TV-OHJELMIEN TOP 3

Netti on korvannut mulla television todella pitkään. Olen katsonut aina tosi vähän telkkaria ja leffojakin vain harvoin. Parhaat muistot tel...

Netti on korvannut mulla television todella pitkään. Olen katsonut aina tosi vähän telkkaria ja leffojakin vain harvoin. Parhaat muistot televisio-ohjelmista perustuvat lukioaikoihin ja opiskeluaikoihin, milloin sunnuntaisin vain lekotteli ja nollasi päätä ohjelmien parissa, mutta viimeiset 10 vuotta ohjelmat eivät ole järin kiinnostaneet. On toki ollut kivoja ohjelmia, kuten vaikka Suomen muodin huipulle ja sen tuntemattomampi jenkkisisar Taidemaailman huipulle. Vain Elämää ohjelmasta olen katsonut kaikki kaudet ja kaikki jaksot ja jossain vaiheessa kultakauttaan Satuhäät oli ihan must. Mutta kuitenkin, säännöllinen tv:n katselu ei ole ollut mun juttu.


Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen pikkuhiljaa alkanut palaamaan takaisin televisio-ohjelmien pariin, kiitos striimauspalvelujen ja kanavien omien nettitelkkusivujen. Mulle sopii paremmin, että en odota ohjelmia alkamaan tiettyyn aikaan vaan katson kun ehdin. Olen myös löytänyt aivan uuden genresuosikin eli rikosjännärit. Nyt tuleekin siis kolme sarjasuosittelua vuoden aikana löydetyistä helmistä.


silta_multi_0000oudt_copy


Silta (Bron) on varmasti monelle tuttu ruotsalais-tanskalainen jännityssarja, mihin jää ihan heti koukkuun. Välillä yhtä rikosta koko tuotantokauden ratkaisevat ohjelmat ovat puuduttavia, koska katsoja tietää ettei juttu ratkea kuin viimeisessä osassa. Siltaa taas ei voinut jättää katsomatta, jokainen osa oli niin jännittävä ja koukuttava, ettei jaksoakaan voinut jättää väliin. Ekan tuotantokauden katselemiseen meni viime joulun aikaan kolme yötä lapsen nukkumaan menon jälkeen ja katselin jokaisen niistä kotisohvalla pulledporkleipä ja kokislasi kädessä täristen. Toka tuotantokausi on katsomatta ja toivon saavani tulevaksi jouluksi dvd-boksin vaikka joltain lainaan. (Eka tuotantokausi löytyi ainakin hetki sitten vielä Netflixiltä)


thekilling-netflix


Jälkiä jättämättä (The Killing) on lähes yhtä jännittävä kuin Silta, mutta kuitenkin erilainen. Tämän sarjan jenkkiversion eka kausi sortui ehkä liikaa tiettyyn juonen toistoon, epäillään ja vapautetaan epäilystä. Mutta sarja otti silti katsojasta sellaisen otteen, että en olisi kestänyt jos en olisi voinut katsoa sarjaa heti kerralla alusta loppuun. Ja sen tein, kolme päivää ja eka kausi oli ohi. Onneksi on kolme vielä edessä! Juonea en ala sen enempää avaamaan, katsokaa eka jakso niin tiedätte! Sarja löytyy kokonaisuudessaan Netflixiltä.


17-9343542abe64803a8


Syke on se sairaalasarja, mistä kaikki nyt puhuu. Eikä kyllä suotta. Eilisten Ufo-bileiden jälkeen vääntäydyin tänään aamulla sohvalle ja asetin läppärin mahan päälle ja vain tuijotin. olisin voinut tuijottaa vaikka 10 jaksoa putkeen, mutta Yle Arenasta löytyi vain kaksi jaksoa. Sarjalle on asetettu 500 000 katsojan kävijätavoitteet ja uskon, että ne taatusti saavutetaan. Ylen iso draamasatsaus on satsauksien arvoinen jo kahden jakson perusteella. Katson jatkossakin!


Olisiko teillä antaa mulle suosituksia netistä/striimauspalveluista löytyvistä sarjoista, missä on ennen kaikkea jännitystä ja mukaansatempaavuutta? Haluaisin löytää etenkin jonkun uuden rikosjännärin, missä myös aivot saisi pähkinää purtavaksi ja missä katsoja ei pääsisi ihan liian helpolla.


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

21 kommenttia

  1. Jep - Silta ja Jälkiä jättämättä katsottu, tykättiin molemmat. Viimesimpänä katsottiin Netflixistä Heroes, hauska ja juonenkäänteitä ja jännitystä riitti plus ihana ihana pahis Sylar...puss!!

    VastaaPoista
  2. Pitääpä ottaa selvää tästä! Kiitti!

    VastaaPoista
  3. Netflixissä Broadchurch, Top of the Lake, Whitechapel, Uusi Sherlock.. Kaikki rikossarjoja.
    Suosittelen myös Derekiä. Ricky Gervaisin loppupeleissä tosi koskettava draamakomediasarja, vaatii avointa mieltä kylläkin.

    VastaaPoista
  4. Ei ehkä se dramaattisin rikossarja, mutta hauska ja täynnä komeita miehiä jotka on kohteliaita ja puhuu nätisti (rosvotkin): Murdochin murhamysteerit. Löytyy sekä Netflixistä että Areenalta. Murdoch <3

    VastaaPoista
  5. Monet ovat hehkuttaneet True Detectiven nimeen, ja on se minustakin ihan ok. Oma lemppari "rikos"sarja on ikuisesti The Wire, Langalla.

    VastaaPoista
  6. Ja sit on toki kaikki brittisarjat, Morse, Lewis jne.

    VastaaPoista
  7. Toi Broadchurch on tunnelmaltaan paljolti brittiversio Sillasta, painostava ja harmaan, mutta hyvällä tavalla. Uusi Sherlock on myös erityisen hyvä, et voi olla rakastumatta, vaatii toki n. 90 minuuttia katseluaikaa per jakso. Ei siis uutta, mutta toinen suositus samoille sarjoille :)

    VastaaPoista
  8. Uskaltaako Broadchurchia katsoa yksin? Vai pitääkö hälyyttää kainalo paikalle? :D

    VastaaPoista
  9. Uskaltaa (Silta oli pelottavampi). Ja mie oon jänishousu :D

    VastaaPoista
  10. Hmm....kuulin just et Sillastakin on 2. kausi netflixissä. Kummankohan ottaisi käsittelyyn?

    VastaaPoista
  11. Sillan 2. kaudessa on eläinnaamareita, cpeery as shit :D Mut kakkoskausikin on loistelias. Kerro sit mihin päädyit :)

    VastaaPoista
  12. Mekin ollaan katsottu miehen kanssa Jälkiä jättämättä ja tällä hetkellä meneillään Sillan eka kausi. Telkkaria tulee katsottua nykyään tooodella vähän, sillä vapaina hetkinä nappaan mieluummin käteen hyvän kirjan tai laitan jonkun tv-sarjan pöyrimään. True Bloodit meillä on katsottu myös kaikki tuohon kuudenteen kauteen asti ja kesällä katsottiin vielä lisäksi Twin Peaks, sillä itse halusin muistella lukioaikoja ja miehen piti täyttää yksi aukko sivistyksessä ;).

    VastaaPoista
  13. Ootko jo ottanut tuntumaa Orange is the new blackiin? Katoin ekan kauden dvd:ltä kahdella istumisella, tokaa kummitytön Netflixistä ja kuin narkki kaivoin loput you tubesta. Tubessa ne oli suunnilleen kuvattu tv-kuvasta, mutta OLI PAKKO NÄHDÄ.

    VastaaPoista
  14. Mä en siihen oikeen lämmennyt, katoin kyllä mutta ei kolahtanut kunnolla.

    VastaaPoista
  15. En oo muuten katsonut Twin Peaksia minäkään....aukko sivistyksessä :D

    VastaaPoista
  16. Mä en välitä tv-sarjoista enkä varsinkaan rikossarjoista, mut päätin vilkaista netflixistä Lutheria, ihan vaan kun Idris Elba on niin kuuma. Ja kuinka ollakaan, katsoin kaikki sarjan jaksot viikossa, se oli jännä, koukuttava ja hahmot oli hyviä. Ja tosi moni jakso loppuu sellaiseen kohtaan, että on pakko panna seuraava pyörimään heti. Ja Idris Elba on kuuma.

    VastaaPoista
  17. Yksi parhaimmista sarjoista ikinä on Breaking bad. Kun pääsee kunnolla alkuun niin on todella koukuttava ja jännittävä. Sarja on saanut useita palkintoja jenkeissä. Kaikki kaudet löytyy Netflixiltä.

    Muita hyviä: House of cards, Derek, the inbetweeners.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images