Postaus sisältää saatuja tuotteita Diego Dalla Palma Milanolta

Yllä näette kaksi versiota minusta, meikatun ja meikkaamattoman. Olen käsitellyt kuvista hieman ihonsävyä paremmin näkyviin, mutta mitään ei ole blurrattu, poistettu tai muuten käsitelty. Omalle iholleni/kasvoilleni ei ole tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä/ pistoshoitoja / lisäyksiä, joten sillä pohjalla mennään, mikä mulla nyt 37-vuotiaana on. Pohjana on siis aikuinen pintakuiva akneentaipuvainen sekaiho, jossa on hieman couperosaa. 

Taustaa mun ja Diego Dalla Palma Milanon yhteiselosta. Löysin Diego Dalla Palma Milano -meikkisarjan noin vuosi sitten, kun Studio Savon & Ekon Kati vinkkasi mulle sarjan tehdessään meikkini Marimari-brändin kuvauksiin. En huomannut hankkia tuotteita Katilta, mutta onnekseni löysin Diegon (puhuttelen häntä jo etunimella, heh) meikit myös Helsingin Stockmannilta ja olen nyt vuoden sisään vaihtanut käytännössä kaikki arkimeikkini Diego Dalla Palmaksi. Syinä ovat tuotteiden superhyvä laatu, positiivisella tavalla suppea valikoima ja loistavat myyjät. 

Viime viikolla pääsin tutustumaan Diego Dalla Palma Milanon tuotteisiin myös merkin kutsumana, joten osa postauksessa näkyvistä tuotteista on saatu merkiltä ja osa ostettu itse. 

MEIKKIPOHJA:

Kuvassa: Geisha Lift Foundation meikkivoiteet sävyissä 220, 221, Makeupstudio Radiance Booster, Zero Dark Circles and Imperfections Concealer sävyssä 110 

Kasvojeni sävy on hyvin vaalea ja couperosan vuoksi punoittava. Tämän hetkinen akneongelma tekee pohjan tekemisestä haastavan, mutta ei mahdottoman kun käytössä on hyvät tuotteet. Mun mielestä meikkipohjan ei tarvitse olla kokonaan peittävä, vaikka ihossa olisikin epäpuhtauksia/ sävyeroja, vaan tykkään enemmän kuulaudesta. Siksi käytän yleensä erikseen peitevoidetta ja kevyttä meikkivoidetta tai peitevoidetta sekä peittävän meikkivoiteen ja valoa heijastavan hehkuvoiteen yhdistelmää. Peitevoiteen käytöstä olen kuullut nyt kahta erilaista näkemystä, osa ammattimeikkaajista suosittelee peitevoidetta meikkivoiteen alle ja osa toisinpäin. 

Kuvassa näkyvä pohja on tehty miksaamalla kuvassa näkyvistä Geisha Lift foundation meikkivoiteista juuri mun iholle sopiva seos ja levittämällä se ensin kasvoille, lisäten peitevoide vasta jälkikäteen ihan siksi, että unohdin levittää peiteaineen ennen meikkivoidetta. Meikkivoiteen levitin puhtain sormin, sillä en ole ihan päässyt vielä ystäväksi meikkivoidesiveltimeni kanssa ja peitevoidetta lisäsin myös sormin, pienen määrän silmien alle sekä suurimpiin punoituksiin. 

Tämän jälkeen taputtelin vielä pienen sipaisun hehkuvoidetta poskipäilleni, nenän kärkeen ja nenän varteen, jotta valo nappaisi niihin kiinni :)

OMA BUDJETTIVINKKI: Tässä vaiheessa ennen puuterointia voit lisätä myös sävyä poskiisi huulipunasta. Itse väritin hieman etusormeani huulipunalla, hieroin sitten etusormia yhteen ja taputtelin huulipunan hyvin hennosti poskille paikkaan, johon mulle luonnollisestikin tulee punoitusta.  Näin erillistä poskipunaa ei välttämättä tarvita. 

Kuvassa: Makeupstudio Bronzing Powder sävyssä 81, Angel Glow Loose Powder,  Eye Shadow Satin Pearl sävy 103, 

PUUTEROINTIHOMMIA:

Kun kaikki voidemaiset tuotteet on levitetty kasvoille, sipaistaan päälle puuteria. Koska RAKASTAN hehkutuotteita, innostuin todella paljon Diego Dalla Palma Milanon uudesta Angel Glow hehkupuuteripurkista. Angel Glown hehku on tosi hienojakoista, joten uskaltauduin levittämään hehkupuuteria tavallisen irtopuuterin sijaan iholleni ja tuloksena oli ihanan hehkuvat kasvot ilman epäluonnollista hologrammifiilistä. Tälle puuterille siis iso suositus myös aikuisen ihon tuotteena!

Ja koska tämän meikin teossa oli aikaa hyvin, tupsuttelin puuterin jälkeen myös aurinkopuuteria kasvoilleni tuomaan lämpöä ja kolmiulotteisuutta. Aurinkopuuteria laitan todella maltillisesti kehystämään kasvojani ja otsaani, mutta tällähän voisi tehdä myös vähän villimmät varjostukset halutessaan. 

Puuteroinnin jälkeen siirryin tekemään luomille hyvin simppelin silmämeikin, johon tuli silmämeikin pohjustajaa, pronssinsävyistä luomiväriä sekä vähän lisää aurinkopuuteria. Luomivärin levitin koko liikkuvalle luomelle häivyttäen ylöspäin ja aurinkopuuteria lisäsin hieman vain luomivakoon kolmiuloitteisuutta hakien. 

Kuvassa: Mascaratube ripsiväri, Eyebrow Pencil - High Precision and Long lasting sävy 11, Volymizing Eyebrow Fixer sävy 23 sekä huulipuna RossoRossetto (kokeile sävyä 102)

Sitten vuorossa olikin ripsien taivuttaminen, jota en osaa ollenkaan. Ripseni eivät tunnu kääntyvän oikein millään, joten siihen ei minulta kannata odottaa vinkkiä. Ripsiväriä sen sijaan voin suositella, sillä Diegon Mascaratube on oikeastaan kaikkea mitä ripsarilta pyydän. Se tuuhentaa, pidentää ja lähtee simppelisti lämpimällä n. 38 -asteisella vedellä pois. Tämä ripsari ei siis sotke lumimyräkässä tai tuulessa, mutta irtoaa helposti ihan tavallisella putsarillakin.

Se mun ensirakkaus Diego Dalla Palma Milanon tuotteissa on ollut kulmakynät ja kulma"fixerit". Oikeastaan millään muulla merkillä ei ole löytynyt yhtä hyviä sävyjä kulmiini. Kulmakynistä lempparini on lähes harmaa nro 13, jota käytän usein aika hennosti. Uusi suosikkini on hieman ruskeampi 11, jota olen käyttänyt tässä meikissä. Kulmien muotoilussa toivoisin tulevani paremmaksi, sillä näillä tuotteilla kulman jatkaminen ulkonurkasta olisi hyvin helppo toteuttaa. 

Tässä vaiheessa meikkiä lisään yleensä myös poskipunan, mutta koska olin jo taputellut huulipunaa poskiini, siirryin nyt suoraan huulipunaan. Tällä kertaa huuliin tuli yksi lempihuulipunistani, RossoRossetto-puna, jonka ostin taannoin Lumikki ja metsästäjä -leffan DDPM-teemapakkauksen mukana. Mun punani on sen verran vanha, että samaa punaa en nyt verkkokaupasta onnistunut löytämään, mutta hyvin saman tyyppinen puna löytyy sävyssä 102 saman RossoRossetto -malliston punista. 

LISÄÄ INFOA MEIKISTÄ INSTASSA!

Tuntuuko vaikealle? Eipä huolta! Koska meikkaamista on aina vähän vaikeaa selittää kirjallisesti, löydät tämän täsmälleen saman meikin teko-ohjeet myös videomuodossa Oi mutsi mutsi Instagramini kohokohtapalloista nimellä DDP meikki :) Sieltä näet meikin vaihe vaiheelta sekä vähän lähemmin myös esimerkiksi meikkituotteiden sävyjä!

ETU: Pyysin tätä postausta varten Diego Dalla Palma Milanon suomalaiseen verkkokauppaan alekoodin! Koodilla OIMUTSI15 saat -15% alennuksen kaikista Diego Dalla Palman meikkituotteista 31.1. 2019 saakka! 

(Tämä postaus on tehty puhtaasti suositteluna, en saa postauksesta palkkaa tai hyödy koodin käyttämisestä tai ostoista)

PS: Katso instasta miten huulipunan ja poskipunan vaihdolla meikkilook muutetaan hyvin erilaiseksi :)

Eilen kaupassa käydessäni mukaani tarttui lehti, jonka kannessa luki isolla "Olet ihana!". Ajattelin, että tässäpä kivan oloinen lehti, sellainen jolle minä lukijana kelpaan sellaisena kuin olen. Ihanana.

Sänkyyn kömpiessä otin lehden esiin ja aloin lukemaan, kunnes ymmärsin, että olisi ehkä kannattanut lukea kannesta muutakin kuin myyntipuhe - sisältö nimittäin ei vastannut yhtään sitä, mitä luulin. Sen sijaan, että olisin kelvannut sellaisenaan, alkoi silmilleni vyöryä erilaisia vinkkejä siitä kuinka voisin välttää tyylimokat ja korostaa hoikimpia kohtia kehostani, O-vartalolla siis tottakai nilkkoja ja ranteita, mitäpä muutakaan. Lehti luetteli minulle myös vaatteet, jota vartalotyyppini kannattaisi välttää: tikkitakit, pitkät neuleet, vartaloa myötäilevät yläosat sekä farkkuhame joutuivat lehden stylistin ohjeiden mukaan välttelylistalle, kuten myös suurin osa lempiväreistäni. 

Ymmärrän kyllä idean. Meitä naisia on hyvin erilaisia, on pitkiä, lyhyitä, hoikkia ja pulleita ja koska me naiset olemme vähän epävarmoja ulkonäöstämme, tyylivinkeille on aina kysyntää. Mutta oletteko koskaan miettineet mihin tällaiset vartalotyyppeihin perustuvat tyylivinkit perustuvat? Siihen, että naisen kehossa on aina jotakin parannettavaa ja piilotettavaa. Tyylivinkkien tähtäimessä on sopusuhtainen, "sopivan mittainen" nainen, joten vinkit perustuvat sopusuhtaisen illuusion luomiseen. Mutta mikä hitto on sopusuhtaista ja mikä on se ideaali johon pyrkiä, jos naisen kropassa aina on jotain pielessä? (Tai ainakin niin meidän halutaan uskovat, että näille vinkkejä antaville ihmisille riittäisi työnsarkaa)

Otetaanpa esimerkiksi peppu ja vatsa. Mikä on se ylin instanssi, joka on päättänyt, että kauneusmittareilla iso peppu on hyvä juttu, mutta iso vatsa ei? Isoa peppua ei tietenkään saisi korostaa liikaa, mutta se on kuitenkin hyväksytympää kuin ison vatsan korostaminen. Miksi? Miksi vatsamakkarat eivät ole yhtä kaunis asia kuin leveä lantio? Kyseessähän on opittu kauneusihanne, jollaisia tämän KevätAinon kaltaiset mediat toistelevat ja me kiltisti uskomme mitä opetetaan. Opimme häpeämään liian pitkää ja liian lyhyttä vartaloamme, verhoamaan kroppamme niin, että näyttäisimme hoikilta, mutta ei tietenkään liian hoikilta. Vartaloistamme sanellaan mitkä osat ovat epäkohtia ja mitä kannattaa korostaa, vaikka voisimme itse päättää mikä minussa on kaunista. 

Se, mikä tällaisten juttujen kirjoittajille tulee yllätyksenä, että kaikki naiset eivät unelmoi sopusuhtaisuudesta ja iättömyydestä ja he ovat valmiita tulemaan esiin tyylillisesti juuri sellaisina kuin ovat. Ajatelkaapa, sellainen radikaali naistyyppi on ihan oikeasti olemassa! Naistyyppi joka pitää niistä negatiiviseksi mielletyistä ominaisuuksistaan, liiasta pituudesta, painosta tai päinvastaisesti liian vähäisistä vastaavista ominaisuuksistaan. Ja me naiset olemme ihan helvetin kyllästyneitä näihin vinkkeihin, joissa emme kelpaa omina itsenämme, vaan joudumme piilottelemaan ja korostamaan omia puoliamme joidenkin mielivaltaisten oppien mukaan.

Hyvänä esimerkkinä se, että löysin nyt 3 vuoden etsinnän jälkeen itselleni valkoisen pitkähihaisen kauluspaidan. Asian teki hankalaksi se, kaikki minulle menevät paidat on katkottu 2/3 hihaisiksi siksi, että joku muu on päättänyt puolestani, että minun tulee 48-kokoisena naisena korostaa hoikkia ranteitani. Kiitoksia vaan Lindexin "jokanaisen malliston" joka viimein toi pitkät hihat myös minun saatavilleni, vaikka tyylimokahan tällainen hoikimman alueen peittäminen toki on.

Toinen peiteltävä asia on tottakai ikä. Me kaikki ihailemme kauniita iän merkkejä ja naisia, jotka uskaltavat näyttää ikänsä. Samalla esimerkiksi minä sain puoli vuotta sitten valtavan itseinhon ensimmäisistä selkeästi näkyvistä iän merkeistä ja katselin ihan tosissani hoitoja, jolla ryppyjäni siloiteltaisiin ja ihoani kiristettäisiin. Kun on kuullut koko ikänsä siitä, että ryppyjä on syytä alkaa ehkäisemään jo 15-vuotiaasta lähtien, on päähän aika hyvin nakutettu ajatus, että vaikka muilla iän merkkien näkyminen on kaunista, minulla näin ei voi olla. 

Onneksi KevätAinolla on ratkaisu näihin ongelmiin. Kauneusleikkaukset ja pistoshoidot! Näiden toimenpiteiden ei tietenkään tarvitse olla tabuja, mutta jotenkin, kun takakannessa luvataan että "oppaan luettuasi opit arvostamaan itseäsi", en nähnyt tätä ihan kuvausta vastaavana sisältönä. Pistoshoidoista kertovan jutun otsikko julistaa "joskus paras kauneuskäsittely on pistos". Yleensä paras kauneuskäsittely on kuitenkin hyväksyä se, että me ihmiset vanhenemme. Tämä paras käsittely on vain todella vaikea prosessi, jos media ympärillämme toistaa kertosäettä nuoruuden ja hoikkuuden tavoittelusta. Voitaisiinko tämä siis lopettaa?

Kauneuden kaipuu on meille ihmisille luonnollista. On ihan turhaa moittia kauneudenkaipuisia ihmisiä pinnallisiksi, sillä jokainen meistä kaipaa jossain muodossa kauneutta ympärilleen. Mutta se, mitä kauneus on uskallettava purkaa osiin ja myös kyseenalaistaa. Kun puhutaan vartalon parhaiden puolien korostamisesta, on huomattava että oikeasti mitään absoluuttista hyvien puolien listaa ei ole olemassakaan ja olemme opittujen kaavojemme vankeja. Kauneus ei ole yhtä kuin litteä vatsa, nuoruus tai selluliititon iho.

Mutta niin kauan kun kauneuden tavoittelu perustuu "hyvien puolien korostamiselle" joka tarkoittaa  näissä oppaissa käytännössä huonojen puolien peittämistä, se aiheuttaa epävarmuutta. Epävarmuus taas vie energiaa huomattavasti paljon tärkeämmältä asialta kuin vatsan tai pituuden piilottelu. Nimittäin elämästä ja itsestä nauttimiselta.

KevätAinon kaltaiset lehdet aiheuttavat enemmän epävarmuutta kuin varmuutta. Ei jatkoon.

-Kuvat otettu Studio Savon & Ekossa Marimarin kuvauksista - 

Kuten monet teistä tietävätkin, olen viime vuosina tehnyt sometöihin liittyvien kuvausten lisäksi myös jonkin verran XL-kuvausmallin keikkaa. En ole käynyt mitään mallikouluja tai poseerausoppitunteja ja silti olen ollut oikeastaan aina tyytyväinen lopputulokseen. Parasta näiden vähän yllättäen ilmaantuneiden mallikeikkojen (jotka muuten aloitin akneihoisena meikkimallina, haha) teossa on ehdottomasti ollut oman itsevarmuuden kasvaminen sekä kauneus- ja valokuvausalan ammattilaisten kanssa tehtävän työn myötä löytynyt ymmärrys siihen miten kauniita kuvia luodaan. Tunnen oloni aika etuoikeutetuksi, kun pääsen mukaan projekteihin, joissa tämä tavallinen suomalaisnainen muuttuu meikkaajan, kampaajan ja valokuvaajan ansiosta lähes toiseksi ihmiseksi valokuviin.

Etenkin ne keikat, jossa olen saanut istua kauneusalan ammattilaisen käsittelyssä ennen kuvauksia ovat jääneet mieleeni, sillä on silmiä avaavaa huomata mitä kaikkea ammattilainen voi ulkonäölle tehdä. Se, että näennäisesti pienet siveltimen liikkeet saavat aikaan ison muutoksen on kiehtovaa ja kun lehti/mainosvalokuvan tekoprosessi on tuttu, ymmärtää niitä siveltimenvetoja löytyvän lähes kaikkien lehtien kansista, jutuista ja mainoksista. Harva mediassa ja mainoksessa näkyvä kuva on otettu "i woke like this - flawless" tyyppisesti, vaan malli on vain yksi pieni, ehkäpä se pienin osa kokonaisuutta. 

Joka kerta kuvausten jälkeen vannon etten pese meikkiäni ja hiuksiani pois ja jos pakolla pesen, alan panostamaan ulkonäköön eri tavoin. Se on kuin kuntokuurin taiterveellisten elämäntapojen aloittaminen - kaksi päivää jaksaa ja sitten koko homma unohtuu. Ja onneksi unohtuu, sillä jokapäiväisessä kuvausmeikissä hengailu veisi varmasti hohdon koko hommasta. Eikä kenenkään tietenkään tarvitse näyttää arkisin huippukauneustiimin tuntien työn tulokselta.

Välillä musta kuitenkin tuntuu, että "valokuvamainen kauneus" on valitettavasti siirtymässä entistä enemmän myös arkipäiväiseksi ulkonäkövaatimukseksi, joka luo ja on jo luonut uusia normeja laittautumiseen. Se minkä näemme tuntien pohjatyön jälkeisissä valokuvissa pitäisi olla meissä jo herätessämme. Kuvauksissa käytetyt hiusjatkeet, ripsitupsut ja irtokynnet ovat viime vuosina siirtyneet entistä enemmän arkeen ripsenpidennyksinä, hiusjatkeina ja tekokynsinä, joka on luonut ajan, jossa on ihan normaalia herätä laittautuneen näköisenä päivittäin. Toisaalta tämä olisi itsellenikin unelma, jonka haluaisin käyvän toteen (kukapa ei haluaisi herätä räpsyripsisenä pusuhuulisena ja sileäotsaisena 36-vuotiaana?) ja toisaalta pelkään ihan valtavasti tätä aikaa, jossa ulkonäössämme olevia persoonallisia piirteitä kuten hiusten paksuutta, ripsien pituutta tai vaikka huulien muotoa yhdenmukaistetaan näin vahvasti. 

Välillä mietin ihmisen toki muokanneen itseänsä kautta historian aikalaistensa näköiseksi, joten vaiheita tulee ja vaiheita menee. Että luojan kiitos kasvatamme sentään keinotekoisesti tukkaamme, kynsiämme ja ripsiämme emmekä esimerkiksi kultarenkaiden avulla kaulaamme. Nyt, tämän päivän kuvauksien ja Kati Kristiina Mouhun taikatemppujen jälkeen on tottakai taas se olo, että miksen voisi aina näyttää tältä! Mutta tiedän jo nyt, että parin päivän jälkeen tyynnyn ja totean, että ihan hyvältä näytän vähemmälläkin panostuksella. Ja enemmän itselle.

Tämä postaus ei ollut kannanotto laittautumista vastaan. Laittautuminen on ihanaa! Kysymys kuuluu enemmänkin, voiko kohta olla aika, jolloin unohdamme mitä siellä kaiken laittautumisen alla oikeasti on?