Unohda jo Skam - Lola ylösalaisin tuo näytöille suomenruotsalaiset nuoret

Tuntuu, että kaikki kohisevat nyt Skamista niin, että muuta kiinnostavaa ei netistä löydykään. Paitsi että löytyy ja yllättävää kyllä su...


Tuntuu, että kaikki kohisevat nyt Skamista niin, että muuta kiinnostavaa ei netistä löydykään. Paitsi että löytyy ja yllättävää kyllä suomalaisena tuotantona. Lola uppochner eli suomeksi Lola ylösalaisin perustuu Monika Fagerholmin samannimiseen kirjaan, mitä en ole valitettavasti lukenut. Harmi, sillä yleensähän kirja on aina tv-sarjaa ja leffaa parempi ja tämän kuusiosaisen sarjan kohdalla se tarkoittaisi, että kirja olisi täydellinen!

Lola ylösalaisin kertoo pienen suomenruotsalaisen kaupungin nuorista ja nuorten elämään vaikuttavista aikuisista. Juoni on todella koukuttava ja jännittävä, sillä pikkukaupungin jokaisella asukkaalla tuntuu olevan joku musta salaisuus taustalla. Ja jos ei ole, se tehdään esimerkiksi tappamalla... Lola ylösalaisin ei pääosanuorista huolimatta ole nuortensarja, vaan suunnattu aikuisille. Yksi sarjan kiinnostavimmista hahmoista on pyörätuolissa istuva Anita, joka suhtautuminen elämään on vähintäänkin kyyninen ja pelottava parantumattomasta sairaudesta johtuen. Anitaa katsellessa mua melkein pelotti olla yksin kotona!

Sarjassa on kuusi osaa, joista olen nyt katsonut neljä putkeen ja jo nyt harmittaa, että jäljellä on vain kaksi tunnin jaksoa. Se, mikä ei harmita on, että löysin sarjan nyt, sillä se poistuu Yle Areenasta viikon päästä. Eli nyt kun vielä ehtii KATSOKAA TÄMÄ!




2 kommenttia

  1. Mä aloin eilen katsoa tuota sarjaa uudestaan. On tosi kiehtova ja mahtavasti toteutettu. Monika Fagerholm on yksi suosikkikirjailijoista ja tuon Lola ylösalaisin -kirjankin olen lukenut mutta siitä on niin pitkä aika, etten muista siitä enää paljonkaan. Luin jostakin, että tuossa sarjassa on ilmeisesti käytetty taiteellista vapautta aika paljon ja on osin aika erilainen kuin kirja. Niin tai näin niin mielenkiintoisia teoksia kummatkin. Myös Fagerholmin Amerikkalaisesta tytöstä saisi taatusti mielenkiintoisen sarjan tai elokuvan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä vinkki. Yksi jakso enää Skamista katsottavana, joten tiedän mitä katson seuraavaksi :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images