Helsingin parhaat ravintolat lapsen kanssa ruokailuun

Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravi...


Juteltiin viime viikolla Elsan ja Anikon kuplan nauhoituksissa ravintolahommista. Meillä on Anikon kanssa kummallakin työtaustaa ravintola-alalta, tosin mulla tottakai paljon vähemmän, mutta kuitenkin. Kuplan jakso ilmestyikin jo perjantaina, joten voitte napata keskustelumme kuunteluun vaikkapa työmatkalla tai tiskatessa, olemme ihan hyvää seuraa myös iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Ravintolajakson kunniaksi päätin listata meidän perheen lempiravintolat Helsingissä. Nämä paikat on valittu listaukseen ihan Kaamoksen ja mun makuaistien, kotihuudien sekä yleisen ystävällisen palvelun vuoksi satunnaisessa järjestyksessä. Monet hyvät ravintolat jäivät mainitsematta ihan siksi, etteivät ne useinkaan osu kohdallemme silloin kuin nälkä yllättää. Mutta alla olevissa ravintloissa me käymme usein!


Porthaninkatu nelosessa sijaitseva Rice Gardenin piste on sushipaikkojen suosikki, sillä se sijaitsee ihan Hakaniemen metroaseman hoodeilla. Nimensä mukaisesti paikka on sushila, joten tänne mennään silloin kun tekee mieli nopeasti hyvää sushia. Sushit ovat hyviä ja variaatioita riittää, lempparikseni on noussut tuorejuustoa sisältävä kaliforniarulla sekä lämpimät tempurasushit wakamesalaatilla. Sushin lisäksi buffetista löytyy myös muuta purtavaa, yleensä nuudeleita, lihavartaita sekä dumpligseja.

Hintataso: buffet n. 12 euroa aikuinen


Kontulahan on - uskokaa tai älkää - tosi hyvä lähiö käydä syömässä. Meidän suosikkiravintola Kontulan ostarilla on nepalilainen ravintola Tilicho, jossa on aina hauska käydä syömässä, sillä ruoka on hyvää ja palvelu tosi ystävällistä. Tilichon henkilökunta todennäköisesti Helsingin mukavinta ja me ollaan pyöritty ravintolassa ihan sen avaamisesta lähtien, sillä rakastamme kumpikin nepalilaista ruokaa sekä paikan ystävällistä tunnelmaa. Sanoinko jo, että paikassa on ystävällinen palvelu?

Hintataso: lounas n. 9 euroa, listalta n. 12-20 euroa


Sori Breweryn baari Kaisaniemessä valikoitui ruokapaikaksemme ihan siitä syystä, että Sorilla on tosi hyvä bissevalikoima ja ravintola on ihanan valoisa. Kun monet gastropubit luottavat tummaan tiiliseinään, Sorin valoisuus on virkistävää vaihtelua ja baari näyttää itseltään eikä miltään brittipubiksi naamioituneelta huoneelta. Syy listalle pääsyyn on kuitenkin ruuan ja palvelun yhdistelmä, lapselta kysytään henkilökohtaisesti mitä hän haluaa ja äidille suositellaan parhaat sourit, joten kyllä kelpaa. Ruokalistan osalta olemme taantuneet ratkaisuun, jossa syömme aina vain bataattiransiksia tzazikilla sekä jäätelöannoksia sekä omppupiirakkaa. 

Hintataso: n. 10-20 euroa riippuen annoksesta


Irakilaista hiiligrilliruokaa tarjoava Tikke on ollut meidän suosikki, jossa käydään yleensä uimahallireissujen jälkeen. Tikke ei ole se ostarin viihtyisin ravintola, mutta sen minkä tyylissä häviää voittaa maussa. Kahden kebabvartaan annos sisältää valittujen lihavartaiden lisäksi paahdettuja tomaatteja, naan-leipää, korianteria sekä buffetillisen lisukkeita kuten hummusta, tzazikia, tomaattisalsaa sekä hapatettuja kasviksia. Hinta annoksella on aamusta iltaan 10 euroa. Hinta-laatusuhteen ollessa kohdillaan Tikke on yleensä aina täynnä, joten vaikka ostarin ravintolat tulevat ja menevät, uskon muutaman vuoden vanhan Tikken pysyvän.

Hintataso: 10 euroa aikuinen, 6 euroa lapsen yhden vartaan annos


Helppo, helpompi, pizzarium. Kluuvin Pizzarium on meidän kulkureittiemme varrella täydellisesti ja pikaruokapaikoista laadukkaimmasta päästä. Rakastan paksua ja sitkeää juureen leivottua roomalaista levypitsaa kaikista pitsoista eniten ja rakkaus on selvästi tarttuvaa sorttia. Kluuvin Pizzarium eroaa esimerkiksi Kampin vastaavasta niin, että siellä isomman erän ostaja saa palansa edullisemmin mitä yksittäin ostettuna. Sehän sopii, meidän traditioon kun kuuluu neljä erilaista levypitsapalasta, jotka pyydämme puoliksi ja jos emme jaksa kaikkea, otamme loput mukaan kotiin. Omat suosikkini ovat parmesania ja munakoisoa sisältävä pala sekä tulinen salamipitsa. Kaamos vannoo perinteisen margheritan nimeen

Hintataso: n. 4 euroa pala kun ostaa useamman palan

Bubbling under: Mc Donalds pelkästään uusien bataattiranskisten takia!

1 kommenttia

  1. Ah, Pizzarium on niin loistava paikka! Olen hypettänyt sitä ensiaskeleista saakka, kun se täällä Turussa joitakin vuosia sitten avattiin. Tutustuin perustajaruovaan yliopistolla ja aluksi lähdin asiakkaaksi ihan kannatusmielessä, mutta tralllalei kun jäin koukkuun ja olen vuosien varrella koukuttanut lähipiiristä aika joukon muitakin. Nykyään en enää edes tilaa pitsaa missään muualla, ei vaan vedä vertoja. :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images