Viikonlopun herkut osa 1

Muistatte varmaankin äitibloggareiden salainen ystävä haasteen mihin osallistun? Viime kuussa sain salaiselta ystävältäni ihanan paketin , ...

Muistatte varmaankin äitibloggareiden salainen ystävä haasteen mihin osallistun? Viime kuussa sain salaiselta ystävältäni ihanan paketin, missä oli kauneudenhoitoon liittyviä juttuja. Epäilin vahvasti, että salainen ystäväni tunsi minut myös livenä, sillä paketti osui niin nappiin. Keltaista Mavalan kynsilakkaa, blondille tukalle tarkoitettua palasamppoota ja kasvonaamioita. Samppoopala on ollut siitä lähtien ainoa samppooni ja toiminut ihan sairaan hyvin, ei mitään ongelmaa edes alussa! Ja kynnet ovat olleet kuulauden keltaiset, tai kellertävät jos sillä termillä voitanee kutsua lakan rippeitä, en näes ole niin tarkka lakan poistamisesta. (piti kirjoittaa kuukauden keltaiset, mutta toi kuulaus näytti typotettuna niin hyvälle, et jätin sen)

Tänään tuli sitten uusi paketti mistä paljastui

Ja taas meni nappiin! Paitsi että olen suunnitellut jonkinlaista kutistuskuuria itselleni, mutta aloitan sen tämän viikonlopun jälkeen. Paketissa oli (kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, mutta jos joku sokea vaikka lukee tätä...) Parrotsin jugurttivadelmia, Puhdistamon mintun makuista raakasuklaata ja Sunspeltin spelttilakua.

Parrotsit menivät heti kitaan, ihan sairaan hyviä. Ja kun sanon hyviä, tarkoitan enemmänkin että jumalaisia. Ihanan kirpeä vadelmainen sisusmuroke jugurttipäälysteellä, voi luoja kun oli hyvää ja aivan liian pieni pussi! Lakua en vielä avannut, mutta koska olen myös suuri minttufani, mun oli pakko nakertaa pala raakasuklaata. Sekin oli hyvää ja olen epäluuloisuuttani boikotoinut raakasuklaita nämä vuodet täysin turhaan! Joskus erehdyin maistamaan kaakaonibsejä tullen vain pahalle tuulelle hippien hekumoinnista, mutta kyllä tätä vetää jos ei katso tuoteselostetta. Siellä nimittäin lukee ainesosana "rakkauspakkaus" joka saa kyllä kylmät väreet heti aikaiseksi. Ei suklaa sisällä rakkauspakkausta, eikä edes ollaanystäviäjookosollaanananasjakookosta. Haloo!

Mutta koska rakkauspakkaus on tuskin erehtymätömän ihanan rakkaan salaisen ystäväni hengentuotos, annetaan se anteeksi ja jatketaan hyvällä fiiliksellä eteenpäin!

Loppuun haluan laittaa mahtavat salainen blogiystävä, tai siis "Blogimutsit yllättää - sinulle on postia" projektin uskomattoman hienot tunnuskuvat esille. Niistä vastaa (tietenkin) maailman tai ainakin Suomen paras graafikko Aino Nieminen, alias Kottarainen. Jos minulla olisi firma, pistäisin heti Ainon hommiin (kuten olen blogini bannerissa härskisti ilmaistyövoimana käyttänytkin, köh), Ainon ammatilliset tiedot löydät täältä. kuinka siistejä, vai mitä?



Tarkkasilmäiset huomaavat otsikossa sanat osa 1, tämän pyllykän herkuttelut eivät todellakaan jääneet näihin makupaloihin. Herkkupersepostauksen toinen osa tulossa huomenna jos pääsen Pridelta elävänä kotiin.

13 kommenttia

  1. Eikä ihanaa!
    Ihana idea ja olen ihan kade:).. en niinkään noista herkuista, koska tiukka (noooh, tiukka ja tiukka) laihari on päällä, mutta tosta että saa yllärin ja SAA lähettää yllärin. Huippua!

    VastaaPoista
  2. Aah, kuola valuen täällä kadehdin, koska meidän P-Irlannin tuppulassa valikoimat on aika rajalliset (Pandan lakua täältä kyllä onneksi saa).

    Ja muuten, sokeaksi mut on luokiteltu, mutta suurennusohjelman avulla kuvistakin saa infot irti. Kiva kuitenkin, että kirjoitit, moni bloggari ei esteettömyyttä liiemmin muista ajatella.

    VastaaPoista
  3. mutta se toisen lahjan miettiminen se vasta olikin hankalaa!

    VastaaPoista
  4. Auts, nyt tuli nolo olo kun mähän vitsailin tosta sokeiden lukemisesta, kun ajattelin ettei kukaan näkövammainen voi lukea blogeja. mutta tietenkin voi.

    Pandan lakut on musta parhaita, varsinkin ne jotka rouskuu hampaassa, sellasen täytelakut <3

    VastaaPoista
  5. Eikä mitään nolostelua! Kyllä meitä näkövammaisblogisteja ja -lukijoita on, joskin näkövammaisuus on mun blogissa vasta sijalla XYZ. :)

    Ja kyllä mä luen myös blogeja, jotka painottuu kuviin, niistä saa sitten irti vaihtelevia määriä. No worries!

    VastaaPoista
  6. Pitänee kans kokeilla tota raakasuklaata. Jotenkin sitä vaan hakee sen minttukrokantin, kun se on varmasti hyvää... Mulla ainakin oma tekemät raakasuklaat on lähinnä vieny intoo koko hommasta.

    VastaaPoista
  7. oliskohan raakasuklaan valmistukseen käytetty tätä:

    http://www.puhdistamo.fi/tuotteet/product_details.php?p=330

    hih :)

    VastaaPoista
  8. Hah, no varmasti! No selvensi jotain :D

    VastaaPoista
  9. No nam, kun näyttää hyvältä!
    Ihan uusi tuttavuus minulle tuo spelttilaku. Täytyy kai joskus kokeilla.
    Se on kyllä jännä, että miten niitä herkkuja tulee just silloin nenän eteen, kun olisi aikeissa pistää terveemmälle linjalle. 8-)

    VastaaPoista
  10. no niinpä. tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni niin tyypin mummo tuo ainon valkosuklaajätskiä litran jälkkäriksi. niinkuin nämä herkut ja toi kakku ei olisi riittänyt tälle viikonpuolikkaalle.

    VastaaPoista
  11. [...] ruokavaliota kohti pienin askelin, nyt olen kyllä syönyt joka päivä jotain herkkua kuten salaisen blogiystävän lähettämät namit. Kokonaan en herkkuja edes halua jättää, mutta ne on viimeisen vuoden aikana arkipäiväistyneet [...]

    VastaaPoista
  12. [...] salaisuudet julki. Oma salainen ystäväni oli Misu Blah, mutta kuka lähetti minulle muun muassa herkkuja ja sen ihanan [...]

    VastaaPoista
  13. [...] siistiä oli myös herkut, mitä mussutin luentojen aikana. Salaisen blogiystäväni lähettämät spelttilakut oli ihan unohtuneet, mutta nyt kun niitä samoja sai lisää, olen ihan koukussa taas. Myös pienet [...]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images