme siitä, millainen ihonhoitosarjan pitäisi olla. Haluan ihoni olevan hyväkuntoinen, eikä vain näyttävän hyväkuntoiselle ja erityisesti synteettisessä kosmetiikassa yleiset kalvomuodostajat haluaisin pois iholtani. Kosteusvoiteet (L300) tuntuivat toimivan ihollani hyvin, mutta esimerkiksi Vichyn putsarista mulle jäi aina sellainen olo, kuin olisin tehnyt itselleni kuoren ihoon. Siitä tunteesta haluan eroon.
Soile oli kertonut mulle paljon lahtelaisen perheyrityksen hyvin siedetystä kosmetiikkasarjasta EkoPharma Professionalista, jota myytäisiin vain kosmetologeilla. Tuotteet ovat suunniteltu suomalaisen ihon tarpeisiin ja niissä vaikuttavina aineina on suomalaiset luomumarjat ja joista puuttui monia allergisoivia ainesosia, mitä ulkomaalaiset luonnonkosmetiikkasarjat sisältävät. En ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että siitepölyallergikko voi saada helposti oireita myös kosmetiikasta missä käytetään tiettyjä yrttejä tai mykiökasvin kuten kamomillan osia raaka-aineina. Pikkuhiljaa innostuin ehdotuksesta, että testaisin puoli vuotta EkoPharmaa, vain ja ainoastaan EkoPharmaa ja tutkisin blogissani miten ihoni reagoi kun taustalla on se akne ja ne luonnonkosmetiikasta saadut epämieluisat reaktiot.
Ja tässä sitä ollaan, kaikki kosmetiikka muutamaa poikkeusta (kerron myöhemmin mitä) lukuunottamatta on siis poistettu peilikaapista ja tilalle on tullut melkoinen röykkiö suomalaista ammattilais-luonnonkosmetiikkaa. Kävin päivällä kauneushoitola Hillassa Hietalahdessa ja Hillan omistaja Minna teki mulle sekä ihonpuhdistuksen että tsekkasi mitkä tuotteet iholleni sopisivat parhaiten. Ymmärsin vasta kosmetologin luona miksi on hyvä, että tuotteita ei voi vain tilata netistä. Olisin nimittäin tilannut ihan väärät tuotteet iholleni, jota ei ole koskaan aiemmin kunnolla analysoitu. Melkoinen facepalm-tilanne muuten huomata, että on käyttänyt aivan erilaisia tuotteita ihonhoidossa, mitä olisi pitänyt.
EkoPharma on kehitetty alun perin herkän ihon hoitoon ja sen takana on AnnI Linnavirta, entinen sairaanhoitaja ja nykyisin siis kosmetiikka-alan moniosaaja. Tuotteet tehdään tällä hetkellä Lahdessa, mutta tuotantolaitos on muuttamassa syksyllä Helsinkiin, vain muutaman kilometrin päähän kodistani! Luomumarjat, mitä tuotteissa käytetään ovat myös suomalaisia, esimerkiksi mustaherkukka on Korialta, melkoista lähikosmetiikkaa siis. Mulle luvattiin, että pääsisin tulevaisuudessa myös tutustumaan tuotantotiloihin sekä vierailemaan halutessani siellä marjatilallakin, mikä kuulostaa tosi mielenkiintoiselle. Eihän minulla ole mitään tietoa miten se kaikki marjoista saatava hyvä näihin tuotteisiin oikein laitetaan. Kuitenkin kun INCI-listoja lukee, ymmärtää ettei EkoPharman tuotteissa marjat ole vain markkinointitemppu vaan niitä todellakin löytyy tuotteista paljon. Se onkin tärkeää, koska vaikka testausjakso onkin itselleni ilmainen, en haluaisi jatkossa pistää rahojani kosmetiikkaan missä mainoksissa isoimmin hypetetty raaka-aine olisikin INCI-listan viimeisenä ja tuotteessa vain markkina-arvon takia. Tiedättehän, on tyrniseerumeita ja tyrniseerumeita, se paljonko vaikuttavaa ainetta on merkitsee aika paljon.
Hillassa mulle siis tehtiin ihonpuhdistus ja analyysi, jonka perusteella mulla onkin kuivuuteen taipuvainen sekaiho. Ei siis rasvainen iho ollenkaan, vaikka kovasti niin luulin. Sen lisäksi ihostani löytyi merkkejä couperosasta, eli verisuonien katkeilusta! En ollut edes ajatellut omistavani couperosa-ihoa, ja oletin saavani EkoPharman akne-iholle soveltuvaa sarjaa testiin. Sen sijaan mulle löytyikin kombo, missä yhdistyy kosteuttava sarja ja cuperosa-sarja. Oikeastaan kaikki muu paitsi kosteuttava puhdistusgeeli on herkälle couperosaiholle. Minna laati mulle myös tarkan hoito-ohjelman mihin kuuluu päivittäin:
- Kosteuttava puhdistusgeeli vadelmauutteella
- Herkän ihon kasvovesi mustaherukkauutteella
- C-max couperose hoitovoide mustaherukan siemenöljyllä
- C-max couperosa hoitoseerumi mustaherukkauutteella
- C-max herkän ihon silmänympärysvoide
Ja kerran viikossa:
- Herkän ihon kuorinta mustaherukkauutteella
- Herkän ja couperosaihon naamio mustaherukkauutteella


Sekä Soile että Minna varoittelivat, että iho saattaa reagoida negatiivisesti aluksi tuotteisiin jonkin verran, mutta kun ihosta on saatu edellisten tuotteiden kalvomuodostajat veks ja iho pystyy taas ottamaan vastaan tehoaineita sekä entistä paremmin myös hengittämään, tilanteen pitäisi raueta. Tuotteissa on kuitenkin sama, mikä lääkkeissäkin eli reseptiä voidaan tarvittaessa muuttaa. Kaikki kun ei sovi kaikille, vaikka sarja on yleisesti hyvin siedetty ja kehitettykin herkälle iholle.
Kyllä kuulkaa jännittää. Toivon todellakin, ettei tälläinen suora hyppy uuteen sarjaan ilman totuttelua aiheuta paljon esimerkiksi näppyjä ja että ihoni tykkäisi näistä tuotteista. Tässä on sekin puoli, että saan blogin kautta aika usein testattavia ihonhoitojuttuja ja nyt olen tosiaan jäävännyt itseni täysin kaikista muista sarjoista puoleksi vuodeksi, eli vaikka iho reagoisi kuinka, olen lupautunut koekaniinina etsimään kosmetologini kanssa pulmiin ratkaisun EkoPharman tuotteista. Ei siis pelastavia apteekkituotteita eikä muutakaan, itseasiassa aurinkorasvanikin on EkoPharmaa!
Mulla jäi niin paljon tästä jutusta pois kiinnostavia juttuja, mutta palataan viimeistään ensi kuussa siihen miten iho on ottanut EkoPharma Professional-tuotteet vastaan. Toivon parasta, mutta valmistaudun pahimpaan ;) Onneksi Hillasta luvattiin, että saan soittaa aina kun jotain kysymyksiä tulee ja tarkoituksena on saada - ei hyväkuntoisen näköinen iho vaan hyväkuntoinen iho kotimaisilla luomumarjoilla!
Onko teistä jo joku testannut EkoPharmaa?
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.