Päivämeikkini alusta loppuun (sis. -15% alennuksen Diego Dalla Palmalle!)

Postaus sisältää saatuja tuotteita Diego Dalla Palma Milanolta Olen saanut viimeisen parin vuoden aikana melko huiken määrän meikkausk...


Postaus sisältää saatuja tuotteita Diego Dalla Palma Milanolta

Olen saanut viimeisen parin vuoden aikana melko huiken määrän meikkauskysymyksiä etenkin Instagramin yksityisviestien kautta ja etenkin huulipunan sävy on jo klassikkokysymys, johon vastaan oikeastaan aina, kun minulla huulipunaa on. Luultavasti kysymystulva johtuu siitä, että mua näkee Instastoriesin puolella todella usein myös ilman meikkiä, joten meikin tuoman lisä on helppo huomata. Ja nyt kun olen käynyt puolen vuoden sisällä kahdessa eri meikkausopastuksessa, alkaa mulla olla jo vähän vinkkejäkin tarjolla! Joten nyt puhutaan meikeistä!


Yllä näette kaksi versiota minusta, meikatun ja meikkaamattoman. Olen käsitellyt kuvista hieman ihonsävyä paremmin näkyviin, mutta mitään ei ole blurrattu, poistettu tai muuten käsitelty. Omalle iholleni/kasvoilleni ei ole tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä/ pistoshoitoja / lisäyksiä, joten sillä pohjalla mennään, mikä mulla nyt 37-vuotiaana on. Pohjana on siis aikuinen pintakuiva akneentaipuvainen sekaiho, jossa on hieman couperosaa. 

Taustaa mun ja Diego Dalla Palma Milanon yhteiselosta. Löysin Diego Dalla Palma Milano -meikkisarjan noin vuosi sitten, kun Studio Savon & Ekon Kati vinkkasi mulle sarjan tehdessään meikkini Marimari-brändin kuvauksiin. En huomannut hankkia tuotteita Katilta, mutta onnekseni löysin Diegon (puhuttelen häntä jo etunimella, heh) meikit myös Helsingin Stockmannilta ja olen nyt vuoden sisään vaihtanut käytännössä kaikki arkimeikkini Diego Dalla Palmaksi. Syinä ovat tuotteiden superhyvä laatu, positiivisella tavalla suppea valikoima ja loistavat myyjät. 

Viime viikolla pääsin tutustumaan Diego Dalla Palma Milanon tuotteisiin myös merkin kutsumana, joten osa postauksessa näkyvistä tuotteista on saatu merkiltä ja osa ostettu itse. 



MEIKKIPOHJA:


Kasvojeni sävy on hyvin vaalea ja couperosan vuoksi punoittava. Tämän hetkinen akneongelma tekee pohjan tekemisestä haastavan, mutta ei mahdottoman kun käytössä on hyvät tuotteet. Mun mielestä meikkipohjan ei tarvitse olla kokonaan peittävä, vaikka ihossa olisikin epäpuhtauksia/ sävyeroja, vaan tykkään enemmän kuulaudesta. Siksi käytän yleensä erikseen peitevoidetta ja kevyttä meikkivoidetta tai peitevoidetta sekä peittävän meikkivoiteen ja valoa heijastavan hehkuvoiteen yhdistelmää. Peitevoiteen käytöstä olen kuullut nyt kahta erilaista näkemystä, osa ammattimeikkaajista suosittelee peitevoidetta meikkivoiteen alle ja osa toisinpäin. 

Kuvassa näkyvä pohja on tehty miksaamalla kuvassa näkyvistä Geisha Lift foundation meikkivoiteista juuri mun iholle sopiva seos ja levittämällä se ensin kasvoille, lisäten peitevoide vasta jälkikäteen ihan siksi, että unohdin levittää peiteaineen ennen meikkivoidetta. Meikkivoiteen levitin puhtain sormin, sillä en ole ihan päässyt vielä ystäväksi meikkivoidesiveltimeni kanssa ja peitevoidetta lisäsin myös sormin, pienen määrän silmien alle sekä suurimpiin punoituksiin. 

Tämän jälkeen taputtelin vielä pienen sipaisun hehkuvoidetta poskipäilleni, nenän kärkeen ja nenän varteen, jotta valo nappaisi niihin kiinni :)

OMA BUDJETTIVINKKI: Tässä vaiheessa ennen puuterointia voit lisätä myös sävyä poskiisi huulipunasta. Itse väritin hieman etusormeani huulipunalla, hieroin sitten etusormia yhteen ja taputtelin huulipunan hyvin hennosti poskille paikkaan, johon mulle luonnollisestikin tulee punoitusta.  Näin erillistä poskipunaa ei välttämättä tarvita. 



PUUTEROINTIHOMMIA:

Kun kaikki voidemaiset tuotteet on levitetty kasvoille, sipaistaan päälle puuteria. Koska RAKASTAN hehkutuotteita, innostuin todella paljon Diego Dalla Palma Milanon uudesta Angel Glow hehkupuuteripurkista. Angel Glown hehku on tosi hienojakoista, joten uskaltauduin levittämään hehkupuuteria tavallisen irtopuuterin sijaan iholleni ja tuloksena oli ihanan hehkuvat kasvot ilman epäluonnollista hologrammifiilistä. Tälle puuterille siis iso suositus myös aikuisen ihon tuotteena!

Ja koska tämän meikin teossa oli aikaa hyvin, tupsuttelin puuterin jälkeen myös aurinkopuuteria kasvoilleni tuomaan lämpöä ja kolmiulotteisuutta. Aurinkopuuteria laitan todella maltillisesti kehystämään kasvojani ja otsaani, mutta tällähän voisi tehdä myös vähän villimmät varjostukset halutessaan. 

Puuteroinnin jälkeen siirryin tekemään luomille hyvin simppelin silmämeikin, johon tuli silmämeikin pohjustajaa, pronssinsävyistä luomiväriä sekä vähän lisää aurinkopuuteria. Luomivärin levitin koko liikkuvalle luomelle häivyttäen ylöspäin ja aurinkopuuteria lisäsin hieman vain luomivakoon kolmiuloitteisuutta hakien. 



Sitten vuorossa olikin ripsien taivuttaminen, jota en osaa ollenkaan. Ripseni eivät tunnu kääntyvän oikein millään, joten siihen ei minulta kannata odottaa vinkkiä. Ripsiväriä sen sijaan voin suositella, sillä Diegon Mascaratube on oikeastaan kaikkea mitä ripsarilta pyydän. Se tuuhentaa, pidentää ja lähtee simppelisti lämpimällä n. 38 -asteisella vedellä pois. Tämä ripsari ei siis sotke lumimyräkässä tai tuulessa, mutta irtoaa helposti ihan tavallisella putsarillakin.

Se mun ensirakkaus Diego Dalla Palma Milanon tuotteissa on ollut kulmakynät ja kulma"fixerit". Oikeastaan millään muulla merkillä ei ole löytynyt yhtä hyviä sävyjä kulmiini. Kulmakynistä lempparini on lähes harmaa nro 13, jota käytän usein aika hennosti. Uusi suosikkini on hieman ruskeampi 11, jota olen käyttänyt tässä meikissä. Kulmien muotoilussa toivoisin tulevani paremmaksi, sillä näillä tuotteilla kulman jatkaminen ulkonurkasta olisi hyvin helppo toteuttaa. 

Tässä vaiheessa meikkiä lisään yleensä myös poskipunan, mutta koska olin jo taputellut huulipunaa poskiini, siirryin nyt suoraan huulipunaan. Tällä kertaa huuliin tuli yksi lempihuulipunistani, RossoRossetto-puna, jonka ostin taannoin Lumikki ja metsästäjä -leffan DDPM-teemapakkauksen mukana. Mun punani on sen verran vanha, että samaa punaa en nyt verkkokaupasta onnistunut löytämään, mutta hyvin saman tyyppinen puna löytyy sävyssä 102 saman RossoRossetto -malliston punista. 


LISÄÄ INFOA MEIKISTÄ INSTASSA!

Tuntuuko vaikealle? Eipä huolta! Koska meikkaamista on aina vähän vaikeaa selittää kirjallisesti, löydät tämän täsmälleen saman meikin teko-ohjeet myös videomuodossa Oi mutsi mutsi Instagramini kohokohtapalloista nimellä DDP meikki :) Sieltä näet meikin vaihe vaiheelta sekä vähän lähemmin myös esimerkiksi meikkituotteiden sävyjä!

ETU: Pyysin tätä postausta varten Diego Dalla Palma Milanon suomalaiseen verkkokauppaan alekoodin! Koodilla OIMUTSI15 saat -15% alennuksen kaikista Diego Dalla Palman meikkituotteista 31.1. 2019 saakka! 

(Tämä postaus on tehty puhtaasti suositteluna, en saa postauksesta palkkaa tai hyödy koodin käyttämisestä tai ostoista)

PS: Katso instasta miten huulipunan ja poskipunan vaihdolla meikkilook muutetaan hyvin erilaiseksi :)

3 kommenttia

  1. Oletko käyttänyt Diego Dalla Palman ihonhoitotuotteita? Löysin niistä sekä sarjan tuotteilla tehdyistä hoidosta avun omaan akneeni. Ikää on pari vuotta enemmän kuin sinulla ja teini-iästä saakka olen paininut iho-ongelmien kanssa. Jätin pois kaikki alkoholia sisältävät kasvojenhoitotuotteet ja lähes kaikki tuotteet menivätkin totaalisesti uusiksi. Iho ei ole enää pariin vuoteen tarvinnut mekaanista puhdistusta ja kuivuuskin on oikeastaan selätettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En itseasiassa ole kokeillut. Mutta mun iho on nyt paranemaan päin! Luulen, että valohoito on alkanut nyt tehoamaan :)

      Mutta pitää ottaa myös tästä sarjasta selvää paremmin, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images