Vastuulliset farkut lähes joka pepulle - Very Nice tulee taas!

kaupallinen yhteistyö Very Nice farkkujen kanssa Farkut ovat asia, joka tuntuu aiheuttavan kriiseilyä kropassa kuin kropassa....

kaupallinen yhteistyö Very Nice farkkujen kanssa


Farkut ovat asia, joka tuntuu aiheuttavan kriiseilyä kropassa kuin kropassa.  Mutta erityisesti plussakokoisen on melko vaikeaa löytää omalle kropalle sopivia farkkuja, varsinkin jos läpinäkyvä tuotanto on yksi valintakriteereistä. Minulta on kysytty monesti mistä saisi fiksusti tuotettuja 46+ -kokoiselle vartalolle suunniteltuja farkkuja ja vastaukseni on aina ollut EI MISTÄÄN. Mutta arvatkaa mitä! Olen ollut väärässä!

Sain nimittäin muutama kuukausi sitten kuulla lukioaikaisen suosikkifarkkumerkkini Very Nicen olevan edelleen elossa ja suunnittelevan kaikessa hiljaisuudessa uutta tulemistaan. Sen lisäksi, että kuulin merkistä ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen, kuulin vasta nyt merkin olevan suomalainen! Minun nuoruuteeni kuuluivat Very nicen farkut ja etenkin bootcut-lahkeiset vakosamettihousut yhtä olennaisesti kuin Perry vanilla siideri, mutta niihin aikoihin suomalaisuudella ei paljon markkinoitu. Mitä enemmän Amerikkaa, sen parempi. Niin siiderin nimessä kuin farkuissakin.

Mutta nyt ovat ajat muuttuneet ja Very Nicella on herätty huomaamaan, että heillä on käsissään tuotteet, jotka ovat ajankohtaisempia kuin kenties koskaan aiemmin! Very Nicen farkut suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Viron Valgassa merkin omalla tehtaalla. Vaikka kotimaan tuotannosta on matkan varrella jouduttu luopumaan, ei farkkujen matka tehtaalta meikäläisen vaatekaappiin ole silti kuin 300 kilometria. Eli kyllä, olen viimein löytänyt sopivan kokoiset, täydellisesti istuvat, mukavan tuntoiset ja tuotannoltaan mahdollisimman läpinäkyvät farkut itselleni! Lue lisää Very Nice farkkujen tuotannosta heidän kotisivuilta!


Ennen tämän postauksen julkaisua pääsin mallailemaan Very Nicen farkkuja ja valitsemaan itselleni parhaan farkkumallin. Normaalisti Very Nicellä on mallistossaan yli 30 erilaista farkkumallia, mutta brändiuudistuksen vuoksi tarjolla oli "vain" n. 15 erilaista mallia ja valikoima tulee kasvamaan kevään mallien myötä alkuvuodesta.  15 Farkkumallia on ehkä vähän Very Nicelle, mutta minulle kyseessä oli oikea farkkutaivas, sillä soviteltavaa riitti eikä todellakaan tarvinnut tyytyä siihen yhteen sopivaan pariin. Lopulta päädyin valitsemaan korkeavyötäröiset ja sopivan kapealahkeiset Cara Skinny farkut syvän mustana. Samoja farkkuja mulla on itse asiassa kahdet samanlaiset, joista toisia testasin yli 1.5 kuukautta ennen kuvauksia varmistuakseni, ettei farkut kulahda tai muutenkaan säikähdä käyttöä. Carat pysyivät hyvinä käytössä, johon kuului minunkaltaiseni jokapaikan höylän arkihommat eli sekä fiinimmät työtilaisuudet, metsäkävelyt että sohvalla makaaminen kirja kainalossa. Näihin kuviin vedin kuitenkin jalkaani uunituoreet Carat, vaikka käytetytkin olisivat vallan hyvin kelvanneet. En kuitenkaan viitsinyt kuvauttaa edellisen viikonlopun nuotioinnista edelleen savulta tuoksuvia farkkuja näihin "virallisiin" blogikuviin, tiedä vaikka niissä olisi roikkunut neulasia lahkeessa :D



Täydellistä farkkuparia metsästäessä housut kannattaa toki mahdollisuuden mukaan sovittaa jälleenmyyjän luona ja niitä löytyykin iso liuta ympäri Suomea. Mutta mikäli sovittelu ei onnistu, löytyy kokotaulukko jokaisen farkkumallin yhteydestä Very Nicen verkkokaupastakin. Oikeaa kokoa miettiessä en kiinnittäisi suurta huomiota numerokokoon, vaan turvautuisin mittanauhaan ja muistaisin, että housut sisältävät yleensä n. 4% elastaania, eli joustavat kyllä. Oma kokoni on 36/31, joka vastaa mielestäni n. 48 kokoa. 

Farkuista tulette varmasti kuulemaan lisää myös siksi, että heti yhteistyömme alkumetreillä sain merkiltä työtarjouksen ja tulen ensi vuonna työskentelemään hyvin mielenkiintoisten farkkuteemojen parissa myös blogin ulkopuolella. Ensimmäinen työnäytteeni löytyy kuitenkin jo somesta tämän somekampanjan muodossa, johon sain valita erilaisia naisia, joita yhdistää halu löytää täydelliset farkut. Kannattaa siis lukea Anna-Marian, Minnan, Annan ja Tiian lempifarkkupostaukset sekä tsekata Monan instasta kuvat! Kuvien kautta huomaa hyvin, että merkiltä todellakin löytyy malleja monenlaiselle vartalolle, vaikka tietenkään ihan kaikkia pituuksia ja leveyksiä ei verkkokaupasta voi löytyä. Palautetta kuitenkin saa ja kannattaa antaa, sillä suomalaisen suunnittelutiimin missiona on ottaa mahdollisimman moni farkkupeppu huomioon. 

Kannattaa myös pistää Very Nicen Instagram jo nyt seurantaan, sillä kevään malliston herkkuja nähtyäni tiedän, että ne tulevat olemaan monien mieleen. Tulossa on mm. ihana pitkä farkkuhame, jota odotan itse kieli pitkällä! Insta alkaa päivittymään vuoden 2020 alusta hieman tiiviimpään tahtiin, kun allekirjoittanut pääsee kunnolla vauhtiin!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa

1 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images