Banaanin keltainen syyspusero

Kulunut on tuntunut pitkästä aikaa todella kiireiseltä ja olen kiitänyt paikasta toiseen tuli peffan alla. Alkuviikosta olin reissu...



Kulunut on tuntunut pitkästä aikaa todella kiireiseltä ja olen kiitänyt paikasta toiseen tuli peffan alla. Alkuviikosta olin reissussa vuorokauden verran Jyväskylässä, jossa kuvattiin Melli ecodesignin syksyn vaatteita ja suunniteltiin hieman uusiakin tuulia merkille. Nyt voinkin jo kertoa ääneen, että Melli on laajentamassa mallistoaan isoihin kokoihin (2XL ja 3XL) lähes kaikista jo olemassa olevista malleistaan.

Mut kutsuttiin Jyvskylään Emmi Minkkisen kuvattavaksi ja sain olla ensimmäinen Melli ecodesignin plussakokoinen malli! Valmiit kuvat näette myöhemmin. Kuvauksia varten Mellin Jyväskylän Palokan tehtaan työntekijät olivat mitoittaneet ja ommelleet mulle koon 2XL vaatteet ja koska vaatteet olivat loppupäivästä vähän meikkivoiteessa ja huulipunassa, sain napata muutaman kuvausvaatteen mukaani.

Hassua kyllä tämä frillapaita, joka kuvissa näkyy, oli vaate jonka tuomitsin ennen kokeilua täysin. Ajattelin ettei isorintaiselle ja omenan malliselle vartalolle yksinkertaisesti sovi hörhelöt. Yllätys olikin melkoinen, kun huomasin frillarintamuksen olevan tosi kiva! Myös keltainen sävy näytti tosi kivalle ihoani vasten, joten ajattelin ettei syksyn pimeydessä keltaisesta ole ainakaan suurta haittaa.

Kuvan musta nappasi Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia, jonka kanssa olemme nyt törmäilleet vähän joka paikassa, viimeksi korealaismerkki Tony Molyn lanseerauksessa. Laitetaan vielä viimeiseksi kuvaksi Tiian ja mun yhteiskuva sieltä värikkäiden voidepurkkien keskeltä!


6 kommenttia

  1. Haha me niin kiilletään, mut hei hyvällä tavalla. Kiva on ollut törmäillä, toivottavasti pian uudelleen. Mäkin haluan jotain keltaista.💛

    VastaaPoista
  2. banaaninkeltainen on yhdyssana

    VastaaPoista
  3. Vähän jopa petyin, kun en nähnyt täällä banaanin keltaista syyspuseroa, vaan ihan tavallisen banaaninkeltaisen syyspuseron.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images