On pakko painaa pitkää päivää?

Yhteistyössä Ukko.fi ja Elsan ja Anikon Kupla-podcast Saan melko usein kuulla miten ihmeessä mä pärjään 25 tunnin työviikolla palkkaty...


Saan melko usein kuulla miten ihmeessä mä pärjään 25 tunnin työviikolla palkkatyössäni. No tekemällä friikkutöitä siihen päälle, tottakai! On varmasti luonnekysymys kestääkö pää tehdä montaa erilaista työtä saman viikon, päivän tai jopa tunnin aikana, mutta olen huomannut sen sopivan itselleni yleensä hyvin. Korttitalon sortumisilta ei toki olla vältytty, mutta yleisesti olen tyytyväinen.

Päivätyöni viestinnän ja markkinoinnin parissa on opettanut mua etenkin viimeisen vuoden aikana ihan hurjasti ja seuraava kuu on jo kahdeksas joulukuu, jolloin tätä blogieni kirjoitan. Blogista on tottavie ollut apua myös päivätyössäni, vaikka somessa mikään ei pysy koskaan ennallaan viikkoa kauempaa. Ja päivätyöstäni vasta apua on ollutkin, kun miettii blogiyhteistöitä! Melkein toivoisin, että jokainen yrityksille blogiyhteistyötään kauppaava tyyppi tekisi edes kuukauden töitä yhteistöiden ostajana. Kun hommaa katsoo pöydän toiselta puolelta, muuttuu tekemisen vinkkeli kummasti.

Blogin lisäksi teen vähän kaikenlaista muutakin, suunnittelen erilaisia somekonsepteja yrityksille (jotka eivät kilpaile päivätyöni kanssa), toimin välillä mallina, konsultoin pieniä ja vähän isompiakin yrityksiä, järjestän pressitilaisuuksia ja milloin mitäkin. Yksi kuluvan vuoden kivoimmista työkeikoista oli keväällä lanseeratun Yvetten-urheiluvaatemerkin ensimmäisen somekampanjan suunnittelu ja toteutus yhdessä hyvinvointibloggaajien kanssa, joka avarsi jälleen kerran silmiä valtavasti.


Uutena kiinnostavana työproggiksena mulla on Elsan ja Anikon Kupla, oma podcast, jossa keskustelemme Anikon kanssa milloin mistäkin, viimeisimpänä työstä. Podcast on mulle ennen kaikkea hauska harrastus, jonka kautta opin taas jotain uutta. Jotain uutta, jota toivottavasti voin hyödyntää myös muissa töissäni. Aloittaessamme Kuplan, päätimme, että opettelemme myös tekemään sen yhteyteen videoita. Ihan vaan, jotta oppisimme ensiaskeleet videoiden editoinnista ja koska olisi hauskaa kokeilla myös niitä, nykyään kun esimerkiksi Facebook suosii still-kuvaa enemmän liikkuvaa kuvaa.

Vaikka Kupla onkin nyt enemmän harrastus kuin työ, pitää mun ja Anikon kummankin perheellisenä kuitenkin miettiä tarkkaan mihin me aikaamme käytämme aikaamme. Tekemistä pitää ajoittaa kummallekin hyvään aikaan, lapset ovat milloin mukana, milloin kahlittuna älypeleihinsä huoneessaan ja milloin koulussa. Studiossa lapset eivät ole koskaan mukana, joten yleensä keskustelemme Radio Helsingin studiossa perinteiseen työaikaan, mikä on tottakai pois muiden töiden tekemisestä. Siksi tausta-ajatuksena meillä on ollut, tietenkin, että jossain vaiheessa saisimme podcastista myös laskutettavaa.


Viimeisin podcastimme olikin tehty yteistyössä Ukko.fi:n kanssa. Ai miksikö? Siksi, että vaikka me kumpikin teemme töitä freelancereina/yrittäjinä, hoitaa meidän molempien rahaliikenteen Ukko.fi. Ukko.fi on kulkenut mun mukana jo kolmisen vuotta ja homma on simppeliä kuin mikä: minä kirjoitan laskun heidän sivuillaan olevan valmiin ohjelman kautta, he lähettävät sen alvillisena asiakkaalleni, hoitavat kaiken maailman verot ja yelit sun muut ja mä otan rahat ulos milloin mua huvittaa. Simppelimpää ei vaan voi olla.

Monet ihmettelevät miksen sitten perusta omaa yritystä ja mulla syy on hyvin selvä: en jaksa enää yhtään muuttuvaa palasta elämääni, joka on jo muutenkin täynnä säätöä. Todennäköisesti joskus hankin oman y-tunnuksen, mutta nyt en yksinkertaisesti jaksa enää yhtään uutta juttua elämääni, vaan päivätöiden ja muiden hommieni jälkeen vietän ihan mieluusti aikaani lapseni enkä kirjanpitäjäni kanssa. Anikolla syyt laskuttaa Ukko.fi:n kautta ovat taas aivan erilaiset, ne voitte tsekata postauksen alta löytyvältä videolta. 


Kun työelämä muuttuu, on tulevaisuudessa kaltaisiamme jokapaikan höyliä varmasti entistä enemmän. Monihan tekee jo nyt useaa duunia ja todella moni miettii päivätöistä irtautumista kokonaan. Itse olen kokenut tällaisen oman sitä, tätä ja tuota mallin hyvänä ratkaisuna kokeilla erilaisia työhommia omistautumatta millekään ihan täyspäiväisesti. Koska Ukko.fi on mahdollistanut mulle erittäin smoothin laskeutumisen yrittäjyyteen (eli kevytyrittäjyyden heidän kielellään) suosittelen kyllä kaikkia ainakin kokeilemaan oman osaamisen myymistä toisille ja laskuttamaan ainakin ne ensimmäiset kokeilut Ukon kautta. Esimerkiksi nämä kuvat ottanut valokuvaajamme Maarit Vaahteranoksa laskuttaa myös tällä hetkellä Ukon kautta!

Liittyessäsi Ukko.fi:n käyttäjäksi tämän linkin kautta, me voitetaan muuten kummatkin! Kun laskutat ensimmäisen kerran yli 300 eurolla (alv 0) Ukon kautta, saadaan me molemmat 50 euroa bonusta Ukko.fi tilillemme. Sama homma toimii myös sulla, kun kaverisi liittyy palveluun. Jee!

Loppuun pieni piristys videomuodossa, nimittäin Anikon ja mun vinkit helpottaa töiden tekemistä. Mukana myös huoneeseen kahlitut lapset ;)


Ja loppuun vastaus otsikon kysymykseen: Ei ole pakko painaa pitkää päivää. Mutta usein päivistä tulee pitkiä, kun työ on näin hauskaa, kuin vaikka tämän postauksen kirjoittaminen!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa
Elsan ja Anikon Kuplan promokuvien takit saatu Gudrun Sjöderiltä.

1 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images