Tietoa mainostajalle ›

Lapsen kanssa melomaan? Tässä ensikertalaisen vinkit!

Melonnan alkeiskurssin jälkeen into melomiseen on ollut valtava, mutta en ole viitsinyt alkaa hankkimaan lapsenvahtia melomislenkin takia. E...

melominen lapsen kanssa 1


Melonnan alkeiskurssin jälkeen into melomiseen on ollut valtava, mutta en ole viitsinyt alkaa hankkimaan lapsenvahtia melomislenkin takia. Eilen oli kuitenkin niin mahtava melomiskeli, että päätin lähteväni sitten lapsen kanssa melomaan - ensimmäistä kertaa ikinä. Soitin Vuosaaren melontakeskukseen varmistussoiton aamulla onnistuuko 4-vuotiaan kanssa kaksikolla ( kaksi ihmistä yhdessä kajakissa) melominen, ja kun sain luvan lähteä vesille, varasin kaksikon. Ihan yksin en kuitenkaan uskaltanut lähteä matkaan, vaan Viena poikaystävineen lähti turvaamaan selustaa.


Mulla on siis suoritettuna EPP1 taitotaso melonnassa, eli periaatteessa osaan pelastaa kajakista tippuneen takaisin paattiin, tosin uimataidotonta lasta en ollut ikinä nostanut kaksikkoon, joten halusin kavereita mukaan. Vinkki 1: älä lähde lapsen kanssa kaksin jos olet vähääkään epävarma.


melominen lapsen kanssa 4melominen lapsen kanssa 3


Vuosaaren alueen vesistö alkaa olemaan mulle melko tuttu, mutta silti kartta on hyvä olla aina mukana. Merellä etäisyyksien arvioiminen voi olla joskus melko hankalaa. Mukaan kannattaa ottaa myös suojapussissa oleva puhelin sekä tietenkin asianmukainen asu eli pelastusliivi kummallekin melojalle. Meillä oli käytössä myös Natura Vivan tukevin kaksikko, jotta ekasta kerrasta tulisi mukava kokemus. Vinkki 2: Muista perusjutut: pelastusliivit, kartta, puhelin sekä juomapullo.


melominen lapsen kanssa 6


Kaksikko toimii melojien yhteispelinä ja takana oleva ohjaa kajakkia. Lapsen kanssa meloessa kannattaa ottaa huomioon, ettei mela välttämättä pysy lapsen kädessä ja edestaas keikkuminen tekee vakaastakin kajakista kiikkerämmän. Parasta on siis, että pieni lapsi ei ota melaa ollenkaan mukaan ja kajakissa istumista harjoitellaan kuivalla maalla ennen veteen menoa. Yleensä meloessa käytetään aukkopeitettä eli estetään veden tulo kajakkiin sulkemalla tuo reikä  melojassa kiinni olevalla aukkopeitteellä. Hyvällä säällä lapselle ei välttämättä kannata laittaa liian isoa aukkopeitettä, vaan antaa lapsen olla ilman sitä. Se, että lapsi näkee jalat saattaa tuoda turvallisuuden tunnetta ja kaatuessa kajakista pääsee nopeasti pois. Vinkki 3: harkitse melan ja aukkopeitteen käyttöä pienellä lapsella.


melominen lapsen kanssa 8melominen lapsen kanssa 7


Rannassa meille annettiin vinkki meloa rantoja pitkin. Ei siis rantavesissä, vaan muutaman sadan metrin päässä rannasta. Tämä ihan siksi, ettei kajakki ollut Kaamokselle tuttu ja jos lapsi tekisi yhtäkkisiä liikkeitä tai joku muu ongelma sattuisi, pääsisimme nopeasti rantautumaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ainoa hankaluus oli lapsen pyllyn heiluminen puolelta toiselle, joka luonnollisesti vaikutti kajakin tasapainoon. Vähän yli tunnin melomisen jälkeen Kaamos alkoi tylsistyä paikallaan olemiseen, ja lähdimme silloin heti rantaan. Kummallakin pitää olla kivaa kajakissa. Vinkki 4: hiljaa hyvää tulee. Pysykää rannan läheisyydessä. Kuulostele lasta, tunnin melonta on oikeasti pitkä aika istua paikallaan.


melominen lapsen kanssa 2melominen lapsen kanssa 5


Melomiseen kuuluu myös paljon muuta kuin vesillä olo. Ainakin meillä parhaita juttuja vesillä olon lisäksi olivat myös kavereiden kajakkien vetäminen vedestä pois, melalla kuivaharjoittelu vesillä olon jälkeen sekä kajakin putsaus. Myös kajakkeihin tutustuminen ennen melontaa oli mukavaa sekä tietenkin eväiden syöminen rannassa - meidän tapauksessa jo ennen vesille lähtöä. Vinkki 5: Muista hauska oheispuuhastelu.


Muussa tapauksessa lähtisimme varmasti kaksin vesille useammankin kerran, ainoastaan kaksikon kajakkivuokra (36e/2h) on vähän liikaa, kun toinen melojista ei edes konkreettisesti melo. Peruskajakkivuokra Natura Vivassa maksaa 19e/2h ja lisätunnit ovat 4 euroa, joten se on musta ihan ok hinta, vaikkapa kolmen tunnin melonnasta, jona aikana ehtii hyvin myös evästämään jossakin mukavassa saaressa. Ensi kesäksi harkitsen melontaseuraan liittymistä, mutta tämä loppukesä mennään kyllä näillä Natura Vivan kajakeilla.


Tämä oli tosiaan meidän eka kerta, joten varmasti paljon hyviä vinkkejä jäi jakamatta. Olisko teillä jakaa vinkkejä pienen lapsen kanssa melomiseen?


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

4 kommenttia

  1. Me ollaan melottu kanootilla, siis sellaisella "intiaanimallilla", kaksi aikuista lapsen kanssa. Periaatteessa kyytiin olisi mahtunut toinenkin lapsi.

    VastaaPoista
  2. Me eilen tutustuttiin siihenkin malliin, olisi kiva kokeilla inkkarimalliakin!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa miten paljon sä jaksat tehdä Kaamoksen kanssa! Kun tuntuu vähän ettei lasten kanssa oikein tehdä mitään, tai viedään ne riehumaan jonnekin keskenään, ettei aikuisen vaan tartte osallistua. Aika surullista, kun ajattelee...

    Mä opin aikanaan melomaan just sillä inkkarilla, ja tuntuu että ehkä siitä lapsikin vois oppia melomaan? Tosin mä olin isompi lapsi kuin Kaamos on nyt... Onkohan semmosia lapsimallin kanootteja olemassa?

    VastaaPoista
  4. HMM...mietin, että se voi myös blogin kautta näyttää aktiivisemmalle, mitä todellisuudessa on ;) paljonhan me tehdään juttuja mitä MÄ haluun tehdä ja lapsi tulee mukana,kun ei voi kotiinkaan jättää...

    En tiedä lasten inkkareista :( onneksi mökillä on vene, jolla voi vähän itsekin meloa ilman kaatumisen pelkoa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images