PUNAISET HOLLANNIKKAAT, HOT VAI TOSI NOT?

Ai että, näissä punaisissa puukkareissa yhdistyy kaksi tällä hetkellä rakastamaani asiaa. Ne ovat punaiset ja puukkarit. Puukkarirakastajana...

Ai että, näissä punaisissa puukkareissa yhdistyy kaksi tällä hetkellä rakastamaani asiaa. Ne ovat punaiset ja puukkarit. Puukkarirakastajana olen ollut vajavainen ilman umpinaisia klassikkopuukenkiä eli hollannikkaita. Nämä kyseiset puukkarit löytyivät Campadren alesta ja ovat ruotsalaiset nahkaversiot. Nahka on jämäkkää ja kovaa, ensimmäiset päivät ovat olleet melko vaivalloisia mutta onneksi nyt nahka on alkanut pehmetä.


punaiset ruotsalaiset puukengat hollannikkaat 1punaiset puukengat hollannikkaat 2punaiset puukkarit pariisinkevat kassi


Kengistä kuuluu mahtava kopina työpaikan käytävilla ja ne on ihanan helppo sujauttaa jalkaan. Pieni korko saa olon ryhdikkäämmäksi ja seiskytluvun fiilikset ovat taatut muutenkin. Mikäli nettikuviin on uskominen, on myös Kate Moss heivannut Birkenstockit mäkeen ja siirtynyt umpinaisten klassikkopuukkareiden käyttäjäksi.


Vaan näistä kengistä taidettiin lapsena varoitella, että nilkka voi helposti muljahtaa. Pitääkin olla varovaisena eikä ottaa ainakaan kovin montaa juoksuaskelta.


Mitäs sanotte, ihanat vai ihan mummojuttu tämäkin?


ps. Jos nämä ei nappaa, mutta Birkkarit kiinnostaa, huomenna näyttäisi alkavan Campadrella (suosittelulinkki) alennuskamppis Birkenstockin sandaaleista. Kannattaa siis olla kärppänä heti aamusta, jos mielii terveyskenkiä kesägarderoobiin.


Pariisin kevät kassi saatu.


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

14 kommenttia

  1. Mun mielestä ihan mahtavat! Sopii just loistavasti farkkukankaan pariksi ja tuo punainen väri on tosi kaunis. Iso peukku siis popoille! :)

    VastaaPoista
  2. Puukengät on ihanan näköisiä! Mutta kaikki on tuntuneet jalassa niin kauheilta, etten vaan pysty pitämään niitä kovin kauaa. Jotenkin ne ei vaan sovi minulle, vaan tulee heti jalat kipeiksi. :S

    VastaaPoista
  3. Hei hei birggarit, täältä tullaan purkkarit!!!

    VastaaPoista
  4. No ihan ehdottoman hot! :) Mä olen jo vuosia yrittänyt työkengiksi (ainakin, ja muutenkin) etsiä sopivia, mutta ikävä kyllä mulla on jalat mallia ankanräpylä, eivätkä yhdetkään leveyden puolesta mahdu. :(

    VastaaPoista
  5. Aijaa, mulla vain paksu nahka voi aluksi painaa mutta jalat tykkää muuten :)

    VastaaPoista
  6. Purkkarit?! Oh noes, nekin tulee takaisin!

    VastaaPoista
  7. Onko näin? Mullakin on tosi levee jalka ja Mohedan puukkarit on mulle tosi hyvät. Ja nämä punaiset, jonka merkkiä en muista on myös huiput. Hasbeensit monet ei tunnu hyville ja H&M: n hasbeensmallisto oli niin kapea ettei edes mahtunut jalka sinne.

    VastaaPoista
  8. Joo eikun mulla on tosi,tosi leveät jalat, tai varsinkin toinen. Ovat vielä eripariset! :'D Luulen että oon kokeillut lähes kaikki Suomen markkinoilta löytyvät merkit? Itse asiassa yhdet H&M Hasbeensit mulla on, ne sellaiset nyöritettävät jotka voi jättää pöydälle, mutta ne ovat tosi huonot kävellä harmi vaan!

    VastaaPoista
  9. Ihanat :) Minulla oli lapsena mustat hollannikkaat joissa oli koiran kuva :)

    VastaaPoista
  10. Meinastko nyt sitten heittää birkkarit pois? Vai myydä? :D

    VastaaPoista
  11. Toiset möin kun olivat liian isot (ostin saman kokoiset kuin edelliset sovittamatta- ei istunut) ja toiset kyllä käytän loppuun. En nyt ihan seuraa kate mossin kenkämuotia niin tarkkaan ettenkö hyviä kenkiä käyttäisi, vaikka kate niistä luopuisikin :D

    VastaaPoista
  12. Olisitko halunnu myydä noi käytetyt birkkarit? Jos siis on tallessa :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images