TIHEÄN AUTOILUN KAUSI

Kävimme pitkästä aikaa "shoppailemassa". Haalasin lapsen lähimpään ostoskeskukseen tarkoituksena hankkia lapselle alushousuja ja e...

Lightning-McQueen


Kävimme pitkästä aikaa "shoppailemassa". Haalasin lapsen lähimpään ostoskeskukseen tarkoituksena hankkia lapselle alushousuja ja ehkäpä Cars2 dvd (koska osaan jo ulkoa tuon ykkösen ja vaihtelu virkistäisi minua). Tiedän lapsen kanssa shoppailun ojanpohjat enkä halunnut mennä Polarn o. Pyretiin hakemaan kalsareita, koska meillä ei ollut niin paljoa aikaa mitä junaleikit ja niistä irti repiminen veisi. Suoraan sanottuna en halunnut kuulla sitä karjumista, mitä Popista poistuminen yleensä meillä aiheuttaa ja menin KappAhliin. ISO VIRHE.


KappAhlissa on myynnissä Salama McQueen-suihkusaippuoita, mitkä ovat auton mallisessa pullossa. Ja Salama McQueen on ihaninta ikinä, kaikissa muodoissa ja nähtävästi etenkin suihkusaippuana. Ostin (Cars-) alushousuja nipun ja pyysin laskemaan auton pois. Aikamme taisteltuamme autosaippua todellakin lähti pois kädestä ison itkun saattelemana ja painelimme murtuneen lapsen kanssa Lindexiin. Nähdäksemme sen hemmetin saman saippuaputelin, mistä itku voimistui jälleen. En oikeasti voi viedä lasta enää minnekään, missä auton kuvia näkyy, koska hän sekoaa täysin.


Tätä tämä nyt on, enkä oikein edes ymmärrä mistä ja miksi tuosta Salama McQueenista on tullut lapselle pakkomielle numero 1. Kuten olen kertonut aiemminkin, aamut meillä alkaa nykyään vaatimuksella katsoa Autot-leffa. Sen jälkeen pitäisi tabletilta kaivaa Cars-pikkuautokeräilijöiden kotivideoita, missä he esittelevät jotain kokoelmiaan puhuen kiinaa. Sitten katsottaisiin youtubesta kuinka muovailuvahasta tehdään Salama McQueen ja päiväkodista tultua ensimmäinen ajatus on autopeli, siitä sanotaan jo päiväkodin pihalla. Sanoinko jo, että pehmokrokotiilin lisäksi meillä nukkuu lapsi puuautot kainalossa?


Mä olen niiiiiiiin kyllästynyt autoihin. Yritän harhauttaa ja huijata, kääntää kiinnostuksen kohdetta, keksiä innostavia leikkejä mutta ei. Olenkin alkanut miettimään, miten saisin käännettyä autot-innostuksen edes vähän fiksumpaan suuntaan, ja hankkinut muun muassa muutaman Salama McQueen pikkukirjan. Lukeminen on kehittävää aina, eikö niin? Nyt alan tajuamaan miksi värityskirjoissa on kivojen eläinten sijaan usein tyhmiä monikansallisia piirrossankareita ja miksi kaikki ketjuliikkeet myyvät pääsääntöisesti rumia printtivaatteita yli 2-vuotiaille. Siksi, että ne tykkää niistä ihan sikana ja siksi, etten ainakiaan minä en jaksa enää tapella vastaan. Kalsarit on ostettu, seuraavaksi varmaan rallihaalari.


Että mä kärsin.


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

71 kommenttia

  1. Hei, pakko kommentoida pikaisesti; autot 2 ei missään nimessä ole mikään kiva leffa pienille lapsille (eikä isommillekaan jos on allerginen hyvikset-pahikset agenttisekoiluille)! Kannattaa katsoa esimakua vaikka youtubesta...

    Blogisi on ihana ja sinä niin kaunis,
    Ei mulla muuta:)

    VastaaPoista
  2. Eikö oo ihanaa! Mutta oikeasti vähän hämmentävän haikeaa, kun meidän pojat ei enää tahdokaan hahmovaatteita tms. roinaa. Se meni niin äkkiä ohi se tohkeilu.

    VastaaPoista
  3. Meidän neljävuotiaan Puuha-Pete-villitys on kestänyt jo vuosia, siitä soisin pikkuhiljaa päästävän eroon. ;)

    VastaaPoista
  4. Mun vajaa kaksivuotias tytär on Mainion Manun fanittaja. En tiedä mikä siinä vetoaa, mutta meillä toivotaan "manuu" ihan joka välissä (ja sitä tosiaan on tarjolla vain aamuisin alkutunnarin verran pikkukakkosen loputtua ja yhden pikkukirjan verran). Puuhapete ja kilpa-auto Lauri on kans pop, mutta eivät Manun veroisia. Enpä taida esitellä nuorelle neidille Cars-autojen maailmaa ;)

    VastaaPoista
  5. Oioi, tuo 'olen tyhmä'- puhekupla hymyilytti kyllä. :-D Meillä ei onneksi tuo Autot napannut kenelläkään (vanhin oli jo 7 kun se eka tu, keskimmäinen sukupuolensa takia ei niin altis (ehkä) ja nuorinta ei vaan kiinnostanut), mutta jotain Puuha-Pete- roinaa meillä kyllä aikanaan oli. Mutta menee se ohi, varmasti. Eikä oikeasti ole pakko ostaa, melkein sanoisin että kun niitä taisteluita nyt käy niin ehkä pääsee vähemmällä myöhemmin? - LeenaK

    VastaaPoista
  6. Kelpaisko Lentsikat tilalle? Ainakin Lentsikka-kirja oli musta ihan kiltti - mies ja poika kävivät kattomassa elokuvissakin ja ainakin meillä fanitetaan nyt Lentsikoita...

    VastaaPoista
  7. Lentsikat oli musta kivempi kuin Autot, mutta meillä sekä Salama että Dusty jatkavat voittokulkuaan. Tosin nyt kun Dinojuna alkoi uusilla jaksoilla niin sekin palasi taas ohjelmaan ja Oktonautit on myös kestoklassikko.

    VastaaPoista
  8. Alkoi hymyilyttää tätä postausta lukiessa :) Näinhän se menee :) Meidän 7-vuotiaalla esikoisella kesti Autot-innostus pari vuotta. Viime vuonna eskarissa se alkoi vähän laantua ja tilalle tuli Lego Ninjagot ja Spiderman, nyt kova sana on myös Lego Chima ja Turtlesit, ja Autot on lapsellisia. Mutta ei hätää, nyt 4-vuotias pikkuveli on päässyt Autojen (ja myös Lentsikoiden) maailmaan ja 2-vuotias pikkusiskokin tulee kovaa vauhtia perässä! :D

    Se Autot2 on tosiaan hurjempi kuin eka Autot leffa, niinkuin joku tuolla aiemmin kommentoi. Kiva vaihtoehto voisi olla "Martin tarinatalli"-dvd, jossa on lyhyitä pätkiä Martti päähenkilönä.

    VastaaPoista
  9. Meilläkin kalsarit ja kirjat löytyy. Hyvin ollaan menty vain niillä tähänkin asti , vaikka autohullu ja kohta 4-vuotias onkin..
    Angry birdsit ne vasta hirveitä on ja ne saa mut niin vihaiseksi....

    VastaaPoista
  10. Haha, Salaman puhekupla nauratti muakin! Meillä toinen lapsista oli hulluna tuon samaisen auton perään, mutta nyt 3-vuotiaana hullutus alkaa laantua. Tilalle ei oikeastaan ole tullut mitään, jota vinguttaisiin yhtä maanisesti. Joten toivoa on! :) p.s. Salama-villitys kannattaa hyödyntää: itse väitin kaikkia punaisia vaatteita toppahaalaria myöten Salama-vaatteiksi, niin johan kelpasivat. ;)

    VastaaPoista
  11. On näissä rasittavissa fanituksissa jotain etujakin joskus. Sain kipeän tytön syömään parin päivän tauon jälkeen, kun teippasin jogurttipurkin kanteen Angry birds -kuvan. Samoin ripuloivan lapsen sain juomaan osmosalia kun teippasin paperimukin kylkeen jotain lelukirjan my Little poneja ja sanoin, että se on ponien taikajuomaa.

    VastaaPoista
  12. Mä meinasin sanoa samaa: autot-faniin toi kakkonen ei ainakaan meillä purrut. Taidettiin katsoa se lopulta miehen kanssa kaksin, kun alkoi mennä räiskinnäksi jo ensimetreillä. Eikä kolahtanut meillekään. Toisin kun taas netflixin (tyhmä) Martin tarinatalli iskee täysillä, siis 3-vuotiaalle.

    Ja meillä on semmoinen salamasaippua, jipii. Ollut tyhjänä jo kuukausikaupalla, mutta aarrearvon takia sitä täytyy säästää ehkä ikuisesti...

    VastaaPoista
  13. Ai samperi että mä nauroin tuolle ponien taikajuomalle! :D

    VastaaPoista
  14. Eiii mä en kestä... Mun poika on 1 v 7 kk eli viimeisiä onnellisia kettupaitapäiviä vissiin viedään. Meillä on ollut aika pitkä musta lista asioista/ tavaroista joita emme halua pojan päällä näkyvän. Osa ihan periaatteellisia (pääkallot, sukupuolijaotellut ( ! ) eläimet, I love mom -tekstit, liikennevälineet) osa hmm... esteettisiä. Mä en vaan hienohelmahippinä kestä angry birdsejä enkä noita salamoita, jos ja kun niitä aletaan vaatimaan niin se taitaa olla mutsi joka meillä vetäsee ne itkupotkuraivarit : )

    Ja vielä pakko kompata muita kirjoittajia, miehen kanssa lastenvahteina erehdyimme kerran pyörittämään (tosin niiden lasten vanhempien toivomuksesta!) poikakatraalle Cars2:n ja se on oikeasti aika paha, 4-vuotias pelkäsi tosissaan ja nukkumisesta ei tullut sitten tietenkään mitään. Siis oikeesti, autot tulittivat toisiaan konekivääreillä. WTF?!

    VastaaPoista
  15. Lasten estetiikan taju on niin erilainen :D meillä miehen 7-vuotias tapetoi huoneensa seinät kaikilla ihan hirveillä supersankari- ja Aku Ankkajulisteilla. Aina kun tulee uusi se pitää laittaa eikä mitään voi ottaa pois. Toisaalta hienoa, että hän saa (ja myös haluaa) itse päättää, millaisen pesän itselleen rakentaa. Toisaalta syyhyttäis sisustaa räikeä sekasotku uusiksi.
    Käytiin hakemassa lastenhuoneen verhot Eurokankaasta, ja luvattiin, että saa ite valkkaa ja mä sit ompelen. Virhe. Mukaan olisi lähtenyt ihan hirveet Spiderman-verhot, jos ei oltais otettu sen verran sanojamme takaisin että _ihan mitkä tahansa muut_, mutta ei pliis noita. Lopputulos: melkein, muttei sentään ihan yhtä rumat haamuverhot.

    No joo, vähän eri asia ehkä, mutta. Täytynee vaan hyväksyä että lapsen fanittamat asiat on sen ja lastenhuoneen oven takana on sisustuksessa eri säännöt :)

    VastaaPoista
  16. Kolmen pojan äitinä mä niin jaan sun tuskan.

    VastaaPoista
  17. Meillä ei oikeastaan mitään faniteta sillai tohkeissaan. Tykkää dinojunasta, pikku perunoista ja muista aamun lastenohjelmista, mutta siihen se jää. Leluhyllyillä me ei oikeastaan koskaan käydä pojan kanssa ja vaatekaupoissakaan ei ole tullut vielä mitään kinaa, joten kaiketi tuo on vaan melko perustyytyväinen tallaaja, joka tyytyy siihen mitä äiti tarjoaa. :)
    Mutta kauhulla odotan, kun tuo tyttö tuosta kasvaa ja tulee kaikki se pinkki ja järkyttävät bratzit...Toivottavasti tulis isoveljeensä, eikä osaa vaatia! ;)

    VastaaPoista
  18. Autot2 on kyllä kaikin puolin huonompi kuin se ykkönen. Autojen kidutusta, räjähdyksiä ja sellaista, millä kosiskellaan sitä kouluikäistä yleisöä. Ensimmäinen osa on ihan sellaista Hiljaiset Sillat-kamaa verrattuna jatkikseen. Lentsikat on ihan potentiaalinen vaihtoehto, vaikka siinäkin on pelottava myrsky ja aivan turha sotimiskohtaus.

    Mä olen tässä kaksi vuotta odottanut että tää automania menisi ohi. O:n toinen oppima sana oli "Khaars" (Cars) ja kolmas "Mähkviin" (McQueen). Myös P:n toinen sana on ollut "Khaars". Kumpikin on siis puhunut autoista ennen kuin esim. isästä. Ja kaikkia autoleluja meillä on kaksin kappalein (myös tota pirun kylpyvaahtoa, jota btw on myös Marttina, Dinoco-helikopterina, McMissilenä) koska ne on saatana elämää suurempia aarteita eikä niistä luovuta edes yöunien ajaksi. Vaatteissa jos lapsi saa valita niin se on sitten Cars. Että tsemppiä. Haluaisin sanoa että menee ohi ylihuomenna ja sitten se alkaa fanittaa jotain kivaa ja katu-uskottavaa mutta pahoin pelkään, että punainen paholainen on tullut elämäänne jäädäkseen. Tai ainakin pariksi, kolmeksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  19. Hui, teidn parivuotiasko katsoo usein tuota leffaa? Meidän 4,5 vuotias on nähnyt sen vain kerran ja silloinkaan ei uskaltanut katsoa sitä yksin. No meillä ei lapset muutenkaan saa katsoa telkkaria joka päivä ja yleensä vaan muutaman lyhyen jakson. Onneksi meillä uppoaa aku ankka, tiku ja taku, chuggington, puuha pete ym. Meidän poika rakastaa salamaa kyllä vaatteissa ja muissa tavaroissa, mutta muumit ja angry birds myös yhtä(?) pop.

    Leffassa ei olla koskaan käyty, mutta olen miettinyt että josko lentsikat vois olla hyvä vaihtoehto. :)

    VastaaPoista
  20. I feel you. Meiän 2-vuotias on täysin auto. Meillä on Autot -pikkuhousuja paljon (niillä se itseasiassa oppi kuivaksikin, koska ei halunnut pissata autojen päälle). Meillä katsotaan "Martin Tarinatallia" (Suosittelen muuten sitä, siinä se Martti kertoo lyhyitä tarinoita mitä se on Salaman kanssa tehny).
    Meillä on Lentsikat (joka nyt seuraa Autot -juttuja) palapeli pultattu tauluksi seinään ja sitä silitellään iltasin. Salaman kuva on yöpöydälle ja sitäkin katsotaan iltaisin. Salama ja muita autopaitoja löytyy kasa, koska pukeminen on aamulla iso juttu kun saa autopaidan ja autokalsarit....
    Eilen hoidossa hänellä oli jonkun muun Salama -sukat. Kyselin sitten onko vahingossa nyt mennyt, kun meidän varasukat on lokerossa. Oli kuulemma kaverin sukat (toinen auto fani) jalkaan. Itkien ne otettiin pois. Vielä illalla kyseltiin missä xxxx:n autosukat on, yhyy.
    Että autot yleensäkin ja Autot ja Lentsikat tulee pysymään... halusit tai et. Kaverini poika on nyt 6-vuotias. Täysi Auto-fanaatikko siitä asti kun alkoi ymmärrystä olemaan ja on sitä vieläkin. Että kyllä se kestää.

    Meille tulee kuule vielä Salama McQueen sänky pojalle. Auta armias.

    VastaaPoista
  21. Meillä juuri 4 vee täyttänyt poika on fanittanut autoja niin kauan kuin vain jaksan muistaa. Löytyy Autot-duploja, kirjoja, dvd-levyjä, suihkusaippuaa, pyyhettä, pyjamaa, pikkareita, sukkia, hanskoja... On muuten helppo miettiä joulu- ja synttärilahjat! Riittää, kun paketissa on jotakin vähänkään Autoihin liittyvää, niin menestys on taattu. ;)

    Itseäni ei kauheasti haittaa lapsen Autot-fanitus, sillä aika viattomia hahmojahan nuo kuitenkin on. Mieluummin ostelen punaisia pikkuautoja, kuin vihreitä, ilkeän näköisiä kilpikonnia, jotka huitoo miekat käsissään. Meillä on nimittäin viime kuukausina opittu ilmeisesti päiväkotikavereilta nuo teinimutanttininjakilpikonnat (mikä sanahirvitys!) ja nyt tenava hyppii ja heiluu illat milloin mikäkin keppi kädessään ja miekkailee näkymättömiä pahiksia vastaan. Argh! Tästä minä kärsin.

    VastaaPoista
  22. Juu, edellisiä mukaillen: Cars2 ei ole pikkuväkikamaa. Paljon hurjempi kuin hyvin kiltti ykkönen.

    Mutta sitten asiaan: Meilläkin oli Cars (1) fani muutaman vuoden. Edelleen Cars kelpaa, mutta nyt on siirrytty astetta ylemmäs, supersankareihin! Batman ja Spiderman on nyt in. Mun täytyy tosin myöntää, että ne on in äidillekin joka on suuri Dc Comics fani joten tätä en vain osaa pitää niin pahana ;D

    Ei mua Cars myöskään haitannut, koska mua kyllä nauratti ne vitsit itseänikin, jopa vielä sadannella katselukerralla :) Ylituotteistaminen sen sijaan harmittaa ja kovasti ja ne Salamat ja Martit joka hemmetin vaatekerrassa saa esteettisen silmän särkemään.

    Minä ratkaisin asian aikalailla vetämällä rajan siihen, että ostin hahmoja leluina joo, mutta vaatteissa niitä oli niissä vaatteissa jotka ei näe ulospäin (eli alkkarit, kalsarit, aluspaidat) ja sitten sukissa.

    VastaaPoista
  23. Mun kaveri ei suostunut skidinä syömään kalaa, kunnes sen äiti teki tonnikalakiusausta ja kutsui sitä "Jonna-laatikoksi" silloisen fanituskohteen eli Jonna Tervomaan mukaan! :D

    VastaaPoista
  24. Oktonautit asemiin!!!

    2-vuotias haluaa telkkarista vain ja AINOASTAAN Oktonautteja... Nyt hieman aloa tunnellissa ja myös Pingu ja Myyrä kelpaavat hetkellisesti.

    5-vuotiaalla Salama ja erityisesti Jasu(?) olivat muutama vuosi sitten kova juttu ja nyt on siirrytty suoraan vähän hevmpään eli Starwarseihin.

    Tuntuu vaan että välillä nämä menevät manian uolelle -onneksi tuota SW'tä ei tule telkkarista muuta kuin Wiiltä ja Legon dvd'ltä mutta leikit ovat sitten pelkkää taistelua valomiekoilla... ja pienempi hokee vieressä nauttii-nauttii-nauttii.

    VastaaPoista
  25. Sympatiat täältäkin. Hoidosta saatiin lainaan Autot-kalsarit ja meni kaksi päivää ennen kuin mä sain ne riisuttua lapsen jalasta - sillä ehdolla että niiden tilalle palautettiin ihan tylsät raitakalsarit. Noi Lentsikat iski ensin (lapsi näki niiden kuvan jostain lehtimainoksesta) ja kun niitä oltiin tuijoteltu youtubesta niin sieltähän osui silmään myös autot. Lainasin kirjastosta kirjan, mutta se on varmaan pakko ostaa omaksi. Mä kuvittelin, että tää on vain kasvatuskysymys, mutta ilmeisesti Disneyllä on jokin vain y-kromosomiin tarttuva riippuvuutta aiheuttava salainen ainesosa jota ne ujuttaa noihin juttuihinsa.

    VastaaPoista
  26. Me ei olla edes katsottu mitään tollasia piirrettyjä, ja silti jos saa valita lapsi haluaa päälleen Salama McQueen-paidan, joka saatiin naapurilta - jos ei saa Angry Birdsiä, jota mummo opetti sen pelaamaan. Mä niin en tajua. Miksi?

    VastaaPoista
  27. Mulla toi kärsiminen on mennyt niin pitkälle, että en mene lapsen (tyttö 4v.) kanssa kauppoihin ollenkaan. Hello Kitty on pahin. Päiväkoti-ympäristö oikein ruokkii sitä. Ei tartte olla kuin yksi lapsi, joka saa kaiken roinan, niin siihen voi aina vedota.

    Keskitytään täällä siis noihin riisu-pue keijuksi -leikkeihin kotona ja annetaan vaatekaapin laulaa hallelujaa, jos niin vähällä päästään krääsän määrässä.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  28. Autot ja traktorit, niistä on pienen pojan onni tehty. Tajusin pelin olleen menetetyn, kun hän välipalaa syödessään alkoi päristellä banaanilla sitä eestaas ajeluttaen...

    VastaaPoista
  29. En tiedä helpottaako tämä sun kärsimystä yhtään, mutta tiedäthän tämän:
    http://www.coloring-book.info/coloring/coloring_page.php?id=108

    Voi printtailla itse värityskirjakuvia lapselle? Salama McQueen edestä, Salama McQueen takaa, Salama McQueen sivusta, Salama McQueen makaa.. :)

    VastaaPoista
  30. Mä kauhulla odotan että meiän poika alkaa itse vaatimaan jotain hahmoja. Yks hahmo kyllä jo nyt yks veenä (kyllä!) on paras ja se on Pingu. Pingu onkin söpö hahmo ja sen tuoteita ei juuri näe, mitä nyt hiljattain hennesille ilmaantunut pari pingupaitaa. Mä toivon että Angry Birdsit, Autot ja Lentsikat häviää siihen mennessä kun Meelis on tarpeeksi vanha moisia haluamaan.. Mutta niin, tilalla on varmasti jotain muuta yhtä ällöä! :D

    VastaaPoista
  31. Voi ei, itse olisin tyytyväinen, jos meilläkin pakkomielteenä olisi Autot. Mutta ei, meillä intoillaan TRAKTOREISTA. Ainainen traktorivideoiden katselu You Tubesta plus hevosvoimista lukeminen puuduttaa ainakin aika nopeasti tämän ajokortittoman äidin :O...

    VastaaPoista
  32. Mä myös niiiiiin tiedän tunteen! Poika on 2v 4kk ja Autot 1 on katsottu (enemmän tai vähemmän kokonaan) 46 kertaa! Meillä jää telsusta tallennettuihin ohjelmiin ne katselukerrat meinaan näkyviin. :) Sen lisäksi Netflixistä on katsottu iPadilla Martin tarinatallia varmaan parikymmentä kertaa... Meillä Salama lausutaan "Ama Mä Kii" ja sellaiset lakanatkin piti hankkia! Autot 2 -leffan hän sai kesäkuussa synttärilahjaksi, mutta se on katsottu vain pari kertaa - ehkä meilläkin sitten Lentsikat seuraavaksi! Mutta tosiaan vaatteissa & tavaroissa ennemmin Salama kuin esim. Prätkähiiret, mutanttininjat tai jotku Beybladet!

    VastaaPoista
  33. Hyvä tietää ettei se Autot 2 sovellu noin pienille,mä luulin et se ois sama leffa mut ehkä jotenki eri autoilla tms :D

    VastaaPoista
  34. On kyllä sääli, että teillä meni liian nopeasti ohi hahmovaihe ;) hihi

    VastaaPoista
  35. Jospa neitokaisesi on jo nyt villinä virkapukuihin tai ainakin korjaajan haalareihin ;)

    VastaaPoista
  36. Martin tarinatalli on huippu! Meillä on onneks tuo autovaihe mennyt jo vähän ohi... Just ne samat youtube-viedot piti pyöriä koko ajan. Eka oli Salama ykkönen, sitten tuli Martti. Nyt vuoden jälkeen se on Turtlesit... Joku menee, toiset tulee :)

    VastaaPoista
  37. Joo, mä en todellakaan ala ostamaan jokaista autotavaraa mitä lapsi haluaisi, ei meille edes mahtuisi enää romua enempää :D

    VastaaPoista
  38. Oon miettinyt lentsikoita, mut oisko se niinku ojasta allikkoon? Sama paska, eri paketissa? ;)

    VastaaPoista
  39. Me ei olla ikinä katsottu dinojunaa, se ilmeisesti on monien pienten lemppari!

    VastaaPoista
  40. Pitää tutustua tuohon Martin tarinatalliin, mulla onkin Netflixiin jokin tutustumiskoodi jemmassa mut en oo ehtinyt vielä lataamaan!

    VastaaPoista
  41. Mua ei kummatkaan ihan hirveästi ahdista muuten, kuin että onko niitä pakko haluta pelata/katsoa KOKO AJAN. Alleviivaan: KOKO HEMMETIN AJAN? :D

    VastaaPoista
  42. :D :D ihme ketkuilijoita, ponien taikajuomaa ja Jonna-laatikkoa :D

    VastaaPoista
  43. Mä nyt annan varoituksen, että saattaa tulla aika milloin lapsi hurahtaa ja pahasti johonkin tosi rasittavaan...älä siis säikähdä.

    VastaaPoista
  44. Mulle ois ihan sama vaikka meillä ois seinät täynnä salamaa, jos se jäis siihen- Tänä aamunakin lapsen ekat sanat oli auto auto auto.

    VastaaPoista
  45. Toivotaan, ettei tule ainakaan näin kokonaisvaltaista hurahdusta tyttärellesi :)

    VastaaPoista
  46. kiva tietää. Mä ehkä vähän lamaannuin tästä tulevaisuuden näystä.

    VastaaPoista
  47. Joo, siis Kaamos katsoisi sitä mielellään kokoajan. Se ei väsy siihen yhtään :/

    VastaaPoista
  48. salama mcqueen sänky. Te ootte tosi kovia.

    VastaaPoista
  49. muakaan ei muuten ehkä haittaisi se fanitus, mutta kun se on niin totaalista, tällä hetkellä lapsi vaihtaisi mut siihen saippuapulloon helposti.

    VastaaPoista
  50. mäkin oon päättänyt ettei toi todellakaan tule pukeutumaan autovaatteisiin, pikkuhousuja nyt ostin kun aattelin että kuivaksi opettelussa mukava tsemppilisä.

    VastaaPoista
  51. meillä on onneksi säästytty oktonauteilta. johtuu ehkä siitä ettei tv:tä ehdi katsomaan kun pitää katsoa carsia.

    VastaaPoista
  52. Disneyllä on joku huume mitä ne sivelee tuotteisiinsa. Tää ei voi olla kasvatuskysymys, mä en kasvata disneylasta (paitsi nyt kasvatan, erittäin vastahakoisesti)

    VastaaPoista
  53. Niissä on joku lapsen silmille tehty koukuttavuusefekti. Muuta syytä en keksi.

    VastaaPoista
  54. mä aattelin kans, etten mene ainakaan lelukauppoihin vuoteen.

    VastaaPoista
  55. jep, ja pienellä kurkun palalla meillä...

    VastaaPoista
  56. neei häviä. Toi autot on vanha ku taivas. ne on aina ja ikuisesti. "klassikoita" kuten disney ovelasti kertoo.

    VastaaPoista
  57. täälläkin ajokortiton äiti heiluttaa valkoista lippua antautumisen merkiksi.

    VastaaPoista
  58. Heh, Boom Kah on muuten mun tän hetkisen duunipaikan projekteja. Mutta meillä ei sitä katsota, ei ehdotä ku pitää katsoo autoja.

    VastaaPoista
  59. Pitänee tutustua tuohon tarinatalliin, en jaksa enää sitäautot leffaayhtään.

    VastaaPoista
  60. Hei oikeesti, älä missään nimessä jätä välistä Oktonautteja ja Dinojunaa - ne on oikeesti opettavaisia myös aikuisille eivätkä sisällä mitään arveluttavaa!! Aivan mahtavia, meillä kaikki jaksot digillä. Samaten Martin Tarinatalli on tosi jees: "Eräänä päivänä Houstonilla oli ongelma" (ja sit lähdettiin Kuuhun, hih). Aikuinenkin jaksaa niitä. Meillä kohta kuusivuotias ja Autot1 nähty vähintään 50 kertaa. Osaan sen ulkoa.... Kakkonen on James Bond siirretty piirroskuvaksi ja erittäin väkivaltainen. Ei todellakaan lapsille tarkoitettu. Lentsikat ihan jees yhtä sotakohtausta lukuunottamatta, tosin ratsastaa todella näkyvästi Autot-menestyksellä.

    Meillä tällä hetkellä Lego Star Wars ja Chima, joista jälkimmäinen ihan perseestä. Odota vaan. Autot on pientä sun tulevaisuuteen verrattuna ;-) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  61. Meillä on tyttö 1v 8kk ja lievää Hello kitty innostusta on havaittavissa (meillä tosin se on Mimmi, kun meillä on kirja joka kertoo Hello Kittysta ja sen siskosta jonka nimi on Mimmy). Onneksi tällä hetkellä riittää pinnit ja tukkapannat, niistä vaatteista kun en ole yhtään innostunut.

    Meillä tosin löytyy kyllä yksi ylitse muiden, mutta sitä en pidä pahana, koska itsestänikin se on ihan hauska. Pipsa Possu. Mies toi Englannin työreissultaan kyseisen hahmon pikkuisen pehmolelun ja sen jälkeen Pipsa possu on parasta mitä tietää. Onneksi jaksot eivät kestä kuin viisi minuuttia, joten niitä voi antaa useammankin katsoa. Menevät lapselle läpi ihan englanniksikin, suomenkielisenä kun niitä ei löydy youtubesta ja vasta jouluna saa omaksi dvd-levyjä :)

    VastaaPoista
  62. Oi Robin! Meillä nelivuotiaat pojat diggaa Robinista(kin), laulavat "Buumkaa, buumkaakaa" ja hyppäävät rinnat vastakkain niinkuin siinä Robinin videossa xD <3

    VastaaPoista
  63. Mun poika on niin pieni, ettei osaa vielä vaatia mitään, mutta koin samanlaista tuskaa "sen helkutin katin" eli Hello Kittyn kohdalla tyttäreni kanssa. Edelleen HK on aika "kuumaa kamaa" meillä, mutta kaiken kamalan roinan vinkuminen jäi siihen kun ostin just Hello Kitty-alushousuja ja yöpuvun. Nyt saa joka päivä siis käyttää Hello Kittyä, mutta ei mitenkään näkyvästi :) Samoin valitsen tytölle aina keksejä yms. syötäviä missä on Hello Kitty..ne on niin kivoja kun ne katoaa napaan. Ollaan molemmat oltu tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  64. Voi että :D
    mä valitan kyllä ihan turhasta näköjään

    VastaaPoista
  65. Mä se tyhmä taidan olla eikä toi kuvan auto... Tuli nimittäin tästä postauksesta ja keskustelusta heti sellanen olo, että nyt pitäis äkkiä alkaa perehdyttää itseäni ja lastani Carsseihin ja Lentsikoihin jos niistä kerran niin monet muutkin tykkäävät!

    Meidän perheessä ei siis oo vielä kenelläkään juuri mitään hajua, mistä noissa Disneyn elokuvissa oikein on kysymys... Mä periaatteessa inhoan kaikkea Disney-shaibaa, mut jostain syystä asia on eri jos elokuva/tavara tulee lapselle, jolle mä ostan ihan liikaa leluja :D

    Piti tänään Stockalla ihan pinnistellä, etten ostanut lapselle Lentsikat-joulukalenteria... Parhaana estona retkahtamiselle toimi Disneyn logo ;)

    VastaaPoista
  66. Minä olisin onnellinen, äärettömän onnellinen jos minun 3v 9 kk poika fanittaisi jotain lapsen asioita. Sen fanitukset on pesukoneet, tuulettimet ja imurit. Pakkomielle oikeastaan. Leluosastosta ei välitä pätkääkään, mutta noi yllämainitut saa repeämään liitoksistaan silkasta onnesta.

    Oktonautit on hyvin opettavainen ja fiksu ohjelma. Siinä on luonkonsuojelua, eläinlajeja ja eläimiä hoidetaan. Jokaisessa jaksossa esitellään uusi eläin ja niiden lajinmukainen käytös ja tiedot.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images