Kauneushoitola Hilla 2 vuotta! Mukaan luonnonkosmetiikkabrunssille?

Monet tietävätkin heti mistä nämä kuvat on otettu. Olen kirjoittanut viimeisien vuosien aikana paljon ihonhoidosta ja siitä avusta, ...


Monet tietävätkin heti mistä nämä kuvat on otettu. Olen kirjoittanut viimeisien vuosien aikana paljon ihonhoidosta ja siitä avusta, mitä Kauneushoitola Hillan sky-kosmetologi Minna Monthan on mulle antanut. Ihoni ei ole muuttunut kahden vuoden yhteistyömme aikana heleäksi vauvanpeppuihoksi, vaan elää sitä omaa elämäänsä mihin vaikuttaa stressi, ruokavalio, veden määrä, vuodenaika ja oikeastaan kaikki elämässsäni oleva. Viimeisien vuosien aikana olen kuitenkin oppinut tykkäämään ihostani sellaisena kuin se on ja hoitamaan sitä myös sisäisesti, enkä vain odottamaan ihmevoiteen taikavaikutuksia tumput suorina. 

Yleensä kuitenkin aina kasvohoidossa ja ihon puhdistuksessa käydessäni saan kuulla ne samat asiat, jotka osaan jo ulkoa: juo enemmän vettä, käytä enemmän iholle hyviä öljyjä myös sisäisesti, muista kosteuttaa ja voidella myös silloin kun iho tuntuu kostealta. Toista. Toista. Toista. Tämän on saanut kuulla myös aika monta kaveriani, sillä toisin kuin useimmat muut, mulle kosmetologilla käyminen on täydellinen juoruiluhetki, johon myös kaverini usein osallistuvat. Viime viikolla Hillan sohvalla nökötti myös Anna-Maria teekuppi kädessä ja suunnittelimme muutakin kuin kevätihon hoitoa.

Kasvohoito tehtiin mulle tällä kertaa suomalaisen Mia Höydön tuotteilla ja olikin mukava kokeilla välillä jotain uutta sarjaa kuin EkoPharmaa. Tai no, Mia Höytö on mulle entuudestaan kyllä tuttu muutaman kasvovoiteen verran, mutta nyt pääsin testaamaan esimerkiksi kevyesti vaahtoavaaa (!) kasvovettä sekä Mian ammattilaiskuorintaa, jota saa vain kosmetologeilta. Samalla kun ihoni puhdistettiin, suunnittelimme Hillan 2-vuotis brunssia, jonne myös yksi lukijoistani pääsee mukaan!


Hillan brunssi järjestetään lauantaina 7.5. kaverini (ja Kaamoksen musiikki- ja tyylikasvatuksesta vastaavan kummitädin) VienaK:n kotona. Tarkoituksena on juhlia kevättä, 2-vuotiasta kauneushoitola Hillaa ja mitä ikinä keksimmekin. Tarjolla on tottakai brunssiherkkuja, mutta myös opastusta ihonhoitoon sekä suomalaisten luonnonkosmetiikkatuotteiden esittelyä. Jokainen osallistuja saa mukaan pienen goodiebagin, jotta pääsee myös testailemaan tuotteita itselleen. Brunssilla on mun ja Vienan lisäksi myös muutama muu mukava blogeista tuttu tyyppi, kuten tietenkin Anna-Maria. Mitkään isot blogikemut nämä eivät kuitenkaan ole, ennemminkin kevätbileet hyville tyypeille.

Mikäli 7.5. on almanakassasi vielä vapaa ja haluaisit mukaan Hillan 2-vuotisjuhliin, laitahan kommenttiboksiin viestiä! Yksi onnekas lukija pääsee avecikseni nauttimaan Vienan herkuista ja Minnan kauneusvinkeistä ja valikoiduista luonnonkosmetiikkatuotteista. Hyvä startti äitienpäivää ennen! Osallistumisaikaa on perjantaihin 29.4. saakka ja onnettaren suosikki saa viestiä viikonlopun aikana, joten meiliosoite mukaan!

10 kommenttia

  1. Voi harmi kun matkaa on niin paljon ettei millään pääse :) Ihana olisi tutustua tuotteisiin!

    VastaaPoista
  2. Oih kuulostaa täydelliseltä! Itse osuin Minnan hoidettavaksi monen sattuman kautta vasta vastikään ja Hilla-impeyteni meni sen siliän tien ja koukussa ollaan :) sain Minnalta paljon vinkkejä ja oivalluksia kotiinviemisiksi, parasta. Eco Pharmasta olin kuullut monelta taholta ja oli ihana päästä hieman tutustumaan sarjaan. Olisi ihana kuulla lisää ihon hyvinvoinnista. Aurinkoa kevääseen, Sanna

    VastaaPoista
  3. Toi ois niin mahtavaa! Tosin olisin varmaan ihan paniikissa uusista ihmisistä.😀

    VastaaPoista
  4. Den Finlandssvenska mamman25. huhtikuuta 2016 klo 19.04

    Oi kuulostaa ihanalta! Lähtisin mielelläni mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, unohtui lisätä!
      denfinlandssvenskamamman@gmail.com !

      Poista
  5. Olisi kiva päästä mukaan. Toivottavasti onni suosii meikäläistä. :)

    VastaaPoista
  6. Oi ihana Hilla ja Minna. Mulla lopetti vakkari kosmetologi muutama vuosi sitten ja etsin pitkään uutta yhtä ihanaa. Viime vuonna se vihdoin löytyi!

    VastaaPoista
  7. Tyhjää on! Mieluusti lähtisin :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Lähtisin ilomielen mukaan! Olen käynyt Minnalla hoidossa viime syksystä lähtien ja olen R-A-K-A-S-T-U-N-U-T. <3 Sekä Hillaan, että ihaniin tuotteisiin joita Minna käyttää :) Sähköposti on marianne.siren@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olisi mahtavaa päästä mukaan! :) minskuu@hotmail.com

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images