Täydellinen lahja! Vinkkejä sähköhammasharjan hankintaan + Oral-B ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Oral-B Olen ollut iloinen, että viime vuosien aikana joululahjojen käytännöllisyydestä ja fiksuudesta on alett...

Kaupallinen yhteistyö: Oral-B

Olen ollut iloinen, että viime vuosien aikana joululahjojen käytännöllisyydestä ja fiksuudesta on alettu puhumaan entistä enemmän. Ja ainakin meidän perheessä pyritään pitämään nykyään maltti lahjaostoksilla ja hankkimaan pääasiassa lahjoja, joista riittää iloa pitkään, mielellään päivittäisessä käytössä. Lahjat eivät ole meille aikuisille mitenkään tärkeässä roolissa joulun aikaan, mutta kyllä me silti lahjoja hankitaan. Yleensä kääreistä ja paketeista paljastuu jokaiselle kuitenkin jokin arkea helpottava lahja, josta on voinut vähän vinkatakin etukäteen. Itse en yhtään nyrpistä nenääni käytännöllisille lahjoille. Viime vuoden suurin toiveeni oli pärekori ja se onkin ollut kovassa käytössä koko vuoden sekä sienikorina että saunakorina.

Meidän perheellä on ollut ilo tehdä Oral-B:n kanssa yhteistyötä jo vuosia, joten hyvän sähköhammasharjan löytyminen jokaiselta perheenjäseneltä on ollut itsestäänselvyys ja arjen helpottaja, jota ei ole tarvinnut joulupukilta pyytää.  Mutta aina välillä on kiva päivittää malli pikkuisen tehokkaampaan, joten tänä jouluna mun paketista löytyy uusi uusi ruusukultainen Oral-B Genius 10200W.


Sähköhammasharjan ylivoimaisuuden huomaa oikeastaan vasta silloin kun sähköhammasharjaa ei syystä tai toisesta ole  mahdollista käyttää. Marraskuisen muuton yhteydessä mulla oli pari viikkoa oman laturipussi hukassa ja tuntui kyllä kummalliselta, ettei hampaat tavallisella hammasharjalla pestessä tuntuneet puhtailta ollenkaan. Ja oi onnea, kun laturit viimein löytyivät ja pääsin pesun jäkeen tunnustelemaan kielellä puhtaan sileää hammasriviä :D

Vuosien saatossa meillä on ollut erilaisia sähköhammasharjoja käytössämme, nykyään lapsella on ihan perus Oral-B:n lastenharja Star Wars vaihtopäillä, lapsen isällä musta viiden puhdistustilan harja ja mä tosiaan odotan jo ruusukultaiseen harjaani siirtymistä. Ja koska olen oppinut vuosien aikana monenlaisia juttuja sähköhammasharjan valinnasta, jaan nyt muutaman vinkin sähköhammasharjan valintaan liittyen.


VINKKEJÄ SÄHKÖHAMMASHARJAN HANKINTAAN

1. Samalla sähköhammasharjalla voi harjata useampi perheenjäsen. Vaikka meillä on on lentävästä elämäntavastamme johtuen jokaisella omat sähköhammasharjat, ei jokaiselle perheenjäsenelle tarvitse välttämättä hankkia omaa harjaa, oma harjaspää riittää. Kannattaa myös huomata, että Oral-B:n lapsille suunnatut vaihtopäät sopivat myös kaikkiin Oral-B:n runkoihin ja niitä voi käyttää hellän puhdistuksen ohjelmalla.

2. Valitse pyöreä harjaspää.  Olen kokeillut läpi kaikki Oral-B:n tavallisimmat harjaspäät ja pyöreä   Genius 10200w:stakin löytyvä CrossAction harjaspää on arkikäyttöön ehdottomasti paras, jos sinulla ei ole herkkiä ikeniä. Tavanomaisen hammasharjan päätä muistuttava TriZone harjaspää on monien suosikki, mutta ei ihan yllä pyöreän harjaspään puhdistustehoon. Pyöreistä harjaspäistä suosittelen kokeilemaan myös ainakin 3D White ja FlossAction harjaspäitä, jotka toimivat erityisen tehokkaasti värjäymien sekä plakin poistoon. (Kantapään kautta oppineena suosittelen myös pitäytymään Oral-B:n harjaspäissä, sillä ero halvisversioihin on todella iso). Yllä mainitut harjaspäät TriZonea lukuunottamatta tulevat Oral-B Rose Gold Genius 10200w sähköhammasharjan mukana. 

3. Valitse sähköhammasharja, joka ilmoittaa oikean harjausajan ja jos harjaat liian kovaa. Hampaita ei harjata voimalla, vaan taidolla. Siksi sähköhammasharjasta on hyvä löytyä harjauspaineen tunnistin, joka ilmoittaa liian kovasta harjaamisesta. Ja jotta suositeltu kahden minuutin harjaus tulisi todella tehtyä aamuin illoin, suosittelen valitsemaan sähköhammasharjan, joka ilmoittaa tavoiteajan täyttymisestä. Oral-B Rose Gold Genius 10200w sähköhammasharjassa on myös uusi Gum Guard teknologia, joka vahtii puolestasi oikeaa painetta ja tekee harjauksesta helppoa. 

4. Tutustu Oral-B sovellukseen.  Monet Oral-B sähköhammasharjat sisältävät bluetoothyhteyden, joten pystyt seuraamaan hampaiden harjaamistasi sovelluksen ja älypuhelimen kautta. Itse rakastan ja samalla vihaan tätä ominaisuutta, sillä hammasharjaa ei pysty huijaamaan ja se kertoo armottomasti jos harjaat hampaasi huonosti. Olen käyttänyt Oral-B:n sovellusta jo pari vuotta ja aloittaessani sen käytön, meni useampi kuukausi ennenkuin opin harjaamaan hampaat täysin puhtaaksi suositellussa 2 minuutissa. Mulla on ollut tapana käyttää sovellusta muutaman kerran viikossa taatakseni tehokkaan harjauksen, mutta suoraan sanottuna pitäisi kyllä käyttää päivittäin. Sovellus osoittaa, ettei sähköhammasharjakaan toimi, jos harjaukseen ei kunnolla keskity.

Näillä vinkeillä pääsee varmasti jo pitkälle uutta sähköhammasharjaa etsiessä ja kokemuksella voin sanoa, että kerran Oral-B:n sähköhammasharjoihin siirryttyä tule varmasti vaihtaneeksi takaisin perinteiseen harjaan!


ARVONTA: Sain mielettömän hienon pikkujoululahjan myös teille seuraajilleni ja arvonkin nyt kuvissa näkyvän Oral-B Rose Gold Genius 10200w sähköhammasharjan yhdelle onnekkaalle! Osallistut arvontaan jättämällä kommentin sekä meiliosoitteesi kommenttiboksiini maanantaihin 10.12. mennessä.

Onnea arvontaan!

138 kommenttia

  1. Kiitos hyvistä vinkeistä, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä💗🎅👌 sintunoma@jippii.fi

      Poista
    2. Kiitos! Toivottavasti onnistaa!

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä, mukana arvonnassa!

    ida.m.lahtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiitos mainioista vinkeistä
    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Sähköhammasharja onkin hankilta listassa ollut pitkään..
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana! :) Hyviä vinkkejä!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Moi Elsa! Kiitos muistutuksesta, täytyisikin tsempata ja ostaa parempi sähköhammasharja kun vanha alkaa jo vedellä viimeisiään todella monen vuoden käytön jälkeen :)

    iidaemiliavirtanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! Sähköhammasharjani on halpa versio ja jo vuosia vanha, uusi tulisi tarpeeseen. Mukana siis!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa! Olisi kyllä TÄYDELLINEN LAHJA! Juuri viime käynnillä hammaslääkäri suositteli hankkimaan sähköhammasharjan.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Sähköhammasharja olisi kyllä upea kapistus. Tulisi varmasti tehokasta jälkeä!

    Iloista joulunodotusta!

    VastaaPoista
  9. Tosi hyviä vinkkejä, kiitos niistä. Mukaan kivaan arvontaan.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  10. Sähköhammasharja kaipaa kipeästi uusimista :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana

    tuire.haverinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana köyhä yksinhuoltaja jenni

    VastaaPoista
  13. Kiitos vinkeistä! MOnta kuukautta jo pitänyt ostaa uusi harja kun vanhasta on jo akku mennyt huonoksi. Ja samalla saisi lapset opetella säähköhammasharjan käytön.

    Kotitonttu44@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana köyhä yksinhuoltaja äiti jensku

    VastaaPoista
  15. Mukana köyhä yksinhuoltaja äiti

    VastaaPoista
  16. Mukana köyhä yksinhuoltaja äiti

    VastaaPoista
  17. Mukaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Vau, mahtava olisi! :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukaan arvontaan. 🤗 alina.ahma at gmail.com

    VastaaPoista
  20. Oi, ihana väri. Mulla olisi synttärit tässä tulossa,joten tulisi lahja sopivasti.
    tiina.kaskipalo@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi että, tätä olen ystävältäni kadehtinut! jk.myllykangas@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Hyviä vinkkejä, kiitos niistä. Tuollainen sovellus joka antaa palautetta harjaustekniikasta vaikuttaa mahtavalta. Itse pohdin useinkin, että mahdankohan harjata liian kovaa painaen.
    miia.t.saarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tämä on joululahjatoivelistallani niiiin mukana!
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  24. Mukaan arvontaan! uunilintu@outlook.com -Outi

    VastaaPoista
  25. Ei hitsit tää ois kiva! Kohti paremman hajuista aamuhengitystä D:
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukanana arvonnassa. Tuo sovellus on itselleni uusi asia. katnurmi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana!

    heidi.savolain@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana! Kekunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Jo miltei 10v on kestänyt miehen kanssa joululahjaksi saamamme Oralin sähköhammasharjat, voisi olla aika päivittää... poikasilla on omat lastenharjat ja tyytyväisiä ollaan. -Anu V-

    valimaa.anu@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Uusi harja olisikin hankintalistalla!

    ljaasko@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Woop! Mun nykyisen sähköhammasharjan akku alkaa olla siinä kunnossa, että on tullut kyllä harjattua. Eli todellakin mukana!
    ootmeikannut(at)gmailpistecom

    VastaaPoista
  33. Oon harkinnu sähköhammasharjaan siirtymistä jo pitkään, joten mukana arvonnassa.
    laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mahtava arvonta, olisipa hieno harja mun nykyisen "karvalakkimallin" tilalle. Mukana arvonnassa siis. anu_komulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana! jlahdesm@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana myös! miinamanta@gmail.com

    VastaaPoista
  37. On pitänytkin hankkia sähköhammasharja vaikka kuinka kauan, mutta jotenkin sitä menee ihan sekaisin valinnan viidakossa. Mukana siis!
    njalla84@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Jee, mukaan arvontaan!
    idiehin at gmail . com

    VastaaPoista
  39. Hieno arvonta :) mukana ollaan koko perheen voimin!
    marjutti.tikkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Meillä on kotona vain perinteisiä hammasharjoja, joten tämä olisi kyllä loistava arjen apuri.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Hyvät vinkit suunhoitoon,kiitos.
    Ihana ruusukultainen harja, mukana arvonnassa.
    maarit590@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Sähköhammasharjasta pitkään haaveillut!
    jenni.sallanne@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Tää harja kyllä kuulostaa (ja näyttää) niin täydelliseltä!


    reetta_koo(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Sähköhammasharja pop 💪

    merja1286@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana myös. Tietäisin kenen hampaitten harjauksesta tulisi hitusen kivempi kokemus tällä kuin perus harjalla.

    Nita.rasinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana
    8631470@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana! Tulisi niin tarpeeseen.

    anni.syrja@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Uusi hammasharja tulisi tarpeeseen, ollut hankintalistalla jo pidempään. Tiiapauliina88@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Mukana, minulla ei ole vielä sähköharjaa kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  50. Hyvät vinkit on aina tarpeen kun hankkii uutta hammasharjaa, haluaahan sitä ostaa kunnollisen, eikä mitään hetken kestävää härpäkettä.

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa! Tää olis tosi makee ja tarpeellinen ��

    VastaaPoista
  52. Kiitos vinkeistä, mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  53. Kiitos vinkeistä, mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  54. Kiitos vinkeistä.
    Harja tulisi itselle synttäri/ joululahjaksi.

    VastaaPoista
  55. Kiitos hyvistä vinkeistä. Sähköhammasharja vielä itseltäni puuttuu ja ruusukulta ois täydellinen väri

    riitta.ylikauppila@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tää tulis niin tarpeeseen, kun vanha sähköhammasharja alkaa olla melko väsynyt. :)
    neanomat(at)gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana :). Kivoja vinkkejä!

    Kurpitsamoska @ gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kiitos vinkeistä. Olen mukana arvonnassa.
    kissahoitola@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Nuorin lapsista sai juuri pari päivää sitten kiinteät raudat, joten nyt olisi täydellinen hetki vihdoin päivittää tuo vanha. Vanhemmat lapset saivat pidettyä hampaat kunnossa rautojen kanssa sähköhammasharjalla. Nyt tuota vanhaa kun kukaan ei halua enää käyttää, koska alkaa olla jo tehot akusta menneet.

    VastaaPoista
  60. Mukana!Uudelle sähköhammasharjalle olisi tarve.
    merja.harmaala@hartome.fi

    VastaaPoista
  61. Uuden sähköhammasharjan ostaminen on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa..

    VastaaPoista
  62. Ehdottomasti mukana! Oma harjani kaipaa päivittämistä tehokkaampaan versioon asap.
    leni . jarvela (@) gmail.com

    VastaaPoista
  63. Meillä alkaa vanha harja jo hyytymään, olis mahtavaa paketoida uusi, trhokas ja kaunis harja pukinkonttiin! s.e.anttila at gmail.com

    VastaaPoista
  64. Meillä sähköhammasharjat vain lapsille eli tarpeeseeb tulisi. Ja tammikuussa hammaslääkäri...

    VastaaPoista
  65. Kiitos vinkeistä, Elsa! Sähköhammasharja on ollut yh-äidin hankintalistalla jo pitkään, joten mukana arvonnassa :-)
    kirsi.liukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Nyt taidan tietää, mitä perheen pienimmän joulupaketista löytyy! Isommat lapset voisivat pestä jo tällä samalla!
    katri.maenpaa@kallo.fi

    VastaaPoista
  67. Mukana! annikavian ät gmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukana. Mahtava palkinto ja varmasti tulisi itselle käyttöön. eija.rouvali at saunalahti.fi

    VastaaPoista
  69. Kiitos vinkeistä! Niistä on hyötyä, vaikka sähkäriharjaan olenkin jo vuosia sitten ihastunut. Olisipa ihana joululahja koko pesueelle saada uusi masiina 10 vuotta jo palvelleen muinaisen oral-b:n tilalle ;)

    VastaaPoista
  70. Mukana arvonnassa. Tytöillä toiveena sähköhammasharjat tänä jouluna 😊

    VastaaPoista
  71. Tärkeää arjen asiaa :) Tällainen harja kelpaisi ehdottomasti!

    VastaaPoista
  72. Mahtava paketti,meillä vanha harja vetelee viimeistä jouluaan. Seuraajaa kaivataan.

    VastaaPoista
  73. Lasten harja rupee hyytyyn yläkerrassa,sinne pääsis ahkeraan käyttöön.

    VastaaPoista
  74. Kiitos vinkeistä! Näitä olenkin kaivannut, koska valikoima on laaja❤️
    kristiina.vahasarja12@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  75. Olispa todella tarpeen, vanha harja alkaa vedellä viimeisiään.
    pusuri at luukku.com

    VastaaPoista
  76. En tiennytkään Oral-B sovelluksesta. Täytyypä tutustua. Mukana arvonnassa ja ihanaa Joulun aikaa.
    hamalainen.virpi@gmail.com

    VastaaPoista
  77. tarpeeseen tulis ! viimeksi 7 reikää hampiläkessä ��

    VastaaPoista
  78. Vaikuttaapa hyvältä. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  79. Ooi täähän ois supermakee sähkis! Pitkään pitänyt hankkia mutta aina jää 😛 jessi.lappalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Olisi huippulahja!
    postia.ruuskanen(at) gmail.com

    VastaaPoista
  81. Vau, huippulahja!
    postia.ruuskanen(at)gmail.com

    Tuleekohan tämä tuplana ...

    VastaaPoista
  82. Kiitos loistavasta tietopaketista. Olen ehdottomasti mukana arvonnassa ��

    VastaaPoista
  83. Kiitos kattavasta infopaketista. Olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  84. Mukana, kun entinen sähköhammasharja hyytyi.

    hannaj@live.fi

    VastaaPoista
  85. Mä olen vähän ihmetellyt tuota bt-yhteyden merkitystä hammasharjassa, mutta sait avattua sen pointin hyvin. :)

    ilwes ät hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Oih, uusi tulisi tarpeeseen! ❣️

    sanna at parena.net

    VastaaPoista
  87. Mukana,entinen jo alkaa olla vanha.

    VastaaPoista
  88. Mukana, entinen alkaa olla jo vanha.

    VastaaPoista
  89. Mukana, entinen alkaa olla jo vanha.

    VastaaPoista
  90. Kyllä tosiaan huomaa eron tavallisen ja sähköhammasharjan välillä! Mukana arvonnassa.

    sonjk@uef.fi

    VastaaPoista
  91. Mukana

    Jenny.kaarlela@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Hyviä vinkkejä, sähköhammasharjoja olen juuri vertaillut :) Tulisi niin käyttöön! -Annamaria-

    elina.korpioja@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Mukana, vanhan akku alkaa vaatia jatkuvaa latausta niin koneen uusiminen on tulevan vuoden aikana ohjelmassa. hannaharma (@) hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Oispa hyödyllinen. Joskus vuosia sitten mulla oli sähköhammasharja, mutta en mentyä rikki, uutta ei ole tullut hankittua...ja nyt siitä olisi hyötyä koko perheelle!

    VastaaPoista
  95. Uuden sähköhammasharjan osto on jo pitkään ollut ajankohtainen, mutta jotenkin vaan jää aina ostamatta.

    VastaaPoista
  96. ainiin ja osoite on veera.tepponen@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Oi, tämäpä vasta olisikin mahtava nykyisen ikivanhan tilalle! lil_citcat(at)hotmail piste com

    VastaaPoista
  98. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  99. Sähköhammasharja on vaan niin paras! Uuteen pitäisi vanha päivittää ja oishan tää aika päheä. Mukana siis ollaan!

    anileeh@luukku.com

    VastaaPoista
  100. Kiitos hyvistä vinkeistä.On kyllä ehdottomasti apua harjaspäänvalintaan sekä toi bluetooth ominaisuus kiinnostaa.Ois hyvä kyllä oppia oikein harjaamaan hampaat:) -Johanna

    johanna.krusberg@luukku.com

    VastaaPoista
  101. Mukana, kiitos postauksesta :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  102. Mukaan! Vanha alkaa olla tullut tiensä päähän.

    soppemarru@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Tyylikkään näköinen ja tarpeellinen olisi. Mukana arvonnassa siis.

    VastaaPoista
  104. Ensimmäisen ostin 7 vuotta sitten, käytän sitä edelleen. Tosin akku on jo todella surkea. Kyllä eron huomaa kun vaikka mökillä käyttänyt tavallista ja sitten palaa kotiin ja harjaa sähköharjalla

    VastaaPoista
  105. Oma sähköhammasharjani onkin juuri sanomassa sopimustaan irti, hyvin palvellut kahdeksan vuotta. Mukana siis arvonnassa.
    johanna_508@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Vieläkö ehtii, tulis niin tarpeeseen. Olis mallia kun muksun kanssa opetellaan käyttöä. Leena

    VastaaPoista
  107. Mahtava juttu olisi 😊 sanna.nummela@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  108. Oispa mahtava tuollainen voittaa! :)

    hoo_vee@hotmail.com

    VastaaPoista
  109. Kiitos vinkeistä! Nyt on vuosi menty ilman sähköhammasharjaa ja ihan epätoivo iskee siellä hyllyjen välissä. /Tanja
    patanalle@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Tämä tulis meille niin tarpeeseen koska vanha alkaa vedellä viimeisiään...

    VastaaPoista
  111. Wow! Oispa ihana joululahja rakkaalle miehelleni <3

    VastaaPoista
  112. Mukana ehdottomasti! :)
    tiukumissu@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Meidän perheen vanha sähkis vetelee jo viimeisiään. Olispa tämä ihana!
    mehilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. mukana!

    jjanette7@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Just eilen manasin, kun en saa mielestäni hampaita riittävän puhtaaksi omalla harjallani.

    susanne.romstrom (a)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Tämä tulisikin tarpeeseen 👍🏻
    Eveliina.tackett at hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Sais heittää vanhat loppuun kuluneet menemään ja uusi tilalle.

    VastaaPoista
  118. Ainoo harja jolla hampaat lähtee oikeesti puhtaaksi. Tarve olis uudelle!
    susa.rajala@gmil.com

    VastaaPoista
  119. Ainoa harja joka putsaa jokaisen hampaan. Vanha alkaa olee tiensä päässä, ku lataus ei kestä kahta päivää. susa.rajala@gmil.com

    VastaaPoista
  120. Meillä on hankintalistalla uusi sähköhammasharja :) Tää olis <3
    johannaniemela0@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Mukana! Sovellus motivoisi lapsia kyllä harjaamaan paremmin.

    VastaaPoista
  122. Vau! Upea. Uusi olisikin tarpeen, kun vanha jo kenkkuilee välillä.
    Hyviä vinkkejä myös jaoit!

    VastaaPoista
  123. Vau! Upea! Uusi entisen, vanhan tilalle.
    Hyviä ohjeita myös jaoit.

    VastaaPoista
  124. Mukana!! :)

    kristina.vanttinen at gmail.com

    VastaaPoista
  125. Hyviä vinkkejä, kiitos niistä!

    meeri.leskela@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mäkään en ole koskaan kokeillut! Hyvä esittely, haluan mukaan arvontaan. Ps: Ihana toi joulupaperi!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images