Naissotilaat - alkuvuoden pakko katsoa!

Koska elän eräänlaisessa hippikuplassa, en ole tiennyt armeijasta mitään. En ole kuullut inttijuttuja, en usko lähipiirini miesten edes...


Koska elän eräänlaisessa hippikuplassa, en ole tiennyt armeijasta mitään. En ole kuullut inttijuttuja, en usko lähipiirini miesten edes käyneen inttiä ja se mistä olen varma on, etten tunne yhtäkään armeijan käynyttä naista. En ole seissyt rautatieasemalla inttileskenä saattelemassa puolisoa enkä mulla käynyt mielessäkään, että olisin edes harkinnut armeijaan menoa omalta kohdaltani, vaikka olenkin sitä mieltä, että armeijan tai siviilipalveluksen kaltainen palvelusaika tekisi kaikille parikymppisille hyvää ja siitä saisi varmasti eväitä sekä elämää että etenkin työelämää ja opiskeluelämää varten. Oikeastaan harmittelen edelleen, ettei tytöille ole ollut mahdollisuutta siviilipalveluksen suorittamiseen, sillä lukion jälkeinen breikki yhteiskuntaa hyödyttävään työhön olisi tehnyt taatusti hyvää.

Oikeastaan ainoat kosketukseni armeijaan ovat olleet ne hetket, kun olen Provinssirockin raksa-alueella tsiigaillut puolustusvoimien rakentavan ponttoonisiltaa joen yli sekä se kun Puolustusvoimain soittokunta on esiintynyt samoilla festivaaleilla. Sekä tietenkin sotilaat keräämässä rahaa kaduilla hyväntekeväisyyteen. Näissäkään tapauksissa en ole kiinnittänyt armeijaan sen enempää huomiota, eikä armeija siis ole tuttu juttu yhtään. 

En siis ehkä ole se tyyppi, jonka uskoisi katsovan mitään inttisarjoja, mutta niin vain kun Yle Areenaan tuli vuoden alussa kaikki yhdeksän jaksoa Porin prikaatissa kuvattua Naissotilaat sarjaa, oli pakko vähän kurkata. Ja kurkkaaminen tässä tapauksessa tarkoitti siis sitä, että tuijotin koko sarjan kerralla lävitse, sillä neljän viime tammikuussa armeijan aloittaneen alokkaan armeijavuosi vei heti mukanaan. Ja kun sanon alokkaan, tarkoitan tietenkin naisalokkaan, kuten ohjelman nimestäkin voi päätellä. 


Koska koko armeijakonsepti on itselleni vieras, oli kaikki ihan vierasta ja ensimmäinen hämmennykseni oli se, että nämä muijat tiesivät mihin pyrkivät ja osalla siinsi silmissään myös tulevaisuus armeijassa. He siis tiesivät jotain etenemismahdollisuuksista, kun taas itselleni koko armeijan etenemisprotokolla alkoi hahmottua vasta ohjelman myötä. He siis menevät ensin alokkaiksi, sieltä jonnekin muualle, aukkiin ja rukkiin eivät kaikki pääse ja ilmeisesti sittenkään ei ura armeijassa ole vielä varma nakki, vaan pitäisi mennä kadettikouluun ja olikohan yksi vaihtoehto maanpuolustuskorkeakoulu? 

Koko sarjan ajan itselläni pyöri mielessä, että en missään nimessä pysyisi järjissäni armeijassa edes viikkoa, aamuherätykset, minuuttiaikataulut, kaikenlaiset testit ja typerät inttivitsit olisivat vain ihan liikaa. Miten joku haluaa mennä tuollaiseen paikkaan lähes vuodeksi  ja vieläpä vapaaehtoisesti? Päähenkilöistä seurasin mielenkiinnolla etenkin Jenniä ja Miisaa, joista kumpikin tuntui löytävän oman paikkansa ja intohimonsa intistä, vaikka sohvapsykologina aluksi uskoinkin heidän kyllästyvän hommaan ensimmäisenä. Itsehän olisin heittänyt hanskat tiskiin heti ensimmäisen cooperintestin jälkeen, joten nostan kyllä hattua sarjan päähenkilöille, joista (anteeksi juonipaljastus) kukaan ei lopettanut touhua kesken. 

Naissotilaat on tehty yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa ja sen huomaa ehkä parhaiten siitä, että sarja keskittyy nimenomaan armeija-arkeen, eikä mihinkään sotilaskotimunkkeihin ja vapaapäiviin armeijasta. Näin tosi tv:n katsojana olisin kaivannut enemmän tarinoita inttiarjen mukavista puolista ja esimerkiksi reaktioita lomilta inttiin palaamiseen sekä jossain määrin suorempaa puhetta päähenkilöiden suusta. Kiroilua kyllä kuului, mutta varmasti armeija on paikka, jossa ylempiarvoisia ei ihan heti tee mieli haukkua tv-kameralle, jos mieli tekee jatkaa armeijan leivissä ohjelman päätyttyäkin. 

Mutta vaikka sarja keskittyikin tiukasti armeijan harjoitusten seuraamiseen, riitti mulla mielenkiinto ihan loppuun saakka. Suurin syy oli tottakai se, ettei armeijaarki ollut itselleni yhtään tuttua ja joka jaksosta löytyi ihmeteltävää. Monille sarja varmasti sytyttää kiinnostuksen myös palvelukseen astumiseen, mutta omalta kohdaltani se vain tuki omaa fiilistäni, että minusta ei tuohon olisi kuin pakon edessä, jos sittenkään!

2 kommenttia

  1. Mulla on muutamakin intin käynyt naispuoleinen ystävä ja silloin kun elettiin intti-ikää, miesvoittoisessa kaveripiirissä näitä juttuja sai kyllä kuulla ja katsella riittämiin. Katsoin tän ekan jakson eilen ja aion mielenkiinnosta katsoa loputkin jaksot kun tulevat telsusta. Ehdottoman sivistävää kokea asia tältä kantilta, kun ne roiseimmat värikynät on jätetty jutuista pois.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, kiitos vinkistä :)
    Olen aina ollut sitä mieltä, että naisen paikka ei ole armeijassa. Mielenkiinnolla taidan tätä katsoa, muuttuuko mielipiteeni.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images