Suomalainen hiusväri kampaajalla

Tunnustettakoon, että olen ihan surkea kampaajalla kävijä nykyään. Kasvatettuani pitkät hiukset, on kampaamoreissut vähentyneet entises...


Tunnustettakoon, että olen ihan surkea kampaajalla kävijä nykyään. Kasvatettuani pitkät hiukset, on kampaamoreissut vähentyneet entisestään ja käyn laittamassa hiuksiani noin kaksi kertaa vuodessa, keväällä raitoja ja talvella kuivuneiden latvojen lyhennys. En kaipaa hiuksiini oikeastaan ollenkaan vaihtelua ja siinä missä tyylini vaihtelee mielialan, vuodenajan ja trendienkin mukaan, ei hiuksissa tapahdu oikeastaan mitään. Kun oikein panostan, saatan suoristaa tukkani, mutta muuten se on kuin on. 

Nyt, vaikka kevät on jo pitkällä, en kuitenkaan ole edes harkinnut jokavuotisia vaaleita raitoja vaan haaveillut vieläkin luonnollisemmasta tukasta, siis ihan oman värisestäni ja juurikasvuvapaasta. Tärkein kriteeri kevään hiusuudistuksessa olikin, että nutturalla ollessa nutturaan ja juureen ei jäisi juuri ollenkaan sävyeroa ja saisin ylläpidettyä hiuksia lähinnä pesemällä niitä. Nämä asiat mielessäni käväisin viime viikolla Saxcessa, jossa Elisa Alioravaine ymmärsi heti toiveeni ja värjäsi että saksi hiukseni juuri sellaisiksi kuin halusin, mahdollisimman luonnollisiksi, mutta upean kiiltäviksi.

Käyntikertani Saxcessa oli ensimmäinen laatuaan ja vaikka yleensä arvostan suomalaisia tuotteita, oli mulle yllätys, että Saxcessa käyttiin suomalaisia Sim-hiusvärejä. En tiedä miksi olen aina ajatellut, että vaikka suomalaiset tuotteet ovat laadukkaita, hiusväreissä meillä ei olisi mitään kotimaista toimivaa vaihtoehtoa. Olen jopa käyttänyt Sim Argan Care shampoota ja hoitoainetta tyytyväisenä, mutta en edes ajatellut sarjalta löytyvän hyviä sävyjä ja hiusvärejä. 


Valitettavasti aika, jolloin Elisan kanssa hiuksiani suunnittelimme ja toteutimme osui ilta-aikaan, joten kuvat tuloksesta ovat vähän pliisuja johtuen valosta. Saadaksemme oikean kylmän tummanvaalean sävyn kameraan jouduimme pimentämään kaikki kampaamon lämpöä hohkaavat valot ja kuvaamaan lähes pimeässä toivoen linssini nappaavan valon ikkunan kautta jo hämärtyneestä illasta. Sävyerot suoran ja kiharan tukan välillä johtuvat siis täysin illan hämärtymisestä ja siitä johtuvasta valovoiman lisäyksestä kuviin, itse sävy kyllä näyttäytyy kuvissa yllättävänkin todellisena. 

Saxce ja siellä kauniita hiuksia taikova Elisa olivat tosiaan mulle ihan uusia tuttavuuksia ja päädyin kampaamoon muutaman tunnin varoitusajalla Timman kautta, jonne sain hetki sitten blogin kautta lahjakortin. Timma on siis palvelu, joka myy kampaajien, hierojien yms viime hetken aikoja edullisempaan hintaan ja ihan samallekin päivälle usein löytyy aikoja. Saxceen uskaltauduin ihan muiden Timmaa käyttäneiden kehujen vuoksi, paikka oli tainnut saada 4.5/5 tähteä ja Elisa paljon kiitosta. Elisan löytyminen olikin mulle ihan onnenpotku, sillä Kuopiosta vasta Helsinkiin muuttanut Elisa vasta etsii asiakaskuntaansa Helsingistä ja mullakaan ei epäaktiivisesta hiustenlaitosta johtuen ole ollut sellaista luottokampaajaa aikoihin. Ja vaikka en pidä itseäni minään mesenaattina enkä todellakaan ole taloudellisestikaan missään tukija-asemassa, on kiva, että käyttämiäni palveluita tarjoaa nuori naisyrittäjä ja vielä suomalaisin tuottein. 

5 kommenttia

  1. Hiukset - niihin kyllä saa upotettua rahaa vaikka kuinka paljon, jos mielii.

    Pitäis olla tyytyväinen oikeastaan, että on terveet hiukset, jotka pesemällä hoituu aika pitkälle sen enempiä kommervenkkeja tekemättä.

    VastaaPoista
  2. Moniin asioihinhan saa upotettua rahaa :) mutta välillä se on sen arvoista kyllä!

    VastaaPoista
  3. Oi, onpa kaunis sävy! Itsekään en tiennyt Suomesta löytyvän väriosaamista, onkohan näitä kampaamoita paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko kotimaisista hiusväreistä tehdä isompaakin blogijuttua joskus. Jakaisin mielelläni eteenpäin.

      Poista
  4. Kauniit hiukset ja hieno väri ☺

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images