Tee mitä haluat, mutta älä valitse pinkkiä!

Vanhemmuus on vaikea laji, se tiedettiin. Silti yleensä monet tilanteet hoidetaan hyvin fiilispohjalta ja selkäytimestä tulee vastaukse...


Vanhemmuus on vaikea laji, se tiedettiin. Silti yleensä monet tilanteet hoidetaan hyvin fiilispohjalta ja selkäytimestä tulee vastaukset moniin asioihin. Välillä käymme iltaisin tietovisaa lapsen mieltä askarruttavista asioista, siamilaisista kaksosista ilmastonmuutokseen. Yksi ikuisuusaihe on sukupuolierot, mitä tytöt voi ja saa tehdä ja mitä pojat voi ja saa tehdä. Onko nainen ollut joskus presidentti, onko kaikkien syötävä salaattia, onko olemassa muitakin sukupuolia kuin tyttö ja poika? - on on ja on!

Vaikka suurin osa selkäytimestä tulevista vastauksista onkin ok, tulee sieltä välillä myös melkoista huttua. Viimeksi Tokmannilla jääkiekkokypärää ostaessa. 

Lapsi: "Otan tuon pinkin kypärän"

Minä: "Täällähän on näitä mustiakin monenlaisia, kokeillaankos tätä mustaa..."

Lapsi: "Mutta pinkki on lempivärini!"

Minä: "Niinhän se on, mutta entä jos sua sitten sanotaan tytöksi?"

Lapsi: "Mutta sinä olet sanonut, että ei ole tyttöjen ja poikien värejä!"

Minä: "Niin...mutta oletko varma, että pidät koululaisenakin pinkistä, pitää ostaa pitkäikäinen"

Lapsi: "Minä haluan pinkin"

Minä: "No ota, mutta jos joku tulee sanomaan, että se on tyttöjen värinen niin sanot sitten että höpöhöpö, ei sellaisia värejä ole olemassakaan..."



Nyt on peiliin katsomisen paikka. Mistä tämä mun pakottava tarve puuttua lapsen lempiväriin johtuu? Tottakai siitä, että minut ja 99.9% 80-luvulla syntyneistä on kasvatettu sukupuolen mukaan ja osa opeista ovat porautuneet niin tiiviisti selkäytimeen että hävettää. Yksi selkeä esimerkki kasvatuksen onnistumisesta on värikoodaus, jota sekä vihaan että toteutan oman lapseni osalta. Onneksi sentään huomaan edes osan näistä epäloogisuuksistani ja pystyn puuttumaan omiin ajatusmalleihin ennen kuin ne vaikuttavat lapseeni yhtä vahvasti kuin minuun. 

Näitä epäloogisuuksia on tupsahdellut esiin aina silloin tällöin, ensimmäistä kertaa havahduin näihin, kun mietin voinko pukea 62 cm kokoisen vauvan Peppi Pitkötossu bodyyn. Sen jälkeen oli vuorossa pyöräostosreissu, jossa yritin ylipuhua lasta mustaan Angry Birds pyörään sen ihanan vaaleanpunaisen Stella-lintupyörän sijaan. Viime keväiset glitteri Vansitkin saivat aikaan melkoisen keskustelun pääni sisällä, ja taas jälleen kerran tämän suvaitsevainen ja avarakatseinen äitihenkilö törmää ennakkoluuloonsa pinkkiä väriä kohtaan.


Nyt kun kypärä on hankittu ja se toimii erinomaisesti siinä, missä pitääkin eli pään suojaamisessa, olen käynyt vähän lisää läpi tätä pinkin värin kammoani, sillä en itsekään pukeudu pinkkiin. Ja pitkällisen pohdinnan jälkeen olen tullut tulokseen, että pinkki on sekä pelottavin että rohkein väri mitä tiedän, sillä sen sukupuolettuneisuus on edelleenkin (valitettavasti) todella vahva. Väitän, että mitään muuta väriä ei sukupuoliteta yhtä paljon kuin pinkkiä ja pinkin viesti on niin feminiininen, etten edes minä, 36-vuotias naisihminen osaa sitä oikein käyttää. Ei oo pokkaa.

Pinkki viestittää vahvasti tyttöyttä ja tyttömäisyys on yleisimmistä asioista, josta poikia kiusataan. Miksi? Siksi, että tyttöjä pidetään yleisesti heikompina mitä poikia, siksi. Sukupuolista on edelleenkin valloillaan vahvat stereotypiat, jossa tytöt ovat hiljaisia, helposti oppivia, kilttejä ja herkkiä, pojat taas voimakkaita, raisuja, reippaita ja niin edelleen. Nämä asiat ovat tottakai vanhentuneita mielikuvia, mutta pinttyneiden käsitysten muuttaminen vie aikaa, vaikka kaikki lapset ja aikuiset hyötyisivät stereotypioiden purkamisesta. Ei ole mitään syytä, miksi tyttönä oleminen olisi huonompi juttu kuin olla poika. Ei ole syytä, miksi pinkki viestittäisi mitään negatiivista, vaikka se onkin nyt sukupuolittunut väri. Värit ovat vain värejä.

Ja siksi, vanhojen olettamusten vuoksi, nostan hattua kaikille pinkkiä käyttäville sukupuolesta riippumatta. 

Te kaikki olette rohkeita ja te muutatte maailmaa. 

16 kommenttia

  1. Meidän molempien vanhemmat toitottavat tätä värikoodia ja saamiseen ja ei-saamiseen liittyviä juttuja todella syvään kyllästymiseen saakka ja vaikka yritän puuttua keskusteluun neutraalisti, saan vastaani loukkaantumisen, kun lapsen parasta vaan ajatellaan, ettei sitä sitten kiusata kun nönnönönnöö. Argh!

    En ole itsekään tämän suhteen kasvattajana täydellinen, kaukana siitä, mutta tämä mainitsemasi pinkki väri ei onneksi ole ongelmien listalla, sillä siippa näyttää pojalle reippaasti mallia omalla pukeutumisellaan. Lapsen lemppariasuste on kotona käytettävät pinkit sisätossut ja kun läheisessä lelukaupassa oli loppuunmyynti, Lego-lakanoiden sijaan kannettiin ihastelusta ylpeänä vaaleanpunaiset kissanpentulakanat. Niin ja tarroissa pitää aina olla mahdollisimman paljon glitteriä ja söpöjä asioita.

    Vaikka tämä nimenomainen väri ei olekaan meillä mörkö, kaikenlaisia muita tuulimyllyjä tällä kiemuraisella tyttöpoika-tiellä varmaan vielä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän itsekin ajaa takaa - lapsen parasta. Varsinkin kun on kokemusta, etteivät kaikki vanhemmat opeta lapsiaan "kaikki erilaisia kaikki samanarvoisia" mallin mukaan ja on jo joutunut tekemään isoja ratkaisuja sen nälvimisen vuoksi, tekisi mieli eliminoida lapsesta kaikki erilaisuus ihan kaiken varalta.

      Mutta oma pää saa lapsella olla, yritetään sitten muuta kautta opettaa miten mahdolliseen nälvimiseen kannattaa suhtautua.

      Poista
  2. Minulla taas on tyttö jonka lempiväri on sininen. Sanon aina hänelle että kaikki saa pukeutua miten haluaa, joskus hän valitsee vaatteita poikien osastolta. Ja sanon myös että ihmiset ovat eri näköisiä ja tykkäävät eri asioista mutta kaikki ovat yhtä hyviä.

    Pinkki kypärä sopii hyvin pojallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sininen on poikaoletettujen väri vaateosastojen mukaan edelleen. Tosin onneksi sininen ei ole niin vahva viesti kuin pinkki, sinistä käyttää hyvin moni nainen päivittäin ja helpommaksi sen tottakai tekee myös se, ettei sinisellä ole sitä samaa "heikomman sukupuolen" stigmaa kannettavanaan. Olisipa hienoa, jos joskus olisi vain vaatteita, ei sukupuolimäärettä niiden edessä!

      Poista
  3. Lempivärit voi olla mitä vaan. Ja vaihtua elämän aikana moneen kertaan.

    VastaaPoista
  4. Jos väri alkaa joskus tökkimään ja kypärä vielä sopii, niin valkkaatte uuden värin spraypullosta ja maalaatte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai hankkii uuden ja myy vanhan. Luin jostain, ettei noihin kypärätuotteisiin saisi maalata tai laittaa edes tarroja, sillä niissä on joku pintäjännite"juttu" joka saattaa muuttua tuunauksesta, eikä kypärä ole enää tarpeeksi suojaava.

      Tästä oli puhetta blogissa joskus 7 (!) vuotta sitten, kun hankin raskaana ollessa ruman värisen vauvakypärän pyöräilyyn ja kyselin tuunausvinkkejä. Vinkit oli, ettei missään tapauksessa saa tuunata. Oppia siis ikä kaikki!

      Poista
  5. Olen saanut itseni kiinni noista samoista ajatuksista ja esikoinen on vielä matkalla tähän maailmaan (la kesäkuussa) Että voinko nyt ostaa ton hirveän kivan vaaleansinisen bodyn, että luuleeko kaikki sitä pojaksi jos se onkin tyttö (ei siis tiedetä vielä kumpaa odotellaan) ja toisaalta onko sillä jotain väliä, että kumpi siinä vaaleansinisessä bodyssa nyt hengaa? Olen päiväkodissa töissä ja siellä kyllä muistan toitottaa, ettei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä/leluja jne, mutta näköjään vapaa-ajalla saan käydä näitä keskusteluja itseni kanssa.

    Ja vaikka viihdyn itse suurimman osan aikaa mainiosti pinkeissä ja hempeän vaaleanpunaisissa vaatteissa niin juuri jäin yksi päivä pohtimaan kirpparilla, että voinko näin 27-vuotiaana ostaa tuon vaaleanpunaisen villapaidan, jossa on kuva My Little Ponysta (siis niistä kasarin MLP-hahmoista ei näistä uusista). Meneekö överiksi, jos paita on sekä vaaleanpunainen että My Little Ponyn kuvalla varustettu. Lyhyt konsultaatio ystävältä ja kiikutin paidan kassalle. Ihan hitti paita, varsinkin töissä! On ollut ahkerasti käytössä, päätin olla välittämättä mitä muut ajattelee mun MLP -villapaidasta, musta se on hieno!

    Ja kypärä on hieno! Ajaa asiansa, se lienee pääasia (hehheh) ja tulee ainakin pidettyä kun on lapselle mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tämä vitsaus onkin, että omat ajatukset ovat tottakai sitä mieltä ettei poika- ja tyttövärejä ole tai poika- ja tyttöleluja, mutta SILTI oman lapsen kohdalla sitä vanhentunutta kaavaa välillä jatkaa.

      Vauva-aika olikin jännää, kun kasvonpiirteistä ei huomannut mitään sukupuoleen liittyvää ja ihmisillä oli hirveä tarve tehdä omat johtopäätöksensä sukupuolesta. Haalarin väristä riippuen lapsi oli reipas tai söpö :D

      Poista
  6. Kymmenenvuotias poikani kertoi hiljattain, että luokassa oli ollut spontaani äänestys aiheesta: "Onko olemassa erikseen jotain tyttöjen ja poikien juttuja?"

    Hän raportoi äänestyksen tuloksista ja totesi vilpittömän hämmästyneenä: "Siis jotkut oli sitä mieltä, et ON! Miten älytöntä."

    Saatoin vuodattaa pari onnenkyyneltä siinä salaa. Lapselle totesin naama peruslukemilla, että "niinpä, tosi outoa, että jotkut ajattelevat niin".

    Tämä lapsi itse on aika jätkämäinen jätkä, myös pukeutumiseltaan. Hän ei vain ole koskaan oppinut ajattelemaan, että asiat olisivat kiinni sukupuolesta.

    Kuten eivät hänen sisaruksensakaan. Isosisko on aina ostanut vaatteita myös "poikien puolelta", koska siellä on ollut hänen silmäänsä enemmän miellyttäviä värejä. Ja pikkuveli vastaavasti "tyttöjen puolelta".

    Koska miksei.

    VastaaPoista
  7. Muistan hävenneeni omaa rajoittunutta näkemystäni, kun poikani halusi hammasharjansa pinkkinä. Onneksi tajusin pitää suuni kiinni ensimmäisen "Etkö kuitenkin haluaisi vihreää tai sinistä harjaa?"-kysymykseni jälkeen. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Me ehkä hitaammassa tahdissa kuin nuorempi sukupolvi.

    VastaaPoista
  8. Pinkki - miten siitä tulee mieleen gay-jutut.

    VastaaPoista
  9. Niin inhimillistä! Ja parasta on se, että huomaat ja analysoit tällaisia asioita - se on paaaaljon enemmän kuin mitä moni muu tekee. Mulla on vielä paljon harjoiteltavaa silmän harajaannuttamisessa mielestäni "naismaisesti" pukeutuviin miehiin ja ajatukseen heistä mahdollisena puolisonan/muuna intiiminä tuttavuutena. Tähän liittyy varmasti omassa päässä olevat roolit eri sukupuolten välillä ja se mitä jotkut asiat mulle symbolisoi. Ei kai tässä muuta kun haasteita päin ja testaamaan :)

    VastaaPoista
  10. Moikka! Jostain puskista eksyin sun blogiisi ja aloin lukea postauksia taaksepäin. Tähän asti pääsin kunnes oli pakko kommentoida, vaikka en oikeastaan koskaan avaa virtuaalista suutani.

    Mutta siis kyllä, tämä on niin hankala aihe. Vaikka ittelleen se on miten ookoo että 5v poika meilläkin rakastaa lumikiteeppariaan ja halusi vaaleanpunaiset kuomat, niin talvihaalarialessa tuli mulle seinä vastaan ja ennenkaikkea itelle paha mieli. Siis tangolla roikkui röyhkyalessa just ens talvelle sopiva haalari, mutta kokopinkki. Mietin pitkåän, mutta järin kauppaan, ja kun kerrin tästä pojalle hän sanoi ihanasti "mut ooishan se ollu ihan kiva, mähän tykkään pinkistä".

    Mutta kaupassa jo aattelin, ja pojallenikin selitin, että vaikka sä tiedät ettei ole tyttöjen ja poikien värejä, niin voi olla että sitä törmää ihmisiin jotka sitä ei tiedä. Ja sitten on kurja jos sulle tulee paha mieli muitten kommenteista.

    Enkä vielä nyttenkään tiedä, että teinkö oikean päätöksen. Jos poika olisi ollut kaupassa mukana olisi paljon vaikeempi ollu olla ostamatta haalaria. Ja samalla olen salaa tyytyväinen että olin yksin liikenteessä.

    Hankalia asioita nämä!

    Ja kivalta vaikuttaa sun blogi. Olenkin kaivannut uutta lukemista, joten taidan tulla piipahtamaan toistekin 😊

    T. Maija

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images