NIITÄ JA NÄITÄ

Meillä on ollut aikamoinen sairasteluperiodi käynnissä. Viime viikolla sekä minä että lapsi olimme kuumeessa ja Kaamos jatkoi tällä viikoll...

vuosaari aurinkolahti lumi vuosaari aurinkolahti lumi22vuosaari aurinkolahti lumi2kaamos isi vuokki lumiadidas vuosaari kengat


Meillä on ollut aikamoinen sairasteluperiodi käynnissä. Viime viikolla sekä minä että lapsi olimme kuumeessa ja Kaamos jatkoi tällä viikolla saaden korvatulehduksen. Isä on onneksi ollut lapsen kanssa kotonaan sairauslomapäivät keskiviikon ja torstain ja tänään käytiin yhdessä vielä syömässä ennenkuin otin pojan hoiviini. Aurinkolahteen on avattu ilmeisen vasta uusi nepalilainen ravintola, jonka lounas testattiin samalla kun muutenkin vietettiin yhdessä aikaa. Ihan oli hyvät sapuskat, tosin Itä-Helsingin paras nepski on edelleenkin Kontulan (!) ostarilla sijaitseva Sagun Nepal.


ylhäällä olevista kuvista tuli mieleeni, kun joku kysyi tuossa jo jokin aika sitten, että milloin me oikein luovutaan rattaiden käytöstä. Pakko sanoa, että ei kyllä ihan heti. Kaamoshan kävelee reippaasti pitkiäkin matkoja ja monesti liikumme ilman rattaita vaikkapa Suomenlinnaan retkelle tai kauppaan. Mutta autottomassa ja kohtuullisen paljon matkustelevassa perheessä rattaat on vaan edelleen tosi hyvä apu pitemmillä matkoilla ja esimerkiksi nyt kun on ollut aika paljon sairautta ja sen kautta väsymystä ilmassa. Usein lasta ei rattaissa istumassa nähdä, mutta kyllä ne hyvä on olla mukana esimerkiksi Tukholman reissulla tai tosiaan näin sairausaikaan. Jos olisi pikkusisar, olisimme varmasti siirtyneet jo seisomalautaan aikoja sitten, mutta seisomalautaa ei ehkä kannata kiinnittää tyhjiin vaunuihin :) Missä iässä teidän lapset on muuten lopettaneet rattaiden käytön kokonaan?


Ja ihanaa kun lumi vihdoin satoi tännekin vaan lieneekö pysyvää kuitenkaan. Nyt kuitenkin Kaamos ja naapurin Mimmi ovat pulkkamäessä (korvatulehdus siis hoidossa) ja mulla on pitsataikina kohoamassa. Tosi kiireisiä nämä viikot nykyisin ja viikonlopun koittaessa on kyllä ihanaa vain jumittaa kotona ja fiilistellä vapaapäiviä. Tänään voisi katsoa sen Silta 2:n viimeiset jaksotkin pois kuljeksimasta. Mitäs te teette seuraavina päivinä?


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

16 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Niistä välittyy talven iloinen puoli :) Ne ikään kuin kertovat: "Tänään tuli ensilumi!" (Eikä: "Tänään tuli räntää...") Meidän lapset luopuivat rattaista joskus 3-4 vuoden välillä. Varmaan se meni niin että kun lapsi jaksoi jo jonkin verran kävellä, ei enää jaksettu raahata rattaita mukana (autossa).

    VastaaPoista
  2. Oiskohan ollut, että myytiin rattaat pois kun poika täytti 4. Viimeinen vuosi rattaiden käyttöä oli juurikin reissuilla ja pitkänä kaupunkipäivänä tms.
    Ollaan aina kävelty paljon ja lapsikin oppi pian kävelemään pitkiäkin matkoja. Mutta tosiaan siirtymävaiheessa rattaat oli mukana kaupunkireissuilla.

    VastaaPoista
  3. Kivat kuvat ja ihana lumi.. toi nepalilainen pitää joskus testata.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Meillä lapsi oli 2v9kk tullessaan isoveljeksi ja sisarusrattaita tai seisomalautaa ei ostettu. Muutaman kerran muistan että kaupungissa rattaiden olleen mukana kun liikkuttiin molemmat vanhemmat komboilla, mutta pienipyöräiset sateenvarjorattaat olivat täysin onnettomat tammikuun hangessa, melkein 3v ja 15kg kanssa, joten helpompi ilman. Eli alta 3-vuotta oli,

    VastaaPoista
  5. Esikoisella rattaat olivat aktiivessa käytössä noin kolmevuotiaaksi ja sen jälkeen satunnaisesti matkoilla noin 3,5 vuotiaaksi asti. Kuopuksemme kohdalla rattaat jäivät kokonaan pois käytöstä jo noin 2v 10 kk iässä.

    VastaaPoista
  6. Samat mietteet. Puistoon ja kauppaan ei rattaita tarvita, mutta kaupungille joo-ja tammikuun aamuihin varmaan kun pitää olla päiväkodilla seiskan jälkeen. Mutta kolmen lapsenkin kanssa kaupungilla (yksin), kuka kantaa talvitakit ja pipot ja kassit jossei niitä voi laittaa rattaisiin. Saati jos käy ruoka-ostoksilla kauempana kuin lähikaupassa..

    VastaaPoista
  7. Mistä sinun ihana takkisi on hankittu?

    VastaaPoista
  8. Lumi on ihanaa! Mutta kohta se on taas pois :(

    VastaaPoista
  9. Mekin kävellään tosi paljon, mutta on se vain niin ettei nopeista kaupunkireissuista tulisi yhtään mitään ilman rattaita. Tänäänkin käytiin viemään kirppiskamat ja kaupoilla sekä ruokakaupassa, meidän reissu olisi kestänyt varmaan seuraavan vuorokauden puolelle jos kumpikin olisi kävellyt joten rattaat pelasti taas!

    VastaaPoista
  10. Kontulan nepalilainen on paras! Sinne joku päivä lounaalle!

    VastaaPoista
  11. Sä et varmaan sitten käynyt lapsen kanssa erityisen pitkiä kaupunkikierroksia tekemässä? tai siis ainakin itsestä tuntuu ettei Kaamos jaksaisi olla montaa tuntia asioilla, vaikka nyt joululahjoja hankkimassa jos ei saisi välillä levähtää rattaissa hetkeä. Ja mä en jaksaisi kun aikaa menisi paljon enemmän jos ei rattaita olisi. Lähiostarille kilsa kävelyä ja kauppareissu menee kyllä helposti, onneksi.

    VastaaPoista
  12. Tosi aikaisin kyllä, hieno homma jos tulitte toimeen noin varhain ilman rattaita :)

    VastaaPoista
  13. Ihan sama meilläkin tosiaan, puistot, ruokakaupat ja se päiväkotimatkakin menee hyvin ilman rattaita. Mutta ei esim jouluruuhkaan tai Tukholmaan päiväksi kävelemään ilman kiitos :)

    VastaaPoista
  14. Oi, tää onkin aivan ihana. Paras takkini ikinä. Sain sen viime vuonna Joutsenelta Bella-kampanjointiin liittyen ja suosittelen todella lämpimästi. Pepun peittävä kevytuntuvatakki menee kyllä pakkasillakin ja ihanan kevyt ja mukava päällä!

    VastaaPoista
  15. Joo. Sitä ennen ehdin tilittää oman näkökulmani ensilumeen, lumitöiden vinkkelistä ;)

    VastaaPoista
  16. Mun esikoisella (nyt 12v) oli rattaat käytössä vielä 5-vuotiaana, kun reissattiin Pariisissa ja Unkarissa. Pariisissa oli silloin julkkareiden lakko, joten ei olisi tullut mitään ilman rattaita. Keskimmäinen luopui seisomalaudasta, kun kuomurattaat menivät pikkusiskolta vauvaserkulle, joten pidemmät reissut tai paskemmat kelit kuskataan molempia tuplarattaissa tai ahtautuvat peräkkäin pikkusiskon kanssa Emmaljungan Softyihin :D

    Mun mielestä rattaita voi käyttää niin kauan kuin itse näkee tarpeelliseksi. Ylärajana on se, mahtuuko lapsi rattaisiin :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images