LAPSEN KANSSA BERLIINIIN - VINKKEJÄ KAIVATAAN!

Uuu! Lapsiotsikko! En ole unohtanutkaan olevani äiti! Entinen mammablogi, nykyinen mikälie palaa juurilleen perinteisen "neuvokaa ensik...

berliini mondo lonelyplanet


Uuu! Lapsiotsikko! En ole unohtanutkaan olevani äiti! Entinen mammablogi, nykyinen mikälie palaa juurilleen perinteisen "neuvokaa ensikertalaista" postauksen muodossa. Olemme näes lähdössä Kaamoksen kanssa kaksin Berliiniin ensi viikon lopulla. Matka-aikaa on viikko, joten paljon ehtii kokea, mutta mitä?


Faktat pöytään: En ole koskaan käynyt Berliinissä ja en osaa saksaa kuin ne perus guttendaagit. Matkakohde on täysin spontaanisti valittu, tilasin pari kuukautta sitten lennot että me lähtisimme kesälomalla edes jonnekin. Berliiniä puolsi kaksi asiaa, kaverini Annen kehumat hyvät brunssit ja halvempi luonnonkosmetiikka :D Olen kyllä eilen tutustunut Berliiniin myös Ransun Berliinijutun verran sekä kahlannut Mondon matkaoppaan kannesta kanteen iltalukemiseksi.


Monet ystäväni ovat kuitenkin Berliinifaneja ja hehkuttavat Berliinin ihanuuden puolesta. En epäile heitä ja kuten olette ehkä huomanneet, minä ihastun ihan mihin vain kaupunkiin: Raumaan, Imatraan, Tallinnaan..Pihtipudaskin olisi varmaan aivan ihana. Mutta silti haluaisin suosituksia nimenomaan ravintoloista, kirpputoreista ja lapsille kivasta tekemisestä. Luulen, että omistamme yhden päivän Berliinin historialle ja käymme joissakin museoissa (natsisaksan aika kiinnostaa), tv-tornissa ja holokaustin muistomerkillä. Historiaa en missään tapauksessa halua missata, mutta pääpainon tulee olla todella rento nautiskeluun keskittyvä loma. Mietin jopa haluanko mennä eläintarhaan tai Legoland Discovery Centreen vai painummeko vaikkapa Tropical Islandsille uimaan sen sijaan. Jos tiedätte muita 3-vuotiaalle sopivia paikkoja, niin kertokaa ihmeessä!


berliini mondo lonelyplanet2


Yksi eniten kiinnostavista jutuista on julkinen liikenne, mikä käsittääkseni on hyvä. Matkarattaiden kannalta muutamakin asia kuitenkin kiinnostaa eli miten matkaliput. Ostanko itselleni ja lapselle omat vai vain itselleni, vai matkustaako vaunumatkustaja peräti ilmaiseksi julkisissa? Onko raitiovaunut portaallisia vai meneekö helposti sisään? Majoitumme Itä-Berliinissä Lichtenbergissä ihan Friedrichshainin rajamailla ja koska kaupungissa on samaan aikaan useampikin kaveri, luulen meidän pyörivän pääsääntöisesti Kreuzberg - Friedrichsain- Lichtenberg- akselilla, niitä "pakollisia" kohteita lukuunottamatta.


Jos viittisitte hieman jeesata ainakin tuon julkisen liikenteen kanssa, että tietäisin heti Tegelissä millaisella lipulla mun kannattaa matkustaa, se auttaisi paljon!


ps. Melkoinen sattuma, että matkaa varatessani mietin kaverini Annen suosituksia ja viime viikolla kävi ilmi, että me olemme matkustamassa Berliiniin täysin samoina päivinä, eri lennoilla vain! Samassa paikassa on tietenkin myös työkaverini Mimmi, samaan aikaan tietty. Samoin muutama muukin tuttu...kai tekin olette lähdössä ens viikolla Berliiniin? Voiodaan perustaa oma originellit hipsterit ry sinne.


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

22 kommenttia

  1. Lapsen kanssa tehtävistä asioista en osaa sanoa paljoakaan, mutta Neuköllnissä on kiva kahvila Huttenpalast samannimisen hauskan majapaikan yhteydessä (vanhoja asuntovaunuja vanhassa tehdashallissa).

    Julkisista kuitenkin sen verran, että ratikat on käteviä, matalalattiaisia ja esteettömiä. Metroon sen sijaan ei juurikaan ole hissillisiä sisäänkäyntejä, portaita on paljon, joten rattaita (toivottavasti ei lasta) joutunee kantamaan. Bussitkin kulkee, mutta niitä olen käyttänyt lähinnä lentokentälle mennessä. S- ja U-bahn (toinen on kuin lähijuna ja toinen niinkuin, no, useammin pysähtyvä lähijuna) on matalalattiaisia kans, mutta laitureille on yleensä portaat, jossain paikoissa ehkä myös hissi.

    VastaaPoista
  2. Lapselle ei tarvitse ostaa omaa lippua ( 7-vee muistaakseni raja). Aikuiselle kyllä. Suuri osa ratikoista on matalalattioita, mutta eivät kaikki. Ihmiset auttavat kyllä aina rattaiden kanssa. Myös metroon mennessä. Missä teillä on majoitus? Se ratkaisee mun mielestä paljon tekemisten ja suositusten suhteen.

    VastaaPoista
  3. Ja siellähän lukikin missä majoitus on:). Friedrichshain on täynnä kivoja brunssipaikkoja ja ehdottomasti kannattaa mennä myös Volkspark Friedrichshainiin piknikille/retkelle. Löytyy myös kivoja lapsikahviloita, joita voi googlailla Kindercafe haulla.

    VastaaPoista
  4. Ylläripylläri meitsi liputtaa aina Tropical Islandsin puolesta :D Mutta se eläintarhakin on tosi kiva! Oon käynyt siellä aikana ennen lasta ja oli tosi jees miten esim norsut oli TOOOOOODELLA lähellä siinä, ei siis mitään että joku pieni eläin jossain horisontissa vaan silloin ainakin niitä oli tosi kiva katsella kun olivat, no, SIINÄ. Tosin silloin oli joulukuu, en tiedä miten helteellä.

    Tämä ei ole lapsivinkki mutta itse olen aina Berliinissä käydessäni shoppaillut itseni kokoisia vaatteita parin vuoden tarpeiksi C&A:n läskien osastolta. On myös "nuoret läskit" -osasto, missä kivoja kans. Ja urheiluvaatteita. Ja hinta on alhainen, laatu enimmäkseen hyvä.

    VastaaPoista
  5. Eläintarhaan kyllä kannattaa mielestäni mennä. Käydään aina kaikilla ulkomaan reissuilla eläkntarhassa ja Berliinin eläintarha on kyllä yksi parhaista. sarvikuonokin on siinä ihan melkein kädenilottuvilla :). Metroon ei lapselle vaunuineen tarvise omaa lippua. Metroissa joutuu ravaamaan portaita eli mahdollisimman kevyet rattaat on suositeltavat. Raitiovaunut oli mielestäni kätevämpi vaihtoehto rattaiden kanssa, viime kesän helteillä metro oli ainakin melkoinen pätsi niin ei palkon huvittanut pirtaita vielä ravata...

    VastaaPoista
  6. Berliini on rento paikka lapsen kanssa. Suosittelen sitä keskustan eläintarhaa se on todella kiva miljöö koska on todella vanha puisto. Kaukana korkeasaaresta. Meidän muksu oli ainakin ihan fiiliksissä norsuista ja sarvikuonoista.

    Siellä on myös tosi kivoja leikkipuistoja pitkin kaupunkia. Koskaan emme etsineet mitään tiettyä vaan niitä vaan ilmestyi kulmien takaa :)

    Se kannattaa muistaa että siellä on aidosti pitkät välimatkat ja helposti kävelyä tulee tosi paljon. Tosin teillä taitaa olla rattaat mukana.

    VastaaPoista
  7. Pari kertaa Berliinissä lapsen kanssa reissanneena voin kyllä täysin kehua sitä matkakohteena. En sitten tiedä osaanko kertoa mitään hyviä vinkkejä, mutta yritetään... :-D

    Eläintarhoja on Berliinissä kaksi ja niistä ainakin Zoologischer Garten on ihana paikka! Suosittelen! Sen sijaan museoista ainakin Haus am Checkpoint Charlie oli kyllä meidän mielestä aika ylihintainen museon tasoon nähden. Hop on, hop of kieroajelubussi muutes kuljettaa kivasti läpi nähtävyydet ja niitä kiertää jatkuvasti koko päivän. Eli sekin on ihan kätevä matkustuskeino.

    Me kuljettiin Berliinissä paljon jalkaisin, metrolla ja paikallisjunalla, joitakin rappusia joutui kulkemaan rattaiden kanssa (siis kantamaan), mutta liukuportaat oli useimmissa eli niillä pääsi ihan kätevästi, hissejä oli vähän. Metrot ja junat oli matalia ja rattaille oli hyvin tilaa. Taksitkin on Suomea edullisempia ja taksiin saa helposti pyydettyä turvaistuimen lapselle.

    Saksalaiset (ainakin Berliinissä) on tosi ystävällisiä ja auttavaisia ja tulevat pyytämättäkin auttamaan ja neuvomaan. Esim. Kun otettiin kartta esille, niin heti oli joku kysymässä voiko auttaa ja mitävetsitään. Ja jokapaikassa pärjää kyllä erittäin hyvin englannillakin.

    Kurfursterdammin alueella on paljon kivoja kaviloita ja ravintoloita sekä Netto -marketteja, joten sielläpäin ruokahommat ainakin hoituu helposti.

    VastaaPoista
  8. Kandee ostaa useamman päivän lippu, ainakin metroasemien automaateista saa päivälippuja, en nyt just muista saako useammankin päivän lippuja.

    VastaaPoista
  9. Huippukohteen valitsitte, Berliini on ihana! Itse en ole siella lapsen kanssa matkustanut, mutta Saksa yleisesti on varsin lapsiystavallinen maa.Jos mahdollista, vuokraisin ehdottomasti pyoran. Naihin varmaan saa lastenistuimia. Erityisesti pyorailisin Tiergartenissa ja pysahtyisin matkalla leikkipuistoihin. Jos aikaa riittaa menisin myos Berliinin ulkopuolelle esim Wannseen ymparistossa on mahtavia jarvia ja rantapaikkoja. Holokaustimuseo/muistomerkki on ehdottomasti ajatuksia herattava mutta todella rankka kokemus. Saksassa ollessa kannatta aina kayda Al Natura ekomarketissa. Naissa myodaan ruoan lisaksi myos kosmetiikkaa ja isoimmissa jopa vaatteita.

    VastaaPoista
  10. Voit ostaa jo lentokentällä koko viikoksi lipun julkisia kulkuneuvoja varten, todellakin hintansa väärti ja Berliinissä liikenne toimii, kuitenkin järjestelmälliset saksalaiset kyseessä. ;)
    Zoologischer Garten eli eläintarha on kyllä lapsen kanssa ihan paras paikka, eläimet jääkarhuista kirahveihin ja norsuihin ovat lähes käden ulottuvissa. :) Kadewe on ihan älyttömän iso ostoskeskus ja ylimmässä kerroksessa on kiva kahvila/ravintola.
    DDR-museo on ihan kävelymatkan päässä Alexanderplatzista ja ihan must, siellä saa ajaa Trabia. Berliininmuuria on vielä ainakin yhdessä paikassa pidempikin pätkä jäljellä, nyt en muista tarkkaa kadunnimeä, mutta se varmaan löytyy jostain oppaasta.
    Judisches Museum on suht uusi ja paljon ajatuksia ja tunteita herättävä, voi olla pienen lapsen kanssa vähän raskas paikka käydä.
    Ja jätskivinkki ihan ylipäänsä Saksassa: spaghetti Eis sisältää spagetin tapaan pursotettua vaniljajäätelöä, tomaattikastikkeen paikalla on mansikkahilloa ja tietty parmesaanina on valkosuklaarouhetta. Voisin uskoa, että lapsi ainakin tykkää! :)

    VastaaPoista
  11. En ole lapsen kanssa käynyt Berliinissä, vaan jo vuosia ennen lasta. Silti hehkutan minäkin eläintarhaa. Paras, missä olen ikinä missään käynyt. Oli esimerkiksi tosi villin näköistä, kun joillakin eläimillä ei ollut aitoja ollenkaan, vaan ainoastaan sellaiset vallihaudat. Tuntui, että pääsi tosi lähelle niitä. Muuten on reissusta jo niin kauan, etten enää muista mitään kivoja juttuja.

    VastaaPoista
  12. Lisäänpä vielä, että oltiin yllättyneitä, miten huonosti siellä kävi korttiraha, että kannattaa varata käteistä. Tästä tosin on jo varmaan 6v aikaa.

    VastaaPoista
  13. Pari viikkoa sitten kävin Berliinissä, ja vinkkinä olisi, että varaa tarpeeksi aikaa tv-tornille. Me käytiin kahdesti, mutta joka kerta luki jo sisäänkäynnin yläpuolella, että olisi noin 4 tuntia jonotusaikaa. Eli liput ostetaan ja sitten joutuu odottamaan ne tunnit. Kannattaa käydä ostamassa ne liput ja käyttää aikaa siinnä välissä DDR-museoon tai tutkia Alexander-platzia, maailmankello täytyy nähdä ainakin. Muita lapsivinkkejä ei ole, mutta tosiaan kannattaa heti lentokentältä hankki se monen päivän lippu. Hauskaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  14. Kettutyttöilyä tai ei, mutta pakko huomauttaa että Berliinin eläintarha on Petan listalla Euroopan epäeettisimmistä turistikohteista. Petakaan ei aina ole se puolueettomin lähde, mutta itse kyllä miettisin kahdesti, että mitä haluan lapselleni opettaa eläinten kohtelusta ja oikeasta elinympäristöstä... Toivottavasti löydätte kuitenkin mieluisia kohteita ja teille tulee mukava reissu:)

    VastaaPoista
  15. Me käytiin viime kesänä kahden lapsen kanssa (jotka olivat tosin 3kk ja 9kk:) ohjelmassa oli muun muassa
    1) sunnuntaisin Mauerparkissa järjestettävä Bearpit-karaoke ja samassa paikassa aika kiva kirppis (http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2014/07/13/lapsen-kanssa-berliiniin-vinkkeja-kaivataan/)
    2) street art- kävelykierros, joka päivä Mitten starbucksin edestä. Suosittelen lämpimästi alkumatkasta, jonka jälkeen kuvia voi bongailla koko reissun ajan (http://alternativeberlin.com). Samalta järjestöltä löytyy myös muista aiheista kävelykierroksia, joissa pysähdellään välillä.
    3) kahvilat ympäri kaupunkia
    4) u- tai s-bahnilla ihan mihin vaan seikkailemaan
    5) unohda se eläintarha ja näytä kotona luontodokumentteja. :) ei sellaisissa paikoissa kuulu niiden eläinten elämäänsä elää, päivästä toiseen pienellä maapläntillä ihmisten tuijoteltava. Lapsikin ymmärtää ettei se ole oikein :(

    VastaaPoista
  16. Mulla on just tuore vinkki isältäni, joka tuli viikko sitten Berliinistä! Yks huippu paikkalasten kanssa on sellainen seikkailupuiston tyyppinen mesta, jota pyörittää alueella asuvat perheet ja vapaaehtoiset. Kunnon grönelinks -osastoa, mut laadukasta tekemistä kaikenikäisille lapsille. Tänne itse menisin kolmen mukulan kanssa: löytyy Kollwitzplatz puistosta. Kollwitzplatz oli taiteilija, joka kuoli Keskitysleirillä keväällä 44 tai 45. Hänen patsaansa on tämän "seikkiksen" vieressä. Puiston nimellä googlaamalla löytyy. Lähellä on kuulemma hyvä Café Anna Blome. Kerro sit tykkäsittekö yhtä paljon, ku mun isä ja siskon tyttö 4-vee!

    VastaaPoista
  17. Me oltiin marraskuussa vähän reilu 4-vuotiaan pojan kanssa Berliinissä, ilman suurempia etukäteissuunnitelmia (itse olin siellä jo neljättä kertaa, joten tärkeimmät oli nähty). Mun mielestä Berliinissä on ihaninta se yleinen tunnelma - ja ne kaikki arabialaiset ruokapaikat... :)
    Käytiin me kuitenkin parissa museossakin: Story of Berlin (Kurfürstendamm) oli pojan kanssa kiva (en tosin tiedä, onko se atomibunkkerikierros vähän liikaa pienemmille) ja Deutsches Technikmuseum (Kreuzberg) oli ihan hitti! Junia, lentokoneita, laivoja, mutta myös kaikkea muuta historiallista, johon vaan liittyy tekniikkaa. Parasta oli kuitenkin viereisessä rakennuksessa oleva tiedekeskus Spectrum, jossa pääsee itse kokeilemaan ja tutkimaan erilaisia ilmiöitä. Oli tosi kivasti toteutettu! Tähän kompleksiin saa siis kulumaan vaikka koko päivän.
    Nukketeatterihan on Berliinissä semmoinen klassinen juttu, mutta useimmissa on varmaan kuitenkin sen verran puhetta, että ilman saksan-ymmärrystä ei ehkä kannata mennä. :(
    Ruokapaikoista suosittelen tosiaan niitä arabialaisia/persialaisia, Kreuzbergissa on myös Trattoria Il Casolare - ainakin sivutoimipisteessään Prenzlauer Bergissä (I Due Forni) oli hyvä italialainen meininki, ei mitään hienostelua! ...tykätään siis muutenkin vähän vaihtoehtoisemmasta ja "rähjäisemmästä" menosta. ;)

    VastaaPoista
  18. Kevään Berliinin reissulla (ilman lapsia) huomasin, että Prenzlauer Bergin kaupunginosassa oli paljon lapsia ja lapsiperheitä. Paikallisia, jotka siellä asuivat tai viettivät vähintäänkin sunnuntaipäivää. Tässä kaupunginosassa on myös paljon kahviloita ja ruokapaikkoja.

    Aiemmissa kommenteissa mainitut Kollwitzplatz ja Anna Blume mm. ovat siellä. Samoin Mauerpark sunnuntaisine kirpputoreineen ja oheistoimintoineen.
    Mauerparkin vieressä on myös Berliinin muurin muistomerkki (Gedenkstätte Berliner Mauer), josta löytyy pätkä muuria alkuperäisimmillään. Puiston/muistomerkin tolpista voi kuunnella ihmisten kertomuksia mm. tunnelipaosta muurin ali.

    (Cafe Anna Blumen vieressä on kirjapuu, johon voi viedä kirjan ja ottaa toisen tilalle. Ihan hauska aikuisestakin.)

    Juutalaisten muistomerkki on vaikuttava.

    Story of Berlin museoon tutustuminen avasi minulle vähän enemmän Berliinin historiaa. Kuitenkin sopivan suppea pintaraapaisu, ettei mennyt koko päivä. Museohintaan kuuluva bunkkerivierailu oli kyllä todella ahdistava aikuiselle. Mutta kuten tiedät itsekin, lapset saattavat nähdä asiat ihan toisin. :)

    Muurigalleria (East Side Gallery) oli toisenlainen muurikokemus - ihan mukava sellainen, vaikka toki aika on taideteoksia rapistuttanut.

    Julkiset tosiaan toimivat hyvin. Itse saattaisin harkita pyörän vuokraamistakin jollekin päivälle.

    Nautiskelkaahan lomasta, ja kertoile sitten, mistä piditte ja oliko currywursti hyvää.

    VastaaPoista
  19. Berliini lapsen kanssa... Hmm epäilen ettet edes vinkkejä tarvii siellä kyllä törmää johonkin kivaan :)
    Mutta täytyy kyllä sanoa että suosittelen minäkin Berliinin eläintarhaa,sitä Zoon vieressä olevaa. Eläimiä on paljon ja niitä on helppo havannoida. sen lisäksi siellä on hieno leikkipuisto ja "lasten eläintarha" jossa voi vaikka syöttää vuohia. Meillä lapset viihtyivät eläintarhassa koko päivän.
    Mauerparkin kirpputori on ihan hauska tapahtuma. Ostettavaa siellä kuitenkaan ei taida enää nykypäivänä olla. Mutta mukava hengailuun ja siinäkin on lähistöllä useampi leikkipuisto. Läheltä löytyy myös yllämainittu muurimuistomerkki.
    Kukaan ei ole vielä maininnut DDR-museota joka sekin oli sekä omasta että lasten mielestä kiva. Lapset tykkäsi kun siellä sai koskea asioihin ja istua Trabantin sisällä. Itseäni lähinnä hauskuutti DDR tavarat ja mallisisustukset. En tiedä missä DDRssä itse olen lapsuuteni viettänyt mutta monet tavarat oli lapsuudesta tuttuja...
    Ehdottamasti suosittelen myös puistohengailua ja omia eväitä ruokatoreilta esim Kollwitzplatzilla ja Winterfeldplatzilla on herkkumarkkinoita.
    Hyviä ravintoloita mitä tulee mieleen on esim Good Morning Vietnam Kreuzberg Bergmannstrassella. Bergmannstrasse on muutenkin söpö. Kauppoja ja kahviloita ja kauppahalli.
    Trattoria il Casolare kreuzbergissä on myös ihana. sijaitsee kanavan varressa ja kesällä voi istua vaikka terassilla. Ihan vierestä löytyy myös tori(Maybachufer jotain on osoite. Il casolaresta kun kävelee rantaa pitkin niin pääšee perille. Tori on aika "turkkilainen" mutta itse olen ostanut sieltä esim ne eväät puistoretkelle ja myös uimarannalle.
    Ihanaa korealaista saa Yam Yamista(Alte Schönhauser strasse jotain). Samalla kadulla myös pari hyvää vietnamilaista ja joku ihana emalikauppa. Ei kai kukaan voi vastustaa emaliastioita :)
    Jos iskee helteet niin kannattaa paeta rannalle. melkein kaikissa järvissä on uimapaikat ja esim Wannseellä(Nikolasseen S-asema) on ihan iso hiekkarantakin ravintoloineen,leikkipaikkoineen ja baareineen. Ihan kiva jos tykkää oikeasta "rantalomasta" mutta viehättävämpiäkin rantoja löytyy. Hyvien uimapikkojen nimet on valitettavasti häipyneet mielestä.. Ainoastaan Schlatensee on jäänyt kivana paikkana mieleen. S-junalla pääsee sinnekin.
    Hyvää lomaa!!

    VastaaPoista
  20. Ai niin ja sit sellainen sivu kun luvaville.com. Sieltä löytyy lapsiperhevinkkejä Berliiniin. ainakin jotain leikkipuistoja on listattu.

    VastaaPoista
  21. Minäkin liputan tuon aiemmin mainitun Tekniikan museon puolesta! Ihan huippuhauska paikka varsinkin poikalapselle (ja myös ilman lapsia matkustavalle), helppo päästä metrolla museolle ja pääsylippu todella edullinen! Junia, laivoja, lentokoneita ja vaikka mitä muita masiinoita! Omat eväät ja erityisesti juomista tosin kannattaa ottaa mukaan, kahvila oli ainakin toissa kesänä suljettu meidän visiitin aikaan...

    VastaaPoista
  22. Vinkit ja erityisesti hotellisuositukset kiinnostavat minukain. Osaako kukaan suositella hyvää hotellia 2+2 perheelle.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images