MEIKIT JA RYPYT

Olen viime aikoina miettinyt paljon erilaisia kauneudenhoitorutiineja. Miettinyt mikä on tärkeää ja mikä ei, mihin haluan satsata aikaani ja...

Olen viime aikoina miettinyt paljon erilaisia kauneudenhoitorutiineja. Miettinyt mikä on tärkeää ja mikä ei, mihin haluan satsata aikaani ja rahaani ja mihin en. En ole oikeastaan ikinä käyttänyt mitään muuta kuin kampaajaa säännöllisesti. Nyt olen vähentänyt kampaajallakin käyntiä, mutta käynyt Kauneushoitola Hillassa kosmetologilla Ekopharma-yhteistyöstä johtuen säännöllisesti. Ihon hyvinvointi on mennyt muiden rutiinien ohitse, esimerkiksi piilareita en ole käyttänyt heinäkuun jälkeen ollenkaan.


Meikkaan nykyään useammin kuin ennen, mutta en ole vieläkään ikinä käynyt laitattamassa ripsiä ikinä tuuheammiksi. Muutaman kerran ne on sentään värjätty elämäni aikana. Myöskään minkään sortin geelikynsiä mulla ei ole ikinä ollut. En oikeastaan tiedä miksi näin, miksi mieluummin käytän meikkiä ja kynsilakkaa kuin ammattilaisen tekemiä vastineita. Mulle ne vaan tuntuu liian tehdyiltä, liian täydellisiltä ja ennen kaikkea, liian kalliilta kuukausittaiseksi investoinniksi.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Ajatukseni meikkien ja kauneudenhoidonkin suhteen ovat muuttuneet vuosien varrella paljon. Nuorempana ihoon tuli laitettua milloin mitäkin ja akneen taipuvainen iho oli tärkeä saada peitetyksi hinnalla millä hyvänsä. Nykyään taas pyrin siihen, ettei kasvoillani olisi silikoneja ja muita silottavia aineita juuri lainkaan. Yritän ajatella niin, että ikä ja ihon kunto saa näkyä, vaikka todellisuudessa mulla on kyllä melkoisia kriisejä plus kolmikymppisen ihoni kanssa. Oikeasti olisi melko kiva laittaa jotain silottavia alusvoiteita ja päälle silottavia ja blurraavia meikkivoiteita, mutta mulle ne tuntuu silti jotenkin feikille. Tykkään meikata, mutta oikeastaan vain mineraalipohjat tuntuvat tarpeeksi luonnollisilta. Tämä on hieman ristiriitaista, sillä jos ylipäätään meikkaa, eikö silloin olisi sama meikata niillä oikeasti silottavilla aineilla?


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Koska olen ristiriitaisuuksien ihminen, muuten luonnolliseksi kuvailemassani kauneudenhoitorutiinissa on yksi yllättäjä. Olen viime aikoina innostunut kynsilakoista. Niissä pätee sääntö mitä kirkkaampi, sen parempi. Uusimmat suosikkini ovat geelilakat, jotka oikeasti kestävät pitkään kynsissä, sokerihilelakat samasta syystä sekä uusin yllättäjä hilelakka. Kuvissa näkyvä lakkaus on ristitty kärpäsenkakkamanikyyriksi, siinä on kahta blogin kautta saatua lakkaa: Pro Nailsin vanhan vihreän väristä lakkaa ja Leighton Dennyn abstraktia hilelakkaa. Päällyslakassa saisi olla hileitä enemmän, sillä nyt vihreä lakka alkaa elämään kun päälle laittaa kaksi kerrosta toista lakkaa. Mitenköhän kynsibloggaajat tekisivät, että saisivat mahdollisimman paljon hileitä yhdellä lakkauksella?


Näin kuvasta kynsiä tuijotellessa huomaan, että myös appelsiinipuutikuille olisi huutava tarve. Taidankin pistää ne tilaukseen heti, sillä muuten en muista koko hommaa.


Mutta siis kiinnostuneena kyselen onko teillä millaisia kauneudenhoito (hoitola) rutiineja ja etenkin kolmikymppisien suhtautuminen omaan ikääntymiseen kiinnostaa. Mulla kun se on ihan päivästä kiinni, milloin olen tosi tyytyväinen ja milloin tekisi mieli tuupata koko naama täyteen ryppyrasvaa ja olla poistumatta kodista. Useimmiten haluan kaiken olevan mahdollisimman luonnollista ja sitten tulee se hetki, kun mietin oliko jollakin kotimaisella kosmetiikkavalmistajalla käärmeen myrkyllä ryppyjä lamauttavaa voidetta olemassa.


ps. On sitä.


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

10 kommenttia

  1. Niitä ihmetököttejä tosiaan on, eikä tarvitse yhtään myrkkylinjalle edes lähteä! http://everything-has-beauty.blogspot.fi/2014/06/siluisempi-iho-purkista.html
    Nuo duin tuotteet on huiput. Oli sitten otsaryppyä tai aknearpea, niinkuin meikäläisellä, ne saa lähes katoamaan kokonaan.. <3 Ja voin noita hoitojakin suositella. Ihanaa hemmottelua, hyviä tuoksuja, renoutumista ja kyllä muuuten jälkeenpäin iho hehkuu, kuin olisi kokonaan uusi naama. :D

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö miten tuo tuote toimii? Uudistaako se ihoa (ilmeisesti ei jos arvet palasi dui-tauon aikana) vai peittääkö jotenkin ne epätoivottavat jäljet? Kun oon kyllä kokeillut sellasia kasvoja pinnottavia voiteita, mutta en oikein tunne omakseni juuri sitä juonteiden peittämistä. Ja olen tosi tyytyväinen Ekopharman tuotteisiin, tosin mietin pitäisikö mun siirtyä kuitenkin johonkin kantasoluihin vaikuttavaan voiteeseen...

    VastaaPoista
  3. Haluaisin meikata, käydä säännöllisesti kampaajalla ja ihonpuhdistuksissa ja ties missä, mutta.. En ole sellainen ihminen. Todellakaan. Meikkaaminen saa tuntemaan olon pikkutytöltä, joka leikkii äidin tavaroilla (sama tunne tulee mm. trenssitakeista). Plus en osaa meikata, en sitten pätkääkään. Kampaaja maksaa aivan liikaa verrattuna piheystasooni sekä tuloihini. Kynsilakkaakaan ei ole tullut varmaan puoleen vuoteen laitettua, silloinkin testasin lähinnä tarjoustalon alelaarista löytämääni magneettilakkaa. :D
    Atooppinen iho palautui synnytyksen jälkeen, finnejä tulee ja menee, en muista rasvailla ihoa oikeastaan koskaan. vihaan rasvaamista. Paitsi käsiä olen muistanut rasvata. Jalkapohjat on pitänyt rasvata jo monta kuukautta (jään kiinni kylppärin mattoon).
    Ja taidan lopettaa sulle kommentoinnin, kun lähes joka kommentissa tuon ilmi, etten saa tehdyksi jotain. :D Ei, en ole vieläkään muistanut laittaa heijastimia kiinni ja se talvitakin mahtuvuuskin on edelleen testaamatta, onneksi ei ole kylmä!

    VastaaPoista
  4. Ei ku nimenomaan jatkat kommentointia! En minäkään oo löytänyt bambi-heijastinta ja en oo ees etsinyt sitä. Kyllä mulla yks heijastin on takissa, riittää.

    Tässä liipataan läheltä mun omaa ajatusmaailmaani koskien ihonhoitoa ja meikkaamista. En osaa, en jaksa, en viitsi ja sitten kuitenkin se piristää tosi paljon päivää kun joku sanoo, et hei kivat kynnet. Mulla on iltaisin (ööö, kello on nyt 00.20 eli öisin lienee oikea määritelmä) tapana laittaa kolmea juttua itseeni ennenku nukahdan: joku kivan näköinen käsirasva / tuoksuva (nyt Ekopharman vadelma ja Burt beesin banaani), Ekopharman kynsinauhaöljy appelsiini-suklaa (ei ehkä uskoisi noista nauhoista et käytän, talvi kuivattaa tosi paljon) ja flow cosmeticsin piparminttu jalkavoi. Se on mun sellainen enemmän hiljentymisrutiini kuin kauneusrutiini,mutta kaupan päälle iho parempi.

    Me ollaan yhden kauneusalan ammattilais kaverini kanssa puhuttu siitä, et miksi naiset ei jaksa/viitsi/halua laittautua. Mä oon sanonut et se suurin syy on, ettei osaa ja kukaan ei oo opettanut. Nyt kun menee meikkiblogeihin opettelemaan jotain kulmien laittoa, on ne niin pro ja tuotteita ihan liikaa et se eka harjoituskerta vois edes onnistua. Sit kuitenkin kun uskaltaa opetella sen huulipunan käytön, se valaisee heti ilmeen. Kysymys kuuluukin: jos joku opettaisi sun näköisen meikin, jonka laittoon menisi max 10 minsaa ja josta saisit itse iloa aina peiliin katsoessa, tekisitkö sen?

    Mun kynsilakan käyttö kasvoi kun löysin sellaiset tyynylliset kynsilakanpoistoainepurkit. sormi vaan sinne ja lakka on pois, tosi kätevää ja helppoa, voi tehdä parissa minuutissa uuden lakkauksen.

    Loppuun vaan huomio, että itseensä on hankala satsata, varsinkin jos on pihi. Mä tiedän etten saisi tarpeeksi vastiketta rahoilleni ripsistä tai kynsistä, mua vaan ottas päähän et ne pitää uusia säännöllisesti. Ei olisi aikaa eikä rahaa eikä viitseliäisyyttä. Kasvohoito on niin eri, kun sinne ei tarvi mennä pakosti vaan silloin kun haluaa ja tuntee oikeasti tarvetta.

    VastaaPoista
  5. Jos joku opettaisi helpon meikin, niin ainakin yrittäisin toteuttaa sen itse. Listalta poistuisi "en osaa"-kohta, jollei muuta! :D tuntuu hankalalta lähteä etsimään meikkiohjeistuksia, kun a) ei omista kuin ripsarin ja pari hävettävän vanhaa luomiväriä b) ei tiedä mitkä tärpätit ja liisterit itselle sopii, saatika värit (visualisti tässä moi..).
    Toho koira ja täystuho lapsi helpottaa naamakriisiä, kuka muhun muka ehtii kiinnittää huomiota kun noiden kanssa liikkuu!
    Mietin et pitäisköhän heti skarpata kynsilakkojen kanssa, kun ei unikaan tuu näin puolkolmelta.. ;)

    VastaaPoista
  6. Tä on sit oikeesti tuolla ylempänä sun vastauksen alla, puhelin ei vaan tykänny tehdä niin..

    VastaaPoista
  7. Minä meikkaan koko arsenaalilla melkein päivittäin, mutta käyn kyllä kaupassa ilmankin maskia, se ei ole ENÄÄ ongelma :) Oon meikannu teinistä lähtien, enkä oikein osaakaan olla ilman. Meikkaustyyli on ollu jo vuosia sama ja vaikka tosiaan siihen kuuluu, meikkipohja, eyelinerit, varjostukset ym. niin hommaan menee 15-20 min. Oon kokeillu ripsipidennyksiä, HYI! ja vuosia mulla oli geelikynnet, niitä en voi enää nykyisen työni takia harkitakaan. En käy kosmetologilla, huolehdin ihon puhdistuksesta päivittäin vaikken meikkaisikaan, kerran 1-2 viikossa kuorinta ja naamio (jos muistan). Käytän luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa (puhdistus, seerumi, kosteutus, kuorinta, naamio). Kampaajalla käyn ehkä kerran vuodessa max, muuten leikkaan/värjään tukkaani itse.

    Suurin tekijä ihoni kunnossa on ollut ruokavalio. Nykyinen vähägluteeninen -maitotuotteinen tapa syödä on parantanut huikeasti ihoa, ennen se oli todella epäpuhdas :/ En osaa sanoa, onko sitten luonnonkosmetiikalla osuutta minkä verran. Meikkipohjana käytän mineraalimeikkejä, sen olen huomannut, että jos nykyisin laitan "tavallista" meikkivoidetta, finnejä pukkaa heti. Ikää on 35 ja iho on muuten aika "rypytön", mutta silmänympärykset ovat ongelmakohta. Ei nimittäin tahdo löytyä sopivaa silmäympärysvoidetta, herkät silmät ärtyvät niin helposti..

    Olisihan se kiva käydä hoidattamassa ihoa ammattilaisella, mutta toisaalta olen kerran käynyt ylikalliissa "super"hoidossa, jolla ei ollut mitään vaikutusta ihooni. Yksi kerta ei tietenkään varmaan kerro totuutta, mutta siitä jäi epäilys koko touhua kohtaan ;)

    VastaaPoista
  8. olen käynyt kauneushoitolassa viimeksi vuonna 2011, meikkaan töihin ja bileisiin (jos ois) samalla tavalla, mulla mahtuu kaikki meikit (bb-voide, valokynä, kide-poskipuna jota laitan myös luomiin, eyeliner ja ripsari) pieneen metalliboksiin :D kynsilakkoja mulla on ihan vitusti, varpaankynnet lakkaan aikan huolellisesti väri- ja hilelakalla alus- ja päällyslakkoineen ja kynsissä on vaalea hilekultalakka, jonka vedän aina maanantaisin töissä ja saa kestää viikon verran (tässä värissä ei näy kun kuluu kärjistä). mulla on ollut geelilakat joskus mutta ne ei vaan pysy, napsahtelevat jo parin päivän sisällä irti. ripsenpidennykisä en ole koskaan edes harkinnut, koska ne kuulostavat liian vaivalloisilta. kanebo 38 on mun tarpeisiin riittävä.

    mulla on ikää kymmenen vuotta enemmän kuin se 30, en tiiä johtuuko siitä mutta en koe esim. tarvetta panostaa meikkaukseen enempää kuin olen viime vuodet tehnyt, koska en kuitenkaan näytä ratkaisevasti paremmalta enemmänkään meikin kanssa :D ihon puhdistan neutrogenan voiteella, kosteusvoide on karitevoidetta ja vaihtelevasti naistenlehtien ilmaisnäytteitä ja lauantaisaunaan laitan jonkun lumenen naamion. that´s it :D

    VastaaPoista
  9. Mä meikkaan nykyisin ehkä neljä kertaa vuodessa, käyn kampaajalla (no, parturissa saksimassa latvat) 1-2 kertaa vuodessa, kynsilakat kuivuu purkkiin ja hiuksetkin taidan harjata kerran viikkoon. Naaman pesen suihkussa ja kulmat oon nyppinyt viimeksi raskausaikana (mun lapsi on melkein 3v.). Niin joo ja naamarasvan (60ml) ostin kun laps oli 1v. eikä se oo loppu (vanhentunut tosin taitaa olla), koska naamaan tulee läiskittyä samaa rasvaa kuin kroppaankin, samalla vaivalla...

    Eipä sillä, että olisin ollut erityisen kauneusrutiinoitunut ennen lastakaan, mutta nykyisin mulla on äärimmäisen vähän mielenkiintoa aiheen suhteen. Kropan rutikuiva atooppinen iho vaatii säännöllisen rasvakuorrutuksen ja siinä on tarpeeksi jaksamista hammaspesujen lisäksi. Onneksi tummat piirteet, kohtuullisen hyväkuntoinen kasvojen iho ja stydit silmälasit saa aikaan sen etten ole ihan olmin näköinen ja lisäksi luonnonkihara tukkani on sykkärässä harjaan mä sitä tai en. No joo, ja olen mä ollut silleen "epänainen" että kampaamotuoli vastaa mulle hammaslääkäriä ja kasvohoito ois vielä kamalampi ajatus (sain mä kerran lahjakortin, mutta annoin sen vanheta koska en vaan näe syytä miksi mun pitäisi mennä johonkin joka ei mua yhtään millään tasolla innosta). No joo, mutta kun ikää alkaa olla lähempänä 40 vuotta kuin 30 vuotta, niin pikkuisen alkaa näyttää siltä että voisi ehkä harkita säännöllistä naamanrasvailua. Geenit näyttäisi onneksi tulevan mutsilta, joka on vielä 60+ iässä suht rypytön.

    No joo, mutta laiskuutta tää on, toisaalta kun mä työmatkapyöräilen, niin se oikeasti näillä keleillä tarkoittaa että on ihan turha aamuisin meikata. Jos intoa piisaisi, niin meikkipussi vaan töihin ja vaatekaapin kivat vaatteet myös (koska hei, töissä pitää vaatteet vaihtaa joka tapauksessa, niin miksei sit jotain oikein kivaa vaatekaapissa nykyään pölyttyvää). Niin joo ja ne kulmat vois kyllä nyppiä, piristäisi kummasti ilmettä (joo ja kynsien geelaukset tai ripsipidennykset, ei niin tulisi mieleenkään, kampaamohintojen kanssakin mun tajunta räjähtää, mutta onneksi mun vakkari ei-trendikäs insinöörien parturointiliike veloittaa kohtuulliset 25 euroa leikkauksesta).

    VastaaPoista
  10. 34v vastaa: meikkaan päivittäin. Ihan vain, koska muutaman minuutin käyttämällä näytän sata kertaa pirteämmältä ja noh, vähän nuoremmalta.
    Ikäkriisiä mulla ei ole ollut ikinä, mutta nykyään silmänympärykset huomauttelee syödystä suolan määrästä ja huonosti nukutuista öistä

    Aamuisin huuhdon kasvot viileällä vedellä ja laitan Lumenen kevyttä ja nopeasti imeytyvää kasvoöljyä.
    Sitten "rasvaan" kasvot Garnierin Miracle-voiteella ja jos on jotain peiteltävää niin siihen käytän Pan stikiä. Pikkuisen puuteria kiiltäviin kohtiin. Ripsari. Lumen ruskea kulmageeli (vai onko se vaha?) Ja lopuksi poskipuna.

    Illalla poistan meikit ja laitan sinistä Bebanthenia "kasvorasvaksi". Toisinaan rasvaan kasvot Xyliderm "rasvalla".

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images