Näin uuden vuoden aikoina tapanani on ollut tehdä jonkinlainen toplista kuluneesta vuodesta eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kuitenkin...

31.12.17


Näin uuden vuoden aikoina tapanani on ollut tehdä jonkinlainen toplista kuluneesta vuodesta eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kuitenkin, koska tänä vuonna otin (jälleen kerran) uuden kanavan tuntojeni välittämiseen ja aloin julkaisemaan Anikon kanssa podcastiamme Elsan ja Anikon Kuplaa Radio Helsingissä, löytyy vuoden 2017 parhaat palat kootusti podarimme uuden vuoden jaksosta TÄÄLTÄ!

Jaksossa paljastamme mm. vuoden 2017 parhaat oluet, vaatteet, ravintolat, biisit, albumit, rakkaussotkut ja somekohut. Ota siis uuden vuoden ensimmäinen (tai nopeana se vuoden viimeinen) päivä kanssamme rennosti, kuulokkeet päähän, konvehtirasia tai spirulinapirtelö kouraan ja kuuntele yhteenvetomme vuodesta 2017. 

Hyvää uutta vuotta kaikille 2017 vuonna blogiani lukeneille, toivottavasti törmäillään jossain muodossa myös vuonna 2018, blogissa, podcastissa, instassa, facessa tai ihan livenä!




1 kommenttia

Olen uuttanut itseni joulusesongin aikana elokuvilla, jotka pursuavat rakkautta, kuumaa kaakaota, mistelinoksia ja käsi kädessä luistelua t...

30.12.17
Olen uuttanut itseni joulusesongin aikana elokuvilla, jotka pursuavat rakkautta, kuumaa kaakaota, mistelinoksia ja käsi kädessä luistelua talvisessa New Yorkissa. Totuus on kuitenkin ollut lähinnä epätoivoinen alekarkkien hamstraus märkien länttien tippuessa taivaalta - ei rakkautta eikä New Yorkia. Paitsi tänään.

Tulimme eilen Kaamoksen kanssa viimein maalta kaupunkiin ja päätimme ottaa ilon irti niistä riennoista, mitä Helsinki meille tarjoaa. Eli sushista, leffasta ja Rautatientorilla sijaitsevasta Jääpuistosta. Olemme olleet tämän talven luistelematta ollenkaan, kun täällä Etelä-Suomessa lajia pystyy harrastamaan käytännössä vain tekojääradalla, eikä arkisin maalla sellaista herkkua ole ollut tarjolla. Onneksi Helsingistä löytyy useampikin tekojäärata, joten luistelu on sentään vähän helpommin järjestettävissä mitä (kiihkeitä tunteita blogissakin herättänyt) hiihto!


Kaamokselle hankimmekin joululahjaksi uudet luistimet, jotka ovat kätevästi kolmen koon mallia, ja mahtuu ainakin teoreettisesti koosta 34 kokoon 37. Emme kuitenkaan vielä ehtineet terotuttaa uusien luistimien teriä enkä minä (parin vuoden aikomisesta huolimatta) ehtinyt hankkimaan itselleni sopivia luistimia, joten päätettiin käyttää Jääpuistolta alkutalvesta tullut blogietu vastaan ja lainata luistimet suoraan paikan päältä. Vuokrausmahdollisuus Helsingin ytimessä sijaitsevassa jääpuistossa onkin huippujuttu, jota etenkin turistit tuntuivat hyödyntävän paljon. Vaikka sää ei ollut mitenkään loistokas, vaan harmaa ja sateinenkin, oli Jääpuisto ihan täynnä sekä perheitä että turisteja.


Ja pakko sanoa, että talven ensimmäiset luistelut eivät menneet ihan putkeen, vaikka hauskaa olikin. Ja ei, Kaamoksella luistelutaitoa alkoi löytymään melko nopeasti pienen kelkkaharjoittelun jälkeen ja mukana ollut Anna-Mariakin liiteli kuin vanha tekijä, mutta muhun iski tosi voimakas ja polttava jalkakipu. Kivun seurauksena olin siis itse porukan ensimmäinen luistimet naulaan ripustanut. Kipu ei sinäänsä ollut yllätys, sillä olen kärsinyt siitä ihan lapsuudesta lähtien, jolloin pelasin ringetteä ja luistelutreenit olivat välillä yhtä helvettiä jalkatreenistä huolimatta. Luulenkin, että valitettavasti luistelu ei tule olemaan itselleni talvilaji nro1 jatkossakaan, mutta onneksi lapsi pysyi luistimien päällä pitkään ja hartaasti.


Luistelun päälle kävimme vielä kutsusta nauttimassa Cafe Jääpuiston eväistä ja tuhdit voileivät kuuman juoman kanssa maistuivatkin kyllä happihyppelyn jälkeen hyvin. Ja kieltämättä siinä iloisia luistelijoita katsellessa ja syödessä alkoi se jouluelokuvista tuttu fiilis tarttua itseenkin, vaikka ei ihan New Yorkissa oltukaan eikä se luistelukaan onnistunut itselläni kovin hyvin. Monesti hyvä fiilis onkin monen asian summa ja meidän luistelupäivän tunnelmaan kyllä vaikutti paljon orastava uudenvuoden juhlan odotus, luistinradan kaunis ja historiallisesti merkittävä sijainti sekä tietenkin hyvä seura. Ihan joka kerta jäälle mennessä me tuskin Jääpuistoon tulemme, mutta onhan tämä aika must juttu näin joulun ja uuden vuoden aikaan!

Kuvat tallensi Eino Nurmisto/ Tämän kylän homopoika


3 kommenttia

Ihania välipäiviä tyypit! Itselläni joululoma on jo ohi, vaikka jatkankin työviikkoani vielä hetken joulupaikastamme maalta Kaamoksen isän ...

28.12.17
Ihania välipäiviä tyypit! Itselläni joululoma on jo ohi, vaikka jatkankin työviikkoani vielä hetken joulupaikastamme maalta Kaamoksen isän luota. Tähän on syynä ihan käytännön asiat, eli meidän vanhempien työt yhdistettynä lapsen lomaan eskarista. Samassa osoitteessa ollessamme pystymme hieman paremmin jakamaan aikaa töiden ja lapsen huomioimisen välillä ja onneksi mun työajaksi valikoitui pitkää tikkua vetämällä normaali konttoriaika ja Kaamoksen isä saa tehdä töitään iltaisin. Olen siis paukuttanut konettani eilen muun muassa pressikutsujen merkeissä ja näin torstaisen kahvipaussin kunniaksi ajattelin paljastaa muutamat saamani joululahjat teillekin, vanhan ajan tyyliin lahjat nopeasti lattialla kuvaten :)

Toivelistani oli lyhyt ja ytimekäs. Halusin kunnollisen sienikorin enkä mitään muuta. Ja sienikorin sain, sellaisen vanhan kirpparilta metsästetyn version, joka oli musta kiva juttu ihan siksikin, ettei lahjojen todellakaan tarvitse olla uusia. Se että ovat toimivia riittää hienosti! Vaan sen verran kilttinä olin ollut, että muutama muukin paketti tuli, tässäpä siis mun joululahjat 2017.


Pehmeät paketit kiinnostaa aina! Tänä vuonna sain lahjaksi aivan upean Vanamo decon meikkipussisetin. Vanamo Deco ei ole vielä kovin tunnettu sisustustekstiilimerkki, mutta sen isosisko eli Vanamo kantoliinat ja kantoreput ovat varmasti monelle pienen lapsen vanhemmalle tuttu juttu. Ja olen tosi iloinen, että suomalaisen Vanamon kauniita kankaita saa nyt myös muuhun kuin kantotarkoituksiin.

Kosmetiikkaakin tuli, Doftin Helsingissä käsin tehdyn artesaanisaippuan muodossa. Laventelin ja piparmintun tuoksuinen suolasaippua päätyy varmasti käyttöön ja saippuapala on nestesaippuaa kätevämpi ja pitkäikäisempi, joten tämä oli hyvä juttu ehdottomasti!


Poikkeuksellisesti kansainvälistä kirjallisuutta käsiini! Luen suurimmaksi osaksi suomalaisia kirjoja ja tällaiset muiden valitsemat kirjat ovat aina hyvä juttu. Tosin joululoman aikana en saanut aloitettua kumpaakaan kirjoista, sillä keskityin lähinnä nukkumaan päiväunia ja...


Pelaamaan pleikkaa! Playstation4 oli mun lahjani koko perheelle ja en ole ihan varma kumman vanhemman luo se nyt jää, todennäköisesti kuitenkin ainakin aluksi maalle. Pleikkarin mukaan hankin muutamia pelejä, joista suurin yhteinen suosikki on ollut Harry Potterin kaikki lukuvuodet sisältävä peli. Myös uusia kännykän kautta pelattavia Playlink-pelejä on kokeiltu Knowledge is the power pelin myötä ja Knack2 on ollut myös kovassa käytössä. Eilen kirjastoreissulla löysimme myös ps4-version Hobitti-pelistä, joten tämän kanssa on nyt tullut vietettyä iltaisin aikaa oikein urakalla.


Ja vaikka kodinkoneet eivät kuulemma ole hyvä lahja, musta tämä spiraalileikkuri on ihan huippu juttu! Arkisin pyrin syömään mahdollisimman energisoivia ruokia, sillä olen todella altis väsymään esimerkiksi pastan syömisen jälkeen. Hiilarit eivät vain sovellu ruokavaliooni kovin hyvin, vaikka rakastankin leipää, pastaa ja sokeriherkkuja paljon. Siksi tällainen helppokäyttöinen spiraalileikkuri oli nappilahja minulle, sen avulla kun saan tehtyä esimerkiksi kesäkurpitsasta ja punajuuresta vähemmän väsyttäviä nuudeleita arkiruuaksi. Esimerkiksi bolognesekastike toimii kesäkurpitsanuudeleiden ja parmesaanin kanssa kuin väärä raha ja punajuurinuudelit ovat aurajuuston, päärynän ja saksanpähkinöiden kanssa ihan huippuhyvä setti, joten kunhan jouluruuat on syöty, on ihan pakko päästä kokeilemaan tätä!

Aika kivoja ja tarpeellisiakin lahjoja siis tuli. Ei mitään liian pröystäilevää tai suurta, vaan just sopivasti iloa vuoden loppuun :)

1 kommenttia

Olen pitänyt joulukuun vähän hiljaiseloa täällä blogissa, sillä loppuvuoteen sattui monta energiaa vievää juttua ja ajattelin, ettei bl...

25.12.17

Olen pitänyt joulukuun vähän hiljaiseloa täällä blogissa, sillä loppuvuoteen sattui monta energiaa vievää juttua ja ajattelin, ettei blogin hiljeneminen haittaa tässä ties monenko somekanavan viidakossa yhtään mitään. Nyt joulupäivänä alkoi kuitenkin kutkuttaa kirjoittaminenkin, niin rennon löysä joulu meillä on ollut ja akkujakin on saanut ladattua kunnolla. Ja avatessani läppärin muistin, että bloginihan täyttää tänään jo seitsemän vuotta! Onnea siis blogini, enpä olisi uskonut tämän pysyvän mukanani näin pitkään!

Vaikka jouluvalmistelut jäivätkin tänä vuonna bloggaamatta, löytyy Elsan ja Anikon Kuplasta jouluspesiaali, jossa me Anikon kanssa kerrotaan vähän erilaisista joulunviettotavoistamme. Kannattaa kuunnella ihan siksikin, että Aniko kertoo podarissa unkarilaisesta joulunvietosta, jonka yksi tapa on Jeesuslapsen tuomat lahjat! Meillä lahjat toi edelleen joulupukki, joka tänäkin vuonna oli jättänyt paketit erkkeriin meidän ollessa lukemassa kirjoja jouluruuan jälkeen. 


Lahjoista puheenollen, olin tänä vuonna erityisen löyhämielinen ja antelias ja siksi tämä joulu  onkin vietetty lähinnä olohuoneen sohvalla. Hankin nimittäin aivan randomlahjana perheeseemme Playstation4 konsolin sekä kasan erilaisia pelejä! Meillä on ollut Playstation3 jo vuosikausia, mutta se on toiminut lähinnä dvd-soittimena, kun ohjaimet ovat olleet vähän rikki ja kiinnostavimmat peliuutuudet on tehty viime vuosina vain neloselle. 

Koska en ole mikään tekniikan ihmelapsi ja yleensä mokailen teknisien asioiden kanssa, päätin vähän jekuttaa Kaamosta ja hänen isäänsä ja pakkasin joulupukin pussiin vain PS4 pelin ja PS4 ohjaimen, mutta en itse konsolia. Lahjoja avatessa tyypit siis avasivat lahjansa ja siirsivät pleikkakamat syrjään todeten, ettei nämä oikein käy meille ja tyytyivät tilanteeseen täysin. Kumpikaan ei siis epäillyt yhtään, että olisin hankkinut itse laitetta, vaan pelkät lisäosat :D Mun piti sitten kaivaa sohvan alta esiin konsolikin, joka otettiin kyllä ilolla vastaan ja tämä päivä on mennyt leppoisasti Knack2:sta pelaten!


Vaikka jouluvalmistelut jäivätkin tänä vuonna bloggaamatta, olen ollut oikeastaan aika ahkera kaikenlaisen jouluhössöttämisen kanssa ja leiponut ajankohtaisia alpakka-sateenkaaripipareita, askarrellut kavereille polkkakarkkikorviksia ja tehnyt jopa pihan linnuille oman jouluisen ruokinta-automaatin! Jouluruuat meille teki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Kaamoksen isä, joten täällä maalla olen osallistunut lähinnä ruuan syömiseen ja liikkumiseen olohuoneen sohvalta takkahuoneen sohvalle ja takaisin.

Koska joulupäivä on mennyt hyvin rauhallisissa tunnelmissa ajattelin, että huomenna voitaisiin mennä kokeilemaan Kaamoksen joululahjaksi saatuja luistimia. Paketista kuoriutui kyllä myös lumikengät (mutta ei niitä suksia, joiden puute taannoin ihmetytti kommenttiboksissakin), mutta lumikenkäkelit eivät tällä hetkellä ole yhtään hiihtoa optimaallisemmat, joten odotellaan lumikenkiin tutustumiseen vielä korkeampia nietoksia. 

Mukavaa joulun jatkoa toivotelle, Elsa

4 kommenttia

Joulu on jo viikon päästä ja tämä tarkoittaa tottakai vapaata aikaa, jolloin on ihana tarttua kirjaan ja konvehtirasiaan ja vain sukeltaa...

17.12.17

Joulu on jo viikon päästä ja tämä tarkoittaa tottakai vapaata aikaa, jolloin on ihana tarttua kirjaan ja konvehtirasiaan ja vain sukeltaa kertomukseen. Lapsiperheessä ongelmana on kuitenkin se, että mikäli vanhemmat edes yrittävät olla omissa oloissaan kirjan kanssa, se on lapsesta niin epäilyttävää että he mitä todennäköisesti tunkevat kirjan ja lukijan väliin, tarvitsevat ruokaa, haluavat pelata ristiseiskaa ja unohtavat miten vessassa pyyhitään. Paras tapa lukurauhan saavuttamiseen on siis kahlita myös lapsi kirjaan. Tässä tapauksessa äänikirja on ehdottomasti se paras vaihtoehto, sillä sitä osaa kuunnella lukutaidotonkin lapsi.

Äänikirjat ovat huippu juttu myös automatkoilla, joita joulunaikaan moni perhe tekee. Silloin on kuitenkin tärkeää, ettei kaiuttimista kuulu mitään ankeaa Pupu Tupunaa (anteeksi asenteellisuuteni, en kestä tätä sarjaa yhtään), vaan tarinoita, joita koko perhe voi kuunnella hymy huulilla. Meillä on käytössä yhteensä kolme erilaista kirjapalvelua, joista vuorottelen Storytelin ja BookBeatin kuukausitilauksien kassa ja lisänä on Elisa Kirja, josta voi hankkia yksittäisiä kirjoja ilman erillistä kuukausimaksua. Tässä vinkit kirjasarjoihin, joita me olemme viime aikoina näiden palveluiden kautta kuunnelleet. Kirjasarjat on valinnut Kaamos, kommentit taas ovat minun näppäimistöltäni.

Viisi suosikki äänikirjasarjaa (just nyt)


1. Paula Norosen Supermarsut löytyy sekä Storytelistä että Bookbeatista. Bookbeatin valikoima on kuitenkin Storyteliä isompi, joten suositukset sinne. Nämä ovat meillä kuuntelussa nyt ja ovat kivoja vähän lyhyempiä (n. 2,5h) ja tosi hauskoja sekä myös ennakkoluulottomia ja suvaitsevia lasten äänikirjoja, joissa päähenkilö Emilialla on kyky muuttua Supermarsuksi. Supermarsut ovat myös oma lempparini uusista kirjatuttavuuksista! Lukija: Susanna Haavisto.

2. Siri Kolun Me Rosvolat-sarja löytyy taas Storytelistä. Me Rosvolat kuuluu minun vanhoihin suosikkeihini ja olen lukenut Rosvolan perheen ja perheeseen varastetun Viljan tarinoita jo paljon aiemmin itsekseni. Äänikirjat kestävät viidestä yhdeksään tuntia ja näitä Elsa Saision lukemia kirjoja on kiva kuunnella vaikka iltasatujen tilalla pätkä pätkältä.

3. Taika Taksiset ovat kirjoja, jota en itse tajua yhtään, mutta lapsen mielestä nämäkin on huippujuttu. En tiedä todellakan miksi! Kirjat kertovat lähiönoita Taika Taksisesta ja sarjasta on tulossa uusi äänikirja Storyteliin 21.12. Taika Taksiset lukee niiden kirjoittaja Siri Kolu.

4. Harry Potterit löytyy sekä Storytelistä että Bookbeatista, kummassakin lukijana superihana Vesa Vierikko. Kuuntelimme koko Potter-kirjasarjan loppukesän ja syksyn aikana, joka oli pitkä ja kiinnostava kokemus. Harry Pottereita en suosittele ihan perheen pienimmille, vaikka kumma kyllä Kaamoksen jännityksen sietokyky kesti Potterit ihan loppuun saakka. Potterit ovat kirjasarja jota ei lueta hetkessä, pisin Potter kun kestää yli 33 tuntia.

5. Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjät ovat ainoa kirjasarja, jonka olen ostanut kokonaisuudessaan Elisa-kirjan kautta itsellemme, koska sarja on vaan niin hyvä ja kuuntelemme melko lyhyitä (2-3 tuntia) kirjoja usein uudelleenkin. Risto Räppääjiä ei myöskään löydy muista kuukausimaksullisista palveluista, jotka olen tilannut, joten ostaminen olikin ainoa vaihtoehto kirjastosta lainaamisen lisäksi.

Seuraavat kuuntelussa

Seuraavaksi olemme tarttumassa Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistoihin sekä Timo Parvelan ja Bjorn Sortlandin Kepler62-sarjaan, sillä kumpikin löytyy Bookbeatista, joka meillä on nyt käytössä.

0 kommenttia

Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravi...

11.12.17

Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravintola-alalta, tosin mulla tottakai paljon vähemmän, mutta kuitenkin. Kuplan jakso ilmestyikin jo perjantaina, joten voitte napata keskustelumme kuunteluun vaikkapa työmatkalla tai tiskatessa, olemme ihan hyvää seuraa myös iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Ravintolajakson kunniaksi päätin listata meidän perheen lempiravintolat Helsingissä. Nämä paikat on valittu listaukseen ihan Kaamoksen ja mun makuaistien, kotihuudien sekä yleisen ystävällisen palvelun vuoksi satunnaisessa järjestyksessä. Monet hyvät ravintolat jäivät mainitsematta ihan siksi, etteivät ne useinkaan osu kohdallemme silloin kuin nälkä yllättää. Mutta alla olevissa ravintloissa me käymme usein!


Porthaninkatu nelosessa sijaitseva Rice Gardenin piste on sushipaikkojen suosikki, sillä se sijaitsee ihan Hakaniemen metroaseman hoodeilla. Nimensä mukaisesti paikka on sushila, joten tänne mennään silloin kun tekee mieli nopeasti hyvää sushia. Sushit ovat hyviä ja variaatioita riittää, lempparikseni on noussut tuorejuustoa sisältävä kaliforniarulla sekä lämpimät tempurasushit wakamesalaatilla. Sushin lisäksi buffetista löytyy myös muuta purtavaa, yleensä nuudeleita, lihavartaita sekä dumpligseja.

Hintataso: buffet n. 12 euroa aikuinen


Kontulahan on - uskokaa tai älkää - tosi hyvä lähiö käydä syömässä. Meidän suosikkiravintola Kontulan ostarilla on nepalilainen ravintola Tilicho, jossa on aina hauska käydä syömässä, sillä ruoka on hyvää ja palvelu tosi ystävällistä. Tilichon henkilökunta todennäköisesti Helsingin mukavinta ja me ollaan pyöritty ravintolassa ihan sen avaamisesta lähtien, sillä rakastamme kumpikin nepalilaista ruokaa sekä paikan ystävällistä tunnelmaa. Sanoinko jo, että paikassa on ystävällinen palvelu?

Hintataso: lounas n. 9 euroa, listalta n. 12-20 euroa


Sori Breweryn baari Kaisaniemessä valikoitui ruokapaikaksemme ihan siitä syystä, että Sorilla on tosi hyvä bissevalikoima ja ravintola on ihanan valoisa. Kun monet gastropubit luottavat tummaan tiiliseinään, Sorin valoisuus on virkistävää vaihtelua ja baari näyttää itseltään eikä miltään brittipubiksi naamioituneelta huoneelta. Syy listalle pääsyyn on kuitenkin ruuan ja palvelun yhdistelmä, lapselta kysytään henkilökohtaisesti mitä hän haluaa ja äidille suositellaan parhaat sourit, joten kyllä kelpaa. Ruokalistan osalta olemme taantuneet ratkaisuun, jossa syömme aina vain bataattiransiksia tzazikilla sekä jäätelöannoksia sekä omppupiirakkaa. 

Hintataso: n. 10-20 euroa riippuen annoksesta


Irakilaista hiiligrilliruokaa tarjoava Tikke on ollut meidän suosikki, jossa käydään yleensä uimahallireissujen jälkeen. Tikke ei ole se ostarin viihtyisin ravintola, mutta sen minkä tyylissä häviää voittaa maussa. Kahden kebabvartaan annos sisältää valittujen lihavartaiden lisäksi paahdettuja tomaatteja, naan-leipää, korianteria sekä buffetillisen lisukkeita kuten hummusta, tzazikia, tomaattisalsaa sekä hapatettuja kasviksia. Hinta annoksella on aamusta iltaan 10 euroa. Hinta-laatusuhteen ollessa kohdillaan Tikke on yleensä aina täynnä, joten vaikka ostarin ravintolat tulevat ja menevät, uskon muutaman vuoden vanhan Tikken pysyvän.

Hintataso: 10 euroa aikuinen, 6 euroa lapsen yhden vartaan annos


Helppo, helpompi, pizzarium. Kluuvin Pizzarium on meidän kulkureittiemme varrella täydellisesti ja pikaruokapaikoista laadukkaimmasta päästä. Rakastan paksua ja sitkeää juureen leivottua roomalaista levypitsaa kaikista pitsoista eniten ja rakkaus on selvästi tarttuvaa sorttia. Kluuvin Pizzarium eroaa esimerkiksi Kampin vastaavasta niin, että siellä isomman erän ostaja saa palansa edullisemmin mitä yksittäin ostettuna. Sehän sopii, meidän traditioon kun kuuluu neljä erilaista levypitsapalasta, jotka pyydämme puoliksi ja jos emme jaksa kaikkea, otamme loput mukaan kotiin. Omat suosikkini ovat parmesania ja munakoisoa sisältävä pala sekä tulinen salamipitsa. Kaamos vannoo perinteisen margheritan nimeen

Hintataso: n. 4 euroa pala kun ostaa useamman palan

Bubbling under: Mc Donalds pelkästään uusien bataattiranskisten takia!


1 kommenttia

Meillä on ollut meneillään taas tosi iso äänikirjabuumi ja olemme Kaamoksen kanssa saavuttaneet juuri historiallisen merkkipaalun, Harry Po...

9.12.17
Meillä on ollut meneillään taas tosi iso äänikirjabuumi ja olemme Kaamoksen kanssa saavuttaneet juuri historiallisen merkkipaalun, Harry Potterit on nyt luettu loppuun! Potterurakan jälkeen ajattelin, että siirrymme hetkeksi takaisin suomalaisten satujen pariin ja samalla vaihdamme myös formaattia, Lidlistä kun löytyi vanha Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenteri dvd:nä. Luimme tuossa hetki sitten uuden Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö-kirjan, joka oli tosi kiva ja hauska, joten siksikin oli kiva kaivautua itsenäisyyspäivänä sohvannurkkaan katsomaan Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuja.

Muutaman kymmenminuuttisen katsottuani alkoi kuitenkin ilo muuttumaan hämmennykseksi, vuonna 1993 tehty sarja kun oli vähän liiankin ysikolmonen, enkä todellakaan tarkoita sillä lavastusta tai kuvanlaatua. Alkujaan Pikku Kakkosessa näytetyn joulukalenterin juoni on näennäisesti tosi kiva ja kertoo tarinan siitä, kuinka Vilttitossu vie kodin ruokavarastosta ruokaa joulutontulle, mutta kylän poliisi Isonapa syö tontun herkut. Kuvio alkaa selviämään vasta kun tyttöjen vanhemmat kertovat poliisille ruuan häviämisestä ja poliisi Isonapa ymmärtää syöneensä juuri ne kadonneet herkut.

Mutta vaikka juoni tuntuu kivalle, oli käsikirjoitukseen kylvetty 2017 vuoden silmin ihan järjetön määrä ulkonäköön ja lihavuuteen liittyvää dialogia, joka sai ainakin minut haukkomaan henkeä. Olen aina vähän ihmetellyt  komisario Isonavan nimeä, mutta ohittanut sen kuitenkin olkaa kohauttaen. Nyt joulukalenteria katsoessa oikeasti vähän järkytyinkin, kun Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista tutut Alibullenin neidit olivat joululaihdutuskuurilla, joka kesti ihan viimeiseen jaksoon asti, he kertoivat laihduttavansa siksi että saisivat sitten jouluna syödä ihan kunnolla. Toinen neideistä iloitsi, että hame pyörii jo päällä ja eipä ole ihme ettei pyörisi, neidit kun jumppasivat puolet ruutuajastaan puhuen laihdutuksesta! Jossain vaiheessa Heinähatun ja Vilttitossun isä totesi Alibullenin neitien paaston kestävän 30 päivää.

Absurdein kohta sarjassa oli kun Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna Kattilakoski meni Alibullenin neideille kylään ja kauhisteli jumppaaville neideille naistenlehdessä olevaa kuvaa "miten tuokin on laihduttanut itsensä luurangoksi". Silloin teki mieli sulkea koko televisio, mutta jatkettiin sitten kuitenkin, koska ajattelin voivani selittää laihdutusjutut lapselle jotenkin fiksusti (turha toivo). Ja loppuun saakka joulukalenteri jatkui yhtä kiusallisena, kun jopa ystävällinen tonttu alkoi puhumaan pulleasta poliisi Isonavasta käyttäen mitä kamalimpia lihavuuteen liittyviä kuvauksia. Hieno asennekasvautushetki suoraa lapsuudestani!

Nykyäänhän tällainen dialogi ja juoni ei olisi missään nimessä sallittua lastenohjelmissa, mutta 90-luvulla tv-sarja tuskin herätti suuriakaan negatiivisia tunteita. Laihdutuksesta ja syömättömyydestä lapsille kertominen ja lihavien haukkuminen kun oli aivan yhtä normaalia kuin se, että Peppi Pitkätossussa puhuttiin neekereistä ja karkkipäivänä syötiin neekerin suukkoja. Ja tässä tullaan siihen, että eihän näillä jutuilla ole ollut mitenkään tarkoitus loukata tai kylvää ennakkoluuloja, nehän vaan olivat ihan yhtä normaaleja kuin lihan syöminen tai sisällä tupakoiminen. Aikansa juttuja.

Mutta mitä tällaisille ajatusmaailmaltaan vanhentuneille teoksille tulisi sitten tehdä? Ruotsissa nousi taannoin iso haloo Astrid Lindgrenin kirjojen kieliasun siivouksesta, jolloin Lindgrenin tytär kommentoi asiaa juuri niin, että sanat ovat ajankuvia ja hänen äitinsä ei missään tapauksessa ole halunnut loukata vanhakantaisilla ilmauksillaan, Ja tyttären luvalla nämä sanat vaihdettiin parempiin. Mutta koska vanhaa tv-sarjaa ei tietenkään voi samalla tavalla korjata, se jatkaa elämäänsä juuri niinkuin se on aikoinaan tehty. Ja valitettavasti sisältö ei vastaa enää niitä kriteerejä, joita nykyvanhemmilla lastenohjelmien sisällöstä on. Harva meistä haluaa lastenohjelman ottavan kantaa ihmisten ulkonäköön ja esimerkin kautta kannustavan 30 päivän paastoon tai hoikkien haukkumiseen luurangoiksi. Ja valitettavasti yhtä harva meistä vanhemmista jaksaa istua sisältötsekkaamassa jokaista lastenohjelmaa ennen lasta, joten tällaiset tuttujen satuhahmojen ajatustasolla vanhentuneet sarjat pääsevät yllättävän helpostikin katseluun ilman kyseenalaistamista.

Nyt siis mietin onkohan olemassa mitään varoitustarraa, jolla tällaista ajatusmaailmaltaan vanhentunutta sisätöä voisi merkitä? Kun tuskin näitä kieltääkään voi, vaikka meillä tämä leffa lähtee kyllä kierrätykseen kulkematta lähtöruudun kautta. 

ps. Tämän tv-sarjan perusteella ei kuitenkaan kannata pelästyä, ainakin nämä uusimmat Heinähattu ja Vilttitossukirjat ovat lukukokemukseni perusteella muuten aivan ihania! Mulle tuli melkein huono omatunto, kun fanitan Sinikka ja Tiina Nopolaa ihan hurjana ja päädyn kirjoittamaan 24 vuotta vanhasta sarjasta, mutta kun tämä dvd-levy on nyt melko ajankohtainen ja myynnissä, on välillä pakko ottaa vähän kriittisempi kanta siihen mitä moskaa sitä kaupasta kotiinsa onkaan kantanut. Mutta 100% lukemistanu Nopoloiden tuotoksista on kyllä kaiken suositteluni arvoisia. Tosin koko Heinähattu ja Vilttitossu sarjaa en ole lukenut. Kiitos ja anteeksi. 

8 kommenttia

Olen itsenäisyyspäiväihminen. Silti aina itsenäisyyspäivän aikoihin tulee olo, ettei mulla ole mitään aiheesta kirjoitettavaa, sillä enem...

7.12.17
Olen itsenäisyyspäiväihminen. Silti aina itsenäisyyspäivän aikoihin tulee olo, ettei mulla ole mitään aiheesta kirjoitettavaa, sillä enemmän kuin itsenäisyyden satavuotisjuhlaa, minä juhlin Suomea jo ennen itsenäisyyttä ja tietenkin sen jälkeen. Vaikka tottakai arvostan valtavasti maamme itsenäisyyttä, olen aina vain entistä enemmän kiinnostuneempi vieläkin vanhemmista ajoista, myyteistä, pakana- ja luonnonuskonnoista ja tottakai myös Suomen luonnosta. Ja näiden teemojen vuoksi minulle tuntui luonnolliselta lähteä fiilistelemään Suomea luontoon muiden itsenäisyyspäivän juhlien sijaan (heh, linnaan en sentään saanut kutsua).

Koska olen ollut viikon täällä Kaamoksen toisessa kodissa Somerolla, päätimme itsenäisyyspäivän aamuna ottaa auton nokan kohti Häntälän notkoja, jotka sijaitsevat pienen ajomatkan päässä Someron keskustasta. Häntälän notkoja kutsutaan Someron alppiniityiksi, mikä on tottakai hieman liioiteltu ilmaus, mutta annetaan anteeksi! Paikka on silti kovin ihana. 


Häntälässä on kaksi eri tyyppistä luontopolkua, jotka ovat tähän aikaan jo virallisesti kiinni. Uhmasimme kuitenkin suosituksia, sillä näin vähässä lumessa 3 km luontopolun pystyi vielä hyvin tarpomaan, tosin osan matkasta hieman hankalammin, sillä maa oli osittain hyvin upottavaa ja märkää. Itselläni ongelmaksi koitui lähinnä liian heppoiset trekking-kengät, jotka olisin puolessa matkaa vaihtaut ilomielin vaelluskenkiin tai kumppareihin. Kaamos taas veteli Stonzeillaan hyvin ketterästi, joten jälleen kerran kyse ei ollut huonosta olosuhteista vaan mun huonoista varusteista. 


Koska Häntälän luontopolut ovat parhaimmillaan keväästä syksyyn, ei luonto antanut kenties parasta palaansa näin talvella. Kasvit uinuivat hennon lumipeitteen alla eikä eläimiäkään liioin näkynyt. Leikimme kuitenkin luontopolun ajan lumimiehen metsästystä ja joimme termarikahvit notkojen pohjalla hämärtyvää itsenisyyspäivää ihastellen. Noustuamme notkosta tielle kävimme kurkkaamassa myös Häntälän luntopolun laavun ympäristöineen, mutta jätimme nuotioimisen muulle kertaa, sillä halusin vielä tehdä pitsaa ennen linnanjuhlien alkua. 

Häntälään liittyen mulla on Kaamokselle pieni jouluyllätys jo valmiina ja pukinkontista löytyy lasten lumikengät. Siis sellaiset ihan oikeat lumipelit, jotka kiinnitetään talvikenkiin kun lähdetään esimerkiksi pakkasen kovettamalle, mutta herkästi upottavalle lumelle kävelemään. Ne ovat varmasti ihan hauska väline testata talven muilla Häntälän retkillä, mikäli lunta vaan tulee tarpeeksi. 

Ja keväällähän on ihan pakko tulla ottamaan klassiset ennen-jälkeen kuvat, sillä vasta laiduntavien eläinten ja värikkään kasviston ansiosta näistä jääkauden muovaamista notkoista saa sen kuvan, miksi monet retkeilijät sinne menevät. Mutta jos oikein retkijalkaa vipattaa, niin kyllä tuolla kivaa talvellakin on, tottakai!


Näillä kuvilla toivotan hyvää sataa ja yhtä itsenäisyyden vuotta Suomelle!

2 kommenttia

Talvi täällä Etelä-Suomessa on hieman erilainen, mihin Pohjoisen tyttö on tottunut. Lumi ja pakkanen ovat tulleet nyk...

3.12.17



Talvi täällä Etelä-Suomessa on hieman erilainen, mihin Pohjoisen tyttö on tottunut. Lumi ja pakkanen ovat tulleet nykyään melko myöhään vuoden lopussa tai vasta vuoden alussa ja tosi kylmää pakkasaikaa on ollut ehkä noin kaksi viikkoa koko vuoden aikana. Vaikka ajatus Suomen talvesta on kylmä, huomaa tällainen kohtalaisen paljon luonnossa liikkuva nopeasti, että syksyllä, talvella ja keväällä on oikeastaan aika vähän eroa ja periaatteessa yhdellä ulkoiluasusetillä voisi pärjätä vaikka koko vuoden, kunhan osaa kerrospukeutumisen niksit. 

Koska lapseni asuu nyt esikoulun vuoksi viikot maalla, on meidän perheessä enemmän sääntö kuin poikkeus, että saatan ottaa töiden jälkeen ihan extempore bussin Helsingistä 80 kilometrin päähän Somerolle ja siksi mulla onkin maalla oma ulkoiluvaatesetti, että pääsemme hengaamaan luontoon myös näinä kertoina. Varavaatesettini maalla on kevättalvesta lähtien ollut yksinkertainen: hyvin vettäpitävä kuoritakki ja housut sekä merinokerrasto sekä hyvät retkeilykengät. 


Tänä syksynä hankin itselleni uuden kuoripuvun juuri siksi, että toinen olisi aina kotona Helsingissä ja toinen roikkuisi Kaamoksen toisen kodin eteisen naulassa jotta mulla olisi kummassakin paikassa varmasti ulkoiluvaatteet. Kesällä kun kävi, että retkeilyhousuni ja suppauskamani olivat aina väärässä paikassa. Kuorivaatteita valitessa valinta osui - ei niin yllättäen- Raiskiin, sillä sitähän mä olen jo vuosikaudet hyvän plussamalliston vuoksi käyttänyt. Tälle syksylle valikoimiin oli sitä paitsi tullut tuo upea murretun oranssi Adelphi + takki, joka on jotenkin todella nostalginen. Mulle tulee oranssin  takin ja sinisten Pine + housujen  väriyhdistelmästä mieleen 70-luvun retkeilykuvat, jossa retkelle on lähdetty puusuksilla nahkayksityiskohtaiset canvas-repun selässä heiluen. 

Vaikka takki houkutti ensisijaisesti kivan ja vähän retron ulkomuotonsa takia, on se tottakai myös nykyaikainen ja teknisesti hyvä valinta. Hankintavaiheessa erityisesti Raiskin uusi DrymaxX ECO materiaali kiinnosti, sillä se on täysin veden- ja tuulenpitävä sekä hengittävä. ECO nimen lisäys tuttuun DrymaxXiin taas kertoo kankaan täyttävän bluesign-vaatimukset. Tähän mennessä kangas on toiminut tosi hyvin ja takki on ollut päällä myös hengittävä, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys kuorivaatetta käyttäessä.

Ja koska koot aina kiinnostavat, kerrottakoon, että mulla on käytössä +44 kokoiset housut sekä +48 kokoinen takki ihan siksi, että kunhan ne pakkaset tulevat, voin lisätä ulkoilupuvun alle useampia kerroksia vaatteita ja pärjätä tällä setillä paukkupakkasillakin. Mikäli oman koon miettiminen tuntuu hankalalta, kannattaa aina muistaa, että Raiskin sivuilta löytyy myös tuotekohtaiset mitat, josta selviää esimerkiksi se, että tämän mun takin rinnanympärys on 136cm.


Mutta vaikka tällä setillä pärjääkin nyt hyvin, olisi mulla pieni ja kaino toive pakkasenherralle, että voisi pikkuhiljaa saapua tänne eteläänkin pidemmäksi aikaa. Lumeton maa kun on tosi synkkä ja tahtoisin jo pulkkamäkeen!

Tämän postauksen upeat kuvat on ottanut Maarit Vaahteranoksa. 

1 kommenttia

Flickr Images