PÄIVÄNI KUVIN JA SANOIN (ANGRY BIRDS VERSIO)

Muutama kaveri on viime viikkojen aikana jakanut "päiväpostauksen" eli aika yksityiskohtaisen kertomuksen siitä, mitä päivän aikan...

Muutama kaveri on viime viikkojen aikana jakanut "päiväpostauksen" eli aika yksityiskohtaisen kertomuksen siitä, mitä päivän aikana on tapahtunut. Koska hankin viime viikolla uuden kameran rungon (jota en osaa vielä käyttää) innostuin tänään minäkin räpsimään kuvia päivän kulustani. Tässä siis katsaus erääseen harmaaseen maanantaihin! Kuvat on otettu ihan kameran kittilinssillä ja mitään valkotasapainoja ja muita en osaa vielä säätää, joten ei kannata välittää ankeasta kuvanlaadusta (opettelen joululomalla!). Toisaalta arkipostauksiin sopiikin hyvin pieni kämäisyys.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Nousen aamulla n. puoli tuntia ennen lasta ja raahaudun kylppäriin. Ajatuksena oli tehdä hopeahoito hiuksille, mutta kylppärin pyykkikaaos saa mut pakittamaan hampaiden pesun jälkeen pois koko tilasta. Keittiössä istun kirkasvalolampun äärelle, juon mausteista suklaateetä ja meikkaan. Lapsi ylös, joulukalenterit auki (Legon oli tietenkin paras), vaatteet päälle, lapsi päiväkotiin, minä kotiin vielä hakemaan tavaroitani ja sitten hissiin. Töihin mennessä kuuntelen Kentin Hagnesta Hilliä ja järkytyn, että levyn ilmestymisestä on 15 VUOTTA! Silmänaluseni tummenevat taas pari astetta tätä asiaa miettiessä.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Töissä aloitan aamun meileillä ja syön samalla aamupuuron. Verensokerin takia mun on hyvä syödä säännöllisesti ja pieniä annoksia (kenenpä ei), mutta töiden imiessä mukaansa syöminen usein unohtuu. Kahvia juodessa havahdun katsomaan ikkunasta ja totean, että pihalla on Änkkäri. Luulen näkeväni harhoja ja pakotan Mimmitkin ikkunaan tuijottamaan näkevätkö silmäni oikein. Näekö sinäkin saman tuolla yläkuvassa?


Vasta joskus puoli kahden pintaan huomaamme, että aika on hurahtanut ilman evästä ja uuden työviikon kunniaksi lähdemme lähistölle syömään. Paikaksi valkkautui Oiva, minkä lounas olikin ihan huippuhyvä ja kuten arvata saattaa, kovin raskas. Lounaan jälkeen teemme vielä pari tuntia hommia, kunnes tuo änkkäripallo vie huomioni niin, että päätän lähteä pelastamaan sen meille toimistoleluksi. Tehtävä jää kuitenkin suorittamatta, kun huomaan änkkärin oleilevan katolla ja parvekkeen lähellä, en kehtaakaan lähteä kiikuttamaan sitä toimistollemme, minne se ei edes mahtuisi. Tyydyn nappaamaan kuvan Instagramiin linnusta.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Töiden jälkeen käyn kirjaimellisesti maitokaupassa ja haen Kaamoksen päiväkodista. Puhumme päivän kuulumiset ja kotona Kaamos avaa Hatstorelta saadun paketin, mistä paljastuu valitsemani retropipo. Olin kaavaillut pipoa itselleni, mutta omistaja on selvästi joku muu. Laitoin jo Pepin instaan anomuksen YleX:n piposta ja kerroin lapseni vieneen mun "Montreal marple leafsin pipon". Sittemmin huomasin, että kyseessä onkin TORONTO MAPLE LEAFSIEN pipo, no yksi kolmesta sanasta sentään oikein. Tuskin tarvitsee erikseen alleviivata etten edelleenkään tiedä mitä lajia ko. joukkue pelaa. Epäilisin jääkiekkoa*.


Syömme ja Kaamos katsoo parit muumit mun lukiessa elämäni ekaa kertaa Costumea. Ja varmaan myöskin vikaa kertaa, koska lehti näyttää loppuvan juuri tähän numeroon. Mietiskelen sohvalla, kuinka maailma on muuttunut niissä 15 vuodessa, mitä manasin aamulla. Ei silloin ennen vanhaan missään lehdissä ollut pääsääntöisesti vain kalliita designervaatteita (tai no oli - Gloriassa). Nykyisin parikymppiset ilmeisesti "satsaavat" tuhansia euroja kuussa vaatteisiin, tai ainakin sellainen fiilis jäi että pitäisi. Kokeilen uuden kameran taidesuodattimia ja saan aikaiseksi Costume kuvan, jonka värit ovat kuin Sofia Coppolan Virgin Suicides leffasta. Jännää!


Loppuillasta käymme vielä saunassa, syömme iltapalan, luemme Onni-poika ja hirveä hirviö kirjaa (Kaamoksen tän hetken suosikki) ja sitten Kaamos laittaa nukkumaan. Kuten yleensäkin, mun ilta jatkuu vielä postauksen tekemisellä minkä julkaisen nytkin vasta kymmenen jälkeen.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Postausta tehdessäni Mimmi chattaa Änkkärimme päätyneen jo Iltalehden Fiidi.fi:n juttuun. Kirjoitan päiväpostauksen loppuun ja päätän katsoa eilen kesken jääneen The Killingin jakson loppuun. Sitten unille.


*) Toronto Maple Leafs on kanadalainen jääkiekkoseura, joka pelaa NHL:ssä ja on yksi sen niin sanotuista Original Six -seuroista. Seuran virallinen nimi on Toronto Maple Leaf Hockey Club. Lähde: wikipedia


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

4 kommenttia

  1. Aaa en tajunnut, että haluat YleX:n pipon, luulin että haluat MUN pipon. ;;;) Mitäpä jos K varastaa tämänkin?

    VastaaPoista
  2. eiku tietty yle x pipo! se on HIENO!

    (ja joo, voi olla ettei sitä mun päässä näkyis siltikään :D)

    VastaaPoista
  3. Hei, itsekin kuuntelin viime viikolla työmatkalla Hagnesta Hilliä ja kauhistelin, miten vanha levy se jo oikeasti on. Mihin tämä aikaa menee, kysynpä vaan - johan tässä meinaa ikäkriisi iskeä ;). Tällä viikolla sentään siirryin jo tälle vuosituhannelle ja matkustin töihin Tigerdrottningenin tahdissa...

    VastaaPoista
  4. Mä oon tämän(kin) viikon työmatkat mennyt viime vuosiTUHANNEN musiikilla. Tosin onhan tässä vielä pari päivää aikaa tsekata, jos vaikka uuttakin musaa löytyisi kuulokkeisiin. Tosiaan vaikka toi Tigerdrottningen :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images