PUNAISESSA PIHLAJASSA JA PARISSA MUUSSA PAIKASSA

Pakko myöntää, että kun Berliinin reissusta on jo kolme kuukautta aikaa ja syyskuinen Suupohjassa vietetty aika loistaa kuukauden takana, al...


Pakko myöntää, että kun Berliinin reissusta on jo kolme kuukautta aikaa ja syyskuinen Suupohjassa vietetty aika loistaa kuukauden takana, alkaa matkajalkaa vipattamaan. Viikonloppuinen Viking Gracella vietetty aika oli ihanan rentouttavaa syömisineen ja etenkin spassa vietetty aika teki terää. Silti tuntuu, että jonnekin on päästävä. Tähän tunteeseen saattaa vaikuttaa myös koko ajan spämmäävä booking.com, joka kertoo päivittäin kuinka juuri minulle olisi ihania hotelleja tarjolla pitkin maailmaa. Pysyn nyt kuitenkin kovana ja tyydyn bloggaamaan Suupohjan viimeisestä reissupäivästämme pitkän tauon jälkeen.


kantoranta 12kantoranta1



Ensimmäiset osat löytyvät täältä, täältä, täältä , täältä ja täältä. Ja kuten aiemmista postauksista tuli esiin, menimme sellaista vauhtia koko reissun ajan, että saavuttuamme viimeisenä iltana Kauhajoelle Kantorannan lomatuvalle olimme ihan läähpuuh väsyneitä. Mulla oli kova aikomus ottaa ilo irti kauniista pohjalaismaisemasta ja lukea terassilla yömyöhään, mutta toisin kävi. Nukahdimme Kaamoksen kanssa yhdessä ennen seitsemää illalla ja nukuimme 13 tuntia putkeen.


kantoranta pelto


Aamulla heräsimme hyvin nukkuneina sakeaan sumuun ja kävimme hengittelemässä kosteaa ilmaa sisään ja ulos, samalla peltomaisemista nauttien. Aamupalan jälkeen oli kuitenkin aika jatkaa matkaa. Viimeinen päivä eli lauantai oli varattu tosi jännään juttuun, sillä pääsimme kyläilemään Punainen Pihlaja-blogin kirjoittajan, Hannan, perheen luo Isojoelle. Hanna asuu Isojoella miehensä ja lapsensa kanssa isoa vanhaa puutaloa, minkä pihapiiri on kenties maailman kaunein. Sisäkuvat jätin suosiolla yhtä lukuunottamatta Hannalle blogattavaksi ja keskityin vain huokailemaan ja ihastelemaan taloa niin sisältä kuin ulkoa.


punainen pihlaja etupunainen pihlaja sisaltapunainen pihlaja perhe


Se, että Punaisen Pihlajan perhe asuu kauniissa maalaismiljöössä, on heillä tietenkin kadehdittava määrä eläimiä kuten koiria, kanoja ja lampaita. TIETENKIN. Jos itse asuisin maalla, haluaisin itsekin ehdottomasti ainakin pari lammasta ja kanoja pihalleni tallustelemaan ja koin ihan avointa kateutta katsellessani lampaidenhoitorituaaleja.


pp2iki punainen p2 punainen pihlaja lammaspaimenlampaat laitumella isojoki


Punaisessa Pihlajassa oli juuri kirjoitettu todella mielenkiintoinen ja koskettava postaus siitä, miten nämä kotikonnuilleen muuttaneet pihlajalaiset oikein päätyivät takaisin Isojoelle. Kannattaa lukea!


marian luontoateriat kattausmarian luontoateriat 2marian ruuatmarian luontoateriat 3


Loppupäivästä kävimme vielä Isojoella Marian luontoaterioilla syömässä ihan taivaallisen itse alusta loppuun asti tehdyn lounaan. Se oli ihan mieletön päätös reissullemme ja kynttilän valossa loimulohta syödessä tuli todellakin haikea fiilis lähteä takaisin stadiin. Hassua miten Berliinin reissun pystyin ohittamaan muutamalla postauksella ja sitten neljä päivää Etelä-Pohjanmaalla sai mut ihan pähkinöiksi myös blogin puolella. Niin pähkinöiksi, että oli pakko pitää hieman taukoa juttujen kanssa, ettette ihan kyllästy matkahehkutuksiini.


Harmittaa vaan tosi paljon, että Suomessa matkustaminen, siis paikasta a paikkaan b kulkeminen o tehty niin kalliiksi ja hankalaksi. Varasimme nimittäin kaverini kanssa extempore Kaskisista B&B huoneen marraskuiseksi viikonlopuksi. Tänään alkaessani etsimään reittiä Kaskisiin huomasin matka.fi:n hausta että matka Helsingistä Kaskisiin kestää 10 tuntia! Mä en mitenkään haluaisi olla tylsimys, mutta kun matkan hintakin tulee puolet kalliimmaksi kuin Berliinin lennot ja joutuisin viettämään puoli vuorokautta kulkuneuvoissa, alan kyllä harkitsemaan matkan perumista.


Silti reissu kyllä houkuttaisi todella paljon, sillä tästä edellisestä eparin reissusta jäi niin hyvä fiilis. Matkustaminen, ihan kotimaan matkailu ja ulkomaiset lähikohteetkin, on kyllä asia mistä en suostu hevillä luopumaan. Ja kunhan Kaamos hieman kasvaa, aletaan kyllä säästämään sellaiseen seikkailulomaan että oksat pois!


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

3 kommenttia

  1. Hei, halusin vain täsmentää, että matka Helsingistä Kaskisiin kestää omalla autolla 4 ja puoli tuntia. Aikatauluista riippuen bussilla pääsee 6 tunnissa Närpiöön, josta 12 km Kaskisiin. Muutamiin vuoroihin päivästä ja kelloajasta riippuen on jatkoyhteys Närpiö-Kaskinen. Juna Helsingistä Seinäjoelle kestää 3 ja puoli tuntia. Jatkoyhteyksiä Teuvalle ja sieltä Närpiöön on olemassa. Kannattaa tarkistaa ja varmistaa...Mutta tuo mainitsemasi 10 tuntia kuulostaa uskomattomalta. Meidän perheemme muutti Helsingistä Kaskisiin kolme vuotta sitten. Varsinkin nuorisomme höylää jatkuvasti tuota väliä.

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea ajatuksiasi ....syksyisiä terveisiä Teuvalta ja Pappilankankaalta tt: Kaisu ja Veikko

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images