Tietoa mainostajalle ›

Luonnolliset meikkisuosikit vuodelta 2015

Muutama postaus sitten kerroin teille vuonna 2015 löytämistäni kosmetiikkasuosikeista ihonhoidon j...

Muutama postaus sitten kerroin teille vuonna 2015 löytämistäni kosmetiikkasuosikeista ihonhoidon ja hiustenhoidon saralta. Jatketaan vielä edellisessä vuodessa yhden postauksen verran, luvassa on vuoden 2015 lemppari meikkituotteet, joista suurin osa on ihan all time favourite matskua. Kerron sen verran valituista meikeistä, että valitsin ne ihan puhtaasti omien mieltymysteni ja taitojeni mukaan. En ole värikosmetiikkaguru ja arvostan helppokäyttöisyyttä sekä kaunista, hyvin pysyvää lopputulosta, mutta en ole kiinnostunut uusimmista trendeistä. Mitään contouring kittejä listassani ei siis ole (ehkä ensi vuonna?), mutta joka kukkarolle sopivaa mielestäni todella laadukasta kosmetiikkaa kyllä. Aloitetaan!


1. Zao Silk Foundation (väri: Ivory) TÄYDELLINEN meikkivoide pintakuivalle iholleni, jossa meikkivoiteet monesti kerrostuvat laikukkaasti. Sävy Ivory on ihan paras tällaiselle kalkkilaivan kapteenille ja muutenkin tuote on vaan paras meikkivoide, jota olen kokeillut ikinä. Ihanan tasoittavan vaikutuksen lisäksi Silk Foundation hoitaa ihoa: bambun lisäksi tuotteessa on myös mm. manteliöljyä, sheavoita ja jojobaa. Lasipullo on hankala, myönnän, mutta sitä kompensoi että se on uudelleen täytettävä ja refill on lähes puolet alkuperäispakettia edullisempi. Tästä ei voi kuin tykätä!

2. Youngblood Stay Put on osoittautunut tosi hyväksi luomivärin pohjustajaksi. Youngblood on allergia ja astmaliiton suosittelema meikkimerkki ja pohjustaja sopii kuivemmillekin luomille hyvin, sillä se sisältää mm. jojobaa ja kuusamauutetta. Youngbloodin Stay put pitää luomivärin kohdillaan ja vaalentaa luomea sopivasti, jotta vaaleampikin väri tulee hyvin esille. Tykkään nappiin pakatusta pohjustajasta myös tuon napin takia, nestemäisiä pohjustajia tulee yleensä vähän liikaa purkista, tässä sitä ongelmaa ei ole ja siksi tuote kestää kauan.

3. Bo-ho Blush (sävy: rose) oli alunperin sellainen nopea "tarvin viileän punaisen poskipunan, ostanpa tuon" hankinta, jonka hinta oli Pür-kaupassa jotain kymmenen euron luokkaa. Poskipuna on osottautunut kyllä hintansa arvoiseksi, se on todella hyvä vaalea sävy, joka levittyy kauniisti ja pysyy pitkään. Etenkin vaalealla iholla poskipunien levitys voi olla välillä hankalaa, ja mua vaivaa usein joulumuorin posket kun sävy on liian tumma ja levitystaidot hakusessa. Tällä punalla onnistuu kyllä! Nettijälleenmyyjää Rose-sävylle en tällä hetkellä löytänyt, mutta ehkäpä jälleenmyyjälista auttaa asiassa? Pikaisella googletuksella sama poskipuna kuuluu myös Ostolakossa-blogin Virven lemppareihin, käyttökuvia täällä.

4. Zuii kulmakynä (sävy: taupe) oli kyllä rakkautta ensikokeilulla. Mielettömän hyvä väri ja ihana koostumus sekä helppo levitettävyys hauskalla leveäpäisellä kynällä. Kynä antaa värin lisäksi myös hoitoa (ainakin minulla) kuivuvalle kulmakarvojen iholle, se sisältää muun muassa jojobaa, mehiläisvahaa, auringonkukan siemenuutetta ja sheavoita. Etenkin kuivaihoiselle nämä luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteet ovat ihan taivaan lahja, sen lisäksi, että meikkaat, hoidat samalla ihoa.  Ja oikeasti, kynän malli on vain maailman paras.

5.) Idun Minerals luomiväri sävy: Linin  kaksi hohtavaa violetinsävyä yhdessä mineraaliluomivärinapissa saavat aikaan kivan ja halutessaan intensiivisen sävyn luomille. Sävy on pohjustuksen kanssa pysyvä ja bonuksena tuotteita voi löytää lähiapteekista. Koostumukseltaan luomiväri on puuterimaista ja laadultaan vastaa täysin Zuiin ja Zaon hyviä luomivärejä. Suosikiksi tämä päätyi oikeastaan ostopaikan takia, meikkien ostaminen apteekista on vaan mulle helpompaa kuin lähteä etsimään jälleenmyyjää esimerkiksi kauneushoitolasta.

6) (Maailman paras luonnonkosmetiikkaripsari!) Zuii Maxi Lash sävy: Granite. Nyt se on siis löytynyt! Olen viisi vuotta ripsareista kirjoittaessani todennut, että siirryn heti luonnonkosmetiikkaripsarien käyttäjäksi jos vain löytyy yhtä hyvä kuin synteettisiltä merkeiltä. Ja tässä se on, ihana tumma väri, huikean hyvä harja, ei jää ripsiin ikuisuuksiksi kosteana, ei varise eikä jätä yläluomeen jälkiä. Eli toimii kuin ripsarin kuuluukin, miten tässä meni niin monta vuotta löytää? Tätä ei voi kuin suositella.

7) Zuii Sheer Stick huulipunat (kuvassa sävyssä Fig). Tämän vuoden parhaat huulipunakokemukset löytyi myös Zuiilta. Sain Mimmiltä lahjaksi ensimmäisen Zuiin huulipunani kesän jälkeen ja alkutalvesta myös Zuii muisti minua huulipunalla. Kumpikin punista on aivan ihania, kukkaistuoksuisia, hyväpigmenttisiä ja jokseenkin koostumukseltaan täydellisiä ja hoitavia. Kuvan Fig-väri on vänkä todella kylmä lila, mitä olen vähän itseänikin yllättäen käyttänyt tosi paljon. Se vaan toimii niin hyvin ja on sävyltään persoonallinen. Punat sisältävät mm. jojobaa, aloeta ja auringonkukkaa.

Jos vielä kerron ne top 3 ultimate-lemppariani, ne ovat tästä porukasta meikkivoide, ripsiväri ja kulmakynä. Kaikki ihan häkellyttävän hyviä, tarkastelipa miten päin vain. Ja koska nämä ovat kaikki luonnonkosmetiikkaa, näissä on myös hoidolliset ominaisuudet kohdillaan. Suositteluni!

(By the way, lähes kaikki suosikkini löytyvät kasvoiltani blogin profiilikuvasta oikeassa sivubannerissa)

osa totteista saatu
Zuii-linkit mainoslinkkejä

4 kommenttia

  1. Zuiin kulmakynä on täälläkin ehdoton suosikki ja väri Taupe taitaa sopia suurimmalla osalle vaaleaa hipiää. Itse testailin myös Zuiin värivoidetta ja pidän siinä myös siitä, että se tuoksu on niin ruusuinen. Poskipunasuosikeista yksi on voidemainen Kjaer Weisin Embrace, pohja paistaa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä on kokeillut yhtä zuiin meikkipohjaa ja en oikein saanut sitä levittymään. Ehkä voisinkin diilata sulle, sävy on aikas vaalea :)

      Poista
  2. Mä olen niin ihastunut Zuii:n kosmetiikkaan. Niillä on monta ihanaa tuotetta. Ihanaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa! Mutta kyllä tuo ZAO on myös ihana ja ja ja....;) hyvää uutta vuotta!

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images