Tiedättekö tarinan Vilijonkasta, joka uskoi onnettomuuksiin? Koko päivän Vilijonkalla oli hassu olo, että jotain pahaa tulee tapahtumaan ja se olo vei mennessään. Kunnes tuli myrsky, talo lensi menojaan mutta Vilijonkalla oli rauhallinen olo. Enää ei tarvinnut pelätä, mitä se kamala tuleva on. "Nyt se tapahtuu. Nyt käy huonosti. Vihdoinkin. Nyt minun ei tarvitse enää odottaa."

Minussa on paljon Vilijonkan vikaa. Olen stressannut viikko kausia asiaa, jonka lähes varmasti tiesin menevän mönkään ja toimin vieläpä aktiivisesti, jotta myrsky tulisi. Ja tulihan se. Samalla kun iloakin tuonut asia hajosi, tunsin suunnatonta vapautta ja onnea, jokin oli pois sydämeltäni ja se tuntui hyvälle. Ilo johtui ehkä siitä, että nuorempana kokemani epävarmuuden fiilikset olivat palautuneet takaisin elämääni vähän vahingossa, myrskyssä nekin lensivät pois kuin Vilijonkan talo konsanaan. Ja mitä en tällä hetkellä kaipaa yhtään, on epävarmuus.

Paradoksina alun kertomukselle, tunnustan kerääväni tsemppaavia lauseita mieleni piristykseksi ja niihin hetkiin, milloin alitajuisesti etsin onnettomuuden merkkejä ilmasta. Aina kun myrsky ei ole toivottavaa, vaikka se puhdistaisikin. Tiistaina löysin Kiasman Rosebudista hassun pienen opuksen täynnä pieniä muistutuksia arjen onnen huomaamiseksi ja ostin sen työpöydälle plarailtavaksi. Mikään ei tee elämästä mukavampaa, kuin se että muistaa sen olevan mukavaa. Latteita lauseita, mutta niin tosia. Tekisi mieli repiä koko kirja muistilapuiksi ja ripotella pitkin asuntoa, mutta se olisi ehkä liikaa ;)

Vaikka välillä on hyvä antaa talon lentää tuulen mukana, välillä on hyvä muistaa arjen kauneus ja kuinka hyvin asiat onkaan. Välillä tunnen itseni ihan lapselliseksi, kun koen onnea niin pienistä jutuista, ettei ole tosikaan. Joskus, ja nyt syysväsymyksen aikaan usein jo pelkkä Coca-Cola jääkaapissa saa mut hyppimään riemusta. Silti niitä tsemppaavia ajatuksia tarvitsee päivittäin, eri elämän alueille, eri tilanteisiin, eri ihmisiltä ja useimmiten ihan itseltäänkin.

Tällä hetkellä yksi eniten ajattelemistani asioista on uusi duunini. Ajatukset eivät kierrä Vilijonkkamaisia epävarmuus-kehiä, mutta toisaalta mietityttää miten esimerkiksi pystyn yhdistämään oman arkeni ja työni kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi, kun ne duunijutut pakkaavat päähän jo nyt etukäteen. Mutta tiedän, ettei tämä talo lennä tuulen mukana minnekään ja on siis turha miettiä liikaa tulevaa. Myrskyä päin!

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.