Kylmä kesä, hanki siis märkkäri!

Meillä oli kesän alussa melko isona ongelmana, että lapsen uimahalut olivat paljon lämpömittarin lukuja suuremmat. Tämä j...



Meillä oli kesän alussa melko isona ongelmana, että lapsen uimahalut olivat paljon lämpömittarin lukuja suuremmat. Tämä johti siihen, että uimassa käytiin, mutta vedestä nostettiin hampaita kalisuttava kylmä lapsi, joka väitti kuitenkin kivenkovaan, että ei ole yhtään kylmä, takaisin veteen vain. Kun tähän yhdistettiin melontaretket, jossa lapsi istuskeli uikkareissaan laudalla hytisten kylmää kesätuulta tai vaihtoehtoisesti oli litimärissä trikoissa istumassa, tuli mieleen hankkia märkäpuku. 

Ja voi kun olisin tiennyt kuinka kätevä märkkäri on lapsella, olisimme käyttäneet sitä kesäisin aina! Märkäpuvun ideana on, että kun puku kastuu, sen ja ihon väliin jää ohut vesikerros joka pitää vedessäolijan muutaman asteen vedenlämpöä lämpimämpänä. Ja vedestä rannalle tullessaankaan olo ei ole niin ikävä kuin yleensä märän ihon kohdatessa viileän tuulen. Siksi ainakin Kaamos on tykännyt käyttää märkkäriä myös uimasta tullessaan rannalla leikkiessään. Yleensä kun kysyn kumman lapsi laittaa uimaan päälle, märkkärin vai uimahousut, vastaus on märkkäri, jolla siis voi myös uida hyvin. Uikkarit ovat nyt jääneet ihan uimahallikäyttöön.

Kaamoksen märkkäri oli edullinen löytö XXL:sta ja maksaa nyt 29.90 euroa. Paitsi, että kesäkuussa hinta oli kyllä 14.90 eur ja kun samat märkkärit olivat jossakin viikkohulinatarjouksessa 9.90 eur, tilasin myös seuraavat kaksi kokoa varastoon :D

Myös itseltäni löytyy neopreenista tehdyt legginssit, joilla voi sekä supata että myös uida. Nämä Helsinki Surf Shopista ostetut Roxyn leggarit eivät ole virallisen märkäpuvun housut, ja lahkeet ovat siksi hieman löysät eivätkä mene niin ihoa vasten oikeissa märkkärihousuissa. Kylmempinä päivinä pitkät neopreenilahkeet ovat silti itsellenikin miellyttävämmän tuntuiset mitä vaikkapa lyhyet shortsit tai tavallista kankaasta tehdyt leggarit. Suosittelut molemmille!

4 kommenttia

  1. Miten hyvin märkäpuku ja leggarit suojaa auringon uv-säteilyltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti erittäin hyvin. Suurin osa uv-vaatteistahan ovat "vain" todella tiheää neulosta ja se suoja tulee siitä ettei aurinko tule läpi. Osaan uv-vaatteista on kudottu myös titaanidioksidia mukaan kuituun, jota näissä ei ole. Mutta vedessä ollessa me käytetään vedenkestävää aurinkovoidetta muutenkin, fysikaalinen suoja ei ole paras jos on paljon vedessä :)

      Poista
  2. Märkkärin linkki ei taida olla oikein :D

    VastaaPoista
  3. Oi kyllä! Meille märkäpuku tuli käyttöön britanniassa asuessa, siellä niitä näkyi aika paljon. On erinomainen kapine ja saanut viluisen kuopuksenkin uimaan.

    Meillä on tuo sama xxl:n malli, ostettiin kesäkuussa. Todellakin hintansa väärti :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images