Kunkkujen alesta tilasin syysvaatteet

Juhannuksen jälkeen on kai aleaika, mutta eipä näinä aikoina ainakaan tavallisista liikkeistä löydy aikaa, milloin ei olisi alevaatetta joss...

Juhannuksen jälkeen on kai aleaika, mutta eipä näinä aikoina ainakaan tavallisista liikkeistä löydy aikaa, milloin ei olisi alevaatetta jossakin rekissä esillä. Keskustaan en ole jaksanut mennä, mutta kun Kaksi Kuningasta heitti facebookissa ilmoille, että suuri osa vaatteista on -40%, oli pakko lähteä selaamaan löytyisikö jotain 86/92 senttistä syysvaatetta edukkaasti ja teinkin aika mainioita löytöjä, jotka esittelen sitten kun tilaus saapuu. Osaa ei nimittäin nettikaupasta edes löydä enää. Mutta siis ihan perusvaatteita, huppari, kahdet housut ja yöpuku on tulossa, ei mitään liian fancya.

Kahdesta kuninkaasta on tosi helppo tilata, kun melkein jokainen vaate on luomupuuvillaa ja pojillekin löytyy kivoja malleja. Merkit kuten Green cotton, Frugi ja Boys&Girls ovat osottautuneet kestäviksi ja ne on kiva kierrättää eteenpäin laadun vuoksi. Joku kyselikin kouhotustani luomupuuvillan suhteen ja se ei siis pelkästään liity lapseni suojelemiseen (kyllä ne myrkyt lähtee useammassa pesussa pois) vaan ylipäätään ajatukseen ettei kukaan joutuisi työskentelemään päivittäin torjunta-aineiden kyllästämien materiaalien kanssa, puuvillapellolta ompelimosta vaatekauppaan. Siihen ei auta luomusta bloggaaminen vaan ihan oikeat valinnat silloin kun ostaa uutta vaatetta, niin itselle kuin lapsellekin. Toivon tulevaisuudessa ekovaatteiden olevan selviö, ei mikään kalliimpi valinta ja siihen voi vaikuttaa oikeastaan vain hankkimalla ekoa silloin kun uutena jotain hankkii.



Ekovaatteisiin littyen olisi muuten tulossa arvontaakin, eräs ruotsalaismerkki haluaisi lahjoittaa blogini kautta raidallista päällepantavaa joko lapselle tai aikuiselle. Kryptisistä vihjeistäni ei varmaan arvaa mistä merkistä on kyse, haha. Mutta kumpi olisi parempi, lapselle vai äidille? Mua huvittas enemmän arpoa teille lukijoille eikä aina teidän muksuille. Emmä niitä tunne ees :D Mutta jos pidetään nopea äänestys, sisähaalari lapselle vai paita naiselle? Kumpi parempi?

14 kommenttia

  1. No tarve kyllä olis enemmän sisähaalari lapselle, paitoja mulla on liiaksi kun en niitä juurikaan edes käytä :D Tosin en mä tiedä tarviiko lapsikaan sisähaalaria ;D

    VastaaPoista
  2. Ainakin tosi kivat ovat vihreät housut, oikeaa kokoa ei vain enää löytynyt omalle lapselle. Arvottavaksi ehdottomasti naistenvaate.

    VastaaPoista
  3. Naisten paidan puolesta täälläkin liputetaan!

    Itseäni harmittaa, että luomupuuvillaisia vaatteita metsästäessä ihan turhan harvoin tulee sellanen "tää on pakko saada"-fiilis. Metsästys siis jatkukoon ja toivottavasti merkkejä ja luomu-vaatteita myyviä verkkokauppoja tulee roppakaupalla lisää... Turhan moni on tässä lopettamassakin, kuten Ekoipana ja Greenstreet...

    VastaaPoista
  4. sepä onkin harmi, ettei monet vaatteet ole mitään erityisiä designin osalta! New generals on ihana, samoin dunsin vaatteet on löytänyt meidän kaappiin. pitäisi olla niin, että kaikki valmistajat käyttäisi ekomateriaaleja niin johan olisi valinnanvaraa tyyleissäkin. Siihen mä luotankin jotenkin, että se eko tulee vielä lujaa tavallisen kuluttajankin äärelle, eikä sitä tarvitse erikseen etsiä.

    VastaaPoista
  5. Mulle passaa ihan kumpi vaan.

    VastaaPoista
  6. Äipälle paita, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  7. ottaisin mieluummin lapselle haalarin, oma tyyli on niin erilainen kuin lastevaatemallistojen äidin vaatteet (metsolan mekkoja ei tietenkään lasketa...)

    VastaaPoista
  8. Täälläkin liputetaan lasten sisähaalarin puolesta!

    Tälle mammalle ei mahdu naisten koot eikä tätä nykyä odottajien kootkaan, nimim. Rv 28 - Big is beautiful;)

    VastaaPoista
  9. Vaate itselle olisi kyllä kiva

    VastaaPoista
  10. Aika tasasesti menee toiveet, pitääpä funtsia itse!

    VastaaPoista
  11. Jos raidoista on kyse niin äipälle kampetta :)

    VastaaPoista
  12. En ole äiti, mutta kuten joskus aikaisemmin kouhotinkin, kyseinen merkki on yksi omista suosikeista, ihan lapsettoman aikuisen vaatekaapissa. Että mulle vaan, kavereiden vauvat saa jo mun villasukka ja -takkituotoksia varmaan tulevienkin sukupolvien tarpeisiin.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images