Lasten kanssa Haapsalussa

Kävimme Kaamoksen kanssa pari vuotta sitten pienessä ihanassa Haapsalun kaupungissa n. 150 kilometrin päässä Tallinnasta. Visiitti ei k...


Kävimme Kaamoksen kanssa pari vuotta sitten pienessä ihanassa Haapsalun kaupungissa n. 150 kilometrin päässä Tallinnasta. Visiitti ei kestänyt kuin yhden iltapäivän verran ja olen siitä asti haaveillut, että joku päivä palaisimme takaisin Haapsaluun ihastelemaan kaupunkia ja syömään toiset palaset Muureääre kohvikin ihanaa Napoleonin kakkua. Ja nyt pääsimme takaisin!

Reissussa mukana on rento porukka, kolme aikuista ja viisi lasta, joista viisivuotias Kaamos on nuorimmainen. Näin kolmen päivän jälkeen on pakko kehua Kaamoksen kisakuntoa, sillä omista lomistamme poiketen tällaiset mediamatkat ovat todella tiiviisti aikataulutettuja ja mukaan mahtuu tottakai myös niitä ei-niin-kivoja kokemuksia. Yksi niistä tosin oli omaa vikaani, sillä unohdin pakata Kaamokselle hanskat mukaan ja tuulisessa Haapsalussa ei kyllä olisi pärjännyt ilman käsineitä. Mutta onneksi Viro on Viro ja käsintehdyt neulelapaset löytyivät ensimmäisestä matkamuistomyymälästä kuudella eurolla käsien lämmikkeeksi. 


Tällä kertaa vietimme Haapsalussa yön Fra Mare Thalasso Spa-hotellissa ihan meren ja hiekkarannan vieressä ja ehdimme jopa ennen yöunia nauttimaan rauhallisesta kylpylästä porealtaasta ja ulkoaltaasta käsin. Ennen uintia oli kuitenkin vuorossa Haapsalun Piispanlinnaan tutustuminen sekä ruokailu Talumehe Pubissa, joka on (niin oudolta kuin se suomalaisesta kuulostaakin) lapsiperheiden suosima pub. Ja Hyvä pub olikin, ruoka-annokset mukailivat virolaisia perinneherkkuja ja annokset olivat isoja ja edullisia ja todellakin lasten mieleen. 


Seuraava päivä alkoi meille tutussa paikassa Ilonin Ihmeiden maassa, eli virolaistaiteiteilija Ilon Wiklandin nimikkotalossa, jossa on mm. taidegalleria, myymälä, leikkipaikka, askartelutila ja Katto Kassisen huone. Jos mietitte miksi juuri ruotsalaisen Katto Kassisen, niin vastaus on niinkin yksinkertainen, että Ilon Wikland on kuvittanut suurimman osan Astrid Lindgrenin kirjoista, siis myös tarinan maailman parhaasta Katto Kassisesta. Vaikka Wiklandin kuvitukset ovat varmasti meille kaikille tuttuja, on taiteilija ainakin itselleni melko tuntematon ja hänen tarinansa todella kiinnostava. Lisää Ilon Wiklandista kannattaa lukea vaikkapa tästä Ylen artikkelista

Ilonin Ihmeiden maan jälkeen pääsimme viimeinkin takaisin Muuriääre kohvikiin ja lammaspihvien jälkeen maistuikin mikäs muu kuin se Napoleonin kakku. Jokaisen Haapsalussa piipahtavan tulisi kyllä käydä syömässä kakut tuossa kahvilassa, sillä jopa tallinnalaiset tulevat välillä kakkujen vuoksi Haapsaluun. Ymmärrän heitä täysin!


Haapsalussa riittää etenkin kesäaikaan paljon nähtävää ja tässä oli vain pieni otanta siitä, mitä tässä pikkukaupungissa kannattaa lasten kanssa kokea. Tämän kertaisen reissumme ohjelman lisäksi suosittelen ehdottomasti tutustumaan hyvin myös Piispanlinnan ympäristössä olevaan isoon keskiaika-teemaiseen leikkipuistoon, syömään hyvin italialaisessa Kärme Kuulik-ravintolassa, tsekkaamaan kauniit Haapsalun huivit, viettämään aikaa rannalla ja käymään tutustumassa Haapsalun vanhaan juna-asemaan sekä vain ihastelemaan pientä, mutta sitäkin kauniimpaa kaupunkia. Itse haluaisin myös joskus testata Haapsalun omasta mudasta tehdyt vartalohoidot.

Mutta kuten tällaisilla mediamatkoilla on valitettavasti tapana, aikaa oli nytkin vain rajoitetusti ja 20 tunnin kaupungissa olemisen jälkeen otimme jo minibussin allemme ja siirryimme kaupungista seuraavaan. Mutta siitä lisää vähän myöhemmin!

Matka saatu Visit Estonialta. 

3 kommenttia

  1. Rautatiemuseo! Keskiaikaisteemainen leikkipuisto! No niin, mä lähen tonne!

    VastaaPoista
  2. Olimme viime kesänä Haapsalussa ja lapset pitivät erityisesti Piispanlinnan leikkipuistosta. Virossa on kaikkiaan tosi kivoja lapsiperhekohteita, olemme käyneet Tallinnassa (aika monta kertaa), Pärnussa, Tartossa ja Haapsalussa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images