PIPPI TRÖJA

Ette ole varmaankaan välttyneet tiedolta, että fanitan Astrid Lindgrenin kirjoja ja nistä tehtyjä elokuvia? Rakastan niitä, tarinoita sekä m...


Ette ole varmaankaan välttyneet tiedolta, että fanitan Astrid Lindgrenin kirjoja ja nistä tehtyjä elokuvia? Rakastan niitä, tarinoita sekä myös elokuvaversioita, missä tempo on nykyleffoihin verrattuna hitaampi ja tekemiset jotenkin viattomampia. Meillä katsotaan aika paljon leffoja, enkä koe sitä mitenkään epäkehittävänä tai laiskana hommana. Mielikuvitusta voi kasvattaa monin eri tavoin, piha- ja sisäleikkien lisäksi lastenelokuvat (ja nimenomaan filmatut oikeita lapsia kuvaavat elokuvat) on ollut omalle lapselle tosi kiinnostava juttu, mistä vaikutteet siirtyvät myös muihin leikkeihin.


Siinä missä lapsi imee esimerkiksi Peppi Pitkätossusta ideoita keppiheppaleikkeihinsä, olen huomannut itse nauttivani vanhasta visuaalisesta ilmeestä, mikä vaikuttaa paljon myös lastenvaatemieltymyksiini. Hyvä esimerkki on "Pippi tröja" eli ruotsalainen perinneneule, mikä näkyy tosi monissa Astrid Lingren filmatisoinneissa. Pippi tröja nimi juontaa juurensa Peppi Pitkätossun joulujaksoon, missä Peppi on pukeutunut isänsä vanhaan liian suureen perinnevillapaitaan, mutta paitamalli on tuttu esimerkiksi Kissankulman renkipoika Aatun päältä. Klassikkopaidasta tulee säännöllisesti uusia versioita ruotsalaisiin ketjuliikkeisiin, omansa on tehnyt niin Po.P, Lindex kuin KappAhlkin ja pojan oma paita on Åhlensin mallia. Katsokaapa, eikö ole ihana?


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Pojan paita on Pepin tyyliin superiso, olisiko jopa 110cm. Tykkään itse väljemmistä vaatteista ja siitä, että sama vaate kestää kauan päällä. Lauantaina otetuissa kuvissa on vielä tupla-Lindgrenit niskassa, kun päästä löytyy tämän kesän suosikkihattu, mikä on yllätys yllätys Eemelin naamiaisasun hattu. Sekin on ostettu Tukholmasta, muistaakseni NK:sta. Joillakin lapsilla tämä isäntämiestyyli voisi näyttää oikeastikin naamiaispuvulta, mutta omalle pojan viikarilleni se sopii mielestäni kivasti arkiasuksi.


Haaveilen teettäväni joskus itselleni ihan käsintehdyn Pippi tröjan, sillä tuo malli miellyttää myös omaa tyylisilmääni. Olisihan se hassua olla pojan kanssa ihan samis, mutta toisaalta who cares, oma asiani jos haluan asua vanhassa elokuvassa ;)


ps. Viime viikon yhteiskuva on vielä postaamatta, olisikohan Riikka sulla joku kuva meistä, ettei tarvitsisi postata samaa Haltiala-kuvaa mikä näkyy jo täällä?

12 kommenttia

  1. Joka päivä voi oppia uusia asioita, enpä ole ennen tiennyt, että on olemassa tuollainenkin paitamalli! Googletin ja totesin, ettei tuo ole kovin hankala itsekään toteuttaa, ehkä? Teetkö sinä käsitöitä, jos, niin minkälaisia? Virkaten, neuloen, kutoen....onnistuuko sukan kantapää, sehän se on monelle "akilleen kantapää" ?

    VastaaPoista
  2. No ennen oon ollut himokäsityöläinen, mutten jotenki enää osaa tai jaksa. Voisin ehkä sinnillä saada neulottua tosta kuosista pipon, mutten paitaa ikinä. Paidassa on liikaa hommaa, oon sellanen yhden illan projektien nainen enemmän :) Olisikin sinniä!

    VastaaPoista
  3. Tuota trikoota on ollut myynnissä :) Käpysellä, ehkä? En nyt muista tarkkaan.

    VastaaPoista
  4. Ai ihanaa, joku muukin fanittaa Lingrenin ajan elämää! Jossain nettikaupassa (lekmer?) oli viime talvena jotain ulkotakkejakin tuolla kuosilla.

    VastaaPoista
  5. Hih, pakko olla etsimättä ettei ole koko poika kohta valkopohjaisessa ruotsikuosissa :)

    VastaaPoista
  6. Sopii tosi hyvin :) Tykkään myös "vähän isoista vaatteista" ja siitä, et vaate menee kauan :D Meillä pojalla on tän kuosin leggarit, olikohan ne Kappiksen...? No, viime syksynä ostin, joko Kappahlista tai Lindexiltä. Paitaa on himoinnut jo kauan, mut en ole saanut ostettua :) Mut minä taitaisin haluta sen mulle vielä enemmän itselleni ;)

    VastaaPoista
  7. Noita Pippi-paitoja oli muistaakseni Åhlensillä ja makso tosi vähä....oliko 129 kr...voin muistaa kyllä paikan väärin....saatto olla muukin kun åhlens. Meinasin ostaa, mutta jätin sitte rahapulassa väliin ;) Upee paita ja poika <3

    VastaaPoista
  8. tää on kyllä ihanan perinteinen kuosi, sopii hyvin lapsille. Ja miksei tosiaan aikuisellekin, ainakin itse ottaisin riemusta kiljuen ton villapaitana :)

    VastaaPoista
  9. meillä on toi just åhlensilta ja tosiaan joku alle 150 kruunua se oli. Hieno on!

    VastaaPoista
  10. Tää pusero on niin hieno, että mun pitää varmaan tehdä omalle tyttärelle sellainen syksyksi/talveksi :) Tuo on aika helppo toteuttaa ja siihen löytyy ohjeitakin.

    VastaaPoista
  11. oi onnekasta joka jaksaa ja osaa tehdä :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images