SÄNKYPÄIVÄ
21.9.13Kävipäs hassusti. Eilen Biolanin bloggaajatapahtumassa vitsailin Essille, kuinka me olemme Lapsellista-blogin Annan kanssa kouluttaneet lapsistamme pr-kelpoisia. Kummankin 2-vuotias oli nimittäin yllättävän ihmismäisesti, rauhallisesti ja omissa maailmoissaan lapsen aikajanalla pitkän 1.5 tuntisen ajan. Syykin selvisi sitten illalla, sillä kummallakin muksulla oli kuume noussut. Niin Anna kuin minäkin olemme siis nauttineet tänään kuumepotilaan seurasta ja meillä se näytti tältä.
Meillä meni pari viikkoa sitten televisio rikki ja en ole saanut hankittua uutta peliä vielä tilalle. Aamulla olin hieman huolissani kuinka sisäpäivän käy, kun lapsi vaikutti todella väsyneelle ja tarvitsi silti jotain virikkeitä. Leikkikaluleikit eivät onnistuneet, kun ei ollut voimia ja sängyssä makailu tylsistytti. Onneksi päähäni pälkähti, että tabletin ja pöytäkoneen risteytys, Sony VAIO tab (lainassa) on helppo nostaa työpöydältä mukaan sängyn viereen.
Meillä on joskus ollut Netflix tai joku vastaava palvelu käytössä hetken ja keksin että nyt voisi olla aika kokeilla jotain samanlaista palvelua. Nelosen Ruutu+:ssa näytti olevan omia lapsuusajan ohjelmia tarjolla paremmin kuin hyvin ja ostaa päräytin palvelun puoleksi vuodeksi kokeiluun hintaan 29.75. Olen oikeastaan aika innoissani tästä, koska tänään me ollaan voitu katsoa yhdessä TaoTaota, Peukaloiset retkiä ja Liisa Ihmemaassa animaatioita. Nyt mulla olisi mahdollisuus nähdä oikeastaan kaikki viime vuosina menettämäni suomalaiset leffatkin, ainakin omaan leffamakuun ruutuplussan elokuvatarjonta on täydellinen.
Töllön (tai siis tabin) tuijottamisen lisäksi me ollaan luettu paljon sekä pelattu Legon virtuaalipelejä, mistä Duplojuna on nyt ykkönen. Sattui siinä mielessä vielä hyvä mäihä, että McDonaldsin syys-lokakuussa alkavan kirjakamppiksen näytekirjatkin tulivat tänään ja lukemista riitti 8 uuden kirjan verran. Erityisen iloinen olen siitä, että 11.-17.10 jaossa on Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta, kirja jonka loppuunmyymistä olen harmitellut pitkän aikaa. Jason kirjat on ihan mahtavia kun niissä ei kaunistella asioita ja kuvitus on tosi ihanaa, jos et ole tutustunut niin suosittelen kyllä. Kirjat ovat siis ns. Happy Meal leluja, mutta ostettavissa muutamalla eurolla myös ilman ruokaa. (Ja valitettavasti kuvissa näkyvät Kössi Kenguru, Pikku Papun laulut sekä Aasinsilta EIVÄT kuulu kampanjaan, vaan ovat meidän vanhoja suosikkeja)
Oman illan kruunasi lähi-Alepassa tarjotut kakkukaffit :D Isä tuli kuumepojan viihdytysjoukoiksi ja pääsin vallan Alepaan yksin. Saas nähdä miten sen Helsinki Design Weekin perheviikonlopun kanssa käy, tuskin me ainakaan huomenna vielä minnekään lähdetään. Eli taitaa tulla huomisestakin TaoTao päivä.
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
9 kommenttia
Pikaista paranemista pienelle potilaalle! :) Mä yleensä rajoitan telkkarin katselun aamuun, mutta silloin kun sairastetaan, niin saa kattoo vaikka koko päivän!
VastaaPoistaMä taas yleensä pidän telkkuhetket illassa, en tiedä miksi. Aika vähän meillä telkkua katotaan, dvd:tä sitäkin enemmän. Mut sairaana saa tosiaan katsoa niin paljon ku haluaa eikä noi tablettipelitkään oo pannassa.
VastaaPoistaHei, kiitos kirjakampanjavinkistä! Pitääpä pistäytyä mäkkärissä lähiviikkoina pariin kertaan. :D Onko jossain olemassa listaa noista muista kirjoista, tai voisitko tehdä siitä oman postauksen?
VastaaPoistaJa paranemista pikkupotilaalle!
http://instagram.com/p/eg8JRVm5vu/# OTIN INSTAGRAMIIN KUVAN KIRJOITSTA KUN EN EHDI NYT BLOGGAAMAAN. oho, capsit, sori. Mut siis netistä ei ainakaan eilen vielä löytynyt listaa, kurkkaa linkin takaa :)
VastaaPoistaTeidän kuumepäivä näyttää niin paljon paremmalta kuin meillä, ne on varmaan nuo ihanat lakanat (sulla on aina kivat lakanat)! Ja kuulostaakin. Mä laitoin digiboksille tallennetun Pop Pixien pyörimään koko päiväksi ja harmittelin aamuohjelmien lyhyttä kestoa - varsinkin kun tietysti nukuttiin pitkään. Tuo Ruutu+ kuulostaakin ihan varteen otettavalta, varsinkin ohjelmatarjonnaltaan! Me joskus mietittiin ihan kanavapaketin hankkimista, mutta esim. Maikkarin kanavapaketin lastenohjelmatarjonta on ihan penkin alta ja mistään Disney Chanelista en edes halua sanoa mitään.
VastaaPoistaNopeasti tutkittuna tuo oli meille paras, koska mä tykkään noista leffoista ja itseäni ei ainakaan ärsytä vanhat lastenohjelmat, kun niissä on nostalgiaa. Mä en muista mikä paketti meillä oli kuukauden ja sitäei tullut katsottua, ihan oli tylsä.
VastaaPoistaKiitos vinkistä ja täytyypä tutustua;) mäkin haluun noita sarjoja lapsille ja itselle..
VastaaPoistaJoo, kannattaa ehdottomasti! Ja eka kuukausi ois ollut maksuton (jos olisin osannut sen asentaa niin, mutten osannut niin tilasin suoraa paketin). Ps. mullakin on uus reppu :)
VastaaPoistaHienoa ;)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.