Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta Marimekon upea raitapaitakamppis, jossa yksi lempinaisistani eli Paula Vesala on pääosassa? Kampanjalla nostetaan hienosti Annika Rimalan suunnittelemaa Tasaraita-kuosia ja uusia Tasaraita-malliston tuotteita. Suomessa Rimalan Tasaraita on varmasti se tunnetuin raita, mutta Marimekko ei vaatevalmistajana ole tietenkään ainoa, jolla on omat klassikkoraitansa. Kuitenkin juuri Marimekon inspiroimana ajattelin nyt kertoa omat top3 klassikkoraitani, sekä hieman historiaa niiden takaa.

1. Marimekon Tasaraita. Ykkönen ehkä siksi, että se on ollut olemassa "aina" ja tätä olen käyttänyt ajallisesti pisimpään. Tätä raitaa on tehty vuodesta 1968 saakka ja itseltäni raitaa on löytynyt niin yöpuvuista, paidoista kuin mekoistakin. Siinä on bailattu festareita, haettu ammattikorkeakouluun kuin odotettu lastakin. Tällä hetkellä kaapistani löytyy Tasaraitaa vain musta-valkoisena, mekon sekä perinteisen pitkähihapaidan muodossa. Valitettavasti Marimekon raitojen laatu on kärsinyt paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ja enää nämäkään eivät ole ihan ikuisia. Hyviä ja kauniita raitoja kuitenkin!

2. Vaikka Marimekko on Suomessa klassikko, on todellinen raitalempparini Armor Lux. Näitä klassisia Breton-raitapaitoja on nähty Ranskan merivoimissa jo 1800-luvulta ja tänä päivänä niiden tunnetuin tekijä kotimaassaan on jo 1938 vuodesta toiminut Armor Lux. Suosikikseni Armor Lux on noussut, koska nämä raidat kestävät mielestäni parhaiten pesua ja pitoa sekä todella laajasta raitamallistosta löytyy taatusti omalle kropalle sopiva malli. Plussaa myös kokoskaalasta, joka on laaja. Tällä hetkellä mulla on kaksi Armor Luxin raitapaitaa, löysä sininen ohutta puuvillaa oleva raitapaita sekä slimmimpi valkoinen paksumpi raitapaita. Näissä paidoissa voi lähteä oikeastaan minne tahansa tuntien olonsa hyvälle. Enkä ole ainoa: Bretoneita on nähty niin Brigitte Pardotin, James Deanin kuin Kate Mossinkin päällä.

3. Äitiyden myötä kaappiimme löysivät myös Polarn o. Pyretin raidat, vuodesta 1976 saakka tuotannossa olleita klassikoita nämäkin. Po.P:n raidat ovat kotimaassaan Ruotsissa oman Tasaraitamme kaltainen jokatyypin juttu, mutta itselleni Po.P:t ovat tällä hetkellä niin pikkulapsiaikaan liittyvä juttu, etten osaisi kuvitella itseäni käyttämässä näitä raitoja vaikkapa töissä. Ne vain yksinkertaisesti huutaa mulle niin vahvasti kotiäitiyttä (ja Riikkaa, hehe). Polarn o. Pyretin raidat ovat kuitenkin huippulaadukkaasta orgaanisesta puuvillasta ommeltuja ja mamma-ajan arkivaatteista eli pitkähihaisesta paidasta ja pitkistä housuista on tullut viidessä vuodessa pyjamaan verrattava asu, jossa pötköttelen sohvalla sunnuntaisin.

Mitkä ovat teidän lempiraitanne? Suositteko suomalaista suunnittelua vai iskeekö joku muu raita enemmän?

kuvat: Valmistajien arkistoista

paitamekko: Marimekko, farkut: Levi's, kengät: Dr. Martens, reppu: Fjällräven (saatu Sissos-kaupasta)

Tänään oli päivä, jota olin odottanut PITKÄÄN. Saatiin nimittäin viimein yhteinen toimisto työpaikkani toimistokissoille, mikä tarkoittaa niinkin mahtavaa asiaa, kuin livekontaktia työkavereiden kanssa. Tämä ei ole vielä loppusijoituspaikkamme, sillä tuleva pitempiaikainen toimisto on remppavaiheessa ja muutamme kevään korvalla ihan pelkästään Ipanaiselle suunniteltuun toimistoon uuden myymälän yhteyteen. Tähän saakka kuitenkin vedän kärrynpyöriä ihan siitä ilosta, että en työskentele kotona tai hälyisessä kahvilassa! 

Uuden toimiston kunniaksi kaivoin naftaliinista kesällä hankkimani Marimekon silkkimekon, jota olen urheasti hillonnut vaatekaapissa. Koska silkki on arkaa ja mähän sotkisin sen kuitenkin... nyt päätin, että parin sadan paitamekkoa ei oikeasti enää voi pantata enempää, vaan sille on löydyttävä käyttöpäiviä, silläkin uhalla että kaadan siihen kahvit ja kuorrutan kauluksen puuterilla.

Kuten olen aiemmin sanonut, rakastan tuota Marimekon Piccolo-kuosia ja silkkihän on aivan ihana materiaali päällä näin talvella, sillä ohuudestaan huolimatta materiaali lämmittää päällä. Paitamekko sopisi itselleni myös tosiaan mekkona pidettäväksi ja taisi olla niin myös Marimekon tuotekuvassa mallilla päällä, mutta tänään puin alle kuitenkin farkut. Leviksen Mile High Super Skinny Jeansit ovat muuten aivan huiput: vyötärö on tosi korkea ja housut pysyvät muhkean pepun puuttumisesta huolimatta päällä. Olin jotenkin unohtanut koko merkkifarkkuasian ja siirtynyt mutsiuduttuani ketjuliikkeiden lörpsähtäviin denimeihin, mutta pakko se on vain todeta että onhan näillä ihan valtava ero joihinkin Lindexin pöksyihin verrattuna. Taidan jatkossa pitäytyä Leviksessä ihan siksi, ettei vuoden aikana tarvi hankkia useita pillejä vain sen takia, että housut menettävät muotonsa.


Jotta tämä toimiston kaupungistuminen ei tarkoittaisi ihan joka päiväisiä Mokon aamulatteja hankin duunista uuden termosmukin aamusumpeilleni. Helpottaa myös aamuja, kun keitän kahvit kotona, mutta herään sen myötä vasta metrossa (enkä siis noteeraa Kaamoksen aamuheittäytymisiä niin tarkasti). Klean Kanteenin termosmukit tulivat Ipanaiseen myyntiin muutama viikko sitten, kun muutama työntekijämme oli niihin hurahtanut ja nyt meillä taitaa koko jengillä olla samat mukit. Eikä kyllä syyttä, tämä termos pitää kuumat juomat kuumina pitkään ja on niin luotettava, että sen voi huoletta heittää reppuun läppärin ja kameran kanssa ilman pelkoa vuotamisesta. Lämmin suositus kaikille työmatkailijoille!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa viikon alkua kaikille!

Marimekon Jokapoika-paita lienee klassikkovaate, jonka jokainen suomalainen tietää, vaikka ei vaatteista muuten niin välittäisikään. Suurin syy tunnettuuteen on se, että Jokapoika-paita on vanhin yhtäjaksoisesti tuotannossa ollut suomessa suunniteltu vaate ja se täytti tänä vuonna 60 vuotta. Vuokko Nurmesniemen suunnittelemasta Piccolo-kankaasta tehty peltinappinen paita on niin klassikko, että se on herättänyt mussa aina tunteita. Puolesta ja vastaan.

Tykkään Piccolo-kuosista tosi paljon, sillä epäsymmetriset raidat ja painotavan vuoksi useimmissa Piccolon väriyhdistelmissä näkyvä "kolmas väri" eli päävärien päällekkäinen sävy ja käsin tehty fiilis ovat ihania. Toisaalta Jokapoika-paitaa on näkynyt ihmisillä niin paljon, että välillä itse paita on herättänyt kyllästymistä ja tuntunut liian tavalliselta, mahtavista väreistä ja rennosta olemuksestaan huolimatta. Välillä paita on ollut boheemin taidelukiolaisen univormu, välillä sitä ovat käyttäneet designerit ja arkkitehdit, jossain vaiheessa tuntui että jokaisella kirjaston työntekijällä oli Jokapoika, puhumattakaan ammattikorkeakouluni opettajista. Ja kun pieni lapsi (omanikin) halutaan pukea siististi ja asiallisesti, mutta hauskasti vastaus on usein Jokapoika-paitaan pukeminen. Yliannostus Jokapoikaan on siis enemmän kuin totta, mutta aina välillä yllätän itseni silti haaveilemasta Jokapojasta, niin myös tänä syksynä.

Nykyään Jokapoika-paita on aika kallis hankinta ja siksi aloinkin metsästämään omaani Huuto.net:stä tavoitteena löytää hyväkuntoinen Jokapoika Miss-paita eli naisten slimmattu malli klassikosta. Se löytyikin yllättävän helposti täysin käyttämättömänä ja vain 20 eurolla, joten diili oli sillä selvä. Harmikseni Jokapoika-paidan Miss-versioissa on ollut vuosien varrella jonkin verran mitoituksellista eroavaisuutta ja tämä minun XL-kokoinen paita oli vähän pienempi, mitä Marimekolla kesällä sovittamani versio. Paita tuntuu kivalle päällä, mutta valitettavasti tämäkin vaate joutuu asukuvien jälkeen tuunattavaksi, sillä rinnan kohdalla olevia nappeja on ihan pakko siirtää hieman, jotta paita istuisi paremmin. Yksi lisäsentti rintamukseen on onneksi helppo juttu toteuttaa nappien siirrolla :)

Tässä kuvassa näkyvässä yhdistelmässä on jotain tosi nostalgista ja vanhanaikaista, sillä myös Dr Martensin kengät ovat olleet olemassa "aina", Ruitertassenin satulalaukusta puhumattakaan. Pienet jutut, kuten uudet korvakorut ja tälle ajalle tyypillinen sotkunuttura toki paljastavat kuvausvuoden eikä sitä tietenkään tarvitse piilotellakaan. Joskus on silti ihana pukeutua vähän vanhanaikaisesti ja fiilistellä sitä, että vaikka tyylimaku muuttuu, tietyistä asioista saa aina itselle ajankohtaisia. Sellainen juttu on kyllä myös Jokapoika-paita, oli se sitten suora tai vähän slimmattu.

Millaisia muistoja Jokapoika-paidat teissä herättää? Oletteko omistaneet vai onko ihan totaalinen ei tälle?

Pukeuduin nuorempana usein kirppiksiltä löytämiini vintege-mekkoihin ja muutenkin vuosikymmeniä vanhoihin vaatteisiin ja asusteisiin. Kun vintagevaatteet kuuluvat vahvasti nuoruuteen, niissä on tottakai hyvä olla aikuisenakin, mutta nykyään en haluaisi olla niin läpinäkyvästi "erilainen" mitä nuorempana. Siksi vintagevaatteet ovat jääneet monesti kirppiksien rekkeihin, erilainen nuori kun en enää koe olevani, tuskin olin aiemminkaan ;)

Yllä näkyvän mekon bongasin kuitenkin Facebookin kirppikseltä, jossa entinen pomoni oli sitä hankkimassa ja mietti sen istuvuutta. Itseäni miellytti mekon värisävyt sekä jännä printti, mikä ei ollut mikään perusretro kukkajuttu ja myös malli vaikutti hauskalle. Sujahdin mukaan keskusteluun ja sanoin, että lunastan mekon mikäli se ei Lissulle istuisi ja niin kävi, että lopulta mekko löysi kodin mun luota loppusyksystä. 

Mekko lienee kuvionsa perusteella 70- tai 80-luvulta, mutta koska mekossa ei mainita kuosin tai suunnittelijan nimeä eikä valmistusvuodestakaan ole mainintaa, en uskalla sanoa tästä varmasti mitään. Malli on kuitenkin ihana, kimonomainen ja se pysyy kiinni pelkän vyötärönauhan avulla. Ainoa miinus mekossa on helman käänne, jonka pitäisi pysyä paikallaan pelkästään silittämällä. No, eihän se kuvasta päätellen pysy, vaan taite löksöttää hölmön näköisesti ja kaipaa harsimista kiinni kunnolla. Harmi vain, että olen ehtinyt pitämään mekkoa jo monet kerrat päällä ennen näiden asukuvien ottamista, mutta parempi harsia helma myöhään kuin ei milloinkaan :)

Käyn Marimekon tehtaanmyymälässä äärimmäisen harvoin, mutta kun menen, tuntuu että aina löytyy jotain todella omaa ja ihanaa ja onneksi edullistakin. Viime viikolla tuli fiilis, että nyt kannattaa lähteä katsomaan tarjonta pitkästä aikaa ja kylläpä vaistoni olikin oikeassa, sillä viimeisten kappaleiden rekissä näkyi jotain kauan unelmoimaani: pitkä raidallinen trenssitakki, josta olen uskaltanut vain haaveilla hurjan hinnan vuoksi. Ja miten sattuikaan, tehtaanmyymälän viimeinen Kumu-takki oli vielä ihan oikeaa kokoa ja hykertelyn ja hymistelyn jälkeen sain sen omakseni vain 70 eurolla! Tämä jos joku oli kyllä paras löytö vuosiin, niin paljon olen takista iloa repinyt näiden muutamien päivien aikana.

Vaaleanpunainen ja sininen ovat lempivärejäni ja 60-lukua henkivä trenssitakki on myös käytännön kannalta superlöytö: enää ei tarvitse miettiä näkyykö pitkä neuletakki takin alta pöhkön näköisesti ja pitkä takki suojaa myös minimittaisista hameista kärsiviä kinttujani pitkälle syksyyn, kunnes voinkin vaihtaa pitkään villakangastakkiin ja jatkaa minilinjalla niin pitkään kun haluan!

Eilen Anna-Marian juhlin mennessä trenssitakkiin yhdistyi tottakai paksut mustat sukkahousut sekä Dr.Martensin maiharit, joita käytän syksyisin lähes aina. Maiharit ja trenssi toimivat mielestäni ihan loistavasti yhteen ja vaikka kengät ovatkin melko kömpelön näköiset, on mun oloni näissä tosi tyttömäinen ja ihana. Myös alta löytyi Marimekkoa minimittaisena trikoomekkona, raidallisena sekin.

En koe olevani mikään suuri Marimekko-fani, sillä monet vaatteet näyttävät edelleenkin mielestäni ihan liian artsuilta ja mammamaisilta. Mutta näistä 60-lukua henkivistä kuteista kuten minimekoista ja trensseistä tykkään paljon, samoin myös Jokapoika-paidasta tutusta Piccolo-kuosista, josta haluaisin talveksi slimmin paitapuseron jossakin kivassa harmaansävyssä. Kahtaanit ja kaaput eivät minua puhuttele, mutta nostalginen naisellisuus kyllä!

Itseasiassa myös edellisen postauksen vaatetuksesta löytyi Marimekkoa, mutta minkäs teet. Kun tarjolla on slimmiä linjaa ja peltinappeja, ei niistäkään voi kieltäytyä.

Miten teihin iskee nykyään Marimekko?

kuva: Ilona Savitie

mekko: Marimekko, kengät: Superga, aurinkolasit: Le Specs (saatu Lenswaylta), korikassi: Tine K

Lienen saanut jonkin keski-ikäispistoksen tämän kesän aikana, sillä olen alkanut käyttämään enenevissä määrin Marimekkoa. Älkää käsittäkö väärin, onhan Marimekko ollut kiva aina, mutta pitkään uusista vaatteista on puuttunut silmissäni oikeanlainen fiilis. Sellainen vanha Armi Ratian henki, jossa vaatteet ovat vähän maskuliinisia ja särmiä. Tykkään tosi paljon kovasta puuvillasta, yksinkertaisista leikkauksista, pienistä metallinapeista ja mulle Marimekko merkitsee paljolti juuri sitä. Vaikka moni Marityttö taisi nielaista pari kertaa Anna Teurnellin myötä tulleesta uudesta linjasta, itse olen diggaillut Teurnellin aikana juuri vanhojen tuttujen juttujen uutta tulemista, uudessa hengessä toki. Tosin vasta tämän kevään mallisto taisi olla kokonaan Teurnellin johdossa tehty, mutta se olikin pitkästä aikaa itseäni visuaalisesti kiinnostava Mari-mallisto.

Päälläni oleva Lara-mekko on kuitenkin viime syksyn mallistosta, enkä tiedä onko Teurnellilla osaa tai arpaa sen tuotantoon otossa, mutta mekko on ihana. Se henkii sopivalla tavalla vanhaa, vaikka Aino-Maija Metsolan Lastu kuosi ei vintagea olekaan. Olo mekossa on särmä, tosin eilen kaupungilla asioita hoitaessani totesin sen olevan vähän liian kuuma näille säille. Luulenkin, että ripustan tumman mekon takaisin henkarille ja palaan sen kanssa asiaan vasta loppukesästä.Voi kyllä olla, että katselen kesän alennusmyynneistä mekkoon sopivan vyön, sillä suora linja ei välttämättä ole itselleni se edustavin. Toisaalta ei pieni mummomekkomaisuus pahaakaan tee.

Ja mummomaisuudesta puheen ollen, kirjoittelen tätä postausta nyt keskellä tiistain ja keskiviikon välistä yötä, sillä heräsin puolen yön jälkeen jalkojen kylmyyteen ja jouduin hakemaan villasukat jalkaani. Eihän sitä enää sitten uni tullut, joten ajattelin viimeistellä tämän mekkojuttuni ja kertoa samalla, että tyyliteema jatkuu tällä viikolla vähän enemmänkin ja tulossa on mm. kiva kesäkoruarvonta eräältä pieneltä ja kivalta suomalaisyritykseltä :)

Mennään siihen kuitenkin myöhemmin, jotta mäkin pääsen takaisin untuvapeiton alle lämmittelemään!

Ehkä tiedättekin, että olen nostalgikko, jolla on tapana hurahtaa uudelleen asioihin, jotka oli joskus ammoisina aikoina mulle tärkeitä. Koska olen aina tykännyt koreilla vaatteilla, monet nostalgiapaluut liittyvätkin nykyään vaatteisiin, joilla oli joku tärkeä merkitys illoin joskus. 20 vuotta sitten ei paljon nettikaupoita shoppailtu ja kiinnostavia vaatteita sai oikeasti metsästämällä metsästää, joten ilmankos aina läikähtää kun jotain entuudestaan tuttua tulee vastaan.

Yksi yläaste- ja lukioaikojeni hurahduksista oli Marimekko. Silloin Marimekko ei vaan ollut mitenkään kovin cool juttu, sillä sitä käyttivät lähinnä mummot. Ja ehkä kunnan ainoa arkkitehti. Mutta ei missään nimessä normaalit ihmiset. Ihastuin tottakai painokuoseihin ja etenkin Piccolo, eli Annika Rimalan vapain siveltimen vedoin maalattu raitakangas ihastutti. Se on useimmille tuttu lähinnä Jokapoika-paidoista.

Ensimmäinen itse ostamani Marimekko oli tietenkin siis Piccoloa ja kun muuta ei ollut tarjolla, se oli Jokapoika-paita. Vaaleansininen ja valkoinen Jokapoika-paita, jonka löysin kesälomareissullani Helsingin Uffista noin 90 markan hintaan. Iso raha muuten. Ja kyllä mä sitä paitaa käytinkin! 

Maanantaina Jyväskylässä kaveriani odotellessa eksyin pitkästä aikaa Marimekkoon ja koska merkki on kokenut silmissäni melkoisen inflaation viime vuosina en edes uskonut löytäväni mitään. Vaan vähänpä tiesin, sillä alerekissä roikkui juuri samaa vaalean sinistä ja valkoista yhdistävä Piccolo-kankainen silkkimekko, tai paita, mikä lieneekään. Ja mun oli ihan pakko kokeilla sitä. Ja lopulta ihan pakko ostaa se, sillä se päällä tuntui vaan niin minulta, pitkästä aikaa.

Samalla mietin, että okei, onneksi mukanani ei ollut ketään miespuolista makutuomaria, sillä säkkimäinen paitamekko ei taatusti olisi saanut kannatusta keneltäkään muulta kuin naisilta, jotka tietävät miltä silkkimekko ja nuoruus tuntuu. Paitamekko vaatii hieman räätälöintiä, sillä tuttuun tapaan rinnanympärys voisi olla hieman isompikin. Onneksi tuo pieni vilauttava vekki on helppo saada piiloon, kun siirtää ihan vähän nappia ja ompelee pikkunepparin vielä turvaksi. 

mekko: Marimekko, kengät: Superga, kassi: Taidehalli, korvikset: Uhana Design, sormus: Eila Minkkinen

Kuulin pari päivää sitten lauseen, että "tällä elää seuraavat viisi vuotta". Niin totta ainakin tämän mekon osalta, ellei nyt jotain ratkaisevaa kauheutta tapahdu, sillä silkki ja minä olemme vähän hasardi yhdistelmä.

Kuvat: Anna-Maria/ Secret Wardrobe