Tietoa mainostajalle ›

Minä en ole ääripää

Viime viikon perjantaina kerroin olleeni tekemässä kylttejä lauantaiseen Ei rasismia minun ni...


Viime viikon perjantaina kerroin olleeni tekemässä kylttejä lauantaiseen Ei rasismia minun nimissäni mielenosoitukseen ja juttu nousikin nopeasti kuukauden luetuimpien joukkoon. Kommenttiboksiin on tullut kysymyksiä miekkarin onnistumisesta ja ajattelin, että kokoan vielä yhteen miten miekkari meni ja miksi minusta on tärkeää osallistua mielenosoituksiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun ylipäätään.

Ei rasismia minun nimissäni oli siis yhden naisen, Emilia Lehtisen, spontaanisti järjestämä mielenosoitus. Kaikki alkoi Facebookista, jossa Emilia kyseli kuka lähtisi hänen kanssaan Rajat kiinni-porukan "Naisrauha"miekkariin kyltin kanssa, jossa lukisi "ei minun nimissäni". Lupasin tulla ja niin lupasi moni muukin. Kun Emilia perusti tapahtumalle ryhmän, tuntui huojentavalta, että moni muukin oli kyllästynyt pelottelun ilmapiiriin, jossa me naiset olimme nyt tekosyinä rasismille. 

Mielenosoitukseen saapui paikalle arviolta 200-300 osallistujaa. Oli mummoja, vaareja, naisia, miehiä ja lapsia. Vaikka ensin ajattelin, etten ota Kaamosta mukaan, ilmapiiri oli niin lämmin että uskalsin olla mukana lapsen kanssa. Ainoa huoli siis oli, että jos jostakin tulee suvakkihuoraksi huutelijoita ja lasta alkaisi pelottamaan. Onneksi lumivuorelta löytyi monia uusia kavereita ja lapset saivat peuhata yhdessä puheiden ajan. Terveisiä vaan koko lumivuoren jengille!


Kansainvälinen pakolaiskriisi ei ole kenellekään ilon aihe. En usko, että Suomessa on montakaan ihmistä, joka olisi iloinen pakolaiskriisistä siksi, että saamme ison määrän turvapaikanhakijoita maahamme. En mä ainakaan iloitse yhdenkään turvapaikanhakijan puolesta, että kiva kun saatiin sut tänne. Mä suren, että ihmisillä ei ole hyvä ja turvallinen olla kotimaassaan. Ja tiedän, että kansainvälisten sopimusten vuoksi meidän tehtävämme on auttaa heitä. Homma on hoidettava ja siinä ei pelottelu ja turvapaikanhakijoiden mustamaalaaminen auta. Esimerkiksi Saku Timonen avaa tilannetta rautalangasta vääntäen blogissaan.

Mutta Saku Timonen ei riitä. Viime kesästä asti netissä ja kaduilla kantaa ottaneet äärioikeistolaiset ovat saaneet pakolaiskriisistä mukavan yhteisöllisen harrastuksen, jonka idea on saada suomalaiset pelkäämään turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Ja me, jotka emme suostu pelkäämään, olemme suvakkeja ja isänmaan pettureita. Mulle on kyllä yksi ja sama minä äärioikeisto mua pitää, mutta haluan sanoa vastaan. Ei, kaikki turvapaikanhakijat eivät ole seksuaalirikollisia. Ei, maahanmuuttajat eivät pelota minua (asun lähiössä, jossa heitä on PALJON). Ei, te ette voi puhua "suomalaisen enemmistön" äänellä omasta marginaalistanne. Ja ei, jos äärioikeisto on toinen ääripää, niin minä en suostu kuulumaan toiseen ääripäähän vain siksi, että uskallan julkisesti vastustaa äärioikeiston sanomaa.


Lauantain miekkarin jälkeen kirjoitin henk.koht. facebookiini: "Tiiättekö mikä mua ottaa pannuun? Se, että tämä rasistijoukko on oikeasti se ÄÄRIPÄÄ mitä me tuolla omassa miekkarissa ei oltu. Silti tää on jotenkin tulkittu rasistit vs. suvakit. En mä oo kauheen suvaisevainen, mutta mun on pakko pitää nyt ääntä, vaivautua paikalle ja levittää tätä sanaa, koska nuo rajat kiinni tyypit saa nyt ihan kohtuuttoman paljon huomiota pelotteluillaan". Samana päivänä Iisalmen Sanomat julkaisi kolumnin Tolkun ihmisistä, jota jopa presidentti jakoi somessa. Alkoi vähän veri kiehua, sillä ei kaikki tolkun ihmiset ole hiljaa ja hymistele kotonaan maailmanmenoa, tolkun ihmiset voivat myös ottaa kantaa kuulumatta ääripäähän. (Rasismi on ääripää. Se ettei hyväksy rasismia ei ole ääripää.)

Ja se, miksi mä kirjoitan tästä asiasta höttöiseen blogiini on se, että mielipiteitä luodakseen ja niistä puhuakseen ei tarvitse olla pakolaispolitiikan asiantuntija. Voi olla ihan itä-helsinkiläinen äiti, joka tykkää luonnonkosmetiikasta ja brittipopista. Ei ne äärioikeistolaisetkaan mitään ydinfyysikoita ole. Eikä mulla ole avainta pakolaiskriisin ratkaisuun, mutta sen mä tiedän että pelottelulla tätä tilannetta ei ratkaista. Ja se on asia, minkä haluan tuoda esiin. Toivottavasti sinäkin.

4 kommenttia

  1. Juuri näin. Suvaitsevaisuuden sijaan voitaisiin puhua solidaarisuudesta - meillä täällä on resursseja auttaa, joten meidän tehtävä on auttaa. Tehdä muille sama, kun toivottaisiin itsellemme tehtävän. Ei se sen vaikeampaa ole.

    VastaaPoista
  2. Just näin. Tätä ääripäästä toiseen ajattelua olen karsastanut niin. Että jos et oo rasisti niin ei mitenkää voi olla sitte muuta kun se toinen ääripää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Elsa! Mä en myöskään tosiaan koe olevani mikään hurja ääripää, vaan ihan vaan normaalilla omatunnolla ja järjellä varustettu ihminen. Pakolaiskriisi on tosiaan kriisi, kaikille osapuolille, mutta jos voitaisiin keskittyä rakentaviin tapoihin ratkoa siitä syntyviä ongelmia täällä - ja siellä pakolaisten lähtömaissa. Olisi paljon realistisempaa marssia vaatimassa Suomen hallitukselta aktiivista rauhanneuvottelijan roolia Syyrian sodassa kuin rajojen sulkemista, mutta sellaisia marsseja ei näiltä "maahanmuuttokriitikoilta" ole nähty.

    Ja kiitos Emmi, että mainitsit solidaarisuuden. Se on mustakin aika lailla ihmisyyden perusta. Ja löytyy muuten kristinuskon (ja kaikkien muiden uskontojen) keskeisistä opetuksista ja myös siitä Suomenkin allekirjoittamasta ihmisoikeuksien sopimuksesta. "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä." Eikä se nyt tosiaan niin vaikeaa ole.

    VastaaPoista
  4. Olipas fiksu kirjoitus! Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images