Lapsille sopivat hoitovoiteet testissä

Tänään puhuttiin paljon kosmetiikasta lapsen kummitädin kanssa. Hän on lähdössä malliksi Shanghaihin ja paljon tuli ihmeteltyä tätä Kiinan e...

Tänään puhuttiin paljon kosmetiikasta lapsen kummitädin kanssa. Hän on lähdössä malliksi Shanghaihin ja paljon tuli ihmeteltyä tätä Kiinan eläinkoepakkoa kosmetiikassa. Kiinassahan on siis laki, mikä velvoittaa testaamaan KAIKKI kosmetiikkatuotteet eläimillä ennen myyntiä ja se on aika absurdia eurooppalaisesta näkövinkkelistä. Asia on hankala varsinkin vegaanille ystävälleni, joka joutuu luopumaan periaatteistaan mikäli ei rehaa koko kosmetiikka-arsenaalia kotosuomesta. Tämän vuoksi kävin aamulla läpi omia purtiloitani josko omista luonnonkosmetiikkavarastoistani löytyisi matkakavereita Shanghaihin ja hoksasin, että voisin tehdä pienen reittauksen tänne blogiinkin. Aiheeksi valikoitui lapsille sopivat hoitovoiteet, kaikki voiteet on blogin kautta saatuja Raw Gaiaa lukuunottamatta.

Itse olen, jos näin hölmösti voi sanoa, hoitovoidefriikki. Ennen oli aina Bebanthen mukana, mutta nyt käytän päivittäin muutamaa näistä alla olevista tuotteista sekä itselle että lapselle. Hoitovoide on aika tärkeä juttu mukana, koska sitä voi käyttää niin huulirasvana, kynsinauhavoiteena kuin vaippaihottuman apuna, muun muassa. Tässä tuotteet, joista kohta enemmän.

Ensimmäisenä Raw Gaia for her babies, minkä tilasin Ipanaisesta toissa kesänä. Tämä riittoisa purkki on edelleen puolillaan, vaikka sitä on käytetty paljon. Kova kaakaovoi yhdistettynä aprikoosinjyväöljyyn ja valikoituihin kasveihin kuten mäkikuismaan on ideaali vauvatuote, öljymäiseksi iholla sulava ja helppo levittää. Tuoksu on miedon kaakaoinen ja koostumus hyvin imeytyvä, mutta öljyisen pinnan jättävä. Tällä on myös vauvahierottu lasta sekä ehkäisty karstaa päästä hyvin tuloksin. Huonona puolena iso lasipurkki, mitä on hankala kantaa mukana sekä avoimeen purkkiin helposti pääsevät bakteerit, varsinkin säilöntäaineettomassa luonnonkosmetiikassa. Mutta eihän tällaista kovaa rasvaa voisi pumppupullosta edes annostella! 60 ml, ovh n.22 eur eli suhteellisen hintava.

Toinen ja kolmas tuote on hyvä arvioida yhdessä, sillä niissä on niin paljon samaa. Kumpikin on luonnonkosmetiikkamerkkien voiteita, toinen Weledan Skinfood ja toinen Alpadermin lasten hoitovoide. Kumpikin on ihanan paksua, hyvin paljon klassikko-Bebantheniin verrattavissa olevia tuotteita kätevissä pystyssä pysyvissä nokkatuubeissa. Eroavaisuudet käytössä ovat pieniä, Skin food tuoksuu omaan nenääni sitruunaisena paremmalle, mitä miedomman tuoksuinen Alpaderm. Alpadermissä on taas käytössä parempi muovituubi, kun Weledan tuote on pakattu perinteiseen metalli(?)tuubiin, mihin voi tulla helposti reikiä laukunpohjalla. Kumpikin levittyy ja imeytyy ihoon hyvin, jättäen kivan rasvaisuuden. Toisin kuin Raw Gaiaa, näitä tykkään käyttää myös itse ja yleensä oma valinta on Skin food, en tiedä voiko se jopa johtua vihreästä paketista? Vielä kun hinnan ottaa huomioon, Skin food voittaa tämän taisteluparin pelin selkeästi, liki 90 vuotta vanhalla reseptillä tehty Weledan voidepurkki 30ml irtoaa noin kympillä, kun taas Alpadermin hoitovoiteella 50ml on hintaa noin 24 eur.

Viimeinen voide, La Roche-Posayn Cicaplast baume b5 on minulle tuntemattomin, koska sain sen vasta eilen. Fiilikset rasvasta ei siis ole pitkällä aikavälillä hankittuja. Päivän testauksen jälkeen kokemukset ovat kuitenkin hyvät, ryhmän ainoa ei-luonnonkosmeettinen tuote on allergia- ja astmaliiton hyväksymä ja täysin tuoksuton, hyvin imeytyvä ja kestävään muovituubiin pakattu. Koostumus on kahta edeltävää tuotetta kevyempi, mikä on joillekin hyvä, joillekin huono. Itse tykkään laittaa kynsinauhoihin ja kuiviin kehonosiin hieman paksumpaa iholle snadin kalvomaisen fiiliksen jättävää voidetta, mutta tiedän monien inhoavan rasvaista jälkituntemusta. Näistä nyt kirjoitetuista tuotteista yksikään ei jätä sellaista valkoista tahmakerrosta ihoon, mutta Cicaplast baume b5 on selkeästi parhaiten imeytyvä ja kun 40ml purkin ovh on n.7 eur, on hinta-laatusuhde todella kohdillaan. Ja tätä saa sitten vain apteekista!

Jos paremmuusjärjestystä miettii, omalla kohdalla voiton vie Weledan Skin food, missä koostumus, tuoksu ja hinta ovat kohdillaan. Kakkospaikan saa uusi tulokas La Roche-Posayn Cicaplast baume b5, perushyvältä vaikuttava tuoksuton voide, missä hinta enemmän kuin paikallaan. Kolmantena hyvin paljon ykköseksi tulleen kaltainen Alpadermin hoitovoide, mikä toimii hyvin mutta on aika arvokas hinnaltaan ja hännänhuipuksi jää Raw Gaian for her babies ihan siksi, että sen pakkaus ei toimi niin hyvin kuin muiden tuotteiden eikä voidetta tule laitettua itselle oikeastaan ollenkaan.

Tiedän, että monet naiset ovat koukussa paksuihin hoitovoiteisiin. Mikä on oma lempparisi?

22 kommenttia

  1. Helosan on suosikki :D

    Noita Weledan tuotteita olen kyllä aikonut kokeilla, täytyykin seuraavaksi investoida sellaiseen. Meillä vain minä rasvaudun ja naamaa hoidan nimenomaan. Etenkin talvisaikaan se tarvitsee hoitoa. Pintakuivuuteen nimenomaan sillä hassusti samaan aikaan ihoni on rasvoittuvakin.

    VastaaPoista
  2. Mulla meni hetkinen miettiessä, että mitä se Helosan olikaan! Mut joo, ite oon käyttänyt sitä kun oon parannellut tatuointejani. Se vaan on muuten aivan liian rasvainen mulle, juuri toi valkoinen tahma= helosan! Tuo Weleda on varmasti yhtä hyvä, mutta imeytyy paremmin. Johtuiskohan siitä, et toi on suunniteltu alunperinkin ihmisille eikä lehmän tisseille :D

    Mut jos pitäydyt Helosanissa, niin tiesithän et sitä saa tsiljoona kertaa halvemmalla rautakaupoista/k-maataloudesta ym! Sellanen ISO purkki maksaa saman mitä apteekissa pieni, suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Käytin itse viime talvena tuota Alpaderm-voidetta, sillä se on kehitetty erityisesti herkälle ja atooppiselle iholle. Minulla on atopia, ja talvisin ihoni on aina aika huonona. Olen käyttänyt paljon apteekin perus- ja lääkevoiteita, ja toivoin Alpadermistä pelastusta (monestihan sanotaan, että luonnonkosmetiikka olisi pidemmän päälle parempi, kuin iholle kalvon jättävät synteettiset voiteet). Aluksi Alpaderm tuntuikin hyvältä, mutta aloin ihmetellä ihoni voimakasta punoitusta. Lopputalvesta tajusin sitten erään silloisen blogini lukijan vinkistä tarkistaa tuotteen INCI-listan, ja sieltä selvisi, että Alpaderm sisältää kahta ainesosaa, jotka saattavat aiheuttaa usein herkkäihoisille allergisia reaktioita. Harmi sinällään, mutta jouduin palaamaan takaisin apteekin voiteisiin.

    VastaaPoista
  4. Atoopikkona läträän aika paljon rasvojen kanssa ja yritän aina silloin tällöin vaihdella merkkiä, ettei iho tottuisi liikaa yhteen rasvaan. Pitkän ajan kestosuosikki perusvoiteista on apteekista saatava Ceralan. Ei kirvele tai tahmaa! Kuiva naamavärkkini tosin imaisee rasvan melko nopeasti ja yleensä laitankin sitä esimerkiksi suihkun jälkeen useamman kerroksen.

    Tuo Weledan Skin Food näyttää kyllä jotenkin herkulliselta. Raskausaikana käytin Weledan "raskausarpien ehkäisy" -öljyä (no enpä tiedä oliko nyt niin apua...) ja synnärillä sain huonekaverilta jonkun Weledan öljyn, jonka pitäisi lisätä maidontuotantoa. Tykkäsin molemmista kovasti, joten ehkä täytyy tuota "ihon ruokaakin" kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Hei, meillä myös todettiin neljävuotiaalla atoppinen iho vuosi sitten. Meillä peruskäytössä Miniderm, tämä tosin ihan perusrasvana. Hyviä rasvoja mun mielestä ovat Avene Cold Cream ja Estelle & Thild -sarjan öljy. Pakko siihen atooppiseen ihoon vinkata Orionin Hyvä Salva, jos on iho auki. Sitä mainostetaankin ihottumiin, hautumiin ja maitorupeen. Lukusia, lukuisia muitakin rasvoja on kaapit täynnä, mutta en muista nyt muuta.

    VastaaPoista
  6. Mulla on tullut muutamastakin luonnonkosmeettisesta voiteesta allergiaa, tosta ei onneksi tullut. Lapselle sen sijaan vois laittaa vaikka vaseliinia ilman ongelmaa.

    Toi uus voidehan vois olla sulle? Tsekkaas linkki! Tosin mä en ole atoopikko ja varmaan teilläkin vaihtelee kenelle tulee vain lisäharmia rasvasta, mutta kotisivun mukaan kuulostaa ihan pätevältä hankalammallekin iholle kuin omani.

    VastaaPoista
  7. "Harmi" kun en voi sanoa mitään atoopikkomielipidettä skin foodista, mutta kannattaahan sitä kokeilla, varmaan löytyy testereitäkin kaupoista? Tuossa on tosi kiva sitruunantuoksu, mikä on kaikeksi onneksi luonnollinen ja tuskin aiheuttaa kovia hajuärtymyksiäkään. Mutta on siis rasvainen ja hoitava, tehovoide tosiaankin!

    VastaaPoista
  8. Tuo Orioinin hyvä salva on kans yksi mun suosikkeja, vaikka nyt sitä ei olekaan. Atoopikkoja on näköjään paljon, joten toivottavasti tästä postauksesta sai vinkkiä jos haluaa vaihtaa rasvaa. Tosin luonnonkosmetiikassa on aina se riski, et joku ainesosa allergisoi hetkellisesti ja se ei kyllä oo kiva atooppiselle iholle. Kokeilemalla selviää.

    VastaaPoista
  9. On se riski apteekin tuotteissakin, ei vain luonnonkosmetiikassa. Viimeksi käsien iho rikkoontui pahasti kun parantelin kuivaa ihoa Apobasella *huoh* Se on ihan testihommaa atopian ja allergioiden kanssa. Mutta kiitos vinkeistä, jokin hyvä ja kohtuuhintainen jokspaikanrasva on hakusessa tulevaksi talveksi, niin itselle kuin lapsille.

    VastaaPoista
  10. Hahhaa, Helosan saa aina samanmoisen vastaanoton, hih!
    Mulla on ollut noita La-Roche Posaynkin rasvoja, ainakin yhtä matkakoossa - ei toiminut eli Helosan on vaan tosiaan tähän asti ollut ainoa rasva joka tosiaan kosteuttaa ilman että naama kukkii sitten vastavuoroisesti - Helosan kun on antiseptinen!

    Meillä on käytetty toki sitä nimenomaan lehmille (ja hevosille) kun utarerasvahan se on alunperin (oikeassa olet!) niinku esim. Tummelikin mutta toimii kyllä humaanipuolellakin! (toki aina eri purkit kotiin ja eläinsuojaan, haha)

    Tatuointeihin olen myös käyttänyt, Bepanthen ei toiminut minulla ollenkaan tatskoissa - viimeisimmässä menin ja kokeilin meinaan.

    PS. Ja tosiaan, se iso jööti Helosania on jonkun 7e Agrissa/Maxissa ja apteekissa se pieni on pikkusen yli vitosen. Iso mielletään varmaan eläinrasvaksi ja pientä voi hienostoihmisetkin hakea apoteekista? :D

    VastaaPoista
  11. Joo, ja varsinkin jos on taipumusta herkkyyteen niin mikä tahansa rasva voi varmasti yllättää negatiivisesti :(

    Mulla itselläni on aika hyvin kaikkea kestävä iho, mutta silti muutamat luonnonkosmetiikkavoiteet, kuten bubbles&creamsin cotton ja Oriflamen luonnonkosmeettinen päivävoide tuovat kauhean punoituksen ja kutinan, niissä on selkeesti joku herkistävä osa. Jännä vain, että Oriflamen saman sarjan yövoide taas toimii kuin häkä ja on ihan tosi hyvä. Monet sanoo, että luko-voiteisiin kannattaa varata aikaa ihon totuttamiseen, mut lyökö se leiville et on pari viikkoa punaisella naamalla - ei minusta. Silloin usein siirryn takaisin apteekkikamaan mikä onneksi omalla kohdalla toimii lähes aina.

    VastaaPoista
  12. Toinen on ammattityökalu ja toinen kauneudenhoitoa ;)

    Tuo uus Posey on muuten kans antiseptinen/antibakteerinen mikä se nyt onkaan. Mutta sitä ei tosiaan koskaan tiedä mikä sopii, varsinkaan kun tällä testaajalla iho kestää aika paljon. Mutta jutun pointti ei ollutkaan et mistä tulee allergiaa, enemmänkin esitellä vaihtoehtoja jos joku tarvii uutta tuotetta. Valinnanvaraa kun on!

    Mutta juu, Helosan on tuttu juttu, en oo vaan muutamaan vuoteen käyttänyt. Mutta silloin kun käytin niin jalkoihin laitoin, se oli niihin tosi hyvä. Mun naama ei ehkä kestäis sitä!

    VastaaPoista
  13. Se muuten on vanhentunutta tietoa, että iho tottuisi johonkin rasvaan ja siksi pitäisi rasvoja vaihdella. Tätä vanhaa hoito-ohjetta antavat edelleen monet lääkäritkin, mutta mä olen saanut kahdeltakin erikoislääkäriltä selvennyksen, että nykyään ei enää suositella vaihtelemaan rasvoja pelkän vaihtelemisen vuoksi. Eli jos löytää hyvän perusvoiteen, sitä saa käyttää tauotta :)

    Kenelle tahansa suosittelen kokeiluun Aqualan L:ää. Se on hyvä kevyt yleisrasva kaikille ihotyypeille, ja sopii myös voidepesuihin ja meikinpoistoon. Sen ansiosta sain jättää silmissä ikävältä tuntuneen silmämeikinpoistoaineen kaappiin vanhenemaan. Tosin atoopikko tarvitsee iholleen ainakin talvella paksumpaa rasvaa, mutta tuo on ihan miellyttävä esim. naama- ja päiväsaikaiseksi käsirasvaksi atoopikollekin.

    VastaaPoista
  14. Noi apteekin rasvat on omalle iholleni toimineet aina, koska niissä ei oo ahdistavia hajujakaan. Nyt ei oo ollut tarvetta hankkia, kun noita tuubeja on muutama avaamatonkin mutta pitkään käytin humektania, mikä toimi mun aknesta parantuvalle iholle todella hyvin. Oikeastaan nyt käytän joko apteekin aineita tai ns. parempia voiteita eli lähikaupan garnierit jätän suosiolla väliin, niistä mun iho on aika saanut jotain näppyjä ym

    VastaaPoista
  15. Avaamaton humektan-tuubi mullakin tönöttää pöydällä odottamassa niitä (talvi)päiviä kun on tarvetta naaman rasvailulle :)

    Apteekin perusvoiteissa on se hyvä, että vaikka ne ovat hinnaltaan kalliimpia kuin markettien rasvat (esim. Erisan ym.), niin reseptillä kun ostaa (isoja pumppupulloja), niiden kilohinta tippuu aika lähelle markettihintaa.

    Ja itse oon kanssa huomannut laatueron: ei se Erisan vain ole yhtä hyvää tavaraa kuin esim. just Aqualan L tai Ceralan, vaikka hajusteettomana herkän ihon rasvana onkin vähän niinkuin vastaava tuote.

    Apteekin rasvoissa on lisäksi vielä se, että niiden INCI on yleensä verrattain lyhyt ja siis on helpompi olla kartalla siitä, mitä rasva suunnilleen sisältää. Mikäli siis on sillä tavalla suuntautunut henkilö. Parabeenejäkin niissä rasvoissa on, mutta suoraan sanottuna en kyllä itse jaksa hätääntyä asiasta.

    VastaaPoista
  16. parabeeneista sen verran, että ilmeisesti osa kosmetiikkavalmistajista on palaamassa takaisin parabeeneihin, koska se säilyvyys/hygieenisuus on vain parempi niillä kuin ilman. Ja kun parabeeneja on aika sikana ja niistä muutama on vaarallinen ja niitä ei nylyään edes käytetä kosmetiikkateollisuudessa laajasti, on asia itselleni aika lailla ihan sama. tosin varmasti on niitä, jotka kavahtavat kaikkea mahdollista, sallittakoon se heille ja käyttäkööt vaikka kookosrasvaa naamassa sitten. Mut joo, apteekki-INCIt on lyhyitä, mikä on hyvä juttu.

    VastaaPoista
  17. Tykkään itse ihan puhtaasta sheavoista, johon ei ole lisätty mitään, sekä neitsytkookosöljystä. Simppeliä, ei tarvitse miettiä mitä se sisältää, ja toimii. Sheavoi tuplaa myös huulirasvana tai pakkaskelin paksumpana voiteena, kookosöljy on helpompi ja kevyempi levittää ja sopii myös vartaloöljyksi. Kannattaa levittää heti suihkun jälkeen, niin imeytyy helpommin.

    VastaaPoista
  18. Piti lisätä vielä, että sheavoita suositellaan myös atooppiselle ja akneiholle. Itselläni toimi tosi hyvin aikuisiän akneen yhdessä afrikkalaisen mustasaippuan kanssa. Nykyään iho ei pahemmin rasvoitu, joten käytän kasvoihinkin kookosöljyä. Sillä voi tehdä myös hiushoidon ennen pesua.

    VastaaPoista
  19. Mä en ole koskaan kokeillut noita pelkästään! Mutta monissa tuotteissa noi kyllä on suuressa osassa. Pitääkin muistaa noi aknevinkit, mun iho on alkanut nyt reagoimaan aika lailla kaikkeen :/ TAAS

    VastaaPoista
  20. Tota mustasaippuaa saa Ruohonjuuresta, samoin sheavoita. Jos akne vaivaa, mua auttoi, hämmentävää kyllä, myös Kelasin Kromi -lisä, yksi tabletti päivässä. Tasoitti ilmeisesti verensokeria sen verran, että hillitsi aknea. Ei maksa paljoa eikä aiheuta sivuvaikutuksia, joten suosittelen kokeilemaan. Myös sinkki auttaa ihon kunnossa, joskaan sen vaikutus ei mulla ollut kovin suuri. Olin itse ihan epätoivoinen ihoni kanssa kokeiltuani kaikki apteekin sarjat, mutta kumma kyllä sain näillä parannusta aikaan. Toivottavasti auttaa myös muita.

    VastaaPoista
  21. mun on pakko myöntää, et osaltaan mun ihon huononemiseen on saattanut vaikuttaa mahdoton herkkujen syöminen. Toisaalta sekin et lopetin imetyksen n.1kk sitten. Mutta sitten kun pitää hankkia uusi puhdistusaine, kokeilen ehdottomasti tuota suositusta. Nyt on puolillaan purkki, joten jouluksi mustaa saippuaa :)

    VastaaPoista
  22. Dr. Hauschkaltakin on muuten tullut herkän ihon linja Med, josta olen kuullut kehuja. Siinä on jääruohouutetta tai vastaavaa, jonka pitäisi tehota nimenomaan kutinaan. Itse en ole atoopikko, joten en osaa tuosta sanoa, mutta ihan kivalta ja kosteuttavalta voide kyllä tuntuu :). Pitäisi sopia tenavillekin.

    Luin joskus parisen vuotta sitten Allergia ja Astma -lehdestä, että pitkäaikainen perusvoiteiden käyttökin saattaisi herkistää ihoa. Yritän kaivella jossain vaiheessa jemmojani, jos tuo artikkeli on tallella, niin laitan tarkemmat sanamuodot tulemaan :).

    Ai joo, itse olen kokeillut lukemattomia kräämejä ja muutamasta on tullut kivat reaktiotkin (valitettavasti näyttää siltä, että ihoni on herkistynyt lasten saannin jälkeen, kuten hajuaistinikin...) - viimeisimpänä sain Raw Gaian Beauty Creamistä järkyttävän punanaamaismin tolkuttoman turvotuksen kera ;D. Ihana Brändi olisi tuo, mutta täytynee luopua.

    Voiteista voisin lörpötellä tovin jos toisenkin, mutta jos nyt jätetään tähän :).

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images