Cheek on loppu. Ja se on hyvä juttu!

Cheekonloppu on ohi ja pääsemme jälleen arkeen käsiksi ilman Cheekiä. Puhutaanko siksi vähän...Cheekistä? Mikäli viikonlopun uutisointi...


Cheekonloppu on ohi ja pääsemme jälleen arkeen käsiksi ilman Cheekiä. Puhutaanko siksi vähän...Cheekistä?

Mikäli viikonlopun uutisointiin on uskominen, jää Cheekin jäähyväisten jälkeen Suomen musakentälle iso kuoppa ja sen ympärille tuhannet surijat. Mies, joka otti sokan irti nousi viimeistään viime viikonloppuna jonkinlaisen kansallissankarin maineeseen, jonka arvostelu on vain kateellisuutta rahasta ja autoista. Kieltämättä tässä Onnibussin kyydissä juuri Lahtea ohittaessa nopeamminkin voisi mennä, mutta se ei ole syy siihen, miksi en pidä Cheekin musiikista.

Taustoitan sen verran, että olen kuunnellut räppiä jo 90-luvulla, joten suurinpiirtein tiedän mistä on kysymys. En kuitenkaan ole räppäri, ja silloin kun Suomiräppiä alkoi nuoruuteni Oulussa kuulumaan, ei siellä naiset olleet äänessä muutenkaan. Naisen (aktiivinen) rooli räppiskenessä on ollut suppea, mutta on onneksi laajentunut etenkin viimeisten vuosien aikana valtavasti myös Suomessa. Cheekinkin viimeisillä keikoilla lavalla feattasivat sekä naiset että miehet, mikä on tottakai hieno juttu.

Mutta vaikka naiset ovat päästetty lavalle mukaan, se ei riitä minulle tai monille muillekaan. Vaikka Cheek on, Palefacen kommentteja lainaten, taitava multiriimittelijä ja vienyt suomalaista räppiskeneä eteenpäin erityisesi isojen lavaspektaakkelien suuntaan, ei naisen asema näissä multiriimeissä ole räppärin vahva tasa-arvoinen kumppani vaan, biach, ämmä ja ihailija. Se on asia, minkä vuoksi en arvosta hänen tuotoksiaan.

Minulle ei tarvitse kertoa, että räppiin kuuluu uho. Mutta kertokaa toki miksi siihen kuuluu edelleen misogynia? Jostain kumman syystä naisia alentavat riimit menevät läpi nimenomaan naisyleisölle ja oudointa on, että iso osa naisfaneista ei ole huomannut Cheekin naiskuvassa mitään erikoista. Naismaailmassa biisien kertojaminällä menee lujaa, mutta välillä haippi pännii "Mul on ysi ysi ongelmaa, kaikki ämmii". Ookoo. Tosin, kun naisella, tässä tapauksessa Kesäkumibiisi Jossun Jossulla on ollut muitakin kumppaneita, Jossu onkin biatch. Kun Jossu ei ole viaton (?!), kaveri suosittelee Jossua vain yhden illan makaukseksi. Miehen ja naisen seksielämän kerronnan välillä Cheekin lyriikoissa on kuilu, jonka luulin täytetyn joskus 1950-luvun kieppeillä. Ilmeisesti se kuilu on edelleen olemassa, jossakin töölöläisessä kattohuoneistossa.

Ja ymmärrän kyllä huumoria. Mutta kun tätä naisia alentavaa tytöttelyä ja ämmittelyä on jatkunut vuosikausia, ei läbändeerus pure, vaan on ikävää stereotypioiden toistoa. Vaikka kertojaminä uhoaa "Me ollaan ne joihin tytöt haluu yhtyy", fiilis on kaukana kliimaksista, varsinkin kun noita yhtymäjuttuja kuulee ihan tarpeeksi miesten suusta muutenkin. Lyhdyt päälle sanoisin, mutta onneksi valot ehti jo sammua. Aikani ennen valojen sammumista yritin ymmärtää Cheekin mielenmaisemaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Elastisen ja JHT:n ryyppäysreissusta kertovassa Yhtäccii biisissä alkoi lesboja kääntymäänn streiteiksi, oli pakko nostaa kädet ilmaan. Jos en kestäisi tällaista puhetta keneltäkään läheiseltäkään, miksi hitossa kuuntelisin sitä vapaaehtoisesti kuulokkeistani? Suomalainen räppiskene kun voi oikein hyvin ilman Cheekiäkin ja tarjolla on paljon myös sisältöä, joka ei ole täynnä äijähegemoniaa ja ryyppy/panojuttuja.

Miksi näitä muutamia laineja ei sitten vain voi ohittaa olan kohautuksella? Siksi, että naisten aliarviointi ja miesten nosto on osa nykyistä kulttuuriamme muuallakin kuin räppiriimeissä, eikä muutosta tule, jos asian ottaa kevyesti "pojat on poikii ja horot on horoi" asenteella. Tutkimuksien mukaan yksittäiset sanat määrittävät kulttuuriamme ja vaikuttavat mielikuviimme paljon enemmän mitä ymmärrämme. Kun hyväksymme kulttuurissa ja taiteessa misogyniset viitteet, altistamme itsemme ajatusmaailmalle missä naisviha on oikeutettua. Kuten kielen ja ajattelun yhteyttä tutkinut Frode J Stromnes on todennut, sanat ovat kuin kottikärryjä jotka kärräävät mielikuvia. Miksi naisen kottikärry on siis Cheekin biiseissä täynnä paskaa?

Mutta hei, kuitataan tämä teksti jo valmiiksi Cheek-fanien toistamalla "vihaajat vihaa" kommentilla. Ja onhan Cheek ihan älytön bisnismies, jota jokaisen suomalaisen ilmeisesti kuuluisi arvostaa. Tosin niin on Juha Kärkkäinenkin, eikä mun tehtävä ole tukea häntäkään vain siksi, että hänellä on iso kauppa.  Mutta se onkin jo toinen tarina.

Kuva: Pixabay

1 kommenttia

  1. "pitais nainen ykkoseks laittaa aina. unohdin olla parempi mies."

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images