Syysretki Söderskärin majakalle

Tämä pieni aika kesän ja ankean mustan sadesyksyn välillä on lempivuodenaikani ja mielestäni myös parasta retkeilyaikaa.  Vaikka kesää ei s...

Tämä pieni aika kesän ja ankean mustan sadesyksyn välillä on lempivuodenaikani ja mielestäni myös parasta retkeilyaikaa.  Vaikka kesää ei suoranaisesti lämmöllä kyllästettykään, on näissä ensimmäisissä oikeissa syyssäissä taikaa, kun pitää kaivaa flanellipaidat ja pipot esiin mikäli mielii viettää aikaa kunnolla ulkona. Joten kun heräsimme vähän kuuden jälkeen aamulla, ensimmäiset asiat olivat pipojen etsintä ja retkifiiliksen herättely. " Voidaanko me perua koko reissu, mua väsyttää" vikisi matkakumppanini, mutta koska olin edellisenä iltana ostanut liput Söderskärin majakkasaarelle menevään laivaan, ei lämpimän peiton alle meneminen ollut vaihtoehto. 

Matka alkoi Vuosaaresta aamuyhdeksältä ja edessä oli pilvinen ja tuulinen sää. Söderskärin menevässä laivassa istui meidän lisäksemme kolme muuta matkustajaa ja laiva huojui ja heilui aalloilla villisti. Tunnin merimatkan päässä meitä odotti asumaton karu majakkasaari sekä aluksella tulijoille auki pidettävä majakka. 


Söderskärissä rantauduttuamme suuntasimme ensin tutkimaan saarta ulkoapäin ja vaikka aluksi totesin, ettei Kaamos missään nimessä saa mennä sivuista avoimelle Bastulandetin riippusillalle, niin tottakai me sinne menimme - heti ensimmäiseksi. Mua kyllä oikeastikin pelotti riippusillalla kävely, sillä pituuskasvun myötä lapsi on alkanut kompastelemaan jalkoihinsa ja innoissaan hän otti sillalla aluksi juoksuaskeleita ja unohti tottakai pitää vaijereista kiinni. Luulenpa, että kiljumiseni kuului ainakin Kaunissaareen saakka kun huusin turvallisuusohjeita vastarannalta.

Söderskär on kaunis kuin mikä ja syksy on taatusti ihaninta aikaa tutustua saareen. Tuuli tuiversi ja saaressa ei ollut meidän aluksella tulleiden lisäksi kuin kolme Sipoosta tullutta retkeilijää ja saimme kulkea rauhassa karua luontoa ihaillen.


Lopulta kiipesimme majakkaan, joka on rakennettu jo vuonna 1862. Majakassa ei ollut enää oikeastaan mitään sen kulta-ajoista jäljellä olevia laitteita lukuunottamatta majakan valolaitetta, tai ainakin sen kuoriosaa. Majakasta sai kuitenkin hyvin käsityksen missä majakkavahdit olivat työskennelleet ja pääsimme kiipeämään ihan ylös katselemaan karun kaunista merimaisemaa sekä luotsin ja majakkavahtien punaisia rakennuksia. 

Tänä kesänä Söderskärin majakasta löytyi myös pieni Tove ja meri-näyttely, jossa oli lähistöllä Pellingin Klovharussa kesiä viettäneen Tove Janssonin teoksia sekä valokuvia Tovesta. Tämä oli kiva lisä retkeemme, sillä olimme juuri päässeet Muumipappa ja meri äänikirjan loppuun. Monet muuten uskovat, että juuri Söderskärin majakka on ollut esikuva sille saarelle, mihin Muumipappa ja meri äänikirja sijoittuu!

1,5 tunnin Söderskärissä vaeltelun jälkeen oli aika palata takaisin laivaan ja matkata edelleen hyvin tuulisen meren poikki takaisin Vuosaareen. Pienessä porukassa laivamatkakin oli elämys, mutta pakko myöntää että retken hinta oli silti, kaikesta elämyksellisyydestä huolimatta, turhan suolainen. Merimatkat sekä majakkaan tutustuminen maksoivat aikuiselta 58 euroa ja yli 5-vuotiaalta lapselta 29 euroa. Mikäli lapsia olisi useampia, olisi tämä paikka kyllä jäänyt väliin ihan kustannussyistä. Tietenkään luonnonsuojelualueelle ei toivotakaan mitään massaryntäystä, mutta kyllä tuossa 58 eurossa silti oli nieleskeltävää itsellekin hetkeksi. 

10 kommenttia

  1. Melko arvokas matka tosiaan! Mä olen käynyt tuolla työpaikan virkistyspäivän merkeissä syksyllä 2008. Meillä oli heiluvalla ja huijuvalla laivalla tarjolla lounasta ja voi että miten tuli kyllä huono olo, huh huh. Mutta majakkasaari oli hieno ja majakkaan kiivettiin. Jotenkin oletin, että sinne ei pääse kuin omalla veneellä tai tuollaisella tilausajomatkalla, kuin meidän duuniporukalla, mutta tosi kiva tietää, että pääsee ihan muuten vainkin, joskin tuohon hintaan taitaa kyllä jäädä käymättä, koska seurue olisi toki isompi, kuin yksi aikuinen ja yksi lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oisin niin toivonut jotain lounasta tuohon laivaan (ja siis ihan samaan hintaan olisi kyllä saanut tulla!) ja lisäaikaa myös saaressa olemiseen. 1.5h oli vain tuollainen pikainen pyrähdys, mulla olisi mennyt 4 tuntia helposti luontoa ihmetellessä :D Teillähän ei vielä lapset maksaisi mitään, mutta siltikin merimatkalle tuli musta kyllä nyt liikaa hintaa, muistaakseni Kaunissaareen pääsee 20e edes-takaisin, niin 48e laivasta (+ 10e majakasta) on liikaa. Suppaan seuraavalla kerralla...

      Mutta siis valituksesta huolimatta paikka oli mitä ihanin!

      Poista
    2. ps. edelleenkin kiitollinen villapaidasta!!!

      Poista
  2. Tosi tunnelmallista. Rakastan ulkosaaristoa ja majakoita, mutta juuri noiden laivayhteyksien suhteellisen korkeiden hintojen takia en ole käynyt kovin monella. Tänä kesänä vierailin Rauman edustalla sijaitsevalla Kylmäpihlajalla, jonne pääsee vesibussilla suhteellisen edullisesti.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä oon monesti haaveillut Kylmäpihlajasta :) ehkä ensi kesänä viimein!

      Poista
  3. Oi, upean näköinen paikka! Teillä on varmasti ollut mukava retkipäivä :)

    VastaaPoista
  4. No, kerran se kirpaisee. Kannattaa verrata hintaa esim. konserttilippuun. Konsertti voi kestää pari tuntia ja moni on valmis maksamaan siitä korvia raastavasta hetkestä sumeilematta noin 100 euroa tai enemmänkin.

    Mielestäni hinta tästä ainutkertaisesti koettavasta luontoelämyksestä ja historiasuihkusta ei ole liian korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vertaan matkustusta aina matkustukseen ja tottakai olin valmis nyt tämän reissun maksamaan, mutta kulurakenne ei tässä reissussa ole suhteessa vaikka nyt naapurisaariin menemiseen. Kun hintaa vertaa muihin majakkakohteisiin niin hinta on vaan kalliimpi ja konserttikokemukseen verrattuna hyvin eri. Se, että kritisoin kuljetuksen hintaa ei ole saarta kohtaan haukku, vaan kritiikki liikennöitsijälle. reissun hinta oli muuten täsmälleen sama kuin lennot kahdelle Berliiniin Finnairin koneella.

      Mutta siis ihana paikka!

      Poista
  5. Mulla on haaveen viedä lapset Örön linnakesaarelle, joka on meitä lähellä. Myös sinne liput viidelle kustantavat aika reippaasti, mutta kiehtova paikka se on. Samoin nämä majakat. Örössä voi tosin myös yöpyä :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images