Haluan uida pinkissä pitsissä

Tuntuu, että me ihmiset tehdään itsestämme paljon määritelmiä sen mukaan mitä emme ole sen sijaan, että iloitsisimme siitä mitä olemme ta...

Tuntuu, että me ihmiset tehdään itsestämme paljon määritelmiä sen mukaan mitä emme ole sen sijaan, että iloitsisimme siitä mitä olemme tai voisimme olla. Mäkin olen niin montaa ei-asiaa, mutta onneksi uskallan aina välillä myös testata voisinko olla jotain muuta. Persoonana mä olen pitkään kamppaillut esimerkiksi herkkyyteni ja vahvuuteni kanssa ymmärtämättä, ettei mun tai kenenkään muunkaan tarvitse valita jompaa kumpaa. 

Olen itse tyyppi, joka ilmaisee paljon fiiliksiään värien ja pukeutumisen kautta ja se on mulle tosi tärkeä juttu. Silti olen blokannut juuri tästä ilmaisukanavasta paljon pois, sillä eihän mulla vaan voi olla vaaleanpunaista fiilistä, sillä mähän en ole sellainen. Tuntuu kuitenkin ahdistavalta, että määrittelen itseäni ei:n kautta, välillä kun fiilis on tosi kevyt ja hattaramainen. Kaikilla se ei vaadi pinkkiä pitsipuseroa, mutta musta on ihana kääriytyä välillä siihen keveyteen ja kepeyteen ja oikein uida hörhelössä olotilassani pitseissä ja sifongissa.

Kieltämättä tämä kevään tulo ja satunnainen auringonpaiste ei ainakaan hillitse tätä fiilistä. Olen käynyt läpi vaatekaappiani, luopunut mustista kaavuista ja kierrättänyt epäsopivia vaatteita nettikirppareilla ja heitellyt muutenkin vanhoja juttuja menneisyyteen. Samalla olen jättänyt taakseni ajatusmaailmaa, että en ole tällainen, mulle ei tällainen sovi ja vain nauttinut hyvistä jutuista ilman turhaa miettimistä onko tämä ihan oikeasti mua. 

Koska näin 35-vuotiaana sitä voi olla vaikka ja mitä, monesti myös yhtä aikaa. Turhamainen ja syvällinen, herkkä ja voimakas, vaaleanpunaiseen pitsiin pukeutuva minimalisti ja paljon muuta. Ja se jos jokin tekee mut tässä hetkessä tosi onnelliseksi.

7 kommenttia

  1. Just hyvä. Välillä pitää päivittää omakin käyttöjärjestelmä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvin sanottu toi käyttöjärjestelmä! Allekirjoitan!

      Poista
  2. Se vaan virkistää mieltä, kun kokeilee jotain uutta.Kaikista parasta on just se kun uskaltautuu irrottautua omalta mukavuus alueilta ja kokeilla uusia värejä.

    Itsellä on vaikeuksia kokeilla uusia värejä, aina täytyy olla mustaa, harmaata tai tummansinistä.Tosin nyt oon ruvennu panostamaan suomalaiseen designiin, ehdoton uusin suosikkini on kaikki lumoanstoren vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla itseasiassa toi Lumoanin lakan värinen mekko oli sellanen ahaa-elämys, että hei, mullehan sopii muutkin värit kuin sininen!

      Poista
  3. Nätti pitsiluomus, sellainen pienten ja suurten tilaisuuksien vaate.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ja todella raikas ilme! Kuka sanoo, ettei 30+ voisi pukeutua vaaleanpunaiseen - ei kuunnella sellaisia.. :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images