I love me-messutärpit

Aika menee mieletöntä vauhtia taas kerran eteenpäin, sillä ensi viikonloppuna on jälleen kerran kauneus- ja hyvinvointifriikkien suosikk...


Aika menee mieletöntä vauhtia taas kerran eteenpäin, sillä ensi viikonloppuna on jälleen kerran kauneus- ja hyvinvointifriikkien suosikkitapahtuma eli I love me-messut Messukeskuksessa perjantaista sunnuntaihin. Viime vuonna olin töissä koko viikonlopun EKOPHARMA Helsingin osastolla ja tänä vuonna Sokos hotel Presidentti nappasi mut jengiinsä osastolleen, jossa esillä on uudistuneen Presidentin kaksi uutta designhuonetta.

I love me-messuilla Pressan osastolla kannattaa poiketa tsekkaamassa Ivana Helsingin Sokos Hotel Presidentille suunnittelemat huoneet Satumetsä ja Hiljaisuus ja osallistua samalla tottakai myös hotelliyön arvontaan. 

Omat työni Presidentin osastolla alkavat kuitenkin jo huomenna torstaina, jolloin tapahtuu jotain ennen kokematonta: minä sekä kolme muuta bloggaajaa nimittäin testaamme ihan käytännössä Messukeskuksesta löytyvät hotellihuonekontit nukkumalla siellä torstain ja perjantain välisen yön :D Itse koisailen tietenkin Satumetsä-huoneen puolella, olenhan Satumetsäkerroksen "kummibloggaaja" tai jotain sinne päin. Ja nämä postauksen kuvat ovat tottakai sieltä oikeasta Presidentin Satumetsästä, jossa kävin fiilistelemässä jo pari viikkoa sitten etukäteen hauskaa sisustusta!



Ajattelin, että helpotan teidän muiden messuvaellusta ihan pienellä messuoppaalla mitä I love me-messuilla ainakin kannattaa tsekata.

1. Sokos Hotel Presidentin Hiljaisuus ja Satumetsä-huoneet sekä samalla osastolla oleva Ivana Helsingin myymälä. - Pressan osastolla voi tutustua sekä hotellihuoneisiin, osallistua kilpailuun kuin shopata samalla mekkoja. Ja niitähän ei voi olla liikaa - varsinkaan Ivana Helsingin mekkoja :)
osasto 7y39.

2. Lumoan on ehdottomasti myös tsekkailun arvoinen kohde, jos satut tykkäämään helppohoitoisista, mukavan tuntoisista ja ennenkaikkea kauniista naisten vaatteista. Mekkojen ja korujen lisäksi Lumoanilta löytyy nykyään myös paitoja, jakkuja ja legginssejä ja mikä parasta, kokoja piisaa aina 52 kokoon saakka.
osasto 6g141

3. Kude Design on myös osasto, jonne kannattaa suunnata kun etsinnässä on yksinkertaista monelle kropalle sopivaa vaatetta, eli ei enempää eikä vähempää kuin vaatekaapin kulmakiviä.
osasto 7m40.

4. Zao ekomeikkeihin kannattaa käydä tutustumassa etenkin jos haussa on hyvä meikkivoide ja kätevät meikkipaletit, joihin voi itse valita sopivat meikkituotteet. Zao on yksi jokapäiväisistä meikkilemppareistani.
osasto 7f40

5. Biozellin Suomessa valmistetut hiustuotteet ovat olleet jo vuosia lemppareitani. Viimeksi tällä viikolla ostin uuden hopeashampoon merkiltä ja odotan innolla, että pääsen jälleen tutustumaan merkin uutuuksiin. Ainakin color maskille olisi nyt tarvetta!
osasto 6d81


2 kommenttia

  1. Äh, pakko muistaa käydä osallistumassa tuohon arvontaan. Kiitos, kun muistutit! :)

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kuin kauniita unia sitten vain :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images