Berliini 27 astetta

27 astetta tai jotain sinnepäin, kertaakaan en ole mittarista katsonut lämpöasteita, mutta sanomattakin on selvää, että kyllä täällä tark...


27 astetta tai jotain sinnepäin, kertaakaan en ole mittarista katsonut lämpöasteita, mutta sanomattakin on selvää, että kyllä täällä tarkenee.
Lähdimme Kaamoksen kanssa sunnuntaina Berliiniin viikoksi ja nyt tiistai-iltana uskallan jo kyllä sanoa, että paras reissu tähän saakka. Ja Kaamoksesta on tullut todella hyvää matkustusseuraa kaupunkilomille!

Yleensä kun lähdemme Berliiniin, ei meillä ole mitään ennalta suunniteltua ohjelmaa tiedossa. Tämä reissu teki poikkeuksen, sillä hankin meille liput Lego Discovery Centeriin, sillä ajattelin Lego-hullun lapsen rakastuvan paikkaan, jossa olisi rakentamista, Ninjagotaitojen opettelua, 4D leffa ja vaikka mitä. Onneksi olin hankkinut liput heti ensimmäiselle kokonaiselle lomapäivälle, sillä paikan päälle mentyämme Kaamos kauhistui paikan pimeyttä ja metakkaa niin paljon, että lähti 10 minuutin jälkeen itkien pois koko mestasta. Olipahan sekin suunnitelma koettu ja päästiin itse asiaan eli oleiluun!

Olemme kolme päivää vain hengailleet erilaisissa puistoissa, syöneet hyvää artesaanipitsaa samassa ravintolassa joka ilta, katselleet katutaidetta, syöneet paikallista jäätelöä ainakin viideltä eri jäätelömerkiltä ja käyneet Alexanderplatzilla shoppailemassa. Kaamos on vaatinut lounaaksi joka päivä sushia ja saanut eteensä valtavia annoksia, jotka on mennyt alas hyvällä ruokahalulla, varmaan siksi, että kävelykilometrejä on siunaantunut useampia. Edellisistä reissuistamme poiketen mä en ole vielä edes avannut kameraani, sillä kaikki on kuin aina ennenkin. 

Berliinissä mua kiehtoo rentous, joka ainakin Kreuzberg-Friedrichshainissa tulee vastaan joka hetki. Käsittääkseni Berliini on myös katumuodin mekka, mutta täällä vastaan tulee paljon rentoihin ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita perheitä laatikkopyörineen emmekä me kyllä erotu mitenkään porukasta (paitsi ettei meillä ole pyörää). Rakastan erityisesti lämpimiä ja pimeitä iltoja, jolloin emme ole ainoa lapsiperhe ravintolassa. Ravintolasta U-bahnille kävellessä vastaan voi tulla pieni puistokeikka ja kun Kaamos pyytää, että jäätäisiin kuuntelemaan musiikkia vielä hetkeksi, mun tekisi mieli kiljua kuinka ihanaa meillä onkaan yhdessä täällä!

Ja myös lapsi tuntuu nauttivat matkustamisesta todella paljon. Monesti hän on vain huokaillut kuinka ihanaa meillä onkaan ja onpa tämä Berliini ihana kaupunki. Tänään kävimme illalla pyjamahousut jalassa hakemassa hotellihuoneeseen hieman evästä ja sanoin, että huomenna voitaisiin kävellä East Side Gallery eli pisin jäljellä oleva Berliinin muurin pätkä läpi. Kaamos totesi siihen, että "ei tehdä äiti vielä suunnitelmia huomiselle". Niin mun lapsi!

Kuumuudesta johtuen olen tosi iloinen, että tällä kertaa olemme neljn tähden hotellissa, jossa on ilmastointi. Berliinissä ollessa hotellit ovat olleet välillä ties mitä siinä huonossa merkityksessä. Kun on kostuttanut lakanaa kylmään veteen ja nukkunut siihen kietoutuen lattialla, jossa on vähän sänkyä viileämpää, ilmastoinnista kyllä nauttii. Toinen iloinen asia on, ettei esimerkiksi Berliinin liikennöidyin junarata kulje 10 metrin päässä ilmastoimattomasta hotellihuoneesta :D

Tänään Friedrichshainissa puistoillessa tuli kyllä pieni haikeus, kun olemme nyt ensimmäistä kertaa "muurin toisella puolella" yöt, eikä tässä Checkpoint Charlien kulmilla ole kovin hyviä leikkipuistoja näkynyt. Toisaalta joka kesä täsmälleen samassa paikassa on kyllä puuduttavaa, jos kaupunginosakaan ei vaihtuisi.

Tähän postaukseen ei valitettavasti löydy tv-tornia kummempaa kuvitusta, mutta ehkäpä mä loppureissusta tsemppaan ja kuvaan muutaman Berliinin lempimestan teillekin!

8 kommenttia

  1. Miten siellä näkyy esim. kerjäläisiä? Onko joko kulmassa, kuten Helsingissäkin.

    Onko spontaaneja tai pidempiaikaisia mielenilmauksia/mielenosoituksia näkyvillä?

    Paljonko mamuja/hunnutettuja naisia näkyy katukuvassa?

    Onko turvallisen tuntusta liikkua kaduilla? Pitääkö vältellä alueita, joille ei kenties ole hyvä mennä?

    Eli toisin sanoen, ovatko samat globaalit asiat näkyvillä kaduilla kuin täällä koto-Suomessa?
    Tai onko jotain erittäin poikkeuksellista, erilaista, johon huomio kiinnittyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip! Kerjäläisiä ei näy yhtä paljon kuin Helsingissä, me olemme tosiaan vaan parissa kaupunginosassa olleet joten mielenilmauksia ei ole näkynyt (ei niitä Helsingissäkään näy kuin tietyissä paikoissa), Berliinihän on täynnä maahanmuuttajia ja esimerkiksi "Berliinin kansallisruoka" Döner on tullut turkkilaisen vierastyövoiman mukana kaupunkiin jo 1970-luvulla.

      Kaduilla on turvallisen tuntoista liikkua, en kyllä pelkää Helsingissäkään liikkua. Varmasti täältä löytyy niitäkin alueita minne ei ehkä kannata mennä, mutta niin on joka paikassa. Mulle Itä-Helsingissä asuvana ei nuo hunnut ja muut pistä mitenkään silmään, joten en tiedä onko niitä enemmän vai vähemmän.

      Poikkeuksellista on tottakai se, että Berliinissä perheitä näkee joka paikassa ja paljon enemmän ravintoloissa mitä Suomessa, ravintolat ovat tosi monet vegaanisia, ravintoloissa on iloinen puheensorina jota Suomessa tottakai kauhisteltaisiin.

      Poista
    2. Tähän vois vielä tehdä lisäkysymyksen tv-uutisista. Teillähän varmaan on telkkari huoneessa. Millaisia uutiskuvia maailman menosta välitetään saksalaisille lyhyissä uutisissa?
      Tai millaisia uutiskuvia näkyy iltapäivälehtien otsikkojen alla.
      Tällaiset pääuutiskuvat voivat painottua vähän erilailla eri maissa.

      Poista
    3. Me ollaan lomalla, ei meillä ole aikaa katsoa Saksan televisiota :)

      Poista
    4. Varokaa, ettei niskat nyrjähdä, kun täytyy nopeesti kääntää katseet pois lehtien mainoslööpeistä ja muista turisteja häiritsevistä mainoshirvityksistä :)

      Poista
    5. Oikein :D oltiin viikko Irlannissa eikä tullut mieleenkään avata telkkaria. Vuosi sitten kuukausi Jenkeissä, siellä katsottiin kahtena iltana motellissa telkkua. Ei jaksa enää, kun koko päivän ottaa vastaan uusia ärsykkeitä.

      Poista
    6. En nyt pysynyt kärryllä mitä anoyymi tässä tarkoitti, tarkoitus oli kai vittuilla kun ei tuo Saksan media niin hirveänä kesälomalla nappaa. Toiselle kommentoijalle lisään, etten katso televisiota edes Suomessa, niin eipä ole käynyt mielessä lähteä tänne saakka sitä katsomaan :D

      Poista
    7. Onks muuten uutisten katsominen silloin tällöin tv:n katsomista?

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images