LISÄÄ ROSKIKSIA KIITOS!

Keväässä on yksi tosi rasittava puoli, nimittäin lumen alta löytyvät roskat. Lapsena meillä oli koulussa tapana pitää yksi lauantainen siivo...

Keväässä on yksi tosi rasittava puoli, nimittäin lumen alta löytyvät roskat. Lapsena meillä oli koulussa tapana pitää yksi lauantainen siivouspäivä keväällä, jolloin kaikki lapset kulkivat koulun lähistöllä keräämässä roskia talven jäljiltä. Silloin oli muuten ihan perusjuttu, että ihmiset heittelivät roskia luontoon esimerkiksi autoa ajaessaan. Nykyään ollaan kyllä tietoisia kierrättämisestä eikä kukaan ole voinut välttyä tiedolta, että roskat laitetaan aina roskikseen. Silti niitä löytyy ihan tuhottoman paljon ojista ja muualta lumen alta.


Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kävimme tosiaan eilen Vuosaaressa Uutelassa iltaretkellä. Uutela on kaunis virkistysalue, jossa on paljon kalliota ja merenrantaa ja siellä on mm. luontopolku ja grillauspaikkoja. Paikka on retkeilijöiden suosiossa ja yleensä kohtuullisen siistissä kunnossa, siksi yllätyinkin kun eilen vastassa oli tämä näky.


roskat uutelan rannassa


Roskat on mulle ihan punainen vaate. En todellakaan ole mikään kierrätysasioiden jumalatar ja meilläkin roskaa kertyy ihan liikaa kotona. En silti siedä välinpitämättömyyttä, kun roskia heitellään miten sattuu luontoon. Kihisin eilen kiukusta nähdessäni grillauskatoksen luona roskia sikin sokin maassa, mutta sitten huomasin jotain muutakin. Muoviset roskikset olivat ihan täpötäynnä viikonlopun jäljiltä ja luultavasti nämä maassa näkyvät roskat olivatkin olleet alunperin matkalla roskikseen, mutta eivät olleet vain mahtuneet sinne.


Roskat olivat ihan perus retkeilyjuttuja, hiilipussi, talouspaperia, makkarapaketin kuoria, pillimehupurkkeja ja sen sellaisia. Ehkä joku oli kerännyt ne jo pussiin, mutta jättänyt pussin roskiksen viereen lintujen nokittavaksi. Eihän kukaan nyt oikeasti laita roskia maahan roskiksen viereen muuten vain? En suostu uskomaan niin.


uutela roskat roskis2


Mä oon opettanut Kaamokselle, että ikinä ei saa heittää mitään roskaa luontoon, vaan jos roskista ei löydy läheltä, laitetaan roska taskuun ja viedään kotiin. Lapsi oli tietenkin ihmeissään roskamäärästä ja ehdotti, että voitaisiin viedä roskat kotiimme. Ehdotin kuitenkin, että keräisimme roskat muovipussiin ja yrittäisimme sulloa ne täpötäysiin roskiksiin, sillä roskien vienti julkisella 10 kilometrin päähän olisi hankalaa. Ja näin tehtiin.


Roskien keräämiseen meni ehkä minuutti, mutta niiden mahduttaminen roskiksiin olikin hankalampi homma. Saimme kuitenkin sullottua roskat roskikseen, jonne ei enää mahtunut yhtään mitään ja lähtiessäni toivoin, että roskikset tyhjennettäisiin mahdollisimman nopeasti. Olisi kuitenkin ihan mukavaa, että kun roskiksia virkistysalueille hankitaan, hankittaisiin niitä tarpeeksi, jotta kaikki roskat mahtuisivat sinne ja huolehdittaisiin viikonlopun jälkeisestä tyhjennyksestä heti maanantaiaamuna. En vaadi lajittelupisteitä, en retkeilijöiden omia komposteja, enkä biohajoavia makkarapaketteja, vain extraroskiksia pitkin kaupunkia. Jotta tuo roska ei päätyisi luontoon ja mereen ihan vain siksi, että se ei mahtunut roskikseen. Kiitos kuitenkin noista parista roskiksesta, nekin on parempi kuin ei mitään!


Ja aiheeseen liittyen muistutan nyt vielä Ekosankarit-kilpailusta, joka on voimassa vielä huhtikuun loppuun saakka. Nyt siis kuvaamaan instaan ekotekoja yli 12-vuotiaiden nuorten kanssa, palkintona on 800 euroa harrastustoiminnan/luokkaretkikassan tukemiseksi. Mä taidan ladata tän kuvan ihan kannustusmielessä, sillä kirjoitinhan aiheesta taannoin yhteistyöpostauksenkin. Pienikin teko, vaikka vain roskien kerääminen on ekoteko. Ottakaahan koppi tekin, joilla kilpailuikäisiä lapsia löytyy omasta takaa! Vielä on pari viikkoa aikaa osallistua.


Koko näytön kaappaus 14.4.2015 172411-001


ps. Kävikö joku tänään Uutelassa? Olisikohan nuo roskikset jo tyhjennetty?


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

6 kommenttia

  1. Tiiätkö, mä mietin tänään samaa asiaa bussissa istuessa ja motarin pientaretta katsellessani. Porin tien varrella oli valehtelematta useampi kymmenen kanisteria (luultavasti autoilijoiden lasinpesunesteistä), tölkkejä useampi jätesäkillinen ja pikaruokaroskaa! Aivan käsittämätöntä! Ja meillä oli tuo sama siivouspäivä aina koulussa keväisin, mietin sitäkin siinä bussissa istuskellessani, kun muistin, että kerran yksi kaveri löysi 50 markkaa! :D

    VastaaPoista
  2. Toi autoista roskan heittäminen on ihan pimeetä hommaa. Ymmärrän ton et laitetaan epähuomiossa roskia roskiksen viereen eikä vaan hiffata et eläimet repii ne roskat auki, mutta jokaisen pitäisi tajuta ettei ojat ole roskiksia! Siellä motarilla on aika vaikeeta kerätä niitä roskia, niin eikö olisi ihan fiksua viedä ne roskansa kotiin? Mut helpompihan se toki on heittää vaan ikkunasta ja unohtaa.

    Yks syy miksi roskaa on paljon on tietenkin noiden roskiksien puute, onhan se oma kustannuksensa tyhjentää roskiksia säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. ens viikolla muutetaan itä-helsinkiin ja voi vitsit että odotan, et päästään retkeilemään just esim. uutelaan! nyt ei ole ollut mitään tulentekopaikkaa lähellä, ja oliskin kiva päästä esim. makkaraa grillaamaan. mitenkäs tuolla pääseen kulkemaan rattailla? onkohan ihan hazardia 1- ja 3-vuotiaiden menevien kanssa? pääseekö potkulaudalla/potkupyörällä kulkemaan? i'm so excited!

    VastaaPoista
  4. Oi kun kiva! Pääsette siitä Kampelan luota helposti ekalle grillipaikalle rattain, potkupyörällä ja jopa hyvällä potkulaudalla! Siitä on alle kilometri matkaa ja leveä kävelytie. Ja aurinkolahteen kesällä uimaan myös! Me asutaan itse Kivikossa, eli tullaan yleensä bussilla sinne helposti :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä! En ollut kuullut sivusta, mutta pakkohan sitä on mennä kokeilemaan!

    VastaaPoista
  6. Asiat ovat onneksi menneet parempaan suuntaan, mutta olimme pääsiäisenä Latviassa ja siellä tuntuu olevan normaali malli että ikkuna autosta auki ja tielle roskat.
    Singaporessa kun kävin, ei löytynyt roskiksia mistään. Roskat vaan laukkuun takas ja hotellilla vasta roskikseen. Kun mennään esim grillaamaan, onhan laukku paljon tyhjempi paluussa kuin menossa, miksei sitten roskia voi ottaa mukaan ja tiputtaa ne roskikseen mihin ne mahtuu ? Ihminen on laiska.

    Mä itse ollessani kotiäitinä tein itselleni kampanjan, korjaan 5 roskaa per pv, mutta sitten poikani alkoi tekemään sitä perässä ja toinen ei ollut niin fiksu, etenkin silloin pienenä, otti käteen vaikka mitä ja päätin että lopetan tämän hänen edessä roskien keräämisen ennen kuin joku neula tulee käteen. Mutta kiitos sinun, voisin aloittaa projektini uudestaan.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images