Lapsen kanssa Sipoonkorven kansallispuistossa

Oletteko koskaan käyneet Sipoonkorven kansallispuistossa ? Minä olen vähän nolostellut, etten ole koskaan päässyt maantieteellisesti meitä ...

Oletteko koskaan käyneet Sipoonkorven kansallispuistossa? Minä olen vähän nolostellut, etten ole koskaan päässyt maantieteellisesti meitä lähimpään kansallispuistoomme, mutta tänään otettiin Sipoonkorpi haltuun. Tämä kansallispuisto on yksi Suomen nuorimmista ja se sijaitsee pääkaupunkilaisille otollisella paikalla, sillä suurin osa kansallispuistossa sijaitsee Sipoossa, mutta osa puistosta on Vantaan ja Helsingin puolella. 

Syy, miksi me emme ole koskaan ennen käyneet Sipoonkorvessa on tylsän arkinen: kolmen kilometrin kävelymatka bussilta parkkikselle, josta lapsille soveltuva luontopolku alkaa. En ole uskaltanut lähteä kävelemään Kaamoksen kanssa noin pitkää matkaa edestakaisin luontopolun päälle ja tänään me pääsimme onneksi autolla perille Ponun perinnepostia-luontopolulle. Tämän polun erikoisuus on pienet postilaatikot, josta löytyy hauskoja postikortteja, joita eläimet ovat lähetelleet toisilleen.


Ponun perinnepostia-luontopolku on vain 1.4 kilometrin mittainen, mutta pitenee hieman jos haluaa koukata Ängesbölen tulipaikalla, jossa saa myös telttailla. Muutaman sadan metrin päässä nuotioringistä sijaitsee myös kaivo, joten yöpyjillä on helpot oltavat, kun ei tarvitse kantaa vettä mukanaan. Myöskin polttopuuasia oli kunnossa, tosin sahaa ja kirvestä sai niiden tekemisessä käyttää.

Ängesbölen nuotiopaikka oli selkeästi lapsiperheiden suosiossa ja meidän lisäksemme eväistä oli nauttimassa kaksi muuta perhettä sekä muutama vanhempi pariskunta. Päiväretkeläisen onneksi ruuaksi tuli ihan perinteisiä retkiherkkuja eikä mitään ankeaa Blå bandin soppaa trangialla. Itse asiassa käytiin ennen lähtöä tyhjentämässä Lidl sesonkituotteista ja testattiin kaikki grillijuustot- ja pekonit, mikä oli kyllä melko eräluksusta. Ja ruuan päälle pienet ruokalevot riippumatossa, joka on viime kesän paras ostos. Haluaisin oikeastaan tänä kesänä kokeilla yöpyä riippumatossa, mutta sääskiverkkoa en ole vielä ehtinyt hankkia, joten tätä odotellessa.

Alueena Sipoonkorpi on mukavan vaihtelevamaastoinen ja sieltä löytyy korpimaiseman lisäksi myös perinnemaisemaa kukkapeltoineen ja lehmälautumineen. Byabäckenin P-paikalta lähtiessä kannattaa ensin suunnata metsään ja halutessaan koukata nuotiopaikan kautta. Loppumatkasta tulee nimittäin mukava, kun polku laskeutuu metsästä Byabäckenin laaksoon ja kukkaniittyjen poikki kävellessään törmää luultavasti vielä lehmiinkin. Tosin tienpientaretta kävellessä saa lapsen kanssa olla varovainen, sillä tiellä huristelee säännöllisesti autoja ja monessa kohtaa tieltä voi huonolla tuurilla pudota useamman metrin alaspäin, sillä maasto on melko mäkinen.

Ponun perinnepostia-luontopolun nimi taitaa tulla noista postilaatikoista, joihin me törmäsimme reitin aikana vain neljästi. Luulen, että vuosien aikana postilaatikot ovat vähentyneet ja olisi kiva, jos niitä saataisiin jatkossa lisää, sillä ne olivat Kaamokselle tosi mielenkiintoisia etappeja.

Sipoonkorvessa on tämän reitin lisäksi myös toinen, hieman pidempi ja haastavampi Kalkinpolttajan reitti, joka on pituudeltaan noin 5 kilometria. Kalkinpolttajan reitiltä löytyy myös laavu, joten sinnekin olisi mukava joskus poiketa makuupussin kanssa. Vähän tuossa jo Mimmin kanssa puhuttiin, että ainakin kerran kesällä mennään laavulle yöksi ihan kaksin, makkarit ja makkarat vaan mukaan!

Kansallispuistoja on ympäri Suomea ja niiden määrä on ilahduttavasti kasvanut viime vuosina. Mulla seuraavat lähellä sijaitsevat kansallispuistokohteet, joissa haluaisin käydä retkeilemässä ovat Tammisaaren saaristo sekä Repovesi. EHkä jo tänä kesänä!

12 kommenttia

  1. Kiitos tästä postauksesta! Täytyy itsekin myöntää, että lähinnä kotoa oleva kansallispuisto on itsellekin jäänyt "pitäisi mennä" ajatukseen. Repoveden kansallispuistoa suosittelen, kivoin tähän mennessä käymämme puisto. Lossi ja riippusilta kruunaa erilaisuudellaan tuon paikan :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää teidän retki! Tuli hirveä tarve päästä luontoon. Pakko siis lähteä palstalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on nyt parhaimmillaan, kannattaa pakata eväät ja käydä vähän kauempanakin :)

      Poista
  3. En tiedä tarkalleen, mistä Sipoonkorven kansallispuiston virallinen polku alkaa.
    Kuitenkin Kuusijärveltä käsin on samoiltu ja hiihdelty Vantaan ja Sipoon rajan ylittävässä metsässä ja korvessa iät ja ajat.

    Kuusijärveltä tosin täytyy kävellä (tai hiihtää) jonkin matkaa ja ylittää hiljainen, pieni, vanha porvoontie ennen kuin päästään metsätaipaleelle.
    Tätä kautta mennen tullaan paikoittain aika suuria korkeuseroja omaavaan maastoon. Ei sovi talvella pienille lapsille, liian jyrkkiä nousuja ja laskuja. Kesällä sen sijaan voi olla mukavaa välillä kiipeillä kalliolle.
    Löytyy kyllä laaksopaikkojakin, joissa tasaisen maan kävelyä ja hiihtoa. Täältä käsin kulkien löytyy myös pieniä lampia.

    Joitakin suunnitelmia on tehty kävelysillan rakentamisesta Kuusijärveltä yli vanhan porvoontien. Se lyhentäisi ja helpottaisi metsätaipaleelle pääsyä paljon. Toivottavasti nämä suunnitelmat etenevät.

    Kuusijärvelle on ainakin kesäisin ollut bussiyhteys Tikkurilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, alue on tietenkin ollut retkeilykäytössä jo pitkään :) onko kuusijärven puolella nuotiopaikkoja, ne on päiväretkellä kiva ohjelmanumero että saa tehdä ruokaa pihalla.

      Poista
    2. Kuusijärven rannalla on nuotipaikka järven päädyssä. Nuotiopaikan takana on kallio, joka voi olla lapselle kiva kiipeilypaikka.
      Järven ympäri kulkee kävelypolku. Järvihän on pieni, mutta nätti, kävelylenkki ei siis ole pitkä.
      Ja tässä on uimaranta myös. Sekä kahviorakennus.

      Poista
    3. Jos sitten lähtee pitemmälle oikein metsäalueelle, niin kyllä sielläkin löytyy nuotiopaikkoja. Matkaa on vaan käveltävänä roimasti enemmän. Kuusijärven kahvilarakennuksen kupeessa on viittoja eri suuntiin, samoin Kuusijärven ympäri kulkevan polun risteyksissä on jotain viittoja.

      Poista
  4. Mekään ei olla koskaan käyty Sipoonkorvessa. On (onneksi) niin paljon kaikkia paikkoja joissa käydä!!! Repovesi kuumottaa myös täällä, on kuulemma upea! Hitsit että tuo Kaamoksen rinkkapaita on hieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just luin ihan kateellisena teidän telttaretkestä, tekisi mieli lähteä heti sinne!

      Poista
    2. Mekin lähdettiin aika heti kun mun sisko oli perjantaina käymässä Nuuksiossa ja bongasi ton paikan, heti sit ostaan jäbälle makuupussia ja sunnuntaiksi jo sinne! :D Sinne meni tosiaan bussi Leppävaarasta!

      Poista
  5. Repovesi kannattaakin käydä! Juuri viime viikonloppuna olin itse ja uskalsin mennä riippusillankin yli 😊. Ihana paikka! -Janna

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images