Aina ei vain jaksa

Koko Suomi lienee odottaneen näitä lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, joita mä en ole koskaan niin kovin diggaillut. Hieman tulee huono omatunt...

ihan kakaroita viaplay


Koko Suomi lienee odottaneen näitä lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, joita mä en ole koskaan niin kovin diggaillut. Hieman tulee huono omatunto, kun tietää, että nyt olisi hyvä aika kerätä valoa syksyn varalle ja mitä me olemme tehneet? No olemme olleet sisällä tekemättä yhtään mitään. Tai ei niinkään, olen tehnyt ruokaa, tiskannut, siivonnut hyvin pienin harppauksin Kaamoksen kanssa hänen huonettaan, lukenut, katsonut Viaplayta ja vain ollut. Me ollaan viime aikoina tehty niin paljon kaikenlaista museoretkistä skeittauksen kautta melontaan, että nollauspäivä tuli tarpeeseen. Sain vaihdettua lakanatkin, woop woop!


Päätin maanantaina myöhästyttää päiväkodin aloitusta sittenkin muutamalla päivällä, koska olen itse lomalla ja päiväkodin ensimmäinen viikko uusine lapsineen on aina melkoista härdelliä. Rytmit ovat ihan sekaisin - nukumme kymmeneen ja kukumme myöhään. Kaamos on siirtänyt petivaatteensa mun sänkyyn ja luemme iltaisin omia kirjojamme tai katsomme kännyltä muutaman jakson Smurffeja yhdessä (Smurffit ovat nyt Se Juttu, onneksi omasta lapsuudesta tuttuja jaksoja löytyy Viaplaysta). Mä olen seurannut mielenkiintoista Naiset ja taide dokumenttia vielä peiton alla ja aamulla ollaan pitkään silmät sikkurassa. Arjen korjausliike on tehtävä mitä pikimmin, mutta ei onneksi tänään...eikä ehkä huomennakaan.


viaplay huavei honor6 1


Viaplay-arvonnan voittajatkin on nyt viimein arvottu, ei mennyt hukkaan tämä löysäilypäivä. Voittajat ovat: Lenny, Pia, Tiia, Johanna T, Lilli, Nellyssi, Mia, Minea, Nelliina ja Hanna. Saatte kahden kuukauden lahjakorttikoodit meiliinne viimeistään huomenna :) Niitä, voita onni ei potkinut, muistutan tuosta kaikille mahdollisesta 1kk maksuttomasta tutustumisesta Viaplay-palveluun, varsinkin sitten kun illat pimenevät ja te muutkin hengailette enemmän sisällä kuin ulkona...


Honor 6-älypuhelin blogin kautta käytössä


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

6 kommenttia

  1. Meillä on vähän samanlainen rytmi kuin teilläkin. Valvotaan myöhään ja nukutaan pitkään. Ei kai se väärin ole jos unta tulee lapselle tarpeeksi. Lomalla ollaan nyt.
    Arki on meillä vuorotyöläisen. Iltavuorossa nukkumaan käydään vasta 23 tao sen jälkeen ja aamuvuorossa taas herätään jo 5.30. Onneksi ilta-aamu vuoroja ei ole, omasta pyynnöstä.

    VastaaPoista
  2. Oo, mahtista! Kiitos!
    Minäkään en näistä hellepäivistä oikein välitä, hirveän raskas olla. Odotan innolla ensimmäisiä syyshetkiä, kun ilma alkaa olla jo kirpakka, mutta kuitenkin hiukan lämmin. On jo iltaisin selvästi pimeämpää, joten kyllä se syksy sieltä tulee.

    VastaaPoista
  3. Joo, unta kyllä tulee tarpeeksi, ellei liikaakin :D

    VastaaPoista
  4. Niin tulee syksy <3 Mä oon nyt yhden toimiston kellarissa piilossa hellettä :D

    VastaaPoista
  5. Oi, voitinko minä? Huippua! Siksi kyselen, kun ei sähköpostiin ole vielä napsahtanut mitään.

    VastaaPoista
  6. Joo! Valitettavasti en eilen ehtinyt meiliä lähettää, kun nukahdin vahingossa Iltasadulle itsekin :D :D tänä iltana uusi yritys!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images