KIITOLLISUUSHARJOITUKSIA

Tänään mulla olisi ollut NLP-opiston messut, missä yksi kiinnostavista puhujista olisi ollut päivän kiitollisuus-teemalla aloittanut kaver...

pinn1 pinn3


Tänään mulla olisi ollut NLP-opiston messut, missä yksi kiinnostavista puhujista olisi ollut päivän kiitollisuus-teemalla aloittanut kaverini Jenny. Kävi kuitenkin niin, että lapsen yö oli todella hankala ja diagnosoin jo vatsataudinkin aamutuimaan ja peruin menoni, jälleen kerran. Onneksi vatsatauti taisi olla vain omaa kuvitemaani eli olemme saaneet olla terveen kirjoissa kotosalla kahdestaan alkupäivän.


Ajattelin kuitenkin kirjoittaa hieman kiitollisuudesta omasta näkökulmastani. Siihen liittyen on heti pakko jakaa eilisen flow-kirjoittamisen pikakurssin vetäjän, Sanna Wikströmin kertoma juttu siitä, ettei keho erota totta tarusta. Kun ihminen ajattelee positiivisesti, on kiitollinen niistä asioista mitä elämässä jo on ja muistaa ajatella elämää kiitollisena kaikesta, keho reagoi endorfiineja tuottaen, vaikka elämässä olisi paljon pielessäkin. Kannattaa siis ajatella niitä hyviä juttuja huonojen sijaan, keskittyä siihen mitä on ja nauttia jo saavuttamistaan jutuista, sillä joskus kaikki, Sannaa lainaten , oli vain unelma tai visio, joka on nyt toteutunut. Kaikki. Ja mielihyvähormonit ovat avain onnen tunteeseen, ei stressi siitä mitä ei vielä omista tai ole olemassa.


Itse olen tänään kiitollinen monesta asiasta. Ettei lapsi ollutkaan sairas. Että sain nukuttua itsekin hyvät päiväunet. Että meillä on kaikkea nyt, eikä minun tarvitse lähteä käymään kaupassa ja että saan ainakin yhden vapaaillan tälle viikonloppua. Että nyt on perjantai ja että saan kirjoittaa tämänkin jutun tuhansille ihmisille luettavaksi!


pin7 pin8


Luin viime viikolla joltain mammapalstalta juttua bloggaavan ystäväni erosta. Joku lukija, luultavasti myös siis omaa blogiani lukeva toinen äiti, iloitsi ystäväni erosta, koska heillä ei ollut yhtä kaunista kotia ja lastenvaatteita. Aika hurjaa, jos oman elämänsä sijaan iloitsee toisen elämän ojanpohjista materian takia. Toinen äiti, joku teistä, taas jatkoi "Etenkin kun useimmilla "lifestylebloggaajilla" kulissin pinta repeilee vähän väliä: Oi mutsi mutsilla on mennyt selkä ja vaikuttaa siksi masentuneelta". Hieman jo nauratti, kun blogini kulissin kaatumiseen ei ole vaikuttanut bloggaajan ylipaino, yksinhuoltajuus, Itä-Helsingissä kaupungin kerrostalossa asuminen tai vaikka se, että olen avoimesti kertonut sairastaneeni pitkän masennuksen, mikä onneksi nyt on menneen talven lumia. Tarvittiin vielä se selän kuluma ja hermopinne jalkaan :D


Samalla kuitenkin huomasin, kuinka kiitollisena elämääni niin arjessa kuin täällä blogissakin suhtaudun, koska osaan poimia elämästämme ne ihanimmat asiat itselleni muistoksi, kirjoittaa itseäni ilahduttavista asioista vaipumatta suuriin synkkyyksiin sen takia, että kaikkea en ole saanut enkä saa. Joku saattaa pitää sitä kulissina, mutta vaikka suojelenkin läheisiäni tarkasti blogin tuomalta julkisuudelta enkä siksi jaa muihin ihmisiin liittyviä henkilökohtaisia asioitamme, teen sen muiden, en itseni tai kulissin takia. Toivon myös tuovani jonkin verran toivoa niille yksinhuoltajanaisille, jotka tuntevat katkeruutta elämäntilannettaan kohtaan, sillä näiden muutaman vuoden aikana olen oppinut että se on minä ja minun asenteeni, mikä auttaa meidän perhettä jaksamaan myös vaikeina aikoina toivoa menettämättä. Osan kiitollisuudestani saa osakseen myös lapsen isä, jonka kanssa olemme onnistuneet rakentamaan meidän tapoihin toimivan perhemallin ilman parisuhdetta tai yhteistä kattoa pään päällä, ilman sovittuja tapaamisaikojakaan!


Mielestäni maailmassa ajatellaan liikaa ei:n kautta. Mitä ei ole, mistä ei pidä, mitä ei halua, mitä ei toiselle halua. Siinä vaiheessa kun tuntuu, ettei toiselle ihmiselle halua onnea, on uskoakseni hyvä aika miettiä (ei sitä mikä omassa elämässä mättää vaan) mistä omassa elämässä on kiitollinen, millaista hyvää päivittäin tapahtuu ja voisiko niistä pienistä onnen jyvistä rakentaa oman elämän, oman onnellisuuden blogikulissin  ihan itseä ja omaa jaksamistaan varten. Niitä hetkiä varten, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan että muistaisi kuinka paljon onnea, iloa ja kiitosta elämään mahtuukaan. Ja ettei toisen onni vähennä omasta onnesta grammaakaan, joskus se jopa lisää sitä!


pinn2


Ihanaa viikonloppua kaikille!


Kuvat: täältä

23 kommenttia

  1. Mä en ole vuosiin käynyt mammapalstoilla. Välttelin niitä melko suvereenisti jo silloin kun mun isot pojat oli pieniä. Ja tuossapa oli juurikin sulla hyvä esimerkki miksi. Niin se vaan näköjään karavaani kulkee vuosikymmenestä toiseen.

    Mun mielestä tosin on jännä että blogista on puhuttu "kulisseina". Jokainenhan valitsee ne raamit, minkä rajoissa bloggaa. Toisella ne on kapeammat ja toisella sitten vähän laveammat. Mutta että kulissit kaatuu :D Tietysti se voi tulla yllätyksenä lukijoille että blogin takana on ihan oikea elämäkin ja siellä joskus sattuu ja tapahtuu, niin negatiivisia kuin positiivisiakin juttuja.

    VastaaPoista
  2. Mäkin käyn todella harvoin noilla palstoilla ja ihmettelen kyllä miksi perhelehdet ylipäätään pitävät yllä keskustelupalstoja, minne ei tarvitse kirjautua nimimerkiksi jonkun facebooktilin tms kautta. Kun ne jutut on selkeästi vastaan sitä ilmapiiriä, mitä perhelehdet sisällössään edustavat. Ei noihin lehtiin saa mitään "voi aiheuttaa syyllisyyttä joissain" juttuja edes toimittajat läpi, keskustelupalstalla moderointia ei sitten harrasteta lainkaan. Ehkä se on se sananvapaus ;) Tuon jutun luin kun oli yhden bloggaajan kanssa puhetta tästä aiheesta yleisemminkin.

    Mulla on ainakin tosi rajattu se aihealue, mitä kerron meistä yksityisinä henkilöinä. Vaatteet ja lelut ei ole niin henkilökohtaista, mutta usein yksityiselämään kuuluu niin paljon muita ihmisiä joiden tunteita ja yksityisyyttä haluaa kunnioittaa ettei käy mielessäkään kirjoittaa kaikesta. Eikä olisi kyllä aikaakaan, kun tässäkin kulississa on ihan tarpeeksi raapusteltavaa eikä se avautumisviettikään ole niin kauhean suuri tällä ikää.

    VastaaPoista
  3. Blogeja usein syytettään pumpulista ja pinkeistä laseista ja sitähän tuo omakin blogi on. Harvoin sinne tulee kirjoitettua vaikkapa kompleksisesta äitisuhteesta tai siitä jos joku hiertää appivanhemmista, koska koen ettei se ole ensinnäkään kohteliasta, mutta ei myöskään blogin tarkoituksen mukaista. Se, että yrittää kirjoittaa enemmin hyvistä kuin pahoista asioista arjessa auttaa usein löytämään niitä hyvä asioita myös niinä hetkinä kun tuntuu, että maailma on täynnä vituttavia asioita.

    Ihmisten empatiakyvyttömyys on jotenkin käsittämätöntä, varsinkin netissä. Noiden erokommenttien tyyppisiä kommenttejahan sai lukea myös lehtien kommenttipalstoilta kun Nokia veti viimeisimmä isot YT:t. Siellä ihmiset kehtasivat kirjoittaa, että se on oikein niille leuhkoille rikkaille insinööreille. Jos oikeasti on niin pieni ihminen että ne elämän ainoat ilot tulee toisen menetyksistä niin aika huonosti menee.

    VastaaPoista
  4. Verppuli ja pikku-Helmi19. huhtikuuta 2013 klo 19.10

    Ei voi olla totta. Kyllä täytyy huonosti mennä, jos pystyy repimään tuollaisia juttuja toisten epäonnistuneista parisuhteistä tai muista hajottavista asioista ja viellä kirjoittamaan ne kaikkien nähtäväksi.

    VastaaPoista
  5. Puhut niin asiaa. Näin perjantai iltapäivänäkin väsyneenä kun laskee minuutteja siihen et mies tulee töistä ja haaveilee päiväunista tai edes suihkusta kaikessa rauhassa ilman ketää huutamassa ääääiiiitiä, tuli heti mieleen monta asiaa mihin oon tyytyväinen tällä hetkellä. Ja en vähiten siihen et sä oot olemassa huipun blogisi kans. Oot paras! :D

    VastaaPoista
  6. Jokainen blogi on pintaraapaisu kirjoittajaansa, koska koko elämää ei vain saa mahdutettua blogiin, ellei bloggaa kokoajan ja jätä elämättä muuten. Toivoisi, että jokainen blogin lukija myös arvostaisi itseään sen verran, ettei lukisi itseä ärsyttäviä blogeja ja saisi pahaa mieltä tai kiukkua täysin turhaan, omalla valinnallaan.

    Vanha sanonta on, että jokainen on oman onnensa seppä. Se ei mielestäni tarkoita, että jokainen meistä voi menestyä, rikastua ja rakastua niin paljon kuin haluaa tai tuntee tarvetta. Mielestäni se tarkoittaa, että oma onni on nyt siinä elämässä mitä elää, kun vain jaksaa huomata sen onnen eikä epäkohtia. Kun on silmät auki ja huomaa onnen ja ilon omassa elämässään, tuskin on noin katkera, että tuntee tarvetta iloita muiden huonoista hetkistä. Jos oma onni on toisen paha onni, siinä on katsantokannassa paljon vikaa ja toivon vain, ettei tällainen ihminen onnistu tartuttamaan ajatusmalliaan lapsiinsa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos näistä sanoista <3 Paljon on kiitettävää ja kiitollisuutta itselläkin tässä hetkessä, ihania kommentoijia unohtamatta. Lapsi lähti taidenäyttelyn avajaisiin, minä jäin kotiin yksin ja saan hengähtää omien ajatuksien kanssa, käydä rauhassa suihkussa ja lukea uutta kirjaa. Paljon olisi myös ankeampaa ajateltavaa, mutta nautitaan siitä mistä voi. Ilo on hieno olo!

    VastaaPoista
  8. Hyviä pointteja. Mä vähän vieroksun sellaista yltiöpositiivisuutta mikä joissain blogeissa on vallitsevana teemana, omassa elämässä koetan tasapainoilla epäkohtien tunnistamisen ja positiivisen asenteen kanssa. Se on musta vaikea raja, koska sellaiseen laalalaa, kaikki on ihanaa -asenteeseen heittäytyminen ei kyllä myöskään auta korjaamaan sitä, mikä ehkä on vialla. Mutta ne huonot asiat, mihin ei (ainakaan sillä hetkellä) voi vaikuttaa, on sitten tietysti parempi ohittaa ja keskittyä niihin hyviin.

    Argh, kaikki kolme lasta tappelee keskenään, jospa keskityn olemaan kiitolinen siitä, että pääsen justiinsa ruokapöytään niiden kanssa.

    VastaaPoista
  9. Voi miten hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Sainpa taas itsenikin kiinni synkistelystä. Munkin pitäisi keskittyä niihin hyviin juttuihin eikä vaan velloa itsesäälissä. Itse oon huomannut miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat asioihin ja miten positiivisten ihmisten energiasta saa osan itselleenkin.

    VastaaPoista
  10. Erittäin hyvä kirjoitus! Positiivisuuden ja kiitollisuuden ajattelu auttaa. Usein siitä saa itseään muistuttaa, eikä ihan aina kykene, vaan näinhän se on, ettei synkistely vie eteenpäin.

    Toisen eron repostelu palstalla on säälittävää ja surullista. Toisaalta niin inhimillistä, ainakin juoruiltavaa löytyy: Matti Nykäsestä tai jostain lähempää.

    Jos joku oikeasti kirjoittaisi blogiinsa kaiken auki, niin eihän sitä jaksaisi kukaan lukea. :D Omassa blogissani painotan hyviä ja kivoja juttuja. Vähemmän kivoihin tulee usein löydettyä joku (lähinnä omasta mielestä) humoristinen näkökulma, jonka kautta voi nauraa itselleen.

    Välillä tuntuu jopa vaivaannuttavalta, jos joku vuodattaa vaikka facebookissa "liian" avoimesti jostain henkilökohtaisesta asiasta, vaikkapa erosta tai läheisen kuolemasta. Saahan sillä huomiota ja tsemppausta, jälkeenpäin saattaa kuitenkin kaduttaa.

    VastaaPoista
  11. Arvelinkin, et tää kommentointi menee blogipuolelle enemmän kuin kiitollisuuspuolelle, kun asia on aika kiinnostava monin eri puolin. Itsekään en perusta sellaisista blogeista, missä mutsi ensin askartelee kuvausrekvisiitan, pukee lapsilleen juhlavaatteet niskaan ja sit otattaa ammattilaistasoiset valokuvat viikoittain, et tällästa meillä on ihan aina. Ymmärrän kuitenkin, että silloin blogin tarkoitusperät ovat hyvin erit mitä vaikka omassani, että se kiinnostuksen kohde on kauniit hyvin toteutetut valokuvat ja se blogeille tyypillinen luovuus menee sinne visuaaliselle puolelle. Jos tämän kaltainen blogi alkaa ärsyttämään (koska muakin kyllä ärsyttää välillä moni asia, varsinkin väsyneenä) en vain mene sinne enää- ikinä. Jos sellainen ei inspiroi minua, ihan turhaa kiemurtelen ärsytyksessä, ennemmin olen iloinen että heillä jää ihania muistoja lasten lapsuusvuosista ja äidillä on kivaa tekemistä, next blog.

    Laalaa, kaikki on ihanaa asenteessa ei ole kysymys siitä etteikö tunnistaisi niitä elämän "puutteita" mihin haluaa parannusta. Tottakai ne pitää tiedostaa ja muutoksien eteen pitää tehdä' työtä. Lainaan nyt ärsyttävästi onnellisuus ja työelämävalmentaja (tms) Isa Merikallion tutkimustulosta siitä, että pitkällä aikavälillä todella harva asia tekee meistä onnellisempia, vaan onni pitää löytää enemmän asenteesta kuin materiasta/asuinpaikasta/kumppanin vaihdosta "helposta" ratkaisusta. Ensihuuma tavoiteltujen asioiden ympäriltä katoaa nopeasti ja jos ajatusmalli on olla tyytymätönja toisille kateellinen/arvosteleva, tyytyväisyys saavutetuista jutuistakin on lyhytkestoinen. Aina tarvitsisi lisää että kaikki olisi "hyvin". Ja siitä on hyvä palata kiitollisuuteen, huomioihin että minulla on jo paljon asioita joista tuntea kiitollisuutta, iloita, saada endorfiineja, olla onnellinen nyt.

    Ja tämä ei silti tarkoita etteikö itselläni menisi hermot muumien katsomiseen, siihen että valkoisessa sohvassa on suklaatahra tai että kela halusi tänään multa 1200 euroa takaisinperintään. Kiitollisuus löytyy ihan muista asioista ja onnellisuus voittaa nuo pienet ärsytykset 6-0. Ja sitä paitsi, en mä haluu blogata siitä kuin kauhee istanssi Kela on, kun on elänyt sen rahoilla edellisen vuoden melkein kokonaan :D

    VastaaPoista
  12. Positiivisuus tarttuu! Se on niin totta. Itse olen ennen vellonut paljon enemmän niissä ajatuksissa mitä mulla EI ole, mistä EN tykkää kun nyt on paljon helpompaa kun kiinnittää ensisijaisesti huomiota siihen mitä jo on, nyt, tässä hetkessä.

    VastaaPoista
  13. "pitkällä aikavälillä todella harva asia tekee meistä onnellisempia, vaan onni pitää löytää enemmän asenteesta kuin materiasta/asuinpaikasta/kumppanin vaihdosta ”helposta” ratkaisusta.”

    Tää on kyllä varmasti ihan totta.

    Ehkä mulla onkin kaksi eritasoista agendaa: henkilökohtaisessa elämässä on hyvä keskittyä niihin hyviin asioihin, koska se tuo itselle ja ympärille hyvää oloa (ja saa kirjoitella/kuvata hattarablogeja, jos se tuo hyvää oloa - varmasti tuo monille lukijoillekin). Yhteiskunnallisessa elämässä sitten taas ei pidä tyytyä olemaan kiitollinen siitä, mitä on saatu, koska sillä asenteella ei mikään ikinä muutu paremmaksi. No niin, sain ajatuksestani kiinni.

    VastaaPoista
  14. Mun on pakko myöntää, et fb ja 154 "kaveriani" saavat varmasti kuulla enemmän sitä elämän paskaa puolta mitä tuhannet blogini lukijat. Se on varmaan aika ymmärrettävää. Tämän kevään aikana toivottomuus on iskenyt monesti, kun kroppa kipuilee jatkuvasti ja joudun perumaan menojani säännöllisesti, lapsi uhmailee ja muuta. Päätän vuorokauteni yleensä aina kuitenkin blogin parissa ja on paljon miellyttävämpää kirjoittaa vaikka jostain ihanan laukun ostamisesta kuin siitä mikä mättää ja mennä sitten nukkumaan.

    Yleensä seuraava päiväkin alkaa paremmin kun muistaa illalla miettiä mitä ihanaa päivällä tapahtui. Mulla on myös tapana laittaa lapsi nukkumaan sanoen" kiitos tästä päivästä, oli ihanaa olla sun äiti tänään" vaikka välillä se on silkkaa valhetta :D Mutta lopputulos on se, mistä kirjoitinkin, kroppa ei tiedä mikä on totta ja onnellisia asioita läpi käydessä keho saa tarvitsemiaan mielihyvähormoneja mitkä auttaa myös seuraavassa aamussa ja päivässä.

    VastaaPoista
  15. No juuri noin ainakin itse ajattelen. Ihmisten epätasa-arvoisuus yhteiskunnassa ei poistu sillä, et kaikki leijailisi vain onnen kuplassaan, ettei kukaan kokisi intohimokseen parantaa jo olemassa olevaa, korjata epäkohtia ja auttaa apua tarvitsevia vielä paremmin. Ja monilla ihmisillä voi oikeasti olla hankalaa keksiä mitään asiaa mistä olla kiitollinen, tosin nämä ihmiset tuskin viettävät aikaansa mammapalstoilla vaan kaduilla.

    Multa monesti kysytään miten me esim voidaan asua Itä-Helsingissä, miksen hae siirtoa jonnekkin muualle. Oon kuitenkin sitä mieltä, et jonkun täälläkin on asuttava ja se voi ihan hyvin olla mun perhe. Meidän onnellisuus ei juuri kasvaisi siitä, et muutettaisiin Töölöön kun ne arjen tän hetken epäkohdat eli lapsen uhmaikä, sotkuinen kämppä ja mun selkäkipu seurais mukana. Mieluummin tunnen kiitollisuutta siitä, että meillä on hyvä pohjaratkaisu, maailman parhaat naapurit ja hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Ei niissä epäkohdissa tarvitse mun velloa, siinä et ostarilla on juoppoja enemmän ku krunikassa Mulberryä. Näkeepähän senkin puolen eikä unohda ettei kaikilla ole niin hyvin asiat kuin itsellä.

    VastaaPoista
  16. Olipas aivan ihana kirjoitus tärkeästä aiheesta, kiitos <3

    VastaaPoista
  17. mä en yleensä suutu ihmisten kirjoituksista, koska nimettömänä voi kirjoittaa mitä huvittaa ja ne asiat pitää vaan unohtaa. Mutta kun luin saman että joku oli iloinen toisen erosta. Se oikeesti sattui !

    Mä olen ollut 2 kertaa iloinen eroista. Ekalla kerralla yhteen meni 19 v nainen ja 27 v mies ja tää mies imi kaiken tästä naisesta. Siis nainen maksoi kauppalaskut, sähkölaskut jne. Mies ilmoitti jos et maksa mä jätän sut. Siinä vaiheessa kun naisen oli pakko hakea taloudellista tukea omilta vanhemmiltaan, koko korttipakka aukes ja vanhemmat sitten laittoi eroprosessin eteenpäin. Mies tyranni ja nainen liian villasukka.

    Toisella pariskunnalla miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa, raha-asiat eivät pysyneet koossa, tykkäs vikitellä muitakin kun omaa vaimoa ja tätä vielä oman käden oikeudella löi kiitettävästi. Vasta kun oli aikeissa lyödä jälkikasvua, äidin silmät aukenivat ja lähti lapsen kanssa samantien.

    Muuten aina ero on surullinen asia ja ainoastaan se joka "saa"tässä tapauksessa ystäväsi miehen, voisi olla onnellinen. Koska emme tiedä onko mukana kolmatta/neljättä osapuolta, ei sekään oikeuta riemuitsemaan toisen surusta.

    VastaaPoista
  18. Musta ainoa ero mistä voi iloita on oma ero, jos niikseen tulee. Tosin tässäkin ajattelumallissa mulle on selkeesti tehnyt aika ja iän karttuminen terää.

    VastaaPoista
  19. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Se muistuttu taas monista tärkeistä asioista. Ja inspiroi myös kiittämään blogistasi:) Se on antanut minulle monia hyviä lukuhetkiä, nauruja ja ajatuksia.

    VastaaPoista
  20. Hei,

    Aloitin lukemaan blogiasi jo ennen kuin erosin lapseni isästä, ja jo silloin mua ihastutti se että vaikka varmasti on rankkaa niin osaat kuitenkin nähdä asioissa myös hyviä puolia. Kun ero sitten tuli, sain tästä blogista paljon voimaa, ja sellaisen ajatusmallin että "kyllä me selvitään" ja "nyt on näin" :) Ilon kautta pääsin ainakin omasta erostani nopeammin ohi, toki paljon tuli vuodatettua asiaa läheisille ja heiltäkin sain voimaa. Mutta tästä blogista on huokunut sellainen pärjäämisen voima josta sain ja saan edelleen paljon vertaistukea. Kiitos!

    Kiitollisuus on tärkeää, muistaakseni syksyllä pyörineessä Elämä Pelissä-ohjelmassa neuvottiin miettimään joka ilta kolme asiaa joista sinä päivänä oli kiitollinen tai joissa koki onnistuneensa, ihan pieniä esim. että jaksoi käydä lapsen kanssa ulkona tai teki tosi hyvää ruokaa. Se on ainakin mulle ollut toimiva ja konkreettinen tapa osoittaa kiitollisuutta myös itseään kohtaan, ja muistella hyviä asioita päivittäin :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images